Seksuaalisuus

Jos jossain (vaikka kadulla, Tinderissä tai missä niitä ihmisiä nykyään tavataankaan) tulisi vastaan viehättävä, raskaana oleva ihminen, lähestyisitkö häntä? Onko raskaudessa ehkä jotain sellaista, mikä tekee ihmisestä lähtökohtaisesti vähemmän (tai joissain tapauksissa enemmän?) kiinnostavan seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä? Itse väitän, että monenlaisista kulttuurisista syistä johtuen raskaus saa monet arastelemaan lähestymistä. Eniten vaikuttaa monogamianormi ja sormensa pelissä voi olla myös mm. länsimaisilla kauneusihanteilla sekä madonna–huora-problematiikalla.

Oma kokemukseni on, että raskaus on muuttanut sitä, miten muut ihmiset näkevät minut ja kehoni. Mitä enemmän raskaus näkyy, sitä vähemmän olen muiden silmissä nainen ja sitä enemmän äiti. Äitiys taas tuntuu olevan jotenkin seksuaalisuuden vastakohta. Tunnen olevani näkymätön kaikille muille paitsi niille, joille raskaus on erityinen mieltymys tai fetissi ja heidän huomionsa on tuntunut lähinnä kiusalliselta. Enkä varsinaisesti kaipaa huomiota yhtään keneltäkään omaa puolisoani lukuun ottamatta vaan itselleni tässä on kyse vain yhdestä kiinnostavasta ilmiöstä. Havaintojeni mukaan raskaus tuntuu olevan vahvasti joko turn-on tai turn-off ja neutraali suhtautuminen on harvinaisempaa.

Pyysin asiaan näkemyksiä myös Instagram-seuraajiltani. Sain paljon viestejä ja erityisesti ilahduin muiden raskaana olleiden ja olevien kertomuksista siitä, kuinka raskaus on ollut heille oikeaa seksuaalisuuden kulta-aikaa ja kuinka sekä heidän kumppaninsa että muut ihmiset ovat nähneet heidät jopa aiempaa haluttavampina. Selkeästi omat ajatukseni eivät siis olekaan absoluuttinen totuus ja saattavat jopa kertoa enemmän minusta itsestäni kuin ympäröivästä maailmasta. Jonkin totuuden siemenen jäljillä kuitenkin ehkä olen, sillä sain myös paljon sellaisia viestejä, joiden lähettäjät samastuivat omiin kokemuksiini. Jotkut myös toivat ilmi, ettei se näkymättömyys suinkaan lopu raskausaikaan vaan voi jatkua vielä silloinkin, kun lapset alkavat olla isoja.

Kysyin seuraajiltani, voisivatko he kuvitella lähestyvänsä raskaana olevaa romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä ja pyysin heitä perustelemaan vastauksensa. Kun viimeksi katsoin kyselyn tilannetta, 58 % (123 ihmistä) oli vastannut kyllä ja 42 % (88 ihmistä) ei. Valtaosa ei-vastaajista perusteli vastaustaan sillä, että eivät itse halua lapsia ja toivovat, ettei kumppaniehdokkaallakaan olisi. Tämä on tosi hyvä syy ja on myönnettävä, etten itse tullut tätä edes ajatelleeksi – kiitos siis seuraajilleni tämän varsin olennaisen näkökulman esiintuomisesta. Toinen usein toistuva perustelu oli se, että raskaana olevan myös helposti oletettiin olevan parisuhteessa ja siksi kynnys lähestymiselle on korkea. Se kertoo kulttuurimme vahvasta monogamianormista, koska yhtä hyvin raskaana oleva voi olla myös sinkku tai jonkinlaisessa avoimessa suhteessa. Toisaalta moni vastaaja toi myös esiin sen, että raskaana olevaa odottaa lähitulevaisuudessa sen verran iso elämänmuutos, että hänellä varmasti on muita prioriteetteja kuin uuden ihmissuhteen virittely ja se on toki totta ihan kaikenlaisissa tilanteissa olevien kohdalla.

