Aiheuttaako seksipositiivisuus sittenkin suorituspaineita?

/ Seksuaalisuus

Minusta on ihanaa, että seksipositiivisten vaikuttajien määrä on lisääntynyt, ja seksistä puhutaan avoimemmin kuin ennen. Minusta ei ole ihanaa, että tämä kaikki aiheuttaa kauheasti alemmuuskomplekseja, suorituspaineita ja ahdistusta. Laura Friman kirjoitti YLEn kolumnissaan ”Seksipositiivisuus on kauheaa” siitä, kuinka seksipositiivisuus voi olla ilmiönä kovin epäsamastuttava. Usein ne aiheen äänekkäimmät puolestapuhujat kun ovat niitä, jotka ovat hyvin sinuja seksuaalisuutensa kanssa ja joille seksi on pelkästään ihana, iloinen ja nautintoa tuottava asia. Friman toteaa, että seksuaalisuus on monelle hyvin herkkä asia, johon voi liittyä kipupisteitä ja traumoja. Tällöin voi siis olla vaikeaa samastua vaikuttajiin, joka julistavat vapaan seksin ilosanomaa ja saavat elämänsä kuulostamaan yhdeltä suurelta orgasmilta. Sellainen vie huomiota seksipositiivisuuden alkuperäiseltä tarkoitukselta, seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvän häpeän poistamiselta, ja päinvastoin tulee jopa lisänneeksi sitä. 

Friman vertaa seksipositiivisuutta kolumnissaan onnistuneesti boss lady -ajatteluun. Se on yhtä lailla epäsamastuttavaa niille, joiden työura ei ole ollut häikäisevää menestystä ja onnistumisia toistensa perään – eli toisin sanoen lähes jokaiselle. Vaikka boss ladyna olemisella tarkoitetaan muutakin kuin menestystä työelämässä, harvalle pätkätyöläiselle tai pienituloiselle opiskelijalle tulisi mieleen tituleerata itseään sellaiseksi, vaikka saattaisikin joitain boss ladyn ominaisuuksia itsestään tunnistaa. Sama pätee seksipositiivisuuteen. Helposti ajatellaan, että ollakseen seksipositiivinen täytyy olla jollain lailla tavallista parempi seksissä. On oltava aktiivinen, rohkea ja kokeilunhaluinen, hallittava seksitermit aasta ööhön ja pystyttävä saamaan järisyttäviä orgasmeja pelkällä ajatuksen voimalla. Tähän harva pystyy, jolloin koetaan, ettei seksipositiivisuus ole oma juttu. Voimaantumisen sijaan päädytään häpeilemään omaa huonommuutta.

Koen itsekin vaikeaksi samastua moniin seksipositiivisiin vaikuttajiin, mikä on ristiriitaista, koska olen itsekin sellainen. Viime aikoina olen kärsinyt pienestä huijarisyndroomasta, koska olen kokenut itseni epäkelvoksi kirjoittamaan tätä blogia. Miten voin kirjoittaa seksistä, kun oma seksielämäni on niin surkeaa? Olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei minun tarvitse olla mikään ammattilainen voidakseni kirjoittaa näistä asioista. Vaikka vähän kyllä olenkin ammattilainen seksuaalineuvojan taustani vuoksi, mutta käytännön tasolla olen ihan yhtä pihalla (tai enemmänkin) kuin kaikki muutkin. Olen myös tuonut avoimesti esiin sen, että toisinaan seksielämäni on kuin jotain B-luokan komediaa, josta ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, ja toisaalta senkin, että välillä sängyssäni on yhtä vilkasta kuin keskisuomalaisten pikkukuntien toreilla sunnuntaisin.

Tällainen seksipuhe on tavallaan jossain määrin jopa lähempänä sitä seksipositiivisuuden ydinsanomaa kuin yltiöpäinen nautinnossa ja hekumassa kieriskely. Tabujen murtaminen ei tietenkään tapahdu koskaan lempeästi, vaan se vaatii äänekkäitä pioneereja, joiden on oltava valmiita räväyttämään ja aiheuttamaan pahennusta. Koska kulttuurissamme seksi on perinteisesti ollut vaiettu ja hävetty asia, tarvitaan esitaistelijoiksi häpeämättömiä ihmisiä, jotka nostavat agendansa rohkeasti esiin. Huomio vedetään isosti nautintoon, villeyteen ja vapauteen, asioihin, joista ei ennen uskallettu puhua. Tällöin vaikuttajista tulee helposti se kuva, ettei seksiin liity heidän kohdallaan niitä samoja haasteita kuin monilla muilla. 

Nyt kun tabuasema on jokseenkin rikkoutunut ja seksistä uskalletaan puhua vapaammin, olisi hyvä vetää enemmän huomiota siihen, että todellakin kaikenlaiset seksuaalisuuden ilmaisutavat ovat hyviä ja hyväksyttyjä. Tuoda räväkkyyden ja rempseyden rinnalle myös herkkyyttä ja antaa lupa puhua seksin ihanuuden lisäksi myös siihen liittyvistä haasteista.

Aiheuttaako seksipositiivisuus sittenkin suorituspaineita? Read More »

Sitoutumisongelmien äärellä

/ Ihmissuhteet

On varsin paradoksaalista löytää itsensä tilanteesta, jossa samanaikaisesti haluaisi parisuhteen, mutta kuitenkin sitoutuminen pelottaa. Luulin selättäneeni sitoutumiskammoni edellisessä parisuhteessani, ja niin ehkä teinkin, mutta eron jälkeen se ilmeisesti palasi takaisin. Tällä kertaa se myös tuntuu ottaneen hieman eri muodon kuin aikaisemmin, ja sen vuoksi meni aikaa ennen kuin tajusin, mistä on kyse. Minun sitoutumiskammoni ei näyttäydy siten kuin sen tavallisesti ajatellaan. En ole se tyyppi, jolle parisuhde on kirosana ja joka ilmoittaa heti kättelyssä, ettei etsi mitään vakavaa. En halua hyppiä kukasta kukkaan, vaan löytää sen oman ihanan, jonka kanssa rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Ongelma on se, että kaikki suhteeni tuppaavat tyssäämään jo lähtökuoppiinsa. Periaatteessa mitään ongelmaa ei ole, en vain tunne sitä kipinää, joka saisi haluamaan enemmän. Ja sen kerran kun ihastun, niin suhteessa on varmasti joku massiivinen käytännön ongelma, jonka vuoksi homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Ilmeestäkin näkee, että nyt pelottaa.

 On ihan mahdollista, että suhteeni eivät toimi siksi, etten vaan ole vielä kohdannut sopivaa ihmistä. Jotenkin en silti usko, että tässä voi olla kyse pelkästään huonosta tuurista. Ongelman ydin taitaa olla enemmänkin siinä, että mitä enemmän deittailen ja tapaan uusia ihmisiä, sitä vaikeampaa on malttaa pysähtyä ja tutustua kehenkään kunnolla. Olen hirveän huono ihastumaan, ja uskon sen johtuvan osittain tästä samasta asiasta. Valinnanvaraa on niin paljon, että tuntuu hirveän vaikealta keskittyä yhteen ihmiseen niin paljon, että ehtisin ihastua.

Kun ajattelet sitoutumista ja näytät siltä kuin olisit syönyt sitruunaa.

Olen tänä vuonna ollut ihastunut tasan yhteen ihmiseen, ja tietysti juuri hänen kanssaan oli sitten aivan päinvastaiset tulevaisuudensuunnitelmat ja pari muutakin käytännön ongelmaa. Jälkikäteen olen tosin miettinyt, voisiko tämä ongelmallisuus olla nimenomaan syy siihen, miksi ihastuin niin palavasti. Sitoutumiskammoinen alitajuntani hoksasi, että jutusta ei voi todellisuudessa tulla mitään, joten se uskalsi antaa mennä vailla pelkoa siitä, että tunne ikinä kehittyisi mihinkään alkuhuumaa pidemmälle. Tällainen toiminta, että ihastutaan aina niihin mahdottomiin ja itselle ihan vääriin ihmisiin, on kai sitoutumisongelmaiselle kamalan tyypillistä. Jotenkin se liittyy siihen, että sisimmässään uskoo olevansa kykenemätön rakastamaan tai jotenkin mahdoton rakastettava.

Heilautan itseni pois kaikkien miesten luota, koska en vaan pysty.

Mistä tällainen sitoutumisongelma sitten kumpuaa? Taustalla voi olla pettymyksiä aikaisemmissa parisuhteissa, kuten omassa tapauksessani aikaisemmin: sydämeni särkyi, enkä uskaltanut päästää ketään lähelleni, joten luonnollisesti sitoutuminen ahdisti. Ongelmat voivat kummuta myös lapsuuden kokemuksista ja varhaislapsuudessa saadusta kiintymissuhdemallista. Lapsena arvottomuuden tunteita kokenut voi ajatella aikuisenakin, ettei ole kenellekään tarpeeksi hyvä. Voi myös olla tottunut ns. etäiseen läheisyyteen, jolloin ikävä ja kaipaus tuottavat enemmän mielihyvää kuin oikea läheisyys. Lapsuudenperheestä saatu parisuhdekäsitys vaikuttaa myös: jos on lapsena nähnyt pelkästään epäonnistuneita suhteita, joissa riidellään paljon, ei välttämättä pysty uskomaan parisuhteen kestämiseen omallakaan kohdalla. Syitä on monia ja ne voivat kasaantua, eikä vyyhtiä ole helppoa ryhtyä purkamaan.

En osaa sanoa, mistä nämä ongelmat omalla kohdallani johtuvat. En koe lapsuuttani erityisen traumaattiseksi, eivätkä edelliset suhteenikaan ole jättäneet minuun erityisen suuria arpia. Jos jotain pitäisi veikata, uskoisin sen johtuvan jostain tunteiden käsittelyn ongelmasta. Huomaan nimittäin aina ahdistuvani, jos elämäni on hetkellisesti vähemmän kiireistä kuin yleensä enkä voi piilottaa tunteitani kiireen ja hässäkän alle. Olen myös vasta nyt oppinut sietämään aikaisempaa paremmin yksinoloa ja sitä, ettei koko ajan ole jotain miesjuttua meneillään. Ehkä ratkaisu omalla kohdallani olisi siis se, että opettelisin oikeasti pysähtymään niin itseni kuin tapaamieni miesten äärelle. Toivon kuitenkin kovasti parisuhdetta, joten en oikein näe mitään syytä jatkaa tätä nykyistä linjaa, josta ei jää käteen kuin pettymyksiä puolin ja toisin.

