Ihmissuhteet

Meri on täynnä kaloja. Jopa niin täynnä, että joskus on vaikeaa tyytyä vain yhteen. Mutta tarvitseeko edes tyytyä, vai onko ok tapailla useampaa ihmistä samaan aikaan? Minusta on, mutta asia jakaa mielipiteitä. Toiset ajattelevat, että tietyssä vaiheessa deittailua suhteen kuuluu muuttua automaattisesti kahdenväliseksi, toiset taas tykkäävät keskittyä alusta asti yhteen kerrallaan. Ja toiset, kuten minä, ovat huomanneet, että käytännön toteutus on usein vähemmän mustavalkoista kuin pään sisäinen periaate.

Ajattelen, että yhtä tapaillessa on ok käydä treffeillä tai panna samanaikaisesti muidenkin kanssa, jos asiasta ei ole erikseen sovittu mitään. En näe syytä, että tapailun alkuvaiheessa, kun ei edes tunneta kunnolla, pitäisi jo sulkea ovet ja ikkunat kaikilta muilta. Kaikki on siis sallittua, kunnes asiasta on erikseen sovittu toisin. Minulle tämä oli heti deittailemaan ryhtyessäni päivänselvää, mutta kokemukseni on osoittanut, että kaikki eivät jaa näkemystäni. Muutama tapailemani mies on ollut suorastaan järkyttynyt, kun olen suhteemme päätyttyä kertonut tapailleeni samaan aikaan muitakin. Sellainen mahdollisuus ei ollut tullut heille mieleenkään.

Onneksi Runebergin torttuja saa ainakin vapaasti syödä niin monta kuin haluaa.

Kuulemani mukaan jotkut ajattelevat, että tapailusuhteessa tulee jossain vaiheessa joku rajapyykki, jonka jälkeen ei enää saa tapailla muita. Tämän rajapyykin konkreettisesta olemuksesta on olemassa kasoittain eri näkemyksiä. Toiset määrittelevät sen treffien määrän mukaan, eli että esimerkiksi neljänsien treffien jälkeen suhde on jo niin vakava, ettei saisi tapailla muita. Toisille se raja on taas jo ensimmäinen seksikerta. Jotkut ajattelevat niinkin äärimmäisesti, että jo ensimmäisten treffien jälkeen pitäisi keskittyä yhteen ja sulkea muut viritykset pois. Tässä on pieni ongelma, jos jokainen pitää omaa näkemystään itsestäänselvänä totuutena, eikä tule keskustelleeksi asiasta tapailukumppaninsa kanssa. Loukkaantumisia tulee helposti, jos toinen ajattelee suhteen olevan ekslusiivinen jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen, ja toiselle rajapyykki tulee vastaan vasta myöhemmin, jos ollenkaan.

Väärinymmärrysten välttämiseksi on siis hyvä keskustella asia auki. Se on tosin helpommin sanottu kuin tehty. Jos toiveissa on pelkkää kevyttä tapailua ilman sen kummempaa sitoutumista, on tärkeää sanoa asiasta heti suoraan. Itselläni on kuitenkin deittailussa aina lähtökohtana tavata joku, jonka kanssa voisi olla kunnon parisuhteessa, mutta tahdon kuitenkin tutustua rauhassa ennen päätöksiä sitoutumisesta. Tällöin saa todella valita sanansa kieli keskellä suuta, jotta ei tule vahingossa loukanneeksi toista tai säikäyttäneeksi tätä pois. Olen hoitanut asian itse yleensä niin, etten sano yhtään mitään. Tykkään siitä alun huumavaiheesta, kun kaikki on mahdollista, suhteen tulevaisuus on täysin auki ja mitään ei ole määritelty. Silloin tavallaan tiedostaa, että toinen saattaa tapailla muita, mutta yhteisestä sanattomasta sopimuksesta asiasta ei puhuta. Pärjään tosi huonosti tilanteissa, joissa mies kysyy tapailun alkuvaiheessa muiden ihmisten tapailemisesta. Usein totuus on, että olen vähintään pannut jotain vanhaa heilaa tai fuckbuddya tapailumme aikana, mutta en kehtaa myöntää sitä, koska en tahdo pilata hyvin alkanutta tapailua. Niinpä olen valehdellut, että juu ei tässä ketään muita ole. Tiedän, olen selkärangaton. Hävettää.

Toisaalta on otettava huomioon, että on eri asia oikeasti tapailla muita kuin se, että niin on lupa tehdä. Kahden tai useamman ihmisen samanaikainen tapailu on nimittäin niin aikaavievää, ettei siihen kykene, jos elämään sattuu kuulumaan lisäksi esimerkiksi työ, harrastuksia ja ystäviä. Yritin viime syksynä tapailla kahta miestä yhtä aikaa, ja parin viikon jälkeen totesin, etten yksinkertaisesti pysty. Opiskelun, työn ja blogin kirjoittamisen jälkeen vapaa-aikaa jäi varsin vähän, ja kun se vähä piti jakaa kahden miehen ja ystävien kesken, olin ihan loppu. Kyse ei siis omalla kohdallani olekaan siitä, että haluaisin välttämättä pyörittää useampaa miestä yhtä aikaa. Enemmänkin nautin siitä vapaudesta, että minua ei ole sidottu kehenkään, vaikka käytännössä olisinkin vain yhden miehen kanssa.

Nuorempana harrastin enemmänkin useamman miehen samanaikaista tapailua. En näe siinä mitään väärää, mutta jälkikäteen olen ajatellut, ettei touhussani ollut oikein mitään järkeä. Olin pitkään sydänsurujen vuoksi rikki ja sen takia pelkäsin kiintyä kehenkään, joten tapailin montaa miestä samaan aikaan ja pidin kaikkia emotionaalisesti käsivarrenmitan päässä. Nyt olen tajunnut, että jos haluan antaa mahdollisuuden ihastumiselle, en voi säätää usean miehen kanssa samaan aikaan, vaan minun on keskityttävä yhteen kerrallaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi poistaisin Tinderin heti ensitreffien jälkeen, vaan lähinnä sitä, etten säännöllisesti tapaa ja harrasta seksiä kuin yhden miehen kanssa kerrallaan. Nykyään myös jopa keskustelen miesten kanssa tapailun säännöistä ja sanon suoraan, etten halua tehdä liian nopeasti sopimuksia mistään. Kaikki viimeaikaiset heilani ovat olleet tosi cool asian kanssa ja hyvin samoilla linjoilla kanssani, joten aion jatkaa samaa rataa tulevaisuudessakin.

Lopuksi on hyvä todeta sekin, etteivät kaikki suhteet muutu välttämättä missään vaiheessa kahdenvälisiksi. Meillä on aika vahva monogamian normi, jonka vuoksi tämä koko ”missä vaiheessa ei enää saa tapailla muita” on edes mikään juttu. Kaikkien oletetaan automaattisesti haluavan joko kahdenväliseen parisuhteeseen tai pelkkää merkityksetöntä seksiä, eikä oikein osata nähdä sen laatikon ulkopuolelle. Suhdetta ei ole pakko määritellä missään vaiheessa mihinkään suuntaan, tai sen voi määritellä olevan jotain ihan muuta kuin perinteinen parisuhde. Tärkeää on vain, että asioista puhutaan aikaisessa vaiheessa, jotta vältytään väärinkäsityksiltä ja loukkaantumisilta. Kannattaa myös tehdä toisin kuin minä aikaisemmin ja olla rehellinen siitä mitä haluaa: kokemuksesta voin kertoa, että on huono idea suostua kohteliaisuudesta olemaan tapailematta muita, jos ei halua tehdä niin oikeasti.