Kukaan ei sanonut suoraan, ettei lähestyisi raskaana olevaa siksi, ettei pidä raskaana olevaa tai tämän kehoa kiihottavana – mikä ei sinänsä ole ihme, koska seuraajani tietävät kyllä omasta raskaudestani ja aika harva varmaan kehtaisi tuollaista siksi päin naamaa sanoa. Tiedän kuitenkin, että niitäkin ihmisiä on, joita pyöristynyt vatsa ei vaan kerta kaikkiaan sytytä ja se on tietysti tosi ok. En voi olla näkemättä siinä kuitenkin henkilökohtaisen preferenssin lisäksi myös kulttuurisia ulottuvuuksia. Toisille iso vatsa on turn-off ehkä siksi, että länsimaisen kauneuskäsityksen mukainen seksikäs vartalo on hoikka ja kiinteä. Evoluutiopsykologiasta innostuneet usein perustelevat tätä sillä, että miehiä kiinnostavat hedelmällisyyden merkit eli nuoruus, terveys, isot rinnat ja leveät lanteet ja että siksi hoikka mutta muodokas keho olisi jotenkin universaalisti seksikäs. Tämän logiikan perusteella raskauden pitäisi kuitenkin olla aivan erityisen kiihottavaa, koska se on varmempi merkki hedelmällisyydestä kuin mikään muu. Veikkaan siis, että jos raskaana oleva tuntuu puhtaasti fyysisessä mielestä ei-kiinnostavalta kumppanilta, kyse voi olla vahvasti sisäistetyistä kapeista kauneusihanteista ja niistä kannattaa ehkä hieman pyristellä eroon.

Toisaalta luulen, että isommalle osalle raskaana oleva tuntuu kumppanina epäpotentiaaliselta enemmänkin siksi, että äitiys ja seksuaalisuus tuntuvat olevan niin kaukana toisistaan. Tämä liittyy madonna–huora-dikotomiaan eli perinteiseen tapaan jakaa naiset hyviin ja huonoihin, puhtaisiin ja likaisiin, siveellisiin ja seksuaalisiin. Madonna-naisen esikuva on neitsyt Maria, jonka tärkeimpiä ominaisuuksia ovat seksuaalinen koskemattomuus ja äitiys. Tämä on tietysti tosielämässä lähes mahdoton yhtälö, mutta on johtanut siihen, että näemme äitiyden tietyllä tapaa pyhänä ja puhtaana sekä vastakohtaisena syntisen likaiselle seksuaalisuudelle. Ainakaan äiti ei saisi olla näkyvästi seksuaalinen vaan se puoli itsestä pitäisi säästää pelkästään omalle kumppanille.

Raskaus ja äitiys voivat kuitenkin muuttaa myös sen oman kumppanin suhtautumistapaa. Ei ole harvinaista, että heterosuhteissa miehen seksuaalinen kiinnostus kumppaniaan kohtaan laskee tämän ollessa raskaana. Ajatus mukana kulkevasta vauvasta voi häiritä kovasti ja jotkut myös pelkäävät seksin vahingoittavan vauvaa. Toisille taas saman ihmisen näkeminen yhtä aikaa seksuaalisena olentona ja äitinä voi olla lähes mahdoton yhtälö ja sitä sotkee entisestään se, jos raskaana oleva itse haluaa tavallista enemmän seksiä raskaana ollessaan. Vauva- ja lapsiperheiden vanhempien seksielämän näivettyminen ei siis välttämättä liity aina siihen, ettei seksille olisi aikaa tai lapset synnyttäneen osapuolen halut katoaisivat lasten saannin myötä, vaan taustalla voi olla myös tällainen kulttuurinen ajatusvinouma.

Tässä madonna–huora-problematiikasta kertovassa postauksessani kirjoitin myös, että jotkut miehet pitävät ”vaimomatskuna” sellaisia naisia, jotka eivät näytä seksuaalisuuttaan vahvasti ulospäin eli tavallaan ylläpitävät illuusiota neitseellisyydestään. Tämä perustuu siihen, että jotkut miehet haluavat ns. omistaa naisen seksuaalisuuden eivätkä halua kuulla mitään tämän aikaisemmista suhteista tai kumppaneista. Näille miehille raskaus voi olla ongelma, koska se on varsin konkreettinen todiste siitä, että seksiä on harrastettu aikaisemminkin.

