Yhteiskunta

Miksi naisvihasta johtuvista ongelmista keskusteleminen saa miehet puolustuskannalle?

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Yhteiskuntamme on täynnä sukupuoleen perustuvia syrjiviä rakenteita, stereotypioita ja virheellisiä uskomuksia sekä ongelmia, jotka näistä johtuen kasautuvat tietyille sukupuolille. Varsinkin naiserityisistä ongelmista ja niiden syistä tuntuu kuitenkin olevan toisinaan vaikeaa keskustella, koska jostain tulee aina joku muistuttamaan, että miehetkin kärsivät, miehilläkin on vaikeaa ja miksi kukaan ei ajattele miehiä. Miesten ja erityisesti valkoisten cisheteromiesten etuoikeuksista ja vastuusta keskusteleminen taas saa aikaan valtavaa loukkaantumista, mielensäpahoittamista ja miesvihasta syyttämistä. 

Kuulostaa ehkä ihan vähän siltä, kuin joillain olisi tarve vetää miehet joka ikisen keskustelun keskipisteeksi.

Kun ihan kaikessa pitää olla kyse miehistä

Heteronaisista orgasmin saa seksissä useimmiten 66 %, miehistä 95 %. Halun puutetta kokee naisista erittäin tai melko usein 64 % ja miehistä 18 %. Eikö vaikutakin aika vahvasti siltä, että kyseisten ilmiöiden yleisyys olisi aika vahvasti kytköksissä sukupuoleen? Eikö näin suurten erojen kohdalla kannata lähteä siitä, että sukupuoleen liittyvät uskomukset ja rakenteet voivat olla relevantti syy niiden taustalla?

Tästä huolimatta sain kyseisistä aiheista kirjoittaessani paljon kommentteja, joissa peräänkuulutettiin muistamaan miestenkin kärsivän kyseisistä ongelmista ja jopa syytettiin stereotypioiden vahvistamisesta. Samanlaisia kommentteja kuulee usein, kun puhutaan seksuaalisesta ahdistelusta tai vaikka parisuhdeväkivallasta, joissa uhrina on useimmiten nainen ja tekijänä mies, mutta joista puhuttaessa pitäisi aina kuitenkin myös muistaa ne miesuhrit.

Ilmeisesti nämä ihmiset kokevat, että jonkin ongelman naiserityisyyden korostaminen jotenkin häivyttää ja väheksyy sen pienemmän mutta kuitenkin olemassa olevan miesprosenttimäärän kokemuksia. Jostain syystä näin ei kuitenkaan ajatella silloin, kun keskustellaan niistä mieserityisistä ongelmista. Esimerkiksi poikien heikentyneestä lukutaidosta keskusteltaessa ei kukaan koskaan huutele, että kyllä voi olla tytöilläkin haasteita tässä ja miksi olette nyt tytöt hylänneet ja tämäkö nyt on sitä tasa-arvoa, kun tyttöjä vaan syrjitään. Miesnäkökulman puuttuminen on ilmeisesti järkyttävää laiminlyöntiä silloin, kun keskiössä on joku muu ihmisryhmä, mutta kun keskiössä ovat miehet, pelkästään heihin keskittyvä kulma on ihan ok.

Kyse ei ole ollenkaan siitä, etteivät miesten kokemat orgasmivaikeudet, haluttomuus tai väkivalta olisi tärkeitä ja keskustelun arvoisia asioita. Ne eivät kuitenkaan saisi viedä tilaa muiden ihmisryhmien kokemuksilta eikä niistä muistuttamista saisi käyttää keinona tyrehdyttää muita ihmisryhmiä koskevia keskusteluja. Aika usein vaikkapa miesten kohtaamasta parisuhdeväkivallasta tunnutaan olevan huolissaan tasan silloin, kun jossain keskustellaan naisten kokemasta väkivallasta. Omiin orgasmikuilua ja haluttomuutta käsitteleviin postauksiini saamani miehistä muistuttavat kommentit tuntuivat ennen kaikkea siltä, että kommentoijat halusivat kiistää ja mitätöidä ilmiöiden naiserityisyyden, vaikka tutkimus ja tilastot sen todistavat.

Miksi miehet puolustautuvat, kun pitäisi kuunnella?

Koska yhteiskuntamme valtarakenteet ovat sitä mitä ovat, miehillä on paljon vaikutusvaltaa naiserityisten ongelmien ratkomisessa. Jostain syystä miesten vastuun peräänkuuluttaminen tai heidän roolinsa osoittaminen ongelmien synnyssä aiheuttaa kuitenkin usein erittäin vahvan puolustusreaktion. Jotkut tuntuvat ottavan miehiin kohdistuvan kritiikin suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena.

Olen saanut postauksiini miesten ongelmista muistuttavien kommenttien lisäksi myös sellaisia, joissa miehet puolustelevat itseään ja todistelevat, että kyllä he huolehtivat kumppaninsa nautinnosta ja ovat muutenkin kaikin tavoin erinomaisia sukupuolensa edustajia. Hyvin usein parisuhdeväkivaltaa tai seksuaalista ahdistelua koskeviin keskusteluihin tulee puheenvuoroja miehiltä, jotka korostavat, etteivät koskaan ole lyöneet tai raiskanneet ketään. Jonkun täytyy myös aina todeta että NOT ALL MEN ja kertoa, kuinka epäreilua on syyttää kaikkia miehiä muutaman mädän yksilön tekemisistä. Tämä Suzannah Weissin artikkeli osoittaa hyvin, että tällaiset argumentit eivät tuo keskusteluun mitään lisää vaan pelkästään vievät sen sivuraiteille.

Sekä tätä loukkaantumisasiaa että keskustelun kääntämistä miehiin ja miesten ongelmiin koskee sama oivallus, jonka itse tein Black Lives Matter -liikkeen myötä: it’s not about you. Koin aluksi BLM-liikkeen valkoisia syyllistävän puhetavan hieman loukkaavana, mutta se helpotti, kun ymmärsin, ettei minun loukkaantumiseni ole mitään rodullistettujen ihmisten kokemaan rasismiin verrattuna. Kun he haluavat kertoa kokemuksistaan ja heitä syrjivästä ihmisryhmästä, ei ole minun asiani kääntää keskustelua itseeni ja omiin tunteisiini. Minun tehtäväni on kuunnella, oppia ja yrittää muuttaa asioita parempaan tekemättä numeroa itsestäni.

Uskon, että minun oli helpompi ymmärtää tämä asia, koska olen nainen ja kuulun siksi sortoa kohtaavaan vähemmistöön. Valkoiselle cisheteromiehelle se voi ymmärrettävästi olla vaikeampaa, koska heitä ei ihmisryhmänä syrjitä missään ja he ovat ehkä tottuneet siihen, että ovat aina kaiken keskiössä.

Siksi aivan erityisesti heille, jotka kokevat keskustelut miesten tekemistä raiskauksista tai väkivallasta tai vaikka miehistä, joita ei kiinnosta kumppaninsa nautinto syyllistämisenä: it’s not about you. Kukaan ei syytä sinua henkilökohtaisesti mistään eikä jaossa ole mitään palkintoja tai vastuunvapautuskortteja, jollaisen saa, jos pystyy osoittamaan syyttömyytensä. Sen oman peppukipeyden yli pitäisi myös päästä sen verran, että voi kuunnella naisten kokemuksia ja miettiä, voisiko niiden kertomisen pointtina ehkä olla miesten epäreilun syyllistämisen sijaan jokin oikea rakenteellinen tai asenteellinen ongelma.

Koska let’s face it: kun kerta esimerkiksi seksuaali-, väkivalta- ja henkirikosten tekijöistä ylivoimaisesti valtaosa on miehiä, nämä rikokset ovat miesten ongelmia, joihin miesten itsensä pitäisi etsiä. Ei voi olla näiden rikosten uhrien vastuulla vaatia perustavanlaatuisia oikeuksia elää ja olla olemassa rauhassa, joutua jatkuvasti selittämään ja perustelemaan vaatimuksiaan ja lisäksi vielä saada vastaukseksi jotain not all men -paskaa, joka kääntää fokuksen miesten tunteisiin. 

Naisvihaa ja miesvihaa ei voi verrata

Kaikkien sukupuolierityisten ongelmien taustalla vaikuttaa tavalla tai toisella naisviha. Se tarkoittaa ajatusta naiseudesta, feminiinisyydestä ja feminiinisiksi mielletyistä ominaisuuksista huonompina ja vähempiarvoisina kuin mieheys, maskuliinisuus ja maskuliinisina pidetyt ominaisuudet. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi seksismi, naisiin kohdistuva väkivalta, naiskehon esineellistäminen ja ajatus miehen oikeudesta siihen ja se, että käännetään huomio pois naiserityisistä ongelmista tuomalla miehet keskustelun keskiöön.

On olemassa myös miesvihaa. Sillä tarkoitetaan erilaisia miessukupuoleen liitettyjä kohtuuttomia yleistyksiä, kuten että kaikki miehet ovat pettäjäsikoja, eivät osaa sitoutua, ajattelevat pelkästään alapäällään, raiskaavat, tappavat ja hyväksikäyttävät tai ovat tyhmiä putkiaivoja eivätkä osaa tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Se on tosi väärin ja ikävää, mutta ei millään muotoa saman mittakaavan ilmiö kuin naisviha, kuten esimerkiksi tämä Sian Norrisin artikkeli osoittaa. Naisviha tappaa, miesvihasta tulee paha mieli.

Ihmisiä, jotka tekevät naisvihaa näkyväksi, vaativat yhdenvertaisuutta ja peräänkuuluttavat miesten vastuuta (lue: feministejä) syytetään usein miesvihasta. Joskus onkin niin, että huonot kokemukset tai jatkuva ja toivottomalta tuntuva omien oikeuksien puolustaminen saavat ihmisen suhtautumaan miessukupuoleen nihkeästi, ja vaikka se ei ehkä ole reilua kaikkia kohteen, se ei ole myöskään mikään ihme. On aika kohtuuton vaatimus, että vähemmistöjen pitäisi jotenkin hymy huulilla ja good vibes only-meiningillä käydä keskustelua omista oikeuksistaan ihmisten kanssa, jotka haluavat niitä rajoittaa. Ja se, että vaaditaan sortajilta toimenpiteitä sorron lopettamiseksi, ei kyllä ole mitään miesvihaa.

Yleensä kun joku feministi sanoo vihaavansa miehiä, hän viittaa naisvihaa ylläpitävään systeemiin eli patriarkaattiin. Hän tuskin herää aamulla ajatellen ensimmäisenä kuinka vihaakaan omaa isäänsä, veljeään, puolisoaan, poikaansa tai sitä miesoletettua kaupan kassaa. Hän ei vihaa jokaista miestä yksilönä vaan sanoo ”vitun miehet” kuvastaakseen suuttumustaan naisiin kohdistuvaa sortoa, väheksyntää ja väkivaltaa kohtaan. Sitä suuttumusta ja turhautumista ei ainakaan vähennä miesvihasta syytteleminen, jolla taas kerran vaan sivuutetaan ne suuttumusta aiheuttaneet asiat ja käännetään keskustelu miehiin.

