Kiehtova BDSM

/ Seksuaalisuus

BDSM tuli suuren yleisön tietoisuudeen Fifty Shades of Greyn myötä muutamia vuosia sitten. Piiskoista ja käsiraudoista tuli yhtäkkiä suorastaan trendikkäitä, mutta BDSM aiheuttaa silti ihmetystä. Mikä erottaa BDSM:n väkivallasta, ja onko siitä ok kiihottua ja nauttia? Onko Fifty Shades of Grey autenttinen kuvaus BDSM-suhteesta? Mitä kaikkea mahtuu tuon salaperäisen lyhenteen alle?

Mitä on BDSM?

BDSM on kattokäsite monenlaisille asioille. Sana tulee kirjainyhdistelmistä B&D eli bondage & discipline (sidonta ja kuritus), D/S eli dominance/submission (alistaminen/alistuminen) sekä S&M eli sadismi & masokismi. Jälkimmäisistä yhteisesti käytettyä termiä sadomasokismi käytetään joskus virheellisesti synonyymina BDSM:lle, jonka vuoksi monen ensimmäinen mielikuva siitä on kipu ja sen tuottaminen. Kaikille BDSM-mieltymys ei kuitenkaan liity kipuun, vaan kyseessä on todellakin laaja käsite, jonka alle mahtuu jos jonkinlaista. Myöskään kaikki samoista jutuista, kuten vaikka sitomisleikeistä tai alistumisesta nauttivat eivät kiihotu niistä samoista syistä. BDSM:stä ja fetisismistä käytetään joskus yhteisnimitystä kinky, joka viittaa kaikkeen tavanomaisesta ”perinteisestä” seksistä poikkeavaan.

Vastakohtana BDSM:lle ja muulle kinkyilylle toimii vaniljaseksi, eli sellainen tavanomainen ja (ainakin kinkyjuttujen harrastajien mielestä) vähän tylsähkö seksi. Tarkka rajanveto vaniljan ja ei-vaniljan välille on vaikeaa, koska raja kulkee jokaisella niin eri kohdassa. Yksi maustaa luontevasti seksielämäänsä BDSM-elementeillä kutsuen sitä kuitenkin vaniljaksi, kun toiselle yleisesti aika tavanomaisinakin pidetyt jutut voivat olla sanoinkuvaamattoman kinkyjä.

Aistillisuus on BDSM:n ydintä. Genitaalien hinkkaamisen sijaan nautintoa haetaan kokonaisvaltaisesti eri aisteja käyttäen. Kun yhden aistin poistaa käytöstä, esimerkiksi silmät sitomalla, muut aistit voimistuvat ja tuntemukset ovat intensiivisempiä. Aina tavoitteena ei edes ole seksi, kiihottuminen tai orgasmi, vaan aistinautinto tai tuntemus itsessään voi olla session itsetarkoitus. BDSM-nautintojen äärelle pysähtyminen vapauttaa ihanasti yhdyntäkeskeisyydestä ja laukeamispaineista. Oli kyseessä sitten kevyt ja hellä aistien kutittelu tai jotain spektrin rajummasta päästä, niistä nautitaan itsessään, eikä suoriteta tyypillisen vaniljaesileikin pakollisena pahana yhdyntään riittävän kiihottumisen takaamiseksi.

Suostumus, luottamus, turvallisuus

BDSM-leikit ovat ennen kaikkea valtasuhteilla leikittelyä. Toinen on dom, ohjat käsissään pitävä, ja toinen sub, alistuva ja antautuva osapuoli. Moni kokee vahvasti jommankumman roolin omakseen, mutta jotkut ovat myös switchejä, eli viihtyvät kummassakin roolissa. Taipumus domin ja subin rooleihin vaikuttavat seksuaaliseen dynamiikkaan myös vaniljaa harrastavilla: kahden subin tai kahden domin keskinäisestä seksistä ei tahdo tulla mitään, vaan kumpikin nauttii enemmän, kun dynamiikka on tasapainossa ja kumpikin saa toteuttaa seksuaalisuuttaan luontevalla tavalla.

Rajut BDSM-leikit ja valta-asetelma, jossa toinen on selkeästi niskan päällä, voivat vaikuttaa dynamiikaltaan vinksahtaneilta. Helposti tulee mielikuva, että satuttamisesta ja rankaisemisesta pitävä dom on seksissä itsekäs ja käyttää subiaan surutta oman nautintonsa välineenä. Näin tavallaan onkin, mutta kaikki perustuu todellisuudessa osapuolten väliseen sopimukseen: alistumisesta nauttiva haluaa tulla käytetyksi, satutetuksi tai nöyryytetyksi. Ilman suostumusta ja yhteistä sopimusta ei kyseessä ole BDSM-sessio, vaan väkivallanteko.

Tärkeä osa BDSM:ää on myös jälkihoito eli after care. Vahvojen ja vaikuttavien kokemusten jälkeen on hyvä rauhoittua yhdessä, tasata tunteita ja vaikka käydä tapahtunutta läpi. Domit eivät siis käytä subejaan tuntemattomasti hyväkseen ja jätä heitä sen jälkeen selviämään tunteistaan yksin, ja usein domit tarvitsevat itsekin rauhallisen hetken palautumiseen. BDSM ei siis missään nimessä ole harhaluulojen mukaisesti kylmää ja tunteetonta, vaan tunteita voi olla pelissä jopa paljon vahvemmin kuin vaniljaseksissä.

Siinä missä vaniljaseksiin voidaan vaan ajautua, BDSM-sessioita edeltää aina jonkinlainen keskustelu. Koska mahdollisuuksia on käytännössä rajattomasti, täytyy joskus määritellä hyvin tarkastikin, mitä halutaan tai ei haluta tehdä. Yhteisestä turvallisuudesta huolehditaan sopimalla turvasana, jota käyttämällä tilanne voidaan tarvittaessa keskeyttää. Luottamus on BDSM:ssä avainasemassa: rajuimmissa leikeissä saatetaan jopa antaa oma henki toisen käsiin, joten on selvää, että osapuolten on luotettava toisiinsa sataprosenttisesti voidakseen nauttia.

Valheellinen Fifty Shades of Grey

Fifty Shades of Grey -kirjoissa ja -elokuvissa oli se hyvä puoli, että ne tekivät BDSM:stä yleisesti hyväksytympää ja vähemmän tabun. Kovin totuudenmukaista tai mairittelevaa kuvaa ne eivät kuitenkaan BDSM-mieltymyksestä anna.

Päähenkilöiden suhteesta puuttuu monta BDSM:lle ominaista ja tärkeää elementtiä. Dominoiva miespäähenkilö Christian Grey ei välitä subinsa Anastasian rajoista pätkääkään, vaan tekee kyselemättä juuri niin kuin itse tahtoo. Hän vaatii Anastasiaa allekirjoittamaan monisivuisen sopimuksen, jolla hän antaisi suostumuksensa niin mitä moninaisimpiin seksiakteihin kuin myös muun muassa tietynlaiseen ruokavalioon ja ehkäisymenetelmään sitoutumiseen: eikä Anastasialla ole juuri neuvotteluvaraa sopimuksen sisällöstä. Christian ei myöskään tahdo Anastasiaa viereensä nukkumaan, eikä välitä tämän tarpeesta saada läheisyyttä ja kiintymyksen osoituksia. Suhteen dynamiikka on alusta asti täysin pielessä, koska Anastasia tuntuu suostuvan kaikkiin Christianin haluamiin BDSM-sessioihin lähinnä siinä toivossa, että mies sitä kautta rakastuisi häneen. Ei tarvitse olla nero tajutakseen, että tällainen on kaukana terveesti, konsensuaalisesta ja tasa-arvoisesta BDSM-suhteesta.

Fifty Shades -kirjoissa ja elokuvissa Christianin mieltymys sadismiin ja rajuun seksiin selitetään johtuvan hänen traumaattisesta lapsuudestaan. Syttyvä rakkaussuhde Anastasiaan kuvataan eheyttävänä voimana, joka parantaa hänet tästä hänen sairaasta, pimeästä puolestaan. Tämä tukee pitkään vallalla ollutta käsitystä siitä, että BDSM-mieltymykset ovat jonkinlaisia mielen epätasapainosta kieliviä häiriötiloja tai sairauksia. Sadomasokismia pidettiin Suomessa sairautena vuoteen 2011 saakka, ja tällainen uskomus elää edelleen. Kyseessä on kuitenkin täysin normaali ja hyväksyttävä seksuaalinen mieltymys, josta ei tarvitse eheytyä ja joka ei (välttämättä) johdu traumoista tai muustakaan vastaavasta. Omista mieltymyksistä ei tarvitse tuntea häpeää, tuntuivat ne sitten kuinka omituisilta tahansa: olemme niin kompleksisia olentoja, että viisarimme värähtelevät mitä moninaisimmista asioista. Fantasioinnissa ei ole mitään väärää, ja aikuiset ihmiset voivat tehdä keskenään mitä haluavat, kunhan eivät vahingoita muita tai (ei-toivotusti) toisiaan.