Uskon kuitenkin, että iso osa raskaana olevan lähestymistä arastelevista vain ajattelee, ettei halua vaivata ja häiritä hyvin todennäköisesti parisuhteessa olevaa ihmistä, jolla on iso elämänmuutos meneillään. Sama pätee yhtä lailla myös lasten kanssa kulkeviin ihmisiin sukupuolesta riippumatta: eräs ystäväni totesi eilen, ettei oikein kehtaa katsella ”sillä silmällä” lastenvaunujen kanssa kulkevia miehiä tai edes hymyillä heille, koska olettaa miehen olevan parisuhteessa tai ainakin ollut varsin vähän aikaa sitten sen verran kiinnostunut jostakusta, että lapsi on saanut alkunsa ja tuntuisi ikävältä häiritä tätä suhdetta. Hän tunnisti hyvin ajatuksen taustalle piilevän monogamianormin ja ehkä voisimmekin kaikki hieman rentoutua ja avoimemmin flirttailla toisillemme riippumatta siitä, onko jollakulla lapsi mahassa tai vaunuissa. Itse en ainakaan ollenkaan pahastuisi siitä, että minulle hymyilisivät kadulla muutkin kuin mummot tai pienten lasten äidit. Ehkä toivoisin, että useampi ihminen näkisi raskaana olevat kuten muutama seuraajani osuvasti kuvasi: ihmisinä siinä missä muutkin ja ”seksikkäinä ja äärimmäisen seksuaalisina olentoina eikä minään kävelevinä ensiasuntoina”.

Instagramiin ilmestyi vähän aikaa sitten tili nimeltä Viestejä miehiltä, joka julkaisee ”enemmän ja vähemmän imartelevia viestejä, joita tosielämässä mies on lähettänyt”. Viesteissä miehet käyvät yksinpuhelua tuntemattomien naisten viestikansioissa, ehdottelevat seksiä toinen toistaan tökerömmillä tavoilla ja suuttuvat, kun viestin vastaanottaja ei osoita kiinnostusta. Tili on kerännyt lyhyessä ajassa paljon seuraajia ja herättänyt runsaasti riemua mutta myös kritiikkiä. On pohdittu, miten tällainen miehille naureskelu vie tasa-arvopyrkimyksiä eteenpäin ja kysytty, eikö parempi nimi tilille olisi jokin sukupuolineutraali, kuten Viestejä ääliöiltä.

Epämääräiset Instagram- tai Facebook-viestit tuntemattomilta miehiltä, seksiä ällöttävästi ehdottelevat Tinder-matchit ja tyypit, jotka jatkavat vuosikausia yksinpuhelua vastausta saamatta ovat hyvin tuttuja monille naisille ja naisoletetuille ei-binäärisille. Monella on kokemusta myös niistä tyypeistä, jotka eivät joko ymmärrrä ei-sanaa ja alkavat vängätä tai torjutuksi tullessaan suuttuvat ja alkavat haukkua ja solvata. Itsekin olen osani näistä saanut ja kertonut niistä mm. tällä videolla sekä tässä podcast-jaksossa yhdessä ystäväni Lady Clitterin kanssa. Ei kuitenkaan tarvitse olla mikään somejulkkis tai puhua seksuaalisuudesta somessa näitä viestejä saadakseen, vaan kriteeriksi tuntuu riittävän ihan vaan oletettu naiseus.

Merkittävä yhdistävä tekijä kaikissa näissä viesteissä onkin se, että lähettäjät ovat useimmiten miehiä ja vastaanottajat naisia. Tämän vuoksi on mielestäni olennaista, että viestejä julkaisevan tilin nimi on nimenomaan Viestejä miehiltä, koska se tekee näkyväksi ilmiön selkeän sukupuolittuneisuuden. Aika pian sen perustamisen jälkeen nimittäin perustettiin vastaava tili naisten viestejä varten, jossa ei toistaiseksi kuitenkaan ole yhtäkään julkaisua. Varmasti ihan kaikkien sukupuolten edustajat lähettävät joskus typeriä viestejä, mutta kyse ei ole samalla tavalla laajamittaisesta ilmiöstä. Jos Viestejä miehiltä olisi Viestejä ääliöiltä, ylivoimainen enemmistö julkaistuista viesteistä olisi silti miesten lähettämiä. Nimen sukupuolineutraalius veisi siis vain huomion pois ilmiön sukupuolittuneisuudesta, joka on olennainen seikka, kun ilmiötä yritetään ymmärtää.