Aiheeseen liittyvää:

Puolustuspuhe pleijjeröinnille

Enää ei seurustella, nyt tapaillaan

Miesten bongausopas oikeaan elämään

Vanhassa vara parempi, sanotaan, ja joskus vanha tuttu onkin parempi vaihtoehto kuin uusi ja ihmeellinen. Näin järkeilin, kun joskus viime syksynä sain eräältä vanhalta heilaltani viestin, jossa hän pyysi minua kanssaan ulos. Elämässäni sattui olemaan vaihe, jolloin ei yhtään kiinnostanut tutustua kehenkään uuteen, joten mikäs sen parempaa kuin treffit vanhan tuttavuuden kanssa. Päädyimme siis lasilliselle päivittämään kuulumisia, jossa menikin hetki, sillä edellisestä tapaamisesta oli vierähtänyt jo kolmisen vuotta.

Olin varsin mielissäni heilani yhteydenotosta ja erityisesti siitä, että juuri tämä kyseinen ihminen oli kaikista säädöistäni se, joka sen viestin laittoi. Ihan puskista yhteydenotto ei kuitenkaan tullut, sillä olin jo keväällä vähän kokeillut kepillä jäätä ja käynyt tykkäilemässä tyypin kuvista Instassa, joka johti muutaman sanan viestittelyyn. Joo, olemme 26-vuotiaita, vaikka edellisen lauseen perusteella kuulostamme kymmenisen vuotta nuoremmilta. No, joka tapauksessa olin siis hienovaraisesti vihjaissut etten ole täysin deletoinut tyyppiä mielestäni. Menneisyyteeni mahtuu jos jonkinlaista jantteria, joista suurinta osaa en hirveästi jaksa muistella ja muutaman unohtaisin mielellään kokonaan, mutta tämä kyseinen sattui olemaan yksi niistä harvoista, jota oikeasti ajattelin lämmöllä. Minulla oli hänen kanssaan hauskaa, ja no, sanottakoon suoraan, että sänkyhommat todellakin sujuivat. Hän on se tyyppi, jonka nimen vastaan, kun kaverit kysyvät juomapelissä että ketä vanhaa säätöä panisit mieluiten uudestaan. Ja nyt näytti vahvasti siltä, että näin tulisi todella tapahtumaan.

Tavatessamme ajattelin ensimmäiseksi, että jaahas, muistoni eivät ollenkaan tehneet miehelle oikeutta, sillä hän oli vieläkin komeampi ja suloisempi kuin muistin. Tätä yksityiskohtaa lukuunottamatta kaikki tuntui samalta kuin ennenkin, ihan kuin edellistä kolmea vuotta ei olisi ollutkaan. Oli outoa, miten luontevalta hänen seurassaan oleminen tuntui. Joimme lasilliset, jotka muuttuivat toisiksi ja kolmansiksi, juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä ja pelasimme erän Trivial Pursuitia, jossa koin murskatappion. Sellaiset treffit, joiden ei olisi halunnut loppuvan ollenkaan. Valitettavasti kello alkoi olla paljon, ja koska oli arki-ilta, kotiinlähtö alkoi käydä ajankohtaiseksi. Varsin odotettavasti kävi kuitenkin niin, että päädyimme lopulta samaan osoitteeseen.

Kutsuin miehen luokseni, koska halusin kovasti seksiä hänen kanssaan. Minulla meni kuitenkin sisu kaulaan pahemman kerran, kun tilaisuus siihen viimein koitti. Aloin jännittää, että se ei olisikaan niin hyvää kuin muistin, ja kaikki hyvät muistot ja mielikuvat hänestä maailmanluokan rakastajana menisivät pilalle. Neljä illan aikana juotua alkoholijuomaa eivät varsinaisesti parantaneet tilannetta, sillä itse en todellakaan ole väsyneenä ja siiderin kuivattamana parhaimmillani seksin suhteen. 

Jänistin siis, ja lemmenleikit jäivät sinä yönä harrastamatta.

Kyse ei ollut siitä, että olisin ajatellut miehen seksitaitojen jotenkin huonontuneen. Alkoholikaan ei hänen osaltaan oikeastaan huolettanut, olihan ensi kertamme reilu kolme vuotta taaksepäin tapahtunut erään approillan jälkeen melko tukevassa humalassa. Kolme vuotta on kuitenkin pitkä aika, ja siinä ajassa aika ehtii kyllä kullata muistot. Ilta oli nimittäin palauttanut mieleeni myös negatiivisia asioita suhteestamme, jotka olin ehtinyt siirtää pois mielestäni. Väliltämme oli jotenkin aina puuttunut läheisyyttä, ja vaikka en olekaan mikään varsinainen puspushalihali-tyyppi, kaipaan kuitenkin seksin lisäksi myös toisenlaista fyysistä läheisyyttä. Olin kokonaan unohtanut, kuinka suhteemme aikana itkin välillä sitä, kun tunsin itseni hyväksikäytetyksi läheisyyden puutteen vuoksi. Kummallista, miten muisti voi olla niin valikoiva.

Nukuin huonosti, koska mies kuorsasi: toinen asia, jonka olin hänestä unohtanut kokonaan. Aamulla söimme ja juttelimme lisää ja sitten lähdin kouluun ja mies omille teilleen. Lähettelimme tapaamisen jälkeen muutamia viestejä, mutta uudesta tapaamisesta ei ole ollut puhetta. Ehkä hän ajatteli, ettei jaksa tuhlata aikaa kaltaiseeni pihtariin. Tai sitten hänkin mietti, ettei tahdo pilata positiivisia mielikuviaan minusta ja kolmen vuoden takaisesta seksielämästämme.

Tämän miehen lisäksi on olemassa ehkä kaksi menneisyyden heilaa, joiden kanssa voisin heilastella uudelleen. Loput saavat mieluusti jäädä menneisyyteen.

Haluaisin ihastua pitkästä aikaa oikein kunnolla. Olen melkein unohtanut, miltä se tuntuu. Kukaan mies ei ole aikoihin saanut sydäntäni pamppailemaan tai sukkiani pyörimään jaloissa. Suurin syypää tähän ongelmaan tuntuu olevan Tinder. Pähkinänkuoressa ongelma on se, ihastuksen kehittymiselle ei tunnu olevan modernissa hektisessä deittailumaailmassa tilaa. Ennen Tinderin olemassaoloa suhteet alkoivat ihastumisella, mutta Tinder-aikakaudella homma menee päinvastoin: ensin ruvetaan suhteeseen, ja tunteet kehittyvät pikku hiljaa – jos kehittyvät. Itse tarvitsen ympärilleni tilaa ja aikaa kypsytellä tunteitani rauhassa, joten Tinder-meininki on omiaan tappamaan ne alkutekijöihinsä.

Kuvat Lux Helsinki-valotaidekierrokselta.

Ennen Tinderiä ihastuin helposti, ja minulla oli melkein aina joku pikku ihastus päällä. Ihastukseni tosin harvoin johtivat mihinkään, mutta silloin harvoin kun niistä jotain syntyi, mukana oli todella suuria tunteita. Tinderin myötä tilanne on kääntynyt päälaelleen. Kaikki Tinderistä alkavat suhteet lähtevät liikkeelle siitä oletuksesta, että osapuolet ovat kiinnostuneet toisistaan, vaikka eivät ole edes tavanneet toisiaan. Niinpä sitä tulee käytyä treffeillä kaiken maailman tyyppien kanssa, joista vain murto-osaan ihastuu. Tämä johtaa kummallisiin tilanteisiin, joissa joutuu lopettamaan kuukausitolkulla kestäneen suhteen siksi, että tunteita ei vaan tule. Se on aivan nurinkurista.