BDSM:n maailma on kiehtova, ja siihen tutustuminen voi tuoda paljon myös vaniljaseksin ystäville. Siitä, miten asiasta kiinnostunut pääsee harrastuksessa alkuun, kerron lisää toisessa postauksessa. Hätäisimmille suosittelen luettavaksi esimerkiksi Kaisaminnin BDSM-postausta sekä Tiia & Jouni Forsströmin kirjoittamaa BDSM-Aapista, jota olen käyttänyt tämänkin tekstin lähdemateriaalina.

Aiheeseen liittyvää:

Kun perusseksi ei riitä

50 shades of fucked-up: mikä Fifty Shades -ilmiössä mättää?

Miksi seksi hävettää?

Seuraa blogiani myös Instagramissa ja Facebookissa.

Kiehtova BDSM Read More »

Miksi mies ei saa seksiä?

/ Seksuaalisuus

Eräs lukijani lähestyi minua kesällä kommentilla, koska häntä vaivasi blogissani esiintyvä epäkohta. Hänen mukaansa lähden teksteissäni aina liikkeelle siitä oletuksesta, että seksin saaminen on kaikille helppoa ja yksinkertaista. Todellisuus on kuitenkin hänen näkövinkkelistään varsin toisenlainen. Hän kaipasi siis näkökulman muutosta ja eritoten sen pohtimista, mistä tilanne voisi johtua. Miksi on niin, että niin moni mies jää ilman?

Kommentoija kuvailee itseään ”normaaliksi, koulutetuksi ja älykkääksi” sinkkumieheksi, joka on 35 ikävuoteen mennessä harrastanut seksiä kolme kertaa. Seksi ja parisuhdekin kiinnostaisivat, mutta ongelma tuntuu olevan, etteivät naiset kiinnostu hänestä seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä. Hän on tietysti aivan oikeassa sanoessaan, että tällaista ei täällä blogissani ole juuri käsitelty: aiheesta on vaikeaa kirjoittaa, koska oma tilanteeni on niin toisenlainen. Vaikka miehet eivät ole koskaan varsinaisesti jonottaneet poikaystäväkseni, seksiä on aina ollut kyllä tarjolla, varsinkin, jos kriteerit laskee tarpeeksi alas. Toisaalta tiedän kyllä, että monelle (hetero)miehelle vastaava tilanne on arkitodellisuutta, kun taas naiset ja naisoletetut tuntuvat jakavan oman kokemukseni. Seksin kysynnän ja tarjonnan epäsuhta onkin mietityttänyt minua jo jonkin aikaa.

En osaa antaa vedenpitävää vastausta siihen, miksi kommentoijan tilanne on mikä on. Käännyin siis Instagram-seuraajieni puoleen ja pyysin heidän apuaan tilanteen ratkomiseen. Yhdessä saatiin aikaiseksi muutama teoria, jotka tarjoavat selityksen. Apua sain myös Antti Holman jo legendan tai raamatun asemaan nousseesta Auta Antti! -podcastista, jossa on useampaan otteeseen ratkottu vastaavanlaisia kysymyksiä.

(Pahoittelut tunkkaisesta heterokulmasta. Tähänkin tilanteeseen on niin vaikeaa eläytyä, etten edes lähde arvailemaan, miten tällaiset pulmat näyttäytyvät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vinkkelistä.)

Teoria 1. Itsevarmuus on tie naisen sydämeen

Tyypillisin selitys, mitä tällaiselle tilanteelle tarjotaan, on vanha kunnon ”nice guys finnish last” eli oletus siitä, että naiset pitävät pahoista pojista ja hyljeksivät kilttejä miehiä. Seksittä jääviä miehiä kismittää, kun kusipäiset machomiehet vievät kaikki naiset, ja itse jäävät kiltteinä nuolemaan näppejään. Tilanteessa alkaa helposti ajattelemaan, että itsekin pitäisi muuttua kusipääksi ja pahaksi pojaksi, kun sillä tavalla tuntuu irtoavan.

Asiahan ei kuitenkaan ole niin, että naiset viehättyisivät kusipäisyydestä, ilkeydestä tai ylenpalttisesta machoilusta. Asia, mikä monia edellä mainitun kaltaisissa miehissä viehättää, on itsevarmuus. Kukapa ei viehättyisi ihmisestä, joka kantaa itsensä kunnialla eikä pyytele anteeksi olemassaoloaan? Vastaavasti kiltteys ei todellakaan ole mikään turn-off, eivätkä kiltteys ja itsevarmuus sulje toisiaan pois.

Itsevarmuus, itseluottamus ja hyvä itsetunto ovat tärkeitä asioita, jotka auttavat ihan elämän jokaisella osa-alueella, niin myös kumppanin löytämisessä. Valitettavasti omien epävarmuuksien ja itsetunto-ongelmien korjaaminen on usein helpommin sanottu kuin tehty. En tiedä, miten asia kommentoijan tapauksessa on, mutta voisin kuvitella, että hänen kokemuksillaan voisi olla itsetuntoa ja itsevarmuutta laskeva vaikutus. Näkisin kuitenkin tärkeänä, että tilanteessa lähdettäisiin liikkeelle itsetutkiskelulla ja itsevarmuuden kasvattamisella eikä sillä, että yrittää esittää machoilijaa tai pahaa poikaa. Epävarmat ihmiset, jotka vetävät jotain keksittyä roolia, ovat kaikkein epäviehättävimpiä.

Teoria 2. Ujo friendzonaa itse itsensä

Friendzone eli kaverivyöhyke liittyy olennaisesti tähän kilttien, seksittä jäävien ja kusipäisten naistenkaatajien väliseen vastakkainasetteluun. Naiset kuulemma siirtävät mukavat miehet automaattisesti kaverivyöhykkeelle ja kuolaavat niiden kusipäisten ja huonosti kohtelevien alfaurosten perään. Sitten nämä kiltit miehet kököttävät säyseästi kaverivyöhykkeellä, kuuntelevat velvollisuudentuntoisesti naisten ruikutusta muista miehistä ja toivovat, että jonain päivänä naiseen iskee salama ja hän tajuaa, mikä helmi siinä kaverivyöhykkeellä onkaan koko ajan odottanut.

Tässä on vain yksi ongelma: jos mies ja nainen ovat kavereita, eikä mies mitenkään ilmaise kiinnostustaan mihinkään muuhun, mistä nainen voisi sen tietää? Emme kai voi elää siinä oletuksessa, että kaikki miehet aina haluavat seksiä kanssamme? Joku nainen voi hyvinkin ajatella kaverimiehestään, että tuossapa on muuten upea yksilö, mutta hyvää ystävyyssuhdetta ei haluta lähteä sotkemaan seksillä tai muulla säädöllä. Sama pätee toki myös toisin päin, mutta jos mies on alun perin lähtenyt kaveeraamaan naisen kanssa seksin tai parisuhteen toivossa, tämä toive olisi hyvä sanoa ääneen. Jos taas tilanne on se, että mies on ilmaissut kiinnostuksensa ja nainen ns. friendzonannut eli halunnut olla vain kaveri, on mieheltä aika typerää jäädä esittämään kaveria toivoen kiinnostuksen heräämistä.

Ja todettakoon, että nämä jutut eivät ole sukupuolesta kiinni. Itsekin olen joskus roikkunut friendzonella toivoen kaverimiesteni kiinnostuvan minusta. Erona tässä on se, että toisin kuin monet miehet, en ole koskaan valittanut siitä, kuinka kaikki miehet ovat typeriä lampaita, jotka lankeavat aina niihin kumitissi-bimboihin, eivätkä osaa arvostaa meitä ”kivoja tavallisia naisia”.

Kun kaksi ihmistä kohtaa, romanttista tai seksuaalista kitkaa syntyy todennäköisimmin silloin, kun toinen ilmaisee senkaltaista kiinnostusta. Jos on toiselle kiltti ja mukava, saa todennäköisesti toisen pitämään itsestään, mutta kipinät eivät välttämättä juuri lentele. Tämä on ujompien ja epävarmojen ongelma: omaa kiinnostusta ei osata ilmaista, joten toinen luokittelee automaattisesti kaverivyöhykkeelle. Ja taas törmäämme samaan ongelmaan: pitäisi olla itsevarma, mutta sepä ei niin helposti aina onnistukaan. Vinkiksi antaisin kuitenkin, että kun on oma itsensä, aidon kiinnostunut toisesta ja vaikkapa kehuu, pääsee jo aika pitkälle.

Teoria 3. Naiset eivät ole Venuksesta

Tätä miesten seksittä jäämisen ongelmaa on yritetty ratkoa monin monituisin tavoin. Internet on pullollaan vinkkejä naisten iskemiseen, joka on mielestäni varsin kyseenalaista. Nämä vinkit perustuvat usein toisen manipuloimiseen ja niissä lähtökohtana on se, että miehen täytyy jollain tavalla ”huijata” nainen suostumaan seksiin. Niissä voi hahmottaa jopa insinöörimäisen näkökulman naisista koneina, jotka oikeita nappuloita painamalla tuottavat seksiä.

