Seksuaalisuus

Miten ehdottaa seksiä somessa?

/ Seksuaalisuus

Ihmiset tapaavat toisiaan nykyään enenevissä määrin internetin välityksellä. Deittisovellusten lisäksi myös sosiaalisen median kanavat voivat olla hyviä paikkoja löytää kiinnostavia ihmisiä. Valitettavasti lähestymisyritykset somessa eivät ole aina kovin onnistuneita; erityisesti seksiseuraa etsitään usein varsin tökeröillä viesteillä, jotka harvoin johtavat toivottuun lopputulokseen.

Miksi seksi tuntuu olevan aihe, jonka äärellä niin monelta unohtuu käytöstavat ja peruskohteliaisuus? Entä mikä olisi hyvä tapa lähestyä ihmistä seksiagendalla niin, ettei tule loukanneeksi toista? Tästä sanottavaa on niin seuraajillani kuin seksin ja seksuaalisuuden parissa työskentelevilläkin.

Seksin ehdottamista ei opeteta missään

Kysyin Instagram-seuraajiltani, miten he ovat reagoineet, kun joku on ehdottanut heille seksiä somessa. Useimpia ehdotukset puistattavat, ärsyttävät, ahdistavat tai pelottavat ja parhaimmillaankin naurattavat. Suurin osa vastaajista oli naisoletettuja, mikä kertoo ilmiön sukupuolittuneisuudesta. Yhden vastaajan mukaan ehdottelijat taas ovat aina ”cishet miehiä, jotka luulevat ansaitsevansa seksiä”. 

Kyse ei siis ole pelkästään sosiaalisten taitojen puutteesta, vaan ilmiö kytkeytyy laajempaan kulttuuriseen ajatusmalliin, jonka keskiössä on nainen objektina, miehen halun tyydyttäjänä ja heikompana sukupuolena. Joskus seksuaalissävytteisten viestien ja esimerkiksi kullikuvien lähettelyn syy voi olla seksinhimon sijaan myös vallankäyttö ja dominanssin osoittaminen. 

Somessa pyörii kuitenkin myös iso joukko kiimaista väkeä, joille seksin ehdottaminen on vaikeaa; eikä ihme, kun harvalle on sitä koskaan opetettu. Seksuaalikasvatus lähti ainakin omina kouluaikoinani suoraan yhdynnästä eikä puhuttu halaistua sanaa sitä edeltävistä tapahtumista. Pornossa seksitilanteisiin taas päädytään usein varsin erikoisesti; yhtäkkiä putkimiehellä onkin housut nilkoissa tai joku sihteeri tulee johtajan työhuoneeseen peppu paljaana pyllistelemään. Kovin hyvää mallia ei siis sieltäkään löydy.

(Vammaisaktivisti Pinja Eskola peräänkuuluttaa blogitekstissään sosiaalisen kanssakäymisen taitojen lisäämistä vammaisten seksuaalikasvatukseen, ja toteaa samalla, että tästä opetuksesta hyötyisivät todellisuudessa ihan kaikki.)

Sosiaaliset taidot ja tilannetaju auttavat toki eteenpäin, mutta jostain syystä seksistä puhumista pidetään poikkeuksena tavallisista vuorovaikutusta koskevista normeista. Seksiakti itsessään on varsin uniikki vuorovaikutustilanne, jossa tietyllä tapaa hylätään muita tilanteita koskevat sosiaaliset normit ja käyttäytymissäännöt. Vaikuttaakin siltä, että jotkut laskevat seksin ehdottamisen tai kaiken seksiä koskevan keskustelun tämän saman poikkeuksen piiriin ja siksi ajattelevat, ettei käytöstavoista tarvitse välittää.

Muista käytöstavat (myös silloin, kun puhut seksuaalisuuden ammattilaisten kanssa)

Seksin ehdottaminen ja itse seksiakti ovat kuitenkin kaksi eri asiaa ja kaksi erilaista vuorovaikutustilannetta. Toisen DM-boksiin ei voi vaan slaidata puhumaan tuhmia, vaan ensin täytyy selvittää toisen kiinnostus. Vaikka itse olisi jo housut märkänä kiimasta, ilman suostumusta lähetetyt seksiviestit ja -kuvat eivät nyt vaan ole ok eivätkä takuulla johda yhtään mihinkään.

Tämä koskee ihan kaikkia ihmisiä, myös meitä seksuaalisuuden parissa työskenteleviä tai siitä puhuvia. Toisille me kuitenkin tunnumme olevan poikkeuksia, joille voi sanoa mitä vaan. Sana seksi tuntuu naksauttavan joidenkin aivot sellaiseen asentoon, joka poistaa kaikki filtterit. 

Monella meistä somessa vaikuttavista seksologian ammattilaisista menee aivan tuhottomasti aikaa kaikkiin niihin viesteihin, joissa ehdotellaan seksiä, kommentoidaan kehoa, pyydetään ilmaisia neuvoja, tarjotaan rahaa seksistä, esitellään genitaaleja tai ihan vaan moikkaillaan. Jokaisesta viestistä tulee ilmoitus, ne täytyy avata ja lukea, sitten joko ihan vaan poistaa tai ottaa kuvakaappaus ja ilmiantaa sekä estää käyttäjä. Moikkausviestit ovat sinänsä harmittomia, mutta jos niihin vastaa, tulee seuraavissa yleensä jo seksivihjailua. Tuntuu, että koska työssämme puhumme seksistä, ammattiryhmämme ei joidenkin mielestä ansaitse kunnioitusta tai työrauhaa. Esimerkkejä saamistani ehdotuksista löytyy tästä blogitekstistäni

Seksityöntekijät saavat näiden lisäksi vielä liudan kaikenlaisia muita viestejä, joiden seasta voi olla kuluttavaa seuloa potentiaalisten asiakkaiden yhteydenottoja. Monelle on vaikeaa käsittää, että seksityöntekijäänkin pitäisi osata ottaa yhteyttä asiallisesti, kuin puhuisi ihmiselle eikä lihanpalalle. Kikkelikuvia tulvii ja viestejä laitellaan keskellä yötä, ihan kuin seksityöntekijä ei esimerkiksi nukkuisi koskaan. Harva myöskään ottaa yhteyttä lääkäriin kysymällä ”paljo maksaa” tai pyytää suutaria korjaamaan kengät puoli-ilmaiseksi, koska asiakkaalla ei ole rahaa mutta tykkää kengistä niin paljon, mutta seksityöntekijöiden kohdalla tämä on ilmeisesti ok.

(Seksityön arkeen monenlaisine asiakkaineen ja yhteydenottoineen voit tutustua tässä Tiia ja Jouni Forsströmin H-sana -podcastin jaksossa.)

Tällaiset viestit usein kuitataan hekotellen miesten tapana ”ajatella alapäällään”, mutta ei se ole mikään syy. Jos osaa käyttäytyä ruokakaupan kassalla, täytyy osata myös silloin, kun asioi seksityöntekijän kanssa. Seksi osana ammattinimikettä ei tarkoita, että kyseinen ammatinharjoittaja on somessa etsimässä seksiseuraa – tai vaikka olisikin, hänen lähestymistään koskevat ihan samat säännöt kuin muidenkin ihmisten. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, mutta niin vahva on seksiin liittyvä ajatusvääristymä, ettei se sitä todella ole.

Kuinka ehdottaa seksiä somessa?

Pyysin seuraajiani kertomaan heidän mielestään parhaita tapoja ilmaista oma seksuaalinen kiinnostus jollekulle ilman, että tulee loukanneeksi tai ahdistelleeksi häntä. Ylivoimaisesti eniten peräänkuulutettiin suoraa mutta kohteliasta ja kunnioittavaa puhetapaa. Oli lähestyjän toiveena sitten ihan tosielämän seksiakti, seksiviestittely tai ihan vaan aiheeseen liittyvä keskustelu, erään vastaajan ehdottama aloitusviesti toimii hyvin: 

”Moikka, vaikutat kivalta. Kiinnostaisko sua tutustua lähemmin? Täysin ok jos ei natsaa.”

Asiallista, tyylikästä ja kunnioittavaa. Tähän voisi vielä lisätä, että jos haluaa herättää tuntemattoman ihmisen mielenkiinnon, kannattaa myös kertoa jotain itsestään – ja mielellään muutakin kuin peniksen koon. Luottamusta eivät herätä myöskään nimettömät ja kuvattomat profiilit. Voi ehkä tuntua hyvältä ajatukselta ensin tiedustella jonkun kiinnostusta ja vasta sitten paljastaa enemmän itsestään, mutta aika harva innostuu ajatuksesta seksistä ihmisen kanssa, josta ei tiedä mitään.

(Hauska anekdootti tähän liittyen: joskus 11-vuotiaana olin ihastunut erääseen poikaan, mutta en ujouteni vuoksi uskaltanut lähestyä häntä. Kerättyäni pitkään rohkeutta selvitin numerotiedustelusta hänen puhelinnumeronsa ja laitoin hänelle viestin. En kuitenkaan uskaltanut laittaa sitä omasta numerostani vaan käytin palvelua, joka salaa viestin lähettäjän. Logiikkani oli, että paljastan henkilöllisyyteni sitten, kun hän on jo viestien perusteella kiinnostunut minusta. No, en ikinä saanut viestiini vastausta ja otin sen silloin merkkinä siitä, ettei poikaa kiinnosta. Jälkikäteen olen miettinyt, että miten olisi voinutkaan kiinnostaa, kun hän vain sai joltain tuntemattomalta omituisen viestin. Joten joo, suosittelen kertomaan sen oman henkilöllisyyden ihan heti kättelyssä, vaikka jännittäisikin.)

Joskus voi olla hyvä ajatus tutustua ensin muiden aiheiden äärellä ja vasta myöhemmin siirtää keskustelu seksiin. Moni ihminen haluaa seksiä mieluummin tuttujen kuin tuntemattomien kanssa, varsinkin jos kyseessä on heteroasetelma: naisille tilanne ei ole kovin houkutteleva, koska mahdollisuus saada kummoistakaan nautintoa on pieni ja väkivallan riski taas suuri. Kaikista vähiten tekee mieli ottaa riskiä silloin, kun lähestymistapa on esineellistävä ja epäkunnioittava.

Somessa on toki myös se ongelma, etteivät kovin monet ole siellä lähtökohtaisesti seksiseuraa etsiskelemässä. Siksi kysyin seuraajiltani ehdotuksia paikoista, joissa voisi tärpätä paremmin. Moni ehdotti Tinderiä ja muita deittisovelluksia (esim. Badoo ja Her) sekä erilaisia asiaan vihkiytyneitä sivustoja, kuten Alastonsuomi, Xperience United ja BDSM-baari. Myös Jodelin @seksiseuraa-kanava mainittiin useammassa vastauksessa. Näiden kautta seuran löytäminen voi olla helpompaa, kun ihmiset ovat ehkä lähtökohtaisesti avoimempia ehdotuksille. Toki jos varman päälle haluaa pelata, kannattaa kääntyä seksityöntekijän puoleen – käytöstavat muistaen.

Loppuun vielä tiivistetysti pari vinkkiä, joilla pääsee pitkälle:

  1. Ilmaise kiinnostuksesi suoraan, mutta kohteliaasti. Kerro jotain myös itsestäsi.
  2. Pelkällä moi-viestillä et todennäköisesti saa koskaan vastausta.
  3. Kunnioita toisen oikeutta kieltäytyä ehdotuksestasi.
  4. Älä lähetä kuvaa sukuelimistäsi, ellei sinulta sellaista pyydetä.
  5. Seksistä ja seksuaalisuudesta somessa puhuvat ihmiset tai alan ammattilaiset eivät ole poikkeus näihin sääntöihin.
  6. Jos tavoitteesi on harrastaa täysin anonyymia seksiä, kohdista etsintäsi seuranhakuun tarkoitettuihin palveluihin.

Miten ehdottaa seksiä somessa? Read More »

Raiskauskulttuuri eli kierot, tyhjästä syyttävät naiset ja viattomat miesparat

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

SV: raiskaus, seksuaalinen väkivalta

Viime päivinä julkisessa keskustelussa on puhututtanut Roope Salmisen tuomio pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Keskustelua hallinnut diskurssi, jossa Salmista puolustetaan ja uhria syyllistetään ja tämän kokemusta vähätellään. Sen enempää itse tapaukseen kantaa ottamatta voi todeta, että kommentit kertovat aika paljon asenteestamme seksuaalirikoksiin sekä syvään juurtuneesta naisvihamielisestä raiskauskulttuurista.

(Ai mikä raiskauskulttuuri ja naisviha? Lue tämä postaus, niin asia selkenee!)