Hiljainen sivustakatsominen on hyväksyntä naisvihalle

Naisvihaa ajatellaan usein jatkumona, jonka toisessa päässä on sellainen ”lievä” ja ”harmiton” naisviha, kuten seksistinen kielenkäyttö ja vitsailu, ja toisessa päässä sitten naisiin kohdistuvat henki-, väkivalta- ja seksuaalirikokset. Kuten Emma Pitman kirjoittaa tässä artikkelissaan, naisvihaa tulisi tarkastella mieluummin pyramidina, jossa ne ns. lievemmät teot luovat pohjan vakavammille teoille. Eikä siellä pyramidin alatasolla ole suinkaan se kevyt naisviha, kuten ne seksistiset kommentit ja vitsit, vaan perustan muodostavat ne hiljaiset sivustakatsojat. Sama homma kuin koulukiusaamisessa: jos et tee mitään, olet ihan yhtä paha kuin kiusaaja. Oli syy siihen hiljaisuuteen mikä tahansa, vaikutus on sama.

Valitettavasti ei siis riitä, ettei itse ole aktiivinen naisvihaaja, seksisti tai sovinisti, vaan pitäisi olla aktiivisesti näitä asioita vastaan. Se on vaikeaa, koska patriarkaatti ei päästä naisvihaa vastaan asettuvaa helpolla, oli sukupuoli mikä tahansa. Niin pitäisi silti pystyä tekemään, koska naisvihan kitkemiseen tarvitaan apua myös miehiltä.

Vähintä, mitä voi tehdä, on olla kääntämättä joka ikistä keskustelua miehiin ja miesten tunteisiin. Kaikki tietävät kyllä, ettei miestenkään elämä ole helppoa – aika moni miesten kohtaama ongelma itse asiassa liittyy naisvihaan, kapeaan mieskuvaan ja feminiinisyyden halveksuntaan. Ne asiat, vaikka tärkeitä ovatkin, eivät kuitenkaan ihan aina voi olla keskustelun keskiössä.

Tässä vielä muutama lukusuositus aiheeseen liittyen:

Patriarkaalinen yhteiskunta saa kaikki voimaan huonosti – Voima
Why Men Should Stop Saying #NotAllMen. Immediately. – Medium
Enemmän minä – Notes on a life (Stella Harasek)
To All the Men Offended by My Feminist Satire – Zulie Rane

Miksi naisvihasta johtuvista ongelmista keskusteleminen saa miehet puolustuskannalle? Read More »

Tissiflashmob ja nännin vapauttamista vastustavat argumentit (jotka ovat kaikki huonoja)

/ Keho & hyvinvointi, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Osallistuin viime lauantaina Tissiflashmob 2020 -nimiseen tapahtumaan. Sen järjestäjänä toimi feministinen aktivistiryhmä Cult Cunth ja tarkoituksena oli muistuttaa räikeästä tasa-arvo-ongelmasta: naisoletetun nänni ei saa näkyä rannalla, somessa tai oikein missään muuallakaan siinä missä miesoletetun saa. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ja sai osakseen paljon vähemmän vihaa kuin vuosi sitten, mutta ihmettelyä kuultiin silti.

Näissä hämmästelevissä, mukahuolestuneissa, epäuskoisissa ja tuohtuneissa kommenteissa toistuvat samat, kuluneet argumentit, joita kultin perustajat Sandra Marins ja Säde Vallarén ovat kyllästymiseen asti perustelleet virheellisiksi. Nyt kun toiminnassa on mukana myös iso kasa meitä kulttilaisia, on meidän vuoromme perustella.

”No minäkin järjestän sitten penisflashmobin, kuinkas sitten suu pannaan?”

Tehdään yksi asia heti selväksi: tissi ei ole genitaali. Ei ole. Sitä ei voi verrata penikseen. Tämä argumentti olisi hyvä, jos olisimme järjestäneet pilluflashmobin, vaan kun emme järjestäneet.

Sukuelimen paljastaminen julkisella paikalla rikkoo lakia ja tähän lakiin vedottiin esimerkiksi silloin, kun Marinsin ja Vallarénin itsenäisyyspäivän vilautusepisodista tehtiin rikosilmoituksia. Lakia ei kuitenkaan rikottu eivätkä rikosilmoitukset johtaneet syytteeseen. Johtopäätös: tissi ei ole genitaali. Syyt siihen, miksi naisoletetun nänni täytyy piilottaa, ovat jossain aivan muualla.

”Ette te voi sitä muuttaa, että tissit nyt vaan ovat evoluution myötä seksuaaliset”

Itse asiassa voidaan. Vielä 1930-luvun alussa myös miesoletettujen piti peittää nänninsä esimerkiksi rannalla, mutta protestien avulla he saivat oikeuden yläosattomuuteen. Ei ole mitään järkevää perustetta sille, miksi naisoletetut eivät voisi tehdä samaa.

En myöskään ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa ”evoluution myötä seksuaalinen”. Ehkä sitä, että kehonosalle on kehittynyt seksuaalinen tarkoitus? Tällä logiikalla aika iso osa kehonosista, kuten vaikkapa kädet ja suu, pitäisi peittää. Vai tarkoitetaankohan sillä kenties sitä, että kyseisen kehonosan ainoa tarkoitus on olla seksuaalinen? Tämähän ei päde oikeastaan mihinkään muuhun kuin klitorikseen, koska vaikka tissit ja nännit voivat olla kiihottavat ja tuottaa seksuaalista mielihyvää, niillä myös ruokitaan jälkeläisiä. Näin ollen tissien joillekin itsestään selvänä ja ”luonnollisena” näyttäytyvä seksuaalinen luonne on oikeastaan vaan kulttuurinen sopimus, jota voidaan mainiosti muokata.

”Miksi tissejä ei saisi seksualisoida? Minä ainakin haluan, että rintani ovat jatkossakin seksuaaliset!”

Jostain syystä joillain kommentoijilla on käsitys, että tissiflashmobin tarkoituksena on kieltää ja poistaa tisseistä seksuaalinen ulottuvuus kokonaan. On tavallaan aika siistiä, että he luulevat meillä olevan niin paljon valtaa, että voimme tehdä sellaisia päätöksiä. Kultissa ja tissiflashmobissa on toki paljon muutosvoimaa ja asioita tapahtuu, mutta meillä, sen paremmin kuin kellään muullakaan, ei ole valtaa määritellä kenenkään toisen ihmisen puolesta, mikä hänen kehossaan on seksuaalista ja mikä ei.

Pointti ei siis ole kieltää tissien tuottamaa seksuaalista mielihyvää tai kiihotusta, vaan omista ja muiden tisseistä saa kyllä nauttia jatkossakin. Haluaisimme vain, että tissimme saisivat olla seksuaaliset silloin, kun itse haluamme. Että voisimme olla vaikkapa siellä rannalla yläosattomissa ilman, että siitä saa sakot, tai imettää rauhassa ilman kaiken maailman harsoviritelmiä tissin peittämiseksi. Ihan samalla tavalla kuin suu, myös tissi sekä olla että olla olematta seksuaalinen. Olisi kiva, jos valinta siitä seksuaalisuudesta olisi meillä itsellämme.

Sitä paitsi: miten se seksuaalisuus tisseistä katoaa sillä, että niitä ei olekaan pakko koko ajan peittää?

”No mitäs sitten kun heteromiehet kiihottuu ja tulee stondis ja se häiritsee”

Tämä argumentti on typerä (ainakin) kahdesta syystä

1. Vaikka sitä miten kovasti halutaan väittää, heteromiehetkään eivät ole mitään viettiensä perässä juoksevia villieläimiä, joiden pää menee kiimasta sekaisin, kun jossain näkyy jotain kiihottavaa. Miehet ovat VUOSISATOJA perustelleet oikeutensa valtaan ylivertaisella rationaalisuudellaan naisiin nähden, ja yhtäkkiä se järki muka haihtuukin johonkin kiihottumisen mukana. Ehkä sen sijaan, että käskettäisiin naisoletettuja peittämään itsensä ja siten sysättäisiin miesten toimintakyvyn ylläpitäminen heidän niskoilleen, miehet voisivat vaikkapa itse opetella ottamaan vastuuta siitä omasta kiihottumisestaan. Jos on todella niin, että kiihottavat ärsykkeet häiritsevät omaa olemista ihan kohtuuttoman paljon, on ehkä ihan hyvä harjoittaa pientä itsetutkiskelua ja lakata syyttämästä siitä muita.

Naisoletettujen kehot eivät ole olemassa heteromiehiä varten. Heteromiesten kiihottuminen ei ole meidän ongelma. Meitä ei kiinnosta, jos jollakulla on tukala olo housuissaan meidän kehojen takia. Huolehtikaa itse omista asioistanne.

2. Käsitykset sopivasti pukeutumisesta ja peitettävistä kehonosista ovat muuttuneet aikojen saatossa paljon ja vaikuttaneet tosi paljon käsityksiimme seksuaalisuudesta, seksikkyydestä ja säädyllisyydestä. On ollut aika, jolloin säären vilahtaminen hameen alta on saanut aikaan samanlaisen kohun kuin nännin näkyminen nykyään. Takuulla silloin ajateltiin ihan samalla tavalla, että sääret paljastavien hameiden käyttö aiheuttaisi miehille hirveitä keskittymisvaikeuksia jatkuvan kiihottuneisuuden ja erektion vuoksi. Vaan miten onkaan käynyt: paljaat sääret eivät hetkauta enää ketään.

Tätä tarkoittaa tissiflashmobin pyrkimys normalisoida nännit. Tehdä niistä jotain yhtä tavallista kuin sääret, kivan näköistä mutta ihan neutraalia. Toki nyt normalisointiprosessin alussa voi jostain heteromiehestä tuntua vaikealta pysyä housuissaan, jos katukuva yhtäkkiä lävähtäisi täyteen tissejä, mutta huoli pois, siihen kyllä tottuu!

Ja hei, mitä sitten, jos tissien näkeminen kiihottaisikin? Ei kiihottumisessa ole mitään pahaa ja sen kanssa voi kyllä elää. Tästä erinomainen esimerkki on Knockin’ Boots -blogin teksti Tissit – Kaiken kansan fetissi, jossa kirjoittaja kertoo omasta saapasfetissistään. Saappaiden näkeminen jonkun vastaantulijan jalassa saattaa häntä kiihottaa, mutta eipä ole hänelle tullut mieleen ruveta sen vuoksi kieltämään ihmisiä käyttämästä saappaita. 

”Jos nännit sais näkyä somessa, niin sittenhän 13-vuotiaatkin vois laittaa tissikuvia Instaan”

Saman ikäiset poikaoletutkin voivat laittaa paidattomia kuvia someen. Et näe tässä ongelmaa? Miksi tyttöjen yläosattomuus sitten olisi ongelma? Hmm, seksualisoitkohan juuri 13-vuotiaan lapsen kehon?

