Ihmissuhteet Archives - Sivu 5 10:stä

Sitoutumisongelmien äärellä

03/05/2019 / Ihmissuhteet

On varsin paradoksaalista löytää itsensä tilanteesta, jossa samanaikaisesti haluaisi parisuhteen, mutta kuitenkin sitoutuminen pelottaa. Luulin selättäneeni sitoutumiskammoni edellisessä parisuhteessani, ja niin ehkä teinkin, mutta eron jälkeen se ilmeisesti palasi takaisin. Tällä kertaa se myös tuntuu ottaneen hieman eri muodon kuin aikaisemmin, ja sen vuoksi meni aikaa ennen kuin tajusin, mistä on kyse. Minun sitoutumiskammoni ei näyttäydy siten kuin sen tavallisesti ajatellaan. En ole se tyyppi, jolle parisuhde on kirosana ja joka ilmoittaa heti kättelyssä, ettei etsi mitään vakavaa. En halua hyppiä kukasta kukkaan, vaan löytää sen oman ihanan, jonka kanssa rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Ongelma on se, että kaikki suhteeni tuppaavat tyssäämään jo lähtökuoppiinsa. Periaatteessa mitään ongelmaa ei ole, en vain tunne sitä kipinää, joka saisi haluamaan enemmän. Ja sen kerran kun ihastun, niin suhteessa on varmasti joku massiivinen käytännön ongelma, jonka vuoksi homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Ilmeestäkin näkee, että nyt pelottaa.

On ihan mahdollista, että suhteeni eivät toimi siksi, etten vaan ole vielä kohdannut sopivaa ihmistä. Jotenkin en silti usko, että tässä voi olla kyse pelkästään huonosta tuurista. Ongelman ydin taitaa olla enemmänkin siinä, että mitä enemmän deittailen ja tapaan uusia ihmisiä, sitä vaikeampaa on malttaa pysähtyä ja tutustua kehenkään kunnolla. Olen hirveän huono ihastumaan, ja uskon sen johtuvan osittain tästä samasta asiasta. Valinnanvaraa on niin paljon, että tuntuu hirveän vaikealta keskittyä yhteen ihmiseen niin paljon, että ehtisin ihastua.

Kun ajattelet sitoutumista ja näytät siltä kuin olisit syönyt sitruunaa.

Olen tänä vuonna ollut ihastunut tasan yhteen ihmiseen, ja tietysti juuri hänen kanssaan oli sitten aivan päinvastaiset tulevaisuudensuunnitelmat ja pari muutakin käytännön ongelmaa. Jälkikäteen olen tosin miettinyt, voisiko tämä ongelmallisuus olla nimenomaan syy siihen, miksi ihastuin niin palavasti. Sitoutumiskammoinen alitajuntani hoksasi, että jutusta ei voi todellisuudessa tulla mitään, joten se uskalsi antaa mennä vailla pelkoa siitä, että tunne ikinä kehittyisi mihinkään alkuhuumaa pidemmälle. Tällainen toiminta, että ihastutaan aina niihin mahdottomiin ja itselle ihan vääriin ihmisiin, on kai sitoutumisongelmaiselle kamalan tyypillistä. Jotenkin se liittyy siihen, että sisimmässään uskoo olevansa kykenemätön rakastamaan tai jotenkin mahdoton rakastettava.

Heilautan itseni pois kaikkien miesten luota, koska en vaan pysty.

Mistä tällainen sitoutumisongelma sitten kumpuaa? Taustalla voi olla pettymyksiä aikaisemmissa parisuhteissa, kuten omassa tapauksessani aikaisemmin: sydämeni särkyi, enkä uskaltanut päästää ketään lähelleni, joten luonnollisesti sitoutuminen ahdisti. Ongelmat voivat kummuta myös lapsuuden kokemuksista ja varhaislapsuudessa saadusta kiintymissuhdemallista. Lapsena arvottomuuden tunteita kokenut voi ajatella aikuisenakin, ettei ole kenellekään tarpeeksi hyvä. Voi myös olla tottunut ns. etäiseen läheisyyteen, jolloin ikävä ja kaipaus tuottavat enemmän mielihyvää kuin oikea läheisyys. Lapsuudenperheestä saatu parisuhdekäsitys vaikuttaa myös: jos on lapsena nähnyt pelkästään epäonnistuneita suhteita, joissa riidellään paljon, ei välttämättä pysty uskomaan parisuhteen kestämiseen omallakaan kohdalla. Syitä on monia ja ne voivat kasaantua, eikä vyyhtiä ole helppoa ryhtyä purkamaan.

En osaa sanoa, mistä nämä ongelmat omalla kohdallani johtuvat. En koe lapsuuttani erityisen traumaattiseksi, eivätkä edelliset suhteenikaan ole jättäneet minuun erityisen suuria arpia. Jos jotain pitäisi veikata, uskoisin sen johtuvan jostain tunteiden käsittelyn ongelmasta. Huomaan nimittäin aina ahdistuvani, jos elämäni on hetkellisesti vähemmän kiireistä kuin yleensä enkä voi piilottaa tunteitani kiireen ja hässäkän alle. Olen myös vasta nyt oppinut sietämään aikaisempaa paremmin yksinoloa ja sitä, ettei koko ajan ole jotain miesjuttua meneillään. Ehkä ratkaisu omalla kohdallani olisi siis se, että opettelisin oikeasti pysähtymään niin itseni kuin tapaamieni miesten äärelle. Toivon kuitenkin kovasti parisuhdetta, joten en oikein näe mitään syytä jatkaa tätä nykyistä linjaa, josta ei jää käteen kuin pettymyksiä puolin ja toisin.

Lue lisää:

Sitoutumiskammo on tekosyy – Väestöliitto Miten voittaa sitoutumiskammo? – Suoraanpuhujan päiväkirja

Sitoutumisongelmien äärellä Read More »

Friendzone on katkerien miesten keksintö

17/04/2019 / Ihmissuhteet, Yhteiskunta

Olette varmasti kuulleet maagisesta paikasta nimeltä friendzone. Sen olemassaolosta kiistellään, enkä ole itsekään varma, onko sellaista paikkaa todella olemassa. Koko konsepti on mielestäni hieman omituinen. Moni kuitenkin kokee joutuneensa tahtomattaan friendzonelle, ja sekös harmittaa. Tilanne on kuitenkaan harvoin itse friendzonaajan vika, vaikka hän tietysti joutuu syntipukiksi.

Friendzone on siis lokero, jonne sijoitetaan ne tyypit, jotka noin periaatteessa voisivat olla potentiaalisia kumppaniehdokkaita, mutta joista kuitenkin tykätään vain kaverimielessä. Käytännössä tämä tarkoittaa heteronormatiivisesti ajateltuna kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia. ”Friendzonaaminen” voi joidenkin mukaan olla sitä, että ensin tapaillaan tai säädetään, ja sen jälkeen päätetään jatkaa vain kavereina. Itse ajattelen kuitenkin, että friendzonelle joudutaan aina vastentahtoisesti, ei yhteisestä päätöksestä. Ihmisen voi työntää friendzonelle tietämättäänkin: platoninen ystävyyssuhde voi toisen puolelta olla hullua ihastumista, ja ihastunut osapuoli voi kokea joutuvansa taistelemaan tietään pois friendzonelta voittaakseen ihastuksensa puolelleen. Alla oleva video selittää käsitettä lisää:

Kuten videolla näimme, tilanne tässä friendzone-asiassa on varsin tyypillisesti sellainen, että seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnostunut mies saa naiselta vastakaikuna vain ystävyyttä. Tässähän ei sinänsä ole mitään ongelmaa; suoraan kysymällä väärinkäsitykset oikenevat äkkiä. Ratkaisevaa on, haluaako torjutuksi tullut mies jäädä friendzonelle vai poistua kokonaan naisen elämästä. Jos mukana on vahvoja tunteita, suhde ei ehkä voi jatkua ystävyytenäkään. Moni kuitenkin tahtoo pitää ystävyydestä kiinni. Toiset taas jatkavat kaveeraamista siinä toivossa, että naisen silmät (ja haarat) avautuisivat ja portti ulos friendzonelta aukeaisi kuitenkin.

Friendzonesta puhuvat usein miehet, jotka kokevat joutuneensa sinne epäreilusti. He tilittävät katkerasti, kuinka on niin saatanan väärin, että vaikka olisi naiselle kuinka kiva ja ihana, ne kuitenkin aina haluavat mieluummin jonkun kusipäisen miehen. Että pitääkö tässä nyt itsekin ryhtyä kohtelemaan naisia huonosti, kun niin tekemällä kerran heruu. Välillä kuulee myös kritisoitavan naisia siitä, kuinka antavat ymmärtää yhtä sun toista, mutta oikeasti vaan hyväksikäyttävät kilttejä miesparkoja ja antavat kuitenkin sitä pillua jollekin ihan muulle. Tällainen kommentti löytyi esimerkiksi Kaksplussasta friendzonea käsittelevästä keskustelusta:

”Sä et näköjään tiedä mitä friendzonella tarkoitetaan. Kamupoika nimenomaan ei saa pesää, vaan häntä roikotetaan löysässä hirressä ja pahimmillaan annetaan ymmärtää. Naisille on kiva sellainen uskollinen kamupoika, jonka voi soittaa vaikka hakemaan baarista ja kuskaamaan jännäjätkän luokse. Ja sitten kun jännäjätkä jättää, niin kamupoika tarjoaa olkapäätä jota vasten voit nyyhkyttää ja voit tsempata kamupoikaa sanomalla, että ”susta saa joku vielä joskus hyvän miehen, mutta joku muu kuin minä tai mun kaverit.”