Suurin huoli kohdistuu perättömiin raiskaussyytöksiin

Aina kun jotain julkkismiestä syytetään seksuaalirikoksista, uhrin spekuloidaan olevan vain rahan ja julkisuuden perässä. Ylipäätään raiskausten yhteydessä muistetaan aina esittää huoli siitä, että kierot naiset vaan omista itsekkäistä syistään tehtailevat tekaistuja raiskaussyytteitä viattomista miehistä. Tämä argumentti on yleinen myös suostumukseen perustuvan raiskauksen määritelmän vastustajilla.

Olisi kiinnostavaa tietää, mihin tämä huoli oikein perustuu, sillä todellisuus ei sitä oikein tue.

Ensinnäkin poliisille ilmoitetuista raiskauksista vain noin joka kuudes johtaa tuomioon ja siihen tarvitaan vahvat todisteet. Toisekseen oikeusprosessit voivat kestää vuosia ja voivat olla uhrille henkisesti todella kuluttavia. Usein tilanteissa on vain uhrin sana syytetyn sanaa vastaan, eikä mikään velvoita syytettyä puhumaan totta.

Jos tuomio tuleekin, korvaukset ovat sen verran pieniä, ettei niillä rikastumaan pääse. Julkisuuden tavoitteluunkin seksuaalirikoksesta syyttäminen on varsin huono keino, sillä syytteet käsitellään suljetuin ovin eikä uhrin henkilöllisyyttä tiedetä. Mitä järkeä olisi muutenkaan tavoitella julkisuutta tällaisin keinoin, kun tuloksena on julkinen lynkkaaminen?

Todennäköisyys sille, että joutuu perusteettomasti syytetyksi seksuaalirikoksesta, on pienempi kuin saada salamanisku. Kyse ei ole ilmiöstä, josta pitäisi olla laajamittaisesti huolissaan.

Ehkä ennemmin olisi syytä huolestua siitä, että vain murto-osa raiskauksista tulee milloinkaan poliisin tietoon, ja niistäkään kaikki eivät johda syytteeseen, saati tuomioon. Meillä siis kulkee vapaana aika iso joukko seksuaalirikollisia, jotka eivät ehkä koskaan joudu mihinkään vastuuseen teoistaan – eivätkä välttämättä edes itse tajua tehneensä rikosta.

Selkeän suostumuksen puute on yhtä kuin raiskaus

Monelle tuntuu olevan edelleen epäselvää, missä kulkevat sallitun rajat seksuaalisen kanssakäymisen suhteen. Suostumuksen käsite on hukassa ja sen pitäminen seksin kulmakivenä on joillekin vieras ja pelottava ajatus. Tämän vuoksi moni ei näe mitään väärää tai rikollista Salmisenkaan toiminnassa ja syyttää uhria liioittelusta.

Monen käsitys raiskauksesta on väkivaltainen hyökkäys, jossa uhri väkisin pakotetaan yhdyntään. Salmisen teko ei tällä mittapuulla olisi seksuaalirikos vaan tietynlaisella ”harmaalla alueella”. Olemme tottuneet ajattelemaan, että tämän harmaan alueen tapahtumat ovat ihan ok, vaikka niistä jäisikin vähän outo ja ehkä hyväksikäytetty olo. Itsekin olen ollut monta kertaa tilanteessa, jossa on tapahtunut jotain seksuaalista, mitä en ole halunnut, mutta en ole voinut, uskaltanut, kehdannut tai kokenut oikeudekseni sanoa ei. Koska kukaan ei ole väkivalloin pakottanut minua mihinkään, en ole osannut ajatella, että tilanteissa olisi tapahtunut mitään väärää.

Kokemusteni kauheus avautui vasta, kun kunnolla ymmärsin suostumuksen käsitteen. Suostumus on yhtä kuin innokas ja selkeä kyllä ja kaikki muu merkitsee suostumuksen puuttumista. Ehkä on ei, hiljaisuus on ei, passiivinen oleminen vastarintaa tekemättä on ei. Painostamisen ja suostuttelun tuloksena saavutettu vastahakoinen myöntyminen on ei. Harmaata aluetta ei ole.

Jos raiskaus määritellään suostumuksen puutteen kautta, minutkin on raiskattu. Monta kertaa. Eikä sitä ole kivaa myöntää.

Tähän kokemukseen peilaten voin tavallaan ymmärtää ihmisiä, jotka vastustavat suostumusperustaista raiskauksen määritelmää. Se pakottaisi heidät kohtaamaan sen tosiasian, että he ovat itse raiskanneet tai tulleet raiskatuiksi. Sellaisen asian ajatteleminen ei ole alkuunkaan mukavaa. On helpompaa mieltää raiskaus joksikin, missä yksittäiset häiriintyneet yksilöt (maahanmuuttajat) vaanivat puskissa ihmisiä, jotka pukeutumisellaan, humalatilallaan ja yleisellä varomattomuudellaan pyytävät tulla raiskatuiksi. Ei ole yhtään kivaa ajatella itseään tai esimerkiksi omaa kumppania tai suosikkibändin laulajaa raiskaajana.

Jos ihminen ei selkeästi ilmaise suostumustaan seksuaaliseen tekoon, teko on väärin. Aivan sama, onko kyseessä penetraatio vai toisen riisuminen ja vieressä nukkuminen; ne eivät ehkä ole tekoina yhtä pahoja, mutta väärin yhtä kaikki.

Jos suostumuksen käsite tuntuu vaikealta ymmärtää tai haluat kuulla sen selitettynä viihdyttävällä ja oivaltavalla tavalla, katso tämä video.

Tavoitteena iso asennemuutos

En pystyisi enää näin pitkän ajan jälkeen todistamaan omia kokemuksiani tapahtuneiksi tai saattamaan tekijöitä vastuuseen, enkä sitä haluaisikaan. Toivoisin heidän kuitenkin ymmärtävän, että heidän tekonsa ei ollut ok. En usko, että suostumusperustaisen raiskauslainsäädännönkään pointti on varsinaisesti saada lisää porukkaa telkien taakse, vaan muuttaa ajattelutapaamme seksuaalirikoksista.

Raiskauskulttuuri on naisvihamielinen kulttuurinen vinouma, jossa seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta ovat uhrin syytä ja tekijöiden vastuuta vähätellään. Tekijöistä yli 99 prosenttia on miehiä, joten usein vedotaan miehen seksuaalisiin tarpeisiin ja kyvyttömyyteen vastustaa houkutusta. Ajatellaan, että uhrin (valtaosassa tapauksia nainen) paljastava pukeutuminen, flirttailu tai ystävällinen käytös, humalatila tai vaikkapa aikaisempien seksikokemusten määrä ovat merkkejä suostumuksesta. Vaikka nämä (ainakaan kaikki) eivät ole oikeusprosessissa lieventäviä asianhaaroja, nettikeskusteluissa ajatusmalli rehottaa.

Vaikeinta tuntuu olevan käsittää, että innokas suostumus vaikkapa suuteluun tai samassa sängyssä nukkumiseen ei vielä tarkoita suostumista seksiin. Myös humalan vaikutus jää ottamatta huomioon: joku voi kännissä olla oikein innoissaan pussailemassa ja lähdössä toisen luo panemaan, mutta perille päästyään haluaakin nukkua tai vaikka sammuu. Tällaisessa tilanteessa ei ole ok ruveta riisumaan toista, painostamaan tätä seksiin tai esimerkiksi työntyä sisään. Toinen ei välttämättä vastustele (koska nukkuu, on liian väsynyt ja humalassa tai lamaantunut ja peloissaan), mutta jos innokas suostumus puuttuu, homma ei nyt vaan sovi.

Poliisin mukaan iso osa perättömistä raiskaussyytteistä tulee naisilta, jotka ovat humalassa suostuneet seksiin ja tulleet aamulla katumapäälle, kertoo MTV:n uutinen. Miten voisimme välttää tilanteet, joissa humalainen hauskanpito johtaa raiskaussyytteeseen? Kenties niin, että sen humalatilan keskelläkin muistettaisiin varmistaa suostumus kaikkeen, mitä tehdään? Ehkäpä jopa niin, ettei edes lähdetä harrastamaan seksiä puolitiedottomien humalaisten kanssa, olivat nämä kuinka innokkaita tahansa? Mitäpä jos kyse ei olekaan pelkästä darra-aamun katumuksesta, vaan tilanteessa on oikeasti tapahtunut raiskaus? Siinäpä pohdittavaa.

Salmisen tuomio on askel oikeaan suuntaan. Se osoittaa ihmisille, että teoilla, myös lievemmillä ”harmaan alueen” teoilla, on seuraukset. Nettikeskusteluista päätellen raiskauskulttuuri murtuu hitaasti, mutta pääasia on, että se murtuu.

Lue lisää raiskauskulttuurista:

Rape culture isn’t a myth. It’s real, and it’s dangerous. – Vox
Rape culture – eli kuinka miehestä tehdään eläin ja naisesta syypää – Kansan uutiset
Ei on ei eikä ehkä – PTFU

Raiskauskulttuuri eli kierot, tyhjästä syyttävät naiset ja viattomat miesparat Read More »

Pridesta on eniten mielipiteitä niillä, joita se ei koske

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Kirjoitan harvoin spesifisti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja syy siihen on ilmiselvä: en kuulu kumpaankaan ryhmään, joten ei ole minun asiani tulla kertomaan asioista, joista en mitään tiedä. Näin Pride-viikolla kuitenkin tuntuu, että olen aika yksin tämän näkemykseni kanssa: monella cishet-ihmisellä on aivan tolkuttomasti mielipiteitä ja sanottavaa Pridesta ja LGBTIQ-ihmisistä. Vihan, ennakkoluulojen ja väärinymmärrysten määrä on aivan uskomaton ja minun on vaikeaa käsittää, miksi sateenkaariväen näkyvä olemassaolo on joillekuille niin triggeröivää. Kuinka vaikeaa on murehtia omista asioistaan ja antaa muiden olla rauhassa?

Pride ei ole muoti-ilmiö tai ideologia

Suomen Poliisi julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa he toivottivat hyvää ja turvallista Pride-viikkoa. Moni kommentoija oli sitä mieltä, että julkaisu on sopimaton, koska poliisin pitäisi olla jonkinlainen ”puolueeton” viranomainen, joka ei lähde mukaan ”muotivirtauksiin”. Joidenkin mielestä julkaisu oli vasemmistolainen kannanotto, joka loukkaa ja syrjii niitä, jotka eivät hyväksy sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.

Suomen perustuslaissa säädetään yhdenvertaisuudesta ja siitä, ettei ketään saa esimerkiksi sukupuolen perusteella asettaa eri asemaan kuin toista. Suomen poliisi lienee aika vahvasti sidottu noudattamaan perustuslakia. Näin ollen on ihan luontevaa, että poliisi ilmaisee tukensa Pridelle, joka on alkujaan – ja on edelleen – protesti tämän perustuslaillisen oikeuden toteutumatta jäämistä vastaan. Poliisin arvoihin on myös kirjattu tasa-arvon edistäminen ja sitähän Pride nimenomaan on.

Tiukassa istuu harhaluulo, että LGBTIQ-ihmisten oikeus olla ylipäätään olemassa olisi mielipidekysymys. En tiedä, mistä joku kuvittelee saavansa oikeuden määrätä toisten ihmisten olemassaolosta, mutta fakta on se, ettei sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen olemassaoloa voi kieltää, vaikka kuinka tekisi mieli. Pride ei ole muoti-ilmiö, jonka myötä ihmiset olisivat yhtäkkiä keksineet olevansa muuta kuin cisheteroita, ja vaikka kuinka vastustaisi Pridea tai sateenkaariväkeä, itse ilmiö ei poistu. On myös erittäin huolestuttavaa, jos ihmisoikeuksien puolustaminen koetaan vasemmistolaisen ideologian tuputtamiseksi.

Voi olla, että kun poliisi luotettuna viranomaisena ”otti kantaa” ja vahvisti Priden viranomaistasolla hyväksytyksi asiaksi, vastustajat säikähtivät huomatessaan, ettei heidän vastustuksestaan ole hyötyä. He ovat ehkä kokeneet olevansa ”tolkun ihmisiä” ja ovat nyt järkyttyneitä, kun poliisi onkin ottanut heidän kanssaan eri kannan. Ehkä nyt olisi kuitenkin aika pohtia ennemmin niiden omien näkemysten ”tolkullisuutta” kuin poliisin. 

Surkuhupaisin suosikkikommenttini oli sellainen, jossa joku peräänkuulutti poliisin tehtävää ”pitää Suomi heterona”. Missäköhän mahtaa olla lakipykälä, joka tällaisen mission määrittää?

Tarpeeton sairaiden pervojen katujuhla?