Pikkulasten nännit ovat ihan samanlaiset kaikilla sukupuolilla. Silti jopa tyttövauvat puetaan nännit peittäviin bikineihin. Niin syvälle ulottuu naisoletetun rintojen yliseksualisointi.

Nuoret voivat laittaa someen ihan kaikenlaista materiaalia jo nyt. En kuitenkaan näe mitään eroa siinä, laittaako kolmetoistavuotias kuvan vaikkapa uimareissusta kavereiden kanssa yläosan kanssa vai ilman – tarkoitus on ihan yhtä epäseksuaalinen. Jos joku aikuinen haluaa nähdä siinä jotain seksuaalista, se on hänen vastuullaan, ei nuoren. Nänni on neutraali, mielet ovat likaisia.

”Miksi te näperrätte nännien kanssa, kun olisi isompiakin ongelmia?”

Cult Cunthilla on oma filosofia ”Nänni on kaikki”: nänniin tiivistyy kaikenlainen epätasa-arvo ja monenlaiset yhteiskunnalliset ongelmat. Sukupuolibinääri, kauneusihanteet, raiskauskulttuuri ja seksuaalinen väkivalta, seksismi ja seksuaalinen hyvinvointi nyt muutamia mainitakseni liittyvät kaikki tavalla tai toisella siihen, että mies- ja naisoletettuja kehoja kohdellaan yhteiskunnassa eriarvoisesti. Kyse ei ole vaan siitä, että naisoletetut saisivat luvan olla yläosattomissa rannalla. Tavoitteena on laajempi ajattelutavan muutos, joka suoraan vaikuttaa myös muihin eriarvoisuuden ilmentymiin.

Oli aktivismin kohteena mikä tahansa, tulee aina jostain joku kysymään että entäs se, tämä ja tuo ongelma, miksi ette välitä niistä. Miksi välittää jostain yläosapakosta, kun maailmalla ihmisiä kuolee nälkään? Mitä väliä on tisseillä, kun ilmastonmuutos kuitenkin tulee ja tappaa meidät kaikki? Tällainen whataboutismi ei saa aikaan muuta kuin sen, että mitään ei saada aikaiseksi.

Jos me voitaisiinkin laittaa kaikki maailman ongelmat johonkin kollektiivisesti sovittuun tärkeysjärjestykseen ja alkaa hoitaa niitä kuntoon yksi kerrallaan, niin mikäs sen hienompaa, mutta se ei taida olla millään muotoa realistinen ajatus. Parempi siis aloittaa jostain kuin jäädä ikuisesti vellomaan omaan voimattomuuteen kaikkien ongelmien edessä. Ja lopulta niinkin pienessä ja mitättömässä asiassa kuin nännissä voi olla valtava muutosvoima, joka ratkaisee kerralla useita ongelmia.

”Onko pakko olla niin shokeeraava? Eikö tätä voisi tehdä vähän rauhallisemmin?”

Tämän kysyjät varmaan kuvittelevat, että idea nännin vapauttamisesta ja kehojen samanarvoisuudesta on jotenkin uusi ja että kenellekään ei ole tullut mieleen vaan kauniisti ehdottaa sitä…

Nekin naisoletetut, jotka ovat aikoinaan alkaneet kapinoida säärten piilottamista vastaan, ovat shokeeranneet, mutta ennen pitkää se shokeeraava toiminta muuttui vähemmän shokeeraavaksi ja lopulta ihan neutraaliksi. Nyt on havaittavissa samaa: viimevuotinen tissiflashmob herätti runsaasti närkästystä, mutta itsenäisyyspäivän vilautuksen jälkeen jopa pyydettiin, että menkää nyt takaisin sinne rannalle. Tänä vuonna tissiflashmobiin liittyvä uutisointi oli varsin toisenlaista kuin vuosi sitten ja mediahuomiota oli vähemmän, mikä tarkoittaa, että ollaan jo askel lähempänä normalisoitumista.

Kai sitä voisi kirjoitella vaikka blogitekstejä hamaan tappiin asti, mutta lopulta tällainen normi ei kyllä muutu nätisti puhumalla, vaan se täytyy ihan tarkoituksella rikkoa. Eli kyllä, shokeeraaminen on pakollista.

Ehkäpä näiden perustelujen myötä paatuneimmatkin muutosvastarintaiset änkyrät alkavat tajuta, mistä tässä hommassa on kyse.

Tissiflashmob ja nännin vapauttamista vastustavat argumentit (jotka ovat kaikki huonoja) Read More »

Naisvihan ja rasismin salliminen kaventaa demokratiaa ihan kaikilta

/ Yhteiskunta

En yleensä kirjoita näin poliittisesti, mutta nyt on pakko.

Viime viikolla, kuten hyvin tiedämme, perussuomalainen ajatushautomo Suomen Perusta julkaisi Jukka Hankamäen kirjoittaman kirjan Totuus kiihottaa, jonka sisältämä rasismi ja naisviha ovat herättäneet vahvoja reaktioita. Perussuomalaiset itse ovat kieltäneet kirjan edustavan ainakaan kaikilta osin ajatushautomon tai puolueen virallista linjaa. Puolueen kannattajat ja jäsenet puheenjohtajaa myöten ovat tosin kunnostautuneet vastaavantyyppisillä lausunnoilla jo vuosien ajan, joten varma tästä on vaikeaa olla.

Kirja, jota kirjoittaja Hankamäki itse nimittää ”tieteelliseksi tutkimukseksi”, vedettiin pois Suomen Perustan sivuilta pian julkaisunsa jälkeen: opetus- ja kulttuuriministeriö, joka oli rahoittanut Suomen Perustan toimintaa, ryhtyi selvittämään perusteita rahoituksen palautukselle, koska kirjan sisältö oli pahasti ristiriidassa rahoituksen kriteerien kanssa. En siis ole lukenut kirjaa kokonaisuudessaan enkä usko että olisin sitä kyennyt tekemäänkään voimatta pahoin; niin oksettavaa, vihamielistä ja pelottavaa luettavaa kaikki silmiini osuneet otteet siitä ovat. Uskon kuitenkin lukemieni otteiden kertovan tämän ”tutkijan” ja hänen edustamansa puolueen arvomaailmasta aivan riittävästi.

Vaikka sitä tuntuu vaikealta uskoa, on paljon ihmisiä, jotka jakavat Hankamäen ajatusmaailman – edusti se puolueen linjaa tai ei – ja saavat kirjasta vihalleen vain lisää voimaa. Tällä vihalla voi olla tuhoisat seuraukset tasa-arvon ja demokratian näkökulmasta, ja siksi siitä tulee toden teolla huolestua.

Seksuaalinen turhautuminen saa näkemään naiset uhkaavina muukalaisina

Eniten kritiikkiä ja varsin aiheellista närkästystä on herättänyt kirjan luku ”Naisten tyrannia ja seksuaalisuuden sosialisointi”. Siinä Hankamäki esittää teorian naisten ”pihtauskartellista” eli jonkinlaisesta salaliitosta olla antamatta seksiä ja sillä hankkia lisäarvoa omalle keholle. Hankamäen mukaan esimerkiksi raiskaus ei voi olla avioliitossa mahdollinen, koska sen solmimishetkellä on jo annettu suostumus seksiin, ja että mm. sokerideittailu ja grooming eli alaikäisten houkuttelu seksuaalisiin tekoihin ovat kaikki seurausta tästä naisten harjoittamasta pihtauspolitiikasta. Naiset ja myös alaikäiset tytöt ovat toki myös hirveitä huoria ja ”lutkanarsistipissiksiä” kaikki. Alla muutamia otteita kirjasta:

”Naisten kieltäymyksen takana piilee peitelty suostumus, sillä naiset tyypillisesti säännöstelevät seksin saatavuutta parantaakseen omaa arvoaan seksuaalisilla markkinoilla. Näin ollen naisen kieltäytymyksellä on usein täysin erilainen merkitys kuin kielteisestä ensireaktiosta voisi päätellä, ja siksi suostumusta tai suostumattomutta seksuaaliseen kanssakäymiseen ei voida johdella julki lausutusta kannanotosta suoraan.”

”Osa naisista on saattanut haluta kostaa joitakin kaunojaan suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa, ja asiaan liittyvä epäreiluus on saanut suomalaismiesten veren kiehumaan.”

”Nainen ei voi vastata aloitteiden teosta, sillä työn seksissä tekee fysiologisesti mies, ja näin ollen naisen tehtäväksi jää ajautua seksiin ”vahingossa”, toisin sanoen kieltäymyksestään ”huolimatta”, jolloin kaikki naisten ja miesten väliset win/win-tilanteet voidaan helposti lavastaa jälkeenpäin ’raiskauksiksi’.”

Ottamatta sen kummemmin kantaa kirjan väitteisiin (koska tietänette kyllä, mitä niistä ajattelen) voin todeta, että ihmettelen, jos joku vielä kyseenalaistaa kunnollisen seksuaalikasvatuksen merkitystä. Tässä kun on nimenomaan kyse siitä, että kirjoittajan käsitys seksuaalisuudesta perustuu virheellisille olettamuksille. Retoriikka on samanlaista kuin Timo Hännikäisellä, joka kirjoitti kirjan vuosia kestäneestä seksittömyydestään: rivien välistä huutaa seksuaalinen turhautuminen ja syvä pahoinvointi. On ymmärrettävää, että tällaiset tuntemukset saavat vihaiseksi ja omasta kurjuudesta tekee mieli syyttää koko maailmaa. Seksiä saa haluta, mutta Hankamäen väite, ettei seksistä kieltäytyminen eli kehollinen itsemääräämisoikeus olisi ”moraalisesti oikeutetumpaa” kuin seksin tavoittelu, on kerta kaikkiaan virheellinen ja kannustaa rikokseen. Tällaiset ajatusvääristymät voitaisiin korjata oikeaa tietoa sisältävällä ja kunnioittamista ja suostumusta korostavalla seksuaalikasvatuksella.

Hankamäen väitteet osoittavat hänen Hännikäisen tavoin näkevän naisten toimintaa ohjaavan logiikan kokonaan toisenlaisena kuin miesten. Siinä missä miehet nähdään seksuaalisten tarpeidensa orjina, naisten motiivit seksiin nähdään rationaalisena hyödyn tavoitteluna. (Tämä on kiinnostavaa, koska esimerkiksi Ylilaudalla naisvihaajien lempiargumentti on vedota maskuliinisen rationaalisuuden ylivertaisuuteen verrattuna feminiiniseen tunteellisuuteen, mutta no, miten vain.) Nainen ei siis voi haluta seksiä puhtaasti nautinnon vuoksi tai kieltäytyä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei halua. Tästä johtuu ajatus, jonka mukaan miesten on jotenkin ”iskettävä” naisia eli manipuloitava heidät sänkyyn.

Näin ison eron sukupuolten välisen eron näkeminen luo naisista kuvan kokonaan toisen lajin edustajina, muukalaisina. Ja mikäpä muu olikaan niin perussuomalaisten kuin muidenkin maailmalla jylläävien oikeistopopulististen ryhmittymien kantava voima kuin ksenofobia eli muukalaisviha.

