Viime viikolla kirjoitin heteroiden orgasmikuilusta eli siitä, miksi naiset saavat vähiten orgasmeja miesten kanssa seksiä harrastaessaan. Tarkastelin niitä kulttuurisia tekijöitä, jotka ovat muovanneet käsityksemme seksistä ja eri sukupuolten seksuaalisuudesta sellaisiksi kuin ne nyt ovat, ja miten näiden käsitysten virheellisyyden tiedostaminen on tärkeä askel orgasmikuilun kaventamisessa. Tässä tekstissä syvennytään enemmän käytännön toimintaan, joka on omiaan lisäämään heteronaisten (ja oikeastaan ihan kenen tahansa) nautintoa.

Hiljaa hyvä tulee

Joudun valitettavasti tuottamaan heti pettymyksen kaikille niille, jotka jo verryttelevät sormiaan mullistavien sormetusvinkkien toivossa. Niiden sijaan uskon, että avaimet nautintoon ovat leikkisyys, kiireettömyys ja tuhmuus.

En väitä, etteivätkö erilaiset tekniikat ja kaikenlaiset g- ja a-pisteet olisi tärkeitä. Asia on kuitenkin niin, kuten seksuaaliterapeutti Susanna Syld oivallisesti kiteytti Instagram-postauksessaan, että ”systemaattinen ja suoraan pisteeseen kohdistuva nautinto ei aina ole niin kiihottavaa kuin monipuolinen seikkailu sen suunnilla.” Syld totesi myös, ettei mikään piste tuota nautintoa ilman riittävää lämmittelyä, kiihottumista ja rentoutumista. Insinöörimäinen lähestymistapa, jossa nautintoa yritetään tuottaa tökkimällä pisteitä oikeassa järjestyksessä, ei siis oikein tässä asiassa toimi.

Valitettavan usein seksiä harrastetaan tosi suoraviivaisesti ja genitaalien kosketteluun kiirehtien. Kiireetön koskettelu ja virittäytyminen olisi kuitenkin hyvin tärkeää, koska naisen halu on usein responsiivisesti eli kosketuksen kautta syttyvää. Kiimaisella kumppanilla saattaa kuitenkin olla jo käsi pikkareissa, kun naisolento vasta makustelee ajatusta seksistä. Liian aikaisin tapahtuva sukuelinten tai rintojen koskettelu voi luoda paineita ja häpeää siitä, ettei kiihotu ja kostu tarpeeksi nopeasti. Siinä ei paljon g-pisteet sitten auta. 

Sen sijaan, että suoritettaisiin seksi ”esileikkeineen” ja sen jälkeen ”hoideltaisiin” naiselle orgasmi, suosittelisin kiusoittelevaa nautinnon pitkittämistä. Leikkisää ja härnäävää kosketusta kaikkialta muualta kuin just sieltä, kunnes toinen anelee sitä, ja etenemistä vasta sitten. Sellaiseen ei ehkä ole aina aikaa, mutta vaikka pikaisetkin ovat joskus kivoja, suosisin seksissä mieluummin hyvää harvemmin kuin jotakuinkin kelvollista useammin. Kaikenlainen suorittaminen kannattaa myös pyrkiä seksistä poistamaan, vaikka se onkin tässä suoritusorientoituneessa maailmassamme helpommin sanottu kuin tehty.

Tuhmuus ja riettaus ruokkivat halua

Yksi suurimmista seksiin liittyvistä huijauksista on uskomus, että naiset nauttivat ennen kaikkea hellästä, herkästä, romanttisesta ja lempeästä seksistä. Että saadakseen naisen syttymään on suudeltava niskaa, hierottava hartioita ja rakasteltava lähetyssaarnaajassa kynttilänvalossa silmiin tuijotellen ja rakkaudentunnustuksia lausuen. Jostain syystä joskus kuvitellaan, että naisen seksuaalisuus muuttuu parisuhteen ja viimeistään lasten saannin myötä kiltiksi ja siveäksi , josta kaikki kiinnostus rietasteluun hioutuu pois.

Ihmiset, myös naiset, ovat yksilöllisiä halujensa kanssa. Väitänkin, että aika monen seksuaalisuus on pohjimmiltaan ihan muuta kuin edellä kuvailtu kiltteys. Seksiin saa ihan uusia sävyjä, jos uskaltaa tutustua myös tuhmaan puoleensa.

Tuhmuus voi olla monenlaista, mutta yhteistä kaikelle tuhmuudelle on tutusta ja turvallisesta poikkeaminen. Yhdet kiihottuvat valta-asetelmista, joissa toinen alistuu ja toinen dominoi, toiset kivusta, kolmannet tuhmien puhumisesta ja neljännet vaikkapa kiinnijäämisen mahdollisuudesta. Jos esimerkiksi BDSM kiinnostaa, suosittelen lukemaan tämän ja tämän aiheesta kirjoittamani tekstin. Tuhmuudesta ylipäätään on kirjoittanut hyvin aiemmin mainitsemani viisas nainen Susanna Syld #parisuhdeseksi -blogissaan.

Tuhmailukaan vaan ei ole aina ihan niin helppoa, koska vaniljasta poikkeavat mieltymykset voivat hävettää ja joskus niitä ei pysty myöntämään edes itselleen. Eikä asia helpotu sillä, että naisten oletetaan tykkäävän pelkästä hempeilystä. Jälleen kerran sukupuolistereotypiat jarruttavat nautintoa, kun on tarpeeksi shokeeraavaa olla nainen ja haluta seksiä ja sitten vielä jotain muuta kuin sitä kynttilänvalossa tunnelmoivaa silmiintuijotteluseksiä.

Pitkissä suhteissa opitaan usein tuntemaan toinen hyvin ja löydetään sellainen toimivan seksin kaava, jolla molemmat pääsääntöisesti laukeavat. Tällainen seksi on teknisesti hyvää, mutta lopulta aika tylsää. Pelkkä orgasmi ei vielä kerro todellisesta nautinnosta välttämättä mitään ja ihan kiva seksi alkaa pitkässä juoksussa kyllästyttää. (Tämä on yksi syy siihen, miksi seksielämä usein lässähtää pitkissä parisuhteissa ja palaan tähän myöhemmin omassa tekstissään.) Tuttuus ja turvallisuus ovat hyviä asioita, mutta toisaalta seksin kannalta joskus myös huonoja. Pienikin tuhmuus voi viedä arkiseksin ihan uudelle tasolle.