Lue lisää:

Sitoutumiskammo on tekosyy – Väestöliitto Miten voittaa sitoutumiskammo? – Suoraanpuhujan päiväkirja

Sitoutumisongelmien äärellä Read More »

Missä ovat seksipositiiviset miehet?

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Viime vuosina puhe seksipositiivisuudesta on lisääntynyt paljon, ja tiedän monia upeita naisia, jotka kirjoittavat, puhuvat tai jollain muulla tavalla kertovat aiheesta. Itsekin olen tässä jo monen vuoden ajan ollut osaltani mukana tekemässä seksuaalista vallankumousta ja purkamassa seksin tabuasemaa. Tässä hienossa keskustelussa on vain yksi ongelma: miehet loistavat poissaolollaan. Kovin on naisvoittoista tämä seksistä puhuva porukka.

Mielestäni on upeaa, että yhä useampi nainen uskaltaa puhua seksistä avoimesti. Se purkaa vanhentunutta käsitystä naisista passiivisina objekteina, ja nostaa meidät aktiivisiksi ja halukkaiksi toimijoiksi seksuaalisuuden kentällä. Näin heteronäkökulmasta ajateltuna keskustelu vain on kovin yksipuolista, jos pelkästään me naiset olemme äänessä. Toki on myös paljon cisheteromeiningin ulkopuolelle jääviä toimijoita, jotka levittävät upeasti tietoisuutta sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, mutta keskusteluun jää silti miesten mentävä aukko. Uskon, että seksistä avoimesti ja raikkaasti puhuville miehille olisi kyllä tilausta. Missä he siis ovat?

Lähtökohta miesten seksipositiivisuudelle on aika erilainen kuin naisilla. Seksuaalinen aktiivisuus ja halukkuus on nähty perinteisesti miesten kohdalla hyvänä ja tavoiteltavana asiana, joten tavallaan kaikki miehet ovat olleet hyvin seksipositiivisia. Se väylä, minkä puitteissa omaa seksuaalisuutta saa hyväksytysti toteuttaa, on kuitenkin ollut varsin kapea. Uskon kuitenkin, että seksuaalisuus on miehillekin myös muuta kuin kerskailua siitä, kenellä on isoin vehje ja kuka on kovin panomies. Tarvittaisiin joku, joka sanoisi ääneen niitä asioita, joista nyt ei puhuta. Laajentaisi sitä väylää ja tekisi monimuotoisemmasta seksuaalisuuden ilmaisusta hyväksyttävämpää.

Oma käsitykseni miehen seksuaalisuudesta on todennäköisesti jossain määrin epärealistinen, vaikka se onkin parantunut kaikkien niiden ihanien miesten myötä, jotka ovat jakaneet seksuaalisuuttaan kanssani. Monen kohdalla olen kuitenkin huomannut sen, että vaikka seksi kiinnostaa, siitä ei kamalasti huvita puhua. Ei ainakaan sillä lailla aidosti, että todella päästäisiin niiden omien toiveiden ja halujen ja pelkojen ja ristiriitojen äärelle. Moni mies haluaa vaan panna ilman sen suurempia mutinoita. Tämä on ongelma, koska tämä penetraatiokeskeinen ja miehen aktiivista ja dominoivaa roolia korostava seksikäsitys aiheuttaa hirveästi suorituspaineita, ja tekee esimerkiksi erektio-ongelmista vaikeita käsitellä. Siksi tarvitsisimme miehiä, jotka puhuisivat suoraan ja häpeilemättä kaikesta tästä: että välillä ei seiso, eikä se haittaa, ja että seksi on paljon muutakin.

Olen saanut käydä monia mielenkiintoisia keskusteluja miesten kanssa, jotka ovat pohtineet paljon seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä teemoja ja omaavat hyvin seksipositiivisen asenteen. Minusta onkin sääli, että nämä keskustelut jäävät vain meidän välisiksemme, koska ne kaikki tiedot, oivallukset, ajatukset ja ahaa-elämykset olisivat hyödyllistä kuultavaa ihan kaikille. Siksi haluaisinkin nyt tehdä tänne blogiin juttusarjan, jossa ääneen pääsevät miehet. Julkaista joko miesten itsensä kirjoittamia tekstejä tai haastatteluiden pohjalta kirjoitettuja juttuja seksistä, seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista seksipositiivisesta näkökulmasta. Jos siis olet mies, ota yhteyttä! Viestiä voi laittaa joko sähköpostitse teekutsuilla@gmail.com tai Instagramin yksityisviestillä @teekutsuillablogi. Katsotaan, mihin homma etenee!

Missä ovat seksipositiiviset miehet? Read More »

Miten ikäkriisistä selviää?

/ Keho & hyvinvointi

Täytin viime viikolla 27 vuotta. Eräs seuraajani pyysi minua kirjoittamaan ikääntymisestä ja lähestyvästä keski-iästä. Säikähdin viestiä vähän: keski-ikä, ei kai nyt vielä! Mutta kyllähän se kolmenkympin rajapyykki pikku hiljaa kolkuttelee, ja vaikka se ei vielä keski-ikäistymistä tarkoitakaan, on se silti kovin kuumottava ikä.

Olen kärsinyt jonkinasteisesta ikäkriisistä jo useamman vuoden ajan. Syynä tähän kriiseilyyn on tunne siitä, että olen jollain lailla ”jäljessä” elämässäni ikääni nähden. En ole kokenut saavuttaneeni niitä asioita, joita tietyn ikäisenä pitäisi saavuttaa. Mitään sanottavaa hyötyä tästä ikäahdistuksesta ja stressaamisesta ei ole ollut, vaan se on tuonut elämääni pelkästään negatiivisuutta. Silti olen ajatellut olevani maailman surkein luuseri. 27-vuotias lapseton sinkku, joka kituuttaa opiskelijabudjetilla ja miettii edelleen, mitä ihmettä elämällään tekisi.

Hetken aikaa haluaisin olla vielä nuori ja huoleton. Sopiiko?

Sinkkuus on yksi suuri ikäkriiseilyn aiheista. Olin hirveän onnellinen edellisessä parisuhteessani siitä, että sen ansiosta tunsin olevani yhden askeleen lähempänä maaliviivaa. Sitten tuli ero, ja voin rehellisesti myöntää surreeni siinä eniten sitä, että olin taas lähtöruudussa. Pelkään hirveästi, että olen vielä yli 30-vuotiaanakin yksin. Aikaisemmin se on ollut pelkkä etäinen kauhukuva, mutta nyt se alkaa jotenkin konkretisoitumaan niin paljon, etten voi enää työntää ajatusta taka-alalle. Enää ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää tulla sinuiksi sen kanssa.

Tämän ikäisenä alkaa olla vaikeaa tapailla ketään, kun takaraivossa tikittää koko ajan kello. Tässä vaiheessa ei enää kiinnosta tuhlata aikaa kehenkään sellaiseen, jonka kanssa tulevaisuudennäkymät eivät kohtaa. Ne tulevaisuudennäkymät tulevat myös nopeammin ajankohtaisiksi kuin ennen, sillä siinä missä kahdenkympin korvilla pystyi ajattelemaan lapsia ja avioliittoa jonain kaukaisina tulevaisuuden juttuina, nyt ne voivat olla jo muutaman vuoden sisällä tapahtuvia asioita. Se on sinänsä harmi, koska en ole ollenkaan salamarakastujatyyppiä ja olen aina puhunut hitaan etenemisen puolesta. Uskon siihen, että parisuhteen suuret askeleet, kuten yhteenmuutto, avioliitto ja lapset on parempi ottaa silloin, kun takana on useamman vuoden vakaa pohja. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että jos rupean vuositolkulla rakentamaan jotain pohjaa parisuhteelleni, on joidenkin askeleiden ottaminen iän puolesta jo liian myöhäistä.

Olen aina tiennyt haluavani lapsia, ja haaveilin saavani tulla suht nuorena äidiksi. Elämä kuitenkin meni toisin, ja jos nyt raskautuisin, olisin varsin keskiverron ikäinen ensisynnyttäjä. Vielä jokin aika sitten ajattelin, että hyvä ikä ensimmäiselle lapselle voisi olla siinä 25-26 vuoden iässä. Se raja kuitenkin oli ja meni, ja hyvä niin: elämäntilanteeni oli silloin ja on nytkin kaikin puolin todella huono lapsen saamiseen. Äidiksi tuleminen on kuitenkin ollut minulle aina niin suuri haave, että olen päättänyt hoitaa asian yksin, mikäli sopivaa isäehdokasta ei muutaman vuoden sisällä ala löytyä. Haaveilen myös siitä, että voisin tehdä lapsen jonkun kaverimiehen kanssa, jolloin ei joutuisi yksin kantamaan kaikkea vastuuta lapsesta. Iloitsin toki siitäkin, kun luin HUSn alkavan tarjota hedelmöityshoitoja myös yksinäisille naisille. Luovutetut siittiöt kun kuulostavat huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta kuin lähteä etsimään randomilla Tinderistä siittäjää…

Kun koen suurinta epätoivoa omasta elämästäni, muistutan itseäni siitä, että olen omilla valinnoillani päätynyt tähän tilanteeseen. Pari vuotta sitten nimittäin näytti vahvasti siltä, että elämäni oli menossa siihen suuntaan kuin pitikin: oli vakituinen työpaikka, poikaystävä ja elämä kaikin puolin mallillaan. Sitten irtisanouduin, hain opiskelemaan ja kohta tulikin ero, ja kas vain olin yhtäkkiä 26-vuotias sinkku ja yliopiston fuksi. En voi väittää etteikö harmittaisi, että suurin osa opiskelukavereistani on minua paljon nuorempia, tai että osalla muista kavereistani on jo tutkinnot valmiina ja uraputki päällä ja itse täällä vaan räpistelen menemään. Mutta kun alkaa kovasti harmittaa, muistutan itseäni siitä, että minullakin on jo yksi korkeakoulututkinto, ja voisin koska tahansa saada sen alan työpaikan ja viettää siellä koko loppuelämäni eläkeikään asti. Valitettavasti se ala vain ei ole minua varten, enkä näe mitään järkeä tehdä työtä, jota en halua tehdä. Elämän valinnat kuuluu tehdä sillä perusteella, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja oikealta. Jos valintojen perusteena on oman onnellisuuden ja hyvinvoinnin sijaan jokin ulkopuolelta tuleva paine, on varsin perusteltua kysyä, kenelle sitä elämäänsä oikeastaan edes elää.