Kaivavatko perussuomalaisnaiset itselleen kuoppaa?

Suomessa on valitettavasti paljon syrjäytyneitä ja seksuaalisesti turhautuneita miehiä, joiden vihalle ja pahoinvoinnille Hankamäen kirja on kuin bensaa liekkeihin. Ja toki kirjassa on myös paljon kohtia, joista niin sanotut maahanmuuttokriitikot saavat pontta rasistisille ulostuloilleen. Ei haittaa, vaikka tutkimuksena esitellyssä kirjassa käytetään lähteinä lähinnä Hankamäen omaa blogia, MV-lehteä ja jopa Aku Ankkaa eikä väitteitä perustella millään oikeilla tutkimustuloksilla. Nämä ihmiset eivät tunnu välittävän faktoista.

Moni perussuomalaisten naispoliitikko on älähtänyt kirjan luettuaan ja olen lukenut joidenkin naisäänestäjien sanoneen, etteivät aio puoluetta äänestää jatkossa. Kuitenkin monet puolueen naisjäsenet ovat myös kiirehtineet puolustelemaan kirjan ansioita ja pitävät naisvihamielistä osuutta vain pienenä virheenä muuten onnistuneessa kokonaisuudessa.

Näistä poliitikoista tulee mieleen The Handmaid’s Tale -sarjan hahmo Serena Joy Waterford, korkea-arvoisen komentajan vaimo, joka oli ennen Gileadin (totalitaarinen valtio, jossa naiset on alistettu palvelijoiksi ja synnytyskoneiksi) aikaa oikeistokonservatiivi-aktivisti ja jolla oli merkittävä rooli Gileadin muodostumisessa. Uudessa maailmanjärjestyksessä hänen roolikseen jää olla vaimo, naisista korkea-arvoisin, mutta silti hyvin rajattua elämää elävä. Naisilla ei ole käytännössä mitään itsemääräämisoikeutta vaan kaikki pukeutumisesta lähtien on miesten päättämää. Järjestelmä, jonka suunnitteluun Serena itse osallistui, riistää häneltä kaiken. Edes lukeminen ei ole sallittua: Serena itse ehdottaa komentajien paneelille, että naisten ja tyttöjen sallittaisiin lukea Raamattua, ja tästä hyvästä häneltä leikataan sormi.

Tällaisen maailmanko perussuomalaisnaiset haluavat? Vai onko se oma rasismi niin suurta, että ulkomaalaisista halutaan eroon vaikka sitten omien oikeuksien kustannuksella?

Voi olla, että Hankamäen kirja ei edusta perussuomalaisten virallista linjaa, mutta siinä esitetyt näkemykset kuitenkin hyväksytään puolueen sisällä. Se kertoo, että puolue ei ole erityisen sitoutunut ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämiseen, jotka kuitenkin ovat länsimaisen demokratian ja hyvinvointivaltion perusarvoja. Kuka haluaa valtaan puolueen, joka sanoutuu näistä arvoista irti ja siten hyvin todennäköisesti kaventaa meidän kaikkien vapautta?

Demokratian puolustaminen on kaikkien vastuulla

Vasemmistonaisten puhenainen Veronika Honkasalo on ottanut kantaa Hankamäen teokseen ja todennut sen olevan ”ihmisoikeuksia loukkaava ja demokratian vastainen”. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho taas on todennut Suomen Perustan julkaisujen tuottavan ”pelottavaa tietoa vastapainoksi punavihreälle utopialle ja valheelle”. Honkasalon mukaan ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat asioita, joita ”tulee edistää, ei debatoida niiden tarpeellisuudesta”. Vaikuttaa siltä, että Halla-aho asettuu tässä toiselle kannalle.

Toki ihmisoikeudet ovat ihmisten oma keksintö, eivät absoluuttinen luonnonlaki. Niistä voidaan luopua ja ottaa tilalle ideologia, joka oikeuttaa tiettyjen ihmisryhmien sorron. Voimme seurata esimerkiksi Turkin, Unkarin tai Puolan esimerkkiä ja vaihtaa demokratian autoritaariseen järjestelmään, jossa ihmisoikeuksia aletaan yksi kerrallaan napsia pois. Tai sitten voimme herätä ja alkaa aktiivisesti puolustaa demokratiaa, ennen kuin on liian myöhäistä.

Rasismi on vaikea aihe, koska on niin paljon helpompaa vaan huutaa ja öyhöttää kuin alkaa reflektoida niitä omia ennakkoluuloja ja etuoikeuksia. Viimeaikainen Black Lives Matter -liike on aiheuttanut monissa valkoisissa vaikeita tunteita, koska on tuskallista tajuta oma etuoikeutettu asema. Voi tuntua siltä, että onko tästä nyt pakko puhua, eikö voitaisi palata menneeseen rauhalliseen aikaan ja voiko tämä asia todella olla näin, koska oma maailmankuva on niin toisenlainen ja ennakkoluulot estävät näkemästä kokonaiskuvaa. Ehkä tuntuu siltä, että asialta haluaisi vaan ummistaa silmät ja jatkaa elämää kuten ennenkin tekemättä mitään. 

Veikkaan, että samalta tuntui monesta miehestä silloin, kun #MeToo oli pinnalla. Ehkä silloin teki huutaa kaikille että Not All Men ja sanoutua irti koko aiheesta. Kuitenkin naisiin, etnisiin vähemmistöihin ja mihin tahansa sorrettuihin ryhmiin kohdistuva epäoikeudenmukaisuus poistuu vain sillä, että ne ryhmät, joita sorto ei koske, osallistuvat sortavien rakenteiden purkamiseen. Ja niitä puretaan erityisesti sillä, että sanoudutaan vahvasti irti Hankamäen kaltaisten ajattelijoiden mielipiteistä.

(On myös hyvä tiedostaa, että samalla tavalla kuin ihmisoikeudet, myös kansallisvaltiot ovat ihmisen keksimä keinotekoinen ajatus. Ei ole olemassa mitään ikiaikaista Suomen valtiota, yhtenäistä Suomen kansaa tai suomalaisuutta. Hankamäen mukaan suomalainen ”kansanomaisuus” tarkoittaa muun muassa sitä, että naisoletetettuja saa puristella vapaasti takamuksesta esimerkiksi työpaikoilla. En näe syytä, miksi sellaisen puolesta pitäisi taistella.)

Demokratia ei ole pelkkää parlamentaarista puoluepolitiikkaa, vaan meidän jokaisen oikeus osallistua julkiseen keskusteluun, tuoda ilmi mielipiteitä ja vaikuttaa asioihin. Sananvapauden nimissä on annettava tämä mahdollisuus myös Hankamäelle ja hänen ajatuksensa jakaville, mutta on huolehdittava, etteivät nämä ajatukset saa liikaa tilaa. On nimittäin melko varmaa, että jos sen ajatusmaailman omaavat pääsevät valtaan, tilaa toisin ajatteleville tuskin yhteiskunnasta löytyy. Silloin eivät ole vaarassa vain vähemmistöjen, vaan ihan kaikkien vähääkään toisinajattelevien oikeudet. Esimerkkejä on historia täynnä.

Onkin siis olennaista, että ihminen pystyisi katsomaan sen oman vihan, ennakkoluuloisuuden, seksuaalisen turhautumisen tai minkä tahansa pahoinvoinnin yli ja todella miettimään, onko niin tärkeää päästä purkamaan sitä muihin ihmisiin, että samalla voidaan heittää hyvästit myös demokratialle ja hyvinvointiyhteiskunnalle.

Naisvihan ja rasismin salliminen kaventaa demokratiaa ihan kaikilta Read More »

Neitsyys on myytti, joka aiheuttaa vain harmia

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

No niin, mikäli joku ei tätä nyt vielä tiennyt, todetaan heti alkuun: neitsyys on myytti, joka polkee pimpillisten seksuaalioikeuksia ja aiheuttaa turhaa huolta ja murhetta ihan liian monelle ihmiselle. Se on vääristynyt ajatusrakennelma, jossa tiivistyy todella monta seksuaalisuutta koskevaa asennetta ja harhaluuloa. Siitä, onko joku harrastanut seksiä vai ei, on tullut maailmanlaajuisesti ihan liian suuri asia, jonka vuoksi ihmisiä voi joutua jopa hengenvaaraan. Eiköhän ole siis aika murtaa myytit ja pohtia, minkälainen merkitys ensimmäisellä seksikerralla todellisuudessa on.

Keskiössä (jälleen) yhdyntä ja immenkalvo

Neitsyydellä tarkoitetaan perinteisesti ajateltuna ihmistä, joka ei ole harrastanut seksiä – tarkemmin usein pimpillistä henkilöä, joka ei ole ollut yhdynnässä. Tämä ajatus elää vahvasti edelleen, vaikka seksikäsitys onkin laajentunut. Olen tästä itse hyvä esimerkki, koska muistan ensimmäisen yhdyntäkertani ajankohdan lähes kellontarkasti, mutta muistikuvia vaikkapa ensimmäisestä suuseksikerrastani tai kumppanin kanssa saadusta orgasmista on pyöreät nolla. Pidin itseäni myös täysin kyseenalaistamatta neitsyenä siihen asti, kun penis ensi kertaa työntyi sisälleni, vaikka olinkin seksiä harrastanut jo ennen sitä. Tämä on ihan käsittämätön ja niin räikeän heteronormatiivinen ajatus, että ahdistaa.

Neitsyyden yhdyntäkeskeisyyteen liittyy olennaisesti immenkalvon puhkeamisen myytti. Vastoin yleistä harhaluuloa immenkalvo ei kuitenkaan ole mikään kiinteä kalvo, joka menisi yhdynnässä rikki, vaan muodoltaan rengasmainen ja joustava, ja siinä on jo valmiiksi vähintään kuukautisvuodon mentävä aukko. Pimpillinen ihminen ei siis ole mikään ehjä sinetti, jonka voi peniksellä poksauttaa, eikä minkäänlaisessa seksissä, yhdynnässäkään, mene mitään rikki. Toki immenkalvo voi sillä ensimmäisellä yhdyntäkerralla venyä ja sen vuoksi vuotaa verta, mutta ei välttämättä aina. Valitettavasti maailmalla tähän myyttiin uskotaan aivan erityisellä pontevuudella ja hääyön jälkeisiä verisiä lakanoita pidetään todisteena pimpillisen neitsyydestä – ja jos verijälkiä ei löydy, morsian voi päästä jopa hengestään.

Tässäkään myytissä ei oikeasti ole mitään järkeä. Jos lähtökohtana on se, että neitsyys on yhtä kuin ehjä immenkalvo, sehän olisi käytännössä synonyymi menkkojen alkamiselle. Olettaen siis, että immenkalvo olisi joku alkujaan ehkä asia, johon tulee reikä. Sen reiän sijaan oleellista on ilmeisesti kuitenkin se, millä se reikä tehdään, eli loogisesti pimpillisen neitsyys määrittyy toisen ihmisen sukuelimen kautta. Hienosti!