Naisten kumppaneita haluaisin kannustaa avoimuuteen tuhmuutta kohtaan. Sekä omat että myös toisen mielensisäiset tuhmat ajatukset kannattaa ottaa ennen kaikkea mahdollisuutena yhteiselle seksille. Missään nimessä ei pidä ajatella, että olisi jotenkin epäonnistunut toisen tyydyttämisessä: kyse ei ole sinun riittämättömyydestäsi, vaan ihmisluonnosta. Tiedän, että jotkut teistä huolehtivat myös siitä, että omat fantasiat ja mieliteot olisivat jotenkin loukkaavia ja häpäiseviä omaa kumppania kohtaan. Aina mieltymykset eivät kohtaa, mutta ehkä murehtimisen sijaan kysyisin asiaa naiselta itseltään: puhumattomuus kun voi johtaa siihenkin, että kumpikin fantasioi samasta asiasta, mutta pelon vuoksi jämähdetään siihen tylsään kaavamaiseen seksiin.

Tiivistettynä: tuhmuus on ehdottomasti mahdollisuus, ei uhka.

Jos nyt kuitenkin jäi sellainen olo, että se oma seksi kaipaisi ennen kaikkea niitä uusia tekniikkavinkkejä, niitä löytyy esimerkiksi Kari Heusalan kirjasta Naisen seksuaalisuus (julkaistu 2001, joten tuoreempiakin varmasti löytyy, mutta nämä tekniset jutut lienevät aika ajattomia). Näkisin silti, että naisen nautinto on usein enemmän kiinni korvien välistä kuin jalkovälistä. Pitkälle pääsee, jos osaa suhtautua seksiin leikkinä, jossa kaikki on sallittua ja kiirettä ei ole.

Mikäli tuhmuus askarruttaa tai kaipaat muuta opastusta tekstin aiheiden äärellä, suosittelen lämpimästi seksuaalineuvontaa, jossa voimme käsitellä asioita syvällisemmin ja henkilökohtaisemmalla tasolla. Neuvonta onnistuu myös kirjallisesti sähköpostitse!

Aikuisviihdemateriaalia ja -teollisuutta kritisoidaan usein naisia esineellistäväksi ja monin tavoin sortavaksi. Valtavirtamateriaalin rinnalle onkin tullut eettisempää tuotantoa, jonka pitäisi ratkaista näitä ongelmia.

Aiheeseen liittyy myös sellainen ongelma, että näistä asioista on vaikeaa kirjoittaa, koska mm. Facebookin yhteisönormit kieltävät linkit aikuisviihdesivustoille ja se samaa tarkoittava kansainvälisempi p:llä alkava sana voi jäädä algoritmien haaviin, vaikka kyseessä olisikin joku ihan muu sivu. Sen yhden kerran, kun olen tästä aiheesta varta vasten kirjoittanut, blogini osoite bännättiin niin, etten voinut jakaa mitään tekstejäni Facebookissa enkä laittaa blogin linkkiä Instagramin bioon. Tilanteeseen ei auttanut muu kuin osoitteen vaihtaminen ja koska en sitä nyt haluaisi tehdä, kirjoitan kiertoilmaisuilla. En kuitenkaan tykkää aikuisviihde-sanasta, joten puhutaan mieluummin vaikka, hmm, kalastuksesta. Siinäkin eettisyys on varsin tärkeää.

Miksi eettisestä kalastuksesta täytyy (usein) maksaa

Tiedämme, että netissä olevat kalastusvideot ovat nykyään varsin suosittuja. On kätevää, kun ei tarvitse mennä häpeillen kauppaan ostamaan kalastuslehtiä tai VHS-kasetteja, vaan materiaalia löytyy netistä ilmaiseksi monenlaiseen makuun. Kalastusvideoiden liikakatselu voi kuitenkin tehdä hallaa elävän elämän kalastusinnolle – stimulaatio on niin voimakasta, että kiihottuminen ilman videoita voi olla vaikeaa, oli sängyssä millainen vonkale tahansa. Näitä pulmia käsittelen tässä tekstissä (joka muuten on se surullisenkuuluisa, joka aiheutti blogille ne bännit).

Aika moni meistä katsoo kalastusvideonsa samoilta tietyiltä sivuilta. Niiden valikoima on laaja ja mukana on niin ammattilaistasoista kuin amatöörikalastustakin. Ongelma on, että aina ei voi tietää, ovatko osallistujat esimerkiksi täysi-ikäisiä tai mukana vapaasta tahdostaan. Vielä vaikeampaa on saada tietoa siitä, minkälaisia korvauksia esiintyjille maksetaan ja minkälaisissa olosuhteissa nämä työskentelevät. Nämä asiat ovat kuitenkin tärkeitä, koska kukaan tuskin tahtoo tukea hyväksikäyttöä tai seksuaalista väkivaltaa.

Eettinen kalastus taistelee näitä ongelmakohtia vastaan. Kalastuksen eettisyys voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että esiintyjät ovat suostumuksellisesti mukana, heidän seksuaalisia rajojaan  kunnioitetaan ja heille taataan turvalliset työskentelyolosuhteet ja työtä vastaava palkka. Toistaiseksi eettiset toimijat ovat kuitenkin jääneet marginaaliin, koska kalastusvideoista maksaminen tuntuu käyttäjille liian isolta kynnykseltä. Moni kyseenalaistaa, miksi maksaisi videoista, kun ilmaista materiaalia on netti pullollaan.

Noh, yksi hyvä syy maksaa on esimerkiksi se, että emme oleta monen muunkaan asian olevan ilmainen. Netflixistä ja Spotifysta kyllä maksetaan, mutta jostain syystä kalastuksesta ei. Se on sinänsä hassua, koska ennen kalastuslehdet ja -videot piti hankkia rahalla ja ilmainen internetkalastus on varsin uusi ilmiö. Ja ihan jo se, että rahalla saa laadukasta materiaalia, jonka tekemisessä ei ole hyväksikäytetty ketään, on myös varsin käypä syy.

