Seksuaalisuus

Sain eräältä seuraajaltani pohdittavaksi kiinnostavan kysymyksen: miksi seksistä on niin vaikeaa puhua. Hänen kokemuksensa mukaan aiheen puheeksiottaminen aiheuttaa ihmisissä hyvin vahvoja reaktioita: kummeksuntaa, pitkiä katseita, jopa suuttumusta ja vihaa. Seksistä puhuminen on tunnetusti iso haaste myös parisuhteissa. Mistä nämä tuntemukset ja vaikeudet oikein kumpuavat, ja mitä niille voisi tehdä?

Heti alkuun on erotettava toisistaan kolme erilaista seksistä puhumisen tapaa. Seksistä puhutaan ensinnäkin kumppanin tai kumppaneiden kanssa, mutta intiimit ja henkilökohtaiset keskustelut herkästä aiheesta eivät ole välttämättä helppoja ja häpeä vaikeuttaa omista haluista ja toiveista kertomista. Tätä ei auta se, että seksistä on yleisellä tasolla totuttu puhumaan varsin ronskilla ja rivolla tavalla stereotypioita toistaen. Kaksimielinen rekkamieshuumori ja puhuhuonepuheet edistävät huonosti seksuaalista hyvinvointia. Tähän tähtää kolmas seksistä puhumisen tapa, asiallinen, faktoihin perustuva seksipositiivinen puhe, joka parhaimmillaan voimaannuttaa, poistaa häpeää ja lisää tietoisuutta ja ymmärrystä seksuaalisuudesta.

häpeä seisoo seksipuheen tiellä

Intiimi seksistä puhuminen on vaikeaa, koska siihen liittyy häpeää. Seksi on ollut pitkään tabu, josta ei ole puhuttu ollenkaan, ja sen vuoksi siihen liittyy paljon vääriä uskomuksia. Historiallisesti seksuaalisuus on vaiettu niin olemattomiin, että lähes kaikkea muuta kuin puolipakollista lisääntymisseksiä on pidetty perverssinä ja suorastaan sairaana. Edelleen asiallista tietoa on vähän, jolloin käsitys seksistä on ollut pakko perustaa pornoon ja elokuvien epärealistisiin seksikohtauksiin; ja kun oma seksuaalisuus ja seksielämä eivät toimikaan samalla tavalla, voi niitä alkaa hävetä. Jos kokee olevansa yksin tilanteensa kanssa, sitä voi olla vaikeaa ottaa puheeksi edes sen oman kumppanin kanssa.

Puhumattomuuden taustalla on myös vanha kristillinen käsitys seksistä syntisenä ja likaisena toimintana, joka ei sovi kunnon ihmisille; seksistä puhuminen julkisesti on automaattisesti lyönyt ihmiseen stigman. Naisten kohdalla tämä korostuu, koska seksuaalisuuden olemassaolo on kielletty kokonaan ja naisihanne mukaillut Neitsyt Mariaa. Nämä ajatukset seuraavat meitä valitettavasti edelleen: ajatellaan, että seksuaalisuus täytyy pitää piilossa ja kuuluu pelkästään suljettujen ovien taakse. Parisuhteissakaan seksistä puhuminen ei välttämättä ole helppoa, koska ”hyvän naisen” ominaisuuksiin on kuulunut siveys ja pidättyväisyys, ja joidenkin miesten on ehkä siksi vaikeaa nähdä kumppaneitaan seksuaalisina olentoina.

Nämä vanhanaikaiset asenteet elävät edelleen, ja näin ajattelevilla on varmasti suuria haasteita saavuttaa tyydyttävä seksielämä: on tutkittukin, että seksiä häpeävät ja siihen negatiivisesti suhtautuvat nauttivat siitä paljon vähemmän. Yllättyneet: ei kukaan. Häpeän poistaminen on siis ensiarvoisen tärkeää avointa seksipuhekulttuuria luodessa. Tässä uskon esimerkin voimaan: mitä enemmän seksistä puhutaan ja normalisoidaan erilaisia seksuaalisen ilmaisun muotoja, sitä helpompaa on tuoda avoimuus myös omaan makuuhuoneeseen ja päästää irti häpeän tunteesta. Yleisen tason asiallisella ja faktoihin perustuvalla seksipuheella voi olla merkittävä vaikutus yksilön kykyyn ilmaista omaan seksuaalisuuteen liittyviä asioita kumppaneille.

Kohti parempia panojuttuja

Valitettavasti rasvaiset panojutut, naisia alentava, cisheteronormatiivinen ja peniskeskeinen kielenkäyttö ja ihan suora seksuaalinen häirintä ovat edelleen yleisiä seksistä puhumisen tapoja. Niiden ongelma on, että vaikka puhuttaisiinkin muka yleisellä tasolla, lähestymistapa on heti kättelyssä henkilökohtainen ja intiimi. Ihminen joutuu tahtomattaan ikään kuin keskelle seksitilannetta, kun joku lähestyy vaikka Tinderissä seksiviestillä tai työpaikan taukohuoneessa kerrataan viikonlopun panoseikkailuja pornon pyöriessä taustalla (kyllä, valitettavasti elävän elämän esimerkki). Näissä keskusteluissa on myös harvoin sijaa epävarmuuksille tai normista poikkeavalle seksuaalisuudelle.

Erilaiset seksipuheen muodot menevät usein ihmisillä sekaisin. Joku saattaa ajatella olevansa hyvin avoin, rehellinen ja seksipositiivinen tyyppi, mutta ymmärrystä seksuaalisuuden moninaisuudelle ei keskusteluissa löydykään. Moni ei myöskään hahmota eroa henkilökohtaisen ja yleisen tason keskustelun välillä, vaikka seksuaalisuuden ilmiöiden pohtiminen ja omista mieltymyksistä ja kokemuksista kertominen ovat kaksi hyvin eri asiaa. Yleisen tason keskustelun ei luulisi herättävän erityistä suuttumusta, ellei satu olemaan fanaattisen vanhoillinen tai traumaattisen syvällä häpeässä, mutta intiimeistä asioista uteleminen ja kertominen ylittää henkilökohtaisen rajan, ja siitä kuuluukin loukkaantua.

Suuttumus seksistä puhuvaa kohtaan voi johtua siitäkin, että olemme tottuneet pitämään seksistä puhumista synonyymina seksuaaliselle kiinnostukselle puhekumppania kohtaan. Seksistä ei ole ollut tapana jutella niitä näitä vaikkapa kahvipöydässä, joten aiheen puheeksiottaminen voi herättää kysymyksiä puhujan motiiveista. Tämä selittää seuraajani kokemusta siitä, että miehenä hänen yrityksensä keskustella seksistä naisten kanssa tulkitaan yleensä pokausyritykseksi. Kohtaan itse samaa toisinpäin, kun tämä blogi (ja varsinkin Instagram-tilini) tulkitaan niin, että olen kiimainen nymfomaani ja haluan seksiä kaikkien kanssa, jotka sitä tajuavat ehdottaa. Seksistä avoimesti puhuva ihminen leimataan helposti myös moraalittomaksi ja epäluotettavaksi: Minunkin on ajateltu seksipositiivisuuteni takia olevan jotenkin keskimääräistä valmiimpi moraalisesti kyseenalaisiin asioihin, kuten seksiin ystäväni ex-poikaystävän tai parisuhteessa olevan miehen kanssa, ja luotettavuuttani kumppanina on kyseenalaistettu.

Toki onkin niin, että julkea seksiagendalla lähestyminen kielii usein seksuaalisesta kiinnostuksesta puhekumppania kohtaan, mutta sama ei koske yleisen tason asiallista seksikeskustelua. Se nyt vaan on vielä niin uusi asia kulttuurissamme, ettemme osaa välttämättä hahmottaa sitä eri asiaksi.