Miksi ekasta kerrasta puhutaan jonkin menettämisenä?

Neitsyyden menettämisestä puhuminen korostaa ajatusta, jonka mukaan neitsyys on jotain kallisarvoista, jota ei saa koskaan takaisin ja jonka menetettyään on ikuisesti pilalla. Ihan kuin seksi olisi jotain pahaa ja likaista, joka turmelee puhtoisen neitsyen, ja sehän se tausta-ajatus tässä onkin, mutta ehkä olisi jo aika luopua tällaisesta puhetavasta.

Teininä lukemissani nuortenlehdissä neuvottiin, että seksiä ei pidä harrastaa ennen kuin on valmis, ja ekan kerran pitäisi tapahtua luotettavan kumppanin kanssa. Hyviä ohjeita sinänsä, mutta asioita korostettiin erityisesti siitä kulmasta, että huonoa valintaa voisi katua jälkeenpäin. Annettiin siis ymmärtää, että ensimmäisen seksikumppanin valinnassa pitäisi olla aivan äärimmäisen tarkkana, jotta ei tulisi luovuttaneeksi omaa kallisarvoista neitsyyttä väärälle ihmiselle. Neuvoista välittyi myös asenne, jonka mukaan kaikki pojat ja miehet vaanivat viekkaina seksinkiilto silmissään ja meidän tyttöjen tehtävänä oli toimia portinvartijoina heidän ja seksin välissä.

On tietysti erittäin tärkeää kertoa nuorille, että seksiä kannattaa harrastaa vasta kun sitä itse haluaa ja ettei pidä suostua väkisin kenenkään painostukseen. Ekasta kerrasta ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä niin suurta asiaa eikä etenkään korostaa, että sen pitäisi tapahtua parisuhteessa. Ei seksikumppania tarvitse rakastaa tai seksin olla jotain siirappista ruusunlehdissä ja kynttilöissä kieriskelyä. Olennaista on, että tilanteessa on turvallinen olo: kaikki muu on toissijaista.


Neitsyys taakkana

Ensimmäisen seksikerran merkitys on aivan ylikorostunut: neitsyyden vaatimus on sentään pimpillisiltä suurimmaksi osaksi poistunut, mutta nyt huolehditaan siitä, tapahtuuko ensimmäinen kerta liian myöhään. Neitsyys nähdään taakkana, joka täytyy karistaa harteilta. Peniksellistenkin kohdalla tuntuu olevan kova paine päästä ”poikuudesta eroon” ja ensimmäinen kerta nähdään jonkinlaisena siirtymäriittinä pojasta mieheksi. Harvoin kyseessä on kuitenkaan mikään käänteentekevä hetki, joka toisi mukanaan viisautta ja henkistä kasvua. Aivan turhaan otetaan myös paineita omasta suorituksesta ja seksitaidoista, koska eihän asiaa, jota ei ole koskaan tehnyt ja josta ei koskaan missään mitään puhuta, voi heti ensiyrittämällä osata.

Olisi hienoa, jos seksistä tulisi asia muiden joukossa niin, ettei sen harrastaminen tai harrastamattomuus määrittelisi ketään. Koko neitsyyden käsitteen voisi poistaa kielestä kokonaan:  emme me tarvitse sanaa kuvaamaan ihmistä, jonka sisällä ei ole ollut penistä. Ensimmäinen seksikerta – jonka ei edelleenkään tarvitse olla yhdyntää – on kokemus muiden joukossa ja se tuntuu merkitykselliseltä lähinnä kulttuurimme ylikorostamisen takia. Otetaan siis neitsytmyytistä tiukka ote ja työnnetään se syvälle paikkaan, jonne virheelliset ja vaaralliset myytit kuuluvat.

Lue lisää neitsytmyytistä:

Neljä myyttiä neitsyydestä – Hurma-lehti
Poikelus ja Hätönen rikkovat 8 myyttiä ekasta seksikerrasta: Pyhä neitsyys pitää nostaa pois jalustalta – YLEX
Arvokkaampi immenkalvolla? – Fida -blogi

Neitsyys on myytti, joka aiheuttaa vain harmia Read More »

#tradwife -ilmiö on synkkä askel menneisyyteen

/ Yhteiskunta

Aina kun luulen, että olemme päässeet tasa-arvossa askeleen verran eteenpäin, otammekin niitä kaksi taaksepäin. Siltä ainakin tuntui, kun luin 11.helmikuuta julkaistun Hesarin Nyt-liitteen artikkelin tradwife -ilmiöstä. Uusi sometrendi kannustaa naisia ”alistumaan miehilleen kuin vuonna 1959” eli ottamaan uudelleen haltuun perinteiset sukupuoliroolit – ne samat, joista naiset ovat pyristelleet eroon jo vuosikausia. Tästä huolimatta liikkeen sisällä ajatellaan olevan feministinen valinta.

Tradwife, eli perinteinen vaimo, on siis kuin 50-luvun kotirouva, joka huolehtii kotitöistä, lapsista ja miehestään. HS:n jutussa viitattiin BBC:n aiheesta tekemään videoon, jolla elämäntyylistä kertoo Alena Kate Pettitt, liikkeen englantilainen keulakuva. Hän kertoo luopuneensa työstään ja ryhtyneensä kotirouvaksi, koska haluaa ”elää miehelleen”, ja on nyt onnellinen saadessaan käyttää päivänsä kodista huolehtimiseen ja miehensä passaamiseen. Äkkiseltään voisi ajatella, ettei juuri mikään kuulosta vähempää feministiseltä. Pettitt kuitenkin kutsuu itseään feministiksi ja elämäntyyliään valinnaksi, joka on ”tarvittava vastaisku nykyajan urakeskeisyydelle”.

Tavallaan Pettitt on oikeassa, sillä yksi feminismin ydinajatuksista on valinnanvapaus: jokaisen tulisi saada tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä ja valintoja vapaana esimerkiksi sukupuoleen liittyvistä rajoitteista tai uskomuksista. Koska Pettittin valitsema elämä oli aikaisemmin lähes ainoa naisille sallittu vaihtoehto, feministit eivät ole erityisemmin puolustaneet kotiäitiyttä vaan pyrkineet edistämään naisten mahdollisuuksia työelämässä. Tämä on ehkä johtanut siihen, että nykyfeminismi näyttäytyy hyvin urakeskeisenä ja tuntuu ihannoivan eniten menestyneitä ja itsenäisiä #bosslady -naisia. Tästä näkökulmasta kotiäitiys voi näyttäytyä jopa radikaalina valintana ja sen puolustaminen feministisellä valinnanvapaudella tuntuu ymmärrettävältä.

Tradwife -ilmiössä ei kuitenkaan ole kyse pelkästä kotiäitiydestä. On vaikeaa nähdä mitään feminististä liikkeessä, joka kannustaa alistumaan toiselle ihmiselle ja omistamaan elämänsä tämän palvelemiseen. Feminismin tavoitteena kun ei ole ollut pelkästään sukupuoliroolien rikkominen ja naisten vapauttaminen kotoa työelämään, vaan ylipäätään yhdenvertainen asema esimerkiksi lainsäädännön edessä. Elävätköhän nämä tradwifet myös 50-lukulaisten lakien mukaan ja pitävät esimerkiksi raiskausta avioliitossa sallittuna ja normaalina asiana? Vaikka eivät eläisikään, he luovuttavat silti aika ison siivun itsemääräämisoikeudestaan miehilleen, ja sitä on feminismin näkökulmasta vaikeaa tajuta.

Yhdysvalloissa tradwife -käsite on käytössä äärioikeistopiireissä. Valkoista ylivaltaa kannattavien keskuudessa ajatellaan, että naisen tehtävä on alistua miehelleen ja synnyttää mahdollisimman paljon valkoisia lapsia. Tähän liittyen Twitterissä pyöri vuonna 2017 #whitebabychallenge -kampanja, joka oli juuri näiden äärioikeistolaisten perinteisten vaimojen kannanotto. Tradwife -käsitteeseen liitettävät ominaisuudet, kuten alistuvuus, siveys ja halukkuus jäädä kotiin ja olla tekemättä töitä olivat myös natsi-Saksan ajan ihannevaimon tärkeimmät ominaisuudet. Näiden kytkösten valossa on mahdotonta väittää tradwife -liikettä millään muotoa feministiseksi, koska feminismin mukainen valinnanvapaus loppuu siihen, kun sillä valinnalla tähdätään vahvaan epätasa-arvoon ja poljetaan toisten ihmisoikeuksia.

Yhdysvalloissa ollaan järjestämässä myös konferenssia nimeltään ”Make Women Great Again”, jossa miehet kertovat naisille, miten miellyttää miehiä ja olla hyvä vaimo ja äiti. Järjestäjien mukaan feminismin ajatus naisista yhdenvertaisina miesten kanssa on luonnoton ja väärä: naiset voivat paremmin saadessaan toteuttaa luontoaan eli palvella miestään. Tradwife -elämäntyylin todetaan siis olevan paras ja luonnollinen valinta, ja kaikki muu epätoivoista yritystä ”käyttäytyä kuin miehet”, joka tekee vain naiset onnettomiksi.

Ei ole väärin haluta tehdä perinteisesti feminiinisiksi miellettyjä asioita, mutta niiden väittäminen joksikin oikeaksi, alkuperäiseksi ja todelliseksi feminiinisyydeksi ja naiseudeksi on. Ei ole väärin haluta pyhittää elämäänsä kodin ja lasten hoitamiselle, mutta sen väittäminen muita paremmaksi valinnaksi on. Ei siinäkään ole mitään väärää, jos joku haluaa luopua itsemääräämisoikeudestaan ja alistua miehelleen, mutta jos väitetään sen olevan naisille luonnollista ja oikein, kaikki naisten valinnanvapauden eteen tehty työ valuu hukkaan.

Kenen tahansa pitäisi saada halutessaan valita jättäytyä pois työelämästä ja käyttää elämänsä kodin ja lasten hoitoon, eikä sillä ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Monelle kyse ei kuitenkaan ole valinnasta, vaan töissä on pakko käydä, vaikka ei haluaisikaan. Urakeskeisessä yhteiskunnassamme myös toki katsotaan joskus kotiäitejä kieroon, mutta ei se ole mitään verrattuna siihen, miten koti-isiin suhtaudutaan. Nämä samat valinnan mahdollisuudet pitäisi olla myös muilla kuin cisheteroilla, jotka elävät kahdenvälisessä parisuhteessa.

Tietysti kaikenlaiset järjestelyt aikuisten ihmisten välillä ovat täysin ok, ja vaikka omaan korvaani esimerkiksi taloudellisesta itsenäisyydestä ja päätäntävallasta luopuminen kuulostaa täysin mahdottomalta ajatukselta, en ole oikeutettu tuomitsemaan toisten elämäntyyliä. Sen sijaan tuomitsen vahvasti sen, että tätä tradwife -ajattelua markkinoidaan feministisenä, sillä pohjimmiltaan sillä tunnutaan kaivavan perustuksia saavutetun tasa-arvon alta.