Kun puhun ikäkriisistä kavereideni kanssa, moni toteaa, että nykyään 30 on uusi 20. Ensin ajattelin sen olevan ihan puppua, jotain mitä voin uskotella itselleni oikeuttaakseni sen, että pitkitän nuoruuttani enkä tee niitä asioita joita ikäiseni kuuluisi tehdä. Sillä se tässä ikäkriisissä hassuinta onkin: kriiseilen oikeastaan eniten sitä, että nautin elämästäni tällaisena niin paljon, että koen siitä huonoa omaatuntoa. Minun pitäisi haluta jo kiireesti työelämään, parisuhteeseen ja perheenlisäystä hankkimaan, mutta enpä koe mitään erityistä tarvetta. Onneksi ei tarvitsekaan, sillä 30 todella on uusi 20, kun asiaa pysähtyy miettimään. Meidän sukupolvemme ihmisistä huomattavasti nykyistä suurempi prosentti tulee elämään yli satavuotiaiksi, ja luultavasti 150 vuoden rajapyykkikin tulee ylittymään. Jos siis nuoruus loppuu 25-30 ikävuoteen, sitä seuraa 30 vuotta keski-ikää ja sen jälkeen 40-90 vuotta vanhuutta. Eihän tällaisessa ole järjen hiventäkään, joten ikäkäsitystämme on syytä muokata. Hedelmällisyyttä on toki vaikeaa pidentää, vaikka lääketiede kehittyy senkin suhteen koko ajan. Olisi kuitenkin huomattavasti helpompi pärjäillä sen biologisen kellon tikityksen kanssa, jos samaan aikaan ei tarvitsisi murehtia myös uraa ja parisuhdetta.

Tämä 27. syntymäpäiväni on ollut mielessäni deadline monelle asialle, mutta kaikesta kriiseilystä huolimatta en ole nyt lähelläkään sitä pistettä elämässäni, jossa joitakin vuosia sitten kuvittelin olevani. Tässä vaiheessa vaihtoehdot ovat siis joko vaipua epätoivoon ja luovuttaa, tai alkaa miettiä uudenlaista tapaa suhtautua elämään ja vanhenemiseen. Tällä hetkellä, tässä elämänvaiheessa ja tämän ikäisenä tuntuu, että kaikki on vielä mahdollista. Tiedän kuitenkin, että muutaman vuoden päästä koittava 30-vuotissyntymäpäivä saattaa tilannetta muuttaa, ja yritänkin valmistautua siihen jo nyt. En kuitenkaan kriiseilemällä, koska sen on todettu johtavan pelkästään huonoihin lopputuloksiin. Yritän ennemminkin järjestää elämääni siihen suuntaan, että olisin siihen tyytyväinen myös kolmekymppisenä: ja jos en siinä onnistu, kasvatan tässä samalla niin rautaisen itsetunnon, että koen itseni kaikesta huolimatta epäonnistujaluuserin sijaan hyväksi ja riittäväksi.

ps. Jos jostain en ole ikääntymisen suhteen huolissani, niin seksistä. Kaikki sanovat, että iän myötä seksi vaan paranee, ja naisten huippuikä seksin suhteen on kai vasta nelikymppisenä. Eli ihan kaikki ei sentään mene alamäkeen!

Miten ikäkriisistä selviää? Read More »

Friendzone on katkerien miesten keksintö

/ Ihmissuhteet, Yhteiskunta

Olette varmasti kuulleet maagisesta paikasta nimeltä friendzone. Sen olemassaolosta kiistellään, enkä ole itsekään varma, onko sellaista paikkaa todella olemassa. Koko konsepti on mielestäni hieman omituinen. Moni kuitenkin kokee joutuneensa tahtomattaan friendzonelle, ja sekös harmittaa. Tilanne on kuitenkaan harvoin itse friendzonaajan vika, vaikka hän tietysti joutuu syntipukiksi.

Friendzone on siis lokero, jonne sijoitetaan ne tyypit, jotka noin periaatteessa voisivat olla potentiaalisia kumppaniehdokkaita, mutta joista kuitenkin tykätään vain kaverimielessä. Käytännössä tämä tarkoittaa heteronormatiivisesti ajateltuna kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia. ”Friendzonaaminen” voi joidenkin mukaan olla sitä, että ensin tapaillaan tai säädetään, ja sen jälkeen päätetään jatkaa vain kavereina. Itse ajattelen kuitenkin, että friendzonelle joudutaan aina vastentahtoisesti, ei yhteisestä päätöksestä. Ihmisen voi työntää friendzonelle tietämättäänkin: platoninen ystävyyssuhde voi toisen puolelta olla hullua ihastumista, ja ihastunut osapuoli voi kokea joutuvansa taistelemaan tietään pois friendzonelta voittaakseen ihastuksensa puolelleen. Alla oleva video selittää käsitettä lisää:

Kuten videolla näimme, tilanne tässä friendzone-asiassa on varsin tyypillisesti sellainen, että seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnostunut mies saa naiselta vastakaikuna vain ystävyyttä. Tässähän ei sinänsä ole mitään ongelmaa; suoraan kysymällä väärinkäsitykset oikenevat äkkiä. Ratkaisevaa on, haluaako torjutuksi tullut mies jäädä friendzonelle vai poistua kokonaan naisen elämästä. Jos mukana on vahvoja tunteita, suhde ei ehkä voi jatkua ystävyytenäkään. Moni kuitenkin tahtoo pitää ystävyydestä kiinni. Toiset taas jatkavat kaveeraamista siinä toivossa, että naisen silmät (ja haarat) avautuisivat ja portti ulos friendzonelta aukeaisi kuitenkin.

Friendzonesta puhuvat usein miehet, jotka kokevat joutuneensa sinne epäreilusti. He tilittävät katkerasti, kuinka on niin saatanan väärin, että vaikka olisi naiselle kuinka kiva ja ihana, ne kuitenkin aina haluavat mieluummin jonkun kusipäisen miehen. Että pitääkö tässä nyt itsekin ryhtyä kohtelemaan naisia huonosti, kun niin tekemällä kerran heruu. Välillä kuulee myös kritisoitavan naisia siitä, kuinka antavat ymmärtää yhtä sun toista, mutta oikeasti vaan hyväksikäyttävät kilttejä miesparkoja ja antavat kuitenkin sitä pillua jollekin ihan muulle. Tällainen kommentti löytyi esimerkiksi Kaksplussasta friendzonea käsittelevästä keskustelusta:

”Sä et näköjään tiedä mitä friendzonella tarkoitetaan. Kamupoika nimenomaan ei saa pesää, vaan häntä roikotetaan löysässä hirressä ja pahimmillaan annetaan ymmärtää. Naisille on kiva sellainen uskollinen kamupoika, jonka voi soittaa vaikka hakemaan baarista ja kuskaamaan jännäjätkän luokse. Ja sitten kun jännäjätkä jättää, niin kamupoika tarjoaa olkapäätä jota vasten voit nyyhkyttää ja voit tsempata kamupoikaa sanomalla, että ”susta saa joku vielä joskus hyvän miehen, mutta joku muu kuin minä tai mun kaverit.”

Mielestäni on varsin erikoista syyllistää naisia siitä, että he ”antavat ymmärtää. Jos nainen tosiaan pyytäisi kaverimieheltä vaikkapa kyytiä säätönsä luo, niin eikö siitä nyt tyhmempikin osaa päätellä, että naista ei kiinnosta? Miestä on taas aivan turha laittaa tässä uhrin asemaan. Jos hän kokee jotenkin epäreiluksi sen, että joutuu tekemään asioita naisen eteen saamatta mitään vastineeksi, kuka pakottaa niin tekemään? Ystävyyteen kuuluu, että ollaan toisen tukena, kuunnellaan tämän huolia ja autetaan tarvittaessa. Jos motiivina tälle ei ole aito välittäminen vaan lähinnä se, että haluaa päästä pukille, olisi parempi ottaa pää pois pensaasta ja siirtyä uusien naisten pariin. Tämän kiteytti hyvin myös edellä mainitusta Kaksplussan keskustelusta löytynyt, aiemmin siteeratulle kommentoijalle osoitettu vastaus:

”Ihmeellisen asenteellisesti kirjoitat asiasta, jossa ei ole yhtikäs mitään väärää.

Haluaako tämä ’kamupoika’ olla naisen ystävä? Jos ei, niin hänen ei tarvitse olla missään tekemisissä naisen kanssa? Jos taas haluaa, on täysin luonnollista, että hän antaa henkistä tukea esimerkiksi juuri eron jälkeen. Tässä ei pitäisi olla mitään järkyttävää tai väärää.

Ongelma on siinä, että todellisuudessa ’kamupoika’ ei välitä naisen tunteista pätkääkään vaan haluaa tältä pesää. Eikä usko, ettei sitä tule saamaan.”

On oksettavaa, että jotkut miehet kokevat olevansa oikeutettuja seksiin olemalla naisille mukavia ja ystävällisiä. Friendzonelle joutuneet valittavat siitä, kuinka joutuvat kuuntelemaan naisten ongelmia ja valitusta saamatta mitään takaisin. Älkää kuunnelko, jos ette halua! Ei seksi ole mikään hyvästä käytöksestä saatava palkinto. Ja mitä tulee siihen, että kusipäiset miehet vievät kaikki naiset ja kiltit miehet jäävät nuolemaan näppejään: mitä kiltteyttä se muka on, että esittää mukavaa vain saadakseen pesää? 

Ärsyttää suunnattomasti myös tuo syytös siitä, että ”annetaan ymmärtää”. Välillä tuntuu, että ihan peruskohteliaisuuskin tulkitaan jo kiinnostuksen osoitukseksi. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen saanut jostain miehestä pitkäaikaisen riesan, kun olen erehtynyt kohteliaisuudesta juttelemaan. Ei auta vaikka sanoo ettei kiinnosta, jotenkin vaan halutaan uskoa, että kyllä se kahden minuutin juttutuokio siellä bileissä varmasti tarkoitti, että oikeasti tuo haluaa minua ja lujaa. Tällainen voi johtaa siihen, että naisista tulee ylivarovaisia. Mies menee kahvilassa kysymään, voiko naisen vieressä olevan vapaan tuolin ottaa, ja nainen huitaisee käsilaukulla päähän ja kiljuu: ”Mulla on poikaystävä!”