Mistä siis johtuu, että juuri miehet lähettelevät näitä viestejä naisille eikä esimerkiksi toisin päin? Toimittaja Riikka Suominen kirjoitti Me Naisten kolumnissaan ”Miksi kukaan mies luulee, että ”voisin panna sua” -viestit johtavat seksiin?”, että viestit kertovat miesten etuoikeutetusta asemasta: miehet käyttäytyvät viesteissä huonosti, koska he saavat tehdä niin yhteiskunnassa muutenkin. Tässä on vinha perä, sillä poikien ja tyttöjen kasvatus on perinteisesti eronnut aika paljon juuri siinä, miten opetetaan ottamaan muut ihmiset huomioon. Pojille on korostettu enemmän voimaa ja omien näkemysten puolustamista, kun taas tyttöjä on ohjattu myötäilemään ja antamaan tilaa muille. Torjutuksi tulemisen käsittelyn haasteetkin voivat kummuta kasvatuksesta, sillä puutteelliset tunnetaidot tekevät negatiivisten tunteiden rakentavasta käsittelystä hankalaa ja se purkautuu herkästi aggressiona, toksisessa maskuliinisuudessa ainoana hyväksyttävänä tunneilmaisun muotona. Suomisen mukaan Viestejä miehiltä on siis suuri palvelus miehille, koska se nostaa rimaa ja tarjoaa tilaisuuden oppia normaalia vuorovaikutusta.

Olennainen selittävä tekijä voi olla sekin, ettei meillä oikein ole hyvää mallia seksin ehdottamiselle kivalla ja kohteliaalla tavalla. Seksuaalikasvatus lähtee aika lailla suoraan yhdynnästä eikä hirveästi puhuta siitä, miten tilanteeseen päädytään. Ehkä puhutaan ihastumisesta ja tunteiden kertomisesta ihastuksen kohteelle, mutta puhdasta seksiagendalla lähestymistä ilman romanttisia tunteita ei opeteta missään. Tämä voi johtua myös siitä, että parisuhteen ulkopuolinen, sitoutumaton seksi on ollut hyväksyttyä vasta aika vähän aikaa: Riikka Suominen huomauttaa kolumnissaan osuvasti, ettei miesten ole tarvinnut kehittää hurmaamistaitojaan, koska aikaisemmin naisten on ollut sosiaalisista ja taloudellisista syistä pakko etsiä mieskumppani ja heidän seksuaalisuutensa on ollut vahvasti miesten kontrolloimaa. Nyt niitä taitoja on kuitenkin pakko olla, koska naiset voivat valita aiempaa vapaammin, kenen kanssa harrastavat seksiä.

Isosta osasta Viestejä miehiltä -tilinkin julkaisuista näkee, että lähettäjä selvästi tarkoittaa hyvää, mutta yritys menee silti vähän metsään. Viesteissä toistuu todella usein tarjous suuseksistä, mikä voi olla miehiltä yritys osoittaa, että he ovat hyviä ja huomaavaisia rakastajia, jotka ovat kiinnostuneita kumppaninsa nautinnosta. Tämä on sinänsä ihana ajatus ja ymmärrän logiikan tällaisen lähestymistavan taustalla. Valitettavasti sillä harvoin on toivottua lopputulosta, koska tuntemattomien seksiehdotukset tuntuvat varsin monen naisen mielestä epäkohteliailta, tahdittomilta, esineellistäviltä ja ällöttäviltä viestin sisällöstä riippumatta. Viestejä miehiltä -tilin kommenteissa moni on myös huomauttanut, että seksuaalissävytteisten juttujen kirjoittaminen toiselle ilman suostumusta menee seksuaalisen häirinnän puolelle. Joistain viesteistä huomaa selvästi senkin, että lähettäjä kyllä tiedostaa oman käytöksensä ongelmallisuuden ja sen, etteivät viestit tule johtamaan seksiin, ja silloin viestin lähettämisen motiivina näyttäytyy lähinnä vastaanottajan hiljentäminen ja oman dominanssin osoittaminen.

Seksin ehdottamisessa toiselle ihmiselle ei tietenkään ole mitään väärää, mutta kontekstilla on merkitystä: lopputulokseen vaikuttaa tosi paljon se, missä kanavassa ehdotus tapahtuu, mitä sitä ennen on tapahtunut ja toki myös se, miten ehdotuksensa esittää. Tässä postauksessa on ohjeita siihen, miten tällainen seksiagendalla lähestyminen kannattaa tehdä.