Aiheeseen liittyvää:

Is the ’tradwife’ anti-feminist? – The Pledge

#tradwife -ilmiö on synkkä askel menneisyyteen Read More »

Instagram poistaa keho- ja seksipositiivista sisältöä mielivaltaisesti – mitä voi tehdä?

/ Keho & hyvinvointi, Yhteiskunta

Se, joka väittää maailmaa tasa-arvoiseksi, ei selvästikään ole perillä Instagramin viimeaikaisesta toiminnasta. Siellä kun tuntuu olevan aika mielivaltainen linja siitä, millaiset kuvat ja tilit siellä saavat näkyä.

Insta poistaa kuvia ja tilejä täysin ilman ennakkovaroitusta runsain mitoin. Nämä kuvat ja tilit eivät millään tavalla riko Instagramin sääntöjä, vaan taustalla on todennäköisesti niistä tehdyt ilmiannot – joita ei voi nimittää muuksi kuin puhtaaksi kiusaamiseksi. Lisäksi käyttäjiä ja hashtageja shadowbannataan hyvin omituisin perustein. Näistä toimenpiteistä joutuvat kärsimään lähinnä ihmiset, jotka ovat ns. marginaalivartaloisia eli eivät sovi perinteiseen kauneusmuottiin, tai muuten vain seksipositiivista sisältöä julkaisevat tai vaikkapa seksityöntekijöiden oikeuksia puolustavat tyypit. Jotenkin on vaikeaa olla tulkitsematta tätä jonkinlaiseksi yritykseksi vaientaa kyseisten ihmisryhmien edustajat.

Miksi sääntöjen mukaista sisältöä poistetaan?

Instagramin sääntöjen mukaan kiellettyä sisältöä ovat kuvat ja videot, joissa esiintyy sukuelimiä, yhdyntää tai lähikuvaa paljaista pakaroista. Naisen nännit eivät saa näkyä imetyskuvia ja rintasyövän leikkausarpia lukuunottamatta. Myös alastomia lapsia esittävä sisältö on kiellettyä.

Instassa on kuitenkin mahdollista tehdä ilmiantoja muista käyttäjistä, ja tämän vuoksi myös sääntöjä rikkomattomat kuvat ja tilit ovat vaarassa poistua.

Joskus tilejä ja hashtageja myös shadowbannataan eli rajoitetaan niiden näkymistä. Käytännössä se tarkoittaa, että esimerkiksi käyttäjää ei löydy hakutoiminnolla ennen kuin kirjoittaa nimimerkin kokonaisuudessaan, tai hashtagilla ei näy olevan yhtäkään julkaisua. Ilmiannot voivat johtaa myös shadowbannaykseen.

Mahdollisuus ilmiantoon on tietysti hyvä asia, mutta sitä voi helposti myös väärinkäyttää. Valitettavasti netti on täynnä kaiken maailman idiootteja, joiden mielestä on hyvä idea purkaa omaa pahaa oloa siihen, että tekee muille kiusaa. Tällaisten taliaivojen vuoksi muun muassa burleskitaiteilija Cloud BeDevilin tili on poistettu, ja tanssija Evaleena Vuorenmaan (@eve_jamami) käyttämä hashtag #lihavatanssija oli pitkään shadowbannattyna. Vuorenmaalta myös poistettiin useita kuvia, jotka olivat täysin sääntöjen mukaisia, kun samanlaiset kuvat hoikkien ihmisten tileillä saavat olla rauhassa. Lisäksi hiljattain on poistunut myös seksityöntekijä Tiia Forsströmin tili, joka sekään ei yllätys yllätys rikkonut yhtäkään sääntöä. Esimerkkejä voisi luetella ikuisuuksiin, sillä uusia tapauksia tuntuu tulevan esiin jatkuvasti.

Miten poistetut tilit ja kuvat saa takaisin?

Onneksi poistetut kuvat ja tilit on mahdollista saada takaisin ja shadowbannit poistaa. Parhaiten se onnistuu joukkovoimalla: kun tarpeeksi moni laittaa Instagramille palautetta väärin perustein tapahtuneista poistoista tai shadowbanneista, tilanne korjaantuu todennäköisemmin. Edellä mainitun tanssija Vuorenmaan kuvat on palautettu ja shadowban poistettu #lihavatanssija -hashtagista, ja myös moni hiljattain poistettu tili on saatu aktiivisella raportoinnilla palautetuksi. On meidän jokaisen velvollisuus auttaa mielivaltaisen sensuurin uhriksi joutuneita, jos haluamme pitää Instagramin paikkana, jossa jokaisella on oikeus itseilmaisuun.

Kyse ei ole siitä, että pitäisi vastustaa Instagramin alastomuutta koskevia sääntöjä. Niistäkin voi toki olla montaa mieltä, mutta nyt pointtina on enemmänkin se, että sääntöjen pitää olla samat kaikille. Ei voi olla niin, että esimerkiksi Playboyn tilillä saa olla ihan kunnon alastonkuvia nännit kevyesti pikselöityinä, kun taas jonkun kuvat poistetaan, koska niissä näkyy vatsamakkara. Lisäksi esimerkiksi monelle vaikuttajalle, taitelijalle ja aktivistille somepresenssi on todella tärkeä työväline, ja on törkeää, että joku pikkusieluinen kiusaaja voi ilmiannollaan sabotoida toisen työtä näin.

Tässä ohjeet, miten voit auttaa tilinsä menettäneitä saamaan tilinsä takaisin:

Lisäksi muistutus kaikille: jos näet Instassa sisältöä, joka ei miellytä sinua, lopeta henkilön seuraaminen. Jos se ei riitä, estä hänet. Älä ilmianna sisältöä, joka ei riko sääntöjä.

Instagram poistaa keho- ja seksipositiivista sisältöä mielivaltaisesti – mitä voi tehdä? Read More »

#bestdmcreeps2019 – Oudoimmat random miesten lähettämät Instagram-viestit

/ Yhteiskunta

Hyvää uudenvuodenaattoa lukijat! Perinteisen vuosikatsauksen sijaan päätin tehdä tänä vuonna jotain erilaista. Alla olevalla videolla luen viestejä, joita olen tämän vuoden aikana saanut tuntemattomilta miehiltä Instagramissa. Nauttikaa!

 
 
 

Jos teidänkin DM-boksinne on täynnä vastaavia, jakakaa ne vaikkapa Instassa hashtagilla #bestdmcreeps2019. Parasta viihdettä! Tägätkää ihmeessä julkaisuihinne myös minut eli @teekutsuilla, niin näen ne.

Nauttikaa vuoden viimeisestä päivästä älkääkä lähetelkö randomeille sontaa Instagramissa!

#bestdmcreeps2019 – Oudoimmat random miesten lähettämät Instagram-viestit Read More »

Tasa-arvoa ehkäisyyn

/ Keho & hyvinvointi, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Kun ihmiset harrastavat seksiä, tarvitaan ehkäisyä väliin. Sen merkitys korostuu erityisesti cisheteroiden seksissä, johon sisältyy raskauden mahdollisuus. Sen aikaansaamiseksi tarvitaan kaksi ihmistä, mutta jostain syystä riskin eliminointi jää usein kohdullisen osapuolen vastuulle. Ei ole epätavallista törmätä miehiin, jotka pitävät hormonaalisen ehkäisyn käyttöä itsestäänselvyytenä jokaisen naisen kohdalla.


Perusoletus tuntuu olevan, että kun cismies ja cisnainen ovat parisuhteessa, nainen ottaa ehkäisyn hoitaakseen. Jonkinlaisen ehkäisyn, kuten vaikkapa e-pillereiden aloittamista pidetään asiana, joka kuuluu erottamattomasti lähes jokaisen nuoren naisen elämään. Pojat ja miehet taas pääsevät helpolla, kun voivat luovuttaa vastuun ehkäisystä naisille, ja elää elämäänsä ehkäisyasioista välittämättä.

En pidä siitä, että hormonaalinen ehkäisy, erityisesti e-pillerit, nähdään selviönä, jonka riskejä vähätellään. Harva tietää, että ehkäisyvalmisteilla voi olla vakavia tai jopa hengenvaarallisia sivuvaikutuksia. Ne ovat harvinaisia, mutta kaikenlaisia pienempiäkin sivuvaikutuksia esiintyy valtavasti. Ei tunnu reilulta, että naiset joutuvat kantamaan ehkäisyn taakan omassa kehossaan miesten ollessa tyytyväisiä vapaamatkustajia. Olisi kiva, jos vastuu ehkäisystä jakautuisi tasaisemmin, tai edes että kummallakin parisuhteen osapuolella olisi sopivaa ehkäisyä valitessa realistinen käsitys eri ehkäisymuotojen vaikutuksista.

Sivuvaikutukset eivät ole leikin asia

Aloitin itse yhdistelmäehkäisypillerit 16-vuotiaana, ja söin niitä viisi vuotta. Kaikki tuntui sujuvan aluksi hyvin, mutta sitten aloin kärsiä kuukausittain toistuvista päänsäryistä, joista kehittyi nopeasti migreeni. Muutaman vuoden jälkeen päätin vaihtaa halvempaan pillerimerkkiin, koska tuntui typerältä maksaa isoja summia kovasta päänsärystä. Merkin vaihto ei kuitenkaan helpottanut tilannetta, mutta toi tullessaan iho-ongelmat sekä sekopäiset mielialanvaihtelut, jotka tekivät minusta aivan eri ihmisen. Parisuhteeni alkoi voida jatkuvan sekoiluni vuoksi huonosti, joten lopetin pillerit, ja migreeniä lukuun ottamatta oireet poistuivat kahdessa viikossa.

Lopettamisen jälkeen tajusin kärsineeni tietämättäni koko ajan myös haluttomuudesta ja kostumisongelmista. Olin ajatellut, etten ole niin kovin seksuaalinen ihminen, eikä seksi nyt vaan ole minun juttuni. Noh, kuten olette ehkä huomanneet, se osoittautui varsin virheelliseksi luuloksi. Vaikka en sitä silloin tajunnutkaan, pillerit olivat olleet haluilleni jonkinlainen sammutuspeite, joka tukahdutti ne. Ero entiseen oli kuitenkin jo sen pari viikkoa lopettamisen jälkeen niin huomattava, että ehkäisyn vaikutus oli aivan kiistämätön.

Huonomminkin olisi toki voinut käydä. Katsoin eilen Mitä mietit, Ronja Salmi? -dokumenttisarjan jakson, jossa Salmi tapaa nuoren, vakavasti e-pillereiden takia vammautuneen tytön. Hän oli saanut pillereiden vuoksi veritulpan, joka vei hänet lähelle kuolemaa ja aiheutti aivovamman. Veritulppariski on pieni, mutta yhdistelmäehkäisy (eli sellainen, jossa käytetään estrogeenijohdannaisia) tekee siitä kymmenkertaisen. Pillereitä tai muuta yhdistelmäehkäisyä ei siis saisi käyttää, jos lähisuvussa on ollut veritulppia.