Tinderissä tapaa tosi paljon sellaisia tyyppejä, joihin ei muuten tutustuisi koskaan: toisin sanoen tulee käytyä treffeillä sellaisten miesten kanssa, joista ei tosielämässä kiinnostuisi ollenkaan. Olen ollut monta kertaa sellaisessa tilanteessa, että Tinder-deitti ei ole tosielämässä ollut sitä mitä odotin, mutta olen silti antanut mahdollisuuden, koska en viitsi olla ilkeä. Sitten treffeillä onkin ollut kivaa ja jotenkin vain olemme päätyneet tapailemaan, vaikka en missään vaiheessa ole ollut erityisen kiinnostunut. Tapailun jatkuessa olen jossain vaiheessa tajunnut olevani käytännössä parisuhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan en tunne yhtään mitään. Siinä vaiheessa iskee ahdistus ja pakokauhu ja suhde on ollut pakko lopettaa, koska en ikinä pystyisi sitoutumaan ihmiseen, johon en ole vähääkään ihastunut. Tämä on omassa rakkauselämässäni suurin Tinderin aiheuttama ongelma, sillä melkein kaikissa yli kuukauden kestäneissä tapailusuhteissani on käynyt näin. En usko, että tätä ongelmaa olisi, jos tapaisin miehiä muuten kuin Tinderin kautta.

Mikä siinä sitten on, etten ole kelpuuttanut poikaystäväkseni yhtäkään näistä kivoista ja mukavista miehistä, joita olen yrittänyt tapailla? Syytän jälleen kerran Tinderiä: se vaikeuttaa sitoutumista hirveästi siksi, että valinnanvaraa on niin paljon. Seuraavalla pyyhkäisyllä voi aina löytyä joku vielä parempi, joten on tosi vaikeaa tyytyä kehenkään. Helposti käy niin, että omat kriteerit nousevat yhtäkkiä tosi korkealle, eikä mistään meinaa löytyä ketään, joka ne kriteerit täyttäisi. Ihan kehen tahansa ei toki pidäkään tyytyä, mutta jos lemppaa kumppaniehdokkaita paidan värin perusteella, on ehkä menty liian pitkälle. Itsekin olen toisinaan aika vaativa miesten suhteen, ainakin tietyissä asioissa, kuten seksijutuissa. Tiedän kuitenkin, että en pystyisi pysymään uskollisena kenellekään, joka olisi mielestäni vain ”ihan hyvä”. Siksi olisi minulta väärin ryhtyä parisuhteeseen sellaisen miehen kanssa, koska päätyisin vain pettämään, eikä siinä olisi mitään järkeä.

Olen myös miettinyt paljon sitä, kuinka eri asia oli mennä jonkun ihastuksen kohteen kanssa treffeille, kuin sopia tapaaminen jonkun Tinder-matchin kanssa. Jälkimmäisestä on usein romantiikka kaukana. Tinder ja siellä tapaamani miehet ovat monesti horjuttaneet uskoani rakkauden mahdollisuuksiin: välillä tuntuu, että koko sovelluksen käyttäjäkunta kuuluu johonkin friikkisirkukseen tai on karannut eläintarhasta. Onneksi olen tavannut myös paljon hyviä miehiä ja osaan olen jopa onnistunut ihastumaan. Eksäni kanssa kävi vielä niinkin onnellisesti, että hänkin ihastui minuun, ja pääsin jopa puoleksitoista vuodeksi pois Tinderistä hänen ansiostaan. Toivoa siis on, joten en ole vielä luovuttanut koko sovelluksen suhteen. On kuitenkin tosi rankkaa yrittää pitää toivoa yllä ja uskoa ihastumisen mahdollisuuksiin, jos joutuu aina käymään läpi viisitoista huonoa vaihtoehtoa ennen sen yhden hyvän löytymistä.

Olen ollut Tinderin kanssa tosi epäaktiivinen koko viime syksyn, ja sama linja jatkuu edelleen. Lippu on silti korkealla ja uskon vakaasti siihen, että ennemmin tai myöhemmin saan taas kokea ihastumisen. Eikös sekin ole joku juttu, että keväällä ja kesällä ihastuu helpommin kuin talvella? Kevättä odotellessa siis.

Nämä vuoden viimeiset päivät eivät ole koskaan olleet oikein minun juttuni. Tykkään joulusta, mutta siinäkin kivointa on se valmistautuminen eivätkä niinkään itse joulunpyhät. Uudenvuodenaatto on taas sellainen ärsyttävä pakkojuhla, joka on aina ajatuksissa hauskempi kuin todellisuudessa. Juhlimaan on kuitenkin lähdettävä, jottei tuntisi itseään totaalisen luuseriksi. Kumpaakin juhlaa voisi tietysti viettää oman kumppanin kainalossa, mutta kun sellaista ei ole, on olo välillä vähän yksinäinen.

Joulussa on omalla kohdallani se hyvä puoli, että minä ja veljeni olemme edelleen sukumme nuorimmat ja sukulaistemme silmissä siis edelleen lapsia. Kukaan ei siis kuumottele joulupöydässä lapsenlapsista tai muusta vastaavasta, vaan saan olla hyvin rauhassa. Pikkuveljeni toi kuitenkin tänä vuonna ensi kertaa tyttöystävänsä viettämään joulua kanssamme, ja vähän siinä heitä katsellessa harmitti, etten voinut itse tuoda ketään. Väkisinkin tuli mieleen edellinen joulu, kun vierailimme silloisen poikaystäväni kanssa vuorotellen kummankin perheen luona. Pidin eksäni perheestä tosi paljon, ja tunsin haikeutta, kun ajattelin heitä joulunvietossa ilman minua. Niin kurjaa, että erossa joutuu luopumaan kumppanin lisäksi myös tämän perheestä. Valmiiksi haikeaa joulufiilistäni latisti entisestään se, että sain kaksi päivää ennen joulua tietää, että eksälläni on uusi tyttöystävä. Selasin muina naisina Facebookia ja yhtäkkiä pam, silmilleni lävähti ilmoitus eksäni uudesta parisuhteesta. Harvoin kukaan enää suhdestatuksiaan Facebookiin päivittelee, mutta hänpä oli päättänyt niin tehdä. Tiesin kyllä hänellä olevan jotain meneillään, mutta seurustelu-uutinen tuli silti aika puskista. Tuntui siis tuplasti kurjemmalta ajatella ensin eksäni perhettä joulunvietossa ja sitten vielä tätä uutta naista siinä missä minä vielä edellisjouluna olin. Se ei ollut varsinaisesti mikään joulumieltä nostattava ajatus. Jos joku muuten joskus kaipaa tehokasta keinoa, jolla saa ajatukset pois esimerkiksi eksän uudesta kumppanista, voin suositella yhtä. Viime lauantaina päätin suuren uutisen kuultuani lääkitä järkytystäni pullollisella viiniä, jonka kyytipojaksi heitettiin mukaan vielä muutama siideri. Siinä oli ehkä hitusen liikaa, tai sitten asialla saattoi olla jokin vatsapöpö, mutta iltani päättyi hyvin lyhyeen kun yhtäkkiä aloin voida todella huonosti ja jouduin lähtemään kotiin. (Jouduin lähtemään = minut heitettiin baarista ulos, koska en pystynyt edes seisomaan omin jaloin.) Oksensin yöllä useaan kertaan ja keskustelin norjaksi vessanpöntön kanssa useaan otteeseen myös sunnuntain aikana. Makasin koko päivän sängyssä kyeten keskittymään vain siihen, että pysyisin hengissä. Siinä vaiheessa alkoivat jotkut eksän parisuhdekuviot tuntua aika vähäpätöiseltä asialta. Samalla sain myös tehtyä vatsaani hyvin tilaa jouluruuille.