Kaikki Viestejä miehiltä -tilin sisältö ei kuitenkaan ole seksuaalista häirintää tai mitään muutakaan ikävää tai väärää, vaan joukossa on myös ihan vaan hassuja ja vähän omituisia mutta sinänsä harmittomia viestejä. Tilin ylläpitäjät ovat kertoneet haluavansa julkaista ihan kaikenlaisia viestejä, mutta linjanveto on sinänsä ongelmallinen, koska valtaosa viesteistä on niitä monella tapaa ongelmallisia ja siksi harmittomienkin viestien kohdalla lukija miettii, mikä tässä nyt on se ongelma. On tosi eri asia lähettää törkeitä ja asiattomia viestejä kuin vaikka joku kulunut iskurepliikki ja näitä ei ole järkevää asettaa samalle viivalle. Tämän suhteen ymmärrän tilin saaman kritiikin, koska ei ole reilua nauraa ihmisille, jotka eivät keskustele supliikisti somessa tai deittisovelluksissa, olivat nämä mitä sukupuolta tahansa.

Viestejä miehiltä -tilin hienous onkin niissä asiattomissa viesteissä ja siinä, että se todella tekee näkyväksi ilmiön, joka on monille meistä viestejä vastaanottaneista hyvinkin tuttu mutta muille ihmisille vieras. Olen nähnyt monien miesten jakavan tilin sisältöä omissa kanavissaan epäuskoisena siitä, että maailmassa on miehiä, joiden mielestä kyseisten viestien lähettäminen on hyvä idea. Osa on toki myös uhriutunut, syyttänyt miesvihasta ja heilutellut #notallmen -korttia, mutta monen on vaikeaa sulkea silmiään ilmiöltä, kun siitä on todisteena mustaa valkoisella. Tilin olemassaolo saattaa jopa saada jonkun reflektoimaan omaa käytöstään ja harkitsemaan jatkossa tarkemmin viestiensä sisältöä, ja se jos mikä on edistystä.

Seksuaalista halua on olemassa kahdenlaista sorttia: spontaanisti ja responsiivisesti syttyvää. Jostain syystä iso osa ihmisistä kuitenkin tietää vain ensiksi mainitun olemassaolosta ja jälkimmäistä ei sen yleisyydestä huolimatta tunneta. Tämän vuoksi moni voi pitää itseään haluttomana tai jopa aseksuaalina, koska ei ymmärrä, miten oma halu toimii.

Esittelin haluttomuutta käsittelevällä EI HUVITA -verkkokurssillani spontaanin ja responsiivisen halun eroja heti kurssin ensimmäisessä moduulissa. Ajattelin sen toimivan hyvänä lämmittelynä, jolla kurssilaiset pääsevät orientoitumaan kurssin teemoihin enkä ollenkaan arvannut, että iso osa kurssilaisista kokisi sen lähes tärkeimmäksi ja käänteentekevimmäksi tiedoksi koko kurssin aikana. Sain useilta kurssilaisilta palautetta, jonka mukaan tieto responsiivisen halun olemassaolosta huojensi heidän mieltään ja tarjosi selityksen: he eivät olekaan viallisia ja rikki, he vain haluavat eri tavalla kuin kumppaninsa. Sama toistui, kun tällä viikolla vaikuttaja Maiju Voutilainen nosti aiheen esille Instagramissaan ja sai seuraajiltaan runsaasti viestejä, joissa kerrottiin Voutilaisen postauksen olleen ensimmäinen kerta, kun he edes kuulivat responsiivisesta halusta.

Kysymys kuuluukin, miksi responsiivisesta halusta ei puhuta enempää? Miten meillä voi olla tilanne, jossa tällaisesta varsin olennaisesta asiasta vaietaan ja sen vuoksi merkittävä määrä ihmisiä kipuilee seksuaalisuutensa kanssa pitäen itseään viallisena ja rikkinäisenä?

Mitä responsiivinen halu on?

Spontaanin ja responsiivisen halun ero liittyy halun syttymismekanismeihin. Spontaani halu on sisäsyntyistä, joskus varsin yhtäkkiä iskevää panetusta, suorastaan tarvetta harrastaa seksiä juuri sillä hetkellä. Responsiivinen halu taas vaatii syttyäkseen jonkin ärsykkeen, kuten kosketusta tai esimerkiksi visuaalista stimulaatiota. Toisin sanoen responsiivisesti syttyvää halua täytyy joskus ”herätellä”, eli se saattaa vaatia aikaa ja pientä vaivannäköä.