Toisaalta voi kysyä, voiko eettistenkään toimijoiden kohdalla aina luottaa sataprosenttisesti eettisyyteen. Kaikista varmin tapa olla eettinen kalastuksenkuluttaja on ostaa kalastusmateriaali suoraan tekijältä. Erinomaisen mahdollisuuden tähän tarjoavat palvelut kuten OnlyFans ja Patreon, jossa sisällöntuottajat saavat korvauksen materiaalistaan suoraan käyttäjiltä. Väärinkäytön riski on toki aina, mutta tällaisten palveluiden kohdalla sen luulisi olevan pienempi, kun välikäsiä on vähemmän. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa myös tukea kotimaista tuotantoa.

Miten feministinen kalastus lisää eettisyyttä

Siitä ei pääse mihinkään, että valtavirtakalastus on usein jokseenkin feminiinisiä kehoja esineellistävää. Kalastusmaailmassa myös vallitsee varsin kapea kehon malli, josta poikkeavat ihmiset herkästi fetisisoidaan. Kaiken kaikkiaan kalastusvideoita tehdään pitkälti miehiselle katseelle, jolloin vaikkapa kahden pimpillisenkin välinen seksi voi olla kalastusvideoissa kaukana todellisuudesta ja tehty vain heteromiestä miellyttämään.

Eettisen kalastuksen kanssa rinnakkain käytetään usein käsitettä feministinen kalastus. Käsitteet eivät tarkoita samaa, mutta usein liittyvät yhteen. Feministiselle kalastukselle on tyypillistä nautinnon tasa-arvoisuus, ahtaasta mallista poikkeavat kehot (eli ns. tavallisen näköiset ihmiset) sekä se, että esiintyjät oikeasti nauttivat videoilla nähdystä seksistä. Queer-kalastus haastaa lisäksi erityisesti valtavirtakalastuksessa vallitsevaa cisheteronormia.

Kalastuksen eettisyydestä puhuttaessa tulee aina esiin myös lapset ja nuoret ja se, miten kalastuksen näkeminen liian nuorena voi heihin vaikuttaa. Puhutaan myös, että nettikalastus on huono seksin malli epäaitoutensa vuoksi. Tähän erityisesti feministinen kalastus, jossa näkyy aitoa nautintoa ja realistista seksiä, on oiva ratkaisu. Toisaalta on myös todettu, että lapsia ja nuoria ahdistaa kalastuksen näkemisessä usein eniten aikuisten reaktiot, jotka saavat heidät häpeämään, eivätkä niinkään videolla nähdyt asiat. Kalastuksen eettisyyteen liittyy siis olennaisesti myös se, miten aikuiset puhuvat kalastuksesta lapsille ja nuorille.

On myös ihmisiä, joiden mielestä kalastuksen addiktoivuus tekee siitä automaattisesti epäeettistä ja kaikki kalastusmateriaali pitäisi olla sen vuoksi kiellettyä. Tämä asenne on helppo ymmärtää sellaiselta, joka on kärsinyt riippuvuudesta kalastukseen – varmasti jotkut päihderiippuvaiset saattavat jakaa ajatuksen siitä, että muita täytyy suojella heille pahaa aiheuttaneelta asialta. Riippuvuuden voi kuitenkin kehittää vaikka mihin ja historia todistaa, että asioiden kieltäminen ei todellisuudessa poista niiden olemassaoloa. Kalastus on aina ollut osa ihmisten kulttuuria ja tulee jatkossakin olemaan: kiinnostusta siihen ei voida kieltämällä poistaa. Riippuvuutta aiheuttavat asiat ovat harvoin itsessään pahoja, mutta samoin kuin nuoria valistetaan alkoholista, tulisi heille kertoa myös kalastuksesta riskit huomioiden, mutta ei kuitenkaan demonisoiden.

Kalastuksen eettisyyteen liittyvät kysymykset ovat kaikkea muuta kuin yksiselitteisiä eikä niihin ole (ainakaan vielä) oikeita vastauksia. Mahdollisuus pohtia näitä teemoja tarjoutuu kuitenkin pian, sillä minä ja keho- ja seksipositiivisuusartisti Lady Clitter (IG @ladyclitter) järjestämme elokuussa työpajan, jonne on tervetullut mukaan ihan jokainen. Työpajan fokus on vahvasti eettisen kalastuksen tulevaisuudessa: mitä juuri sinä kaipaat kalastukselta, miten siitä puhumisen kulttuuria muutetaan ja olemmeko me kenties niitä, jotka määrittävät tulevaisuuden suunnan. Työpajaan tulee puhumaan myös kokemusasiantuntija Sarra, joka tuottaa OnlyFansiin eroottista sisältöä. Lisätietoa työpajasta alla olevassa kuvassa ja ilmoittautumaan pääset tästä linkistä. Sydämellisesti tervetuloa!

ps. Vinkkejä eettisemmän runkkumatskun löytämiseen löydät täältä ja täältä.

Meillä on ongelma nimeltä orgasmikuilu. On tutkittu, että heteronaiset saavat kaikista ihmisryhmistä vähiten orgasmeja. Ero miehiin – suuntautumiseen katsomatta – on valtava. Jotain varmaan tarttis tehdä.

Yritän kantaa korteni kekoon kirjoittamalla aiheesta postaussarjan. Tässä ensimmäisessä osassa käyn läpi, millaiset syyt ovat johtaneet orgasmikuilun syntymiseen, miten sitä voisi kuroa umpeen ja mitä mies voi tehdä kumppaninsa nautinnon edistämiseksi.