Tänään on uudenvuodenaatto ja tunnetusti se päivä, jolloin keskiyöllä olisi hyvä olla joku suudeltava vieressä. Tilanteeni näyttää tällä hetkellä siltä, että niin ei tule käymään. Se ei toisaalta haittaa, koska kerrankin en ole ainoa, joka on tässä tilanteessa. Ystävilleni ei tunnu olevan enää elintärkeää olla poikaystäviensä vierellä vuoden vaihtuessa, ja minusta se on mukavaa. Edellinen sinkku-vuodenvaihteeni sujui nimittäin kyynelet poskilla, kun muiden ihmisten parisuhdeonni tuntui sillä hetkellä niin musertavalta. Tänä vuonna tilanne tuskin on sama. En edes tiedä mitä olen tekemässä illalla, voihan olla, että istun vuoden vaihtuessa sohvalla Netflixiä tuijottaen korkeintaan kissaani pussaillen. Täysin kivuttomasti vuodenvaihde tuskin tulee kuitenkaan sujumaan. Olen muistellut jonkin verran viime uudenvuodenaattoa, joka oli varsin merkittävä päivä siksi, että eksäni sanoi silloin ensi kerran rakastavansa minua. En halua eksääni takaisin, mutta harmittaahan se, etten nyt ole lähelläkään vastaavaa tilannetta kenenkään kanssa. Kun vertaan nykyistä elämäntilannettani vuoden takaiseen, tuntuu aika vahvasti siltä, että olisin ottanut takapakkia. Koko vuoden olen tuskaillut samaa ajatusta ja jotenkin ahdistaa, että eksäni menee jo eteenpäin ja itse vaan junnaan paikallani. Tiedän kyllä, ettei kyseessä ole kilpailu, mutta nngghh. Haluaisin olla tilanteessa, jossa voisin sanoa jollekulle, että rakastan häntä, ja hän sanoisi sen minulle takaisin. Vaan ei, tuonkin saan sanoa lähinnä kissalleni. Toisaalta vuoden vaihtuminen on myös mukava asia. Yritän ajatella tätä sellaisena uutena alkuna, jätän kaikki eksääni koskevat harmitukset ja mietteet tähän vuoteen ja keskityn ensi vuonna uusiin mahdollisuuksiin. Ei omakaan suhderintamani ihan olematon ole, etenee vain sattuneesta syystä vähän hitaammin. Olen myös todella tyytyväinen siihen, että olen onnistunut pitämään kaikki uudenvuodenlupaukset, jotka viime vuonna tänne blogiin kirjoitin. Ihmissuhderintamalla meni vähän eri tavalla kuin kuvittelin, mutta blogi on päivittynyt tasaiseen tahtiin ja olen ollut suht aktiivinen myös Instagramissa. Luin myös ahkerasti pääsykokeisiin keväällä ja sain kuin sainkin haluamani opiskelupaikan, jossa olen viihtynyt todella hyvin. Jos tätä eropaskaa ja siitä seurannutta suhdesekoilua ei lasketa, olen mennyt elämässäni tosi paljon eteenpäin. Yritän joka päivä muistuttaa itseäni siitä, että siihen kannattaa olla todella tyytyväinen. Mahtavaa uutta vuotta 2019 kaikille lukijoilleni! Toivon teille (ja itselleni) paljon rakkautta, nautintoa ja onnea. Älkää juoko niin paljon kuin minä viime viikonloppuna. ps. kuvat otin kesällä Ruisrockissa. Ehkä voisi sanoa myös valokuvaustaitojeni hieman parantuneen, vaikkakin nämä kyseiset kuvat onnistuivat ihan vahingossa…

Olen ollut kolmessa pitkässä parisuhteessa, mutten siltikään tiedä rakkaudesta yhtään mitään. Sanotaan, että sen vain jotenkin maagisesti tietää, kun oikea ihminen sattuu kohdalle. No, en ilmeisesti ole kohdannut tätä oikeaa ihmistä vielä, kun en ole tällaista valaistumista koskaan kokenut.

Joskus on muutamien miesten kohdalla tullut sellainen tunne, että vau, tässä hän nyt on. Kerran olin aivan sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että tämä mies on minulle Se Oikea ja välillemme kehkeytyy rakkaustarina. Miehestä ei kuitenkaan tuntunut samalta, vaan suhde päättyi parin kuukauden tapailun jälkeen. Minulla kesti tajuttoman kauan päästä hänestä yli, ja suurin syy siihen oli se, etten yksinkertaisesti suostunut luovuttamaan. Oma tunteeni siitä, että meidät oli jotenkin tarkoitettu toisillemme, oli niin vahva, että luulin sen olevan totta. Olin kuullut, että nämä asiat vain jotenkin tietää, ja minä todellakin luulin tietäväni. Mikään asia maailmassa ei kuitenkaan ole totta vain siksi, että musta tuntuu siltä. Minun todellisuudessani ehkä, mutta ei välttämättä kenenkään muun. Luulin siis tietäväni hänen olevan oikea henkilö minulle, mutta ilmeisesti näin ei nyt ollutkaan, koska hän ei ajatellut samoin minusta. Tai siis, eihän sen niin pitäisi mennä?

Toinen tällainen melkein taianomaiselta tuntuva hetki oli silloin, kun tapasin viimeisimmän poikaystäväni ensimmäistä kertaa. Ensitreffiemme jälkeen oli hyvin vahvasti sellainen olo, että nyt kolahti ja kovaa. Tunne ei kuitenkaan ollut läsnä joka hetki suhteemme aikana, vaan aina välillä mietin, olinko sittenkin erehtynyt. Sielunkumppaneista ei koskaan sanota, että ne välillä ärsyttäisivät tai niiden juttuja ei jaksaisi kuunnella yhtään. Olemisen pitäisi olla pelkkää onnea ja sielujen ykseyttä koko ajan, varsinkin suhteen ensimmäisinä vuosina. Olivatko epäilykseni siis merkki siitä, että meitä ei oltu tarkoitettu yhteen? Vai johtuivatko ajatukseni siitä epärealistisesta rakkauskäsityksestä, jossa eletään onnellisina elämä loppuun asti ja rakkaus on päivästä toiseen pelkkää onnea ja ilotulitusta? Mielestäni kuitenkin sovimme eksäni kanssa monilta osin hyvin yhteen, mutta onko tuolla jossain joku, joka sopii minulle vieläkin paremmin? Ja mietinköhän hänenkin kohdallaan, että tätä nyt ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi, kun kerran ärsyynnyn hänen juttuihinsa?

