Yhteiskunta

15 suosituinta tekstiäni

/ Ihmissuhteet, Keho & hyvinvointi, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Kesä on ollut niin täynnä kiireitä ja hauskanpitoa, että unohdin kokonaan blogini syntymäpäivän! Tämän kuun 15. päivänä pamahti mittariin kuitenkin jo neljä vuotta bloggaustaivalta. Apua, niin ne lapset kasvaa nopeasti!

Viimeksi tällä viikolla minulta kysyttiin, mikä sai minut perustamaan tämän blogin silloin vuosia sitten. Vastasin, että ihmissuhdekiemurat veivät päästäni niin paljon tilaa, että ne oli pakko päästä purkamaan tekstiksi. Tästä blogista on tullut näiden vuosien aikana todellinen henkireikä, koska tekstien kirjoittaminen on pakottanut ajattelemaan asioita laajemmin ja monesta näkökulmasta – olenkin sanonut usein, että ilman tätä blogia olisin seonnut jo ajat sitten. Kirjoittaminen on myös ruokkinut kiinnostustani ihmissuhteita ja seksuaalisuutta kohtaan, joka johti siihen, että päädyin opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Aluksi tästä ei pitänyt tulla mitään seksiblogia, mutta hups vaan miten kävikään, vähän lipsahti sillekin puolelle…

Olen tykännyt koota blogin syntymäpäivinä listaa blogin suosituimmista teksteistä, ja sen aion tehdä nytkin. Blogi on ollut olemassa vuodesta 2015, joten alla top 3 -postaukset jokaiselta vuodelta, jona blogi on ollut olemassa, eli yhteensä viidentoista tekstin edestä luettavaa. Minäkin näen tästä kätevästi mitkä aiheet kiinnostavat teitä eniten, niin osaan tuottaa kiinnostavaa sisältöä jatkossakin. Nauttikaa!

2015:

Päin pyllyä Blogin ensimmäinen kunnon seksipostaus, joka käsittelee mitäpä muutakaan kuin peppuseksiä. Joulukalenteri 2015: Luukku 8 Salaperäisen otsikon takaa paljastuu ihka oikeita seksiasentovinkkejä, eli 17 tapaa harrastaa seksiä keinutuolissa. ”Nyt se on nähny sen, miksei se vastaa?” – mukatieteellinen kyselytutkimus tekstailun säännöistä

Deittailuaikojeni alkutaipaleella mietitytti kovasti viestittelyyn liittyvä koodisto. Tämä oli sitä aikaa, kun WhatsAppiin tuli ensi kertaa se ominaisuus, että näkee onko viesti luettu vai ei. Tykkäsin tehdä näihin aikoihin myös paljon Tinder-kyselytutkimuksia. Tykkään siitä tosin edelleen!

2016:

Kokemuksia Wonderlust -seksifestivaalista Tätä postausta varten haastattelin erästä tuttuani, joka oli käynyt Wonderlustin seksibileissä. Perus anaali Olin juuri kokenut hyvin hämmentävän ja kivuliaan rajanylityksen ja pohdin, olenko tippunut kehityksen kelkasta, kun minusta kaksi sormea varoittamatta kakkoseen on kaikkea muuta kuin normiseksiä. Kokemuksia friends with benefits -suhteista Pitkään suosituin tekstini, jonka pohjalta tehtiin myös juttu Ilta-Sanomiin.

2017:

#tissiviikko: Millaiset tissit saavat näkyä? On hämmentävää, että tissien pitäisi olla viehättävän näköiset, mutta ei niitä silti esitellä saa. Munanlutkuttajan käsikirja Suihinottovinkkejä Steak & Blowjob Dayn kunniaksi. Olen erityisen ylpeä otsikoinnista, joka sai silloisen poikaystävänikin hieman hätkähtämään, vaikka hän muutenkin ottikin bloggaamiseni aika rennosti. Voiko Jodelista löytää seuraa? Kokeilin kirjoittaa Jodelin @seksiseuraa -kanavalle ja hämmästyin seurauksista.