Meille on vasta nyt syntymässä sellainen keskustelukulttuuri, jossa seksistä voidaan puhua aiheena muiden joukossa ilman jännitettä keskustelijoiden välillä. Sellainen tarvitaan, koska rento keskustelu luo paljon matalamman kynnyksen puhua seksistä myös henkilökohtaisella tasolla kuin vihjaileva tai jopa loukkaava seksipuhe, joka luo heti jännitteen tai nostaa piikit pystyyn. Meidän pitäisi myös päästä eroon seksiin liittyvästä stigmasta ja lakata leimaamasta ihmisiä tietynlaiseksi seksistä puhumisen vuoksi. Ei seksistä ikinä tule tai pidäkään tulla täysin neutraalia puheenaihetta, mutta asiallisen keskustelun (ja esimerkiksi tieteellisen tutkimustiedon) lisääminen poistaa häpeää aiheen ympäriltä ja tekee siitä tulevaisuudessa helpomman keskustelunaiheen myös henkilökohtaisella tasolla.

Usein näkee huolestuneita uutisia, joissa kerrotaan, että suomalaiset harrastavat entistä vähemmän seksiä. Mutta mihin tämä väite oikeastaan perustuu? Usein taustalta löytyy erilaisia tutkimuksia ja tilastoja, mutta niitä tulkitessa joskus unohtuu, että seksille on paljon erilaisia määritelmiä. Usein seksillä viitataan pelkkään yhdyntään tai kumppanin kanssa harrastettavaan seksiin, ja seksin vähenemisellä tarkoitetaan yhdyntöjen vähenemistä.

Vaarassa on seksinormi, eivät ihmiset

Tajusin tämän ilmiön, kun luin Helsingin Sanomien artikkelin ”Seksivälineitä on niin helppo ostaa, että siihen liittyy jo riskejä, sanoo tutkija”. Artikkelissa oli haastateltu Samuel Pihaa, joka kuuluu seksivälineiden ostoa tutkivaan ryhmään, mutta on taustaltaan kulutustutkija eikä siis millään lailla relevantti asiantuntija kommentoimaan seksivälineiden vaikutusta ihmisten seksuaaliselle hyvinvoinnille. Sen hän artikkelissa kuitenkin tekee ja esittelee seksivälineiden helpon saatavuuden riskialttiutta kolmesta eri näkökulmasta. Jokainen kolmesta uhkaa kuitenkin enemmän yhdyntäkeskeistä seksinormia kuin seksivälineiden käyttäjiä, vaikka artikkeli niin antaakin ymmärtää.

Seksivälineiden uhka muodostuu Pihan mukaan esimerkiksi siitä, että lelujen helppo saatavuus rikkoo niiden ostamisen ”perussyytä” eli jännityksen tuomista ”arkista seksiä” piristämään. Ilmeisesti mahdollisuus hankkia välineitä helposti altistaa ihmiset kohtalokkaalle kierteelle, jossa uusia välineitä on hankittava jatkuvasti tyydyttämään tarve yhä kovemmalle stimulaatiolle. Perusteluna tälle esitettiin muun muassa se, että BDSM-välineiden menekki on kasvanut. Siinä, että ihminen löytää omat mieltymyksensä seksivälineitä kokeilemalla, ei kuitenkaan ole yhtään mitään negatiivista. Sen voi nähdä pahana asiana ainoastaan silloin, jos ainoaksi normaaliksi seksuaalisuuden toteuttamistavaksi mieltyy parisuhteessa tapahtuva yhdyntä.

Mukaan on tietysti vedetty myös suosikkiperusteluni evoluutiopsykologia. Sen mukaan miehillä ja naisilla on biologisesti erilaiset lisääntymisstrategiat ja se vedetään esiin aina, kun yritetään perustella epätasa-arvoisia seksikäsityksiä, uskomuksia ja käytänteitä. Tutkija Piha spekuloi artikkelissa, että miesten seksivälineiden käyttöön liittyvä häpeä saattaa kummuta siitä, etteivät ”miehet pääse toteuttamaan evolutiivista rooliaan” eli siittämään niin monia naisia kuin mahdollista. Näiltä oman elämänsä evoluutioteoreetikoilta kuitenkin unohtuu usein, että ihmisiä on aina motivoinut seksiin muukin kuin pelkkä lisääntyminen ja maailman vanhin seksivälinekin on 30000 vuotta vanha. Suurin riski ei siis tässä ole seksivälineiden olemassaolo, vaan se, että esihistoriallisina aikoina on ollut ihmisiä, joiden ymmärrys seksin monimuotoisuudesta on ollut laveampi kuin Helsingin Sanomissa aiheesta puhuvalla tutkijalla.

Miksi mitataan yhdyntämääriä?

Seksivälineiden menekin lisääntyminen esitetään artikkelissa myös syynä FINSEX-tutkimushankkeessa todetulle yhdyntöjen vähenemiselle. Pornon ja itsetyydytyksen väitetään vievän ihmisten kiinnostusta yhdynnöistä. Tämä väite on sinänsä mielenkiintoinen, kun mietitään artikkelissa aiemmin todettua havaintoa BDSM-lelujen suosion kasvusta; niitä kuitenkin käytetään pääsääntöisesti kumppanin kanssa. Voisiko yhdyntöjen määrän lasku liittyäkin ennemmin seksitapojen monimuotoistumiseen? 

Tilastoja tarkastellessa on hyvä muistaa se, että ne eivät ole objektiivisia vaan joku on valinnut, mitä mitataan ja kysytään. Tutkijoillakin on omat arvonsa ja uskomuksensa, jotka vaikuttavat heidän tutkimustyöhönsä. Tämän totesin, kun katson Mitä mietit, Ronja Salmi -ohjelman jaksoa, jossa Salmi haastattelee FINSEX-hankkeen toteuttajaa Osmo Kontulaa ja yrittää haastaa juurikin tutkimuksen yhdyntäkeskeisyyttä ja heteronormatiivisuutta. Kontulan mukaan esimerkiksi naiset ovat nykyään hyvin ”itsetyydytyskeskeisiä”, koska saavat orgasmeja enemmän suuseksissä kuin yhdynnässä.

Kyselytutkimuksissa, kuten FINSEX, oma muuttujansa on myös kysymysten kieli. Luin itse vuoden 2007 kyselylomakkeen läpi ja huomasin, että siellä käytettiin seksistä hyvin ristiriitaisia käsitteitä. Lomakkeessa on aluksi määritelty hyvin selkeästi erikseen yhdyntä ja sukupuoliyhteys, joka laskee mukaan suu- ja käsiseksin. Kuitenkin lomakkeessa käytetään myös termiä ”sukupuoliyhdyntä”, joka on hyvin harhaanjohtava ja varmasti hämmentänyt kyselyyn vastanneita. Kuinka luotettavia tuloksia saadaan, jos vastaajat eivät ymmärrä kysymyksiä?

Oleellista on mielestäni myös kysyä, miksi on tärkeää mitata yhdyntöjen määrää ja mitä sen ajatellaan kertovan. Usein aiheeseen liittyvä uutisointi antaa sellaisen kuvan, että yhdyntöjen määrä olisi jotenkin suoraan verrannollinen esimerkiksi parisuhteen onnellisuuteen. Tällaisessa oletuksessa vedetään tosi paljon mutkia suoriksi ja unohdetaan, että yhdyntä on vain yksi tapa harrastaa seksiä ja että määrän sijaan onnellisuutta lisää seksin laatu.

Sen sijaan, että mitattaisiin kuukausittaisia penetraatioita, voitaisiin tulevaisuuden seksitutkimuksissa keskittyä tutkimaan enemmän sitä, mitä kaikkea seksi ja seksuaalisuus ihmisille merkitsevät. Tutkimukset ovat myös oiva tapa laajentaa ihmisten seksikäsitystä: kun kyselytutkimuksissa kysyttäisiin johdonmukaisesti myös muusta kuin yhdynnästä, erilaiset seksitavat normalisoituisivat myös niille, joille seksi yhä on pelkkää panemista. Myös seksitutkimuksiin liittyvän uutisoinnin olisi aika alkaa keskittyä siihen, mikä oikeasti on ihmisten seksuaalisen hyvinvoinnin kannalta oleellista ja luopua penetraationormin pönkittämisestä yleistyksillä ja huonosti perustelluilla väitteillä.

Mietityttääkö seksi tai seksuaalisuus? Varaa aika seksuaalineuvontaan!