Freud, yhdyntäkeskeinen seksinormi ja harhaluulot naisten seksuaalisuudesta

Meille on pitkään uskoteltu, että naisolennoilla on luonnostaan jotenkin huonompi orgasmikyky, matalampi libido ja ylipäätään kiinnostus seksiin. Tästä voimme syyttää kristillistä lisääntymiseen painottunutta seksikäsitystä. Ammoisina aikoina tosin uskottiin, että naisen oli saatava orgasmi voidakseen tulla raskaaksi, ja koska lasten saanti oli tärkeää, oli miesten osattava asia järjestää. Kun valistuksen ajalla opittiin, ettei väite pitänyt paikkaansa, naisten orgasmien arvostus lensi romukoppaan. Sigmund Freudin opit emätinorgasmien paremmuudesta klitorisorgasmeihin nähden johtivat siihen, että naisen kykenemättömyyden laueta yhdynnässä nähtiin johtuvan tämän omasta viallisuudesta ja vajavaisuudesta – ja koska tilanne on tämä valtaosalle, vajavaisuuden katsottiin johtuvan naisista itsestään.

Tutkimus, johon alussa viittaan, todistaa väitteen kuitenkin vääräksi. Siinä todetaan, että toisten naisten kanssa seksiä harrastavat saavat lähes yhtä paljon orgasmeja kuin miehet, mutta ero hetero- ja bi-naisiin on huomattava. Sama numerodatana: tutkimuksen mukaan heteromiehistä sai aina tai useimmiten seksissä orgasmin 95 %, homomiehistä 89 % ja bi-miehistä 88 %. Lesbonaisista orgasmin sai 86 %, bi-naisista 66 % ja heteronaisista 65 %. Tulosten perusteella voidaan helposti hahmottaa syylliseksi lisääntymiselle optimoitu penis- ja yhdyntäkeskeinen seksinormi, joka ei ole erityisen suotuisa naisen nautinnolle, kun kerta orgasmien määrä on huikeasti korkeampi heti, kun kuviosta poistetaan penis.

Valitettavasti niin edellä kuvailtu seksinormi kuin myös virheelliset käsitykset pimpillisten epäseksuaalisuudesta ovat meissä tosi syvällä. Siksi helposti ajatellaan, että naisen orgasmi on vaikea saavuttaa ja että sen takia heille riittää seksi, josta he eivät saa orgasmia. Tätä vahvistaa usein kuultu lausahdus ”seksi voi olla hyvää myös ilman orgasmia”, joka toki pitää jossain määrin paikkansa mutta voi myös ohjata ajattelemaan, ettei naisen nautinto ole samanarvoista miehen kanssa.

Naiset itse saattavat ajatella olevansa jotenkin epäonnistuneita, jos he eivät pysty tulemaan ilman klitoriksen koskettelua ja pitävät Freudin teorian mukaisesti emätinorgasmia muita parempana. Seksinormista poikkeavien juttujen, kuten vaikka suuseksin pyytäminen kumppanilta voi tuntua kohtuuttomalta palvelukselta. Sillä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään väliä, miten orgasmin saa. Erilaisia orgasmeja voi toki omaksi ilokseen opetella (esimerkiksi Marja Kihlströmin Iso O-kirjojen avulla), mutta jos orgasmikuilua halutaan kaventaa, on välttämätöntä luopua erilaisten orgasmien paremmuusjärjestykseen asettamisesta. Yhdyntä ei ole muita parempi seksitapa eikä kukaan ole missään nimessä viallinen tai vaikea, jos ei juuri sillä tavalla orgasmia saa.

Miksi on ongelma, että naisen orgasmi mittaa kumppanin onnistumista miehenä

Aina kun kirjoitan naisen nautinnosta, paikalle saapuu joku oman elämänsä Casanova kertomaan, kuinka se on niin ihanan kiihottavaa ja että mikä se sellainen mies edes on, joka ei naistaan saa tyydytettyä. Iloitsen siitä, että asenneilmapiiri muuttuu ja molemminpuolista nautintoa pidetään entistä enemmän arvossa myös penisolentojen puolelta. Yhä on paljon niitäkin, jotka viis veisaavat kumppaniensa orgasmista ja siksi on aina mukavaa, kun joku ei ajattele niin. Toisaalta kommentti ei suinkaan ole ongelmaton, vaan siinä kiteytyy kaksi keskeistä orgasmikuilun aiheuttajaa.  

Seksin pitäisi olla lähtökohtaisesti vastavuoroista eli tasavertaista nautinnon tuottamista ja vastaanottamista. Tämä asetelma on nyt vääristynyt, kun seksinormi suosii niin räikeästi miehiä ja naisen rooliksi on vuosisatojen ajan jäänyt miellyttäjän ja nautinnon tuottajan rooli. Tämä roolijako pysyy voimassa, jos naisen nautinnon ja orgasmin tehtävä on kiihottaa toista.

Älkää ymmärtäkö väärin: kumppanin nautinnosta saa ja on erittäin suotavaa nauttia. Meillä kuitenkin on valtavirtapornosta saatu käsitys siitä, miltä naisen nautinto näyttää ja kuulostaa, joka ei välttämättä vastaa todellisuutta. Voi siis olla vaikeaa heittäytyä nauttimaan, jos on kovin tietoinen siitä, että oman nautinnon pitäisi kiihottaa myös toista. Nautinnon merkkien (kuten ääntelyn) liioittelu kumppanin kiihotuksen lisäämiseksi ei ole harvinaista naisten keskuudessa, mutta voi harhauttaa ajatukset pois omasta kehosta ja sen tuntemuksista. Siksi voi olla joskus tärkeää artikuloida selvästi, että naisen oikeus nautintoon ei perustu siihen, miten kiihottava hän nauttiessaan on.

Omien seksitaitojen riittävyys mietityttää monia sukupuoleen katsomatta, mutta erityisesti mieheyteen ja maskuliinisuuteen yhdistetään seksuaalinen kyvykkyys. Joillekuille käsitys itsestä hyvänä rakastajana on tärkeä itsetuntoa kohottava tekijä ja kumppanin nautinto osoitus omasta kyvykkyydestä ja onnistumisesta.