Ilmoitusluontoinen asia kaikille, jotka ajattelevat tällaisen lähestymistavan olevan hyvä idea: naiset ovat ihmisiä, yksilöllisiä olentoja, samalla tavalla kuin miehet ja kaikki muutkin. Ei ole olemassa mitään täydellistä kaavaa, jonka avulla saisi kaadettua naisen kuin naisen, samalla tavalla kuin täydellistä seksiäkään ei voi suorittaa. Nämä asiat perustuvat kohtaamiseen, joista jokainen on erilainen. Ihminen, sukupuolesta riippumatta, ei ole robotti, jonka voi ohjelmoida tekemään tiettyjä asioita.

Sellaisilla miehillä, jotka eivät ole paljoa tekemisissä naisten kanssa, on taipumus nähdä naiset jonain kokonaan eri lajin edustajana. Tyypillisesti lähtökohtana on myös, että nainen ei halua seksiä, ja miehen täytyy taidoilla ja tempuilla huijata tämä sitä haluamaan. Sen vuoksi monella miehellä menee helposti pasmat sekaisin, kun jostain tulee avoimen seksuaalinen nainen, joka sanoo suoraan mitä haluaa. Elämästä selviäisi kuitenkin ehkä helpommin, jos ottaisi vuorovaikutustilanteet myös naisten kanssa ihan tavallisina ihmisten välisinä kohtaamisina eikä jonain strategiapeleinä. Kannattaa opetella myös suhtautumaan naisiin ihan ihmisinä, vertaisina, eikä nähdä jokaisessa naisessa pelkkää seksin mahdollisuutta.

Teoria 4. Valehteleminen ei kanna pitkälle

Äsken jo sivusinkin sitä kuuluisaa stereotypiaa, jonka mukaan miehet haluavat aina seksiä ja naiset parisuhteen. Näin ollen seksiä haluavan miehen tulisi uskotella naiselle haluavansa parisuhteen, jotta nainen haksahtaisi seksiin. Lopputuloksena on mielipahaa, koska huijatuksi tuleminen tuntuu pahalta. Tämä vaikeuttaa muiden miesten elämää, koska kaikista seksiä haluavista miehistä voi tulla huijatuksi tulleen naisen silmissä valehtelevia kusipäitä.

Tähän liittynee myös saalistamisen narratiivi: miehet ovat saalistajia, naiset saaliita, mies houkuttelee ja liehittelee, nainen esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja lopulta taipuu. Tämä asetelma menee ihan sekaisin silloin, kun nainen onkin se aktiivinen osapuoli, joka haluaa seksiä. Sellainen on monien miesten mielestä pelottavaa ja jopa epäkiihottavaa, vaikka loogisesti ajateltuna seksiä haluavan naisen pitäisi olla itsestään selvästi paras valinta seksiä haluavalle miehelle. Vaan ei, jostain syystä on hauskempaa tuhlata niiden oikeasti parisuhdetta ja kumppania etsivien naisten aikaa.

Minusta on ihanaa, että esimerkiksi Tinderissä on nykyään enenevissä määrin porukkaa, jotka ihan rehellisesti kertovat hakevansa vain seksiä. Sellainen suoraselkäisyys on todella ihailtavaa, vaikka sillä keinoin ei välttämättä saakaan yhtä paljon matcheja. Arvostukseni menee kuitenkin ehdottomasti ihmisille, jotka eivät tavoittele haluamaansa muiden kustannuksella, vaan hoitavat asiat reilusti ja tyylikkäästi ilman dramatiikkaa.

En osaa vieläkään sanoa, miksi seksi ilman tunteita ja sitoumuksia kiinnostaa miehiä niin paljon naisia enemmän. Biologialla on varmasti asian kanssa tekemistä, samoin kuin yhteiskunnan sukupuolikäsityksillä. Yksi syy voi olla myös se, että naisena ei välttämättä saa siitä randompanosta yhtä paljon irti, koska seksistä nauttiminen vaatisi pidempää tutustumista, luottamusta ja ehkä tunteitakin. Fakta on kuitenkin se, että kasuaalista seksistä nauttiviakin naisia on paljon, ja heidän puoleensa kannattaisi seksiä halajavien miesten kääntyä. Kun tällaista naista lähestyy itsevarmasti ja omana itsenään sekä kiinnostuneena juuri tämän naisen seksuaalisuuteen ja nautinnon lähteisiin tutustumisesta, voi päästä hyvään lopputulokseen.

Teoria 5. Sopivan kumppanin löytyminen ottaa aikansa

Eräs kysyjä lähestyi Antti Holmaa tämän podcastissa kysyen lähes tätä samaa kysymystä: pitäisikö alkaa esittää machoilevaa pahaa poikaa, jotta naiset kiinnostuisivat. Toinen taas kysyi, mitä tekee väärin, kun jokainen heilasteluyritys päättyy aina huonosti. Onkin ihan fiksua lähteä muuttamaan omaa tilannettaan itsestä käsin ja miettiä, miten voisi omalla toiminnallaan parantaa omia olosuhteitaan. Toisaalta nämä rakkausasiat ja sen sellaiset ovat kuitenkin usein juuri niitä, joiden edessä ihmisestä tulee täysin kädetön. Niihin voi vaikuttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen ollaan täysin tuurin varassa.

On paljon, mitä ihminen voi tehdä kumppanin löytämisen eteen. Tähän oli sananen sanottavanaan myös eräällä seuraajallani: hänen mukaansa huomionarvoisia seikkoja ovat mm. puhetapa, käyttäytymismallit, yleinen asenne sekä tietysti ulkonäkö – joskin rumuuden tai komeuden sijaan kannattaisi lähteä liikkeelle enemmän sen kautta, kuinka huolitellulta ja siistiltä näyttää. Voi myös miettiä kumppanille asettamiaan vaatimuksia ja sitä, ovatko ne realistisia tai tärkeitä. Myös oma elämänpiiri vaikuttaa: pienellä paikkakunnalla asuva ja sukupuolittuneella alalla työskentelevä ei välttämättä juuri saa tilaisuuksia vastakkaisen sukupuolen tapaamiseen.

Mutta kuten Holmakin totesi podcastissaan kysyjille, lopulta on niin, että ihminen joko kiinnostuu toisesta ihmisestä tai sitten ei. Voi olla ns. paras versio itsestään, eli pitää huolta vaikkapa ulkonäöstään ja hyvinvoinnistaan sekä kohdella muita ihmisiä hyvin ja kunnioittavasti, mutta sekään ei takaa, että joku tietty ihminen kiinnostuisi. Valitettavasti ei ole mitään taetta siitä, että jokaiselle löytyisi kumppani ja parisuhde. Todennäköisemmin ne kuitenkin jäävät löytymättä silloin, kun yrittää epätoivoisesti muuttaa itseään toisen kiinnostuksen herättääkseen, tai joustaa omista tarpeistaan saadakseen jonkun pidettyä luonaan. Loppupeleissä ei auta kuin olla oma itsensä, yrittää tutustua ihmisiin ja toivoa parasta.

Nyt vauhtiin päästyäni tuntuu siltä, että aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Mitään selvyyttä asiaan ei silti vieläkään saada, vaikka toivonkin, että teoriat tarjoavat edes jotain vastauksia kommentoijalle ja hänen kohtalontovereilleen. Kommenttiboksissa sana on vapaa: valaiskaa minua lisää, jos koette, että tästä kilometrin pituisesta sepustuksesta jäi jotain olennaista puuttumaan!

Aiheeseen liittyvää:

Miksi mies ei saa seksiä? Read More »

Olen onnellinen, etten luopunut toivosta

/ Ihmissuhteet

Ne teistä, jotka kuuntelivat viime postaukseen linkkaamani podcast-jakson, tietävätkin jo elämääni hiljattain ravistelleesta muutoksesta. Pääsi nimittäin käymään niin, että tapasin miehen, joka osoittautui sellaiseksi, jota voisi pitempäänkin katsella. Onnekkaasti hän ajattelee minusta samoin, joten tässä nyt elellään tällaista ruusunpunaista parisuhteen alkuhuuma-aikaa. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta samalla olo on kovin levollinen: tuntuu, että just näin tämän pitikin mennä.

Homma lähti liikkeelle sieltä, mistä hommat nykyään lähtevät, eli Tinderistä. Heti ekoilla treffeillä tuli sellainen olo, että tässä on nyt käsillä jotain erityistä, ja se vain vahvistui joka tapaamisen jälkeen. Ensimmäisen suudelman jälkeen istuin pitkän aikaa sohvan reunalla ja vaan hengittelin, kun se tunteen aalto oli jotenkin niin voimakas. En vieläkään ihan osaa käsitellä näitä onnellisuuden ryöpsähdyksiä, joita aina välillä tulee. Kun tuo ihana tyyppi tulee tuohon lähelle ja katsoo silmiin, niin siinä vaan unohtuu koko muu maailma, aika ja universumi. Kuulostaa kliseiseltä ja siirappiselta ja ennen kaikkea ihan todella epätyypilliseltä minulle, ja se tässä juuri onkin. En muista, että aikaisemmin olisi koskaan tuntunut tällaiselta.