Kaupallinen yhteistyö: Sinful

Vibraattori, tuo ihana värisevä ystävä! Kuinka houkutteleva, suorastaan koukuttava, onkaan se helppo nautinto, joka sen avulla saa melkein kättä kääntämättä. Vaan sepä siinä onkin: liika suristelu ei välttämättä tee hyvää, vaan voi jopa heikentää nautintoa ja orgasmikykyä. Ei siis makeaa mahan eikä pillunkaan täydeltä, vaan vibraattorin käyttö on parempi säästää spesiaalimpiin hetkiin.

Näitä erityisiä nautinnon hetkiä varten on tietysti hyvä olla oikein erityinen vibraattori. Halvat rimpulat eivät juuri houkuttele sen jälkeen, kun pääsee kunnon laatutavaran makuun. Sellainen on muun muassa Fun Factoryn Miss Bi -tuplavibraattori, jonka sain Sinfulilta testiin. Siitä löytyy kaikki se, mitä vibraattorilta voi haluta, ja vielä hieman enemmänkin. Tällä lelulla kelpaakin suristella niin, että tarvitaan todellista tahdonvoimaa, ettei sitä kaivaisi joka ilta lelulaatikosta esille.

Miksi vibraa ei saisi käyttää liikaa?

Miksi vibraattoria ei sitten saisi käyttää vaikka päivittäin? Periaatteessa saakin, mutta omalla kohdallani surisevat lelut ovat kuin syötäviä herkkuja: mieli tekisi usein, mutta sivuvaikutukset ovat ikäviä. Vibraattorit aiheuttavat tuntoherkkyyden vähentymistä eli turruttavat paikkoja niin, että kosketus vaikkapa sormilla ei tahdo tuntua miltään. Samaan aikaan klitoris voi kuitenkin kipeytyä niin, että helläkin kosketus tuntuu viiltävänä kipuna. Lisäksi vibraattorilla orgasmin saaminen on niin helppoa ja nopeaa, että jos siihen tottuu, voi laukeaminen ilman sitä tuntua turhauttavan hitaalta ja vaivalloiselta. Yhtälö on ikävä, jos haluaa harrastaa seksiä muidenkin kuin vibraattorin kanssa.

Tällaisista vaikutuksista tuntuu kärsivän moni. Ongelma ei mielestäni kuitenkaan ole itse vibraattoreissa vaan siinä, miten niitä käytetään. Tuntoherkkyys ei katoa ikuisiksi ajoiksi, vaan jo parin päivän tauko auttaa. Näin ollen olen itse yrittänyt opetella suhtautumaan vibraattoreihin sellaisena kivana ekstrana, joilla voi piristää (soolo)seksiä silloin tällöin. Vibran helppokäyttöisyyteen on helppo jäädä koukkuun, koska orgasmin todella voi saada kättä kääntämättä alle minuutissa. Houkutus kaivaa lelu esiin on siis suuri etenkin silloin, kun kaatuu sänkyyn puolikuolleena ja toiveissa on nopea orgasmi nukahtamisen helpottamiseksi. Joskus niin voikin tehdä, mutta jokailtaiset parin minuutin pikasessiot alkavat nopeasti vaikuttaa myös muuhun seksielämään. Joskus värisevät lelut on siis parempi jättää kaappiin, jos haluaa nauttia seksistä myös ilman niitä.

Olen myös huomannut, että laadukkaat, hyvin suunnitellut vibrat eivät kipeytä paikkoja yhtä pahasti. Jos oman pillun hyvinvointi kiinnostaa, kannattaa siis ehkä unohtaa ne halvimmat muovihärpäkkeet ja suunnata katse parempien lelujen hyllyille.

Leluissa kannattaa panostaa laatuun

Lelulaatikkoni on täynnä vibraattoreita (seksibloggarin luontaisetuja), mutta mitään vastaavaa kuin tämä Fun Factoryn Miss Bi en ole aikaisemmin päässyt kokeilemaan. Se on ensimmäinen omistamani tuplavibraattori, eikä mikä tahansa sellainen, vaan tuo palkitun muotoilunsa ansiosta varsin monipuolista nautintoa. Dildo-osan ja klitoriskiihottimen värinää voi säätää erikseen, ja erilaisia värinäasetuksia on useita. Lelusta löytyy myös näppäinlukko, jonka ansiosta se ei mene esimerkiksi matkalaukussa itsestään päälle ja aiheuta kiusallisia tilanteita.

Laite saa ehdottomasti plussaa myös ladattavuudesta. Paristokäyttöiset vibraattorit ovat todella epäkäytännöllisiä: kuinka ärsyttävää onkaan, kun patterit loppuvat kesken kaiken!

Kehojamme ei ole tehty kestämään vibraattorien tarjoamaa voimakasta stimulaatiota jatkuvalla syötöllä. Se ei silti tarkoita, etteikö siitä voisi nautiskella pieninä annoksina kuten muitakin herkkuja. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että yksi laadukas vibraattori on parempi kuin kymmenen keskinkertaista, ja sen vuoksi voin suositella tätä Fun Factoryn Miss Bi -vibraattoria erittäin lämpimästi. 
Nyt on erityisen hyvä tilaisuus hankkia se omaankin lelulaatikkoon, sillä sen saa nyt 20 prosentin alennuksella! Koodi on Teekutsuilla20 ja se on voimassa 22.12. asti: tilaa omasi tästä!

Edit 4.5.2020. Julkaistu alun perin 13.12.2019. Syystä tai toisesta tämä postaus ei siirtynyt muiden mukana Bloggerista WordPressiin, joten se piti julkaista uudestaan, mistä johtuen julkaisupäivä on väärin.

Seksuaalisuus on niin iso, alati muuttuva ja herkkä asia, että sen kanssa luovimiseen tarvitaan joskus apua. Sitä varten on olemassa seksuaalineuvojia, kuten minä. Meidän kanssamme voi purkaa ja pohtia kaikenlaisia seksuaalisuuteen liittyviä teemoja ja pulmia. Autamme ihmisiä ymmärtämään itseään ja toisiaan entistä paremmin sekä avaamaan silmät seksin ja seksuaalisuuden moninaisille mahdollisuuksille.

Oma missioni seksuaalineuvojana on myös edistää seksistä puhumisen avoimuutta. Seksuaalisuus on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia, joka kuitenkin usein sivuutetaan ja erotetaan omaksi, muusta irralliseksi kokonaisuudekseen, josta ei saa puhua. Seksuaalineuvonta tarjoaa tilaisuuden tulla nähdyksi oma itsenään, kokonaisuutena, johon seksuaalisuus myös kuuluu. Neuvojalle voi myös huoletta esittää kaikki ne kysymykset, joita ei koskaan ole kehdannut keneltäkään muulta kysyä. Seksuaalineuvojalla on varmasti annettavaa ihan kenelle tahansa, oli seksuaalisuudessa haasteita tahi ei.

Mitä seksuaalineuvoja tekee?

Seksologian ammattilaisia ovat seksuaalineuvojan lisäksi seksuaaliterapeutti sekä seksuaalikasvattaja. Nimikkeet menevät usein iloisesti sekaisin, ja koko alan ympärillä velloo outo mystisyyden verho. Välillä kuulee myös puhuttavan virheellisesti seksineuvojista tai -terapeuteista, jotka sanoina ohjaavat ajattelua työn sisällöstä varsin harhaanjohtavaan suuntaan.

Seksologian ammattilaiset eivät opeta ihmisiä harrastamaan seksiä. Neuvojan vastaanotolla ei harjoitella suuseksitekniikoita tai yhdyntäasentoja, vaikka niistäkin toki voidaan asiakkaan toiveesta keskustella. Lähestymistapa on kuitenkin terapiamaisempi: asioista keskustellaan varsin syvällisestikin ja niitä mietitään monenlaisista näkökulmista. Asiakkaiden ongelmat kun tyypillisesti ovat varsin monisyisiä, eikä niitä ratkaista pelkillä käytännön seksivinkeillä.