On myös outoa, miten jostain ihmisestä voi yhdessä hetkessä olla niin varma, ja seuraavassa jo kyseenalaistaa koko jutun. Tapasin vähän aikaa sitten erään miehen, jonka kanssa koin sellaisen jalat alta-fiiliksen heti ensitapaamisella. Kaikki tuntui vaan jotenkin loksahtavan kohdalleen, ja snäppäsin yhdelle kaverilleni jo treffien aikana, että nyt olen varmaan tavannut elämäni miehen. Heti seuraavana päivänä minua alkoi kuitenkin ahdistaa, ja siitä asti tunteeni ovat heitelleet ääripäästä toiseen. Välillä mietin vain sitä, kuinka ihana hän on ja miten kivaa meillä on ollut yhdessä, mutta toisinaan taas iskee paniikki ja pakokauhu, ja tekee mieli juosta karkuun. Olen keksinyt tuntemuksilleni kaksi mahdollista selitystä. Joko tämä ihminen on minulle täysin väärä, ja alitajuntani on jo tajunnut sen ja yrittää ahdistuksella viestittää sitä minulle. Tai sitten tässä on nyt vihdoin se, josta heti ensikohtaamisella vaan tietää, ja ahdistukseni johtuu siitä, etten ole kokenut vastaavaa koskaan aikaisemmin. Toki tähän vaikuttaa myös se, että edellisen suhteeni päättymisestä on niin vähän aikaa, etten ehkä ole vielä täysin valmis uudelle rakkaudelle. Ja voihan myös olla, että tämä koko juttu on näin sekava siksi, että eksäni sotkee ajatuksiani edelleen. Kuten sanoin, parisuhdekokemukseni eivät ole juurikaan lisänneet ymmärrystäni näistä rakkausasioista.

En usko siihen, että jokaiselle olisi olemassa joku yksi oikea ihminen, jonka kohdatessa maa järisee ja salamat sinkoilevat ja kummankin valtaa joku maaginen valaistumisen tunne. Minun käsitykseni mukaan yhden ihmisen elämän varrelle mahtuu monta ns. oikeaa, jotka jokainen ovat tietyissä elämänvaiheissa oikeampia kuin kukaan muu. Ajattelen myös, että jokaisella menneellä suhteellani on joku tarkoitus, ja jokainen mies on tuonut opettanut minulle jotain tärkeää. Tämän ajatuksen valossa on siis helppo olla laittamatta liikaa painoa sille, että etsisi jotain kosmisia merkkejä jonkun ihmisen vääryydestä tai oikeellisuudesta. Mutta kun ihmisille kuitenkin on ilmeisesti käynyt näitä ”tapasin hänet ja tiesin heti”-tyyppisiä juttuja, niin en voi olla miettimättä, olenko sittenkin väärässä. Tuleeko minun kohdalleni joskus ihminen, jonka kanssa saan kokea sellaisen tunteen, ja saa näihin pohdintoihini jotain tolkkua? Vai mistä tässä kaikessa on oikein kyse?

Lue myös Pesojoonaksen kirjoittama teksti, jossa hän miettii, miten voimme tunnistaa rakkauden, kun sitä ei meille missään opeteta.

Aiheeseen liittyvää:

Sen Oikean jäljillä

Liian nopea eteneminen ahdistaa

Ensirakkaus, hullu rakkaus, tosirakkaus?

Sain vastikään tietää, että Tinderissä pyörii minun kuvallani varustettu feikkiprofiili. Siinä on kyllä eri nimi ja ikä, mutta kuva on täältä blogista tai sen Instagramista napattu. Minulle ei ole aikoihin tapahtunut mitään yhtä omituista.

Jep, minähän se siinä, 21-vuotias reipas tsirbula! Ihan kiva sinänsä, että profiilin tekijän mielestä näytän viisi vuotta todellista ikääni nuoremmalta. Ja toki se, että joku haluaa juuri minun kuvani valita feikkiprofiiliinsa, täytyy ottaa sinänsä kohteliaisuutena. Olen ilmeisesti niin hyvännäköinen, että kuvillani kannattaa huijata muita. No ei vaan, oikeasti tämä ei ole millään lailla positiivinen juttu. Olen todella hämmentynyt, koska en oikein keksi, mikä motiivi kenelläkään voi tällaiseen touhuun olla. Tiedän kyllä, että feikkiprofiileja ja kaiken maailman catfisheja on netti pullollaan, mutta en pysty pääsemään sellaisten tyyppien päiden sisään. Mitä kukaan siitä saa, että trollaa Tinderissä jonkun toisen kuvilla? Oli pakko ottaa Google avuksi. Heti löytyi vauva.fi-keskusteluja siitä, kuinka ihmiset ovat tehneet Tinderiin feikkiprofiileja ja nauttineet saadessaan huijata ihmisiä. Löysin muun muassa tällaisen keskustelunaloituksen: ”Olen tehnyt Tinderiin feikkiprofiilin alfan kuvalla, jolla olen aloittanut keskusteluja useiden naisten kanssa ehdotellen sitä, että ne tulisivat käymään luokseni ”kahville”. Annan naisille hatusta sattumanvaraisen odoitteen, jossa en luonnollisesti itse ole. Kaloriinat sekä myös ihan hyvännäköiset naiset ovat menneet tähän lankaan ja olen saanut äkäisiä vastauksia, jossa on haukuttu kusipääksi ja eräs kaloriina uhkasi jopa ilmoittaa poliisille käveltyään yli neljä kilometriä talvisäässä. Olen ruma lassukka ja saan suurta nautintoa siitä, että naiset kokevat pettymyksen luultuaan saavansa jännämiehen isoa kullia. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut näin hauskaa.” Tekstin lukeminen on minusta suorastaan kuvottavaa. Kuulostaa todella upealta ihmisyksilöltä tämä tyyppi, joka on selkeästi katkeroitunut ja kostaa sitä tuntemattomille naisille. Myös tämä kaunis kutsumanimi ”kaloriina” kertoo aikamoisesta arvostuksen puutteesta naisia kohtaan. On tosi ahdistava ajatus, että joku tällainen hirveä ihminen saattaa tehdä tätä samaa paskaa muille minun kuvaani käyttämällä. Ja vielä sitäkin ahdistavampi ajatus on se, että joku ei tyytyisikään pelkkään kusettamiseen, vaan esimerkiksi jotenkin huijaisi ihmisiltä rahaa. Olisi tosi kivaa joutua vastuuseen jostain kiristyksestä siksi, että kuvani pöllittiin Instagramista. Olen katsonut välillä telkkarista sitä Catfish-ohjelmaa, missä huijarit keksivät valheilleen mitä mielenkiintoisimpia selityksiä. Välillä huijari yrittää jotenkin vedota siihen, että vaikka hän olisikin esittänyt olevansa joku muu, on huijattava silti ihastunut hänen todelliseen persoonaansa. Että mitä väliä ulkonäöllä on, jos henkisellä tasolla kemiat pelaavat yhteen. Voihan se siis olla, että jossain on joku ujo tyttö, joka kaipaa miestä vierelleen, mutta on sitten jostain syystä päätynyt etsimään sellaista minun kuvaani käyttämällä. Tämä suunnitelma on mielestäni kuitenkin aika huono, koska vaikka kuinka olisi aito oma itsensä viesteissään, luo tuollainen huijaus aika ison loven luottamukseen eikä siitä oikein mitään suhdetta rakenneta. Ja kyllähän se ihmisestä antaa aika epätasapainoisen ja suoraan sanottuna sekopään kuvan, että pitää hyvänä ideana huijata ihmisiä feikkiprofiilin avulla. Toki profiilin tekijällä voi olla jotain henkilökohtaisia kaunoja minua kohtaan ja haluaa trollailullaan kostaa, mutta luulen, että hän olisi silloin käyttänyt profiilissa oikeaa nimeäni ja ikääni. Mutta oli tekijän tarkoitus kiusata minua tai ei, on tästä joka tapauksessa minulle harmia ja vaivaa. Laitoin jo tänään blogini Instastoryyn maininnan tilanteesta, ja aika nopeasti tuli joku seuraaja kommentoimaan, että oli nähnyt profiilin Tinderissä ja tunnistanut, että tuossa on ”se bloggari”. Oikea nimeni ja ikäni lukevat kyllä täällä blogissa, mutta instassa eivät, joten erehdys on ymmärrettävä. Tilanne on siis kiusallinen, jos ihmiset matchaavat tämän feikkityypin kanssa luullen häntä minuksi. Tyyppihän voi puhua heille ihan mitä vaan,  ja nämä ihmiset olettavat sanojen tulevan minun suustani! En tahdo menettää lukijoita siksi, että tämä idiootti pilaa maineeni. Jos joku teistä sattuu näkemään tämän kyseisen profiilin Tinderissä, pyydän vienosti, että ilmiantaisitte sen. Yritän itsekin selvittää, saisinko tehtyä asiasta jonkun ilmoituksen: löysin palautelomakkeen, mutta vielä pitäisi keksiä, miten saan liitettyä siihen screenshotin profiilista. Toki voitte myös yrittää matchata tyypin kanssa ja vähän selvittää, mitä hänen päässään liikkuu. Olisi tosi kiinnostavaa saada tietää, mistä tässä on kyse! Aiheeseen liittyvää: Riko oma Tinder-kaavasi Minulle tehtiin oharit