Poikaystäväni on monin tavoin ihana tyyppi, ja yksi siisteimmistä jutuista on se, että hänestä tämä blogi on mahtava asia. Hän ei siis pelkästään jotenkin pitkin hampain hyväksy tätä, vaan on iloinen ja ylpeä siitä, että teen tällaista. Häntä ei myöskään haittaa näkyä täällä, ja vaikka en aiokaan revitellä kahdenkeskisillä asioillamme, voin varmasti kirjoittaa myös suhteestamme enemmän kuin vaikkapa eksäni kanssa. Minulle olisi ollut täysin ok, vaikka hän ei olisi halunnutkaan esiintyä täällä mitenkään, mutta toki olen iloinen, että asia on näin. Hänen positiivinen suhtautumisensa blogiin on kiva asia myös siinä mielessä, että hän varmasti hyväksyy mielellään myös poikaystävänäni olemiseen kuuluvat valokuvaajan tehtävät…

Olen niin onnellinen siitä, että kaikista surkeista deiteistä, sydämen säryistä ja kyynistymisestä huolimatta en menettänyt toivoani sen suhteen, että joskus on vielä minun vuoroni kokea tämä onni. Olen onnellinen, että vaikka kirjoitin tänne monta tekstiä Tinderin ongelmista ja sain niiden jälkeen kehotuksia poistaa koko sovellus, en tehnyt sitä. Kiitän onneani siitä, että vaikka me kumpikin mietimme toistemme Tinder-profiilien kohdalla, että pyyhkäistäkö oikealle vai vasemmalle, valitsimme ensimmäisen. Vaikka parisuhde ei olekaan mikään saavutus, olen taputellut itseäni selkään siitä, että olen jaksanut olla avoin ja yrittää. Tässä oli paljon kyse tuuristakin, mutta myös siitä, että jos emme olisi halunneet olla toistemme kohdalla avoimia, tätä ei olisi koskaan tapahtunut.

Joten tässä sitä nyt ollaan, sinkkuajat onnellisesti takanapäin ja loistava tulevaisuus edessä. Hieman jännittää julkaista tätä tekstiä, koska tyypilliseen suomalaiseen tapaan hieman pelkään, että tämä onni otetaan minulta pois, jos liikaa huutelen siitä muille. Bloggaaminen ja etenkin Instagram-sisällön tuottaminen on ollut kuitenkin jo jonkin aikaa hieman hankalaa tämän salaisuuden kanssa, joten pakkohan tämä oli tulla teillekin tunnustamaan. Toivotaan siis, ettei universumi nyt kosta minulle ja heitä suhteeseeni mitään valtavaa vastoinkäymistä tämän uskaliaan tekoni takia. On nimittäin sellainen olo, että tästä miehestä en haluaisi ihan heti luopua.

ps. blogi jatkaa entisellään, joskin Tinder-postaukset varmasti vähenevät ja korvautuvat toisenlaisilla. Uskon tämän nelivuotisen sinkkukokemukseni antavan kuitenkin siihen aiheeseen sen verran tarttumapintaa, että pystyn jatkossakin kirjoittamaan myös muusta kuin parisuhteeseen liittyvistä asioista.

Olen onnellinen, etten luopunut toivosta Read More »

Millaista on olla seksipositiivinen vaikuttaja?

/ Seksuaalisuus

Kun on esillä tällaisen tavallisesti vaietun, ihmisiä kiinnostavan aiheen takia, saa luonnollisesti jonkin verran huomiota osakseen. Täällä omassa seksipositiivisuuden kuplassa tuntuu kuitenkin välillä absurdilta, mitä ihmiset minusta tämän blogin takia olettavat. Eikä kyse ole vaan minusta, vaan sama koskee monia muitakin seksipositiivisudesta somessa puhuvia (naisia).

Olin viime viikolla vieraana Puhutaan tabuja -podcastissa, joka nimensä mukaisesti käsittelee aiheita, joista tavallisesti ei niin puhuta. Seksi ja seksipositiivisuus ovat vahvasti läsnä podcastin teemoista. Kävi ilmi, että minulla ja podcastin pitäjällä Sofialla on varsin samanlaisia kokemuksia. Kumpikin on saanut osakseen mitä mielenkiintoisimpia lähestymisyrityksiä ja yhteydenottoja, jotka todella saavat hämmästelemään, mitä ihmisten päässä liikkuu.

Jostain syystä seksistä puhuminen tarkoittaa monelle sitä, että puhuja on itse jotenkin hyperseksuaalinen: aina valmis panemaan, kenen tahansa kanssa. Avoin seksipuhe on joillekuille merkki siitä, että puhujalla ei ole omia rajoja ollenkaan, tai että niitä ei tarvitse kunnioittaa. Meitä kumpaakin on lähestytty usein varsin suorilla seksiehdotuksilla, joita perustellaan sillä, että meidän avoimuutemme kannustaa myös lähestyjiä olemaan avoimia. Valitettavasti heidän tapauksessaan avoimuus tarkoittaa kuitenkin usein sitä, että käytöstavat on unohdettu kokonaan. Minun päähäni ei mahdu, miten joku voi kokea kanavissani jakamani asiallisen seksipuheen lupana lähetellä tökeröitä läähätysviestejä, joiden en usko toimivan kehenkään, oli ihminen kuinka seksipositiivinen tahansa.

Seksijumalat äänityshommissa Helsingin yliopiston kirjastossa.

Ihmiset lähettävät meille myös viestejä, joissa he kertovat omista seksiin liittyvistä ongelmista. Sofialle, jonka Instagram-nimimerkki on @kortsuekspertti_sarkava, tulee paljon viestejä, joissa pyydetään kondomisuosituksia tai apua oikeanlaisen kondomin valitsemiseen. Tämä on hämmentävää, koska Sofialla ei todellakaan lue Instassaan mitään, joka vihjaisi hänen tekevän työkseen jotain vastaavaa. Minun instaprofiilissani sentään lukee, että olen seksuaalineuvoja, joka saattaa hämätä ihmisiä ottamaan yhteyttä neuvoja kaivatessaan. En kuitenkaan tee tällä hetkellä neuvontatyötä, ja vaikka tekisinkin, en neuvoisi ihmisiä ilmaiseksi sähköpostin tai Instagramin välityksellä. Jostain syystä saan myös välillä viestejä keski-ikäisiltä miehiltä, joissa he kertovat seksielämistään ja niihin liittyvistä oivalluksistaan. Eivät siis kysy mitään, kertovat vain. Mikäköhän on saanut heidät kuvittelemaan, että heidän jaarittelunsa kiinnostaisivat minua?

On myös varsin yleinen harhaluulo, että koska olemme seksipositiivisia, ajattelemme ja harrastamme seksiä koko ajan. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä olemme oikeasti ihan tavallisia ihmisiä, jotka opiskelevat ja käyvät töissä ja harrastavat seksin lisäksi kaikenlaista muutakin. Eivätkä meidän seksielämämmekään ole mitään jatkuvaa orgasmin ilotulitusta, sillä seksipositiivisuus ei tarkoita, että on jotenkin yliluonnollisen ”hyvä” seksissä. Emme me ole mitään seksijumalia; pelkästään tyyppejä, jotka sanovat ääneen asioita, joita muut eivät uskalla.

Kuuntele lisää meidän pohdintaa Puhutaan tabuja-podcastin jaksosta ”Seksijumalten ongelmat”. Podcast löytyy myös Spotifysta. Suosittelen tutustumaan myös muihin jaksoihin; kaikki käsittelevät erittäin mielenkiintoisia aiheita!

Aiheeseen liittyvää:

Millaista on olla seksipositiivinen vaikuttaja? Read More »

Miten seksuaalinen häirintä voi olla niin normaalia?

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Kävin tällä viikolla katsomassa Tottumiskysymys-elokuvan. Seitsemän ohjaajan yhteisteos käsittelee seksuaalista ahdistelua, häirintää ja väkivaltaa näyttämällä erilaisia hetkiä naisten ja naisoletettujen elämästä. Elokuva oli samastuttavuudessaan hätkähdyttävä. Monelle elokuvassa nähdylle tilanteelle on helppo löytää vastineita omasta elämästä; tai vähintään tuntee jonkun, jolle on sattunut vastaavaa. Pysäyttävintä elokuvassa oli kuitenkin tajuta se arkinen välinpitämättömyys, jolla moni itsekin häiritty häirintään suhtautuu. Olemme niin turtuneita sen arkipäiväisyyteen, ettemme tajua pitää sitä minään, vaikka ehkä tuntuisikin pahalta.