Seksuaaliterapiassa asioihin pureudutaan vielä neuvontaa syvällisemmin. Aina ei ole mahdollista vetää rajaa siihen, mitä asioita voidaan ratkaista neuvonnalla ja missä tarvitaan terapiaa. Kipeät ja rankat aiheet, kuten vaikkapa seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivaltakokemukset tai esimerkiksi lapsikohteinen seksuaalisuus ovat kuitenkin usein sellaisia, jotka vaativat terapeutin osaamista. Oman ongelmansa kanssa voi aina hakeutua joko neuvojan tai terapeutin vastaanotolle.

Seksuaalikasvattaja on neuvojaa ja terapeuttia uudempi nimike. Seksuaalikasvattajat tekevät ennaltaehkäisevää työtä esimerkiksi ryhmien kanssa, ja levittävät tietoa seksuaalisuudesta. Työn painopiste on siis enemmän valistavaa kuin neuvojien ja terapeuttien, joiden luo asiakkaat tulevat yleensä jonkin pulman kanssa. Myös seksuaalineuvojan ja -terapeutin työhön sisältyy seksuaalikasvatuksellinen puoli.

Kaipaisitko sinäkin seksuaalineuvontaa?

Joskus tulee tilanteita, joissa omaa seksuaalisuutta tai siihen liittyviä asioita on tarpeen pohtia yhdessä ammattilaisen kanssa. Seksuaalineuvonnassa on lupa sanoa ääneen ihan kaikki, myös ne kipeimmät, salaiset ja ehkä hävettävätkin asiat. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa eikä asiakkaan tarvitse olla valmis tai tietää mitään etukäteen – sitä vartenhan ammattilaiset juuri ovat. Seksuaalineuvojan vastaanotolle voi mennä joko yksin tai oman kumppanin tai kumppaneiden kanssa. Kaikki keskustelut asiakkaan ja neuvojan välillä ovat luottamuksellisia.

Seksuaalineuvojaksi ei myöskään voi ryhtyä ihan kuka tahansa, vaan koulutuksen pääsyvaatimuksena on jokin sosiaali- ja terveysalan tai muun soveltuvan alan tutkinto. Lisäksi hakijat haastatellaan, ja sisään pääsee vain alan ammattilaisten sopivaksi katsoma joukko.

En itse tee tällä hetkellä neuvojan töitä, mutta tulevaisuudessa asia saattaa muuttua. Sitä ennen tarjoan teille lukijoilleni mahdollisuuden hyödyntää osaamistani erään projektin parissa, jonka aion toteuttaa kevään aikana. Voitte siis kysyä minulta mitä tahansa seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen: kysymyksen aiheena voi olla vaikka seksuaalinen halu tai sen puute, halujen eriparisuus parisuhteessa, seksuaaliset toimintahäiriöt, seksilelut, itsetyydytys, fantasiat ja fetissit, BDSM, kumppanin löytäminen, kiihottumis- tai orgasmivaikeudet, seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiin liittyvä hämmennys tai mikä tahansa muu päätä vaivaava asia.

Laita siis seksiä tai seksuaalisuutta koskeva kysymyksesi minulle joko sähköpostitse teekutsuilla@gmail.com tai Instagramissa @teekutsuilla. Halutessasi voit myös esittää kysymyksen anonyymisti tämän postauksen kommenteissa. Kiitos jo etukäteen! <3

 

Jokainen on varmasti joskus törmännyt väitteeseen, jonka mukaan miehet haluavat useammin pelkkää seksiä ja naiset parisuhteen. On väitetty, että miehillä on korkeampi libido ja suurempi tarve seksiin, kun taas naisille tunteet ovat tärkeämpi asia. Teorian todistaa kuulemma se, että miehille ei tahdo löytyä kasuaalia seksiseuraa, kun naisia ei irtoseksi kiinnosta.

Tällaiset sukupuolittuneet yhteen niputtamiset ovat sen verran vanhentunutta kamaa, että toivottavasti kukaan ei enää tähän väitteeseen tosissaan usko. Erot ovat paljon suurempia sukupuolten edustajien keskuudessa kuin niiden välillä, eikä sovi unohtaa, etteivät kaikki ole miehiä tai naisia ollenkaan tai etsi kumppania siitä ”vastakkaisesta” sukupuolesta. En tiedä sateenkaariväen irtoseksi-innosta juuri mitään, mutta sen tiedän, että heteronaisten keskuudessa yhden illan jutut ja muut vastaavat eivät tunnu olevan kovin hyvässä huudossa. Ei siis ole täysin perätöntä väittää, että ajatus seksistä tuntemattoman kanssa saattaa olla heteromiesten mielessä houkuttelevampi kuin heteronaisten.

Likainen ja käytetty olo

Tajusin sinkkuaikoinani hyvin nopeasti, etteivät yhden illan jutut ole minua varten. Niitä tuli kokeiltua useimmiten baari-iltojen jälkeen pikku kännissä, joka tunnetusti ei ole panemiseen kovin otollinen olotila. Inhosin näitä seikkailuja seuraavia aamuja, kun jouduin joko selviytymään vieraasta paikasta kotiin edellisillan bilevaatteet päällä tai vaihtoehtoisesti keksimään mahdollisimman diplomaattisia tapoja hankkiutua eroon säädöistä, jotka eivät meinanneet lähteä kulumallakaan. Seksi oli useimmiten aika kiusallista ja humalatilan takia kuivaa ja vetelää, ja orgasmi yhtä lähellä kuin hammaslääkärin tuolissa. En saanut nautintoa ja hyvänolontunnetta, vaan jälkikäteen oli päinvastoin usein likainen ja jopa hyväksikäytetty olo.

Tällaiset kokemukset tuntuvat olevan naisille aika tyypillisiä – eikä ihme, kun ottaa huomioon, miten uusi asia tämä mahdollisuus irtoseksiin edes historiallisesti on. Ei tarvitse mennä kovin montaa vuotta taaksepäin törmätäkseen asenteisiin, joiden mukaan seksuaalisesti aktiivinen nainen on huono ja halpa. Vaikka itse ei niin ajattelisikaan, nuorena opitut asenteet voivat silti tykyttää takaraivossa. Lisäksi joskus nykyäänkin kuulee ihmisten sanovan, että vaikka he eivät irtoseksiä tuomitsekaan, omaksi kumppanikseen he eivät silti ottaisi ihmistä, joka on yhden illan juttuja harrastanut. Tällaisessa asenneilmapiirissä voi olla hieman vaikeaa ottaa iloa irti seksuaalisuudestaan tuntematta jälkikäteen pientä morkkista.

Hyväksikäytetty olo taas saattaa tulla ihan siitä, että tavallaan kyseessä voi ollakin hyväksikäyttö. En puhu nyt deittiraiskauksista tai muusta sellaisesta, sillä kyllä näissä tilanteissa yleensä on mukana kaksi suunnilleen suostumuksellista osapuolta. Omia irtoseksikokemuksiani on kuitenkin leimannut vahvasti tietynlainen go with the flow -meininki, eli olen vaan ajautunut jonkun miehen seuraan ja ennen kuin huomaankaan, olemme taksissa matkalla panemaan. Siinä vaiheessa on usein iskenyt tunne, etten oikeastaan haluaisi, mutten ole enää siinä vaiheessa kehdannut kieltäytyä. Niinpä olen sitten suostunut seksiin sitä todella haluamatta, ja uskokaa pois, sellaisesta jää todella kurja ja hyväksikäytetty fiilis. Tällainen hankaluus asettaa rajoja, toisen miellyttäminen ja asioihin suostuminen siksi, ettei kehtaa kieltäytyä, on hyvin tavallinen tämän ajan naisten ongelma. Enkä usko, että intoa irtoseksiin löytyy vastaisuudessa yhtään tämän enempää, ellemme opi huolehtimaan omista rajoistamme.

Epäreilu seksinormi nautinnon tiellä

Ihan kaikkia sukupuolia yhdistävä, irtoseksin hohdokkuutta laskeva tekijä on se, että ensimmäinen seksikerta uuden ihmisen kanssa on harvoin kovin hyvä. Itse en saa kertaluontoisesta seksistä yhtään mitään irti, enkä usko olevani yksin kokemukseni kanssa. Syyttävä sormi kohdistuu jälleen kerran yhdyntäkeskeiseen seksinormiimme, joka oikein kärjistyy yhden illan jutuissa. Ei siinä ruveta nautintoa pitkittelemään, vaan mennään nopeasti asiaan ja hoidetaan homma pois alta.