Miesten ja naisten välinen ystävyys ei ole lähtökohtaisesti minkäänlainen ongelma. Totta kai on mahdollista, että ystävykset saattavat kokea seksuaalista tai romanttista vetoa toista kohtaan, mutta ei niin mitenkään väistämättä aina käy. On erikoista ajatella niin, että jokainen mies olisi naiselle automaattisesti jollain fuck-zonella, josta pitää erikseen siirtää epäkelvot tyypit friendzonelle. Ennemmin sen pitäisi olla toisin päin. Onko friendzonea siis olemassa? Sanoisin, että se sijaitsee lähinnä näiden sinne joutuneiden väärinymmärrettyjen sielujen omassa päässä. Harvoin se sille friendzonaajalle on mikään tietoinen päätös, että siirränpä tuon ihmisen nyt täältä pantavien lokerosta ei-pantaviin. Friendzone on kokijalleen varmasti todellinen, mutta kovin onnellinen paikka se ei taida olla, kun on täynnä lähinnä katkeria epäreilusta kohtalosta valittajia.

Misogynisteille mikään, mitä nainen tekee, ei koskaan kelpaa. Jos harrastaa paljon seksiä, on lutka, mutta jos kieltäytyy, niin sitten ollaankin jo nihkeästi friendzonaamassa. Miten voi olla niin kamalan vaikeaa hyväksyä, että vain naisella itsellään on päätäntävalta omaan seksuaalisuuteensa ja seksikumppaneihinsa?

Friendzone on katkerien miesten keksintö Read More »

Panssaripimppi eli miksi yhdyntä- ja orgasmikeskeisyys on ongelma

/ Seksuaalisuus

Olin viime viikonloppuna puhumassa seksuaaliterapeutti ja kirjailija Marja Kihlströmin uuden kirjan julkistamisjuhlissa. Uuden kirjan, naisen orgasmia käsittelevän Iso O- harjoituskirjan julkkareiden teemana oli tietysti nautinto, joten kerroin puheessani minua vaivaavasta nautintoon liittyvästä asiasta: yhdyntäkeskeisyydestä, orgasmikeskeisyydestä ja orgasmien arvottamisesta. Kerroin kuulijoille siitä, kuinka olen koko ikäni yrittänyt todistaa voivani harrastaa seksiä kuin mies. En ole halunnut olla sellainen vaikea ja nihkeä nainen, jota pitää kamalasti lämmitellä, että seksi onnistuisi. Samaan aikaan olen kokenut itseni epäonnistuneeksi, koska en ole pystynyt saamaan sellaisesta seksistä nautintoa. Minulle ei yksinkertaisesti riitä mikään hätäisesti suoritettu pakkopullaesileikki, jota seuraa muutaman minuutin rynkytys. Todella usein seksi on ollut sellaista, etten ole ehtinyt kiihottua oikeastaan ollenkaan, kun mies on jo tullut.

Haluaisin ajatella itseäni seksuaalisesti aktiivisena ja halukkaana yksilönä, mutta viime aikoina halut ovat olleet hieman kadoksissa. Haluaisin kyllä haluta, mutta jostain syystä kroppani on ollut eri mieltä. Se on syttynyt välillä todella hitaasti, laukeaminen on ollut vaikeaa, ja välillä yhdyntä on tehnyt kipeää. Olen miettinyt pääni puhki, mistä tämä voisi. Osittain varmasti kumppaneista, sillä olen todennut tarvitsevani aiempaa enemmän tunneyhteyttä voidakseni nauttia kunnolla. Eniten olen kuitenkin syyttänyt itseäni. Olen ajatellut, että minussa on jotain vikaa, ja että olen jotenkin pilannut itseni. En ole ollenkaan tajunnut etsiä syytä itse seksistä. Mieleeni ei kerta kaikkiaan juolahtanut, että jokin seksikokemukseni on saattanut vaikuttaa kroppaani niin, ettei se ole toiminut kuten ennen.

Seksihistoriani varrelle mahtuu monta kokemusta, jotka ovat menneet suurin piirtein näin: Olemme miehen kanssa kiehnänneet, pussailleet ja niin edespäin, sillä mentaliteetilla, että kohta pannaan. Sitten mies on kurottanut kätensä housujeni sisään ja löytänyt sieltä kuivahkon pimpin. Tästä olen mennyt paniikkiin, koska kuivan pimpin koskettelu ei todellakaan lisää kiihottuneisuutta, vaan päinvastoin. Mies on kuitenkin ajatellut toisin, ja hinkuttanut herkkää klitoristani niin, että sattuu. Koska en ole halunnut loukata miestä, en ole keksinyt tilanteesta oikein muuta ulospääsyä kuin yhdyntään etenemisen. Niinpä olen vetänyt mieheltä housut alas, pukenut kondomin päälle ja toivonut, että paneminen liukastaa paikkojani tarpeeksi. Jos ei, heitetään vähän liukkaria kaveriksi. Paneminen on tuntunut ihan hyvältä, mutta samalla vähän epämukavalta: pikkuisen hankaa, hiertää tai ihan vaan sattuu. Kun mies on joidenkin minuuttien paukuttamisen jälkeen ottanut orgasminsa ja yrittää kohteliaana ropeltaa omaa haaroväliäni, olen kohteliaasti kieltäytynyt, koska pimppiä kirvelee niin, etten halua kenenkään koskevan siihen enää ikinä. Tunne on mielessä vielä seuraavallakin seksikerralla. Jännitän mahdollista kuivuutta ja kipua niin paljon, että jännitän lantionpohjani sumppuun eikä pimpistä heru ulos yhden yhtä kosteuspisaraa. Sanomattakin on selvää, että seksi on jälleen yhtä epämukavaa, ellei pahempaakin.

Olen syyttänyt ongelmistani muun muassa näitä kavereita, koska ajattelin pilaavani tuntoherkkyyteni. Se on siinä mielessä totta, että vibraattorin antama stimulaatio on paljon voimakkaampi kuin mihin toinen ihminen pystyy. Ei näillä itseään kuitenkaan pysyvästi rikki saa, vaikka kuinka suristelisi menemään.

Kun pimppiin työnnytään ennen kuin se on valmis, siitä jää muistijälki, kuin panssari. Se vetäytyy kuoreensa, ja mitä enemmän siihen koskee, sitä paksummaksi panssari kasvaa. Panssaripimppikin pystyy kuitenkin saamaan orgasmeja, mutta ne ovat työn ja tuskan takana. Lantionpohjaa on jännitettävä kaikin voimin, jotta ei menettäisi saavutettua kiihottuneisuuden tasoa. Eikä se orgasmi ole koskaan sellainen maailmaa ja galakseja värisyttävä, vaan pieni ja pinnallinen. Orgasmin jälkeen ei välttämättä ole tyydyttynyt ja raukea olo, vaan ennemminkin turvaton ja pakotettu.

Puhuin Kihlströmin kirjanjulkkareissa siitä, kuinka olen yrittänyt olla miesten silmissä haluttavampi seksikumppani ja yrittänyt todistella, ettei kanssani tarvitse tuhlata aikaa turhaan esileikkiin. Aina se ei kuitenkaan ole toiminut. Tällöin joka ikinen sekunti, joka seksissä on käytetty minun nautintooni ilman samaan aikaan tapahtuvaa miehen tyydyttämistä, on tuottanut minulle hätää ja huolta. Olen pelännyt, että jos olen kamalan vaikea ja vaativa seksikumppani, miehet eivät halua minua enää. Siksi olen keskittynyt seksissä siihen, että tuotan miehelle mahdollisimman nautinnollisen kokemuksen. Oma nautintoni on jäänyt toisarvoiseksi, vaikka olenkin oppinut vaatimaan ja pyytämään myös oman orgasmini. Valitettavasti siinäkin olen priorisoinut miehen viihtymisen itseni edelle, ja koen hirveitä paineita tulla nopeasti, ettei mies vaan tylsistyisi. Ja aina olen jaksanut soimata itseäni siitä, miksei laukeamiseeni riitä se sama parin minuutin jyystö, joka miehen tyydyttää mainiosti. Yhdyntäkeskeisyys on valtavan vahingollinen tapa katsoa seksiä, ja ehkä vieläkin vahingollisempi on orgasmikeskeisyys. Nämä kaksi yhdistämällä syntyy seksiä, jonka tavoitteena on mahdollisimman nopea laukeaminen, mieluiten yhdynnän kautta. Silloin syntyy tilanteita, joissa nainen kokee paineita edetä yhdyntään, vaikkei olisikaan vielä tarpeeksi kiihottunut. Se voi johtaa siihenkin, että sinne nihkeänkuivaan pimppiin yritetään survoa puolijäykkää munaa, jolloin herää kysymys, kenen nautintoa edes yritetään edistää. Siitä voi seurata se, että pimppi kasvattaa ympärilleen niin paksun panssarin, ettei sisälle saa edes kuukuppia ilman kipua. Ja aivan ehdottomasti siitä seuraa se, että hyvän seksin mittarina pidetään orgasmien määrää.

Luin eilentämän aihetta käsittelevän artikkelin, ja se todella avasi silmäni tälle asialle. Tajusin, ettei minussa ole mitään vikaa enkä ole vaikea tai nihkeä nainen, olen vain harrastanut vääränlaista seksiä. Artikkelissa luetellaan 70 erilaista merkkiä, jotka kertovat siitä, että kyseessä on ”conventional” eli ns. tavallinen, tavanomaisena pidetty seksi. Tunnistin itseni suurimmasta osasta. Artikkelin lukemisen jälkeen vuodatin pari kyyneltä. Tuntui samaan aikaan hyvältä saada lupa ja oikeutus tälle kaikelle, mitä olen seksin suhteen viime aikoina tuskaillut. Samaan aikaan iski järkyttävä ikävä eksääni kohtaa, jossa on omat vikansa, mutta jota ainakin aidosti kiinnosti minun nautintoni ja erilaiset tavat sen tuottamiseen. Kaiken tämän päälle iski vielä hämmennys siitä, etten yhtään tiedä, miten harrastaisin seksiä tästä eteenpäin. Jos olen viimeiset kymmenen vuotta mennyt enemmän tai vähemmän tällä samalla kaavalla, mitä ihmettä teen nyt?