Tärkeintä spontaania ja responsiivista halua toisiinsa vertaillessa on muistaa, ettei kumpikaan ole toista parempi tai oikeampi tapa haluta seksiä. Spontaanisti syttyvä halu on kuitenkin osa kulttuurista seksi-ihannettamme ja esimerkiksi elokuvissa seksi on usein sellaista, jossa osapuolet vaan hyökkäävät toistensa kimppuun ja halu syttyy sekunneissa. Spontaani halu mielletään siis usein ”aidoksi haluksi” ja responsiivinen jollain lailla huonommaksi ja vähemmän todelliseksi.

Haluamisen tapa ei katso sukupuolta ja se voi myös vaihdella elämän aikana jonkin verran, mutta tutkimusten mukaan naiset (vulvalliset) haluavat usein responsiivisesti ja miehet (penikselliset) useammin spontaanisti. Tämä selittää, miksi responsiivinen halu on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle seksipuheessa, sillä käsityksemme seksistä ja etenkin ”normaalista” seksistä perustuu vahvasti tiedolle ja ymmärrykselle cis-heteromiehen seksuaalisuudesta. Seksuaalisuuden tutkimus on varsin pitkään ollut cis-miehen seksuaalisuuden tutkimusta ja vaikka cis-naisiakin on tutkittu, on ajateltu, että naisen seksuaalisuus on ikään kuin light-versio miehen seksuaalisuudesta. Kun siis cis-naiset toimivat eri tavalla kuin cis-miehet, on ero kuitattu sillä, että naiset ovat vähemmän seksuaalisia, kun todellisuudessa kyse on ollut siitä, että naisen seksuaalisuus toimii eri tavalla. Yleiset väitteet siitä, että naisilla olisi miehiä heikompi orgasmikyky tai he haluaisivat vähemmän seksiä kuin miehet eivät siis ole totta vaan perustuvat väärinymmärrykseen.

(Tässä yhteydessä haluan mainita, että valtaosassa seksitutkimuksia on tutkittu cissukupuolisia ja niissä puhutaan miehistä ja naisista. Tutkittavien joukossa on voinut olla myös intersukupuolisia tai ei-binäärisiä ihmisiä, mutta sitä ei voida tietää. Tämänhetkisen tutkimustiedon valossa on siis mahdotonta sanoa, missä määrin tuloksia voidaan yleistää muihin kuin cis-ihmisiin. Se kuitenkin tiedetään, että sukupuolikategorioiden sisällä on paljon enemmän vaihtelua ja variaatiota kuin niiden välillä.)

Seksuaalista halua ja kiihottumista kuvaavia teoreettisia malleja on useita. Kuuluisin niistä lienee William Mastersin ja Virginia Johnsonin malli vuodelta 1966, jossa kuvataan ihmisen seksuaalista vastetta lineaarisena siirtymänä kiihottumisesta tasannevaiheen kautta orgasmiin. Vuonna 1983 Helen Singer Kaplan muokkasi mallia jakaen seksuaalisen vasteen kolmeen vaiheeseen: haluun, kiihottumiseen ja orgasmiin. Nämä mallit kuvaavat selkeästi spontaania halua ja tuntuukin hyvin loogiselta ajatella, että halu on se ensimmäinen seksiin vaadittava elementti. Kuitenkin vuonna 2000 Rosemary Basson esitteli uuden, ympyränmuotoisen mallin, jossa halu voi tulla mukaan missä vaiheessa tahansa. Mallin mukaan halu voi syttyä seksuaalisen stimulaation lisäksi myös esimerkiksi fyysisestä tai emotionaalisesta läheisyydestä ja kontekstuaalisilla tekijöille, kuten vireystilalla ja sillä, tunteeko olonsa kumppanin kanssa turvalliseksi voi olla merkittävä vaikutus haluun. Se myös painottaa, ettei seksin tarvitse aina päättyä orgasmiin ollakseen tyydyttävää. Malli selitetään erinomaisesti auki tällä videolla, kannattaa katsoa!