Penetraatio- ja peniskeskeinen seksinormimme suosii räikeästi miehiä, koska yhdyntä stimuloi penistä paljon enemmän kuin klitorista. Katsokaa vaikka:

Naisille on lisäksi miehiä tyypillisempää kiihottua responsiivisesti, eli halu ei syty sekunnissa nappia painamalla vaan kosketuksen kautta hitaammin. Irtoseksitilanteet eivät varsinaisesti suosi tällaista kiihottumisen tapaa, eikä asiaa auta, jos tilannetta ja uutta ihmistä jännittää. Lisätään tähän vielä edellisessä kappaleessa todettu puolinainen suostumus, väsymys ja mahdollinen alkoholin aiheuttama turtuneisuus, niin alkaa näyttää selvältä, mikseivät yhden illan jutut houkuttele.

Jos seksinormimme olisi muotoutunut peniksen sijaan klitoriksen ympärille, tilanne olisi varmasti eri. Jos seksistä tuntemattoman kanssa olisi useammin odotettavissa iloa kuin pettymyksiä, irtoseksi kiinnostaisi varmasti naisia nykyistä enemmän. Valitettavasti nykymeiningillä korvien puhdistuskin on välillä nautinnollisempaa kuin randomien paneminen, joten ei ihme, jos sellainen ei kiinnosta.

Kuinka voi nauttia, jos pelkää?

On myös hyvä huomata, että vaikka mahdollisuudet vapaaseen seksin harrastamiseen ovat sukupuolilla nykyään lähes samat, samalta viivalta tähän hommaan ei kuitenkaan lähdetä. Pahin seuraus tuntemattoman mukaan lähtemisestä ei nimittäin ole välttämättä se, että saa huonoa seksiä, vaan oma turvallisuus tai jopa henki voivat olla uhattuna. Koska naiset tuppaavat olemaan miehiä fyysisesti pienempiä, riski on meille isompi. Myös raskauden ja seksitautien riskit koskettavat naisia miehiä enemmän.

Tietenkään kaikki miehet eivät ole väkivaltaisia ja vaarallisia, mutta jotkut ovat. Siksi vaikkapa Tinder-viestit, joissa joku kutsuu ensimmäisessä viestissä panemaan, eivät toimi: kukaan tervejärkinen ei lähde täysin tuntemattoman kotiin. Ei kyse ole siitä, että Tinderistä haettaisiin pelkästään aviomiestä, vaan normaalista itsesuojeluvaistosta.

Vastikään käymälläni POWERFUL SEXUAL AWARE -verkkokurssilla opin eräästä tutkimuksesta, jonka mukaan 12% miehistä ja 20% naisista on harrastanut joskus pelottavaa seksiä. Prosenttiero ei ole suuri, mutta määritelmäero on: miehiä pelotti seksissä lähinnä se, onko seksikumppani joku kaverin vanha heila, kun taas naisilla kyse oli fyysisestä väkivallasta tai uhkailusta. Että juu.

(Kurssi muuten alkaa jälleen 27.1. ja ilmoittautumisaika on käynnissä NYT, ilmoittaudu mukaan tästä linkistä. Tiukkaa faktaa, uusinta tutkimustietoa, vertaistukea ja kiinnostavaa pohdintaa sisältävän kurssin antia on myös ylempänä oleva video.)

Kaikesta tästä huolimatta irtoseksillekin löytyy kannattajansa ihan jokaisesta sukupuolesta. Kuitenkin jos vaihtoehtoina on joko päättää baari-ilta epästimuloivaan ja tylsään seksiin jonkun omituisen hyypiön kanssa tai lähteä kotiin omaan sänkyyn pitsa kainalossa, tai käyttää viikon ainoa vapaailta kiusallisiin tai pelottaviin Tinder-seksitreffeihin tai oman lempisarjan katseluun sohvalla, valinta lienee ilmiselvä. Eivät naiset halua yksiselitteisesti aina parisuhdetta seksiä enemmän, emme vaan halua seksiä, joka pelottaa eikä tunnu hyvältä.

Aiheeseen liittyvää:

5 vinkkiä tasapuolisempaan nautintoon

Panssaripimppi eli miksi yhdyntä- ja orgasmikeskeisyys on ongelma

Ikävää irtoseksiä: Sinkkunaisten emansipoiva sekstailu ei ollutkaan hurjaa vaan kurjaa – Apu

Kirjoitin viime syksynä postauksen liittyen miehiin, joiden on vaikeaa saada seksiä, ja totesin lopussa, että tästä mielenkiintoisesta aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Sen on kuitenkin minun sijastani tehnyt Timo Hännikäinen: Ilman -niminen esseekokoelma kertoo pakkoselibaatissa elämisestä ja seksuaalisesta syrjäytymisestä. Luin kirjan, koska halusin ymmärtää näitä asioita kokeneen sielunmaisemaa. Jotain voinkin ymmärtää, mutta iso osa Hännikäisen ajatuksesta herättää lähinnä hämmennystä, epäuskoa ja ahdistusta.

Hännikäisen mukaan liberaali suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen synnyttää hänen kaltaisiaan seksuaalisia väliinputoajia, koska tietyt miehet, niin sanotut alfaurokset, saavat naisia ja seksiä enemmän kuin tarpeeksi, ja toiset jäävät kokonaan ilman. Lisäksi pariutumismarkkinoilla pelataan vahvasti naisten säännöillä, eivätkä naiset pelkää käyttää hyväkseen miesten ahdinkoa. Kaikkea syytä hän ei vieritä muiden harteille, vaan erittelee useaan otteeseen itsestään johtuvia syitä pakkoselibaattiinsa. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että tilannetta pitäisi muuttaa niin, että hänenkin kaltaisensa ujot ja sosiaalisesti estyneet saisivat seksiä. Ratkaisuehdotuksiksi hän esittää parisuhteiden ja perheiden lujittamista niin, että miehet pysyisivät uskollisina naisilleen, sekä naisten avoimempaa suhtautumista spontaaniin seksiin ja seksiehdotuksiin.

Hännikäisen käsitys naisista on mielenkiintoinen. Hän puhuu naisista kuin kokonaan toisen lajin edustajista, joiden toimintaa ohjaa aivan eri logiikka kuin miesten. Naisten ulkonäköä kyllä ruoditaan värikkäin sanakääntein, mutta muu taitaa olla yhdentekevää, vaikka Hännikäinen kovasti kertoo toivovansa parisuhdetta ja ”sielujen yhteyttä”. Auktoriteettina Hännikäinen ei osaa naista pitää eikä pysty ottamaan esimerkiksi naispappeja ollenkaan vakavasti.

Käsitys naisen seksuaalisuudesta on myös vähintäänkin kyseenalainen. Hännikäinen tuntuu ajattelevan, että naisille seksi on lähinnä vallankäytön väline ja että nainen haluaa aina mieheltä seksistä vastineeksi jotakin, esimerkiksi taloudellista hyötyä. Seksin ”pihtaaminen” eli siitä kieltäytyminen silloin tällöin on Hännikäisen mukaan naisen keino ”ostaa ruumiilleen lisäarvoa”. Tekstistä huutaa läpi vanha ajatus siitä, että naisen seksuaalisuus on ensisijaisesti miestä varten. Mitään itsemääräämisoikeutta omasta kehosta ei naisella selvästikään saisi olla, sillä sehän on häikäilemätöntä miesten terrorisointia ja kiduttamista.