Totesin viime viikonloppuisessa puheessani, etten suostu enää häpeilemään naiseuttani tai esittämään, että olisin tyytyväinen huonoon seksiin. Oli seksi kohdallani jatkossa millaista tahansa, se ei voi ainakaan olla sitä, että annan hylätyksi tulemisen peloissani jonkun miehen tunkeutua sisääni ilman aitoa halua siihen. Eihän se johtaisi muuhun kuin siihen, että parin vuoden päästä olisin niin lukossa, etten pystyisi harrastamaan seksiä enää ollenkaan. Minun on nyt opeteltava kuuntelemaan kehoani, jotta tiedän, mistä se ihan oikeasti tykkää. Ja sen jälkeen on löydettävä mies, joka haluaa opetella kanssani kehoni salaisuuksia.

Tässä vielä silmäni avannut artikkeli, jota suosittelen ihan jokaiselle: 

This type of sex destroys female pleasure – Onna lifestyle

Panssaripimppi eli miksi yhdyntä- ja orgasmikeskeisyys on ongelma Read More »

Kuinka olla parempi mies?

/ Ihmissuhteet, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Eräs lukijani toivoi minulta näkemyksiä siihen, miten mies voisi olla ”parempi”. Tarkensi vielä, ettei tarkoita esimerkiksi spesifisti tietyssä asiassa, vaan yleisesti ihmisenä. Tämähän on hirveän laaja kysymys, ja vastaus riippunee paljon siitä, keneltä kysyy. Jos haluaa tietää, miten olla parempi urheilija, työntekijä, vegaani tai vaikka isä, täytyy kysyä joltain, joka noista aiheista tietää. Lähestyn asiaa itse nyt siitä näkökulmasta, mistä osaan jonkinlaisen näkemyksen esittää, eli vastaan miten mies voi olla parempi puoliso ja seksikumppani naiselle sekä miten mies voi sukupuolensa edustajana toimia myös muiden sukupuolien parhaaksi.

Nämä asiat koskevat toki jokaista sukupuoleen katsomatta. Ajattelen, että jokaisen on hyvä pyrkiä olemaan paras versio itsestään, joka tarkoittaa jatkuvaa itsensä kehittämistä. Täydellisyyteen ei tarvitse eikä kuulukaan pyrkiä, mutta kovin kauas metsään ei voi mennä, jos toiminnan lähtökohtana on oman ja muiden onnellisuuden tavoittelu.

Opettele puhumaan tunteistasi – myös muille kuin omalle kumppanillesi

Heikkouden ja haavoittuvaisuuden näyttäminen on vahvuuteen kasvatetuille miehille usein kamalan vaikeaa. Moni huomaa kuitenkin parisuhteessa aika nopeasti, että tunteiden patoaminen sisälle luo vain ongelmia. Ne tulevat lopulta aina ulos, eikä se välttämättä ole kaunista katseltavaa. Onkin hienoa, että monet ikäiseni miehet osaavat jo näyttää tunteensa ja keskustella niistä paljon edellistä sukupolvea paremmin. Ongelma on kuitenkin se, että monilla se tunneilmaisu rajoittuu pelkästään oman kumppanin kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Kavereiden kanssa tunteillaan korkeintaan kännissä, halaillaan ja kehutaan muita hyviksi jätkiksi, ehkä jopa avaudutaan jostain. Onhan se tyhjää parempi, mutta olisihan se hienoa osata puhua myös ilman sitä viinaa. Rahaa säästyisi, ja keskustelut saattaisi jopa muistaa seuraavana päivänä.

On aika rankkaa olla se yksi ja ainoa henkilö, jolle mies voi tunteistaan puhua. Siinä alkaa äkkiä tuntea itsensä likakaivoksi, jonka päälle vain sataa paskaa; varsinkin, jos ne tunteet puretaan keskustelun sijaan kiukutteluna tai tiuskimisena. Sen vuoksi olisi tärkeää olla myös joku toinen ihminen, kenelle voi vaikeista ja harmittavista asioista puhua. Erityisen tärkeää se on siksi, että omalle kumppanille ei oikein valittaa parisuhteessa nyppivistä asioista. Joskus tuntuu siltä, että oman kumppanin naama ärsyttää enemmän kuin mikään muu, tai että joku kumppanin tekemä asia raivostuttaa aivan sietämättömän paljon. Tällöin on aika paljon rakentavampaa keventää oloa purkamalla ärsytys kaverille, kuin alkaa valittaa sille kumppanille. Riitahan siitä nimittäin vain tulee. Usein ne suurilta tuntuvat harmit pienentyvät heti, kun ne sanoo ääneen. Oman pään sisällä vellominen kasvattaa ne mittasuhteiltaan suunnattomiksi, jolloin pikkujutustakin tulee massiivinen ongelma. Kannattaa siis välttää turhat riidat ja jakaa paska useammalle likakaivolle.

Vaali parisuhdettasi, se ei ole itsestäänselvyys

Pitkässä suhteessa toisen läsnäoloon tottuu niin, että sitä alkaa pitää itsestään selvänä asiana. Että tuo on tuossa yhtä tiukasti kuin vessanpönttö kylppärin lattiassa kiinni. Mutta kyllä sen pöntönkin sieltä halutessaan irti saa, ja omasta kumppanista pääsee eroon huomattavasti helpommin. Ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään. Jätät vain kumppanin huomiotta, lakkaat arvostamasta häntä ja keskityt omiin asioihisi, niin ennen pitkää hän kyllä lähtee.

Monen parin ongelma tuntuu olevan yhteisen ajan puute. Yhdessä asuessa ei välttämättä muista ottaa erikseen aikaa sille suhteelle, kun tavallaan ollaan koko ajan yhdessä. Mutta mitä yhdessäoloa se oikeasti on, että toinen istuu kaikki illat pelaamassa ja toinen tuijottaa Netflixiä? Tai että kaikki vapaa-aika pyhitetään kavereille ja dokaamiselle? Parisuhteen ei kuulu olla koko elämä, mutta sitä ei saa laiminlyödä muun elämän kustannuksella. Se tarvitsee aikaa, läsnäoloa ja keskustelua. Sen eteen on oltava valmis tekemään töitä, eikä se välttämättä tarkoita aina sitä, mitä ensiksi ajattelisi.

Parisuhteessa ei voi tuudittautua siihen, että toinen on vierellä ikuisesti. Ei, vaikka niin olisi papin edessä alttarilla vannottu. Kannattaa pitää huolta siitä, että se toinen haluaa pysyä siinä.

Anna naisen päättää ehkäisystä

Valtaosa ehkäisymenetelmistä vaikuttaa naisiin miehiä enemmän. Siksi on ihan selvä asia, ettei mies voi päättää, mitä ehkäisymenetelmää käytetään.

Hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa monille vaikka mitä sivuvaikutuksia. Omalle kohdalleni siitä ruletista osui migreeni, iho-ongelmat, kuivuminen ja halujen katoaminen. Kaikille ei oireita tule, mutta riskit on hyvä tiedostaa hormonaalista ehkäisyä aloitettaessa. Hormonittomia menetelmiä on harmillisen vähän, eivätkä nekään ole ongelmattomia: esimerkiksi kuparikierukka aiheuttaa monelle niin runsaat kuukautiset, ettei niiden kanssa pysty elämään normaalisti. Miehen kannattaa siis miettiä kahdesti, ennen kuin kehottaa naistaan jonkinlaisen ehkäisyn aloittamaan. 

Jokainen saa päättää, mitä omalle keholleen tekee. Jos haluaa käyttää hormonaalista ehkäisyä tai kierukkaa tai mitä tahansa, niin saa ihan vapaasti tehdä. Se on kuitenkin vain ja ainoastaan sen ehkäisyn käyttäjän päätös. Kukaan mies ei voi tulla sanomaan naiselle, että sinä alat nyt syömään pillereitä tai sinun sisällesi laitetaan nyt tämä kierukka, koska minusta tuntuu paremmalta panna ilman kondomia. Asiasta voi toki neuvotella, mutta lopulta asiasta päättää kuitenkin se, joka sitä hormonia itseensä tunkee. On epäreilua mieheltä vaatia toista tekemään niin vain oman nautintonsa takia

Etsi nautintoa monipuolisesti

Monille seksi on yhtä kuin yhdyntä. Erityisesti miehille tämä ajattelutapa on varsin tyypillinen. On se esileikki, jossa vähän kutitellaan ja pusutellaan naista, jotta tämä lämpiäisi sen verran, että päästäisiin panemaan. Aina ei ihan jakseta odottaakaan sinne asti, vaan vähän oiotaan. Työnnetään se muna sinne kuivahkoon pilluun, kyllä se siitä liukastuu. Otetaan oma orgasmi ja sen jälkeen kierähdetään tyytyväinen hymy huulilla sängyn toiselle laidalle.

Moni mies ei tiedä, että sisään työntyminen voi jättää pilluun muistijäljen, jos sen tekee ennen kuin nainen on täysin valmis. Kuivaan reikään työntyvä penis ei tunnu kovin mukavalta, se hankaa ja kirvelee ja tekee kipeää. Pillu muistaa tämän kokemuksen, ja voi olla seuraavalla seksikerralla jännittynyt, jolloin sama kokemus toistuu uudestaan. Siksi ei saisi kiirehtiä siihen penetraatioon, vaikka se olisi kuinka kivaa, vaan keskittyä rauhassa siihen, että kumpikin osapuoli on todella valmis. On olemassa hirveästi kaikkia muita ihania seksitapoja, eikä niistä moneen edes liity genitaalien koskemista. On tosi sääli, että näitä ihania, aistillisia ja hekumallisia tapoja koskettaa toista pidetään jotenkin vähempiarvoisina, vähemmän oikeana seksinä, pelkkänä esivalmisteluna itse asiaa, yhdyntää, grande finalea varten. On harmillista, että seksissä on läsnä kiireen tuntu, kun toinen yrittää mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti kiihottaa toista valmiiksi, ja toinen taas tahdonvoimalla kiihottua niin pian kuin pystyy. Nautinto jää siitä usein kauas.