Mielestäni on varsin erikoista syyllistää naisia siitä, että he ”antavat ymmärtää. Jos nainen tosiaan pyytäisi kaverimieheltä vaikkapa kyytiä säätönsä luo, niin eikö siitä nyt tyhmempikin osaa päätellä, että naista ei kiinnosta? Miestä on taas aivan turha laittaa tässä uhrin asemaan. Jos hän kokee jotenkin epäreiluksi sen, että joutuu tekemään asioita naisen eteen saamatta mitään vastineeksi, kuka pakottaa niin tekemään? Ystävyyteen kuuluu, että ollaan toisen tukena, kuunnellaan tämän huolia ja autetaan tarvittaessa. Jos motiivina tälle ei ole aito välittäminen vaan lähinnä se, että haluaa päästä pukille, olisi parempi ottaa pää pois pensaasta ja siirtyä uusien naisten pariin. Tämän kiteytti hyvin myös edellä mainitusta Kaksplussan keskustelusta löytynyt, aiemmin siteeratulle kommentoijalle osoitettu vastaus:

”Ihmeellisen asenteellisesti kirjoitat asiasta, jossa ei ole yhtikäs mitään väärää.

Haluaako tämä ’kamupoika’ olla naisen ystävä? Jos ei, niin hänen ei tarvitse olla missään tekemisissä naisen kanssa? Jos taas haluaa, on täysin luonnollista, että hän antaa henkistä tukea esimerkiksi juuri eron jälkeen. Tässä ei pitäisi olla mitään järkyttävää tai väärää.

Ongelma on siinä, että todellisuudessa ’kamupoika’ ei välitä naisen tunteista pätkääkään vaan haluaa tältä pesää. Eikä usko, ettei sitä tule saamaan.”

On oksettavaa, että jotkut miehet kokevat olevansa oikeutettuja seksiin olemalla naisille mukavia ja ystävällisiä. Friendzonelle joutuneet valittavat siitä, kuinka joutuvat kuuntelemaan naisten ongelmia ja valitusta saamatta mitään takaisin. Älkää kuunnelko, jos ette halua! Ei seksi ole mikään hyvästä käytöksestä saatava palkinto. Ja mitä tulee siihen, että kusipäiset miehet vievät kaikki naiset ja kiltit miehet jäävät nuolemaan näppejään: mitä kiltteyttä se muka on, että esittää mukavaa vain saadakseen pesää?

Ärsyttää suunnattomasti myös tuo syytös siitä, että ”annetaan ymmärtää”. Välillä tuntuu, että ihan peruskohteliaisuuskin tulkitaan jo kiinnostuksen osoitukseksi. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen saanut jostain miehestä pitkäaikaisen riesan, kun olen erehtynyt kohteliaisuudesta juttelemaan. Ei auta vaikka sanoo ettei kiinnosta, jotenkin vaan halutaan uskoa, että kyllä se kahden minuutin juttutuokio siellä bileissä varmasti tarkoitti, että oikeasti tuo haluaa minua ja lujaa. Tällainen voi johtaa siihen, että naisista tulee ylivarovaisia. Mies menee kahvilassa kysymään, voiko naisen vieressä olevan vapaan tuolin ottaa, ja nainen huitaisee käsilaukulla päähän ja kiljuu: ”Mulla on poikaystävä!”

Miesten ja naisten välinen ystävyys ei ole lähtökohtaisesti minkäänlainen ongelma. Totta kai on mahdollista, että ystävykset saattavat kokea seksuaalista tai romanttista vetoa toista kohtaan, mutta ei niin mitenkään väistämättä aina käy. On erikoista ajatella niin, että jokainen mies olisi naiselle automaattisesti jollain fuck-zonella, josta pitää erikseen siirtää epäkelvot tyypit friendzonelle. Ennemmin sen pitäisi olla toisin päin. Onko friendzonea siis olemassa? Sanoisin, että se sijaitsee lähinnä näiden sinne joutuneiden väärinymmärrettyjen sielujen omassa päässä. Harvoin se sille friendzonaajalle on mikään tietoinen päätös, että siirränpä tuon ihmisen nyt täältä pantavien lokerosta ei-pantaviin. Friendzone on kokijalleen varmasti todellinen, mutta kovin onnellinen paikka se ei taida olla, kun on täynnä lähinnä katkeria epäreilusta kohtalosta valittajia.

Misogynisteille mikään, mitä nainen tekee, ei koskaan kelpaa. Jos harrastaa paljon seksiä, on lutka, mutta jos kieltäytyy, niin sitten ollaankin jo nihkeästi friendzonaamassa. Miten voi olla niin kamalan vaikeaa hyväksyä, että vain naisella itsellään on päätäntävalta omaan seksuaalisuuteensa ja seksikumppaneihinsa?

Friendzone on katkerien miesten keksintö Read More »

Kuinka olla parempi mies?

08/04/2019 / Ihmissuhteet, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Eräs lukijani toivoi minulta näkemyksiä siihen, miten mies voisi olla ”parempi”. Tarkensi vielä, ettei tarkoita esimerkiksi spesifisti tietyssä asiassa, vaan yleisesti ihmisenä. Tämähän on hirveän laaja kysymys, ja vastaus riippunee paljon siitä, keneltä kysyy. Jos haluaa tietää, miten olla parempi urheilija, työntekijä, vegaani tai vaikka isä, täytyy kysyä joltain, joka noista aiheista tietää. Lähestyn asiaa itse nyt siitä näkökulmasta, mistä osaan jonkinlaisen näkemyksen esittää, eli vastaan miten mies voi olla parempi puoliso ja seksikumppani naiselle sekä miten mies voi sukupuolensa edustajana toimia myös muiden sukupuolien parhaaksi.

Nämä asiat koskevat toki jokaista sukupuoleen katsomatta. Ajattelen, että jokaisen on hyvä pyrkiä olemaan paras versio itsestään, joka tarkoittaa jatkuvaa itsensä kehittämistä. Täydellisyyteen ei tarvitse eikä kuulukaan pyrkiä, mutta kovin kauas metsään ei voi mennä, jos toiminnan lähtökohtana on oman ja muiden onnellisuuden tavoittelu.

Opettele puhumaan tunteistasi – myös muille kuin omalle kumppanillesi

Heikkouden ja haavoittuvaisuuden näyttäminen on vahvuuteen kasvatetuille miehille usein kamalan vaikeaa. Moni huomaa kuitenkin parisuhteessa aika nopeasti, että tunteiden patoaminen sisälle luo vain ongelmia. Ne tulevat lopulta aina ulos, eikä se välttämättä ole kaunista katseltavaa. Onkin hienoa, että monet ikäiseni miehet osaavat jo näyttää tunteensa ja keskustella niistä paljon edellistä sukupolvea paremmin. Ongelma on kuitenkin se, että monilla se tunneilmaisu rajoittuu pelkästään oman kumppanin kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Kavereiden kanssa tunteillaan korkeintaan kännissä, halaillaan ja kehutaan muita hyviksi jätkiksi, ehkä jopa avaudutaan jostain. Onhan se tyhjää parempi, mutta olisihan se hienoa osata puhua myös ilman sitä viinaa. Rahaa säästyisi, ja keskustelut saattaisi jopa muistaa seuraavana päivänä.

On aika rankkaa olla se yksi ja ainoa henkilö, jolle mies voi tunteistaan puhua. Siinä alkaa äkkiä tuntea itsensä likakaivoksi, jonka päälle vain sataa paskaa; varsinkin, jos ne tunteet puretaan keskustelun sijaan kiukutteluna tai tiuskimisena. Sen vuoksi olisi tärkeää olla myös joku toinen ihminen, kenelle voi vaikeista ja harmittavista asioista puhua. Erityisen tärkeää se on siksi, että omalle kumppanille ei oikein valittaa parisuhteessa nyppivistä asioista. Joskus tuntuu siltä, että oman kumppanin naama ärsyttää enemmän kuin mikään muu, tai että joku kumppanin tekemä asia raivostuttaa aivan sietämättömän paljon. Tällöin on aika paljon rakentavampaa keventää oloa purkamalla ärsytys kaverille, kuin alkaa valittaa sille kumppanille. Riitahan siitä nimittäin vain tulee. Usein ne suurilta tuntuvat harmit pienentyvät heti, kun ne sanoo ääneen. Oman pään sisällä vellominen kasvattaa ne mittasuhteiltaan suunnattomiksi, jolloin pikkujutustakin tulee massiivinen ongelma. Kannattaa siis välttää turhat riidat ja jakaa paska useammalle likakaivolle.

Vaali parisuhdettasi, se ei ole itsestäänselvyys

Pitkässä suhteessa toisen läsnäoloon tottuu niin, että sitä alkaa pitää itsestään selvänä asiana. Että tuo on tuossa yhtä tiukasti kuin vessanpönttö kylppärin lattiassa kiinni. Mutta kyllä sen pöntönkin sieltä halutessaan irti saa, ja omasta kumppanista pääsee eroon huomattavasti helpommin. Ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään. Jätät vain kumppanin huomiotta, lakkaat arvostamasta häntä ja keskityt omiin asioihisi, niin ennen pitkää hän kyllä lähtee.

Monen parin ongelma tuntuu olevan yhteisen ajan puute. Yhdessä asuessa ei välttämättä muista ottaa erikseen aikaa sille suhteelle, kun tavallaan ollaan koko ajan yhdessä. Mutta mitä yhdessäoloa se oikeasti on, että toinen istuu kaikki illat pelaamassa ja toinen tuijottaa Netflixiä? Tai että kaikki vapaa-aika pyhitetään kavereille ja dokaamiselle? Parisuhteen ei kuulu olla koko elämä, mutta sitä ei saa laiminlyödä muun elämän kustannuksella. Se tarvitsee aikaa, läsnäoloa ja keskustelua. Sen eteen on oltava valmis tekemään töitä, eikä se välttämättä tarkoita aina sitä, mitä ensiksi ajattelisi.