 

 

Feministeistä Hännikäinen esittää aivan erityisen uskomattomia väitteitä. Hänen mukaansa feministit nauttivat tyypillisesti alistavasta seksistä, koska siten he voivat uskotella itselleen, että miehet ovat sikoja. Nykyfeminismi on kuulemma pelkkää valkoisiin heteromiehiin kohdistuvaa seksismiä, ja oikeastaan feministit eivät edes halua korjata maailman epätasa-arvoisuutta, koska silloin koko hommalta putoaisi pohja eikä feminismiä tarvittaisi. Vuonna 2009 ilmestyneen kirjan uuteen painokseen on lisätty Hännikäisen 10 vuotta myöhemmin kirjoittama esipuhe, jossa hän jatkaa kauniita puheitaan feminismistä. Hän muun muassa toteaa, että on virheellistä ajatella naisten käyvän kollektiivista sotaa miessukupuolta vastaan, sillä tätä sotaa käy todellisuudessa vain vaikutusvaltainen vähemmistö, jota hän nimittää ”feministitutkijoista koostuvaksi koulutettujen idioottien luokaksi”. Nämä ihmiset kuulemma ”ihannoivatsairaalloista ylipainoisuutta, kaikentyyppistä mauttomuutta, karkeaa käytöstä, androgyynisyyttä ja sukupuolista holtittomuutta” sekä aivan aiheettomasti syyttävät naisvihasta, mikäli menee kertomaan totuuden nykynaisista kutsumalla heitä ” vallanhimoisiksi, kevytkenkäisiksi ja narsistisiksi”.

Kuinka hurmaava mies! Kuka nyt ei tällaisen helmen kanssa sänkyyn tahtoisi?

Kirjan lopussa Hännikäinen myös kovasti ihmettelee, miksi naiset luulevat miesten halveksivan heitä, jos he suostuvat helposti seksiin. Kuulemma miehet enemmänkin kunnioittavat ja arvostavat tällaisia naisia. Kuitenkin parikymmentä sivua aikaisemmin Hännikäinen puhuu opiskeluajan tutuistaan, jotka ”vapautuneesti” harrastivat seksiä useiden miesten kanssa tajuamatta, että nämä miehet pilkkasivat heitä keskenään ja vertailivat kokemuksiaan kyseisten naisten kanssa. Niin, hmm, mistäköhän voisi johtua…

Seksi on Hännikäiselle yhdyntää, ja masturbaatio ”oikean” seksin korvike. Penetraation lisäksi Hännikäinen toivoisi kuitenkin myös jonkinlaista tunnesidettä penetroitavaan. Tämän vuoksi seksityöntekijän luona käyminen ei ole hänen tilannettaan helpottanut.

Tämä huomioon ottaen on mielenkiintoista, että Hännikäinen ehdottaa ratkaisuksi naisten seksipalvelusta eli pakollista työskentelyä valtion bordellissa. Tämä ehdotus myös ohittaa naisten seksuaalioikeudet varsin suvereenisti, mutta ne eivät Hännikäistä taida juuri kiinnostaa.

 

 

Toinen ehdotus, jonka Hännikäinen uskoo parantavan pakkoselibaatissa elävien tilannetta, on avioliiton tukeminen yhteiskunnan taholta, uskottomuuden rangaistavuus ja avioeron vaikeuttaminen. Näin tekisimme paluun menneisyyden Suomeen, jossa naimattomia oli huomattavasti vähemmän kuin nyt ja ilmeisesti poistaisimme ongelman, jossa jo parisuhteessa olevat miehet haalivat itselleen lukemattomat määrät rakastajattaria jättäen muut miehet kokonaan ilman. Jälleen kerran naiset ohitetaan, mutta Hännikäisen mukaan meitä kiinnostaa muutenkin lähinnä miehen status ja rahat, niin eipä sillä kai niin väliä ole. Eikä sekään haittaa, että pahimmassa tapauksessa olisi jumissa suhteessa ihmisen kanssa, jota ei rakasta. Kunhan on vieressä vaimo, joka aviovelvollisuudesta antaa silloin tällöin, kaikki on hyvin!

Kirjan ansioksi on kyllä luettava se, että se näyttää erinomaisesti, mitä yksinäisyys ja läheisyyden, rakkauden ja seksin puute voi ihmisen mielenterveydelle tehdä. Hännikäinen kertoo kirjassa omista mielenterveysongelmistaan, ja kuvaa pakkoselibaatin aiheuttaneen hänelle elinikäisiä psyykkisiä vaurioita. Kirja on myös kiistaton todiste siitä, että seksuaalinen syrjäytyminen voi aiheuttaa radikalisoitumista ja aggressiivisuutta. Hännikäinen kuitenkin normalisoi tätä todetessaan, että ”luultavasti jokainen mies on jonakin hetkenä halunnut tappaa tai pahoinpidellä sairaalakuntoon jonkun entisen tyttöystävänsä tai tämän uuden poikaystävän”. Väkivaltafantasioita kuullaan myös nettideittailusta kertovassa kohdassa, kun Hännikäinen toivoo ilmoituksen jättäneiden naisten saavan ansionsa mukaan ja löytävän itselleen miehen, joka ”iskee heidän leukaluunsa halki ja murtaa heidän molemmat käsivartensa”. Tämä on toki kohtuullinen toivomus, kun kyseiset naiset olivat tehneet niinkin hävyttömän teon kuin listanneet ilmoitukseensa toivomuksia kumppaninsa ominaisuuksista.

Omasta mielestään Hännikäinen ei ole ollenkaan naisvihamielinen, mutta minusta kirja oikein huutaa misogyniaa ja seksismiä. Toisaalta olenkin Hännikäisen mielestä nainen, josta jokaisen itseään kunnioittavan miehen tulisi pysyä erossa, koska puhun cis-seksismistä, rodullistamisesta, kehopositiivisuudesta, voimaantumisesta ja sukupuolisensitiivisyydestä, jotka ovat hänelle ilmeisesti jonkin sortin punainen vaate. Että joo, meillä on aika erilaiset käsitykset maailmasta. Nykyään Hännikäisellä on ilmeisesti vaimo, joka on nämä puheet huomioon ottaen melkoinen ihme, mutta toki iloinen asia. Mikäli joku ihmettelee seksittömyyttään ja kokee sielunveljeyttä Hännikäisen kanssa, suosittelisin tarkistamaan omaa ajatusmaailmaa. Tuskin kukaan nainen, jolla on yhtään itsekunnioitusta, haluaa seksiä tällaisten tyyppien kanssa.

Aiheeseen liittyvää:

Miksi mies ei saa seksiä?

Timo Hännikäisen haastettelu City-lehdessä 6.3.2009

Seksuaalisuus mietityttää minua usein niin henkilökohtaisesta kuin yhteiskunnallisestakin näkökulmasta. Usein nämä kaksi tuntuvat kietoutuvan yhteen, varsinkin naisten seksuaalisuudesta puhuttaessa. Meillä alkaa olla jo varsin hyvät mahdollisuudet toteuttaa seksuaalisuuttamme tasavertaisina toimijoina, mutta jostain syystä näin ei kuitenkaan tapahdu. Miksi on niin paljon älykkäitä, itsenäisiä ja pärjääviä naisia, jotka typistävät seksuaalisuutensa miehen nautinnon välineeksi? Mikä ihme meidän nautintomme tiellä seisoo?

En selvästikään ole pohdintojeni kanssa yksin, sillä myös seksuaalikasvattaja Kaisa Merelä on tarttunut aiheeseen ja tehnyt siihen liittyvän verkkokurssin. Kurssin nimi on POWERFUL SEXUAL AWARE ja sen tarkoitus on tarjota naisille sellaista tietoa seksuaalisuudesta, sen historiasta, nautinnosta ja vallasta, joka jokaisen pitäisi tietää, mutta jota emme ole koskaan saaneet. Kaisan kurssilla selviää muun muassa miksi seksinormimme on niin yhdyntäkeskeinen, miksi evoluutiobiologialla ei kannata perustella yhtään mitään ja miksi heteronaiset saavat kaikista ihmisryhmistä vähiten orgasmeja. Kurssin kattavat materiaalit ovat saaneet minutkin oivaltamaan uutta seksuaalisuudestani ja luomaan siihen entistä hyväksyvämmän suhteen.

Naisen seksuaalisuus ei ole miehen seksuaalisuus

Seksuaalisuutta on kautta historian pyritty säätelemään ja rajoittamaan, ja naisten kohdalla se jopa häivytettiin olemattomiin pitkiksi ajoiksi. Vaikka nykyään tunnistamme myös naiset seksuaalisiksi olennoiksi, meidän nykynaistenkin seksikäyttäytyminen ja kokemus omasta seksuaalisuudesta on vahvasti värittynyt menneisyyden uskomuksista.