Avoin suhde tuntuu olevan konseptina sellainen, jota moni pohtii, muttei kuitenkaan uskalla kokeilla käytännössä. Itsekin olen pyöritellyt moneen otteeseen ajatusta siitä, voisiko avoin suhde olla minun juttuni, mutta jättänyt sen kuitenkin vain ajatuksen tasolle. Teoriassahan se kuulostaa varsin hyvältä, vapaata seksiä mielenkiintoisten ihmisten kanssa ihan oman kumppanin luvalla, mutta hieman on epäilyttänyt, miten se käytännössä sitten toimisi. Yhden vastauksen tähän sain eräältä hiljattain tapaamaltani mieheltä, joka on tahollaan avoimessa suhteessa ja suostui raottamaan mysteerin verhoa tämän monia kiehtovan aiheen ympäriltä.

Tapaamani mies, kutsutaan häntä tässä nyt vaikka Anteroksi, on ollut tyttöystävänsä kanssa yhdessä kaksi ja puoli vuotta. Suhde on ollut avoin suuren osan ajasta. Antero kuitenkin kertoo, että suhteen aloittaminen avoimena oli virhe. On nimittäin tärkeää, että se kahdenkeskinen parisuhde rakennetaan ensin vakaaksi ja syväksi, jotta siitä voi turvallisesti lähteä seikkailemaan muualle. Niinpä Antero tyttöystävineen muuttivat suhteen alun haparoinnin jälkeen vain heidän kahden väliseksi, olivat siinä hetken aikaa ja vasta myöhemmin päättivät kokeilla avoimuutta uudelleen. Kumpikin on seksuaalisesti hyvin avoin, ja kahdenvälisenäkin aikana pariskunta kävi seksibileissä ja harrasti myös ryhmäseksiä. Näin kynnys avoimen suhteen uudelleenaloittamiseen ei ollut niin kovin korkea, kuin se olisi ”perinteisemmässä” kahdenvälisessä suhteessa ollut. Toisella yrityksellä avoimuus on toiminut heillä hyvin.

Yhteisten pelisääntöjen sopiminen on tärkeää ihan jokaisessa parisuhteessa, mutta avoimessa suhteessa se korostuu erikseen. Tarkkojen sääntöjen laatiminen ja niiden noudattaminen on edellytys sille, että koko suhde voi ylipäätään toimia. Säännöistä keskusteleminen taas edellyttää hyvää keskusteluyhteyttä, sillä avoin suhde on avoin myös siinä mielessä, että avointa keskustelua tarvitaan perinteistäkin parisuhdetta enemmän. Usein mietitään kuitenkin sitä, onko parempi tietää kaikki toisen sivusuhteista, vai tuntuuko helpommalta olla tietämättä yksityiskohtia. Anteron suhteessa on sovittu, että kaikista sivusuhteista kerrotaan, toinen saa kysyä mitä vaan ja halutessaan esimerkiksi lukea viestit. Lisäksi he ovat sopineet, että kaikenlaisista tunteista saa puhua toiselle ilman pelkoa tuomitsemisesta, eli kaikenlaiset mustasukkaisuudet ja muut negatiivisetkin fiilikset saa ja pitää toiselle kertoa. Eli jos luulitte, että avoin suhde on yhtä panofestaria ja kukasta kukkaan lentelyä, niin ehei, enemmän se on puhumista. Anteron mielestä avoimessa suhteessa parasta ei kuitenkaan edes ole se, että saa panna muita, vaikka vapaus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan rajattomasti on hänestä toki mahtavaa. Parasta kuitenkin on vapaa keskusteluyhteys, sen tuoma syvä luottamus sekä se, että toisen kanssa saa olla täysin oma itsensä. Välittömän ja rehellisen keskustelun lisäksi myös turvallisuus on Anteron suhteessa tärkeää, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa muun muassa sitä, että ehkäisystä huolehditaan asianmukaisesti. Suhteen ulkopuolisia kumppaneita ei myöskään kutsuta pariskunnan yhteiseen kotiin, vaan se pidetään heille kahdelle varattuna omana paikkana.

Miksi tyytyä yhteen, kun voi imeä kolmea pilliä yhtä aikaa?

Äkkiseltään voisi kuvitella, että avoin suhde tarkoittaisi jatkuvaa vieraissa juoksemista. Anteron suhteessa sivusuhteita harrastetaan kuitenkin melko harvakseltaan, ehkä pari kertaa puolessa vuodessa. Sivusuhteet ovat lähes aina kertaluontoisia tai korkeintaan muutaman kerran toistuvia, sillä pariskunta on sopinut, etteivät ota ”vakkareita”. Kumpikaan ei siis tapaile ketään suhteen ulkopuolella: uusien tuttavuuksien kanssa toki käydään aluksi ehkä kahvilla ja vähän tutustutaan, mutta pääpointtina on aina kuitenkin seksi. Tämä onkin mielestäni perustavanlaatuisin ero avoimen suhteen ja polyamorian välillä, koska siinä osapuolilla voi olla myös sen kahdenvälisen suhteen lisäksi muita romanttisia suhteita. Antero kertoo tapaavansa uusia ihmisiä samojen kanavien kautta kuin sinkutkin, eli lähinnä Tinderissä ja baarissa. Kokeilussa on ollut myös Jodel. Sinkkua Antero ei kuitenkaan esitä, vaan kertoo (lähes) aina suhdetilanteestaan, vaikka se toisinaan karkottaakin potentiaalisia kumppaniehdokkaita pois. Hän ja hänen tyttöystävänsä ovat kuitenkin molemmat niin kiireisiä töidensä kanssa, ettei sivusuhteille jää kovin paljoa aikaa. Heidän oma parisuhteensa on myös aina prioriteettilistassa kaikkien sivusuhteiden edellä.