Paljon tulee myös närkästyneitä puheenvuoroja, joissa kyseenalaistetaan Priden tarpeellisuus. Kuulemma tasa-arvo on jo valmis ja lisäksi on törkeää, että sitä homoseksuaalisuutta pitää niin hieroa muiden naamaan. Moni on myös huolissaan lapsista ja tämän kaiken vaikutuksesta heidän hauraalle kehitykselleen; esimerkiksi Mauri Peltokangas pohti Pridea koskevassa FB-päivityksessään ”millaisen kuvan kuminen mela päässään konttaileva aikuinen läähättävä mies antaa lapsillemme”. Ja tietysti aina joku loukkaantunut sielu kertoo, että ei tämä maailma syrji sateenkaariväkeä vaan valkoisia heteromiehiä ja peräänkuuluttaa oikeutta järjestää hetero-pride.

Maailmassa ei ole yhtäkään maata, jossa heteroseksuaalisuus olisi jollain tavalla rangaistavaa tai jossa siitä syrjittäisiin. Tapauksia, joissa ihminen joutuu olemaan heteroseksuaalisuutensa tai cis-sukupuolisuutensa vuoksi kaapissa, ei yksinkertaisesti ole. Tietysti omasta seksuaalisuudesta ja sukupuolesta saavat iloita kaikki, mutta vaikka nykyajan Pridessa korostuu ylpeys ja ilo näistä asioista, se on silti alun perin ihmisoikeusprotesti ja on sitä edelleen. Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen asettaa ihmiset edelleen eriarvoiseen asemaan cisheteroiden kanssa. Esimerkkejä tästä eriarvoisuudesta on useita ja ne ovat syy, miksi Pride edelleen tarvitaan, vaikka toki edistystä onkin tapahtunut.

Jotenkin huvittaa myös kaikki kommentit, joissa peräänkuulutetaan Priden tarpeettomuutta ja paheksutaan sateenkaarevuuden ”tyrkyttämistä”. Kuvittelevatko ihmiset, että kun sateenkaariväki saa jotenkin ”tarpeeksi” oikeuksia, he vaan hiljenevät ja maailma palaa entisille heteronormatiivisille raiteilleen? Tässä ollaan nyt tekemässä lopullista muutosta ja koko Priden pointti on se, että sateenkaari-ihmiset saavat olla näkyvästi olemassa tasa-arvoisina muiden kanssa. Eivät he ole menossa minnekään eikä maailma ole koskaan palaamassa entiselleen. Pride on tarpeeton vasta sitten, kun seksuaalisella suuntautumisella ja sukupuolella on yhtä paljon merkitystä ihmisen aseman ja arvon kanssa kuin vaikkapa silmien värillä tai kengän koolla. Senkin jälkeen on varmaan ihan ok, että sitä vietetään historiallisena muistojuhlana; onhan vaikkapa Suomen itsenäistymisestäkin jo yli sata vuotta aikaa, mutta itsenäisyyspäivää juhlitaan yhä.

Tätä ajatusta Priden ”säädyttömyydestä” ja ”homoseksuaalisuuden naamaan työntämisestä” selittää LGBTIQ-ihmisten hyperseksualisointi: mitä enemmän jonkun ihmisen suhde, seksuaalisuus tai sukupuoli poikkeaa monogamisesta cishet-normista, sitä vahvemmin se nähdään seksin kautta. Joillekin esimerkiksi homous on niin vahvasti yhtä kuin anaaliseksi, että Pride, sateenkaarevuus tai mikä vaan siihen viittaava saa puristamaan pakaroita kauhuissaan yhteen. Seksuaalivähemmistöön kuuluminen niputetaan herkästi myös yhteen seksuaalisen avoimuuden, kinkyyden tai yleisen ”holtittomuuden” kanssa; tästä kertoo Peltokankaan päivitys, jossa hän selvästi jakaa ihmiset Prideen osallistuviin sairaisiin pervoihin ja ”perinteisiä perhearvoja” kannattaviin heteroihin. Jonkun kannattaisi varmaan mainita Peltokankaalle, että kinkyjä heteroitakin on vaikka kuinka ja sateenkaarijengiin kuuluvat myös aseksuaalit. On ihan mahdotonta tehdä mitään yleistyksiä kenenkään seksuaalisista mieltymyksistä sukupuolen tai suuntautumisen perusteella.

Ja mitä tulee niihin lapsiin, niin mitenköhän tapahtuma, jossa julistetaan kaikkien oikeutta elää omannäköistä elämää yhdenvertaisina, traumatisoi ketään? Varmasti Pridessa voi tulla vastaan ihmisiä asuissa, jotka herättävät lapsissa kysymyksiä, mutta todennäköisesti vanhempien kiertelevät ja häpeällä kyllästetyt vastaukset traumatisoivat enemmän kuin itse asut. Lisäksi voi miettiä, kuinka traumatisoivia ovat puolestaan esimerkiksi uskonnolliset herätysliikkeet, joissa lapsia aivopestään pienestä asti uskomaan omaan synnynnäiseen pahuuteensa ja syntisyyteensä. Niistä harvalla persukansanedustajilla lienee kuitenkaan mitään huonoa sanottavaa.

Jos koko Pride-viikon viettää paniikissa pakaroita yhteen puristaen, niin ei ole ihme, jos alkaa sateenkaariteemat vähän puuduttaa. Kramppihan siitä tulee ja varmasti olisi mukavaa, jos voisi välillä vähän hellittää. Vika ei ehkä kuitenkaan ole Pridessa tai sateenkaariväessä vaan ehkä sittenkin kramppipotilaan ahdasmielisyydessä ja homofobiassa. Suosittelen hierontaa, venyttelyä ja mielen avartamista.

Olen suhtautunut näihin LGBTIQ-asioihin aina vähän sellaisella minding my own business -asenteella. Se tarkoittaa, että jos kohtaan jotain mitä en täysin ymmärrä, en ala väittää vastaan vaan annan asian olla ja jatkan elämääni. Minun ei tarvitse olla henkilökohtaisesti samaa mieltä jokaisen ihmisen valinnoista voidakseni pitää häntä kanssani samanarvoisena. Vielä vähemmän merkitystä mielipiteelläni on silloin, kun kyse on jonkun ihmisen perustavanlaatuisesta olemuksesta. Jos jonkun valinnat tai oleminen eivät aiheuta muille haittaa – ja tällä tarkoitan nyt todellista vaaraa, en mitään mielensäpahoittamista – pidän huolen omista asioistani ja jätän hänet elämään elämäänsä rauhassa. En tiedä, miten tämä ajatusmaailma saataisiin iskostettua Pridea ja sateenkaariväkeä vastaan änkyröivien urpojen päähän, mutta elättelen toivoa, että joskus se vielä tapahtuu.

Hyvää ja turvallista Pride-viikonloppua! <3

Pridesta on eniten mielipiteitä niillä, joita se ei koske Read More »

Miksi naisvihasta johtuvista ongelmista keskusteleminen saa miehet puolustuskannalle?

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Yhteiskuntamme on täynnä sukupuoleen perustuvia syrjiviä rakenteita, stereotypioita ja virheellisiä uskomuksia sekä ongelmia, jotka näistä johtuen kasautuvat tietyille sukupuolille. Varsinkin naiserityisistä ongelmista ja niiden syistä tuntuu kuitenkin olevan toisinaan vaikeaa keskustella, koska jostain tulee aina joku muistuttamaan, että miehetkin kärsivät, miehilläkin on vaikeaa ja miksi kukaan ei ajattele miehiä. Miesten ja erityisesti valkoisten cisheteromiesten etuoikeuksista ja vastuusta keskusteleminen taas saa aikaan valtavaa loukkaantumista, mielensäpahoittamista ja miesvihasta syyttämistä. 

Kuulostaa ehkä ihan vähän siltä, kuin joillain olisi tarve vetää miehet joka ikisen keskustelun keskipisteeksi.

Kun ihan kaikessa pitää olla kyse miehistä

Heteronaisista orgasmin saa seksissä useimmiten 66 %, miehistä 95 %. Halun puutetta kokee naisista erittäin tai melko usein 64 % ja miehistä 18 %. Eikö vaikutakin aika vahvasti siltä, että kyseisten ilmiöiden yleisyys olisi aika vahvasti kytköksissä sukupuoleen? Eikö näin suurten erojen kohdalla kannata lähteä siitä, että sukupuoleen liittyvät uskomukset ja rakenteet voivat olla relevantti syy niiden taustalla?

Tästä huolimatta sain kyseisistä aiheista kirjoittaessani paljon kommentteja, joissa peräänkuulutettiin muistamaan miestenkin kärsivän kyseisistä ongelmista ja jopa syytettiin stereotypioiden vahvistamisesta. Samanlaisia kommentteja kuulee usein, kun puhutaan seksuaalisesta ahdistelusta tai vaikka parisuhdeväkivallasta, joissa uhrina on useimmiten nainen ja tekijänä mies, mutta joista puhuttaessa pitäisi aina kuitenkin myös muistaa ne miesuhrit.

Ilmeisesti nämä ihmiset kokevat, että jonkin ongelman naiserityisyyden korostaminen jotenkin häivyttää ja väheksyy sen pienemmän mutta kuitenkin olemassa olevan miesprosenttimäärän kokemuksia. Jostain syystä näin ei kuitenkaan ajatella silloin, kun keskustellaan niistä mieserityisistä ongelmista. Esimerkiksi poikien heikentyneestä lukutaidosta keskusteltaessa ei kukaan koskaan huutele, että kyllä voi olla tytöilläkin haasteita tässä ja miksi olette nyt tytöt hylänneet ja tämäkö nyt on sitä tasa-arvoa, kun tyttöjä vaan syrjitään. Miesnäkökulman puuttuminen on ilmeisesti järkyttävää laiminlyöntiä silloin, kun keskiössä on joku muu ihmisryhmä, mutta kun keskiössä ovat miehet, pelkästään heihin keskittyvä kulma on ihan ok.

Kyse ei ole ollenkaan siitä, etteivät miesten kokemat orgasmivaikeudet, haluttomuus tai väkivalta olisi tärkeitä ja keskustelun arvoisia asioita. Ne eivät kuitenkaan saisi viedä tilaa muiden ihmisryhmien kokemuksilta eikä niistä muistuttamista saisi käyttää keinona tyrehdyttää muita ihmisryhmiä koskevia keskusteluja. Aika usein vaikkapa miesten kohtaamasta parisuhdeväkivallasta tunnutaan olevan huolissaan tasan silloin, kun jossain keskustellaan naisten kokemasta väkivallasta. Omiin orgasmikuilua ja haluttomuutta käsitteleviin postauksiini saamani miehistä muistuttavat kommentit tuntuivat ennen kaikkea siltä, että kommentoijat halusivat kiistää ja mitätöidä ilmiöiden naiserityisyyden, vaikka tutkimus ja tilastot sen todistavat.

Miksi miehet puolustautuvat, kun pitäisi kuunnella?

Koska yhteiskuntamme valtarakenteet ovat sitä mitä ovat, miehillä on paljon vaikutusvaltaa naiserityisten ongelmien ratkomisessa. Jostain syystä miesten vastuun peräänkuuluttaminen tai heidän roolinsa osoittaminen ongelmien synnyssä aiheuttaa kuitenkin usein erittäin vahvan puolustusreaktion. Jotkut tuntuvat ottavan miehiin kohdistuvan kritiikin suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena.

Olen saanut postauksiini miesten ongelmista muistuttavien kommenttien lisäksi myös sellaisia, joissa miehet puolustelevat itseään ja todistelevat, että kyllä he huolehtivat kumppaninsa nautinnosta ja ovat muutenkin kaikin tavoin erinomaisia sukupuolensa edustajia. Hyvin usein parisuhdeväkivaltaa tai seksuaalista ahdistelua koskeviin keskusteluihin tulee puheenvuoroja miehiltä, jotka korostavat, etteivät koskaan ole lyöneet tai raiskanneet ketään. Jonkun täytyy myös aina todeta että NOT ALL MEN ja kertoa, kuinka epäreilua on syyttää kaikkia miehiä muutaman mädän yksilön tekemisistä. Tämä Suzannah Weissin artikkeli osoittaa hyvin, että tällaiset argumentit eivät tuo keskusteluun mitään lisää vaan pelkästään vievät sen sivuraiteille.

Sekä tätä loukkaantumisasiaa että keskustelun kääntämistä miehiin ja miesten ongelmiin koskee sama oivallus, jonka itse tein Black Lives Matter -liikkeen myötä: it’s not about you. Koin aluksi BLM-liikkeen valkoisia syyllistävän puhetavan hieman loukkaavana, mutta se helpotti, kun ymmärsin, ettei minun loukkaantumiseni ole mitään rodullistettujen ihmisten kokemaan rasismiin verrattuna. Kun he haluavat kertoa kokemuksistaan ja heitä syrjivästä ihmisryhmästä, ei ole minun asiani kääntää keskustelua itseeni ja omiin tunteisiini. Minun tehtäväni on kuunnella, oppia ja yrittää muuttaa asioita parempaan tekemättä numeroa itsestäni.