Kun #MeToo tuli, moni älähti, että häirinnästä on tehty liian iso numero. Sanottiin, ettei sellainen nyt niin yleistä sentään ole, vaikka samaan hengenvetoon oltaisiinkin osattu luetella pitkä lista tilanteita, jotka ilman muuta täyttäisivät häirinnän ja ahdistelun kriteerit. Myös elokuvassa on hyvin tätä kuvaava repliikki: eräs noin nelikymppinen nainen toteaa, ettei ainakaan ole koskaan häiritty, ”paitsi mitä nyt ne tavalliset”: huutelut, seksinostoyritykset, puristelut ja lääppimiset baareissa, kaduilla seuraamaan lähteneet miehet ja tietysti lapsena kohdatut itsensäpaljastajat ja namusedät. Tätä kaikkea ei jotenkin tajuta laskea häirinnäksi, koska sitä tapahtuu niin paljon. Vaikka tilanteista jää ehkä outo ja inhottava olo, ne kuitenkin ohitetaan olankohautuksella, koska niissä ei koeta olevan mitään ihmeellistä.

Muistan hyvin, kun äiti opetti nuorena välttämään yksin kävelemistä pimeällä ja suorastaan kielsi käyttämästä tiettyjä reittejä. Samalla hän kertoi myös ahdistelukokemuksista, joita hänelle oli nuorena tyttönä sattunut. Keskustelut olivat saman tyyppisiä kuin ne, mitä käytiin myös vaikkapa kuukautisista ja naiseksi kasvamisesta, ja ehkä siksi opin ajattelemaan tätä naiseuteen kuuluvana tosiasiana. Kun minulle huudeltiin ja töötättiin autosta ensimmäistä kertaa ollessani 13-vuotias, olin jopa vähän ylpeä siitä, että kelpasin ja sain huomiota – vaikka samalla se tuntuikin jollain selittämättömällä tavalla inhottavalta. En teininä tajunnut pitää sen kummempana sitäkään, että kaikenlaiset äijät lähettelivät ällöttäviä läähätysviestejä ja yksi jopa lähetti kuvia vehkeestään. Takaraivossa koko ajan tiesin, että tässä on jotain mätää, mutta pidin sitä ehkä vähän hammaslääkärin kaltaisena elämään kuuluvana pakollisena pahana, jota pitää oppia sietämään.

Kun näistä kokemuksista juttelee miespuolisten tuttujen kanssa, kaikki ovat enemmän tai vähemmän järkyttyneitä. Jostain syystä teinipoikien maailmassa ei ole normaalia saada itseä 15, 20 tai jopa 40 vuotta vanhemmilta viestejä ja kuvia, eikä heidän peräänsä vihelletä tai huudella rivouksia. Monelle tulee myös yllätyksenä se, miten normaalia meille naisille ja naisoletetuille on joutua pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta ulkona liikkuessa. Poikia ei ilmeisesti samalla tavalla opeteta varomaan pimeitä kujia ja yksin liikkumista.

On aika ristiriitaista, että tytöt opetetaan varomaan ja pelkäämään ahdistelua, mutta kukaan ei kerro pojille, että ahdistelu on väärin. Tietenkään kukaan vanhempi ei halua ajatella omaa lastaan potentiaalisena ahdistelijana, ja ehkä tuntuu typerältä sanoa itsestään selviltä tuntuvia asioita, kuten ”älä pakota ketään harrastamaan seksiä”. Jostain näitä raiskaajia ja muita huutelijoita, lääppijöitä ja puskarunkkareita kuitenkin aina tulee, mutta ehkä häirintää olisi vähemmän, jos pojat olisivat asian suhteen valistuneempia. Aiheesta puhuminen auttaisi todennäköisesti miehiä myös puuttumaan kavereiden ja tuttujen tekemään häirintään, joka nyt tuntuu olevan vaikeaa. Yleensä vaan seurataan sivusta, jopa nauretaan mukana, vaikka tilanne ehkä tuntuukin väärältä.

 

Miesnäkökulmasta lienee myös jopa ärsyttävää, että naiset vaihtavat illalla vastaan tullessaan kadunpuolta tai muuten vaan pelkäävät. Elokuvassa oli myös absurdiudessaan erittäin huvittava kohta, kun joukko naisia päätti ottaa häirintäasiaan positiivisemman näkökulman ja alkaa palkita miehiä siitä, että he käyttäytyvät hyvin naisia kohtaan. Palkinnon saanut mies oli varsin oikeutetusti hämmästynyt siitä, että tosissaanko hänet nyt palkitaan siitä, ettei hän ahdistele ketään. Mutta tätä se todellisuus usein juuri on: häirintä ja ahdistelu ei ole se ikävä poikkeus, ja hyvä ja kohtelias ”normaali” käytös normin sijaan palkinnon arvoinen poikkeama.

Moni varsinkin vähän vanhempi nainen tuntuu todella ajattelevan, että häirintä ja ahdistelu ovat naisen elämään erottamattomasti kuuluvia asioita, jotka täytyy vain ottaa huumorilla ja opetella kestämään. Nämä ihmiset ovat myös niitä, jotka pitävät häirintää kohteen omana syynä: mitäs oli liian lyhyt hame, kännissä tai jotenkin muuten provosoiva. Häirinnän esiintuomista voidaan myös pitää huomion hakemisena tai jopa haluna tuottaa vaikeuksia ahdistelijan elämään. Yksi elokuvan tarinoistakin valotti hyvin tätä ilmiötä, kun itse ahdistelu lakaistaan maton alle ja aletaan syytellä kohdetta mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

En jaksa käsittää, miksi jollain ihmisryhmällä pitäisi (oletetun) sukupuolensa vuoksi olla joku velvollisuus kestää enemmän paskaa kuin toisilla. Eikö jokaisella kuuluisi olla oikeus olla ja elää rauhassa? Miksi minun tai kenenkään muun pitäisi sietää jatkuvia oman koskemattomuuden, henkilökohtaisen tilan ja rajojen loukkauksia? Mikä siinä on niin saakelin vaikeaa?

Tottumiskysymys on elokuva, joka ihan jokaisen pitäisi nähdä. Se puhuttelee ja pysäyttää ikään ja sukupuoleen katsomassa. Alla esimakua trailerin muodossa.

 

Miten seksuaalinen häirintä voi olla niin normaalia? Read More »

3 syytä, miksi nainen teeskentelee nauttivansa seksistä

/ Seksuaalisuus

Kuvitellaanpa skenaario, joka on tapahtunut elämässäni usein. Mies ja nainen ovat sängyssä, penistä on pumpattu vaginassa hyvän tovin ajan jo muutamassa eri asennossa. Naiselle alkaa pikku hiljaa riittää: väsyttää, kroppaa särkee, alapääkin on jo turta. Hän ei kuitenkaan sano ajatuksiaan ääneen, vaan ottaa kasvoilleen kiihtyneen fuckfacen ja voihkii voihkimasta päästyään, toivoen sen kiihottavan miehen orgasmiin, jotta touhu olisi pian ohi. Mies innostuu ja alkaa lykkiä entistä kovempaa, ehkä pidättelee orgasmiaan, jotta pitkittäisi naisen ilmiselvän suurta nautintoa. Nainen ajattelee, että voitko nyt saatana tulla, niin pääsen syömään avokadoleipää ja katsomaan Temppareita. Mies laukeaa, ja ajattelee antaneensa naiselleen parasta seksiä ikinä.

Kuulostaako tutulta? Todennäköisesti, sillä erään tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia (miesten kanssa seksiä harrastavista cis)naisista on joskus teeskennellyt nauttivansa seksistä todellisuutta enemmän. Eikä nyt puhuta pelkästään orgasmin feikkaamisesta, vaan kaikki ne nautinnolliset ääntelyt, ilmeet ja kiemurtelut – valetta. Suurimmalla osalla tuosta 80 prosentista feikkaaminen keskittyi toki lähinnä yhdyntään, mutta neljäsosa feikkasi nautintoa 90 prosenttia ajasta.

Jos lähes koko seksiaktin alusta loppuun vaan teeskentelee, kuinka paljon jää tilaa todellisella nautinnolle? Miksi ihmeessä kukaan tekisi näin; miksi harrastaa seksiä, jos siitä ei nauti? Onko feikkaamiselle joku hyvä syy, vai pitäisikö tehdä jotain, jotta ei enää tarvitsisi feikata?

Seksillä haetaan rakkautta ja hyväksyntää

Nautinnon feikkaamiselle on todettu olevan kolme syytä. Yksi on pyrkimys pitää mies tyytyväisenä parisuhteessa. On ihan loogista ajatella, että mitä tyytyväisempi toinen on kumppaniinsa ja seksiin tämän kanssa, sitä todennäköisemmin tämä pysyy uskollisena eikä vilkuile muita. On myös todettu, että moni teeskentelee nautintoa enemmän silloin, jos epäilee kumppanin harkitsevan eroa tai pettävän. Toisin sanoen, nainen asettaa oman nautintonsa sivuun ja keskittyy miehen miellyttämiseen, koska uskoo näin saavan tämän pysymään suhteessa.