Missä viipyy miesten e-pilleri?

En tiedä, aiheuttivatko e-pillerit minulle migreenin vai olisiko se puhjennut muutenkin jossain vaiheessa, tai kuinka suuri osa esimerkiksi haluttomuuteen liittyvistä ongelmista liittyi siihen, etten vielä tuntenut itseäni ja seksimieltymyksiäni kovin hyvin. Näihin on mahdotonta vastata, koska olin pillerit aloittaessani 16-vuotias ja vasta aloittelin seksielämääni. En tiennyt, miten kehoni olisi toiminut ilman pillereitä, joten en osannut kyseenalaistaa tuntemuksieni normaaliutta. Sama tapahtuu monille muillekin nuorille tytöille, jotka itseni tavoin opettelevat elämään kurjien sivuvaikutusten kanssa, koska eivät osaa yhdistää niitä pillereihin tai jopa ajattelevat niiden kuuluvan asiaan. Sivuvaikutuksista nimittäin puhutaan pitkälti siihen sävyyn, että ne ovat normaaleja pikkuvikoja, jotka ovat osa naisena olemista.

Myös miesten tietämys ehkäisyn sivuvaikutuksista on varsin kapea. Tiedetään, että sivuvaikutuksia voi tulla, mutta niitä pidetään pieninä ja siedettävinä. Tästä syystä on jopa huvittavaa, että kun miesten hormonaalista ehkäisyä kehiteltäessä on huomattu samanlaisia sivuvaikutuksia, niitä on pidetty liian isoina esteinä valmisteiden käyttöönotolle. Näköjään naisen voidaan siis olettaa kärsivän kaikenlaista paskaa seksin harrastamisen takia, mutta samaa ei olla valmiita ottamaan omalle kontolle. Lääkeyhtiötkään eivät halua lähteä kehittämään valmisteita, koska niille ei nähdä markkinoita: miesten ei uskota haluavan altistaa itseään sivuvaikutuksille, joista naisten on katsottu kärsivän vuosikymmenten ajan. Suoraselkäistä kuin mikä.


Sekään ei toki ole hyvä tai oikein, että miehet joutuisivat jatkossa kärsimään sivuvaikutukset naisten sijaan – siinähän vain siirretään vahinkoa eteenpäin. Parempi ratkaisu olisi alkaa nähdä muut ehkäisymuodot varteenotettavina vaihtoehtoina myös parisuhteessa. Kondomin käyttö yhdistetään ihan turhaan satunnaiseen irtoseksiin kuuluvaksi, kun se toimii erittäin hyvin myös vakituisen parisuhteen ehkäisykeinona. Ei sivuvaikutuksia, käyttö on helppoa, ja kaupan päälle selviää vähemmällä sotkulla. Varsinkin nuorilla kondomia pitäisi ehdottomasti pitää ensisijaisena ehkäisykeinona hormonaalisen ehkäisyn sijaan myös parisuhteissa.

Ehkäisyvastuu on molemmilla

Naisen hormonaalinen ehkäisy näyttäytyy toki miesnäkökulmasta varmasti houkuttelevana vaihtoehtona, koska vastuun ehkäisystä voi luovuttaa toiselle ja pääsee itse painelemaan huolettomasti paljaalla. Pitkäaikainen kondomin käyttö ei houkuttele, koska sen kanssa paneminen ei kuulemma tunnu yhtä hyvältä. Se on toki validi pointti, mutta sen painoarvo vaakakupissa hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksiin nähden kyseenalainen. Vaatii aikamoista röyhkeyttä olettaa, että toinen ottaisi mukisematta kantaakseen haluttomuuden, päänsäryt, vuotohäiriöt, painonnousun, iho-ongelmat, mielialanvaihtelut ja kohonneen veritulppariskin vain siksi, että mies saisi panna ilman kortsua.

Joiltakuilta tätä röyhkeyttä ilmeisesti kuitenkin löytyy. Postasin viime kesänä Instagramiini meemin, jossa tiivistettynä kummasteltiin miesten intoa säätää tiukkoja aborttilakeja ja haluttomuutta ottaa vastuuta ehkäisystä tai seksin harrastamisen seurauksista. Tämän jälkeen sain eräältä seuraajaltani viestin, jossa hän tulikivenkatkuisesti tilitti tekopyhyydestäni: kuinka voin kutsua itseäni feministiksi ja yhdenvertaisuuden puolestapuhujaksi, kun vaadin miehiä kantamaan KAIKEN VASTUUN ehkäisystä. Hänen mukaansa tasa-arvoa on se, että irtosuhteissa mies kantaa vastuun käyttämällä kondomia ja parisuhteissa nainen hankkii itselleen hormonaalisen tai jonkun muun ehkäisyn. Kondomin käytön vaatiminen pitkässä parisuhteessa on hänen mukaansa sortoa ja miesvihaa. On kuulemma myös aivan typerää väittää, että miehet haluaisivat jotenkin rajoittaa aborttioikeutta. Esimerkkini maailmalta eivät häntä vakuuttaneet, koska ”Alabama on vaan joku pikkukaupunki eikä vaikuta Suomeen”. 


Keskustelun edetessä kävi ilmi, että kondomin käyttö on hänelle itselleen fysiologisista syistä hankalaa. Tällaisissa tapauksissa on totta kai selvää, ettei kondomi ole yksiselitteisesti paras ehkäisymuoto. En myöskään ajattele, että hormonaalinen ehkäisy on aina huono vaihtoehto, vaan monille se sopii ja moni saa siitä apua erilaisiin terveysongelmiin. Tarkoitukseni oli vain kyseenalaistaa tapaamme mieltää ehkäisystä huolehtiminen ensisijaisesti naisten asiaksi. Aborttikeskusteluissa miehen vastuu asiasta loistaa poissaolollaan, vaikka on selvää, etteivät kohdulliset neitseellisesti sikiä. Suomen verrattain hyvä tilanne aborttilainsäädännön suhteen ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö asiat voisi huonontua, tai ettei meidän kannattaisi huolestua esimerkiksi Alabaman, noin viiden miljoonan asukkaan osavaltion, aborttivastaisuudesta.

Hormonaalinen ehkäisy alkaa näyttäytyä miehillekin erilaisessa valossa heti, kun he joutuvat konkreettisesti kosketuksiin sen sivuvaikutusten kanssa. Kun joutuu katsomaan vierestä yhden kumppanin kärsimystä ja sen helpottumista hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen myötä, ei ehkä ehdota tulevissakaan suhteissa sen aloittamista. Harva myöskään tietää esimerkiksi veritulppariskistä: omakin poikaystäväni kauhistui, kun juttelimme aiheesta, koska tieto oli hänelle täysin uusi. Hänen mielestään olisi erittäin tärkeää, että varsinkin näistä vakavammista sivuvaikutuksista puhuttaisiin enemmän, jotta kaikilla olisi niistä oikeellista tietoa. Kondomin aiheuttama hankaluus alkaa tuntua aika pieneltä asialta, kun toisella puolella painaa vaakakupissa kumppanin henki.

Joillekuille hormonaalinen ehkäisy sopii erinomaisesti, ja heidän kannattaa sitä ehdottomasti käyttää. Kaikille se ei kuitenkaan sovi, joten olisi tärkeää, ettei sitä tuputettaisi jokaiselle ensisijaisena vaihtoehtona niin terveydenhuoltohenkilökunnan kuin miestenkään toimesta. Miesten hormonaalinen ehkäisy pitäisi myös ehdottomasti saada markkinoille pian, koska vaihtoehdon olemassaolo lisäisi tasa-arvoa itsessään. Myös luonnolliset, kiertotietoisuuteen perustuvat ehkäisymenetelmät ovat nostaneet suosiotaan, ja kenties teknologian kehittyessä niistä tulee vielä potentiaalinen haastaja kaikelle hormonaaliselle ehkäisylle. Oli ehkäisymuoto mikä tahansa, vastuu siitä kuuluu parisuhteessa kummallekin osapuolelle.

Aiheeseen liittyvää:

Seuraa blogiani myös Instagramissa ja Facebookissa.

Tasa-arvoa ehkäisyyn Read More »

Miten seksuaalinen häirintä voi olla niin normaalia?

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Kävin tällä viikolla katsomassa Tottumiskysymys-elokuvan. Seitsemän ohjaajan yhteisteos käsittelee seksuaalista ahdistelua, häirintää ja väkivaltaa näyttämällä erilaisia hetkiä naisten ja naisoletettujen elämästä. Elokuva oli samastuttavuudessaan hätkähdyttävä. Monelle elokuvassa nähdylle tilanteelle on helppo löytää vastineita omasta elämästä; tai vähintään tuntee jonkun, jolle on sattunut vastaavaa. Pysäyttävintä elokuvassa oli kuitenkin tajuta se arkinen välinpitämättömyys, jolla moni itsekin häiritty häirintään suhtautuu. Olemme niin turtuneita sen arkipäiväisyyteen, ettemme tajua pitää sitä minään, vaikka ehkä tuntuisikin pahalta.

Kun #MeToo tuli, moni älähti, että häirinnästä on tehty liian iso numero. Sanottiin, ettei sellainen nyt niin yleistä sentään ole, vaikka samaan hengenvetoon oltaisiinkin osattu luetella pitkä lista tilanteita, jotka ilman muuta täyttäisivät häirinnän ja ahdistelun kriteerit. Myös elokuvassa on hyvin tätä kuvaava repliikki: eräs noin nelikymppinen nainen toteaa, ettei ainakaan ole koskaan häiritty, ”paitsi mitä nyt ne tavalliset”: huutelut, seksinostoyritykset, puristelut ja lääppimiset baareissa, kaduilla seuraamaan lähteneet miehet ja tietysti lapsena kohdatut itsensäpaljastajat ja namusedät. Tätä kaikkea ei jotenkin tajuta laskea häirinnäksi, koska sitä tapahtuu niin paljon. Vaikka tilanteista jää ehkä outo ja inhottava olo, ne kuitenkin ohitetaan olankohautuksella, koska niissä ei koeta olevan mitään ihmeellistä.

Muistan hyvin, kun äiti opetti nuorena välttämään yksin kävelemistä pimeällä ja suorastaan kielsi käyttämästä tiettyjä reittejä. Samalla hän kertoi myös ahdistelukokemuksista, joita hänelle oli nuorena tyttönä sattunut. Keskustelut olivat saman tyyppisiä kuin ne, mitä käytiin myös vaikkapa kuukautisista ja naiseksi kasvamisesta, ja ehkä siksi opin ajattelemaan tätä naiseuteen kuuluvana tosiasiana. Kun minulle huudeltiin ja töötättiin autosta ensimmäistä kertaa ollessani 13-vuotias, olin jopa vähän ylpeä siitä, että kelpasin ja sain huomiota – vaikka samalla se tuntuikin jollain selittämättömällä tavalla inhottavalta. En teininä tajunnut pitää sen kummempana sitäkään, että kaikenlaiset äijät lähettelivät ällöttäviä läähätysviestejä ja yksi jopa lähetti kuvia vehkeestään. Takaraivossa koko ajan tiesin, että tässä on jotain mätää, mutta pidin sitä ehkä vähän hammaslääkärin kaltaisena elämään kuuluvana pakollisena pahana, jota pitää oppia sietämään.