Uskon, että minun oli helpompi ymmärtää tämä asia, koska olen nainen ja kuulun siksi sortoa kohtaavaan vähemmistöön. Valkoiselle cisheteromiehelle se voi ymmärrettävästi olla vaikeampaa, koska heitä ei ihmisryhmänä syrjitä missään ja he ovat ehkä tottuneet siihen, että ovat aina kaiken keskiössä.

Siksi aivan erityisesti heille, jotka kokevat keskustelut miesten tekemistä raiskauksista tai väkivallasta tai vaikka miehistä, joita ei kiinnosta kumppaninsa nautinto syyllistämisenä: it’s not about you. Kukaan ei syytä sinua henkilökohtaisesti mistään eikä jaossa ole mitään palkintoja tai vastuunvapautuskortteja, jollaisen saa, jos pystyy osoittamaan syyttömyytensä. Sen oman peppukipeyden yli pitäisi myös päästä sen verran, että voi kuunnella naisten kokemuksia ja miettiä, voisiko niiden kertomisen pointtina ehkä olla miesten epäreilun syyllistämisen sijaan jokin oikea rakenteellinen tai asenteellinen ongelma.

Koska let’s face it: kun kerta esimerkiksi seksuaali-, väkivalta- ja henkirikosten tekijöistä ylivoimaisesti valtaosa on miehiä, nämä rikokset ovat miesten ongelmia, joihin miesten itsensä pitäisi etsiä. Ei voi olla näiden rikosten uhrien vastuulla vaatia perustavanlaatuisia oikeuksia elää ja olla olemassa rauhassa, joutua jatkuvasti selittämään ja perustelemaan vaatimuksiaan ja lisäksi vielä saada vastaukseksi jotain not all men -paskaa, joka kääntää fokuksen miesten tunteisiin. 

Naisvihaa ja miesvihaa ei voi verrata

Kaikkien sukupuolierityisten ongelmien taustalla vaikuttaa tavalla tai toisella naisviha. Se tarkoittaa ajatusta naiseudesta, feminiinisyydestä ja feminiinisiksi mielletyistä ominaisuuksista huonompina ja vähempiarvoisina kuin mieheys, maskuliinisuus ja maskuliinisina pidetyt ominaisuudet. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi seksismi, naisiin kohdistuva väkivalta, naiskehon esineellistäminen ja ajatus miehen oikeudesta siihen ja se, että käännetään huomio pois naiserityisistä ongelmista tuomalla miehet keskustelun keskiöön.

On olemassa myös miesvihaa. Sillä tarkoitetaan erilaisia miessukupuoleen liitettyjä kohtuuttomia yleistyksiä, kuten että kaikki miehet ovat pettäjäsikoja, eivät osaa sitoutua, ajattelevat pelkästään alapäällään, raiskaavat, tappavat ja hyväksikäyttävät tai ovat tyhmiä putkiaivoja eivätkä osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Se on tosi väärin ja ikävää, mutta ei millään muotoa saman mittakaavan ilmiö kuin naisviha, kuten esimerkiksi tämä Sian Norrisin artikkeli osoittaa. Naisviha tappaa, miesvihasta tulee paha mieli.

Ihmisiä, jotka tekevät naisvihaa näkyväksi, vaativat yhdenvertaisuutta ja peräänkuuluttavat miesten vastuuta (lue: feministejä) syytetään usein miesvihasta. Joskus onkin niin, että huonot kokemukset tai jatkuva ja toivottomalta tuntuva omien oikeuksien puolustaminen saavat ihmisen suhtautumaan miessukupuoleen nihkeästi, ja vaikka se ei ehkä ole reilua kaikkia kohteen, se ei ole myöskään mikään ihme. On aika kohtuuton vaatimus, että vähemmistöjen pitäisi jotenkin hymy huulilla ja good vibes only-meiningillä käydä keskustelua omista oikeuksistaan ihmisten kanssa, jotka haluavat niitä rajoittaa. Ja se, että vaaditaan sortajilta toimenpiteitä sorron lopettamiseksi, ei kyllä ole mitään miesvihaa.

Yleensä kun joku feministi sanoo vihaavansa miehiä, hän viittaa naisvihaa ylläpitävään systeemiin eli patriarkaattiin. Hän tuskin herää aamulla ajatellen ensimmäisenä kuinka vihaakaan omaa isäänsä, veljeään, puolisoaan, poikaansa tai sitä miesoletettua kaupan kassaa. Hän ei vihaa jokaista miestä yksilönä vaan sanoo ”vitun miehet” kuvastaakseen suuttumustaan naisiin kohdistuvaa sortoa, väheksyntää ja väkivaltaa kohtaan. Sitä suuttumusta ja turhautumista ei ainakaan vähennä miesvihasta syytteleminen, jolla taas kerran vaan sivuutetaan ne suuttumusta aiheuttaneet asiat ja käännetään keskustelu miehiin.

Hiljainen sivustakatsominen on hyväksyntä naisvihalle

Naisvihaa ajatellaan usein jatkumona, jonka toisessa päässä on sellainen ”lievä” ja ”harmiton” naisviha, kuten seksistinen kielenkäyttö ja vitsailu, ja toisessa päässä sitten naisiin kohdistuvat henki-, väkivalta- ja seksuaalirikokset. Kuten Emma Pitman kirjoittaa tässä artikkelissaan, naisvihaa tulisi tarkastella mieluummin pyramidina, jossa ne ns. lievemmät teot luovat pohjan vakavammille teoille. Eikä siellä pyramidin alatasolla ole suinkaan se kevyt naisviha, kuten ne seksistiset kommentit ja vitsit, vaan perustan muodostavat ne hiljaiset sivustakatsojat. Sama homma kuin koulukiusaamisessa: jos et tee mitään, olet ihan yhtä paha kuin kiusaaja. Oli syy siihen hiljaisuuteen mikä tahansa, vaikutus on sama.

Valitettavasti ei siis riitä, ettei itse ole aktiivinen naisvihaaja, seksisti tai sovinisti, vaan pitäisi olla aktiivisesti näitä asioita vastaan. Se on vaikeaa, koska patriarkaatti ei päästä naisvihaa vastaan asettuvaa helpolla, oli sukupuoli mikä tahansa. Niin pitäisi silti pystyä tekemään, koska naisvihan kitkemiseen tarvitaan apua myös miehiltä.

Vähintä, mitä voi tehdä, on olla kääntämättä joka ikistä keskustelua miehiin ja miesten tunteisiin. Kaikki tietävät kyllä, ettei miestenkään elämä ole helppoa – aika moni miesten kohtaama ongelma itse asiassa liittyy naisvihaan, kapeaan mieskuvaan ja feminiinisyyden halveksuntaan. Ne asiat, vaikka tärkeitä ovatkin, eivät kuitenkaan ihan aina voi olla keskustelun keskiössä.

Tässä vielä muutama lukusuositus aiheeseen liittyen:

Patriarkaalinen yhteiskunta saa kaikki voimaan huonosti – Voima
Why Men Should Stop Saying #NotAllMen. Immediately. – Medium
Enemmän minä – Notes on a life (Stella Harasek)
To All the Men Offended by My Feminist Satire – Zulie Rane

Miksi naisvihasta johtuvista ongelmista keskusteleminen saa miehet puolustuskannalle? Read More »

Tissiflashmob ja nännin vapauttamista vastustavat argumentit (jotka ovat kaikki huonoja)

/ Keho & hyvinvointi, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Osallistuin viime lauantaina Tissiflashmob 2020 -nimiseen tapahtumaan. Sen järjestäjänä toimi feministinen aktivistiryhmä Cult Cunth ja tarkoituksena oli muistuttaa räikeästä tasa-arvo-ongelmasta: naisoletetun nänni ei saa näkyä rannalla, somessa tai oikein missään muuallakaan siinä missä miesoletetun saa. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja sai osakseen paljon vähemmän vihaa kuin vuosi sitten, mutta ihmettelyä kuultiin silti.

Näissä hämmästelevissä, mukahuolestuneissa, epäuskoisissa ja tuohtuneissa kommenteissa toistuvat samat, kuluneet argumentit, joita kultin perustajat Sandra Marins ja Säde Vallarén ovat kyllästymiseen asti perustelleet virheellisiksi. Nyt kun toiminnassa on mukana myös iso kasa meitä kulttilaisia, on meidän vuoromme perustella.

”No minäkin järjestän sitten penisflashmobin, kuinkas sitten suu pannaan?”

Tehdään yksi asia heti selväksi: tissi ei ole genitaali. Ei ole. Sitä ei voi verrata penikseen. Tämä argumentti olisi hyvä, jos olisimme järjestäneet pilluflashmobin, vaan kun emme järjestäneet.

Sukuelimen paljastaminen julkisella paikalla rikkoo lakia ja tähän lakiin vedottiin esimerkiksi silloin, kun Marinsin ja Vallarénin itsenäisyyspäivän vilautusepisodista tehtiin rikosilmoituksia. Lakia ei kuitenkaan rikottu eivätkä rikosilmoitukset johtaneet syytteeseen. Johtopäätös: tissi ei ole genitaali. Syyt siihen, miksi naisoletetun nänni täytyy piilottaa, ovat jossain aivan muualla.

”Ette te voi sitä muuttaa, että tissit nyt vaan ovat evoluution myötä seksuaaliset”

Itse asiassa voidaan. Vielä 1930-luvun alussa myös miesoletettujen piti peittää nänninsä esimerkiksi rannalla, mutta protestien avulla he saivat oikeuden yläosattomuuteen. Ei ole mitään järkevää perustetta sille, miksi naisoletetut eivät voisi tehdä samaa.

En myöskään ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa ”evoluution myötä seksuaalinen”. Ehkä sitä, että kehonosalle on kehittynyt seksuaalinen tarkoitus? Tällä logiikalla aika iso osa kehonosista, kuten vaikkapa kädet ja suu, pitäisi peittää. Vai tarkoitetaankohan sillä kenties sitä, että kyseisen kehonosan ainoa tarkoitus on olla seksuaalinen? Tämähän ei päde oikeastaan mihinkään muuhun kuin klitorikseen, koska vaikka tissit ja nännit voivat olla kiihottavat ja tuottaa seksuaalista mielihyvää, niillä myös ruokitaan jälkeläisiä. Näin ollen tissien joillekin itsestään selvänä ja ”luonnollisena” näyttäytyvä seksuaalinen luonne on oikeastaan vaan kulttuurinen sopimus, jota voidaan mainiosti muokata.

”Miksi tissejä ei saisi seksualisoida? Minä ainakin haluan, että rintani ovat jatkossakin seksuaaliset!”

Jostain syystä joillain kommentoijilla on käsitys, että tissiflashmobin tarkoituksena on kieltää ja poistaa tisseistä seksuaalinen ulottuvuus kokonaan. On tavallaan aika siistiä, että he luulevat meillä olevan niin paljon valtaa, että voimme tehdä sellaisia päätöksiä. Kultissa ja tissiflashmobissa on toki paljon muutosvoimaa ja asioita tapahtuu, mutta meillä, sen paremmin kuin kellään muullakaan, ei ole valtaa määritellä kenenkään toisen ihmisen puolesta, mikä hänen kehossaan on seksuaalista ja mikä ei.

Pointti ei siis ole kieltää tissien tuottamaa seksuaalista mielihyvää tai kiihotusta, vaan omista ja muiden tisseistä saa kyllä nauttia jatkossakin. Haluaisimme vain, että tissimme saisivat olla seksuaaliset silloin, kun itse haluamme. Että voisimme olla vaikkapa siellä rannalla yläosattomissa ilman, että siitä saa sakot, tai imettää rauhassa ilman kaiken maailman harsoviritelmiä tissin peittämiseksi. Ihan samalla tavalla kuin suu, myös tissi sekä olla että olla olematta seksuaalinen. Olisi kiva, jos valinta siitä seksuaalisuudesta olisi meillä itsellämme.

Sitä paitsi: miten se seksuaalisuus tisseistä katoaa sillä, että niitä ei olekaan pakko koko ajan peittää?