Kaikista isoin kynnys avoimeen suhteeseen tuntuu monella, mukaan lukien itselläni, olevan se ylitsepääsemätön mustasukkaisuuden pelko. Tuntuu hyvin vaikealta hyväksyä se, että oma rakas käy panemassa muita ihmisiä. Antero kertoo, ettei koe olevansa erityisen mustasukkainen ihminen, mutta että mustasukkaisuutta tietysti kuitenkin aika ajoin esiintyy. Hänen mukaansa sitä helpottaa kuitenkin paljon se, kun niistä tunteista voi puhua toiselle avoimesti. Jälleen kerran korostuu se rehellinen keskustelu: ilman sitä ei tässäkään asiassa pitkälle pääse. Mustasukkaisuus on kuitenkin hinta, jonka avoimuudesta joutuu väkisin maksamaan, eikä siltä oikein voi välttyä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla ylitsepääsemätöntä, kun asennoituu heti alusta niin, että mustasukkaisuuden tunteita tulee ja se on ihan okei. Anteron mielestä avoimen suhteen huonoin puoli on mustasukkaisuus ja erityisesti se, että joskus hän saattaa pelätä mahdollisia tulevaisuudessa odottavia mustasukkaisuuden tunteita jo etukäteen. Hänelle onkin käynyt välillä niin, että se mustasukkaisuuden pelko on lopulta osoittautunut huomattavasti isommaksi ja pahemmaksi kuin itse mustasukkaisuus.

Avoimuus sopii Anterolle ja hänen tyttöystävälleen hyvin, mutta heitä kuulemma ärsyttää joutua toisinaan perustelemaan valintaansa muille ihmisille. Lähipiiri toki ymmärtää ja hyväksyy, mutta puolitutuille voi joskus joutua oikomaan väärinkäsityksiä. Jotkut miehet heittävät yläfemmaa kun kuulevat Anteron tilanteesta ja se on hänestä lähinnä huvittavaa, mutta ikävämmältä tuntuu, kun häntä haukutaan pettäjäksi. Hänen tyttöystävänsä taas ajatellaan olevan joko helppo jakorasia tai sitten joku kaltoinkohdeltu uhri, jonka Antero on pakottanut avoimeen suhteeseen. Ihmisten tuntuu olevan hyvin vaikeaa ymmärtää, että joillekuille avoimuus todella sopii eikä se perinteinen kahdenvälisyys ole kaikille paras vaihtoehto. Sekä minun että Anteron mielipide onkin se, että suomalaiset avioerotilastot näyttäisivät varmasti toisenlaisilta, jos avoimuus olisi yleisesti hyväksytympää ja useampi pari uskaltautuisi antamaan sille mahdollisuuden.

Pyysin Anteroa antamaan neuvoja meille, joita avoin suhde ajatuksena kiinnostaa. Tässä ne ovat:

• Mieti, miksi haluat avoimen suhteen. Tuoko avoimuus lisäarvoa parisuhteelle, vai pelkästään sinulle itsellesi? Jos haluat vain panna muita, älä aloita avointa suhdetta, vaan ole mieluummin sinkku.

• Pystytkö oikeasti iloitsemaan toisen puolesta, kun hän saa hyvää seksiä jonkun toisen kanssa?

• Valmistaudu siihen, että joudut olemaan aikaisempaa huomattavasti avoimempi omista tunteistasi sekä itsellesi että toiselle. Täytyy ymmärtää, että avoin suhde vaatii toimiakseen valtavan määrän itsetutkiskelua ja ehkä kipeidenkin asioiden käsittelyä. Eli jos haluat päästä helpolla, avoin suhde ei ole vaihtoehto.

• Oman parisuhteen täytyy aina mennä sivusuhteiden edelle.

Kiitos Anterolle kysymyksiini vastaamisesta! Itselleni tämä juttutuokio selvensi monia asioita hyvin paljon. Tajusin, että lähes kaikki avoimeen suhteeseen liittyvät pelkoni ovat ratkaistavissa sillä avoimella ja rehellisellä keskustelulla, jota Antero joka kohdassa kovasti painotti. En vain ole koskaan kokenut sellaista yhdessäkään suhteessani, mutta tämän keskustelun jälkeen on vaikeaa kuvitella, että tyytyisin enää mihinkään vähempään. Oli suhde avoin tai ei, haluan ehdottomasti sellaisen keskusteluyhteyden, että toiselle voi puhua pelkäämättä mistä vaan. Ja jos eteeni sattuisi joku Anteron kaltainen tyyppi, joka ihan todella sellaiseen kykenisi, niin näkisin avoimen suhteen ihan kokeilemisen arvoisena mahdollisuutena.

Olemme Anteron kanssa edelleen jossain määrin tekemisissä, joten jos haluatte kysyä jotain, välitän terveiset hänelle. Kommenttiboksissa sana on vapaa, ja muita yhteystietoja löytyy Info-välilehdeltä.

Aiheeseen liittyvää:

SWOT-analyysissa avoin suhde

Joulukalenteri 2016: Luukku 21 (avoin suhde)

Aika usein jossain vaiheessa tapailusuhdetta tulee sellainen kysymys mieleen, että mikäköhän juttu tässä on nyt menossa. Mutta pitääkö suhteella olla joku määritelmä, vai voisiko sitä vain tapailla sen kummemmin asiaa pohtimatta?

No voi, ei mikään sitä estä. Mutta olen kyllä tullut siihen tulokseen, että jossain vaiheessa suhteelle on tavalla tai toisella lyötävä jonkin sortin määritelmä.

Näissä suhteen määrittelyasioissa on kaksi koulukuntaa. Toiset ajattelevat, että esimerkiksi tapailusta seurusteluun siirrytään sellaisen erityisen keskustelun kautta, jossa suhde ”virallistetaan”. Toiset taas ajattelevat, että suhde etenee omalla painollaan, eikä mitään keskustelua asiasta tarvita. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että seurustelu on seurustelua vasta kun siitä sovitaan kunnolla, enkä voi käsittää, miten joku suhde muka itsestään muuttuisi seurusteluksi. Ei se ole mahdollista! Vaikka kuinka vältettäisiin asiasta puhumista, niin kyllä se asia väkisinkin tulee jossain vaiheessa esille. Ei mikään suhde voi jatkua vuosikausia niin, ettei sen tilasta kertaakaan keskustella.

Määrittelemättömyys voi tuntua houkuttelevalta siksi, että niin kauan kun suhdetta ei määritellä, ei siinä tavallaan ole mitään sääntöjä. Eli vaikka onkin suhteessa, niin tavallaan on silti sinkku. Tätä harrastin ennen edellistä parisuhdettani paljon: olin periaatteessa ihan hyvään suuntaan etenevissä tapailusuhteissa, mutta kuitenkin säädin myös muiden miesten kanssa, koska emme olleet sopineet ettei niin saisi tehdä. Jotkut tapailemistani miehistä ovat kuitenkin järkyttyneet suuresti, kun olen kertonut heille suhteemme aikaisista seikkailuista jälkikäteen. He olivat nimittäin olleet siinä uskossa, että olimme vain toistemme kanssa. Tämä juuri on se syy, miksi suhteiden määrittely on niin tärkeää. Yhteisten pelisääntöjen puuttuminen johtaa helposti väärinymmärryksiin. Ja onhan selvää, ettei sellaisesta suhteesta mitään tule, jossa toinen kuvittelee olevansa parisuhteessa ja toinen vasta vähän tutustuu. On kummallekin reilua, että suhteessa on selvät sävelet siitä, missä mennään.