2018:

Kun miehellä ei seiso Harmillinen ongelma, joka koskettaa ilmeisesti monia. Harmillista on myös se, että kirjoitin tekstin kysymättä lupaa ihmiseltä, josta siinä kerron. M, jos luet tätä, anteeksi vielä! Mistä voi tietää, onko joku ”se oikea”? En vieläkään tiedä, mikä on se maaginen tunne kun ”vain tietää”, että joku on se oikea. Olen luullut kokeneeni sen, mutta oliko se totta? Miehet ja menkat Miten se veri voikin niin paljon pelottaa?

2019:

Kun perusseksi ei riitä Tämän tekstin myötä olen saanut valtavasti yhteydenottoja, joissa minua pyydetään seuraksi erilaisiin BDSM-sessioihin. En lähtenyt. Harrastin seksiä eksäni kanssa – ja kadun sitä Seksi oli taivaallista, mutta toivon ettei sitä olisi tapahtunut. Löysin täydellisen miehen, joka oli minulle väärä Ajattelin tätä ihmistä viimeksi tänään. Ihan kamalaa, että joku on kaikkea sitä mitä toivot ja enemmänkin, mutta tunteita ei vaan tule. Hyvää syntymäpäivää blogilleni! Synttärilahjaksi voitte antaa kaikenlaisia kehitysideoita ja palautetta. Parhaiten yhteyden saa Instagramin puolella @teekutsuillablogi (kannattaa muutenkin seurata, siellä tapahtuu lähes päivittäin) tai sähköpostilla teekutsuilla@gmail.com. Kiitos kun luette! <3

15 suosituinta tekstiäni Read More »

Mitä mies ajattelee kuukautisista?

/ Keho & hyvinvointi, Yhteiskunta

Mitä miehet (ja muut penikselliset) ajattelevat seksistä kuukautisten aikaan? Entä ylipäätään menkoista? Mitä tekemistä asialla on seksipositiivisuuden kanssa? Kysyin asiaa blogini lukijoilta ja Tinder-matcheiltani.

Menkkapositiivisuus kuuluu seksipositiivisuuteen

Menkat ovat luonnollinen ja arkipäiväinen osa elämää noin puolelle maapallon väestöä. Sille toiselle puolelle ne tuntuvat välillä olevan jotain aika mystistä, kummallista, ällöttävää ja pelottavaa. Seksipositiivisuuteen kuuluu mielestäni kuitenkin sekin, että suhtautuu avoimesti ja sallivasti myös sellaiseen, mitä ei itse ehkä ymmärrä: koskee niin toisen mieltymyksiä kuin tällaista ruumiillistakin asiaa. Hyväksyvä suhtautuminen menkkoihin on olennainen osa sitä, että hyväksyy kumppaninsa sellaisena kuin hän on. Ihminen ei voi olla seksipositiivinen vain kahtakymmentäviittä päivää kuussa. Tekemässäni kyselyssä kävi ilmi, että vastaajat olivat varsin yksimielisesti suopeita menkkaseksiä kohtaan. Sotkulta suojautuminen oli monen mielessä ykköshaasteena, mutta sänkyyn heitetty pyyhe tai homman hoitaminen suihkussa ratkaisivat senkin ongelman mainiosti. Asiaan osattiin suhtautua mukavan luontevasti, ja erityisesti pitkissä parisuhteissa olleet olivat hyvin sinut aiheen kanssa. Vastaukset ilahduttivat minua suuresti. Eläköön menkkapositiivisuus!