Parisuhteessa ei voi tuudittautua siihen, että toinen on vierellä ikuisesti. Ei, vaikka niin olisi papin edessä alttarilla vannottu. Kannattaa pitää huolta siitä, että se toinen haluaa pysyä siinä.

Anna naisen päättää ehkäisystä

Valtaosa ehkäisymenetelmistä vaikuttaa naisiin miehiä enemmän. Siksi on ihan selvä asia, ettei mies voi päättää, mitä ehkäisymenetelmää käytetään.

Hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa monille vaikka mitä sivuvaikutuksia. Omalle kohdalleni siitä ruletista osui migreeni, iho-ongelmat, kuivuminen ja halujen katoaminen. Kaikille ei oireita tule, mutta riskit on hyvä tiedostaa hormonaalista ehkäisyä aloitettaessa. Hormonittomia menetelmiä on harmillisen vähän, eivätkä nekään ole ongelmattomia: esimerkiksi kuparikierukka aiheuttaa monelle niin runsaat kuukautiset, ettei niiden kanssa pysty elämään normaalisti. Miehen kannattaa siis miettiä kahdesti, ennen kuin kehottaa naistaan jonkinlaisen ehkäisyn aloittamaan.

Jokainen saa päättää, mitä omalle keholleen tekee. Jos haluaa käyttää hormonaalista ehkäisyä tai kierukkaa tai mitä tahansa, niin saa ihan vapaasti tehdä. Se on kuitenkin vain ja ainoastaan sen ehkäisyn käyttäjän päätös. Kukaan mies ei voi tulla sanomaan naiselle, että sinä alat nyt syömään pillereitä tai sinun sisällesi laitetaan nyt tämä kierukka, koska minusta tuntuu paremmalta panna ilman kondomia. Asiasta voi toki neuvotella, mutta lopulta asiasta päättää kuitenkin se, joka sitä hormonia itseensä tunkee. On epäreilua mieheltä vaatia toista tekemään niin vain oman nautintonsa takia

Etsi nautintoa monipuolisesti

Monille seksi on yhtä kuin yhdyntä. Erityisesti miehille tämä ajattelutapa on varsin tyypillinen. On se esileikki, jossa vähän kutitellaan ja pusutellaan naista, jotta tämä lämpiäisi sen verran, että päästäisiin panemaan. Aina ei ihan jakseta odottaakaan sinne asti, vaan vähän oiotaan. Työnnetään se muna sinne kuivahkoon pilluun, kyllä se siitä liukastuu. Otetaan oma orgasmi ja sen jälkeen kierähdetään tyytyväinen hymy huulilla sängyn toiselle laidalle.

Moni mies ei tiedä, että sisään työntyminen voi jättää pilluun muistijäljen, jos sen tekee ennen kuin nainen on täysin valmis. Kuivaan reikään työntyvä penis ei tunnu kovin mukavalta, se hankaa ja kirvelee ja tekee kipeää. Pillu muistaa tämän kokemuksen, ja voi olla seuraavalla seksikerralla jännittynyt, jolloin sama kokemus toistuu uudestaan. Siksi ei saisi kiirehtiä siihen penetraatioon, vaikka se olisi kuinka kivaa, vaan keskittyä rauhassa siihen, että kumpikin osapuoli on todella valmis. On olemassa hirveästi kaikkia muita ihania seksitapoja, eikä niistä moneen edes liity genitaalien koskemista. On tosi sääli, että näitä ihania, aistillisia ja hekumallisia tapoja koskettaa toista pidetään jotenkin vähempiarvoisina, vähemmän oikeana seksinä, pelkkänä esivalmisteluna itse asiaa, yhdyntää, grande finalea varten. On harmillista, että seksissä on läsnä kiireen tuntu, kun toinen yrittää mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti kiihottaa toista valmiiksi, ja toinen taas tahdonvoimalla kiihottua niin pian kuin pystyy. Nautinto jää siitä usein kauas.

Miehenkin kannattaa yrittää ajatella nähdä seksissä peniksen ohi ja keskittyä välillä myös siihen, mikä muu kosketus tuntuu hyvältä. On mahdollista saada orgasmi ilman, että penikseen edes kosketaan. Samoin nainenkin voi laueta ilman pillukosketusta; ja on varsin mahdollista, jopa tavallista tulla ilman, että sisään työnnetään mitään. Meihin ei välttämättä tarvitse tunkea puolimetristä halkoa tai heilutella sormia pillussa kuin etsisi sieltä kadonneita avaimia. Paremmin toimii aito läsnäolo ja herkkyys sille, mistä se seksikumppani todella pitää.

(Ja naiset: uskaltakaa vaatia sellaista seksiä, josta te nautitte! Teidän ei tarvitse alistua siihen, että sisällenne työnnytään ennen kuin todella haluatte sitä.)

Kitke seksismi pois ympäriltäsi

Moni mies sanoo olevansa tasa-arvon kannattaja, ja kokee kunnioittavansa naisia ja pitävänsä heitä vertaisinaan. Sukupuolten eriarvoisuutta korostava seksismi on kuitenkin niin syvällä yhteiskuntajärjestyksessämme, että sitä on joskus vaikeaa huomata. Se elää kielenkäytössä, arvoissa, asenteissa, käytänteissä. Seksistiset ajatukset ovat kuin jotain pyhiä totuuksia, joita ei ehkä edes tajua kyseenalaistaa. Niin pitäisi kuitenkin tehdä, jotta yhdenvertaisuus voitaisiin todella saavuttaa. Eivätkä seksismistä kärsi vain naiset, vaan olisihan se miehillekin mukavampaa elää ilman sukupuolen perusteella tehtyjä oletuksia.

Seksismi on sitä, että työelämän ja lastenhoidon yhteensovittamista pidetään vain naisten ongelmana. Se on sitä, että tyttölapsilta odotetaan rauhallisuutta ja poikalasten annetaan riehua. Se on sitä, että sairaanhoitajasta tulee ensimmäisenä mieleen nainen ja jääkiekkoilijasta mies. Se on myös sitä, että seksuaalisesti aktiivinen nainen on huora ja mies ihailtu sankari. Se on sitä, että naisten katsotaan olevan huonompia johtajia tunteellisuutensa takia; tai siksi, että kuukautiset sekoittavat heidän päänsä. Ja se on sitäkin, että miesten oletetaan maksavan treffeillä, avaavan ovet ja muutenkin huolehtivan. Ennen kaikkea sitä, että mies on yleispätevä ihmisyksilö, ja nainen poikkeama tähän. Tämän todistaa nais- etuliite: on naispresidentti, naispappi, naisurheilu.

Oman etuoikeutetun aseman tiedostaminen on monelle miehelle vaikea ja epämiellyttävä asia. Mutta yrittäkää kuitenkin. Monet naiset kyllä pitävät oikeuksistaan meteliä ja taistelevat seksistisiä asenteita vastaan jatkuvasti, mutta kiitos seksismin, meitä ei välttämättä oteta vakavasti. Elämme miesten maailmassa, jossa vallitsee miesten säännöt, ja siksi miehet ovat avainasemassa seksismin purkamisessa. Omia asenteita ja toimintaa on hyvä tarkastella kriittisesti siitä vinkkelistä, miten ne ylläpitävät seksistisiä rakenteita yhteiskunnassa. Sillä jokainen hyvä ja älykäs ihminen haluaa tasa-arvoa, ja parempana miehenä olemiseen se kuuluu aivan ehdottomasti.

Äänestä feministiä

Käynnissä olevat eduskuntavaalit ovat erinomainen tilaisuus luoda entistä parempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta. Pinnalla on paljon tärkeitä vaaliteemoja, mutta yhden kantavan teeman tulisi olla yhdenvertaisuus. Tulevan eduskunnan olisi ehdottoman tärkeää sitoutua kehittämään tasa-arvoa parempaan suuntaan. Tarvitsemme päättäjiksi siis koko joukon feministejä.

En tarkoita, että kaikkien tulisi nyt koko joukolla rynnätä äänestämään Feministisen puolueen jäseniä. Enkä sitäkään, että pitäisi valita ehdokas, joka kuvailee itseään feministiksi. Kaikki eivät halua niin tehdä, koska sanalla on niin ikävä kaiku, mutta feministisen agendan voi päätellä niistä asioista, joita ehdokas lupaa ajaa eduskunnassa. Tärkeitä asioita ovat muun muassa perhevapaauudistus sekä raiskauksen muuttaminen suostumusperustaiseksi.

Monelle miehelle feminismi on kirosana, ja se on ymmärrettävää. Turhautuminen siihen, kuinka vaikeaa miesten on joskus ymmärtää omaa etuoikeutettua asemaansa, voi synnyttää vihaa miessukupuolta kohtaan. Minusta miehiä vihaavat raivofeministit tekevät hallaa ideologialle, jonka pointtina on kuitenkin se, että naiset (ja muut sukupuolet) olisivat tasa-arvoisia miesten kanssa. Feminismin tavoitteena ei ole naisten ylivalta. Feministit tavoittelevat yhdenvertaista yhteiskuntaa, jossa kenelläkään ei olisi etuoikeutettua asemaa sukupuolensa perusteella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehiltä vietäisiin heidän etuoikeutensa pois, vaan sitä, että ne samat etuoikeudet annetaan myös muille. Feminismistä hyötyvät kaikki sukupuolet.