Aina ei tarvitse antaa mahdollisuutta

Responsiivinen halu siis vaatii sen, että on tapahduttava jotain seksuaalisesti stimuloivaa, jotta halu voisi herätä. Tämä lienee taustalla ohjeissa, joissa kehotetaan kumppaneitaan vähemmän seksiä haluavia ihmisiä ryhtymään hommiin, vaikka ei huvittaisikaan. Joskus tämä ohje toimiikin, halu syttyy ja seksin jälkeen on hyvä ja tyytyväinen olo siitä, että antoi halulle mahdollisuuden tulla. Tässä on kuitenkin vaarana myös se, että ihminen lähtee ylittämään omia rajojaan ja harrastaa seksiä sitä haluamatta kumppaninsa mieliksi. Näin käy erityisen helposti silloin, jos ajatellaan, että kerran aloitettua seksiä ei voi enää lopettaa kesken eli kun hommaan on kerran ryhdytty, se täytyy hoitaa loppuun. Ajatukseen spontaanista halusta kun liittyy myös käsitys seksistä nälän tai janon kaltaisena tarpeena, joka täytyy saada tyydytetyksi. Ei olekaan ollenkaan harvinaista kokea syyllisyyttä kumppaninsa tyydyttämättä jäävistä tarpeista, jos itse haluaa seksiä vähemmän, tai ajatella olevansa kumppanille velkaa orgasmin, jos on jotenkin saanut hänet kiihottumaan.

Jos suhteen osapuolista yksi haluaa spontaanisti ja toinen responsiivisesti, on hyvä keskustella tavoista, joilla responsiivisesti haluavan halua voi herätellä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että responsiivisesti haluavan pitäisi ”antaa mahdollisuus” halun syttymiselle aina kun kumppani haluaa seksiä. Kieltäytyä saa aina ja leikin lopettaa myös kesken kaiken, jos ei tunnu hyvältä. Itseään kannattaa kuulostella: olenko nyt seksille avoimessa mielentilassa, vai suostunko tähän vain kumppanini mieliksi? Pidän tärkeänä, että tätä puolta korostettaisiin enemmän myös ammattilaisten taholta: meidän seksuaalineuvojien ja -terapeuttien helmasyntinä kun saattaa joskus olla se, että lähdemme hakemaan ”ratkaisua” halujen eriparisuuteen vähemmän haluavan halun määrän lisäämisestä. Responsiivinenkaan halu ei kuitenkaan voi aidosti syttyä, jos tilanteeseen liittyy painostusta. On mahdotonta haluta seksiä, jos kokee paineita suostua siihen tai kieltäytyminen ei tunnu turvalliselta tai mahdolliselta.

On ilmeisen tavallista ajatella, että spontaanin halun puuttuminen tekee omasta seksuaalisuudesta jollain tapaa huonomman, mutta näin asia ei kuitenkaan ole. Responsiivisesta halusta olisikin syytä puhua paljon nykyistä enemmän ja korostaa sitä, että se on yhtä hyvä ja normaali tapa haluta seksiä kuin spontaani panetuskin. Vaikka tuntuisi siltä, että oma responsiivinen halu olisi jollain lailla taakka, oman halun hyväksyminen tekee seksin haluamisesta ja siitä nauttimisesta paljon helpompaa. Syttyi halusi sitten spontaanisti tai responsiivisesti ja tunsit halua sitten kerran päivässä, kerran viikossa tai kerran vuodessa, kaikki on hyvin. Levitetään tätä ilosanomaa eteenpäin ja murretaan spontaanin halun ylivertaisuuden myytti!

Muistatteko, kun kirjoitin tässä postauksessa suunnittelevani verkkokurssia liittyen haluun ja haluttomuuteen? No, nyt se on täällä! Kurssin nimi on EI HUVITA – Uusia näkökulmia haluttomuuteen ja sen tärkein pointti on nähdä haluttomuus ja suhteessa esiintyvä halujen eriparisuus uudessa valossa. Kurssi käynnistyy 24.5. ja ilmoittautuminen on nyt auki täällä.