”No mitäs sitten kun heteromiehet kiihottuu ja tulee stondis ja se häiritsee”

Tämä argumentti on typerä (ainakin) kahdesta syystä

1. Vaikka sitä miten kovasti halutaan väittää, heteromiehetkään eivät ole mitään viettiensä perässä juoksevia villieläimiä, joiden pää menee kiimasta sekaisin, kun jossain näkyy jotain kiihottavaa. Miehet ovat VUOSISATOJA perustelleet oikeutensa valtaan ylivertaisella rationaalisuudellaan naisiin nähden, ja yhtäkkiä se järki muka haihtuukin johonkin kiihottumisen mukana. Ehkä sen sijaan, että käskettäisiin naisoletettuja peittämään itsensä ja siten sysättäisiin miesten toimintakyvyn ylläpitäminen heidän niskoilleen, miehet voisivat vaikkapa itse opetella ottamaan vastuuta siitä omasta kiihottumisestaan. Jos on todella niin, että kiihottavat ärsykkeet häiritsevät omaa olemista ihan kohtuuttoman paljon, on ehkä ihan hyvä harjoittaa pientä itsetutkiskelua ja lakata syyttämästä siitä muita.

Naisoletettujen kehot eivät ole olemassa heteromiehiä varten. Heteromiesten kiihottuminen ei ole meidän ongelma. Meitä ei kiinnosta, jos jollakulla on tukala olo housuissaan meidän kehojen takia. Huolehtikaa itse omista asioistanne.

2. Käsitykset sopivasti pukeutumisesta ja peitettävistä kehonosista ovat muuttuneet aikojen saatossa paljon ja vaikuttaneet tosi paljon käsityksiimme seksuaalisuudesta, seksikkyydestä ja säädyllisyydestä. On ollut aika, jolloin säären vilahtaminen hameen alta on saanut aikaan samanlaisen kohun kuin nännin näkyminen nykyään. Takuulla silloin ajateltiin ihan samalla tavalla, että sääret paljastavien hameiden käyttö aiheuttaisi miehille hirveitä keskittymisvaikeuksia jatkuvan kiihottuneisuuden ja erektion vuoksi. Vaan miten onkaan käynyt: paljaat sääret eivät hetkauta enää ketään.

Tätä tarkoittaa tissiflashmobin pyrkimys normalisoida nännit. Tehdä niistä jotain yhtä tavallista kuin sääret, kivan näköistä mutta ihan neutraalia. Toki nyt normalisointiprosessin alussa voi jostain heteromiehestä tuntua vaikealta pysyä housuissaan, jos katukuva yhtäkkiä lävähtäisi täyteen tissejä, mutta huoli pois, siihen kyllä tottuu!

Ja hei, mitä sitten, jos tissien näkeminen kiihottaisikin? Ei kiihottumisessa ole mitään pahaa ja sen kanssa voi kyllä elää. Tästä erinomainen esimerkki on Knockin’ Boots -blogin teksti Tissit – Kaiken kansan fetissi, jossa kirjoittaja kertoo omasta saapasfetissistään. Saappaiden näkeminen jonkun vastaantulijan jalassa saattaa häntä kiihottaa, mutta eipä ole hänelle tullut mieleen ruveta sen vuoksi kieltämään ihmisiä käyttämästä saappaita. 

”Jos nännit sais näkyä somessa, niin sittenhän 13-vuotiaatkin vois laittaa tissikuvia Instaan”

Saman ikäiset poikaoletutkin voivat laittaa paidattomia kuvia someen. Et näe tässä ongelmaa? Miksi tyttöjen yläosattomuus sitten olisi ongelma? Hmm, seksualisoitkohan juuri 13-vuotiaan lapsen kehon?

Pikkulasten nännit ovat ihan samanlaiset kaikilla sukupuolilla. Silti jopa tyttövauvat puetaan nännit peittäviin bikineihin. Niin syvälle ulottuu naisoletetun rintojen yliseksualisointi.

Nuoret voivat laittaa someen ihan kaikenlaista materiaalia jo nyt. En kuitenkaan näe mitään eroa siinä, laittaako kolmetoistavuotias kuvan vaikkapa uimareissusta kavereiden kanssa yläosan kanssa vai ilman – tarkoitus on ihan yhtä epäseksuaalinen. Jos joku aikuinen haluaa nähdä siinä jotain seksuaalista, se on hänen vastuullaan, ei nuoren. Nänni on neutraali, mielet ovat likaisia.

”Miksi te näperrätte nännien kanssa, kun olisi isompiakin ongelmia?”

Cult Cunthilla on oma filosofia ”Nänni on kaikki”: nänniin tiivistyy kaikenlainen epätasa-arvo ja monenlaiset yhteiskunnalliset ongelmat. Sukupuolibinääri, kauneusihanteet, raiskauskulttuuri ja seksuaalinen väkivalta, seksismi ja seksuaalinen hyvinvointi nyt muutamia mainitakseni liittyvät kaikki tavalla tai toisella siihen, että mies- ja naisoletettuja kehoja kohdellaan yhteiskunnassa eriarvoisesti. Kyse ei ole vaan siitä, että naisoletetut saisivat luvan olla yläosattomissa rannalla. Tavoitteena on laajempi ajattelutavan muutos, joka suoraan vaikuttaa myös muihin eriarvoisuuden ilmentymiin.

Oli aktivismin kohteena mikä tahansa, tulee aina jostain joku kysymään että entäs se, tämä ja tuo ongelma, miksi ette välitä niistä. Miksi välittää jostain yläosapakosta, kun maailmalla ihmisiä kuolee nälkään? Mitä väliä on tisseillä, kun ilmastonmuutos kuitenkin tulee ja tappaa meidät kaikki? Tällainen whataboutismi ei saa aikaan muuta kuin sen, että mitään ei saada aikaiseksi.

Jos me voitaisiinkin laittaa kaikki maailman ongelmat johonkin kollektiivisesti sovittuun tärkeysjärjestykseen ja alkaa hoitaa niitä kuntoon yksi kerrallaan, niin mikäs sen hienompaa, mutta se ei taida olla millään muotoa realistinen ajatus. Parempi siis aloittaa jostain kuin jäädä ikuisesti vellomaan omaan voimattomuuteen kaikkien ongelmien edessä. Ja lopulta niinkin pienessä ja mitättömässä asiassa kuin nännissä voi olla valtava muutosvoima, joka ratkaisee kerralla useita ongelmia.

”Onko pakko olla niin shokeeraava? Eikö tätä voisi tehdä vähän rauhallisemmin?”

Tämän kysyjät varmaan kuvittelevat, että idea nännin vapauttamisesta ja kehojen samanarvoisuudesta on jotenkin uusi ja että kenellekään ei ole tullut mieleen vaan kauniisti ehdottaa sitä…

Nekin naisoletetut, jotka ovat aikoinaan alkaneet kapinoida säärten piilottamista vastaan, ovat shokeeranneet, mutta ennen pitkää se shokeeraava toiminta muuttui vähemmän shokeeraavaksi ja lopulta ihan neutraaliksi. Nyt on havaittavissa samaa: viimevuotinen tissiflashmob herätti runsaasti närkästystä, mutta itsenäisyyspäivän vilautuksen jälkeen jopa pyydettiin, että menkää nyt takaisin sinne rannalle. Tänä vuonna tissiflashmobiin liittyvä uutisointi oli varsin toisenlaista kuin vuosi sitten ja mediahuomiota oli vähemmän, mikä tarkoittaa, että ollaan jo askel lähempänä normalisoitumista.

Kai sitä voisi kirjoitella vaikka blogitekstejä hamaan tappiin asti, mutta lopulta tällainen normi ei kyllä muutu nätisti puhumalla, vaan se täytyy ihan tarkoituksella rikkoa. Eli kyllä, shokeeraaminen on pakollista.

Ehkäpä näiden perustelujen myötä paatuneimmatkin muutosvastarintaiset änkyrät alkavat tajuta, mistä tässä hommassa on kyse.

Tissiflashmob ja nännin vapauttamista vastustavat argumentit (jotka ovat kaikki huonoja) Read More »

Miksi pitkä parisuhde tappaa seksihalut?

/ Ihmissuhteet, Seksuaalisuus

Virheelliset uskomukset naisen seksuaalisuudesta ovat aiheuttaneet kaksi suurta ongelmaa: orgasmikuilun ja halujen hiipumisen. Uusimman FINSEX-tutkimuksen mukaan 42 % naisista on kokenut seksuaalisen halun puutetta melko usein ja 22 % erittäin usein. Samat lukumäärät ovat miehillä 15 % ja 3 %. Riikka Suominen totesi Vallattomia suhteita -podcastissaan, että ”joka toista vaimoa ei useinkaan huvita rakastella”. Kuulostaa ehkä asialta, jolle pitäisi tulla muutos?

Pitkässä parisuhteessa on varsin tavallista, että halujen suhteen esiintyy jossakin vaiheessa eriparisuutta. Halun puute tai vähäisyys ovat tyypillisimpiä syitä hakeutua seksuaalineuvojan tai -terapeutin vastaanotolle ja mahdollisia aiheuttajia on niin paljon, etten nyt ala niitä tässä luettelemaan. Ehkä olisikin syytä siirtää katse yksittäisistä halua vähentävistä tekijöistä juurisyihin ja miettiä, kuinka hyvin parisuhdeihanteemme tosiasiassa palvelee naisten (tai muidenkaan) seksuaalisuutta.

Naisen seksuaalisuus ei ole luonnostaan monogaaminen

Kuten heteroiden orgasmikuilua, myös halujen hiipumista on selitetty naisten luontaisen alhaisella libidolla ja vähäisellä kiinnostuksella seksiin. Kuten totesin orgasmikuilua käsittelevässä tekstissäni, syytä kannattaa kuitenkin hakea naisten epäseksuaalisuuden sijaan yhteiskunnan ja kulttuurin normeista: orgasmikuilun aiheuttaa ennen kaikkea heteroseksin yhdyntäkeskeisyys. Samalla tavalla myös halun puutteeseen löytyy selitys normeja tarkastelemalla, vaikka moni ei sitä ehkä halua huomata.

Usein ajatellaan stereotyyppisesti, että naiset haluavat aina ennen kaikkea parisuhteen ja miehet juoksevat seksin perässä. Uskotaan, että nainen tarvitsee tunteita ja turvallisuutta voidakseen nauttia seksistä. Näiden uskomusten mukaan voisi kuvitella, että pitkä ja vakaa parisuhde saisi kenen tahansa naisen seksuaalisuuden kukoistamaan. Kuitenkin on todettu, että juuri nainen on heterosuhteessa usein se, jota seksi saman kumppanin kanssa alkaa ensin kyllästyttää ja joka kaipaisi vaihtelua ja uutuudenviehätystä. Vaikka seksi olisi hyvää ja siinä saisi orgasmeja, se ei silti täysin tyydytä.

Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen puhuu Me Naisten artikkelissa himon ja läheisyyden paradoksista. Siinä on kyse yksinkertaisesti siitä, että tuttua ja turvallista on vaikeaa haluta vuodesta toiseen. Jotta seksuaalinen kipinä pysyisi yllä, pitäisi Tanskasen mukaan vahvistaa suhteen osapuolten erillisyyttä. Se voi kuitenkin olla vaikeaa, koska kulttuurin parisuhdenormi ihannoi vahvaa yhteenkuuluvuutta.

Haluttomuustilastoja katsomalla voi helposti tehdä johtopäätöksen, että naisissa täytyy olla jotain vikaa, kun halut tuolla tavalla lopahtavat. Tilastoja voi kuitenkin katsoa myös toisin ja alkaa miettiä, voisiko vika olla sittenkin parisuhteessa itsessään. Ehkä naisten seksuaalisuuden  ja tarpeiden vähättelyn sijaan olisi aika alkaa katsoa parisuhdenormiakin kriittisesti. Jospa onkin niin, ettei pitkä parisuhde, jossa seksuaalisuutta saa toteuttaa vain yhden ihmisen kanssa, olekaan aina paras ja sopivin vaihtoehto? Ehkä se, että seksiä saisi harrastaa myös muiden kanssa, voisikin turmion sijaan johtaa siihen, että halun puute vaivaisi aiempaa harvempia?

Avoin suhde poistaa paineet toisen tyydyttämisestä

Vaikka haluttomuustilastot ovat varsin yleisessä tiedossa, sitä kokevat naiset tuntevat usein olevansa yksin asian kanssa. Halujen hiipuminen tai loppuminen kokonaan voi aiheuttaa suurta syyllisyyttä ja tunnetta siitä, että on epäonnistunut ja huono. Näistä tuntemuksista kertovat Riikka Suominen ja Emmi Nuorgam Suomisen podcastin jaksossa ”Haluton vaimo on terve”. Kumpikin on kokenut suhteessaan niin syvää haluttomuutta, että koko seksuaalisuus on tuntunut näivettyneen pois. Kummallekin seksistä tuli paineita aiheuttava asia, joka oli vaan suoritettava pois päiväjärjestyksestä ”kerran kvartaalissa”, jotta saisi taas olla rauhassa.