Menkat eivät ole vain naisten juttu

Selvitin kyselyssäni menkkaseksin lisäksi mielipiteitä myös kuukautisista ylipäätään. Oletuksenani oli, että (cis)miehet kokisivat aiheen jossain määrin kiusalliseksi, vaivaannuttavaksi tai ällöttäväksi. Olin väärässä. Suurimmalle osalle vastaajia aihe oli neutraali ja ajatuksia herättämätön, oikeastaan aika merkityksetön. Ei koettu, että se oikeastaan liittyisi omaan elämään millään lailla. Tällainen tulos ei varsinaisesti yllätä, kun otetaan huomioon, että iso osa vastaajista oli Tinder-matchejani eli sinkkuina eläviä miehiä. Eipä heidän elämäänsä taida menkka-asiat paljon koskettaa. En silti pitänyt siitä tavasta, jolla moni ilmaisi aiheen merkityksettömyyden. Menkat tuntuivat olevan monelle vaan joku ”naisten juttu”, josta miesten ei kuulu eikä tarvitse tietää mitään. Koko asia näyttäytyi heille vain jonain epäkäytännöllisenä sotkuna, joka aiheuttaa lisähaasteita seksiin parina päivänä kuussa. Kuukuppivalmistaja Lunette teetti mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten miesten tiedon tasoa ja ajatuksia kuukautisiin liittyen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että varsin suurella osalla miehistä oli kaikenlaisia harhaluuloja kuukautisiin liittyen. Selvisi myös, että suurin osa, jopa 91% miehistä oli sitä mieltä, etteivät miehet tarvitse koulussa lisää tietoa kuukautisista. Minusta on omituista, jos menstruoivien ihmisten kanssa seksiä harrastava ei ole kiinnostunut tietämään kumppaneidensa menkoista mitään. Kun ne menkat ovat niin paljon muutakin kuin vain se sotku. Luulisi, että ketä tahansa kiinnostaisi tietää esimerkiksi kuukautiskierron vaiheiden vaikutuksesta oman kumppanin seksihaluihin. Ehkäpä minunkin olisi pitänyt muotoilla kysymykseni toisin ja kysyä, haluaisivatko vastaajat tietää, missä kierron vaiheessa esiintyvät korkeimmat kiimahuiput. Tuskinpa suhtautuminen olisi silloin ollut enää niin neutraalia.

Seksin tiellä on häpeä

Lähes jokainen kyselyyni vastannut mielsi menkkaseksi-termin tarkoittamaan yhdyntää. Vain muutama otti oma-aloitteisesti puheeksi muut seksitavat, kuten käsi- ja suuseksin. Ne on tärkeää nostaa esiin, sillä yhdyntä ei välttämättä ole menkkaiselle itselleen se kaikista mieluisin seksin muoto. Kohdunnapukka liikkuu alemmas menkkojen aikaan, ja voi tehdä tosi kipeää, jos sitä rupeaa kovin kovakouraisesti munalla tökkimään. Menkkapanetus on kuitenkin ihan todellinen juttu, ja myös orgasmiherkkyys paranee monilla kuukautisten aikana. Onkin siis vähän sääli, jos jätetään seksihommat väliin siksi, ettei yhdyntä onnistu. Kaikenlaista muuta kivaahan voi tehdä vaikka tamponi tai kuukuppi pillussa, niin sotkultakin säästytään. Moni vastaajistakin totesi kysyessäni, että voisi mainiosti antaa suuseksiäkin, jos ennen sitä on käyty pesulla ja laitettu suoja vuodon estämiseksi. Monelle vastaajalle tällainen tilanne on kuitenkin täysin teoreettinen, koska menkkaiset itse kieltäytyvät seksi-ilotteluista. Voin kuvitella, että joiltakin menkat varmasti vievät ihan aidosti kaikki halut, mutta monelle, kuten itselleni, kieltäytymisessä on kyse häpeästä. Meidät kohdulliset on opetettu häpeämään ja piilottelemaan menkkojamme koko ikämme, joten vaikka asiasta kielisi pelkkä tamponin naru tai pikkuisen pilkottava kuukupin antenni, kynnys seksiin voi olla liian iso. Asiaa ei tietenkään auta se, kun jonkun kerran uskaltautuu vaikka menkkojen loppuvaiheessa harrastamaan seksiä ja kumppanin naamalle nousee kauhistunut ilme, kun hän havaitsee pikkuisen tipan verta munanpäässään. Yksi vastaajistanikin totesi, että kokee suorastaan vähän huonoa omaatuntoa siitä että veri vähän ällöttää, kun tietää miten se toiseen vaikuttaa. Olen välillä leikitellyt ajatuksella, että jos menkkavuoto olisikin jotain väritöntä limaa. Poistuisiko häpeä? Entä alkaisivatko penikselliset hävetä siemensyöksyjensä aiheuttamaa sotkua? Vai olisiko asetelma yhtä nurinkurinen kuin nyt, kun moni saa suorastaan nautintoa sotkiessaan spermallaan toisen kasvot tai vartalon, mutta menkkasotku on kamala asia, jota pitää välttää viimeiseen asti? Kyllähän jotkut sillä menkkaverelläkin tykkäävät leikkiä, mutta se on varsin harvinainen mieltymys verrattuna mällin roiskimiseen, joista on tykännyt varmaan jokainen seksikumppanini. Moni on myös pitänyt päivänselvänä, että suihinottoon kuuluu tuotosten nieleminen, mutta pillua ei menkkojen aikana todellakaan nuolla. Muuttuisiko tämä, jos sieltä pillusta tulisi jotain vähemmän räikeää ulos? Vai olisivatko punaiset roiskeet peniksellisten ylpeydenaihe, kun taas menkkailijat piilottelisivat limojaan yhtä hartaasti kuin nyt?