Tällainen lähestymistapa implikoi vääristyneesti, että naisille parisuhde olisi seksuaalista nautintoa tärkeämpää ja miehille taas päinvastoin. Väitän kuitenkin, että kyse on taas enemmän yhdyntäkeskeisestä ja miehiä suosivasta seksikäsityksestämme. On helppoa alkaa naisena uskoa siihen, että oma kyky nauttia on jotenkin huonompi, jos aina harrastaa sellaista seksiä, joka ei palvele omia haluja ja tarpeita. Moni ehkä toivoo toisenlaista seksiä, mutta ei uskalla pyytää tai vaatia, jotta toinen ei pahoittaisi mieltään. Itselleni ainakin on ollut vaikeaa olla joskus vaativa ja itsekäs, koska olen pelännyt toisen lähtevän mieluummin sellaisten naisten perään, jotka eivät esitä vaatimuksia. Aiemmin mainittujen tilastojen valossa kun ei vaikuta olevan erityisen vaikeaa löytää naista, jonka kanssa saa uskoa harhaisesti omien rakastajantaitojensa ylivertaisuuteen.

Omalla kohdallani miellyttämisenhalu on ollut myös hyväksynnän hakemista. Olen ilomielin tehnyt kaikkeni miesten vuoksi sängyssä, jotta saisin heiltä edes pikku hippusen kehuja ja hyväksyntää. Omaa nautintoani tärkeämpää on ollut se, että kukaan ei voisi sanoa harrastaneensa huonoa seksiä kanssani. Kenties juuri tästä syystä suurin osa sinkkuvuosinani harrastamastani seksistä on ollut itselleni aika keskinkertaista: mitään kovin syvällistä nautinnon tasoa on mahdotonta saavuttaa, jos fokus on miellyttämisessä, ei omassa kehossa.

Are We Missing The Point on Women Faking Pleasure?

Pornoleffan ääniraidan toisintamista

Sanonta ”fake it till you make it” voi toimia joskus seksissäkin. Jotkut naiset saattavat esimerkiksi voihkia aivan liioitellusti, koska se kiihottaa heitä itseään, ja alun perin teeskennelty ääntely muuttuukin aidon nautinnon ääneksi. Joillekuille ilmeisesti myös orgasmin teeskentely toimii samalla tavalla. Tällaisessa ei tietenkään ole mitään vikaa, vaan on vain hyvä, jos pystyy omalla toiminnallaan lisäämään kiihottuneisuuttaan.

Miksi esimerkiksi voihkinta sitten sytyttää meitä? Vastaus löytyy valtavirtapornosta, jossa äänimaailma muistuttaa joskus enemmän palosireeniä kuin mitään aidosta tunteesta kumpuavaa reaktiota. Pornosta olemme myös oppineet, että voihkeen lisääntyminen kertoo kasvavasta nautinnosta. Todellisuudessa moni nainen kuitenkin hiljenee niillä kaikkein nautinnollisimmilla hetkillä. Tämä aiheuttaa sekaannuksia, koska miehet erehtyvät luulemaan hiljaisuutta merkiksi siitä, että nainen ei nauti, ja saattavat lopettaa jonkin varsin hyvältä tuntuvan toiminnan juuri väärällä hetkellä ja pilata naisen orgasmin. Syntyy noidankehä, kun nainen yrittää voihkia merkiksi siitä, että toivoo miehen jatkavan, mutta ääntelyyn keskittyminen silloin, kun tekisi mieli olla hiljaa, voi sekin estää laukeamisen tai ainakin vaikeuttaa sitä.

Omasta mielestäni seksi on joskus parasta silloin, kun on pakko olla hiljaa. Ei tarvitse signaloida sillä voihkeella mitään, ja voi keskittyä vaan nauttimaan. Silloin jää myös enemmän tilaa niille spontaaneille aidon nautinnon äänille, jotka muuten ehkä peittyisivät sen hälytysajoneuvon lailla huutamisen alle.

Teeskentelemme toisen mieliksi

Kuten jo totesimme, voihkiminen ja toisen nautinnon näkeminen ovat monelle meistä kiihottavia asioita. Niinpä moni nainen teeskentelee nauttivansa ihan vaan siksi, että mies nauttisi enemmän. Tätä sovelletaan usein alussa kuvailemassani tilanteessa, jossa oma mielenkiinto seksiin on jo päässyt lopahtamaan, mutta kesken lopettaminen tuntuisi epäkohteliaalta. Niinpä yritetään tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, että toinen laukeaisi ja seksi loppuisi.

Toisinaan seksissä tulee tilanteita, joissa oma innostus on vähäisempi, mutta halutaan silti tehdä toiselle hyvää. Siinä ei ole mitään väärää, eikä pieni voihkinta toisen iloksi vahingoita ketään. On vaan kovin ristiriitaista huutaa nautinnosta kuin viimeistä päivää, mutta orgasmi jää kuitenkin tulematta. Se tukee oletusta, jonka mukaan naisten kyky nauttia seksistä ja saada orgasmeja on huonompi kuin miehillä, ja että naisen orgasmi ei ole niin tärkeä, kun koko seksi on muuten niin nautinnollista. Toki vaikkapa yhdyntä on tosi kivaa, vaikka se ei kovin usein orgasmiin johdakaan – ei kuitenkaan ehkä ihan niin kivaa, kuin olen joskus antanut ymmärtää.

Faking to finish – women feign sexual pleasure to end ”bad” sex

Voidaan todeta, että nautinnon teeskentelemisellä voi joskus olla hyvä tarkoitus, mutta haluaisin silti neuvoa olemaan tekemättä niin. Se voi tuntua helpommalta ratkaisulta kuin se, että todella puhuisi niistä omista haluista ja toiveista ja heittäytyisi omana itsenään seksiin kiimaisen pornojumalattaren esittämisen sijaan. Silti kannattaisi mieluummin pyrkiä mieluummin sellaiseen seksiin, jossa voisi vapaasti olla välillä hiljaa ja näyttää nautinnon silloin, kun todella tuntuu hyvältä. Ajan tuhlaaminen suhteeseen, jossa joutuu teeskentelemään saadakseen toiselta kiintymystä ja hyväksyntää, on niin menneen maailman juttu.

Aiheeseen liittyvää:
Seuraa blogiani myös Instagramissa ja Facebookissa.

3 syytä, miksi nainen teeskentelee nauttivansa seksistä Read More »

Korkeasti koulutettu haluaa korkeasti koulutetun kumppanin

/ Ihmissuhteet

Vuosien saatossa deittailemillani miehillä on keskenään paljon yhteistä. Yksi näistä yhdistävistä tekijöistä on ammattikorkeakoulu- tai yliopistokoulutus. Lähes kaikki miehet, joita olen tapaillut muutamia treffejä pidempään, ovat opiskelleet jossain korkeakoulussa. Tämä ei ole sattumaa, sillä yhtenevä koulutustausta tuntuu tuovan mukanaan paljon suhteen kannalta merkittäviä ominaisuuksia, jonka vuoksi olen tarkoituksella valinnut korkeakoulutettuja miehiä.

En ole ajatusteni kanssa yksin. Suuri osa tuttavapiiristäni on korkeakoulutettua tai opiskelevaa porukkaa, ja yleinen konsensus tuntuu olevan, että kumppanilla toivotaan olevan suht saman tasoinen koulutus. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että koulutusvalinta kertoo paljon ihmisen arvomaailmasta, jonka toivotaan olevan samanlainen kuin itsellä. Sen sijaan ne tuttuni, jotka eivät ole korkeakoulussa opiskelleet, tuntuvat ajattelevan, ettei kumppanin koulutustaustalla ole niin väliä. He näkevät toisen koulutusvalinnat ja työn varsin triviaaleina asioina parisuhteen toimivuuden kannalta. Tiedän myös ihmisiä, jotka pitävät korkeakoulutusta turhana hienosteluna, eivätkä arvosta akateemisuutta ollenkaan. Sellaiset tyypit todennäköisesti haluavat kumppanikseen mieluummin jonkun, jolla ei korkeakoulutaustaa ole.

Akateemikkomuija matkalla luennolle.
Teen tässä nyt hyvin rankkoja yleistyksiä, sillä on selvää, että korkeakoulutetut ja ei-korkeakoulutetut ovat ryhminä kaikkea muuta kuin homogeenisia. Sisäistä hajontaa on, eikä mikään koulutustausta tee kenestäkään automaattisesti parempaa kumppania. Sitä ei kuitenkaan voi sivuuttaa, että ero koulutuksessa johtaa helposti myös erilaisiin elämänpiireihin, mikä voi olla kohtalokasta parisuhteelle.

Koulutus kertoo arvoista

Tärkein syy siihen, miksi minä ja niin moni muu korkeakoulutettu haluaa saman tasoisen koulutuksen käyneen kumppanin, on yhtenevä maailmankatsomus ja arvomaailma. Koulutus- ja uravalinnat kertovat paljon siitä, mitä ihminen arvostaa ja mistä hän on kiinnostunut. Korkeakoulussa opiskeleminen opettaa myös kriittistä ajattelua, mikä on ensiarvoisen tärkeää, kun muodostetaan mielipiteitä asioista. Korkeakoulutettu osaa yleisesti ottaen perustella mielipiteensä ja näkemyksensä paremmin ja nähdä asiat paremmin useista eri näkökulmista kuin kouluttamaton. Korkeakoulututkinto kertoo myös lukeneisuudesta, mikä ainakin itselleni on tärkeää, sillä lukeminen kehittää ajattelua ja sanavarastoa. Sytyn ihmisistä, jotka osaavat käyttää kieltä kiinnostavalla tavalla (monessakin mielessä, heh), eivät tee alkeellisia kielivirheitä (kuten enään, erinlainen tai kuullostaa, hrrr) ja pystyvät muodostamaan lauseita ilman, että joka toinen sana on vittu.