Miehenkin kannattaa yrittää ajatella nähdä seksissä peniksen ohi ja keskittyä välillä myös siihen, mikä muu kosketus tuntuu hyvältä. On mahdollista saada orgasmi ilman, että penikseen edes kosketaan. Samoin nainenkin voi laueta ilman pillukosketusta; ja on varsin mahdollista, jopa tavallista tulla ilman, että sisään työnnetään mitään. Meihin ei välttämättä tarvitse tunkea puolimetristä halkoa tai heilutella sormia pillussa kuin etsisi sieltä kadonneita avaimia. Paremmin toimii aito läsnäolo ja herkkyys sille, mistä se seksikumppani todella pitää. 

(Ja naiset: uskaltakaa vaatia sellaista seksiä, josta te nautitte! Teidän ei tarvitse alistua siihen, että sisällenne työnnytään ennen kuin todella haluatte sitä.)

Kitke seksismi pois ympäriltäsi

Moni mies sanoo olevansa tasa-arvon kannattaja, ja kokee kunnioittavansa naisia ja pitävänsä heitä vertaisinaan. Sukupuolten eriarvoisuutta korostava seksismi on kuitenkin niin syvällä yhteiskuntajärjestyksessämme, että sitä on joskus vaikeaa huomata. Se elää kielenkäytössä, arvoissa, asenteissa, käytänteissä. Seksistiset ajatukset ovat kuin jotain pyhiä totuuksia, joita ei ehkä edes tajua kyseenalaistaa. Niin pitäisi kuitenkin tehdä, jotta yhdenvertaisuus voitaisiin todella saavuttaa. Eivätkä seksismistä kärsi vain naiset, vaan olisihan se miehillekin mukavampaa elää ilman sukupuolen perusteella tehtyjä oletuksia.

Seksismi on sitä, että työelämän ja lastenhoidon yhteensovittamista pidetään vain naisten ongelmana. Se on sitä, että tyttölapsilta odotetaan rauhallisuutta ja poikalasten annetaan riehua. Se on sitä, että sairaanhoitajasta tulee ensimmäisenä mieleen nainen ja jääkiekkoilijasta mies. Se on myös sitä, että seksuaalisesti aktiivinen nainen on huora ja mies ihailtu sankari. Se on sitä, että naisten katsotaan olevan huonompia johtajia tunteellisuutensa takia; tai siksi, että kuukautiset sekoittavat heidän päänsä. Ja se on sitäkin, että miesten oletetaan maksavan treffeillä, avaavan ovet ja muutenkin huolehtivan. Ennen kaikkea sitä, että mies on yleispätevä ihmisyksilö, ja nainen poikkeama tähän. Tämän todistaa nais- etuliite: on naispresidentti, naispappi, naisurheilu.

Oman etuoikeutetun aseman tiedostaminen on monelle miehelle vaikea ja epämiellyttävä asia. Mutta yrittäkää kuitenkin. Monet naiset kyllä pitävät oikeuksistaan meteliä ja taistelevat seksistisiä asenteita vastaan jatkuvasti, mutta kiitos seksismin, meitä ei välttämättä oteta vakavasti. Elämme miesten maailmassa, jossa vallitsee miesten säännöt, ja siksi miehet ovat avainasemassa seksismin purkamisessa. Omia asenteita ja toimintaa on hyvä tarkastella kriittisesti siitä vinkkelistä, miten ne ylläpitävät seksistisiä rakenteita yhteiskunnassa. Sillä jokainen hyvä ja älykäs ihminen haluaa tasa-arvoa, ja parempana miehenä olemiseen se kuuluu aivan ehdottomasti.

Äänestä feministiä

Käynnissä olevat eduskuntavaalit ovat erinomainen tilaisuus luoda entistä parempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta. Pinnalla on paljon tärkeitä vaaliteemoja, mutta yhden kantavan teeman tulisi olla yhdenvertaisuus. Tulevan eduskunnan olisi ehdottoman tärkeää sitoutua kehittämään tasa-arvoa parempaan suuntaan. Tarvitsemme päättäjiksi siis koko joukon feministejä.

En tarkoita, että kaikkien tulisi nyt koko joukolla rynnätä äänestämään Feministisen puolueen jäseniä. Enkä sitäkään, että pitäisi valita ehdokas, joka kuvailee itseään feministiksi. Kaikki eivät halua niin tehdä, koska sanalla on niin ikävä kaiku, mutta feministisen agendan voi päätellä niistä asioista, joita ehdokas lupaa ajaa eduskunnassa. Tärkeitä asioita ovat muun muassa perhevapaauudistus sekä raiskauksen muuttaminen suostumusperustaiseksi. 

Monelle miehelle feminismi on kirosana, ja se on ymmärrettävää. Turhautuminen siihen, kuinka vaikeaa miesten on joskus ymmärtää omaa etuoikeutettua asemaansa, voi synnyttää vihaa miessukupuolta kohtaan. Minusta miehiä vihaavat raivofeministit tekevät hallaa ideologialle, jonka pointtina on kuitenkin se, että naiset (ja muut sukupuolet) olisivat tasa-arvoisia miesten kanssa. Feminismin tavoitteena ei ole naisten ylivalta. Feministit tavoittelevat yhdenvertaista yhteiskuntaa, jossa kenelläkään ei olisi etuoikeutettua asemaa sukupuolensa perusteella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehiltä vietäisiin heidän etuoikeutensa pois, vaan sitä, että ne samat etuoikeudet annetaan myös muille. Feminismistä hyötyvät kaikki sukupuolet.

Kannattaa myös muistaa, että äänestit ketä tahansa, äänesi menee ensisijaisesti puolueelle. Ehdokkaan mielipiteet eivät siis välttämättä ole aina linjassa puolueen kanssa, jolloin saatat äänestää eduskuntaan ihmisiä, jotka ovatkin kanssasi monista tärkeistä teemoista täysin eri mieltä. Valitse ehdokas sellaisesta puolueesta, jonka ajamille arvoille olet valmis antamaan äänesi. Ja jos haluat antaa äänesi tasa-arvolle, tietänet jo, mitä puolueita kannattaa jättää äänestämässä. Esimerkiksi sellainen puolue, jonka johtaja toivoo tietynlaisten naisten tulevan raiskatuiksi, ei välttämättä ole kovin hyvä valinta tasa-arvon kannalta.

Ennakkoäänestys jatkuu vielä tänään ja huomenna, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina. Käytäthän äänesi!

Huh, olipa siinä paljon asiaa! Olisin voinut jatkaa tästä pidempäänkin ja paljon jäi vielä sanomatta, mutta teksti venyi niin pitkäksi, että nostan hattua kaikille, jotka tänne asti jaksoivat lukea. Kertokaa kommenttiboksissa, mitä mieltä olitte: oliko ajatuksissani mitään järkeä, ja mitä haluaisitte lisätä?

Kuinka olla parempi mies? Read More »

Sinkkuna nyt ja neljä vuotta sitten

/ Ihmissuhteet

Minulla on paljon sinkkukavereita, jotka ovat minua muutaman vuoden nuorempia. Yksi on vastikään uskaltautunut Tinderiin, ja on hauskaa myötäelää hänen alkuinnostustaan, joka itselläni on haihtunut jo aikoja sitten. Nämä kaverini muistuttavat minua itsestäni heidän ikäisenään, kun aloittelin sinkkuelämääni ja yritin rämpiä eteenpäin tässä loputtomassa suossa, jota deittailuksikin kutsutaan. Toisaalta pystyn edelleen samastumaan kaikkeen, mistä he puhuvat. Sinkkutaivalta on itselläni takana kohta yhteensä neljä vuotta: mikä on muuttunut siinä ajassa, vai onko mikään? Otetaan pieni aikamatka taaksepäin vuoteen 2015, kun olin 23-vuotias ja perustin tämän blogin.

Sinkkuelämä

23-vuotiaana: 

Vuonna 2015 elin sinkkuelämää parhaimmillaan. Miehistä ei ollut pulaa, vaikka silloin välillä siltä tuntuikin, sillä olin tosi huono olemaan yksin. Koko ajan piti olla jotain meneillään. Päädyinkin tuona vuonna tapailemaan mitä erikoislaatuisimpia tyyppejä. Kohtasin muun muassa miehen, jolla paljastui olevan varsin epäilyttävä tausta ja kytköksiä erittäin hämäräperäisiin ideologisiin yhteisöihin. Tapailin jonkin aikaa myös miestä, joka paljasti minulle kuukauden deittailun jälkeen valehdelleensa ikänsä kolme vuotta alakanttiin: ja kyllä, suhde jatkui tämän paljastuksen jälkeenkin. Kun se lopulta päättyi, hän palautti minulle hänen luokseen unohtuneen pyyhkeeni, jonka päälle hän oli edellisiltana runkannut. Eli taso oli tuona vuonna huipussaan.

26-vuotiaana: 

Edelleenkin kaipaan sutinaa ja säpinää, mutta en enää kaipaa miestä vierelleni yhtä paljon kuin ennen. Viimeisen vuoden aikana olen viihtynyt yksin jopa niin hyvin, että olen toisinaan huolestunut itsestäni. Olen kokenut deittailun lähinnä uuvuttavana, eikä sinänsä ihme: onhan minulla tässä samaan aikaan hoidettavana yliopisto-opinnot, työ, blogi ja muu sosiaalinen elämä. En jaksa enää tuhlata aikaani miehiin, joiden kanssa en näe yhteistä tulevaisuutta paria viikkoa pidemmälle. Ja onneksi tuuriakin on ollut matkassa, sillä en ole sen koommin tavannut ketään tuota pyyherunkkaria erikoisempaa tyyppiä.

Seksi

23-vuotiaana:

23- vuotiaana olin kiimainen kuin pieni pupu, ja seksiä tuli kyllä harrastettua. Koska käsipuolessani roikkui jatkuvasti joku mies, oli seksiä luonnollisesti tarjolla usein. Pisin tauko seksistä taisi olla viitisen viikkoa. Muistan, että kävin silloin katsomassa Fifty Shades of Greyn ensimmäisen osan leffateatterissa, ja niissä kiimoissa seksikohtaukset kolahtivat ja kovaa. Leffaseuraksi lähtenyt kaveripoikani kysyi jossain vaiheessa leffaa, että onko kaikki hyvin, kun niin kovasti kiemurtelen penkissäni. Tuon vuoden syntymäpäiviltäni on myös olemassa video, joka on yksi niistä harvoista asioista, joita häpeän menneisyydessäni. Videolla selitän ylpeänä, kuinka olen onnistunut yli kaksinkertaistamaan seksikumppaneideni määrän vuodessa. Silloin se tuntui vielä jollain lailla tärkeältä ja kehumisen arvoiselta asialta.