Itseäni on aina ärsyttänyt ajatus, jonka mukaan naiset ovat vähemmän seksuaalisia kuin miehet. Inhoan stereotypiaa seksiä vonkaavista miehistä ja pihtaavista naisista, ja suurta osaa seksuaalihistoriastani voi kuvata yhden naisen taisteluksi tätä hölmöä harhaluuloa vastaan. Nuorempana minulla oli kova tarve todistaa sekä itselleni että muille, ettei naisen seksuaalisuus ole sen kummempi kuin miehenkään vaan meitäkin panettaa, mekin voimme nauttia ja olla aktiivisia toimijoita seksissä. Olin oikeilla jäljillä, mutta en ollut rehellinen itselleni vaan yritin vaan pakottaa seksuaalisuuteni valmiista muotista toiseen. En halunnut olla stereotyyppinen nainen, jolta pitää vongata seksiä, joten yritin olla kuin stereotyyppinen mies, joka haluaa seksiä aina ja kaikkialla. Seksuaalisuus ei kuitenkaan omalla päätöksellä tai yrittämällä miksikään muutu, joten päädyin vain rikkomaan omia rajojani ja harrastamaan todella paljon sellaista seksiä, josta en saanut mitään irti.

Tällaiset ylilyönnit lienevät tyypillisiä meille nykynaisille, joilla on ensi kertaa vapaus olla seksuaalisia: emme osaa käyttää vapauttamme oikein, koska historialliset uskomukset ovat vääristäneet käsitystämme seksuaalisuudesta. Itselläni kesti esimerkiksi kauan ymmärtää, ettei seksuaalisuuteni ole huono tai vääränlainen siksi, ettei yhdyntä tuota minulle maksimaalista nautintoa. Nyt tiedän, ettei vika ole minussa, vaan päivittämistä kaipaavissa seksiin liittyvissä uskomuksissamme.

POWERFUL SEXUAL AWARE tekee upealla tavalla näkyviksi kaikki ne seksuaalisuuttamme yhä edelleen rajoittavat ”historialliset aivopierut”, joiksi Kaisa näitä hauskasti ja osuvasti nimittää. Vaikka nämä asiat jollain tasolla tietäisikin, ne jysähtävät tajuntaan ihan uudella tavalla, kun niistä on niin sanotusti mustaa valkoisella. Eikä kyse ole vain sanoista: kun näkee anatomisesti havainnollistavan videon siitä, kuinka surkean pieni osa klitoriksesta, naisen nautinnon ytimestä, saa yhdynnässä stimulaatiota, ei enää jaksa syyttää itseään siitä, jos se ei laukeamiseen riitä. Itseään ja muita on helpompi ymmärtää, kun tiedostaa tämän historian painolastin, jota yhä harteillamme kannamme.

Orgasmi itseä, ei miestä varten

Kun väitetään naisten olevan miehiä vähemmän seksuaalisia, normalisoidaan samalla se, että naiset harrastavat miehiä enemmän epätyydyttävää seksiä ja saavat vähemmän orgasmeja. Oman elämänsä evoluutiobiologit tykkäävät kovasti julistaa, kuinka naisia nyt ei vaan luonnostaan seksi niin kiinnosta, vaan tärkeämpää on emotionaalinen läheisyys. Tämä virheellinen uskomus näkyy edelleen stereotypiana, jonka mukaan jokainen nainen pyrkii epätoivoisesti löytämään itselleen miehen josta pitää kynsin hampain kiinni, kun taas jokainen mies on villi, sitoutumisongelmainen seikkailija. Tämäkin stereotypia ärsyttää minua suuresti, koska se oikeuttaa sivuuttamaan naisten seksuaaliset tarpeet.

 Moni mies on toki halunnut innokkaasti tyydyttää myös minut, mikä ei ole ihme, kun tällaisille epäitsekkäille ja jaloille rakastajille sataa kiitosta ja kunniaa joka puolelta. Näiden tyyppien kohdalla olen ajatellut, että mielelläänhän sitä palkitsisi toisen vaivannäön orgasmilla ja antaisi iloisen onnistumisen kokemuksen. Tällainen ajattelu on johtanut siihen, että olen ottanut laukeamisesta hirveitä paineita ja joutunut joskus itkien pyytämään anteeksi, kun en pystykään tulemaan. Kyse ei ole ollut minun nautinnostani, vaan siitä, että laukean miestä miellyttääkseni.

Toisinaan toivon edelleen, että osaisin laueta ajatuksen voimalla minuuteissa, jotta poikaystäväni ei tarvitsisi nähdä vuokseni ”ylimääräistä vaivaa”. Ja koska olen vahva ja itsenäinen feministinainen ja kaiken lisäksi bloggaan seksistä, en ole erityisen tyytyväinen itseeni näin ajatellessani.

Kun luin POWERFUL SEXUAL AWARE -kurssin materiaaleista listaa syistä, miksi naiset feikkaavat orgasmeja, päässäni syttyi lamppu. Ajatukseni eivät kumpuakaan mistään henkilökohtaisesta epävarmuudesta tai sisäisestä rikkinäisyydestäni, vaan ne ovat vuosikausia jatkuneen yhteiskunnallisen seksuaalisen vähättelyn ja sorron tulos. Ei ole minun vikani, että naisen nautinto on ikuisuuksien ajan tallattu miehen nautinnon jalkoihin, ja sen vuoksi olen oppinut toistamaan tätä asetelmaa myös omassa seksielämässäni. Eikä kurssin anti tähän jää, vaan materiaaleissa myös neuvotaan, kuinka oppia kommunikoimaan omista tarpeista paremmin ja päästämään irti miellyttämisen kierteestä. Ihanaa, vapauttavaa ja juuri sitä, mitä aikamme tarvitsee.

POWERFUL SEXUAL AWARE on paketti tietoa, joka ihan jokaisen pitäisi saada. 39 päivää kestävällä kurssilla käydään läpi niin historiaa kuin uusinta tutkimustietoakin ja nimensä mukaiseksi lisätään tietoisuutta kaikesta siitä, joka seksuaalisuutemme vaikuttaa ja sen toteuttamista rajoittaa. Kahdesti viikossa ilmestyy uutta materiaalia, joka sisältää tekstiä, kuvia, videoita ja podcasteja. Ja meemejä, mikä sen parempaa! Kurssilaiset voivat liittyä myös Facebook-keskusteluryhmään, jossa käydään läpi kurssilla heränneitä ajatuksia. Osioiden lopusta löytyy myös tehtäviä, joilla syvennetään ymmärrystä opituista teemoista ja tuodaan ne käytäntöön. Yksi tehtävistä on muun muassa pitää 30 päivän masturbointiputki – näitä läksyjä tekee varsin mielellään!

Syksyllä ensi kertaa toteutunut kurssi käynnistyy uudelleen 27.1. Kurssin hinta on 99 euroa, joka on mielestäni varsin kohtuullinen hinta koko elämän mullistavasta informaatiosta – suosittelen siis lämpimästi! Jokainen minun kauttani tullut kurssilainen tuo minulle leipää pöytään, joten jos kiinnostuit kurssista, teethän ostoksesi tämän postauksen linkkien kautta. Klikkaa tästä lukemaan lisäinfoa kurssista!

ps. tämä kurssi suunnattu naisille, ja tarjoaa sisällöllisesti eniten niille, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa. Miesten vastaavaa on kuitenkin toivottu Kaisalta moneen otteeseen, joten kenties seuraavaksi on teidän vuoronne.

Eräs seuraajani kysyi minulta Instagramissa mielenkiintoisen kysymyksen: onko seksi ihmiselle perustarve, vai kenties jotain muuta, kuten harrastus tai kiinnostuksenkohde? Luultavasti moni sellainen, joka on joskus ollut suorastaan turhautuneen kiimainen, pystyy näkemään seksin suorastaan pakottavana tarpeena. Seksin määritteleminen perustarpeeksi on kuitenkin jokseenkin ongelmallista, koska silloin joudumme pohtimaan, miten tämä tarve tulee jokaisella tyydytetyksi – ja se vasta on kaikkea muuta kuin helppo kysymys.