Epämääräisissä tapailusuhteissa on myös se ongelma, että niissä ei oikein uskalla näyttää tunteita toista kohtaan kunnolla. On vaikeaa uskaltautua näyttämään kiintymystä toista kohtaan, jos ei ole varma, mitä toinen itsestä ja suhteen tilasta ajattelee. Tapailusuhde kun voi vaikuttaa kaikin puolin täsmälleen samalta kuin parisuhde olematta sitä kuitenkaan: joku voi hyvin tapailla jotakuta vaikka monta kuukautta ja silti pitää häntä pelkkänä panokaverina. Ja kaikista eniten päänvaivaa aiheuttaa se, millä ihmeen nimellä sitä toista osapuolta oikein pitäisi kutsua.”Tässä on Mauri, se on mun…” mikä? Poikaystävä ei käy, jos ei olla sovittu seurustelusta, mutta ei pelkkä kaverikaan oikein sovi. Säätö viittaa epämääräiseen seksisuhteeseen, tapailukumppani taas on ihan typerä sana eikä kukaan sitä kai oikeasti käytä. Ja valitsi sitä minkä tahansa sanan, niin toinen voi silti olla eri leveleillä. Onhan tapailukumppanilla ja fuckbuddyllakin kuitenkin vissi ero.

Näkisin kuitenkin, että suhteen alussa on ihan hyvä olla sellainen ns. kuulosteluvaihe, jossa vähän mietitään, että mikä määritelmä tälle jutulle mahdollisesti sopisi. Ongelma on siinä, että kuulosteluvaiheen sopiva pituus on eri ihmisillä erilainen. Minulle sopii vähän pidempi kuulostelu, koska suhtaudun jokaiseen tapailemaani ihmiseen potentiaalisena poikaystäväehdokkaana, ja haluan tutustua toiseen kunnolla ennen sitoutumispäätöksen tekemistä. Toiset ovat enemmän salamarakastujia, mutta vähän aina jännittää niiden tyyppien puolesta, jotka vaikka muuttavat yhteen tai menevät naimisiin tosi lyhyen tuntemisen jälkeen. Mutta yksilöitähän tässä ollaan, toiset syttyvät hitaammin ja toiset sekunneissa.

Määrittelemättömyyden puolestapuhujat korostavat usein sitä, miten kaikki eivät hae parisuhdetta ja kuinka perinteinen parisuhdemalli ei sovi kaikille. Olen tästä aivan samaa mieltä ja todellakin ymmärrän, miksi sellainen kasuaali deittailu ilman mitään määritelmiä kuulostaa ihanteelliselta. Jos ei hae mitään vakavaa, niin miksi turhaan pilata hauskaa ja jännittävää suhdetta jollain tylsillä määrittelyillä. Noh, mistäs tiedät, hakeeko toinen jotain vakavaa vai ei? Onko asiasta käyty kenties jonkinlainen keskustelu? Jos on, niin eikö se silloin tarkoita, että suhde on määritelty?

Toisessa ääripäässä ovatkin sitten ne tyypit, jotka lyövät suhteelle määritelmän heti alussa sanomalla, etteivät hae mitään vakavaa. Että saman tien sanotaan, että et saa sitten ihastua ja tämä on pelkkää seksiä eikä mitään muuta. Aika ikävää, että joku toista yhtään tuntematta voi mennä sanomaan, että tällä suhteella ei sitten ole mitään tulevaisuutta. Mutta toisaalta ymmärrän, että kaikki eivät sitä parisuhdetta syystä tai toisesta halua, ja onhan se reilua sanoa asiasta heti, ettei loukkaa toista. Vielä paskamaisempaahan olisi vaan olla hiljaa ja antaa toisen elätellä toivoa jostain vakavammasta, vaikka itsellä ei olisi mitään mielenkiintoa sellaiseen.

Tällaiset määrittelyasiat korostuvat ihan erityisesti silloin, jos toiveissa on esimerkiksi polyamorinen tai avoin suhde. On ihan hyvä tsekata myös jo alkuvaiheessa esimerkiksi tulevaisuudensuunnitelmien yhteneväisyydet sekä se, ovatko seksimieltymykset jotakuinkin yhteneväiset. Itselleen tekee vain hallaa, jos välttelee näiden ”isojen kysymysten” käsittelyä ja elelee silmät ja korvat sulkien epämääräisessä tapailusuhteessa. Jossain vaiheessa ne realiteetit kuitenkin iskevät päin naamaa, niin parempi että se tapahtuu aikaisessa vaiheessa eikä sitten, kun on jo ehtinyt kehittyä tunteita.

Aiheeseen liittyvää:

Melkein mutta ei ihan-seurustelu

Enää ei seurustella, nyt tapaillaan

Sinkkuelämä ja deittailu tuntuvat välillä umpimähkäiseltä tiheässä viidakossa eteenpäin rämpimiseltä. Polulla pysymistä helpottaa kuitenkin tieto siitä, että kuten maailmankaikkeuteen yleensä, myös sinkkuuteen pätevät tietyt lainalaisuudet. Nämä seuraavat asiat pitävät paikkansa lähes yhtä varmasti kuin se, että Maa kiertää Aurinkoa ja voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin. 1. Kilteimmän näköiset miehet ovat aina niitä hurjimpia seksipetoja. Vastaavasti erotiikkaa tihkuvilta adoniksilta saa sängyssä lähinnä epämääräistä nylkytystä. 2. Menkat alkavat aina juuri silloin, kun olet odottanut koko viikon kiimaa valuen sitä, että heilallasi on viimein aikaa tavata. 3. Menkat eivät missään nimessä ala ajallaan silloin, kun pelkäät olevasi raskaana jollekin yhden illan panolle, jonka nimen muistat vain hatarasti. 4. Paras aika käyttää Tinderiä ei yllättäen ole sunnuntai, vaan tiistai. Jaa miksikö? Tiistaina ihmiset ovat sen verran selvinneet viikonlopusta, että alkavat taas havahtua yksinäisyyteensä ja kaivata toista ihmistä vierelleen. Sunnuntaisin olisi toki enemmän aikaa räplätä puhelinta, mutta darraisena ei jaksa niin paljon kiinnostaa. 5. Tinderin superlike on lähes aina vahinko. Tai jos ei ole, sen antaja on viimeinen ihminen jonka kanssa haluaisit olla missään seksuaalisessa kanssakäymisessä, vaikka maailmanloppu olisi siitä kiinni.

6. Se vanha heila, jota olet aina vähän haikaillut takaisin, laittaa viestiä aina juuri silloin, kun on juuri alkanut tapailla jotakuta toista. 7. Tulee päiviä, jolloin viisi eri ihmistä laittaa Tinderissä viestiä, ja tunnet olevasi maailman halutuin ihmisyksilö. Sen jälkeen tulee päiviä, jolloin puhelin värähtää kerran, ja silloinkin se on vain muistutusviesti siitä, että puhelinlasku on maksamatta. 8. Paneminen tuntuu joskus pitkän seksittömän kauden jälkeen siltä, kuin olisi saanut neitsyytensä takaisin. Sattuu. 9. Kaikki vastaantulijat näyttävät pelottavasti vanhoilta heiloilta silloin, kun on tilanteessa jossa ei missään nimessä haluaisi kehenkään sellaiseen törmätä. Kuten seksitautiklinikan vastaanotolla tai silloin, kun on jonkun uuden kanssa treffeillä. 10. Kaipaat miestä rinnallesi eniten silloin, kun et saa omin voimin salsakastikepurkin kantta auki. + ekstra miesnäkökulmasta: Kun lähdet poikien kanssa parille ja et oikeastaan jaksaisi jatkaa iltaa, mutta jatkat kuitenkin siinä toivossa että vaikka saisit, mutta sitten pilkun aikaan tajuat olevasi vain hirveässä kännissä, että jokainen nainen katsoo sinua lähinnä huolestuneena. Aiheeseen liittyvää: Ärsyttävimmät asiat sinkkuna olemisessa Miten aloittaa viestittely kiinnostavan tyypin kanssa