Kannattaa myös muistaa, että äänestit ketä tahansa, äänesi menee ensisijaisesti puolueelle. Ehdokkaan mielipiteet eivät siis välttämättä ole aina linjassa puolueen kanssa, jolloin saatat äänestää eduskuntaan ihmisiä, jotka ovatkin kanssasi monista tärkeistä teemoista täysin eri mieltä. Valitse ehdokas sellaisesta puolueesta, jonka ajamille arvoille olet valmis antamaan äänesi. Ja jos haluat antaa äänesi tasa-arvolle, tietänet jo, mitä puolueita kannattaa jättää äänestämässä. Esimerkiksi sellainen puolue, jonka johtaja toivoo tietynlaisten naisten tulevan raiskatuiksi, ei välttämättä ole kovin hyvä valinta tasa-arvon kannalta.

Ennakkoäänestys jatkuu vielä tänään ja huomenna, ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina. Käytäthän äänesi!

Huh, olipa siinä paljon asiaa! Olisin voinut jatkaa tästä pidempäänkin ja paljon jäi vielä sanomatta, mutta teksti venyi niin pitkäksi, että nostan hattua kaikille, jotka tänne asti jaksoivat lukea. Kertokaa kommenttiboksissa, mitä mieltä olitte: oliko ajatuksissani mitään järkeä, ja mitä haluaisitte lisätä?

Kuinka olla parempi mies? Read More »

Sinkkuna nyt ja neljä vuotta sitten

01/04/2019 / Ihmissuhteet

Minulla on paljon sinkkukavereita, jotka ovat minua muutaman vuoden nuorempia. Yksi on vastikään uskaltautunut Tinderiin, ja on hauskaa myötäelää hänen alkuinnostustaan, joka itselläni on haihtunut jo aikoja sitten. Nämä kaverini muistuttavat minua itsestäni heidän ikäisenään, kun aloittelin sinkkuelämääni ja yritin rämpiä eteenpäin tässä loputtomassa suossa, jota deittailuksikin kutsutaan. Toisaalta pystyn edelleen samastumaan kaikkeen, mistä he puhuvat. Sinkkutaivalta on itselläni takana kohta yhteensä neljä vuotta: mikä on muuttunut siinä ajassa, vai onko mikään? Otetaan pieni aikamatka taaksepäin vuoteen 2015, kun olin 23-vuotias ja perustin tämän blogin.

Sinkkuelämä

23-vuotiaana:

Vuonna 2015 elin sinkkuelämää parhaimmillaan. Miehistä ei ollut pulaa, vaikka silloin välillä siltä tuntuikin, sillä olin tosi huono olemaan yksin. Koko ajan piti olla jotain meneillään. Päädyinkin tuona vuonna tapailemaan mitä erikoislaatuisimpia tyyppejä. Kohtasin muun muassa miehen, jolla paljastui olevan varsin epäilyttävä tausta ja kytköksiä erittäin hämäräperäisiin ideologisiin yhteisöihin. Tapailin jonkin aikaa myös miestä, joka paljasti minulle kuukauden deittailun jälkeen valehdelleensa ikänsä kolme vuotta alakanttiin: ja kyllä, suhde jatkui tämän paljastuksen jälkeenkin. Kun se lopulta päättyi, hän palautti minulle hänen luokseen unohtuneen pyyhkeeni, jonka päälle hän oli edellisiltana runkannut. Eli taso oli tuona vuonna huipussaan.

26-vuotiaana:

Edelleenkin kaipaan sutinaa ja säpinää, mutta en enää kaipaa miestä vierelleni yhtä paljon kuin ennen. Viimeisen vuoden aikana olen viihtynyt yksin jopa niin hyvin, että olen toisinaan huolestunut itsestäni. Olen kokenut deittailun lähinnä uuvuttavana, eikä sinänsä ihme: onhan minulla tässä samaan aikaan hoidettavana yliopisto-opinnot, työ, blogi ja muu sosiaalinen elämä. En jaksa enää tuhlata aikaani miehiin, joiden kanssa en näe yhteistä tulevaisuutta paria viikkoa pidemmälle. Ja onneksi tuuriakin on ollut matkassa, sillä en ole sen koommin tavannut ketään tuota pyyherunkkaria erikoisempaa tyyppiä.

Seksi

23-vuotiaana:

23- vuotiaana olin kiimainen kuin pieni pupu, ja seksiä tuli kyllä harrastettua. Koska käsipuolessani roikkui jatkuvasti joku mies, oli seksiä luonnollisesti tarjolla usein. Pisin tauko seksistä taisi olla viitisen viikkoa. Muistan, että kävin silloin katsomassa Fifty Shades of Greyn ensimmäisen osan leffateatterissa, ja niissä kiimoissa seksikohtaukset kolahtivat ja kovaa. Leffaseuraksi lähtenyt kaveripoikani kysyi jossain vaiheessa leffaa, että onko kaikki hyvin, kun niin kovasti kiemurtelen penkissäni. Tuon vuoden syntymäpäiviltäni on myös olemassa video, joka on yksi niistä harvoista asioista, joita häpeän menneisyydessäni. Videolla selitän ylpeänä, kuinka olen onnistunut yli kaksinkertaistamaan seksikumppaneideni määrän vuodessa. Silloin se tuntui vielä jollain lailla tärkeältä ja kehumisen arvoiselta asialta.

26-vuotiaana:

Nykyään ei tulisi mieleenkään lähteä keulimaan seksikumppaneideni määrällä. Kyllähän niitä on lisää tullut aika reippaastikin tuon syntymäpäiväni jälkeen, joka on osaltaan varmasti vaikuttanut siihen, että arvostan nykyään huomattavasti enemmän laatua kuin määrää. Sain toki tuolloinkin varsin hyvää seksiä, mutta ei mikään tuon ajan kokemuksistani vedä vertoja sille, mitä minulla oli entisen poikaystäväni kanssa. Sen vuoksi olen nykyään todella paljon vaativampi seksin suhteen, ja ehkä sen vuoksi olen harrastanut sitä vähemmän. Viiden viikon tauko ei nykyään tuntuisi missään, ja vaikka mieleni tekisikin seksiä, sitä halua ei tyydyttäisi mikään random räpellys. Olen myös hyväksynyt sen, etten oikein saa seksistä mitään irti, ellen koe jonkinlaisia tunteita kumppaniani kohtaan. Nuorempana oli liian kiire kasvattaa sitä nimien määrää listassa, että olisin ehtinyt jäädä pohtimaan tällaisia pikkuasioita.

Tinder

23-vuotiaana:

Vuonna 2015 Tinder oli vielä aika uusi juttu, joka näkyi siinä, että kirjoitin siitä blogiin tosi paljon. Tinder kiinnosti minua ilmiönä, ja toki käytin sitä aktiivisesti itsekin. Keksin tuona vuonna myös käyttää Tinderiä blogimateriaalin hankinnassa, ja suoritin jos jonkinlaisia kyselytutkimuksia ja ihmiskokeita matchieni avulla. Kävin treffeillä paljon. Kivoimpien ja mieleenpainuvimpien ensitreffien palkinnon voitti ilta, jonka vietin erään matchini ja hänen kavereidensa kanssa Helsinginkadun approilla haalarit jalassa shotteja kumoten. En edelleenkään keksi tehokkaampaa jäänmurtajaa kuin kymmenen alkoholijuoman kittaaminen viidessä tunnissa.

26-vuotiaana:

Toinen kierrokseni Tinderissä ei ole juurikaan eronnut ensimmäisestä. Meininki on varsin samanlaista kuin ennenkin, mikään ei ole ratkaisevasti muuttunut: paitsi ehkä se, että saan entistä useammin keskustelunaloituksia, joissa pyydetään heti treffeille. Mikä juttu sekin on? Blogitekstejäkin aiheesta syntyy aina silloin tällöin, ja kyselytutkimuksiakin teen aina välillä. Kaksi kertaa olen myös saanut viestin, jossa on kysytty, olenko se bloggari, joka vuosia sitten kyseli jotain asiaa x blogia varten. Toista näistä jopa tapailin hetken, ja ensimmäiset treffimme sijoittuivat Limeksen approille. Konsepti toimi edelleen. Näin se menneisyys kietoutuu nykyaikaan.

Blogi

23-vuotiaana:

Perustin tämän blogin heinäkuussa 2015. Aloitin sen anonyymina, mutta aika pian aloin kirjoittaa omalla nimelläni, koska mitä enemmän tätä tein, sitä vähemmän näistä asioista nolotti puhua. Ensimmäisessä postauksessa tosin totesin, että mitään vibraattoriarvosteluja on turha odottaa, koska mitään varsinaista seksiblogia en aio kirjoittaa. Alkuaikojen postauksissa puhuin Tinderin lisäksi paljon muun muassa sinkkuelämästä ja minuun sinkkuna kohdistuvista odotuksista. Olin silloin jo innokas sinkkuuden puolestajapuhuja.

26-vuotiaana:

Alkuaikojen tekstit noudattelevat jopa yllättävän hyvin sitä linjaa, jolla ajatukseni nykyisinkin kulkevat. Tiesin jo silloin mistä puhuin, vaikka nyt olenkin ainakin inasen verran fiksumpi. Ainakin lauseiden pilkutus on nykyään hieman entistä paremmin hallussa: miten kukaan ei sanonut, että tekstini ovat kamalan vaikeaselkoisia, kun lauseista puuttuu niin hirveästi pilkkuja!