Kun näistä kokemuksista juttelee miespuolisten tuttujen kanssa, kaikki ovat enemmän tai vähemmän järkyttyneitä. Jostain syystä teinipoikien maailmassa ei ole normaalia saada itseä 15, 20 tai jopa 40 vuotta vanhemmilta viestejä ja kuvia, eikä heidän peräänsä vihelletä tai huudella rivouksia. Monelle tulee myös yllätyksenä se, miten normaalia meille naisille ja naisoletetuille on joutua pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta ulkona liikkuessa. Poikia ei ilmeisesti samalla tavalla opeteta varomaan pimeitä kujia ja yksin liikkumista.

On aika ristiriitaista, että tytöt opetetaan varomaan ja pelkäämään ahdistelua, mutta kukaan ei kerro pojille, että ahdistelu on väärin. Tietenkään kukaan vanhempi ei halua ajatella omaa lastaan potentiaalisena ahdistelijana, ja ehkä tuntuu typerältä sanoa itsestään selviltä tuntuvia asioita, kuten ”älä pakota ketään harrastamaan seksiä”. Jostain näitä raiskaajia ja muita huutelijoita, lääppijöitä ja puskarunkkareita kuitenkin aina tulee, mutta ehkä häirintää olisi vähemmän, jos pojat olisivat asian suhteen valistuneempia. Aiheesta puhuminen auttaisi todennäköisesti miehiä myös puuttumaan kavereiden ja tuttujen tekemään häirintään, joka nyt tuntuu olevan vaikeaa. Yleensä vaan seurataan sivusta, jopa nauretaan mukana, vaikka tilanne ehkä tuntuukin väärältä.

 

Miesnäkökulmasta lienee myös jopa ärsyttävää, että naiset vaihtavat illalla vastaan tullessaan kadunpuolta tai muuten vaan pelkäävät. Elokuvassa oli myös absurdiudessaan erittäin huvittava kohta, kun joukko naisia päätti ottaa häirintäasiaan positiivisemman näkökulman ja alkaa palkita miehiä siitä, että he käyttäytyvät hyvin naisia kohtaan. Palkinnon saanut mies oli varsin oikeutetusti hämmästynyt siitä, että tosissaanko hänet nyt palkitaan siitä, ettei hän ahdistele ketään. Mutta tätä se todellisuus usein juuri on: häirintä ja ahdistelu ei ole se ikävä poikkeus, ja hyvä ja kohtelias ”normaali” käytös normin sijaan palkinnon arvoinen poikkeama.

Moni varsinkin vähän vanhempi nainen tuntuu todella ajattelevan, että häirintä ja ahdistelu ovat naisen elämään erottamattomasti kuuluvia asioita, jotka täytyy vain ottaa huumorilla ja opetella kestämään. Nämä ihmiset ovat myös niitä, jotka pitävät häirintää kohteen omana syynä: mitäs oli liian lyhyt hame, kännissä tai jotenkin muuten provosoiva. Häirinnän esiintuomista voidaan myös pitää huomion hakemisena tai jopa haluna tuottaa vaikeuksia ahdistelijan elämään. Yksi elokuvan tarinoistakin valotti hyvin tätä ilmiötä, kun itse ahdistelu lakaistaan maton alle ja aletaan syytellä kohdetta mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

En jaksa käsittää, miksi jollain ihmisryhmällä pitäisi (oletetun) sukupuolensa vuoksi olla joku velvollisuus kestää enemmän paskaa kuin toisilla. Eikö jokaisella kuuluisi olla oikeus olla ja elää rauhassa? Miksi minun tai kenenkään muun pitäisi sietää jatkuvia oman koskemattomuuden, henkilökohtaisen tilan ja rajojen loukkauksia? Mikä siinä on niin saakelin vaikeaa?

Tottumiskysymys on elokuva, joka ihan jokaisen pitäisi nähdä. Se puhuttelee ja pysäyttää ikään ja sukupuoleen katsomassa. Alla esimakua trailerin muodossa.

 

Miten seksuaalinen häirintä voi olla niin normaalia? Read More »

Kun feminismistä tuli kirosana

/ Yhteiskunta

Kysyin Instagram-seuraajiltani viime viikolla, kuinka moni heistä on feministi. Pyysin myös kieltävästi vastanneilta perusteita siihen, miksi he eivät ole feministejä. Jokaisessa vastauksessa toistui sama virsi: tasa-arvoa kyllä kannatetaan, mutta feminismi sanana on sellainen, ettei sitä haluta itsestä käyttää. Sanalla on nykyisin niin negatiivinen kaiku, ettei sen koeta enää edes tarkoittavan mitään tasa-arvoon liittyvää tai muutakaan sellaista, jonka takana monikaan haluaisi seistä.

Onko nyt niin, että feminismi on ”pilalla”, kun sanaa ei enää haluta käyttää? Mistä johtuu, että feminismiin suhtaudutaan usein niin torjuvasti, jopa avoimen vihamielisesti? Onko feminismissä enää kyse tasa-arvosta, vai pitäisikö sen kannattajien alkaa käyttää itsestään jotain toista termiä?

Tasa-arvosta ja feminismistä on tullut kaksi eri asiaa

Kuten olen täällä blogissa monta kertaa todennut, minulle feminismi on ennen kaikkea tasa-arvoaate. Siinä on kyse yhdenvertaisuudesta: siitä, ettei sellaisten asioiden kuin sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikkapa ihonväri saisi olla peruste eriarvoiselle kohtelulle. Jokainen ansaitsee samat mahdollisuudet, vapauden olla oma itsensä ja elää omannäköistään elämää muita ihmisiä ja heidän vapauttaan loukkaamatta. Sen vuoksi olen aina kovin hämmästynyt, kun joku sanoo, ettei ole feministi. Miten kenenkään mielestä muiden ihmisten sorto ja rajoittaminen voisi olla yhdenvertaisuutta parempi vaihtoehto? Kysehän on kuitenkin harvoin siitä, etteivätkö ihmiset kannattaisi feminismin perusarvoja. Ongelma on siinä, että feminismin ajatellaan olevan jotain ihan muuta kuin pyrkimys tasa-arvoisuuteen. Joillekin feminismi on synonyymi miesvihalle tai naisten ylivallalle. Ajatellaan, että ollakseen feministi pitäisi lukea jossain noitapiirissä naisten kirjoittamia runoja, kulkea kaduilla tissit paljaana ja kainalokarvat tuulessa lepattaen sekä polkea miehet maanrakoon ja ryhtyä lesboksi. On ymmärrettävää, ettei tällainen ole välttämättä kamalan samastuttavaa.

Monia myös ärsyttää se, miten vaikeaa feministien kanssa on joskus keskustella. Nykyään on olemassa kauhea kasa uusia termejä, joiden merkitystä ei välttämättä heti ymmärrä, ja vääränlaisten käsitteiden käyttämisestä saa paskaa niskaan. Omasta mielestäni on tosi hyvä, että kielenkäyttöä yritetään tarkoituksella muuttaa ja että omia sanomisia täytyy välillä vähän harkita. On silti tosi ikävää, että moni jättäytyy pois keskustelusta siksi, että pelkää sanovansa jotain väärää. Tajuan kyllä, että esimerkiksi moni vähemmistön edustaja saattaa joutua perustelemaan olemassaoloaan ja selittämään asioita kyselijöille niin paljon, että jossain vaiheessa vaan kyllästyy. Ei kuitenkaan ole ihme, jos feminismi ei näyttäydy kovin helposti lähestyttävänä aatteena, kun pienestäkin virheestä saa heti sormille.

Voisiko feminismin merkityksen palauttaa entiselleen?

Monelle feminismi tarkoittaa myös automaattisesti aktivismia. Moni haluaisi vaan elää elämäänsä kaikessa rauhassa ja olla ottamatta osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, mikä on todella ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Siinä on vain se ongelma, että tämä nykyinen maailmanjärjestys ei ole mikään pyhä luonnontila, vaan se voi muuttua, ja nykyinen poliittinen ilmapiiri henkii vahvasti muutosta tasa-arvon kannalta huonompaan suuntaan. Tasa-arvo ei ole valmis, vaikka monessa suhteessa asiatkin ovat täällä Suomessa hyvin, sillä asennetasolla on vielä paljon työtä tehtävänä. Jos laiskistumme ja lakkaamme puolustamasta tasa-arvoa ja yhdenvertaisia oikeuksiamme, ne voidaan viedä meiltä pois.

Moni sanoo, että käyttäisi itsestään mieluummin jotain muuta termiä feministin sijaan. Moni seuraajistani oli sitä mieltä, että feminismi on käsitteenä jo pilalla, eikä sen merkitystä saada enää takaisin siksi mikä se aikaisemmin oli. Joitakin myös häiritsee se, että feminismi sanana viittaa naisasialiikkeeseen, kun kyse on kuitenkin kaikkien sukupuolten tasa-arvosta. Voi siis olla, että jossain vaiheessa keksitään joku uusi termi, jonka nämä feminismistä eronneet ottavat käyttöön. Itse kuitenkin soisin, että yrittäisimme ottaa feminismi-termin takaisin haltuun. Minä uskon feminismiin ja sen takana olevaan perusajatukseen, ja vaikka en ole välttämättä samaa mieltä kaikesta muiden feministien kanssa, perusajatus taustalla on silti sama. Se, että luovuttaisimme feminismin käsitteenä tarkoittamaan pelkästään vihaisia naisia, jotka räyhäävät toisilleen jostain kielenkäytön nyansseista, palvelee pelkästään feminismin vastustajia. Siis niitä, jotka todella taistelevat yhdenvertaisuutta vastaan. Ymmärrän, että sanomalla ”en ole feministi” halutaan välttää profiloituminen sellaiseksi feminismin ”ääripäätä” edustavaksi tyypiksi, joiden vuoksi koko termin on niin monelle kuin kirosana. Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä muuta tulee niin sanomalla julistaneeksi. Haluatko muiden ajattelevan mieluummin, että kannatat eriarvoisuutta ja syrjintää? Yksityiskohdista voi ja saa olla eri mieltä, mutta minun silmissäni jokainen tasa-arvon kannattaja on feministi, ja sen ääneen sanominen puhdistaisi feminismin mainetta valtavasti.

Mielenkiintoisia artikkeleja aiheeseen liittyen:

Tätä feminismi on minulle – Minja Koskela, Bluestocking-blogi

Olin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden soturi – kunnes halusin lopettaa sotimisen – Veikka Lahtinen

Ilkeät feministit ja Lahtisen väsymys – Lotta Aarikka

Kun feminismistä tuli kirosana Read More »