Päätin tehdä haluttomuuteen liittyvän verkkokurssin, koska aihe on vakiokamaa seksuaalineuvonnassa ja -terapiassa. Haluttomuus on siis paitsi todella yleistä, myös todella monelle ongelmaksi koettu asia. Mielenkiintoista kyllä, mitään erityisen toimivaa ”hoitoa” ei ole löydetty ja kyseessä tuntuu olevan aivan erityisen kompleksinen seksuaalisuuden osa-alue, jonka edessä monilla asiantuntijoillakin menee sormi suuhun. En väitä olevani heitä fiksumpi, mutta ajattelen kuitenkin, että koska ilmiötä on tarkasteltu ja yritetty korjata tietystä näkökulmasta jo aika kauan siinä erityisen hyvin onnistumatta, ei näkökulman vaihdoksesta voi olla haittaakaan.

Mitä ne uudet näkökulmat sitten ovat? No, ensinnäkin kurssilla ilmiön tarkastelun lähtökohdaksi otetaan yksilö ja hänen tarpeensa ja hyvinvointinsa. Kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä, mutta koska haluttomuus tai halujen eriparisuus ovat usein nimenomaan parisuhteessa olevien ongelmia, tilannetta on usein yritetty ratkoa parisuhteen hyvinvointi edellä. Monet asiantuntijoidenkin neuvot ovat tähdänneet ennemmin siihen, että parisuhteen seksimäärä pysyisi ennallaan tai kasvaisi kuin siihen, että haluton tai vähemmän haluava osapuoli alkaisi haluta enemmän. Jos ollaankin keskitytty toisen halun lisäämiseen, se on tehty parisuhde edellä. Normi siitä, että parisuhteessa kuuluu olla seksiä on todella vahva ja sellaista vaihtoehtoa, että enemmän haluava osapuoli mukautuisi vähemmän haluavan tarpeisiin tai täyttäisi omat tarpeensa muualla esitetään aika harvoin. Kurssillani parisuhteen seksinormi kyseenalaistetaan ja pohditaan, onko haluttoman tai kumppaniaan vähemmän haluavan ihmisen ollenkaan tarpeellista yrittää lisätä omaa haluaan ja kumpuaako tämä tarve hänestä itsestään vai halusta mukautua kumppanin toiveisiin ja toteuttaa jotain yleisesti hyväksyttyä normaalin parisuhteen käsikirjoitusta.

Kurssi sisältää oppimateriaalia kirjallisessa ja audiovisuaalisessa muodossa sekä webinaareja, joissa käsitellään kurssilaisten toivomia aiheita. Tarjoan kurssilaisilleni mahdollisuuden myös kahdenkeskiseen konsultaatioon, jossa voidaan paneutua tarkemmin kyseisen ihmisen tilanteeseen. Lisäksi olen laatinut kurssilaisilleni listan kirjallisuutta ja muuta materiaalia, johon kannattaa tutustua sekä ns. mustan listan kaikkea sellaista, missä haluttomuudesta puhutaan jollain lailla kyseenalaisella tavalla ja mistä ei ehkä ole niin paljon apua. Haluttomuudesta on nimittäin kirjoitettu paljon, mutta teoksissa tuntuu toistuvan tarve patologisoida halujen eriparisuus ja väen vängällä pakottaa vähemmän haluava osapuoli haluamaan enemmän tai jopa suostumaan seksiin vastentahtoisesti. Tyypillisesti kirjallisuudessa toistuu myös uskomus siitä, että naiset ovat luonnostaan haluttomampia kuin miehet ja kokevat vahvaa tarvetta monogaamiseen parisuhteeseen, kun taas miehille sitoutuminen on vaikeaa ja heidän seksuaaliset tarpeensa ovat vahvoja ja impulssinsa hallitsemattomia. Tällaisesta normittavasta ja virheellisestä puheesta ei ole mitään hyötyä yhtään kenellekään ja siksi on parempi, ettei kukaan yritä etsiä apua omaan tilanteeseensa tällaisesta kirjallisuudesta.

Lisätietoa kurssista löydät kurssisivulta. Ilmoittautuminen on käynnissä nyt ja päättyy sunnuntaina 23.5. Ennen kurssin käynnistymistä kannattaa myös seurata aktiivisesti Instagramiani, jossa käsitellään kurssin teemoja ja keskustellaan niistä stoorien puolella. Toivotan kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleeksi kurssilleni: en lupaa, että seksihalunne nousevat taivaisiin, mutta jos oma tai kumppanin halun määrä mietityttää tai ahdistaa, kurssin jälkeen olo on takuulla parempi.