Ja mitä tulee niihin vibraattoriarvosteluihin ja seksiblogiksi identifioitumiseen, niin no… Miten meni niin kuin noin omasta mielestä 😀

Uskon, että nuoremmat sinkkuystäväni ovat monilta osin paljon itseäni fiksumpia ja selviävät mainiosti deittailuviidakossa. Jos jokin neuvo pitäisi antaa, sanoisin, että asioita on turhaa miettiä liikaa. Isoin muutos itsessäni neljän vuoden takaiseen minääni on se, että olen oppinut ottamaan lähes kaikessa rennommin. En enää juurikaan ylianalysoi, tulkitse tai tee johtopäätöksiä omien päätelmieni perusteella. En myöskään enää jaksa hävetä tai nolostella mitään, vaan olen tosi aidosti oma itseni kaikkien kanssa heti alkumetreiltä. En esitä mitään enkä piilottele tunteitani. Sitä en vielä 23-vuotiaana osannut tai uskaltanut tehdä.

Aiheeseen liittyvää: Kolme vuotta sinkkuna Mitä jokaisen pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25 10 asiaa, jotka haluaisin sanoa nuoremmalla itselleni

Sinkkuna nyt ja neljä vuotta sitten Read More »

En enää pelkää ihastua

23/03/2019 / Ihmissuhteet

Minusta kurjinta sinkkuna olemisessa on ehdottomasti se, että saa niin harvoin kokea ihastumisen tunteita. Tavallinen arkielämäkin tuntuu niin paljon jännittävämmältä heti, kun mielessä on joku ihana, jonka ajatteleminen saa perhoset väreilemään vatsassa. En tiedä mitä parempaa, ja haluaisin kokea sitä paljon useammin, mutta sepä on helpommin sanottu kuin tehty.

Aina en ole ollut tällainen, vaan aikaisemmin pelkäsin ihastumista kuollakseni ja varjelin itseäni siltä keinolla millä hyvänsä. Sinkkuaikojeni alussa särjin sydämeni pahasti ja sen seurauksena kasvatin sydämeni ympärille vahvan suojakuoren, jotta kukaan ei satuttaisi minua uudestaan. Valitettavasti muuri oli niin vahva, ettei se päästänyt läpi mitään tunteita, joten en tuntenut ketään kohtaan mitään. Olin kylmä ja välinpitämätön, kykenemätön tuntemaan muuta kuin ahdistusta, koska pelkäsin niin etten antanut itseni tuntea. Eikä asiaa auttanut se, että myös esitin jokaiselle heilalleni kylmänviileää muijaa, jota ei parisuhde kiinnosta, koska uskoin sen olevan keino saada miehet kiinnostumaan itsestäni. Mutta eihän ketään kiinnosta ihminen, joka ei anna itsestään mitään.

Kun tapasin entisen poikaystäväni, tunsin heti, että tässä on käsillä jotain erityistä. Niinpä päätin olla rohkea ja rikoin suojakuoren sydämeni ympäriltä, koska olin tajunnut, etten muuten pystyisi rakastamaan häntä. Alku oli vaikeaa, ja minulla kesti kauan luottaa siihen, ettei hän lähde minnekään. Valitettavasti pian sen jälkeen, kun aloin todella luottaa suhteemme kestämiseen, hän päätti toisin ja erosimme. Tuska oli hirveä, mutta siitä huolimatta päätin, etten kovettaisi itseäni uudestaan. Jollain ihmeen kaupalla onnistuin pitämään sydämeni avoimena ja itseni valmiina heittäytymään uuteen rakkauteen heti, kun mahdollisuus tulisi kohdalle. Olin oppinut, ettei mikään kipu ja tuska tuntunut niin pahalta kuin se ahdistus, joka seuraa, kun ei pysty tuntemaan muuta. Tavallaan ajattelin myös, ettei pari vastoinkäymistä sinne tänne tuntuisi enää erosta selviämisen jälkeen missään, joten niitä olisi ihan turha pelätä.

Miesten lisäksi ihastun joka vuosi uudestaan kevääseen ja aurinkoon. Kissa taas on elämäni rakkaus.

Ennen yritin aina uuden miehen tavatessani hillitä ihastumisen tunteitani: en halunnut innostua liikaa, jotta en sitten pettyisi, jos juttu menisikin pieleen. Nykyään en tee niin, vaan jos ihastun, heittäydyn siihen täysillä. Otan siinä riskin, mutta se tunne on niin ihana, että se on sen arvoista. Valitsen paljon mieluummin viikon pilvissä leijumisen ja parin päivän sydänsurut, kuin vastaavan ajan tasaisen tylsää tunneilmastoa. Samalla tavalla myös juon silloin tällöin alkoholia, vaikka tiedänkin, että seuraavana aamuna olo ei ehkä ole paras mahdollinen. Kaikki parhaat asiat elämässä sisältävät riskin. Voisin myös olla koko ajan selvin päin ja elää elämääni laput silmillä ihastumatta kehenkään, mutta eipä se silloin olisi kovin kummoista elämää. Ainakaan minulle, joka saan vahvoista tunteista valtavasti energiaa ja inspiraatiota.

Ihastumiseen vaaditaan kuitenkin muutakin kuin vain se, että on avoin sen tapahtumiselle. Omalla kohdallani ihastus vaatii aikaa leimahtaakseen kunnolla, ja se sopii huonosti yhteen deittailumaailman kanssa. Aikaisemmin ajattelin, että esimerkiksi seksi on hyvä hoitaa ”alta pois” aika nopeasti, ehkä jopa heti ensimmäisillä treffeillä, jotta tietää, onko suhteella sen suhteen tulevaisuutta. Olen edelleenkin sitä mieltä, että seksihommien toimivuus kannattaa testata ennen esimerkiksi parisuhteeseen sitoutumista, mutta olen huomannut, että seksi ensitreffeillä saa jostain syystä kiinnostukseni laimenemaan. Näin käy vaikka seksi olisi hyvää, joten se johtuu luultavasti siitä, että tylsistyn kun saan kaiken ”liian helposti”. Odottaminen ja seksistä haaveilu tekevät siitä itse tilanteesta sata kertaa nautinnollisempi: ihastuneena koko kehon valtaa sellainen ihana lataus, jolloin pienikin kosketus aiheuttaa sydämentykytyksiä ja kylmiä väreitä ja saa kiihottumaan äärimmilleen. Jos tunnelataus puuttuu, mikään ei tunnu oikein miltään. Siksi yritän nykyään olla hyppäämättä sänkyyn saman tien.

Olen alkanut viime aikoina myös kyseenalaistaa ajatusta siitä, että ihastumisen pitäisi aina johtaa johonkin vakavaan. Miksi ei voisi deittailla kasuaalisti ja vaan nautiskella kutkuttavasta ihastumisen tunteesta? Toki siinä on riski itsensä satuttamiseen, jos tunteet kasvavat kovin isoiksi eikä toinen voi niihin vastata. Mutta mitä se haittaa, jos joskus vähän sattuu? Sydänsuru on lopulta vain tunne, ja pikkuihastuksen kariutumisesta selviämiseen ei vaadita supervoimia. Uskallan väittää, että kun vaan antaa tunteiden tulla ja mennä vapaasti, pääsee paljon helpommalla kuin jos yrittäisi kaikin voimin estää niitä. Usein ihmiset, jotka eivät etsi mitään vakavaa, pakottavat kumppaninsa lupaamaan, etteivät nämä saa ihastua. Kai siinä on taustalla on halu välttää draamaa, mutta eihän ihastuminen automaattisesti tarkoita mustasukkaisuutta, vaatimusta sitoutumiseen tai mitään muutakaan sellaista, joka voisi aiheuttaa ristiriitoja. Ei ihastumista tai mitään muitakaan tunteita tarvitse pelätä!

Tietysti kaikista ihaninta olisi, jos elämääni ilmestyisi jostain mies, jonka kanssa ihastuisimme toisiimme korviamme myöten. Mutta tässä vaiheessa olen tyytyväinen siihenkin, jos saan tuntea pientä ihastumista edes silloin tällöin. Olin niin kauan ilman sitä tunnetta, että unohdin miltä se tuntuu, mutta nyt kun muistan sen taas, en halua olla ilman.

Aiheeseen liittyvää:

Tinder tekee ihastumisesta vaikeaa Uskalsin ihastua: kannattiko? Ihastumisen sietämätön vaikeus

En enää pelkää ihastua Read More »

Kaveriporukan ainoa sinkku

21/03/2019 / Ihmissuhteet

Suurin osa läheisimmistä ystävistäni on parisuhteessa. Yksi on ennättänyt jo naimisiin asti, toinen taas meni vastikään kihloihin, ja muidenkin suhteet ovat varsin vakaan ja tasapainoisen oloisessa tilassa. Kaikkien ystävieni kumppanit ovat hyviä tyyppejä ja olen superonnellinen ystävieni puolesta. Siitä huolimatta välillä kaihertaa olla se porukan ainoa (tai melkein ainoa) sinkku.

Asia ei onneksi mitenkään erityisesti korostu, sillä vietämme harvoin aikaa yhdessä niin että ystävieni miehet olisivat mukana. En joudu katselemaan vierestä rakastuneiden parien ällösöpöä lääppimistä tai tuntemaan itseäni kolmanneksi, viidenneksi tai seitsemänneksi pyöräksi. Välillä tulee silti ulkopuolinen olo, kun kaverit puhuvat yhteisistä asunnoista, hääsuunnitelmista tai joulunvietosta kumppanin sukulaisten kanssa. Varsinkin nyt, kun monen suhde alkaa olla oikeasti vakava, tulee joskus tunne, että he ovat elämässä niin paljon minua pidemmällä. Heille moni tosi arkinen asia on minulle edelleen pelkkää etäistä ja saavuttamattoman tuntuista haavetta. Elämä ei ole kilpailua eikä parisuhde mikään saavutus, mutta toisinaan koen sinkkuuteni silti aikamoisena epäonnistumisena.