Tämä asettaa naiselle aikamoiset paineet nautintonsa suhteen. Orgasmi on pakko saada, koska jos ei saa, toiselle tulee paha mieli. Jotkut loukkaantuvat siitäkin, jos yrittää neuvoa oikeanlaisen kosketuksen löytämisessä. Valitettavan moni päätyy siksi teeskentelemään orgasmin, ja siinä ei voita kukaan.

Jotta näin ei tapahtuisi, pitäisi ensin päästä eroon ajatuksesta naisen nautinnon huomioivista miehistä suurina sankareina, jotka täytyy palkita orgasmilla, sekä hylätä toksisen maskuliininen megatyydyttäjäpanomies-eetos. Pohtimisen arvoista on myös se, millaista seksiä harrastetaan: naisen nautinnossa keskeistä temppujen ja tekniikoiden sijaan ovat usein ihan toisenlaiset asiat. Näihin palaan myöhemmin omassa tekstissään.

Kaikkein olennaisinta orgasmikuilun kaventamisessa on hylätä yhdyntäkeskeinen seksinormi ja alkaa etsiä nautintoa sen ulkopuolelta. Näin voi nopeasti huomata, kuinka pielessä oletus naisten epäseksuaalisuudesta, orgasmin saamisen vaikeudesta tai tyytymisestä seksiin ilman orgasmia todella onkaan.

Orgasmiin liittyvistä haasteista voi tulla myös keskustelemaan seksuaalineuvontaan ja ne ovatkin yksi yleisimmistä neuvontaan hakeutumisen syistä. Lisätietoa seksuaalineuvonnasta löydät täältä.

Seksipositiivisuus on kaikkien huulilla, mutta mitä ihmettä se edes tarkoittaa? Käytän sanaa päivittäin ja tituleeraan itseäni seksipositiiviseksi, mutta en ole kuitenkaan tullut juuri avanneeksi mitä käsite todella sisältää – ja, mikä tärkeämpää, mitä ei. Korjataanpa asia.

Mitä seksipositiivisuus on?

Yksinkertaisuudessaan seksipositiivisuudella tarkoitetaan yleispositiivista asennetta seksuaalisuutta kohtaan: se on hyvä, luonnollinen ja terve osa ihmisyyttä, ei mitään sellaista, jota pitäisi piilotella tai hävetä. Seksipositiivisuusliike taistelee perinteisiä haitallisia asenteita ja normeja vastaan, jotka estävät seksuaalioikeuksien tasavertaisen toteutumisen. Seksuaalioikeudet, kuten oikeus oman seksuaalisuuden vapaaseen ilmaisuun, ovat ihmisoikeuksia, jotka koskevat ihan kaikkia ihmisiä. 

Seksuaalioikeuksien julistuksen mukaisesti kaikenlaisten seksuaalisten mieltymysten, suuntautumisten, suhdemuotojen, sukupuolten ja kehojen yhdenvertaisuus on seksipositiivisuuden keskiössä. Ydinajatus on, että kaikki, mikä ei loukkaa kenenkään toisten seksuaalioikeuksia, on sallittua ja hyvää. Seksipositiivisuus painottaa myös suostumuksen ja omien rajojen tärkeyttä. Toisen ihmisen itsemääräämisoikeus menee aina toisen seksuaalisuuden ilmaisun oikeuden edelle.

Avoimempi seksistä puhumisen kulttuuri on myös seksipositiivisuuden ydintä. Sen lisäksi, että kannustetaan ihmisiä nauttimaan seksuaalisuudestaan vapaammin ja luopumaan häpeästä ja rajoittavista uskomuksista, puhutaan avoimesti myös kaikista niistä haasteista, joiden kanssa moni seksuaalisuuden saralla painii. Olennaista on siis rikkoa tabuja niin seksin ihanuuden kuin siihen liittyvän kipuilunkin osalta.

Seksipositiivisuus ei edellytä aktivismia tai aihetta koskevaan julkiseen keskusteluun osallistumista, vaan asennetta voi toteuttaa myös yksityisesti omassa elämässään. Oleellisinta on, että tiedostaa omat ja muiden seksuaalioikeudet ja elää elämäänsä niiden toteutumista edistäen. Omasta mielestäni seksipositiivisuus kulkee myös käsi kädessä intersektionaalisen feminismin kanssa: todellisen seksuaalisen yhdenvertaisuuden tiellä seisoo niin paljon rakenteellista sortoa, että sen huomioimatta jättäminen pudottaa pohjan seksipositiiviselta ajattelulta.

Mitä seksipositiivisuus ei ole

Usein seksipositiivisuuden ymmärretään virheellisesti tarkoittavan yksilön henkilökohtaista positiivista suhdetta seksin harrastamiseen. On valitettavan yleistä olettaa, että seksipositiivisella ihmisellä on automaattisesti ei-seksipositiivista väljemmät rajat – tai ei rajoja ollenkaan. Voi olla, että seksipositiivisten keskuudessa on keskimääräistä enemmän avoimia ja kokeilunhaluisia tyyppejä, mutta sekään ei vielä tarkoita, että olisi valmis mihin tahansa ja kenen tahansa kanssa.

 Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta seksuaalinen aktiivisuus ei suoraan kerro seksipositiivisuudesta: korkean libidon omaava voi hyvin olla varsin seksinegatiivinen ja samalla tavalla aseksuaali seksipositiivinen. Myös naisoletettujen keskuudessa yleinen uskomus siitä, että ollakseen seksipositiivinen täytyisi olla yltiöpäisen kiimainen ja rietas ja saada orgasmeja ajatuksen voimalla, on virhe. Yleisen tason asenne on eri asia kuin henkilökohtainen kiinnostus. 

Ihmisen seksipositiivisuus ei myöskään ole oikeutus ahdistella tai olla epäkohtelias, vaikka jotkut tuntuvatkin ajattelevan, että seksiin ”rennommin” suhtautuvalle voi möläyttää ihan mitä tahansa käytöstavoista välittämättä. Jostain kumman syystä moni tuppaa myös ajattelemaan, että seksipositiivisella on jotenkin tavallista ”löyhempi moraali” eli tämä on muita alttiimpi vaikkapa pettämään parisuhteessa.