Naisten halujen hiipumisen lisäksi pidämme normaalina myös sitä, että seksiä harrastetaan tästä huolimatta. Vaimon täytyy ”antaa” säännöllisesti, jotta mies pysyy tyytyväisenä eikä lähde vieraisiin. Tämä ajatusmaailma on iskostunut meihin syvälle ja se näkyy myös tilastoissa: Riikka Suominen kertoo, että suhteissa lisääntynyt halun puute ei vaikuta seksikertojen määrään. Haluttomat ihmiset harrastavat seksiä kumppaniaan miellyttääkseen, velvollisuudentunnosta. Tietysti niin voi tehdä, jos se tuntuu itsestä hyvältä, mutta toistuva omien rajojen ylittäminen tekee ison karhunpalveluksen omalle seksuaalisuudelle ja halulle.

Suominen on kertonut julkisuudessa avoimesta suhteestaan (ja kirjoittanut aiheesta myös kirjan Suhteellisen vapaata, suosittelen!). Hänen mukaansa se oli helpotus ennen kaikkea siksi, että hänen ei tarvinnut enää kantaa huolta ja vastuuta miehensä seksuaalisten tarpeiden tyydyttymisestä. Omallekin seksuaalisuudelle ja halulle alkoi kummasti löytyä tilaa, kun sitä ei painanut alas syyllisyys ja epäonnistuminen.

Suhteen avaamista esitetään usein viimeisenä oljenkortena, johon kannattaa turvautua vasta sitten, kun kaikki monogamisessa suhteessa mahdolliset keinot on kokeiltu. Halua ei kuitenkaan useinkaan saa nostatettua iltapäivälehtien vinkeillä pukeutua seksikkäisiin alusvaatteisiin, ostaa uusia seksileluja tai varata kallis hotellihuone. Vihoviimeisin vinkki on kirjata seksi kalenteriin yhdeksi kotityöksi muiden joukossa. Kaikki näistä lähinnä lisäävät painetta ja parhaimmillaankin vaan hoitavat oiretta, eivät poista haluttomuuden juurisyitä. Vai kuinka monen halun puute oikeasti johtuu rumista alusvaatteista? Ei avoinkaan suhde ole ratkaisu kaikkeen, mutta se ansaitsisi olla vaihtoehto muiden joukossa (ja ehkä joitain vaihtoehtoja suositeltavampikin).

Avointa suhdetta karsastetaan ihan turhaan. Kyse ei ole kykenemättömyydestä sitoutumiseen tai siitä, että haluttaisiin syödä pelkät kirsikat kakun päältä. Monet meistä ovat nykyään sarjamonogamisteja eli ovat saman ihmisen kanssa kerrallaan muutaman vuoden, kunnes seksihalut alkavat hiipua, ja vaihtavat sitten seuraavaan monogamiseen suhteeseen. Muutaman vuoden välein toistuvat sydänsurut ja kipuilut eron kanssa ovat sen verran rankalta tavalta elää, että ehkä olisi syytä antaa mahdollisuus myös avoimelle suhteelle, jossa seksihalujen hiipumisen ei tarvitse johtaa eroon ja jolla voi näin ollen olla suurempi potentiaali kestää läpi elämän kuin monogamisella suhteella.

Haluttomuuden ehkäisy suljetussa parisuhteessa

Suhteen avaaminen ei tokikaan ole ainoa vaihtoehto haluttomuuteen liittyvien haasteiden ratkomisessa. Paras keino on ennaltaehkäistä tylsistymisestä johtuva halun puute keskustelemalla aiheesta jo silloin, kun kaikki sujuu. Uutuudenviehätys nimittäin tekevät myös keskinkertaisesta ihan kivasta seksistä kiinnostavaa, mutta kun se suhteen alun jälkeen karisee pois, jäljelle jää vain se keskinkertaisuus. Sen vuoksi on hyvä kehittää suhteeseen alusta asti avoin seksistä puhumisen kulttuuri.

Ennen kaikkea niin naisten itsensä kuin heidän kumppaniensa olisi tärkeää ymmärtää, että halujen hiipuminen pitkässä suhteessa ei johdu naisen viallisuudesta tai luontaisesta epäseksuaalisuudesta vaan monogamian haluja latistavasta vaikutuksesta. Näin ollen kaikki halut, himot, fantasiat ja ihastukset, jotka kohdistuvat suhteen ulkopuolisiin henkilöihin, ovat itse asiassa normaalimpia kuin se, että niitä ei ole. Pitkään on ajateltu, että miehille on tärkeää saada tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan myös suhteen ulkopuolella – vaikka pettämiseen suhtaudutaan nuivasti, on olemassa harmaita alueita, kuten happy ending -hieronnat, strippibaarit ja sen sellaiset, joita pidetään sallitumpina. Naisille ei harmaata aluetta samalla tavalla ole, koska tarvetta sellaiselle ei ole tiedostettu. En osaa sanoa, ratkaisisiko sellaisen olemassaolo varsinaisesti mitään, mutta olisi korkea aika ymmärtää, ettei naistenkaan seksuaalisuus elä pelkästä monogamiasta.

Haluttomuudesta ja siihen johtaneesta seksuaalisesta tylsistymisestä tulisi myös puhua enemmän. Kun aiheesta avaa suunsa, käy usein ilmi, että keskustelukumppaneilla on täsmälleen samoja kokemuksia. Omaa tilannetta voi helpottaa suunnattomasti jo se, että tietää, ettei ole kokemustensa kanssa yksin. Tällainen puhe on ehdottomasti tärkeä osa seksipositiivista keskustelua ja tärkeää myös siksi, että seksuaalisuudelle selvästi haasteellinen monogamianormi lähtisi pikku hiljaa purkautumaan.

Miksi pitkä parisuhde tappaa seksihalut? Read More »

Miten lisätä naisen (tai kenen tahansa) nautintoa sängyssä

/ Seksuaalisuus

Viime viikolla kirjoitin heteroiden orgasmikuilusta eli siitä, miksi naiset saavat vähiten orgasmeja miesten kanssa seksiä harrastaessaan. Tarkastelin niitä kulttuurisia tekijöitä, jotka ovat muovanneet käsityksemme seksistä ja eri sukupuolten seksuaalisuudesta sellaisiksi kuin ne nyt ovat, ja miten näiden käsitysten virheellisyyden tiedostaminen on tärkeä askel orgasmikuilun kaventamisessa. Tässä tekstissä syvennytään enemmän käytännön toimintaan, joka on omiaan lisäämään heteronaisten (ja oikeastaan ihan kenen tahansa) nautintoa.

Hiljaa hyvä tulee

Joudun valitettavasti tuottamaan heti pettymyksen kaikille niille, jotka jo verryttelevät sormiaan mullistavien sormetusvinkkien toivossa. Niiden sijaan uskon, että avaimet nautintoon ovat leikkisyys, kiireettömyys ja tuhmuus.

En väitä, etteivätkö erilaiset tekniikat ja kaikenlaiset g- ja a-pisteet olisi tärkeitä. Asia on kuitenkin niin, kuten seksuaaliterapeutti Susanna Syld oivallisesti kiteytti Instagram-postauksessaan, että ”systemaattinen ja suoraan pisteeseen kohdistuva nautinto ei aina ole niin kiihottavaa kuin monipuolinen seikkailu sen suunnilla.” Syld totesi myös, ettei mikään piste tuota nautintoa ilman riittävää lämmittelyä, kiihottumista ja rentoutumista. Insinöörimäinen lähestymistapa, jossa nautintoa yritetään tuottaa tökkimällä pisteitä oikeassa järjestyksessä, ei siis oikein tässä asiassa toimi.

Valitettavan usein seksiä harrastetaan tosi suoraviivaisesti ja genitaalien kosketteluun kiirehtien. Kiireetön koskettelu ja virittäytyminen olisi kuitenkin hyvin tärkeää, koska naisen halu on usein responsiivisesti eli kosketuksen kautta syttyvää. Kiimaisella kumppanilla saattaa kuitenkin olla jo käsi pikkareissa, kun naisolento vasta makustelee ajatusta seksistä. Liian aikaisin tapahtuva sukuelinten tai rintojen koskettelu voi luoda paineita ja häpeää siitä, ettei kiihotu ja kostu tarpeeksi nopeasti. Siinä ei paljon g-pisteet sitten auta. 

Sen sijaan, että suoritettaisiin seksi ”esileikkeineen” ja sen jälkeen ”hoideltaisiin” naiselle orgasmi, suosittelisin kiusoittelevaa nautinnon pitkittämistä. Leikkisää ja härnäävää kosketusta kaikkialta muualta kuin just sieltä, kunnes toinen anelee sitä, ja etenemistä vasta sitten. Sellaiseen ei ehkä ole aina aikaa, mutta vaikka pikaisetkin ovat joskus kivoja, suosisin seksissä mieluummin hyvää harvemmin kuin jotakuinkin kelvollista useammin. Kaikenlainen suorittaminen kannattaa myös pyrkiä seksistä poistamaan, vaikka se onkin tässä suoritusorientoituneessa maailmassamme helpommin sanottu kuin tehty.

Tuhmuus ja riettaus ruokkivat halua

Yksi suurimmista seksiin liittyvistä huijauksista on uskomus, että naiset nauttivat ennen kaikkea hellästä, herkästä, romanttisesta ja lempeästä seksistä. Että saadakseen naisen syttymään on suudeltava niskaa, hierottava hartioita ja rakasteltava lähetyssaarnaajassa kynttilänvalossa silmiin tuijotellen ja rakkaudentunnustuksia lausuen. Jostain syystä joskus kuvitellaan, että naisen seksuaalisuus muuttuu parisuhteen ja viimeistään lasten saannin myötä kiltiksi ja siveäksi , josta kaikki kiinnostus rietasteluun hioutuu pois.

Ihmiset, myös naiset, ovat yksilöllisiä halujensa kanssa. Väitänkin, että aika monen seksuaalisuus on pohjimmiltaan ihan muuta kuin edellä kuvailtu kiltteys. Seksiin saa ihan uusia sävyjä, jos uskaltaa tutustua myös tuhmaan puoleensa.

Tuhmuus voi olla monenlaista, mutta yhteistä kaikelle tuhmuudelle on tutusta ja turvallisesta poikkeaminen. Yhdet kiihottuvat valta-asetelmista, joissa toinen alistuu ja toinen dominoi, toiset kivusta, kolmannet tuhmien puhumisesta ja neljännet vaikkapa kiinnijäämisen mahdollisuudesta. Jos esimerkiksi BDSM kiinnostaa, suosittelen lukemaan tämän ja tämän aiheesta kirjoittamani tekstin. Tuhmuudesta ylipäätään on kirjoittanut hyvin aiemmin mainitsemani viisas nainen Susanna Syld #parisuhdeseksi -blogissaan.

Tuhmailukaan vaan ei ole aina ihan niin helppoa, koska vaniljasta poikkeavat mieltymykset voivat hävettää ja joskus niitä ei pysty myöntämään edes itselleen. Eikä asia helpotu sillä, että naisten oletetaan tykkäävän pelkästä hempeilystä. Jälleen kerran sukupuolistereotypiat jarruttavat nautintoa, kun on tarpeeksi shokeeraavaa olla nainen ja haluta seksiä ja sitten vielä jotain muuta kuin sitä kynttilänvalossa tunnelmoivaa silmiintuijotteluseksiä.

Pitkissä suhteissa opitaan usein tuntemaan toinen hyvin ja löydetään sellainen toimivan seksin kaava, jolla molemmat pääsääntöisesti laukeavat. Tällainen seksi on teknisesti hyvää, mutta lopulta aika tylsää. Pelkkä orgasmi ei vielä kerro todellisesta nautinnosta välttämättä mitään ja ihan kiva seksi alkaa pitkässä juoksussa kyllästyttää. (Tämä on yksi syy siihen, miksi seksielämä usein lässähtää pitkissä parisuhteissa ja palaan tähän myöhemmin omassa tekstissään.) Tuttuus ja turvallisuus ovat hyviä asioita, mutta toisaalta seksin kannalta joskus myös huonoja. Pienikin tuhmuus voi viedä arkiseksin ihan uudelle tasolle.

Naisten kumppaneita haluaisin kannustaa avoimuuteen tuhmuutta kohtaan. Sekä omat että myös toisen mielensisäiset tuhmat ajatukset kannattaa ottaa ennen kaikkea mahdollisuutena yhteiselle seksille. Missään nimessä ei pidä ajatella, että olisi jotenkin epäonnistunut toisen tyydyttämisessä: kyse ei ole sinun riittämättömyydestäsi, vaan ihmisluonnosta. Tiedän, että jotkut teistä huolehtivat myös siitä, että omat fantasiat ja mieliteot olisivat jotenkin loukkaavia ja häpäiseviä omaa kumppania kohtaan. Aina mieltymykset eivät kohtaa, mutta ehkä murehtimisen sijaan kysyisin asiaa naiselta itseltään: puhumattomuus kun voi johtaa siihenkin, että kumpikin fantasioi samasta asiasta, mutta pelon vuoksi jämähdetään siihen tylsään kaavamaiseen seksiin.