Toisin sanoen, moni älykäs ja tiedostava ihminen haluaa kumppaninsakin olevan sellainen. Vaikka korkeakoulutausta kertookin vain tietynlaisesta älykkyydestä ja joku kouluttamaton voi olla huomattavasti älykkäämpi esimerkiksi sosiaalisesti, on se koulutus kuitenkin osoitus jonkinlaisesta fiksuudesta. Kyse on myös kunnianhimosta: korkealle tähtäävä ja työstään nauttiva haluaa ehkä kumppanin, joka on myös kiinnostunut työstään, eikä pidä sitä pelkkänä pakkopullana ja ikuisena perjantain odottamisena.

Samanlainen elämäntilanne on tärkeä

Korkeakoulutus ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo: väliä ei ole niinkään sillä itse koulutuksella, vaan kaikilla edellä mainituilla ominaisuuksilla, jotka todennäköisimmin löytyvät korkeakoulutetulta ihmiseltä. Tutkinnon aste ja opiskeluala ovat aika itselleni triviaaleja asioita, ellei kyseessä ole vaikkapa papiksi tähtäävä teologi, jolloin arvomaailman kanssa voisi tulla yhteentörmäys. Tohtoriksi väitellyt ei myöskään ole automaattisesti houkuttelevampi kumppaniehdokas kuin ammattikorkeakoulusta valmistunut, ehkä melkein päinvastoin. Voi kuitenkin olla, että jos itse tekisin väitöskirjan, saattaisin haluta miehen, jolta myös löytyy tohtorin tai vähintään maisterin paperit. Ehkä vaatimukset kumppanin koulutustason suhteen kasvavat sitä mukaa, mitä korkeammalle itse kouluttautuu.

Merkityksellistä on olevan yhtenevän arvomaailman lisäksi samanlainen elämäntilanne. On varsin yleistä, että nuoret pariskunnat eroavat toisen aloittaessa korkeakouluopinnot: opiskelijaelämä vie mennessään, elämänpiirit eriytyvät, eikä yhteisiä tekijöitä enää löydy entiseen malliin. Sama tilanne on myös silloin, jos itse vaikkapa ottaa vastavalmistuneena ensiaskeliaan työelämässä, kun toinen on painanut duunia viimeiset 10 vuotta. Käytännön ongelmia suhteeseen voi tuoda myös vuorotyö, joka tosin on enemmän tiettyihin ammatteihin kuin koulutustasoon liittyvä asia.

Koulutustausta ei kuitenkaan kerro ihmisestä kaikkea, jonka vuoksi en ole mitenkään tyrmännyt ajatusta parisuhteesta jonkun ei-korkeakoulutetun kanssa. Tuntuu vain, että useammin se yhteinen sävel löytyy niiden vähän koulutetumpien tyyppien kanssa. Oli syy sitten siinä arvomaailmassa, taitavassa kielenkäytössä, yleisessä kiinnostuksessa itsensä kehittämiseen, näissä kaikissa tai jossain aivan muussa, korkeakoulutausta on kyllä kiinnostusta lisäävä tekijä. Minä ja akateemiset ystäväni jatkamme siis koulutettujen kumppanien etsintää.

Aiheeseen liittyvää:

Korkeasti koulutettu haluaa korkeasti koulutetun kumppanin Read More »

Kerran pettäjä, aina pettäjä?

/ Ihmissuhteet

Pettäminen se jaksaa herättää tunteita. Suomalaisten asenteet pettämistä kohtaan ovat varsin tiukat, ja siihen suhtaudutaan erittäin tuomitsevasti. Jotkut jopa ajattelevat, että yksi syrjähyppy tekee ihmisestä kelvottoman pysymään ikinä uskollisena kenellekään. Helposti julistetaan, että jos ihminen pettää kerran, hän tekee sen varmasti tulevaisuudessakin, eikä siksi ole luotettavaa kumppaniainesta.

Tällaisia juttuja ei pitäisi ehkä kuitenkaan laukoa kevein mielin. Vaikka en pettämistä mitenkään puolustelekaan, on myös epäreilua, että yksi moka määrittäisi koko loppuelämän. Virheistä voi oppia, ja monelle niin käykin. Pettämiseen päätyvät eivät myöskään ole automaattisesti mitenkään pahoja ihmisiä, vaan syitä pettämiselle on monia, ja jotkut niistä varsin ymmärrettäviäkin.

Tässä kuvassa näette pettäjän. 17-vuotiaana vietin kotibileiden jälkeen yön sohvalla toisen miehen vieressä, vaikka olin parisuhteessa. Emme harrastaneet seksiä, mutta pussailua ja muuta selkeästi pettämisen rajat ylittävää toimintaa sohvalla kyllä tapahtui. Kerroin tästä poikaystävälleni pahinta peläten, mutta hän halusi jatkaa suhdetta tapahtuneesta huolimatta. Olimme yhdessä vielä reilun vuoden, josta en selvinnyt puhtain paperein, vaan satunnaisia baaripussailuita sattui muutaman kerran. Erottuamme päätin, etten toistaisi samoja virheitä enää tulevissa suhteissani, ja siinä päätöksessä olen pysynyt. Kummassakaan aikuisiän parisuhteessani en ole pettänyt.

Pitäisikö minut tuomita 10 vuotta sitten tekemieni virheiden takia ikuisesti epäkelvoksi olemaan parisuhteessa? Vai olisiko tässä ehkä tarpeeksi näyttöä todistamaan, että halutessaan ihmiset voivat todellakin muuttua?

Pettäminen on aina oire jostain. Joskus se kertoo siitä, että parisuhteessa on jotain häikkää, jota ei osata käsitellä rakentavasti. Seksin ja läheisyyden puute sekä se, ettei niistä voida keskustella, ajavat ihmiset usein vieraisiin syleihin ja muilta tuleva huomio voi tuntua huumaavan ihanalta, jos omalta kumppanilta ei sitä saa. Mutta aina vika ei välttämättä ole parisuhteessa. On tilanteita, joissa vaan lipsahtaa. Eihän se oikein ole, mutta kuitenkin varsin inhimillistä. Moni meistä on kovin vaihtelunhaluisia, myönsi sitä itselleen tai ei, ja syrjähyppy kertoo vain siitä, ei rakkauden puutteesta omaa kumppaniaan kohtaan. Ymmärrän kyllä sen, että tällaiset lipsahdukset tekevät ison särön parisuhteen luottamukseen eikä niitä voi välttämättä antaa anteeksi. En silti usko, että kenellekään pitäisi yksittäistapauksen takia lyödä ikuista pettäjäsian leimaa otsaan. Moni oppii kerrasta, ettei se ruoho olekaan niin vihreää siellä aidan toisella puolella, ja halu sitoutua omaan suhteeseen on syrjähypyn jälkeen entistä vahvempi.

Toisinaan pettäjä ei kuitenkaan opi kerrasta, ei toisesta tai kolmannestakaan, vaan toistaa samaa kaavaa suhteesta toiseen. Jos pettämisiä alkaa olla takana useampi, ne etenevät seksiin asti tai kyseessä on jopa säännöllinen puolison selän takana tapahtuva seksisuhde, alan kannattaa sitä pettäjäleiman lyömistä. Sellaisten ihmisten, jotka eivät pysty pysymään uskollisina suhteissaan, ei minusta kannattaisi sitä edes yrittää. Kun kukaan ei siihen monogamiaan pakota, miksi satuttaa muita ihmisiä tekemällä heille lupauksia, jotka tietää rikkovansa? Tällainen sarjapettäminen on aika iso red flag, jonka huomatessaan kannattaa juosta lujaa.

Lopputulemana siis: kerran pettäjä ei ole automaattisesti aina pettäjä. Parempi kuitenkin huolehtia siitä parisuhteesta kunnolla, niin hyvällä tuurilla välttyy siltä yhdeltäkin kerralta.