26-vuotiaana:

Nykyään ei tulisi mieleenkään lähteä keulimaan seksikumppaneideni määrällä. Kyllähän niitä on lisää tullut aika reippaastikin tuon syntymäpäiväni jälkeen, joka on osaltaan varmasti vaikuttanut siihen, että arvostan nykyään huomattavasti enemmän laatua kuin määrää. Sain toki tuolloinkin varsin hyvää seksiä, mutta ei mikään tuon ajan kokemuksistani vedä vertoja sille, mitä minulla oli entisen poikaystäväni kanssa. Sen vuoksi olen nykyään todella paljon vaativampi seksin suhteen, ja ehkä sen vuoksi olen harrastanut sitä vähemmän. Viiden viikon tauko ei nykyään tuntuisi missään, ja vaikka mieleni tekisikin seksiä, sitä halua ei tyydyttäisi mikään random räpellys. Olen myös hyväksynyt sen, etten oikein saa seksistä mitään irti, ellen koe jonkinlaisia tunteita kumppaniani kohtaan. Nuorempana oli liian kiire kasvattaa sitä nimien määrää listassa, että olisin ehtinyt jäädä pohtimaan tällaisia pikkuasioita.

Tinder

23-vuotiaana: 

Vuonna 2015 Tinder oli vielä aika uusi juttu, joka näkyi siinä, että kirjoitin siitä blogiin tosi paljon. Tinder kiinnosti minua ilmiönä, ja toki käytin sitä aktiivisesti itsekin. Keksin tuona vuonna myös käyttää Tinderiä blogimateriaalin hankinnassa, ja suoritin jos jonkinlaisia kyselytutkimuksia ja ihmiskokeita matchieni avulla. Kävin treffeillä paljon. Kivoimpien ja mieleenpainuvimpien ensitreffien palkinnon voitti ilta, jonka vietin erään matchini ja hänen kavereidensa kanssa Helsinginkadun approilla haalarit jalassa shotteja kumoten. En edelleenkään keksi tehokkaampaa jäänmurtajaa kuin kymmenen alkoholijuoman kittaaminen viidessä tunnissa.

26-vuotiaana:

Toinen kierrokseni Tinderissä ei ole juurikaan eronnut ensimmäisestä. Meininki on varsin samanlaista kuin ennenkin, mikään ei ole ratkaisevasti muuttunut: paitsi ehkä se, että saan entistä useammin keskustelunaloituksia, joissa pyydetään heti treffeille. Mikä juttu sekin on? Blogitekstejäkin aiheesta syntyy aina silloin tällöin, ja kyselytutkimuksiakin teen aina välillä. Kaksi kertaa olen myös saanut viestin, jossa on kysytty, olenko se bloggari, joka vuosia sitten kyseli jotain asiaa x blogia varten. Toista näistä jopa tapailin hetken, ja ensimmäiset treffimme sijoittuivat Limeksen approille. Konsepti toimi edelleen. Näin se menneisyys kietoutuu nykyaikaan.

Blogi

23-vuotiaana:

Perustin tämän blogin heinäkuussa 2015. Aloitin sen anonyymina, mutta aika pian aloin kirjoittaa omalla nimelläni, koska mitä enemmän tätä tein, sitä vähemmän näistä asioista nolotti puhua. Ensimmäisessä postauksessa tosin totesin, että mitään vibraattoriarvosteluja on turha odottaa, koska mitään varsinaista seksiblogia en aio kirjoittaa. Alkuaikojen postauksissa puhuin Tinderin lisäksi paljon muun muassa sinkkuelämästä ja minuun sinkkuna kohdistuvista odotuksista. Olin silloin jo innokas sinkkuuden puolestajapuhuja.

26-vuotiaana:

Alkuaikojen tekstit noudattelevat jopa yllättävän hyvin sitä linjaa, jolla ajatukseni nykyisinkin kulkevat. Tiesin jo silloin mistä puhuin, vaikka nyt olenkin ainakin inasen verran fiksumpi. Ainakin lauseiden pilkutus on nykyään hieman entistä paremmin hallussa: miten kukaan ei sanonut, että tekstini ovat kamalan vaikeaselkoisia, kun lauseista puuttuu niin hirveästi pilkkuja! 

Ja mitä tulee niihin vibraattoriarvosteluihin ja seksiblogiksi identifioitumiseen, niin no… Miten meni niin kuin noin omasta mielestä 😀

Uskon, että nuoremmat sinkkuystäväni ovat monilta osin paljon itseäni fiksumpia ja selviävät mainiosti deittailuviidakossa. Jos jokin neuvo pitäisi antaa, sanoisin, että asioita on turhaa miettiä liikaa. Isoin muutos itsessäni neljän vuoden takaiseen minääni on se, että olen oppinut ottamaan lähes kaikessa rennommin. En enää juurikaan ylianalysoi, tulkitse tai tee johtopäätöksiä omien päätelmieni perusteella. En myöskään enää jaksa hävetä tai nolostella mitään, vaan olen tosi aidosti oma itseni kaikkien kanssa heti alkumetreiltä. En esitä mitään enkä piilottele tunteitani. Sitä en vielä 23-vuotiaana osannut tai uskaltanut tehdä.

Aiheeseen liittyvää: Kolme vuotta sinkkuna Mitä jokaisen pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25 10 asiaa, jotka haluaisin sanoa nuoremmalla itselleni

Sinkkuna nyt ja neljä vuotta sitten Read More »

Seksivinkkejä kokemattomille

/ Seksuaalisuus

Sain seuraajaltani ehdotuksen kirjoittaa konkreettisia seksivinkkejä ensikertalaisille. En tiedä kuinka suurta osaa seuraajistani tämä aihe koskettaa, mutta toisaalta perusasioiden äärelle on toisinaan hyvä palata, vaikka olisi jo kokeneempikin konkari petipuuhissa. Eli tässä nyt muutama neuvo, jotka olisin itse toivonut kuulleeni silloin, kun itse aloittelin omaa taivaltani näissä hommissa.

Pidä odotukset realistisina – sähläykseltä ei voi välttyä

Ekaan seksikertaan liitetään usein kovia odotuksia. On kuitenkin varsin todennäköistä, että hekumallisen nautinnon hetken sijaan luvassa on lähinnä kiusallista räpellystä. Eikä se haittaa mitään, koska kaikki uudet asiat vaativat aina harjoittelua, eikä seksi ole tästä mikään poikkeus. Sähläys ei poistu kokonaan edes kokemuksen myötä, sillä seksi uuden ihmisen kanssa on aina aluksi vähän kömpelöä. Kannattaa siis lähteä hommaan rennolla asenteella. Seksi ei myöskään ole mikään mekaaninen liikesarja, joka täytyy suorittaa tietyssä järjestyksessä, eikä sen tarkoitus ole tehdä toiseen vaikutusta taidoilla ja tempuilla. Kokemus tuo toki varmuutta otteisiin, mutta seksissä ei silti varsinaisesti voi olla hyvä tai huono, koska kaikki tykkäävät eri asioista. Eikä homma muutenkaan toimi niin, että oikeita nappeja painamalla päästäisiin aina samaan tyydyttävään lopputulokseen. Hyvä seksi on pysähtymistä yhteisen nautinnon äärelle, eikä siihen tarvita sen kummempia kommervenkkeja. Kannattaa siis unohtaa pornosta opitut temput ja maneerit, niiden avulla saadaan aikaan kiihottumisen sijaan lähinnä kiusaantuneisuutta.

Omaan kehoon tutustuminen auttaa löytämään nautinnon

Ennen kuin harrastaa seksiä toisen ihmisen kanssa, pitäisi minusta ehdottomasti tutustua sooloseksin maailmaan. On nimittäin melkoista hakuammuntaa lähteä tuottamaan nautintoa jollekulle, joka ei tunne kehoaan tai osaa ollenkaan kertoa mistä pitää. Omaan kehoon tutustumisen lisäksi suosittelen tutkimaan myös vaikkapa seksinovelleja, joiden kautta saa vähän käsitystä siitä, mitä kaikkea on olemassa. Novelleja lukemalla huomaa pian, minkälaiset jutut saavat oman viisarin värähtämään, mikä taas voi antaa käsitystä siitä, minkälaisesta seksistä saattaisi pitää. Toki on hyvä muistaa, että kaikkia fantasioita ei kuulu eikä tarvitse toteuttaa tosielämässä. Kannattaa ehdottomasti myös harjoitella kondomin käyttöä etukäteen. Kondomi saattaa helposti jäädä käyttämättä, kun sen laittaminen katkaisee tilanteen ikävästi, ja moni mies pelkää, että erektio lopahtaa kumin laitoin seurauksena. Kortsun kanssa pärjännee tosipaikan tullen huomattavasti paremmin, jos sen laittoa on ehditty harjoitella rauhassa. Ehkäisyä kun ei kannata ekallakaan kerralla jättää käyttämättä, koska raskauden ja seksitautien riskit ovat aina olemassa.