Seksipositiiviset ja aiheesta paljon puhuvat ihmiset nähdään joskus myös yksiulotteisesti pelkästään sen seksipositiivisuuden kautta: ajatellaan, ettei heitä kiinnosta mikään muu kuin seksi. Usein myös oletetaan, että seksipositiiviselle ihmiselle voi avoimesti mennä kertomaan kaikki oman elämän intiimit yksityiskohdat tai että hän haluaa jakaa niitä omasta elämästään muille. Kuitenkin seksipositiiviset ovat ihan ihmisiä siinä missä muutkin ja haluavat joskus keskustella myös muista asioista, vaikka kuinka pyrkisivätkin parantamaan seksipuhekulttuurin avoimuutta. Myös seksipuheen suhteen on tärkeää hahmottaa yleisen ja henkilökohtaisen tason ero. 

(Jos kaipaa elämäänsä ihmistä, kenelle voi kertoa avoimesti ajatuksiaan seksistä, suosittelen seksuaalineuvontaa. Minunkin kanssani pääsee ajan varaamalla juttelemaan ihan mistä vaan haluaa. Lue lisää neuvonnasta täältä.)

Todettakoon vielä, että seksipositiivisuus (tai sen paremmin seksologian ammattilaisuuskaan) ei tarkoita sitä, että tietäisi seksistä kaiken mahdollisen ja vaatisi kumppaneiltaan täydellisiä suorituksia. Ei kai mistään voi koskaan tietää kaikkea ja seksin ja täydellisen suorituksen yhdistäminen samaan lauseeseen on niin kaukana seksipositiivisuudesta kuin olla voi. Seksipositiivinen ei ehkä kovin helposti tyydy epätyydyttävään seksiin, mutta ei toisaalta sysää vastuuta seksistä toisen osapuolen vastuulle.

Summa summarum, johtopäätösten tekeminen jonkun seksuaalisesta aktiivisuudesta, halukkuudesta tai mieltymyksistä pelkän seksipositiivisuuden perusteella ei ole mahdollista.

Toivottavasti tämä selvensi!

Sain eräältä seuraajaltani pohdittavaksi kiinnostavan kysymyksen: miksi seksistä on niin vaikeaa puhua. Hänen kokemuksensa mukaan aiheen puheeksiottaminen aiheuttaa ihmisissä hyvin vahvoja reaktioita: kummeksuntaa, pitkiä katseita, jopa suuttumusta ja vihaa. Seksistä puhuminen on tunnetusti iso haaste myös parisuhteissa. Mistä nämä tuntemukset ja vaikeudet oikein kumpuavat, ja mitä niille voisi tehdä?

Heti alkuun on erotettava toisistaan kolme erilaista seksistä puhumisen tapaa. Seksistä puhutaan ensinnäkin kumppanin tai kumppaneiden kanssa, mutta intiimit ja henkilökohtaiset keskustelut herkästä aiheesta eivät ole välttämättä helppoja ja häpeä vaikeuttaa omista haluista ja toiveista kertomista. Tätä ei auta se, että seksistä on yleisellä tasolla totuttu puhumaan varsin ronskilla ja rivolla tavalla stereotypioita toistaen. Kaksimielinen rekkamieshuumori ja puhuhuonepuheet edistävät huonosti seksuaalista hyvinvointia. Tähän tähtää kolmas seksistä puhumisen tapa, asiallinen, faktoihin perustuva seksipositiivinen puhe, joka parhaimmillaan voimaannuttaa, poistaa häpeää ja lisää tietoisuutta ja ymmärrystä seksuaalisuudesta.

häpeä seisoo seksipuheen tiellä

Intiimi seksistä puhuminen on vaikeaa, koska siihen liittyy häpeää. Seksi on ollut pitkään tabu, josta ei ole puhuttu ollenkaan, ja sen vuoksi siihen liittyy paljon vääriä uskomuksia. Historiallisesti seksuaalisuus on vaiettu niin olemattomiin, että lähes kaikkea muuta kuin puolipakollista lisääntymisseksiä on pidetty perverssinä ja suorastaan sairaana. Edelleen asiallista tietoa on vähän, jolloin käsitys seksistä on ollut pakko perustaa pornoon ja elokuvien epärealistisiin seksikohtauksiin; ja kun oma seksuaalisuus ja seksielämä eivät toimikaan samalla tavalla, voi niitä alkaa hävetä. Jos kokee olevansa yksin tilanteensa kanssa, sitä voi olla vaikeaa ottaa puheeksi edes sen oman kumppanin kanssa.

Puhumattomuuden taustalla on myös vanha kristillinen käsitys seksistä syntisenä ja likaisena toimintana, joka ei sovi kunnon ihmisille; seksistä puhuminen julkisesti on automaattisesti lyönyt ihmiseen stigman. Naisten kohdalla tämä korostuu, koska seksuaalisuuden olemassaolo on kielletty kokonaan ja naisihanne mukaillut Neitsyt Mariaa. Nämä ajatukset seuraavat meitä valitettavasti edelleen: ajatellaan, että seksuaalisuus täytyy pitää piilossa ja kuuluu pelkästään suljettujen ovien taakse. Parisuhteissakaan seksistä puhuminen ei välttämättä ole helppoa, koska ”hyvän naisen” ominaisuuksiin on kuulunut siveys ja pidättyväisyys, ja joidenkin miesten on ehkä siksi vaikeaa nähdä kumppaneitaan seksuaalisina olentoina.

Nämä vanhanaikaiset asenteet elävät edelleen, ja näin ajattelevilla on varmasti suuria haasteita saavuttaa tyydyttävä seksielämä: on tutkittukin, että seksiä häpeävät ja siihen negatiivisesti suhtautuvat nauttivat siitä paljon vähemmän. Yllättyneet: ei kukaan. Häpeän poistaminen on siis ensiarvoisen tärkeää avointa seksipuhekulttuuria luodessa. Tässä uskon esimerkin voimaan: mitä enemmän seksistä puhutaan ja normalisoidaan erilaisia seksuaalisen ilmaisun muotoja, sitä helpompaa on tuoda avoimuus myös omaan makuuhuoneeseen ja päästää irti häpeän tunteesta. Yleisen tason asiallisella ja faktoihin perustuvalla seksipuheella voi olla merkittävä vaikutus yksilön kykyyn ilmaista omaan seksuaalisuuteen liittyviä asioita kumppaneille.