Tiivistettynä: tuhmuus on ehdottomasti mahdollisuus, ei uhka.

Jos nyt kuitenkin jäi sellainen olo, että se oma seksi kaipaisi ennen kaikkea niitä uusia tekniikkavinkkejä, niitä löytyy esimerkiksi Kari Heusalan kirjasta Naisen seksuaalisuus (julkaistu 2001, joten tuoreempiakin varmasti löytyy, mutta nämä tekniset jutut lienevät aika ajattomia). Näkisin silti, että naisen nautinto on usein enemmän kiinni korvien välistä kuin jalkovälistä. Pitkälle pääsee, jos osaa suhtautua seksiin leikkinä, jossa kaikki on sallittua ja kiirettä ei ole.

Mikäli tuhmuus askarruttaa tai kaipaat muuta opastusta tekstin aiheiden äärellä, suosittelen lämpimästi seksuaalineuvontaa, jossa voimme käsitellä asioita syvällisemmin ja henkilökohtaisemmalla tasolla. Neuvonta onnistuu myös kirjallisesti sähköpostitse!

Miten lisätä naisen (tai kenen tahansa) nautintoa sängyssä Read More »

Miksi aikuisviihteen eettisyys on tärkeää?

/ Seksuaalisuus

Aikuisviihdemateriaalia ja -teollisuutta kritisoidaan usein naisia esineellistäväksi ja monin tavoin sortavaksi. Valtavirtamateriaalin rinnalle onkin tullut eettisempää tuotantoa, jonka pitäisi ratkaista näitä ongelmia.

Aiheeseen liittyy myös sellainen ongelma, että näistä asioista on vaikeaa kirjoittaa, koska mm. Facebookin yhteisönormit kieltävät linkit aikuisviihdesivustoille ja se samaa tarkoittava kansainvälisempi p:llä alkava sana voi jäädä algoritmien haaviin, vaikka kyseessä olisikin joku ihan muu sivu. Sen yhden kerran, kun olen tästä aiheesta varta vasten kirjoittanut, blogini osoite bännättiin niin, etten voinut jakaa mitään tekstejäni Facebookissa enkä laittaa blogin linkkiä Instagramin bioon. Tilanteeseen ei auttanut muu kuin osoitteen vaihtaminen ja koska en sitä nyt haluaisi tehdä, kirjoitan kiertoilmaisuilla. En kuitenkaan tykkää aikuisviihde-sanasta, joten puhutaan mieluummin vaikka, hmm, kalastuksesta. Siinäkin eettisyys on varsin tärkeää.

Miksi eettisestä kalastuksesta täytyy (usein) maksaa

Tiedämme, että netissä olevat kalastusvideot ovat nykyään varsin suosittuja. On kätevää, kun ei tarvitse mennä häpeillen kauppaan ostamaan kalastuslehtiä tai VHS-kasetteja, vaan materiaalia löytyy netistä ilmaiseksi monenlaiseen makuun. Kalastusvideoiden liikakatselu voi kuitenkin tehdä hallaa elävän elämän kalastusinnolle – stimulaatio on niin voimakasta, että kiihottuminen ilman videoita voi olla vaikeaa, oli sängyssä millainen vonkale tahansa. Näitä pulmia käsittelen tässä tekstissä (joka muuten on se surullisenkuuluisa, joka aiheutti blogille ne bännit).

Aika moni meistä katsoo kalastusvideonsa samoilta tietyiltä sivuilta. Niiden valikoima on laaja ja mukana on niin ammattilaistasoista kuin amatöörikalastustakin. Ongelma on, että aina ei voi tietää, ovatko osallistujat esimerkiksi täysi-ikäisiä tai mukana vapaasta tahdostaan. Vielä vaikeampaa on saada tietoa siitä, minkälaisia korvauksia esiintyjille maksetaan ja minkälaisissa olosuhteissa nämä työskentelevät. Nämä asiat ovat kuitenkin tärkeitä, koska kukaan tuskin tahtoo tukea hyväksikäyttöä tai seksuaalista väkivaltaa.

Eettinen kalastus taistelee näitä ongelmakohtia vastaan. Kalastuksen eettisyys voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että esiintyjät ovat suostumuksellisesti mukana, heidän seksuaalisia rajojaan  kunnioitetaan ja heille taataan turvalliset työskentelyolosuhteet ja työtä vastaava palkka. Toistaiseksi eettiset toimijat ovat kuitenkin jääneet marginaaliin, koska kalastusvideoista maksaminen tuntuu käyttäjille liian isolta kynnykseltä. Moni kyseenalaistaa, miksi maksaisi videoista, kun ilmaista materiaalia on netti pullollaan.

Noh, yksi hyvä syy maksaa on esimerkiksi se, että emme oleta monen muunkaan asian olevan ilmainen. Netflixistä ja Spotifysta kyllä maksetaan, mutta jostain syystä kalastuksesta ei. Se on sinänsä hassua, koska ennen kalastuslehdet ja -videot piti hankkia rahalla ja ilmainen internetkalastus on varsin uusi ilmiö. Ja ihan jo se, että rahalla saa laadukasta materiaalia, jonka tekemisessä ei ole hyväksikäytetty ketään, on myös varsin käypä syy.

Toisaalta voi kysyä, voiko eettistenkään toimijoiden kohdalla aina luottaa sataprosenttisesti eettisyyteen. Kaikista varmin tapa olla eettinen kalastuksenkuluttaja on ostaa kalastusmateriaali suoraan tekijältä. Erinomaisen mahdollisuuden tähän tarjoavat palvelut kuten OnlyFans ja Patreon, jossa sisällöntuottajat saavat korvauksen materiaalistaan suoraan käyttäjiltä. Väärinkäytön riski on toki aina, mutta tällaisten palveluiden kohdalla sen luulisi olevan pienempi, kun välikäsiä on vähemmän. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa myös tukea kotimaista tuotantoa.

Miten feministinen kalastus lisää eettisyyttä

Siitä ei pääse mihinkään, että valtavirtakalastus on usein jokseenkin feminiinisiä kehoja esineellistävää. Kalastusmaailmassa myös vallitsee varsin kapea kehon malli, josta poikkeavat ihmiset herkästi fetisisoidaan. Kaiken kaikkiaan kalastusvideoita tehdään pitkälti miehiselle katseelle, jolloin vaikkapa kahden pimpillisenkin välinen seksi voi olla kalastusvideoissa kaukana todellisuudesta ja tehty vain heteromiestä miellyttämään.

Eettisen kalastuksen kanssa rinnakkain käytetään usein käsitettä feministinen kalastus. Käsitteet eivät tarkoita samaa, mutta usein liittyvät yhteen. Feministiselle kalastukselle on tyypillistä nautinnon tasa-arvoisuus, ahtaasta mallista poikkeavat kehot (eli ns. tavallisen näköiset ihmiset) sekä se, että esiintyjät oikeasti nauttivat videoilla nähdystä seksistä. Queer-kalastus haastaa lisäksi erityisesti valtavirtakalastuksessa vallitsevaa cisheteronormia.

Kalastuksen eettisyydestä puhuttaessa tulee aina esiin myös lapset ja nuoret ja se, miten kalastuksen näkeminen liian nuorena voi heihin vaikuttaa. Puhutaan myös, että nettikalastus on huono seksin malli epäaitoutensa vuoksi. Tähän erityisesti feministinen kalastus, jossa näkyy aitoa nautintoa ja realistista seksiä, on oiva ratkaisu. Toisaalta on myös todettu, että lapsia ja nuoria ahdistaa kalastuksen näkemisessä usein eniten aikuisten reaktiot, jotka saavat heidät häpeämään, eivätkä niinkään videolla nähdyt asiat. Kalastuksen eettisyyteen liittyy siis olennaisesti myös se, miten aikuiset puhuvat kalastuksesta lapsille ja nuorille.

On myös ihmisiä, joiden mielestä kalastuksen addiktoivuus tekee siitä automaattisesti epäeettistä ja kaikki kalastusmateriaali pitäisi olla sen vuoksi kiellettyä. Tämä asenne on helppo ymmärtää sellaiselta, joka on kärsinyt riippuvuudesta kalastukseen – varmasti jotkut päihderiippuvaiset saattavat jakaa ajatuksen siitä, että muita täytyy suojella heille pahaa aiheuttaneelta asialta. Riippuvuuden voi kuitenkin kehittää vaikka mihin ja historia todistaa, että asioiden kieltäminen ei todellisuudessa poista niiden olemassaoloa. Kalastus on aina ollut osa ihmisten kulttuuria ja tulee jatkossakin olemaan: kiinnostusta siihen ei voida kieltämällä poistaa. Riippuvuutta aiheuttavat asiat ovat harvoin itsessään pahoja, mutta samoin kuin nuoria valistetaan alkoholista, tulisi heille kertoa myös kalastuksesta riskit huomioiden, mutta ei kuitenkaan demonisoiden.

Kalastuksen eettisyyteen liittyvät kysymykset ovat kaikkea muuta kuin yksiselitteisiä eikä niihin ole (ainakaan vielä) oikeita vastauksia. Mahdollisuus pohtia näitä teemoja tarjoutuu kuitenkin pian, sillä minä ja keho- ja seksipositiivisuusartisti Lady Clitter (IG @ladyclitter) järjestämme elokuussa työpajan, jonne on tervetullut mukaan ihan jokainen. Työpajan fokus on vahvasti eettisen kalastuksen tulevaisuudessa: mitä juuri sinä kaipaat kalastukselta, miten siitä puhumisen kulttuuria muutetaan ja olemmeko me kenties niitä, jotka määrittävät tulevaisuuden suunnan. Työpajaan tulee puhumaan myös kokemusasiantuntija Sarra, joka tuottaa OnlyFansiin eroottista sisältöä. Lisätietoa työpajasta alla olevassa kuvassa ja ilmoittautumaan pääset tästä linkistä. Sydämellisesti tervetuloa!

ps. Vinkkejä eettisemmän runkkumatskun löytämiseen löydät täältä ja täältä.

Miksi aikuisviihteen eettisyys on tärkeää? Read More »

Heteroiden orgasmikuilu ja mitä sille pitäisi tehdä

/ Seksuaalisuus

Meillä on ongelma nimeltä orgasmikuilu. On tutkittu, että heteronaiset saavat kaikista ihmisryhmistä vähiten orgasmeja. Ero miehiin – suuntautumiseen katsomatta – on valtava. Jotain varmaan tarttis tehdä.

Yritän kantaa korteni kekoon kirjoittamalla aiheesta postaussarjan. Tässä ensimmäisessä osassa käyn läpi, millaiset syyt ovat johtaneet orgasmikuilun syntymiseen, miten sitä voisi kuroa umpeen ja mitä mies voi tehdä kumppaninsa nautinnon edistämiseksi.

Freud, yhdyntäkeskeinen seksinormi ja harhaluulot naisten seksuaalisuudesta

Meille on pitkään uskoteltu, että naisolennoilla on luonnostaan jotenkin huonompi orgasmikyky, matalampi libido ja ylipäätään kiinnostus seksiin. Tästä voimme syyttää kristillistä lisääntymiseen painottunutta seksikäsitystä. Ammoisina aikoina tosin uskottiin, että naisen oli saatava orgasmi voidakseen tulla raskaaksi, ja koska lasten saanti oli tärkeää, oli miesten osattava asia järjestää. Kun valistuksen ajalla opittiin, ettei väite pitänyt paikkaansa, naisten orgasmien arvostus lensi romukoppaan. Sigmund Freudin opit emätinorgasmien paremmuudesta klitorisorgasmeihin nähden johtivat siihen, että naisen kykenemättömyyden laueta yhdynnässä nähtiin johtuvan tämän omasta viallisuudesta ja vajavaisuudesta – ja koska tilanne on tämä valtaosalle, vajavaisuuden katsottiin johtuvan naisista itsestään.

Tutkimus, johon alussa viittaan, todistaa väitteen kuitenkin vääräksi. Siinä todetaan, että toisten naisten kanssa seksiä harrastavat saavat lähes yhtä paljon orgasmeja kuin miehet, mutta ero hetero- ja bi-naisiin on huomattava. Sama numerodatana: tutkimuksen mukaan heteromiehistä sai aina tai useimmiten seksissä orgasmin 95 %, homomiehistä 89 % ja bi-miehistä 88 %. Lesbonaisista orgasmin sai 86 %, bi-naisista 66 % ja heteronaisista 65 %. Tulosten perusteella voidaan helposti hahmottaa syylliseksi lisääntymiselle optimoitu penis- ja yhdyntäkeskeinen seksinormi, joka ei ole erityisen suotuisa naisen nautinnolle, kun kerta orgasmien määrä on huikeasti korkeampi heti, kun kuviosta poistetaan penis.