Olen pohdiskellut tätä asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että oikeastaan kyse ei ole siitä, että kadehtisin ystäviäni heidän kihlauksistaan tai avioliitoistaan. Ei minulla ole mikään kiire niiden asioiden suhteen, vaan mielelläni nautin vielä näistä nuoruuden ja vapauden päivistäni kaikessa rauhassa. Pelkään vain, että sillä välin kun minä jatkan elämääni täsmälleen samoin kuin olen tehnyt viimeiset viisi vuotta, ystäväni menevät eteenpäin ja alkavat elää sellaista ”oikeaa aikuisten elämää”, johon minä en enää mahdu. Luultavasti jossain vaiheessa tuleekin käymään niin, että kosteat baari-illat ja railakkaat mökkireissut vaihtuvat rauhallisempiin aktiviteetteihin, mutta en haluaisi, että niin käy ihan vielä. Minun elämästäni tulee kovin tylsää, jos ystäväni päättävätkin yhtäkkiä valita jatkossa aina kotisohvan ja kumppanin kainalon ja oma osani on kyyhöttää yksin kotona kissa sylissä Tinderiä selaillen.

Sinkkuna ystävien merkitys korostuu, ja minulle he ovat elämäni tärkeimmät ihmiset. Tiedän olevani myös heille tärkeä, mutta tavallaan satuttaa tietää, että tulen kaikille vasta kakkossijalla. Mitä tahansa elämässäni tapahtuukaan, kerron siitä ensimmäisenä ystävilleni. Vastaavassa tilanteessa he kertovat siitä kumppaneilleen. Eikä siinä ole mitään pahaa, minun suruni tästä asiasta ei ole heidän vikansa. En koe, että ystäväni laiminlöisivät minua tai olisivat millään tavalla vähemmän minulle läsnä. Kyse on vaan enemmän siitä meihin syvälle iskostetusta ajatuksesta, että oman kumppanin täytyy olla elämän tärkein ihminen. Itse olin tosin edellisessä parisuhteessani tarkka siitä, että ystävilläni oli elämässäni yhtä tärkeä asema kuin poikaystävälläni. Olen ystävilleni ikuisesti kiitollinen siitä kaikesta, mitä he ovat tehneet auttaakseen minua selviämään milloin mistäkin sydänsurusta ja kurjuudesta, joten en todellakaan maksa sitä kiitollisuudenvelkaa asettamalla jotain miestä heidän edelleen.

Onneksi ihan koko lähipiirini ei sentään seurustele, vaan on minulla myös läheisiä sinkkukavereita. Heidän kanssaan oleminen on välillä suorastaan terapeuttista, sillä vertaistuen merkitys on todella suuri. Joskus on tosin vaikeaa samastua kavereideni tilanteisiin, sillä monet heistä ovat minua paljon nuorempia ja elävät ihan erilaista elämänvaihetta. Olen toisaalta oppinut heidän kanssaan sen, että joskus ikä on todella vain numero. Voin paljon paremmin silloin, kun lakkaan miettimästä ikäasioita ja vain teen kivoja asioita mukavien ihmisten kanssa. Huonot epäonnistumisen fiilikset taas iskevät aina silloin, kun alan miettiä ikääni, sitä mitä kaikkea tähän mennessä olisi jo pitänyt saavuttaa ja miten kaverini ovat jo saavuttaneet sen kaiken. Eiköhän tästä voida vetää aika selkeä johtopäätös siihen, kumpi ajattelutapa on järkevämpi.

Kaveriporukan ainoana sinkkuna olemisessa on tosin se hauska puoli, että saan aina kunnian viihdyttää ystäviäni tarinoilla villistä sinkkuelämästäni. Aina on jotain hauskaa kerrottavaa, ja jos ei ole, niin avaan vain Tinderin ja annan ystävieni selata sitä.

Kaveriporukan ainoa sinkku Read More »

Mies, joka säikähti blogiani

13/03/2019 / Ihmissuhteet, Yhteiskunta

Tapasin kiinnostavan miehen, ja hetkeksi ehdin jo innostua. Lupaavasti alkanut heilastelu tyssäsi kuitenkin alkutekijöihinsä, kun mies ilmoitti, ettei halua jatkaa. Syy tähän oli se, että häntä häiritsi blogini tuoma julkisuus ja ilmeisesti myös se, että ylipäätään kirjoitan ja puhun avoimesti seksiin ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Blogini ja kaikki siihen liittyvä, muun muassa Instagramin kuvat sekä viime aikoina ilmestyneet lehtijutut, vaativat toisinaan hieman sulattelua. Kaikki aikaisemmat heilani ovat kuitenkin alun nieleskelyn jälkeen hyväksyneet asian, ja siksi tämä käänne oli hiukan odottamaton. Tilanne sai minut hetkeksi ihan kunnolla pois tolaltani. Olin ehtinyt jo vähän ihastua ja sen takia juttu tietysti harmitti, mutta enemmän olin vain pettynyt siihen, miten hölmön syyn takia näin kävi.

En voi olla miettimättä, miten olisi käynyt, jos mies olisi puhunut tuntemuksistaan minulle jo ennen päätöksensä tekemistä. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että hän tuomitsi suhteen mahdottomaksi jo ennen kuin edes tutustui minuun kunnolla. Totuus kun on, kuten olen ennenkin sanonut, että täällä blogissa ja muualla somessa esiintyy blogipersoonani, ei minä itse. Toki blogipersoona on osa minua, mutta ei koko totuus, ja varsinkin Ilta-Sanomien viime viikkoisessa jutussa hyvin pintapuolinen ja osittain vääristynytkin kuva totuudesta. Kestän kyllä sen, jos joku minuun tutustuttuaan toteaa, etten ole sitä mitä hän hakee. Torjutuksi tuleminen tuntui nyt pahemmalta, koska syy ei ollut minussa, vaan jonkun toimittajan minusta antamassa kuvassa. Yritin sanoa myös miehelle, että uskon hänen toimivan omassa päässään kehittelemiensä ennakkokäsitysten varassa, jotka tuskin ovat koko totuus. Hän totesi siihen, ettei kiellä sitä mahdollisuutta. Se ei kuitenkaan muuttanut mitään, vaan hän pysyi näkökannassaan.

Toki sekään ei ole kaukaa haettua, etteikö seksistä kirjoittava ja siihen avoimesti suhtautuva nainen voisi olla jollekulle hieman liikaa. Ymmärrän, että tällainen aiheuttaa vähemmän itsevarmassa ihmisessä epävarmuutta. En kuitenkaan voi lakata ihmettelemästä sitä, kuinka niin monelle miehelle tuntuu olevan tärkeää että nainen on seksuaalisesti avoin ja aktiivinen, mutta sitten kun näin on, se onkin pelottavaa. Ilmeisesti niiden ominaisuuksien pitäisi puhjeta naisessa esiin vasta juuri sen kyseisen miehen kanssa. Halutaan omistaa se naisen seksuaalisuus, vaikka sitä ei ehkä ihan niin ajateltaisikaan. Sellainen on kuitenkin mahdotonta, koska jokaisen ihmisen seksuaalisuus on lähtökohtaisesti vain hänen itsensä omaisuutta. Minun tapauksessani sellainen illuusiokin on mahdoton, koska puhun aiheesta avoimesti myös julkisesti. Virheellisesti jotkut kuvittelevat sen tarkoittavan myös sitä, että jaan seksuaalisuuteni koko maailman kanssa myös käytännössä, eli harrastan seksiä kenen tahansa kanssa joka vain keksii pyytää. Tästä kertovat muun muassa jotkut saamani yhteydenotot, joissa on hyvin suoraan ehdotettu seksiä. Kuka ties tämä edellinen heilanikin ajatteli minun olevan joku ”kylän yleinen polkupyörä”.

Itsevarmoja ja vahvoja naisia pelkäävät miehet eivät ole mikään uusi ilmiö. Jotkut ilmeisesti kokevat jonkinlaista riittämättömyyden tunnetta, kun nainen ei tarvitsekaan miestä elättäjäksi, suojelijaksi, lamppujen vaihtajaksi tai seksuaaliseksi tyydyttäjäksi. Hauras maskuliinisuus ei kestä tasavertaista kumppanuutta, vaan miehen täytyy saada olla ”alfa”, naista ylempänä. Ikäiseni miehet, ainakin pääkaupunkiseutulaiset, eivät enää niin hätkähdä esimerkiksi työelämässä menestyviä naisia, mutta seksuaalinen nainen, joka tietää mitä haluaa, on silti monelle liian kova pala. Tällainen nainen vaatii kumppanikseen miehen, joka on yhtä sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa. Olen ilmeisesti varsin onnekas, kun olen saanut heilastella blogini aloittamisen jälkeen lähes pelkästään sellaisten miesten kanssa. Ehkä poikkeus vahvistaa säännön?

En voi väittää, ettenkö olisi hieman surullinen siitä, että tässä jutussa kävi näin. Mutta toisaalta tiedän, että en tee mitään miehellä, joka ei pysty hyväksymään minua, blogiani ja sen tuomaa julkisuutta. Minulla ei ole mitään intressejä pienentää itseäni tai lopettaa blogiani siksi, etten säikäyttäisi miehiä pois. Maailmasta löytyy kasoittain miehiä, joille blogi ei ole uhka, ja jonkin verran niitäkin, joiden mielestä tämä on kertakaikkisen hieno juttu. Tärkeintä on kuitenkin se, että löytyy myös niitä, jotka eivät jää jumiin tähän kaikkeen seksihuuteluun, vaan osaavat nähdä minut kokonaisuutena.