Kohti parempia panojuttuja

Valitettavasti rasvaiset panojutut, naisia alentava, cisheteronormatiivinen ja peniskeskeinen kielenkäyttö ja ihan suora seksuaalinen häirintä ovat edelleen yleisiä seksistä puhumisen tapoja. Niiden ongelma on, että vaikka puhuttaisiinkin muka yleisellä tasolla, lähestymistapa on heti kättelyssä henkilökohtainen ja intiimi. Ihminen joutuu tahtomattaan ikään kuin keskelle seksitilannetta, kun joku lähestyy vaikka Tinderissä seksiviestillä tai työpaikan taukohuoneessa kerrataan viikonlopun panoseikkailuja pornon pyöriessä taustalla (kyllä, valitettavasti elävän elämän esimerkki). Näissä keskusteluissa on myös harvoin sijaa epävarmuuksille tai normista poikkeavalle seksuaalisuudelle.

Erilaiset seksipuheen muodot menevät usein ihmisillä sekaisin. Joku saattaa ajatella olevansa hyvin avoin, rehellinen ja seksipositiivinen tyyppi, mutta ymmärrystä seksuaalisuuden moninaisuudelle ei keskusteluissa löydykään. Moni ei myöskään hahmota eroa henkilökohtaisen ja yleisen tason keskustelun välillä, vaikka seksuaalisuuden ilmiöiden pohtiminen ja omista mieltymyksistä ja kokemuksista kertominen ovat kaksi hyvin eri asiaa. Yleisen tason keskustelun ei luulisi herättävän erityistä suuttumusta, ellei satu olemaan fanaattisen vanhoillinen tai traumaattisen syvällä häpeässä, mutta intiimeistä asioista uteleminen ja kertominen ylittää henkilökohtaisen rajan, ja siitä kuuluukin loukkaantua.

Suuttumus seksistä puhuvaa kohtaan voi johtua siitäkin, että olemme tottuneet pitämään seksistä puhumista synonyymina seksuaaliselle kiinnostukselle puhekumppania kohtaan. Seksistä ei ole ollut tapana jutella niitä näitä vaikkapa kahvipöydässä, joten aiheen puheeksiottaminen voi herättää kysymyksiä puhujan motiiveista. Tämä selittää seuraajani kokemusta siitä, että miehenä hänen yrityksensä keskustella seksistä naisten kanssa tulkitaan yleensä pokausyritykseksi. Kohtaan itse samaa toisinpäin, kun tämä blogi (ja varsinkin Instagram-tilini) tulkitaan niin, että olen kiimainen nymfomaani ja haluan seksiä kaikkien kanssa, jotka sitä tajuavat ehdottaa. Seksistä avoimesti puhuva ihminen leimataan helposti myös moraalittomaksi ja epäluotettavaksi: Minunkin on ajateltu seksipositiivisuuteni takia olevan jotenkin keskimääräistä valmiimpi moraalisesti kyseenalaisiin asioihin, kuten seksiin ystäväni ex-poikaystävän tai parisuhteessa olevan miehen kanssa, ja luotettavuuttani kumppanina on kyseenalaistettu.

Toki onkin niin, että julkea seksiagendalla lähestyminen kielii usein seksuaalisesta kiinnostuksesta puhekumppania kohtaan, mutta sama ei koske yleisen tason asiallista seksikeskustelua. Se nyt vaan on vielä niin uusi asia kulttuurissamme, ettemme osaa välttämättä hahmottaa sitä eri asiaksi.

Meille on vasta nyt syntymässä sellainen keskustelukulttuuri, jossa seksistä voidaan puhua aiheena muiden joukossa ilman jännitettä keskustelijoiden välillä. Sellainen tarvitaan, koska rento keskustelu luo paljon matalamman kynnyksen puhua seksistä myös henkilökohtaisella tasolla kuin vihjaileva tai jopa loukkaava seksipuhe, joka luo heti jännitteen tai nostaa piikit pystyyn. Meidän pitäisi myös päästä eroon seksiin liittyvästä stigmasta ja lakata leimaamasta ihmisiä tietynlaiseksi seksistä puhumisen vuoksi. Ei seksistä ikinä tule tai pidäkään tulla täysin neutraalia puheenaihetta, mutta asiallisen keskustelun (ja esimerkiksi tieteellisen tutkimustiedon) lisääminen poistaa häpeää aiheen ympäriltä ja tekee siitä tulevaisuudessa helpomman keskustelunaiheen myös henkilökohtaisella tasolla.

Usein näkee huolestuneita uutisia, joissa kerrotaan, että suomalaiset harrastavat entistä vähemmän seksiä. Mutta mihin tämä väite oikeastaan perustuu? Usein taustalta löytyy erilaisia tutkimuksia ja tilastoja, mutta niitä tulkitessa joskus unohtuu, että seksille on paljon erilaisia määritelmiä. Usein seksillä viitataan pelkkään yhdyntään tai kumppanin kanssa harrastettavaan seksiin, ja seksin vähenemisellä tarkoitetaan yhdyntöjen vähenemistä.

Vaarassa on seksinormi, eivät ihmiset

Tajusin tämän ilmiön, kun luin Helsingin Sanomien artikkelin ”Seksivälineitä on niin helppo ostaa, että siihen liittyy jo riskejä, sanoo tutkija”. Artikkelissa oli haastateltu Samuel Pihaa, joka kuuluu seksivälineiden ostoa tutkivaan ryhmään, mutta on taustaltaan kulutustutkija eikä siis millään lailla relevantti asiantuntija kommentoimaan seksivälineiden vaikutusta ihmisten seksuaaliselle hyvinvoinnille. Sen hän artikkelissa kuitenkin tekee ja esittelee seksivälineiden helpon saatavuuden riskialttiutta kolmesta eri näkökulmasta. Jokainen kolmesta uhkaa kuitenkin enemmän yhdyntäkeskeistä seksinormia kuin seksivälineiden käyttäjiä, vaikka artikkeli niin antaakin ymmärtää.