Valitettavasti niin edellä kuvailtu seksinormi kuin myös virheelliset käsitykset pimpillisten epäseksuaalisuudesta ovat meissä tosi syvällä. Siksi helposti ajatellaan, että naisen orgasmi on vaikea saavuttaa ja että sen takia heille riittää seksi, josta he eivät saa orgasmia. Tätä vahvistaa usein kuultu lausahdus ”seksi voi olla hyvää myös ilman orgasmia”, joka toki pitää jossain määrin paikkansa mutta voi myös ohjata ajattelemaan, ettei naisen nautinto ole samanarvoista miehen kanssa.

Naiset itse saattavat ajatella olevansa jotenkin epäonnistuneita, jos he eivät pysty tulemaan ilman klitoriksen koskettelua ja pitävät Freudin teorian mukaisesti emätinorgasmia muita parempana. Seksinormista poikkeavien juttujen, kuten vaikka suuseksin pyytäminen kumppanilta voi tuntua kohtuuttomalta palvelukselta. Sillä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään väliä, miten orgasmin saa. Erilaisia orgasmeja voi toki omaksi ilokseen opetella (esimerkiksi Marja Kihlströmin Iso O-kirjojen avulla), mutta jos orgasmikuilua halutaan kaventaa, on välttämätöntä luopua erilaisten orgasmien paremmuusjärjestykseen asettamisesta. Yhdyntä ei ole muita parempi seksitapa eikä kukaan ole missään nimessä viallinen tai vaikea, jos ei juuri sillä tavalla orgasmia saa.

Miksi on ongelma, että naisen orgasmi mittaa kumppanin onnistumista miehenä

Aina kun kirjoitan naisen nautinnosta, paikalle saapuu joku oman elämänsä Casanova kertomaan, kuinka se on niin ihanan kiihottavaa ja että mikä se sellainen mies edes on, joka ei naistaan saa tyydytettyä. Iloitsen siitä, että asenneilmapiiri muuttuu ja molemminpuolista nautintoa pidetään entistä enemmän arvossa myös penisolentojen puolelta. Yhä on paljon niitäkin, jotka viis veisaavat kumppaniensa orgasmista ja siksi on aina mukavaa, kun joku ei ajattele niin. Toisaalta kommentti ei suinkaan ole ongelmaton, vaan siinä kiteytyy kaksi keskeistä orgasmikuilun aiheuttajaa.  

Seksin pitäisi olla lähtökohtaisesti vastavuoroista eli tasavertaista nautinnon tuottamista ja vastaanottamista. Tämä asetelma on nyt vääristynyt, kun seksinormi suosii niin räikeästi miehiä ja naisen rooliksi on vuosisatojen ajan jäänyt miellyttäjän ja nautinnon tuottajan rooli. Tämä roolijako pysyy voimassa, jos naisen nautinnon ja orgasmin tehtävä on kiihottaa toista.

Älkää ymmärtäkö väärin: kumppanin nautinnosta saa ja on erittäin suotavaa nauttia. Meillä kuitenkin on valtavirtapornosta saatu käsitys siitä, miltä naisen nautinto näyttää ja kuulostaa, joka ei välttämättä vastaa todellisuutta. Voi siis olla vaikeaa heittäytyä nauttimaan, jos on kovin tietoinen siitä, että oman nautinnon pitäisi kiihottaa myös toista. Nautinnon merkkien (kuten ääntelyn) liioittelu kumppanin kiihotuksen lisäämiseksi ei ole harvinaista naisten keskuudessa, mutta voi harhauttaa ajatukset pois omasta kehosta ja sen tuntemuksista. Siksi voi olla joskus tärkeää artikuloida selvästi, että naisen oikeus nautintoon ei perustu siihen, miten kiihottava hän nauttiessaan on.

Omien seksitaitojen riittävyys mietityttää monia sukupuoleen katsomatta, mutta erityisesti mieheyteen ja maskuliinisuuteen yhdistetään seksuaalinen kyvykkyys. Joillekuille käsitys itsestä hyvänä rakastajana on tärkeä itsetuntoa kohottava tekijä ja kumppanin nautinto osoitus omasta kyvykkyydestä ja onnistumisesta.

Tämä asettaa naiselle aikamoiset paineet nautintonsa suhteen. Orgasmi on pakko saada, koska jos ei saa, toiselle tulee paha mieli. Jotkut loukkaantuvat siitäkin, jos yrittää neuvoa oikeanlaisen kosketuksen löytämisessä. Valitettavan moni päätyy siksi teeskentelemään orgasmin, ja siinä ei voita kukaan.

Jotta näin ei tapahtuisi, pitäisi ensin päästä eroon ajatuksesta naisen nautinnon huomioivista miehistä suurina sankareina, jotka täytyy palkita orgasmilla, sekä hylätä toksisen maskuliininen megatyydyttäjäpanomies-eetos. Pohtimisen arvoista on myös se, millaista seksiä harrastetaan: naisen nautinnossa keskeistä temppujen ja tekniikoiden sijaan ovat usein ihan toisenlaiset asiat. Näihin palaan myöhemmin omassa tekstissään.

Kaikkein olennaisinta orgasmikuilun kaventamisessa on hylätä yhdyntäkeskeinen seksinormi ja alkaa etsiä nautintoa sen ulkopuolelta. Näin voi nopeasti huomata, kuinka pielessä oletus naisten epäseksuaalisuudesta, orgasmin saamisen vaikeudesta tai tyytymisestä seksiin ilman orgasmia todella onkaan.

Orgasmiin liittyvistä haasteista voi tulla myös keskustelemaan seksuaalineuvontaan ja ne ovatkin yksi yleisimmistä neuvontaan hakeutumisen syistä. Lisätietoa seksuaalineuvonnasta löydät täältä.

Heteroiden orgasmikuilu ja mitä sille pitäisi tehdä Read More »

Mitä seksipositiivisuus on – ja mitä se ei ole

/ Seksuaalisuus

Seksipositiivisuus on kaikkien huulilla, mutta mitä ihmettä se edes tarkoittaa? Käytän sanaa päivittäin ja tituleeraan itseäni seksipositiiviseksi, mutta en ole kuitenkaan tullut juuri avanneeksi mitä käsite todella sisältää – ja, mikä tärkeämpää, mitä ei. Korjataanpa asia.

Mitä seksipositiivisuus on?

Yksinkertaisuudessaan seksipositiivisuudella tarkoitetaan yleispositiivista asennetta seksuaalisuutta kohtaan: se on hyvä, luonnollinen ja terve osa ihmisyyttä, ei mitään sellaista, jota pitäisi piilotella tai hävetä. Seksipositiivisuusliike taistelee perinteisiä haitallisia asenteita ja normeja vastaan, jotka estävät seksuaalioikeuksien tasavertaisen toteutumisen. Seksuaalioikeudet, kuten oikeus oman seksuaalisuuden vapaaseen ilmaisuun, ovat ihmisoikeuksia, jotka koskevat ihan kaikkia ihmisiä. 

Seksuaalioikeuksien julistuksen mukaisesti kaikenlaisten seksuaalisten mieltymysten, suuntautumisten, suhdemuotojen, sukupuolten ja kehojen yhdenvertaisuus on seksipositiivisuuden keskiössä. Ydinajatus on, että kaikki, mikä ei loukkaa kenenkään toisten seksuaalioikeuksia, on sallittua ja hyvää. Seksipositiivisuus painottaa myös suostumuksen ja omien rajojen tärkeyttä. Toisen ihmisen itsemääräämisoikeus menee aina toisen seksuaalisuuden ilmaisun oikeuden edelle.

Avoimempi seksistä puhumisen kulttuuri on myös seksipositiivisuuden ydintä. Sen lisäksi, että kannustetaan ihmisiä nauttimaan seksuaalisuudestaan vapaammin ja luopumaan häpeästä ja rajoittavista uskomuksista, puhutaan avoimesti myös kaikista niistä haasteista, joiden kanssa moni seksuaalisuuden saralla painii. Olennaista on siis rikkoa tabuja niin seksin ihanuuden kuin siihen liittyvän kipuilunkin osalta.

Seksipositiivisuus ei edellytä aktivismia tai aihetta koskevaan julkiseen keskusteluun osallistumista, vaan asennetta voi toteuttaa myös yksityisesti omassa elämässään. Oleellisinta on, että tiedostaa omat ja muiden seksuaalioikeudet ja elää elämäänsä niiden toteutumista edistäen. Omasta mielestäni seksipositiivisuus kulkee myös käsi kädessä intersektionaalisen feminismin kanssa: todellisen seksuaalisen yhdenvertaisuuden tiellä seisoo niin paljon rakenteellista sortoa, että sen huomioimatta jättäminen pudottaa pohjan seksipositiiviselta ajattelulta.

Mitä seksipositiivisuus ei ole

Usein seksipositiivisuuden ymmärretään virheellisesti tarkoittavan yksilön henkilökohtaista positiivista suhdetta seksin harrastamiseen. On valitettavan yleistä olettaa, että seksipositiivisella ihmisellä on automaattisesti ei-seksipositiivista väljemmät rajat – tai ei rajoja ollenkaan. Voi olla, että seksipositiivisten keskuudessa on keskimääräistä enemmän avoimia ja kokeilunhaluisia tyyppejä, mutta sekään ei vielä tarkoita, että olisi valmis mihin tahansa ja kenen tahansa kanssa.

 Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta seksuaalinen aktiivisuus ei suoraan kerro seksipositiivisuudesta: korkean libidon omaava voi hyvin olla varsin seksinegatiivinen ja samalla tavalla aseksuaali seksipositiivinen. Myös naisoletettujen keskuudessa yleinen uskomus siitä, että ollakseen seksipositiivinen täytyisi olla yltiöpäisen kiimainen ja rietas ja saada orgasmeja ajatuksen voimalla, on virhe. Yleisen tason asenne on eri asia kuin henkilökohtainen kiinnostus. 

Ihmisen seksipositiivisuus ei myöskään ole oikeutus ahdistella tai olla epäkohtelias, vaikka jotkut tuntuvatkin ajattelevan, että seksiin ”rennommin” suhtautuvalle voi möläyttää ihan mitä tahansa käytöstavoista välittämättä. Jostain kumman syystä moni tuppaa myös ajattelemaan, että seksipositiivisella on jotenkin tavallista ”löyhempi moraali” eli tämä on muita alttiimpi vaikkapa pettämään parisuhteessa.

Seksipositiiviset ja aiheesta paljon puhuvat ihmiset nähdään joskus myös yksiulotteisesti pelkästään sen seksipositiivisuuden kautta: ajatellaan, ettei heitä kiinnosta mikään muu kuin seksi. Usein myös oletetaan, että seksipositiiviselle ihmiselle voi avoimesti mennä kertomaan kaikki oman elämän intiimit yksityiskohdat tai että hän haluaa jakaa niitä omasta elämästään muille. Kuitenkin seksipositiiviset ovat ihan ihmisiä siinä missä muutkin ja haluavat joskus keskustella myös muista asioista, vaikka kuinka pyrkisivätkin parantamaan seksipuhekulttuurin avoimuutta. Myös seksipuheen suhteen on tärkeää hahmottaa yleisen ja henkilökohtaisen tason ero. 

(Jos kaipaa elämäänsä ihmistä, kenelle voi kertoa avoimesti ajatuksiaan seksistä, suosittelen seksuaalineuvontaa. Minunkin kanssani pääsee ajan varaamalla juttelemaan ihan mistä vaan haluaa. Lue lisää neuvonnasta täältä.)

Todettakoon vielä, että seksipositiivisuus (tai sen paremmin seksologian ammattilaisuuskaan) ei tarkoita sitä, että tietäisi seksistä kaiken mahdollisen ja vaatisi kumppaneiltaan täydellisiä suorituksia. Ei kai mistään voi koskaan tietää kaikkea ja seksin ja täydellisen suorituksen yhdistäminen samaan lauseeseen on niin kaukana seksipositiivisuudesta kuin olla voi. Seksipositiivinen ei ehkä kovin helposti tyydy epätyydyttävään seksiin, mutta ei toisaalta sysää vastuuta seksistä toisen osapuolen vastuulle.

Summa summarum, johtopäätösten tekeminen jonkun seksuaalisesta aktiivisuudesta, halukkuudesta tai mieltymyksistä pelkän seksipositiivisuuden perusteella ei ole mahdollista.

Toivottavasti tämä selvensi!

Mitä seksipositiivisuus on – ja mitä se ei ole Read More »