Aiheeseen liittyvää:

Pettäminen on väärin, mutta joskus ymmärrettävää

Lue lisää:

Kerran pettäjä, aina pettäjä? Read More »

Näin markkinoit itsesi Tinderissä oikein

/ Ihmissuhteet

Miten erottua joukosta Tinderissä? Lukemattomien profiilien suohon hukkuu helposti, ellei näytä mallilta tai onnistu sanailemaan erityisen nohevasti esittelytekstissä. Profiilit laaditaan usein miellyttämään suurta yleisöä, josta seuraa usein kilometrin mittaisia emojirivejä, joissa on kaikissa samat hymiöt. Niistä moni löytää yhteisiä nimittäjiä, mutta kun näitä profiileja on kolmetoista tusinassa, ne eivät juuri jää mieleen. Jos matcheja ei siis tunnu kertyvän, voi olla paikallaan kokeilla toisenlaista lähestymistapaa. Sen sijaan että yrittäisi profiilillaan tarjota kaikille kaikkea, kannattaakin laatia se jollekin spesifimmälle kohderyhmälle. Tämä voi myös tuoda lisää sellaisia matcheja, joiden kanssa yhteistä löytyy myös tosielämässä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että profiili rakennetaan jonkin teeman tai aiheen ympärille, jolla yritetään vedota tiettyyn kohderyhmään. Hyvä teema on esimerkiksi joku oma harrastus tai kiinnostuksenkohde, jonka ehkä toivoo kiinnostavan myös niitä matcheja. Teeman tulisi näkyä sekä kuvissa että biossa – bion jättäminen tyhjäksi on typerintä, mitä voi tehdä, jos tavoitteena on erottua joukosta. Ripaus huumoria sopii joukkoon aina, mutta yli ei silti kannata vetää. Muuten profiili vaikuttaa siltä, ettei sen haltija ole hommassa tosissaan, ja matchit jäävät saamatta.

Miksi näin kannattaa tehdä? Selkein etu on se, että todennäköisesti saat sitä, mitä tilaat. Jos profiilissa korostetaan vaikkapa kiinnostusta matkustamiseen, se houkuttelee ihmisiä, jotka ovat itsekin kiinnostuneita reissaamisesta. Jos taas profiili keskittyy tietokonepeliharrastukseen, se vetoaa todennäköisesti pelaamisesta kiinnostuneihin tyyppeihin. Ja jos tekee profiilissaan hyvin selväksi, että etsii Tinderistä pelkkää seksiseuraa, saa matcheikseen melko varmasti ihmisiä, joilla on samanlaiset intressit. Viimeisen esimerkin kaltaiset profiilit ovatkin jo vakiokalusteita Tinderissä, joten mikään uusi juttu tämä kohdentamisasia ei ole.

Persoonallinen ja massasta edukseen erottuva profiili on ehdottomasti omiaan kasvattamaan matchien määrää. Riippuu kuitenkin hyvin paljon valitusta teemasta, kuinka suurta kiinnostusta profiili herättää. En siis voi luvata, että kun esittelet postimerkkikokoelmasi Tinderissä, matchiesi määrä pomppaa pilviin. Joissain tapauksissa voi käydä niinkin, että matchien määrä tippuu. Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä asiassa laatu on määrää tärkeämpi. Vaikka profiili ei miellyttäisi suurinta osaa ihmisistä, parisuhteen etsijälle riittää, että se yksi täydellinen match tykkää siitä. Tämä täydellinen yksilö pyyhkäisee kuitenkin varsin todennäköisesti vasemmalle, jos profiili on sitä samaa geneeristä massaa kuin kaikki muut.

Eräs tuttuni, joka opiskelee markkinointia, teki jokin aika sitten opintojaan varten kokeen, jossa hän testasi eri aiheiden ympärille laadittuja profiileja. Yksi oli rempseä Maajussille morsian -tyyppinen, toinen tietokonepeliharrastaja ja kolmas jääkiekkoilija. Ensimmäinen sai paljon huomiota, ja matchit tykkäsivät humoristisesta lähestymistavasta. Toinen ei herättänyt massojen kiinnostusta, mutta poiki samanhenkistä keskusteluseuraa. Kolmas taas keräsi huimat määrät tykkäyksiä kauniilta naisilta, jotka eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneet tutustumaan tosielämässä, vaan olivat Tinderissä vain keräilemässä matcheja. Kaikki profiilit toimivat kuitenkin paremmin kuin miehen oma entinen profiili, joka oli juuri sellainen tylsä ja geneerinen, joka ei jää kenellekään mieleen. Kokeen perusteella tätä taktiikkaa kannattaa siis ehdottomasti harkita! Aiheeseen liittyvää:

Miten Tinder-keskustelu aloitetaan?

Riko oma Tinder-kaavasi

Diagnoosi: deittailu-uupumus

Näin markkinoit itsesi Tinderissä oikein Read More »

55 tunnin treffit

/ Ihmissuhteet

Tapasin loppukesästä mukavan oloisen miehen. Ensimmäiset treffit sujuivat mainiosti, ja pian niiden jälkeen tyyppi ehdotti uutta tapaamista. Olin lähdössä viikonlopuksi kesätyöhöni liittyvälle reissulle, joten totesin, että treffejä pitäisi odottaa seuraavaan viikkoon. Ellet halua lähteä mukaan, heitin vitsillä perään, koska kuka nyt lähtisi vasta tapaamansa ihmisen kanssa viikonlopuksi toiselle puolelle Suomea. Yllätyksekseni deittini vastasi, että lähtee mielellään. Ei siinä mitään, pientä säätöä junalippujen sun muun kanssa ja olimme valmiita lähtöön.

Oli muuten ensimmäinen kerta, kun sovin treffien alkamisajankohdaksi 6.30 aamulla. Siinä me seisoimme sateisena aamuna rautatieasemalla matkalaukkujemme kanssa unisen hämmentyneinä. Äkkiseltään ei tule mieleen omituisempaa skenaariota treffeille.

Viikonlopun ohjelma sisälsi muun muassa erilaisia keskustelutilaisuuksia ja työpajoja, opastetun retken sekä gaalaillallisen. Tapahtuma oli kaikille avoin, mutta suunnattu tietylle kohderyhmälle, johon minä ja deittini emme varsinaisesti kuuluneet: olimme paikan päällä ainoat pääkaupunkiseutulaiset alle 30-vuotiaat ihmiset. Deittini kuitenkin osti liput jokaiseen tapahtumaan, jotta voisi olla kanssani, vaikka itse tapahtumat eivät hänessä suurta kiinnostusta herättäneetkään. Tämä oli minusta varsin suuri ele ihmistä kohtaan, jonka on tavannut kerran. Se asetti myös jonkin verran paineita, sillä tunsin olevani jollain tapaa velvollinen järjestämään hänen rahoilleen vastinetta. Toivoin kovasti juttumme lähtevän toimimaan, sillä muuten tyypin rahat olisivat valuneet hukkaan, enkä halunnut ottaa sitä omalletunnolleni.

Onneksi deittini sattui olemaan aivan liian harvinaista avointa ja suoraan puhuvaa sorttia, joten pystyin ottamaan asian hänen kanssaan helposti puheeksi. Kerroin, että vaikka olen iloinen hänen mukanaolostaan, minua inhottaa tunne, että olen hänelle jotain velkaa. Sitten keskustelimme asiasta kuin aikuiset, ja hän kertoi oman näkökulmansa. Hänelle reissu ei näyttäytynyt rahantuhlauksena, vaan enemminkin ajan säästämisenä: viikonlopun intensiivinen yhdessäolo olisi paljon tavallista deittailua tehokkaampi tapa selvittää, voisiko välillemme kehkeytyä jotain. Jos siis kävisikin niin, ettei jutustamme tulisi mitään, olisimme sentään käyttäneet asian selvittämiseen kolmen viikon sijasta kolme päivää. Pelkästään mahdollisuus tehdä näin oli hänelle siis tarpeeksi hyvä vastine rahalle.

Kun asia oli käyty läpi ja taputeltu pakettiin, sujui loppureissu erinomaisesti. Pääasialliset työtehtäväni reissulla olivat valokuvaaminen ja somettaminen, joiden lomassa pystyin mainiosti keskittymään myös deittiini tutustumiseen. Järjestetty ohjelma ei ehkä ollut sellaista, jonka olisimme itse valinneet treffitekemiseksi, mutta kertaakaan ei ainakaan ollut tilannetta, ettei olisi ollut tekemistä. Yhteinen hotellihuonekin oli omiaan edistämään tutustumista, vaikka se ei ollutkaan mikään lemmenluola, vaan entinen armeijan tupa. Deittini ansiosta työmatkasta, jota olin etukäteen jännittänyt kovasti, tulikin varsin hauska ja rento reissu. Tulimme hyvin toimeen, ja meillä oli hauskaa yhdessä.

Treffeistä jäi hyvä fiilis, ja vaikka kipinät eivät vielä sinkoilleetkaan, halusimme jatkaa toisiimme tutustumista. Sitten kävi kuitenkin niin, että elämä yllätti ja heitti eteeni jotain sellaista, mikä pisti asiat uuteen perspektiiviin ja jutun jatkamisessa ei ollut enää järkeä. Tästä huolimatta en voi kuin suositella tällaisia deittailun intensiiviviikonloppuja. Tehokkuusajattelulla voi olla joskus aikansa ja paikkansa myös deittailussa, joten jos seikkailunhalua riittää ja tahtoo päästä toisesta jyvälle, ei muuta kuin kamat kasaan ja reissuun. Lopulta tähänkin pätee sama filosofia kuin deittailuun ylipäätään: jos ei muuta käteen jää, niin ainakin hyvä tarina! Aiheeseen liittyvää:

Näin lopetat suhteen tyylikkäästi ja reilusti

Mies, joka säikähti blogiani

Vähän ahdistaa, jos mies tarjoaa treffit

55 tunnin treffit Read More »