Seksivälineiden uhka muodostuu Pihan mukaan esimerkiksi siitä, että lelujen helppo saatavuus rikkoo niiden ostamisen ”perussyytä” eli jännityksen tuomista ”arkista seksiä” piristämään. Ilmeisesti mahdollisuus hankkia välineitä helposti altistaa ihmiset kohtalokkaalle kierteelle, jossa uusia välineitä on hankittava jatkuvasti tyydyttämään tarve yhä kovemmalle stimulaatiolle. Perusteluna tälle esitettiin muun muassa se, että BDSM-välineiden menekki on kasvanut. Siinä, että ihminen löytää omat mieltymyksensä seksivälineitä kokeilemalla, ei kuitenkaan ole yhtään mitään negatiivista. Sen voi nähdä pahana asiana ainoastaan silloin, jos ainoaksi normaaliksi seksuaalisuuden toteuttamistavaksi mieltyy parisuhteessa tapahtuva yhdyntä.

Mukaan on tietysti vedetty myös suosikkiperusteluni evoluutiopsykologia. Sen mukaan miehillä ja naisilla on biologisesti erilaiset lisääntymisstrategiat ja se vedetään esiin aina, kun yritetään perustella epätasa-arvoisia seksikäsityksiä, uskomuksia ja käytänteitä. Tutkija Piha spekuloi artikkelissa, että miesten seksivälineiden käyttöön liittyvä häpeä saattaa kummuta siitä, etteivät ”miehet pääse toteuttamaan evolutiivista rooliaan” eli siittämään niin monia naisia kuin mahdollista. Näiltä oman elämänsä evoluutioteoreetikoilta kuitenkin unohtuu usein, että ihmisiä on aina motivoinut seksiin muukin kuin pelkkä lisääntyminen ja maailman vanhin seksivälinekin on 30000 vuotta vanha. Suurin riski ei siis tässä ole seksivälineiden olemassaolo, vaan se, että esihistoriallisina aikoina on ollut ihmisiä, joiden ymmärrys seksin monimuotoisuudesta on ollut laveampi kuin Helsingin Sanomissa aiheesta puhuvalla tutkijalla.

Miksi mitataan yhdyntämääriä?

Seksivälineiden menekin lisääntyminen esitetään artikkelissa myös syynä FINSEX-tutkimushankkeessa todetulle yhdyntöjen vähenemiselle. Pornon ja itsetyydytyksen väitetään vievän ihmisten kiinnostusta yhdynnöistä. Tämä väite on sinänsä mielenkiintoinen, kun mietitään artikkelissa aiemmin todettua havaintoa BDSM-lelujen suosion kasvusta; niitä kuitenkin käytetään pääsääntöisesti kumppanin kanssa. Voisiko yhdyntöjen määrän lasku liittyäkin ennemmin seksitapojen monimuotoistumiseen? 

Tilastoja tarkastellessa on hyvä muistaa se, että ne eivät ole objektiivisia vaan joku on valinnut, mitä mitataan ja kysytään. Tutkijoillakin on omat arvonsa ja uskomuksensa, jotka vaikuttavat heidän tutkimustyöhönsä. Tämän totesin, kun katson Mitä mietit, Ronja Salmi -ohjelman jaksoa, jossa Salmi haastattelee FINSEX-hankkeen toteuttajaa Osmo Kontulaa ja yrittää haastaa juurikin tutkimuksen yhdyntäkeskeisyyttä ja heteronormatiivisuutta. Kontulan mukaan esimerkiksi naiset ovat nykyään hyvin ”itsetyydytyskeskeisiä”, koska saavat orgasmeja enemmän suuseksissä kuin yhdynnässä.

Kyselytutkimuksissa, kuten FINSEX, oma muuttujansa on myös kysymysten kieli. Luin itse vuoden 2007 kyselylomakkeen läpi ja huomasin, että siellä käytettiin seksistä hyvin ristiriitaisia käsitteitä. Lomakkeessa on aluksi määritelty hyvin selkeästi erikseen yhdyntä ja sukupuoliyhteys, joka laskee mukaan suu- ja käsiseksin. Kuitenkin lomakkeessa käytetään myös termiä ”sukupuoliyhdyntä”, joka on hyvin harhaanjohtava ja varmasti hämmentänyt kyselyyn vastanneita. Kuinka luotettavia tuloksia saadaan, jos vastaajat eivät ymmärrä kysymyksiä?

Oleellista on mielestäni myös kysyä, miksi on tärkeää mitata yhdyntöjen määrää ja mitä sen ajatellaan kertovan. Usein aiheeseen liittyvä uutisointi antaa sellaisen kuvan, että yhdyntöjen määrä olisi jotenkin suoraan verrannollinen esimerkiksi parisuhteen onnellisuuteen. Tällaisessa oletuksessa vedetään tosi paljon mutkia suoriksi ja unohdetaan, että yhdyntä on vain yksi tapa harrastaa seksiä ja että määrän sijaan onnellisuutta lisää seksin laatu.

Sen sijaan, että mitattaisiin kuukausittaisia penetraatioita, voitaisiin tulevaisuuden seksitutkimuksissa keskittyä tutkimaan enemmän sitä, mitä kaikkea seksi ja seksuaalisuus ihmisille merkitsevät. Tutkimukset ovat myös oiva tapa laajentaa ihmisten seksikäsitystä: kun kyselytutkimuksissa kysyttäisiin johdonmukaisesti myös muusta kuin yhdynnästä, erilaiset seksitavat normalisoituisivat myös niille, joille seksi yhä on pelkkää panemista. Myös seksitutkimuksiin liittyvän uutisoinnin olisi aika alkaa keskittyä siihen, mikä oikeasti on ihmisten seksuaalisen hyvinvoinnin kannalta oleellista ja luopua penetraationormin pönkittämisestä yleistyksillä ja huonosti perustelluilla väitteillä.

Mietityttääkö seksi tai seksuaalisuus? Varaa aika seksuaalineuvontaan!