Mies, joka säikähti blogiani Read More »

Löysin täydellisen miehen, joka oli minulle väärä

02/03/2019 / Ihmissuhteet

Viime syksynä päätin, että nyt saa tämä deittailusekoilu riittää, ja etsin itselleni kunnon miehen. Sellaisen luotettavan, rakastavan ja aikuisen, jonka kanssa voin muuttaa yhteen, mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Ja kuinka ollakaan, sellainen tipahti eteeni puolivahingossa. Että näköjään jos oikein kovasti jotain toivoo, se saattaa joskus jopa toteutua. Olisi vaan kannattanut toivoa tarkemmin, koska täydellisestäkään miehestä ei ole mitään iloa, jos tunteet puuttuvat.

Olin tavatessamme aluksi aivan myyty. Ensimmäiset treffimme sujuivat hyvin, juttu luisti ja hän katsoi minua ihanasti tavalla, jolla kukaan ei ollut katsonut minua pitkään aikaan. Hän ei peitellyt kiinnostustaan, ja se tuntui hyvältä. Menimme treffien jälkeen luokseni, ja vaikka en ollut ajatellut tekeväni niin, menimme sänkyyn. Siinä vaiheessa huomasin ensimmäisen kerran, että jokin ei ole niin kuin pitää. Seksissä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta se ei herättänyt oikein mitään tunteita. Ajattelin kuitenkin, ettei ekan kerran perusteella pidä tuomita, ja kokeilimme uudestaan seuraavana päivänä. Sen jälkeen sain ensimmäisen ahdistuskohtauksen. En pystynyt makaamaan hänen vieressään, vaan minun oli päästävä pois.

Aluksi ajattelin ahdistukseni johtuvan siitä, että sisimmässäni jotenkin pelkäsin sitoutumista. Se oli varmasti osittain tottakin, mutta kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään siitä. Viihdyin miehen seurassa todella hyvin, meillä oli samanlainen huumorintaju ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita, ja tykkäsin viestitellä hänen kanssaan silloin, kun emme olleet yhdessä. Jostain syystä seksi vain takkusi. Yritimme keskustella asiasta moneen otteeseen ja kerroin hänelle mieltymyksistäni ja toiveistani enemmän kuin kenellekään muulle ikinä, koska halusin niin kovasti saada seksimme toimimaan. Hän oli ihanan ymmärtäväinen ja täysillä mukana tehden kaikkensa nautintoni eteen, mutta ei ollut väliä mitä hän teki, kaikki tuntui aina jotenkin vähän väärältä. Välillä oli hyviä kertoja, mutta jokaista onnistunutta kertaa kohden oli aina viisi sellaista, jonka jälkeen olo oli lähinnä ontto ja tyhjä. Lopulta se johti siihen, etten halunnut seksiä ollenkaan, ja aloin suorastaan pelkäämään koko asiaa.

Koin koko ajan hirveän huonoa omaatuntoa siitä, etten nauttinut seksistä hänen kanssaan. Mies kun oli todella kaikkea sitä, mitä olin halunnut ja enemmänkin, joten soimasin itseäni kiittämättömyydestä, kun en osannut arvostaa minulle annettua upeaa ihmistä. Ajattelin usein, kuinka heilani olisi todella monen naisen määritelmä unelmakumppanille, joten minulla ei todellakaan ole oikeutta valittaa, kun en edes osaa sanoa mikä on huonosti. Mietin usein myös sitä, että jos nyt lähden tästä suhteesta, en varmasti löydä ikinä ketään yhtä hyvää. Monta kertaa päätin, että nyt vain sysään seksuaaliset tarpeeni sivuun ja priorisoin haaveeni perheestä ja lapsista sen edelle. Sitten muistin, että lapsia saadakseen pitäisi ensin harrastaa seksiä.

Löysin pari viikkoa sitten Antti Holman Auta, Antti- podcastin, ja kuuntelin kaikki jaksot lähes yhdeltä istumalta. Eräässä jaksossa Holma käsitteli ilmiötä nimeltä ”väärän heilan harmaa pallo”, ja minun ja täydellisen mieheni suhteessa oli kyse juurikin siitä. Hän oli minulle väärä ihminen, mutta yritin siitä huolimatta olla hänen kanssaan, ja sen vuoksi sisälläni kasvoi suuri harmaa ahdistuspallo. Toisen lähellä oleminen alkaa ahdistaa, ja mitä enemmän itseään siihen pakottaa, sitä suuremmaksi ahdistus kasvaa. Holman mukaan tekee sekä itselleen että kumppanilleen karhunpalveluksen, jos jää suhteeseen, jossa ei halua olla. Ja niinhän se on, että tunteita ei voi pakottaa, ja onnelliseen parisuhteeseen eivät ahdistuspallot kuulu.

En usko että on olemassa mitään yhtä ”sitä oikeaa”, mutta tiedän ihan faktana, että toiset ihmiset ovat oikeita ja toiset vääriä. Väärät ihmiset tunnistaa tietyistä merkeistä, jotka ovat lopulta aika selkeitä. Yksi aika räikeä varoitusmerkki on se, jos seksi maistuu alusta asti puulta. Fyysinen yhteensopimattomuus näkyy myös suudelmissa: jos pussailu ei suju, harvoin sujuu seksikään.

Minusta myös se, miten hyvin nukkuu toisen vieressä, kertoo tosi paljon. Nukuin esimerkiksi eksäni kanssa aina mainiosti, mutta tämän täydellisen miehen vieressä valvoin usein. Näitä riittää vaikka kuinka paljon lisääkin, mutta loppupeleissä kyse on siitä, suostuuko niitä näkemään. Minä ainakin halusin sulkea silmäni kaikilta varoitusmerkeiltä, koska toivoin niin kovasti, että olisin saanut täydellisestä miehestäni itselleni poikaystävän ja lapsilleni isän. Pieni ääni sisälläni huusi kyllä varoituksia alusta lähtien, mutta kaksi kuukautta taistelin ennen kuin luovutin ja uskoin sitä.

Kun väärä heila poistui elämästäni, myös harmaa pallo katosi nopeasti sisältäni. Olo keveni huomattavasti, ja yhtäkkiä oli paljon helpompi hengittää. Olin hetkellisesti jo hyväksynyt kohtaloni, jossa loppuelämääni ei kuuluisi enää seksuaalista nautintoa eikä ihastumisen huumaa, ja nyt koko maailma näyttäytyi avoimena edessäni. Edelleenkin olen vähän huolissani siitä, löydänkö ikinä enää ketään sellaista, joka täyttäisi kriteerini yhtä hyvin kuin täydellinen ex-heilani. Mutta olen valmis tyytymään vähempäänkin, koska en minä täydellisyyttä hae. Haluan miehen, jonka kanssa saisin kokea molemminpuolista rakkautta ja himoa. Kaikki muu on vain järjestelykysymys, mutta ilman tunteita parisuhde ei vaan onnistu.

Aiheeseen liittyvää: Mistä voi tietää, onko joku ”se oikea”?

Tinder tekee ihastumisesta vaikeaa Kun seksi sattuu

Löysin täydellisen miehen, joka oli minulle väärä Read More »

Miten Tinder-keskustelu aloitetaan?

23/02/2019 / Ihmissuhteet

Tinder on tullut jäädäkseen, niin maailmaan kuin minun elämääni. Sinkkustatus on ja pysyy, ja vaikka olen ehtinyt kyllästyä Tinderiin jo monta kertaa, aina sorrun lataamaan sen takaisin. Ihmisiin tutustuminen on niin kamalan vaikeaa ilman sitä. Valitettavasti homma ei kyllä toimi Tinderin avullakaan kovin hyvin, koska minulla ja matcheillani tuppaa olemaan hyvin erilaiset käsitykset siitä, miten ihmisiä siellä kannattaa lähestyä. Esimerkiksi aiemmin tällä viikolla kävin tällaisen keskustelun: (M = mies, L = minä) M: Tehäänkö jotain? L: Ai nyt heti? M: Joo, puen vaan päälle nii sit L: Tykkään yleensä kyllä vähän tutustua ihmisiin ennen kuin lähden tapaamaan niitä… M: Ihan hyvä pointti. Ootko väsyny? L: Vähän joo M: Jos makoillaan, halitaan ja katotaan Netflixiä? L: Miks ihmeessä haluaisin tehdä niin tuntemattoman kanssa? M: Siinä voi ihastua helposti M: Missä asut? Minusta on erikoista aloittaa keskustelu täysin tuntemattoman ihmisen kanssa ehdottamalla tälle tapaamista. Jotkut toki tykkäävät mieluummin tutustua livenä, mutta itse tutustun mieluummin viestittelemällä edes jonkin verran ennen tapaamista. En halua käyttää kallisarvoista vapaa-aikaani juoksemalla treffeillä miesten kanssa, joista en tiedä mitään. Treffipyyntö olisi ehkä vielä menetellyt, mutta se että pyydetään kolmen lauseen sananvaihdon jälkeen halailemaan, on aika erikoista. Jos halikaveriksi kelpaa kuka tahansa, niin ottakoot mieluummin tyynyn kainaloon, minulla on parempaakin tekemistä. Toinen tyyppi aloitti kysymällä, haluaisinko saada ison kullin käteen. En edes viitsi selittää, miksi se on huono aloitus.