Kenen tarpeet asetetaan etusijalle?

Kuuluisassa Maslow’n tarvehierarkiateoriassa seksi todella määritellään fysiologiseksi perustarpeeksi samalle tasolle kuin esimerkiksi hengittäminen, uni tai ruoka. Maslow on tällä todennäköisesti tarkoittanut lisääntymistä, joka on perustarve ihmislajin säilymisen kannalta, eikä ehkä niinkään seksiä itsessään. Yksilön kannalta on kuitenkin selvää, ettei seksittä oleminen ole hengenvaarallista samalla kuin muiden fysiologisten tarpeiden tyydyttämättä jääminen. Teoria on saanut tästä syystä jonkin verran kritiikkiä osakseen. Seksuaalinen läheisyys mainitaan uudelleen hierarkian kolmannella portaalla yhdessä rakkauden ja ystävyyden tarpeiden kanssa. Näiden välistä, hierarkian toiselta portaalta löytyy myös yhdeksi turvallisuuden tarpeen osaksi merkitty tarve kehon koskemattomuuteen.

Jos tarvehierarkiaa aletaan tulkitsemaan niin, että seksi alimman portaan fysiologisena tarpeena on pakottavampi kuin toisen portaan tarve fyysiseen koskemattomuuteen, saadaan pesunkestävää raiskaukset oikeuttavaa logiikkaa. Valitettavasti on ihmisiä, jotka todella ajattelevat olevansa oikeutettuja seksiin ja jopa pitävät seksistä kieltäytymistä väkivaltaisena ja perustarpeiden tyydyttymisen estävänä toimintana.

Koska kuitenkin tiedämme, että ihmisen on mahdollista elää hyvää ja tasapainoista elämää ilman seksiä (esim. aseksuaalit tai vaikkapa uskontonsa vuoksi seksistä pidättäytyvät), ei seksi millään kestä vertailua muiden Maslow’n hierarkian ensimmäisen portaan universaalien perustarpeiden kanssa. Toisaalta tarve toteuttaa omaa seksuaalisuutta on suurella osalla meistä varsin suuri, eli jonkinasteiseksi tarpeeksi seksin voi kyllä lukea. Tästä keskustelusta tuntuu kuitenkin aina unohtuvan tärkeä seikka: myös itsetyydytys on seksiä, ja riittää tyydyttämään sen pakottavimman seksin tarpeen. Tarve seksiin toisen ihmisen kanssa onkin sitten selkeästi tarvehierarkian kolmannen portaan kamaa yhdessä muiden ihmissuhteisiin liittyvien tarpeiden kanssa. Seksi toisen ihmisen kanssa ei ole minkään sortin perustarve, eikä missään nimessä tärkeämpi kuin oikeus ja tarve kehon koskemattomuuteen.

Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia

Seksuaalioikeudet ovat osa ihmisoikeuksia. Niihin liittyy sama ajatus kuin muihinkin ihmisoikeuksiin: oikeuksien lisäksi jokaisella on myös velvollisuus kunnioittaa toisten oikeuksia. Omien oikeuksien toteutuminen ei saisi koskaan tapahtua toisten oikeuksia loukkaamalla.

Yksi seksuaalioikeuksista on oikeus oman seksuaalisuuden ilmentämiseen ja toteuttamiseen itse sopivaksi katsomallaan tavalla. Tähän kuitenkin liittyy ehto: sopivan tavan täytyy olla sellainen, että se ei loukkaa muiden seksuaalioikeuksia. Tämä liittyy erityisesti seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen ja oikeuteen tehdä itse omaa kehoa koskevia päätöksiä. Kenelläkään ei siis ole oikeutta toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan niin, että jonkun toisen itsemääräämisoikeus vaarantuu.

Käytännössä oikeus oman seksuaalisuuden toteuttamiseen voi siis toteutua vain tiettyyn pisteeseen asti. Vaikka kuinka haluaisimme ajatella, että jokaisella olisi oikeus nautinnolliseen seksiin haluamiensa partnerien kanssa, tätä oikeutta ei kenellekään voida taata. Samalla tavalla olisi ihanaa ajatella, että jokaisella on oikeus rakkauteen ja ystävyyteen, mutta ketään ei voida velvoittaa näitä asioita toiselle ihmiselle tarjoamaan. Itsetyydytykseen on jokaisella oikeus, mutta sen enempää ei voida seksuaalioikeuksienkaan nimissä kenellekään luvata.

Oikeus seksuaaliseen nautintoon ei tällä hetkellä toteudu kaikkien ihmisten kohdalla. Esimerkiksi vammaisten seksuaalisuus on hyvin vaiettu asia, eikä heillä ole välttämättä tietoa tai keinoja seksuaalisuutensa toteuttamiseen. Sama koskee myös laitoksissa asuvia vanhuksia. ”Pakkoselibaatissa” elävät heteromiehet, jotka syytävät netissä katkeria kommentteja naisten niskaan, eivät suinkaan ole tässä se laiminlyöty ryhmä: heidän seksuaalioikeutensa toteutunevat erinomaisesti oman käden kautta.

Rahalla saa tarvitsemansa

Entä mitä tulisi tehdä sellaisessa tilanteessa, kun itsetyydytys ei kerta kaikkiaan riitä omien seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen? Jos seksuaalioikeudet kerran ovat ihmisoikeuksia, ja yksi niistä on oikeus valita itselleen sopivin seksuaalisuuden toteuttamisen muoto, pitäisikö yhteiskunnalla olla jonkinlainen velvollisuus taata tämän ihmisoikeuden toteutuminen?

Sellainen ihminen, joka ei kerta kaikkiaan voi elää ilman seksiä toisen ihmisen kanssa, mutta ei sitä syystä tai toisesta saa, voi aina kääntyä seksityöntekijöiden puoleen. Toisin kuin rakkaus tai ystävyys, seksi on asia, jota voi rahalla ostaa. Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa, ja yhteiskuntamme pitäisi ehdottomasti suhtautua seksityöhön hyväksyvämmin. Se edistäisi erinomaisesti seksuaalioikeuksien parempaa toteutumista.

Joku voisi kysyä, eikö ole väärin asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan sen mukaan, onko heillä riittävästi varallisuutta seksin ostamiseen. Emme kuitenkaan jakele ruokaa ja vettäkään ilmaiseksi kaikille, vaikka ne ovatkin hyvin perustavanlaatuisia tarpeita. Seksityö on työtä, josta kuuluu saada kunnon palkka, tyydytettiin siinä kuinka perustavanlaatuisia tarpeita tahansa.

Sellaistakin ajatusta on väläytelty, että nuorten naisten tulisi suorittaa miesten asepalvelukseen verrattava palvelusjakso ilotalossa työskentelemällä. Tämä pohjaa aiemmin esitettelemääni ajatukseen siitä, että jonkun tarve seksiin olisi toisen itsemääräämisoikeutta tärkeämpi asia. Jotkut menevät vielä pidemmälle ja tuntuvat ajattelevan, että heidän oikeutensa seksiin itselleen kaikkein mieluisimpien kumppaneiden kanssa on kaikkea muuta suurempi. Tämä näkyy keskustelupalstoilla: moni sanoo, että ajatus seksittä elämisestä on kamala, mutta sekin olisi parempi vaihtoehto kuin ruman ja lihavan naisen paneminen. Kurjaa pudottaa porukkaa alas pilvilinnoista, mutta mitään ihmisoikeuspykälää, jossa taattaisiin oikeus työntää kulli säännöllisiin väliajoin kauniiden nuorten naisten (tai muiden sopivaksi katsottujen henkilöiden) ruumiinaukkoihin, ei toivottavasti koskaan tule.

Lopputulemana voidaan siis todeta, että vaikka panettaisi niin että järki meinaa lähteä, seksi (ainakaan kenenkään toisen kanssa) ei ole minkään sortin perustarve tai oikeus, jonka toteutuminen pitäisi taata. Tarve ja oikeus nautinnolliseen seksielämään on tosiasia, mutta muita ihmisiä niiden toteuttamiseen ei voida velvoittaa, vaan oikeus on tässä asiassa aivan jokaisen omissa käsissä. Pun todellakin intended.