Seksistä tehdään suurempi numero kuin se onkaan

Ensimmäisestä seksikerrasta tehdään aivan järkyttävän iso numero, ja minusta aika turhaan. Varsinkin tyttöjä kehotetaan valitsemaan ensimmäinen seksikumppani tarkasti, ettei myöhemmin tarvitse katua huonoa valintaa. Toisin sanoen taidetaan ajatella, että eka kerta pitäisi tapahtua oman poikaystävän kanssa. On hyvä, että ensimmäinen kerta tapahtuu jonkun luotettavan ihmisen kanssa, mutta onko se sitten seurustelukumppani, kaveri tai joku ihan muu, on minusta yhdentekevää. Ensimmäisen kerran ei tarvitse olla mikään romanttinen ja herkkä kohtaus, jossa jaetaan rakkaudentunnustuksia ja rakastellaan samalla syvälle silmiin tuijotellen. Rakkaus ja seksi ovat eri asioita, eikä niiden tarvitse mennä käsi kädessä ensimmäiselläkään kerralla. Tärkeintä on, että kaikki osapuolet haluavat seksiä, eikä kumpikaan painosta tai pakota toista. Ensimmäisestä seksikerrasta puhutaan myös omituisesti ”neitsyyden menettämisenä”. Oma koskemattomuus tuntuu olevan jotain, mitä pitäisi viimeiseen asti varjella, ja lahjoittaa vain tarkoin valitulle erityiselle ihmiselle. Tai ainakin tyttöjen kohdalla on näin: pojille taas tuntuu olevan päinvastoin tärkeää päästä ”poikuudesta eroon”, eli heille koskemattomuus onkin huono asia. Tämä liittyy seksuaalisuuden tuplastandardiin, jonka mukaan miehille ja naisille on seksin suhteen eri säännöt. Perinteisesti on ajateltu, että mies saa ja nainen antaa, ja miesten täytyy lämmitellä naisia, jotta nämä suostuisivat seksiin. En pidä näistä uskomuksista ollenkaan, koska ne eivät pidä paikkaansa. Nainenkin voi haluta seksiä, myös sellainen nainen, joka ei ole aikaisemmin seksiä harrastanut. Seksi ei ole sitä, että toinen antaa ja toinen ottaa, vaan sen pitäisi olla vastavuoroista. Eikä seksi lopulta ole niin iso juttu, että ensimmäistä kertaa pitäisi sen kummemmin suunnitella ja miettiä. Omaa neitsyyttä ei ole syytä erityisemmin varjella, eikä siitä toisaalta tarvitse pakonomaisesti pyrkiä eroonkaan. Pohtimisen arvoista on myös se, mikä ylipäätään lasketaan ”neitsyyden menetykseksi”. Moni ajattelee sen tarkoittavan ensimmäistä yhdyntäkertaa, eli sitä kun muna menee pilluun, mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Ovatko esimerkiksi lesbonaiset ikuisesti neitsyitä, jos heihin ei kukaan koskaan penistään tuikkaa? Entäs mies, jonka ensimmäinen seksikerta onkin peppuseksiä vastaanottavana osapuolena? Minusta ensimmäisen seksikerran määritelmä riippuu siitä, minkä kukin määrittelee seksiksi. Oma määritelmäni on vuosien varrella muuttunut: ennen ajattelin olleeni neitsyt siihen asti, kun 16- vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa onnistuimme ensi kerran yhtymään. Myöhemmin olen miettinyt, että on omituista pitää sitä ensimmäisenä seksikokemuksenani, kun olimme jo melkein vuoden verran tehneet kaikkea muuta ja olin saanut hänen kanssaan monta orgasmiakin. Toisaalta määritelmilläkään ei ole niin kamalasti väliä: ei ole olennaista osata nimetä eksaktia aikaa ja paikkaa ensimmäiselle seksikerralleen. Tärkeämpää on, että kun se tapahtuu, sitä haluaa. Tiivistettynä voisin neuvoa jokaista seksielämäänsä aloittelevaa kahdella tavalla:

1. Muista ehkäisy. 2. Ota rennosti ja nauti!

Aiheeseen liittyvää:

Kun miehellä ei seiso

Kun seksi sattuu

Kaksi kultaista ohjetta sormettamiseen

Seksivinkkejä kokemattomille Read More »

En enää pelkää ihastua

/ Ihmissuhteet

Minusta kurjinta sinkkuna olemisessa on ehdottomasti se, että saa niin harvoin kokea ihastumisen tunteita. Tavallinen arkielämäkin tuntuu niin paljon jännittävämmältä heti, kun mielessä on joku ihana, jonka ajatteleminen saa perhoset väreilemään vatsassa. En tiedä mitä parempaa, ja haluaisin kokea sitä paljon useammin, mutta sepä on helpommin sanottu kuin tehty.

Aina en ole ollut tällainen, vaan aikaisemmin pelkäsin ihastumista kuollakseni ja varjelin itseäni siltä keinolla millä hyvänsä. Sinkkuaikojeni alussa särjin sydämeni pahasti ja sen seurauksena kasvatin sydämeni ympärille vahvan suojakuoren, jotta kukaan ei satuttaisi minua uudestaan. Valitettavasti muuri oli niin vahva, ettei se päästänyt läpi mitään tunteita, joten en tuntenut ketään kohtaan mitään. Olin kylmä ja välinpitämätön, kykenemätön tuntemaan muuta kuin ahdistusta, koska pelkäsin niin etten antanut itseni tuntea. Eikä asiaa auttanut se, että myös esitin jokaiselle heilalleni kylmänviileää muijaa, jota ei parisuhde kiinnosta, koska uskoin sen olevan keino saada miehet kiinnostumaan itsestäni. Mutta eihän ketään kiinnosta ihminen, joka ei anna itsestään mitään.

Kun tapasin entisen poikaystäväni, tunsin heti, että tässä on käsillä jotain erityistä. Niinpä päätin olla rohkea ja rikoin suojakuoren sydämeni ympäriltä, koska olin tajunnut, etten muuten pystyisi rakastamaan häntä. Alku oli vaikeaa, ja minulla kesti kauan luottaa siihen, ettei hän lähde minnekään. Valitettavasti pian sen jälkeen, kun aloin todella luottaa suhteemme kestämiseen, hän päätti toisin ja erosimme. Tuska oli hirveä, mutta siitä huolimatta päätin, etten kovettaisi itseäni uudestaan. Jollain ihmeen kaupalla onnistuin pitämään sydämeni avoimena ja itseni valmiina heittäytymään uuteen rakkauteen heti, kun mahdollisuus tulisi kohdalle. Olin oppinut, ettei mikään kipu ja tuska tuntunut niin pahalta kuin se ahdistus, joka seuraa, kun ei pysty tuntemaan muuta. Tavallaan ajattelin myös, ettei pari vastoinkäymistä sinne tänne tuntuisi enää erosta selviämisen jälkeen missään, joten niitä olisi ihan turha pelätä.

Miesten lisäksi ihastun joka vuosi uudestaan kevääseen ja aurinkoon. Kissa taas on elämäni rakkaus.

Ennen yritin aina uuden miehen tavatessani hillitä ihastumisen tunteitani: en halunnut innostua liikaa, jotta en sitten pettyisi, jos juttu menisikin pieleen. Nykyään en tee niin, vaan jos ihastun, heittäydyn siihen täysillä. Otan siinä riskin, mutta se tunne on niin ihana, että se on sen arvoista. Valitsen paljon mieluummin viikon pilvissä leijumisen ja parin päivän sydänsurut, kuin vastaavan ajan tasaisen tylsää tunneilmastoa. Samalla tavalla myös juon silloin tällöin alkoholia, vaikka tiedänkin, että seuraavana aamuna olo ei ehkä ole paras mahdollinen. Kaikki parhaat asiat elämässä sisältävät riskin. Voisin myös olla koko ajan selvin päin ja elää elämääni laput silmillä ihastumatta kehenkään, mutta eipä se silloin olisi kovin kummoista elämää. Ainakaan minulle, joka saan vahvoista tunteista valtavasti energiaa ja inspiraatiota.

Ihastumiseen vaaditaan kuitenkin muutakin kuin vain se, että on avoin sen tapahtumiselle. Omalla kohdallani ihastus vaatii aikaa leimahtaakseen kunnolla, ja se sopii huonosti yhteen deittailumaailman kanssa. Aikaisemmin ajattelin, että esimerkiksi seksi on hyvä hoitaa ”alta pois” aika nopeasti, ehkä jopa heti ensimmäisillä treffeillä, jotta tietää, onko suhteella sen suhteen tulevaisuutta. Olen edelleenkin sitä mieltä, että seksihommien toimivuus kannattaa testata ennen esimerkiksi parisuhteeseen sitoutumista, mutta olen huomannut, että seksi ensitreffeillä saa jostain syystä kiinnostukseni laimenemaan. Näin käy vaikka seksi olisi hyvää, joten se johtuu luultavasti siitä, että tylsistyn kun saan kaiken ”liian helposti”. Odottaminen ja seksistä haaveilu tekevät siitä itse tilanteesta sata kertaa nautinnollisempi: ihastuneena koko kehon valtaa sellainen ihana lataus, jolloin pienikin kosketus aiheuttaa sydämentykytyksiä ja kylmiä väreitä ja saa kiihottumaan äärimmilleen. Jos tunnelataus puuttuu, mikään ei tunnu oikein miltään. Siksi yritän nykyään olla hyppäämättä sänkyyn saman tien.

Olen alkanut viime aikoina myös kyseenalaistaa ajatusta siitä, että ihastumisen pitäisi aina johtaa johonkin vakavaan. Miksi ei voisi deittailla kasuaalisti ja vaan nautiskella kutkuttavasta ihastumisen tunteesta? Toki siinä on riski itsensä satuttamiseen, jos tunteet kasvavat kovin isoiksi eikä toinen voi niihin vastata. Mutta mitä se haittaa, jos joskus vähän sattuu? Sydänsuru on lopulta vain tunne, ja pikkuihastuksen kariutumisesta selviämiseen ei vaadita supervoimia. Uskallan väittää, että kun vaan antaa tunteiden tulla ja mennä vapaasti, pääsee paljon helpommalla kuin jos yrittäisi kaikin voimin estää niitä. Usein ihmiset, jotka eivät etsi mitään vakavaa, pakottavat kumppaninsa lupaamaan, etteivät nämä saa ihastua. Kai siinä on taustalla on halu välttää draamaa, mutta eihän ihastuminen automaattisesti tarkoita mustasukkaisuutta, vaatimusta sitoutumiseen tai mitään muutakaan sellaista, joka voisi aiheuttaa ristiriitoja. Ei ihastumista tai mitään muitakaan tunteita tarvitse pelätä!

Tietysti kaikista ihaninta olisi, jos elämääni ilmestyisi jostain mies, jonka kanssa ihastuisimme toisiimme korviamme myöten. Mutta tässä vaiheessa olen tyytyväinen siihenkin, jos saan tuntea pientä ihastumista edes silloin tällöin. Olin niin kauan ilman sitä tunnetta, että unohdin miltä se tuntuu, mutta nyt kun muistan sen taas, en halua olla ilman.

Aiheeseen liittyvää:

Tinder tekee ihastumisesta vaikeaa Uskalsin ihastua: kannattiko? Ihastumisen sietämätön vaikeus

En enää pelkää ihastua Read More »