Itselläni on pari hyvää vakioläppää, joilla tykkään aloittaa keskustelun. Pidän siitä, että keskustelu aloitetaan kysymyksellä (joka ei ole ”mitä kuuluu”, koska sitä on ihan typerää kysyä tuntemattomalta). Olen ollut uskollinen aloitusrepliikeilleni, vaikka saman aloituksen käyttämistä useiden ihmisten kanssa suositellaankin välttämään. Olen itsekin neuvonut olemaan tekemättä niin, mutta hups, säännöt on tehty rikottaviksi. Omasta mielestäni käyttämäni aloitus on huippuhyvä, mutta viimeaikaiset matchini eivät ole olleet samaa mieltä, koska varsin moni on jättänyt kokonaan vastaamatta. Ehkä olisi siis aika harkita jotain uutta… Vaikka hauskoja avausläppiä onkin tavallaan hupaisaa miettiä, on Tinderin ärsyttävin puoli silti se, että se on niin laskelmoivaa peliä. Keskustelunaloituksia voi tulla monta päivässä, joten jos haluaa herättää toisen mielenkiinnon, täytyy oman aloituksen jotenkin erottua edukseen. Siinä ei pelkkä ”moi mitä kuuluu” toimi, mutta metsään voi mennä monella muullakin tavalla. Usein neuvotaan miettimään joku kysymys toisen profiiliin liittyen, mutta toiset tekevät sen tosi vaikeaksi. Vaikka olen kirjoittanut Tinderistä monta postausta, esittänyt neuvojani videolla sekä tehnyt myös seksuaalineuvojakoulutuksen lopputyöni aiheeseen liittyen, en siltikään ilmeisesti tiedä yhtään, miten tätä peliä pelataan. Ja ärsyttävintä on, etten edes jaksaisi pelata. Ei tässä kai silti auta muu kuin jatkaa selaamista ja pelaamista. Toinen vaihtoehto, eli sovelluksen poistaminen ja miehiin tutustuminen tosielämässä (iik) on ihan liian vaivalloista ja hidasta. Vaikka kyllähän sitä sanotaan, että ne siistit tyypit tulevat vastaan yleensä ihan vahingossa, mutta minä en nyt jaksaisi odottaa että se vahinko käy. Niin eipä sitten muuta kuin kohti uusia pettymyksiä vaan. ps. ottakaa seurantaan blogin Instagram @teekutsuillablogi, päivitän storyja huomattavasti ahkerammin kuin tätä itse blogia! Aiheeseen liittyvää: Tinder tekee ihastumisesta vaikeaa Kuvallani tehtiin feikkiprofiili Tinderiin Älä tee näin Tinderissä

Miten Tinder-keskustelu aloitetaan? Read More »

Harrastin seksiä eksäni kanssa – ja kadun sitä

09/02/2019 / Ihmissuhteet, Seksuaalisuus

Tänään olisi minun ja eksäni vuosipäivä. Vuosi sitten vuosipäiväjuhlinta päättyi rajuun riitaan, jonka seurauksena erosimme vajaat neljä kuukautta myöhemmin. Siitäkin on jo hetki vierähtänyt, melkein yhdeksän kuukautta. Siitä huolimatta päivämäärä tuo haikean fiiliksen. Kuvittelin pääseväni tässä ajassa jo asiasta yli, mutta enpä päässyt. Arvatkaa, mikä siinä ärsyttää eniten? Se, että se on täysin oma vikani.

Kun erosimme, oletin automaattisesti, ettemme pitäisi hetkeen yhteyttä. Toki sovimme yrittävämme pysyä väleissä, mutta tiesin, ettei se heti onnistuisi. Hänelle täysi radiohiljaisuus oli kuitenkin ylitsepääsemätön ajatus. En halunnut satuttaa häntä, joten suostuin siihen, että jatkaisimme yhteydenpitoa. Taisimme olla kolme päivää puhumatta, kun sain häneltä ensimmäiset viestit. Sen jälkeen puhuimme viikoittain. Se sattui joka kerta vähemmän, joten kuvittelin meneväni eteenpäin. Mutta voi helvetti, se oli virhe. Olisin säästynyt paljolta, jos olisin vain katkaissut yhteyden saman tien.

Pari kuukautta eron jälkeen päätimme tavata. Käydä vähän lounaalla ja vaihtaa kuulumisia. Päädyimme sänkyyn. Ja voi luoja, se seksi oli parasta, mitä meillä oli koskaan ollut. Se tuntui samaan aikaan niin oikealta ja väärältä, mikä juuri tekikin siitä niin hekumallista. Siitä lähtien harrastimme seksiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Aika usein itkin jälkikäteen. Hänen läheisyytensä tuntui niin hyvältä, hetken aikaa tuntui samalta kuin silloin, kun hän vielä rakasti minua. Seksin jälkeen se tunne katosi. Tavallaan tajusin tekeväni itselleni hallaa, mutta seksi oli niin hyvää, etten pystynyt lopettamaan.

Välillä puhuimme yhteen palaamisen mahdollisuudesta. Hän sanoi usein, ettei näe syytä, miksei juttumme voisi tulevaisuudessa taas toimiakin. Kun viimeisen kerran harrastimme seksiä yhdessä, olin aika varma, että niin tulisi käymään. Sillä kertaa jäin yöksi, vaikka aina ennen olin aina vain pukenut päälleni ja lähtenyt. Muistan, kun makasimme hänen sängyllään, tuijottelimme toisiamme silmiin ja hän sanoi jotain, että on tämä kyllä aika maagista. Ja olihan se, mutta koko homma tuntui liian riskialttiilta. Olin tavannut juuri erään toisen miehen ja pidin hänestä kovasti, joten päätin katsoa kortit hänen kanssaan. Kerroin eksälleni tarvitsevani etäisyyttä.

Jutusta tämän uuden miehen kanssa ei tullut mitään, eikä tullut seuraavankaan. Pidimme eksäni kanssa edelleen yhteyttä, mutta harvemmin. Arvasin, että hän varmaan tapailee jotakuta uutta. Järkytyin silti pahasti, kun huomasin hänen laittaneen Facebookiin parisuhdestatuksen. Se tuntui melkein yhtä pahalta kuin itse ero. Kaverini ihmettelivät, miksi olin niin surullinen, vaikka erostamme oli jo ikuisuus. Mutta ei siitä oikeasti ollut, koska olin ollut typerä ja pitkittänyt juttuamme turhaan.

Jos olisimme vain katkaisseet välimme silloin toukokuussa, voisin todennäköisesti paljon paremmin, eikä tieto eksäni uudesta tyttöystävästä tuntuisi läheskään näin kurjalta. Mutta ei. Olin typerä ja yritin olla hänelle mieliksi, vaikka ei minulla ollut siihen mitään syytä. Minun olisi pitänyt ajatella pelkästään itseäni, ei ketään sellaista, joka ei halunnut olla kanssani. Kuvittelin hänen välittävän minusta, ja varmaan aluksi ehkä välittikin, mutta todennäköisesti hänkin halusi vain suojella itseään. Hän ei todellakaan pistänyt minua itsensä edelle. Minä tein niin, ja voi helvetin helvetti että kaduttaa nyt, kun hän on päässyt eteenpäin ja jätti minut rämpimään tämän tunnepaskan keskelle.

En osannut erotessamme olla eksälleni vihainen. Hän ei tehnyt minulle mitään pahaa, joten en nähnyt syytä suuttua hänelle. Olisi kuitenkin kannattanut, sillä vahvat rakkauden ja surun tunteet eivät tuosta noin vaan neutraloidu. Ne pitäisi purkaa ensin vihan kautta. Näin olen kuullut ja käytännössä todennut, mutta ajattelin, että olen sellaisen yläpuolella. En ollut, vaan tämä parisuhdeuutinen kyllä todellakin nostatti vihan sisälläni. Olin niin vihainen, että olisin halunnut huutaa ja haukkua häntä ja mätkiä häntä juomapullolla, jonka sain häneltä kerran lahjaksi. Täysin irrationaalisesti toki, koska tuskin hän tarkoitti seurusteluaan minulle henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Sen vuoksi hän ei tiedä näistä tunteistani mitään, vaan purin ne ystävilleni. Heitä vähän nauratti, kun olin ensin ollut monta kuukautta tyyni ja välinpitämätön, ja yhtäkkiä flippasin. Olisin halunnut kirjoittaa tämän postauksenkin jo silloin. Harmi että en tehnyt sitä, viihdearvo olisi ollut paljon suurempi.

Olen saanut nyt sulatella tätä hänen seurusteluasiaansa jonkin aikaa, ja nyt tuntuu, että olen ehkä melkein ok sen kanssa. Aluksi tuli sellainen olo, että minunkin pitäisi nyt äkkiä löytää uusi poikaystävä, jotta hän ei ”voittaisi”. Olin tosi vihainen, että millä oikeudella hän saa olla onnellinen uuden ihmisen kanssa, ja minä vaan joudun olemaan surullinen. Mutta eihän se niin mene, että hänen onnensa olisi jotenkin minulta pois. Sitä paitsi tiedän, ettei hän suhtaudu seurusteluun samalla vakavuudella kuin minä. Ei ainakaan meidän suhteemme alussa suhtautunut. Joten oikeastaan tilanteitamme ei voi edes verrata.

Eksäni ei ole enää mitenkään osa elämääni. Olisin mielelläni ollut hänen kaverinsa, mutta taisimme pilata mahdollisuudet siihen siinä vaiheessa, kun rupesimme panemaan. Nyt olen poistanut hänen numeronsa puhelimestani ja lakannut seuraamasta häntä kaikissa somekanavissa, koska en oikeastaan halua tietää, mitä hänen elämässään tapahtuu. Ei hän liity minuun enää mitenkään. Hän on vain tyyppi, jota rakastin joskus ja jonka kanssa vietin vuosi sitten vuosipäivää. Osa menneisyyttä.

Mutta joo. En suosittele säätämään eksän kanssa eron jälkeen, jos on vähääkään tunteita. Mieluummin välit poikki, jotta tunteet viilenevät, ja sitten myöhemmin voi ehkä yrittää ystävyyttä tai jotain muuta jos siltä tuntuu. Mutta ei se onnistu heti.

Aiheeseen liittyvää:

Miten selvisin erosta

7 x eron hyvät puolet

Harrastin seksiä eksäni kanssa – ja kadun sitä Read More »