Isoin este menkkaseksistä nauttimisen tiellä on häpeä, ja sen eteen on vielä töitä tehtävänä. Olen kuitenkin todella ilahtunut kyselyyni saamistani vastauksista, jotka osoittavat, että asenteet ovat muuttuneet oikeaan suuntaan. Vaikka toivoisinkin menkkojen kiinnostavan miehiä aiheena enemmän, on kuitenkin positiivista, että se on suurimmalle osalle kuitenkin neutraali aihe ällöttävän ja vaivaannuttavan sijaan. Kiitos paljon postauksen tekemiseen osallistuneille lukijoilleni ja matcheilleni! Edelliset osat: Seksipositiivisuuden haasteista heteromiehille Ei määritelmiä, vain ihmisiä Parisuhteessa seksuaalineuvojan kanssa Yhdyntäkeskeisyyden tuolla puolen Mies vaikka väkisin Mitä on miehisyys? Missä ovat seksipositiiviset miehet?

Mitä mies ajattelee kuukautisista? Read More »

Miten olla hyvä liittolainen sateenkaari-ihmisille

/ Yhteiskunta

Helsingissä on nyt menossa Pride-viikko. Asia ei varsinaisesti kosketa minua mitenkään, olenhan vain tällainen tavallinen cisheteromuija. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten voisi olla mukana osoittamassa tukeani sateenkaariväelle. Yritän parhaani mukaan olla mahdollisimman hyvä liittolainen kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille. Minulle liittolaisuus tarkoittaa sitä, että tiedostan olevani etuoikeutettu, kun en ole koskaan joutunut taistelemaan oman olemassaoloni puolesta tai pelkäämään yhteiskunnan tuomitsemista ihmissuhteideni takia. Olen valtavan onnekas, kun en ole joutunut käymään läpi minkäänlaista kriisiä sen suhteen, etten kokisi sopivani heteronormatiivisen ja binäärisesti hahmottuvan yhteiskunnan tarjoamaan muottiin. Cisheterous itsessään ei ole mitenkään mitään muuta sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen muotoa parempaa, mutta kyllä tässä helpommalla pääsee. Sen vuoksi koen, että on meidän tehtävämme auttaa LGBTIQ-ihmisiä muuttamaan maailmaa sellaiseksi, jossa heidänkään ei tarvitsisi pelätä ja taistella. Haluan yhdenvertaisen maailman, jossa sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ovat vain ominaisuuksia muiden joukossa, eivät mitään sellaista, joista vain tietyt muodot hyväksytään. Moni tuijottaa tässä asiassa lähinnä omaan napaansa ja miettii, että jos ei itse kuulu vähemmistöön, ei tarvitse välittää koko asiasta. Riittää, kun ei avoimesti tuomitse ketään. Onhan se tietty parempi kuin se, että jakelisi jotain Aito avioliitto -flaijereita kaduilla tai käyttäytyisi väkivaltaisesti vähemmistöjen edustajia kohtaan, mutta ei se ole vielä tarpeeksi. Meiltä heteroilta kun unohtuu tosi helposti se, että maailmassa on muitakin kuin me, ja sorrumme helposti esimerkiksi käyttämään tosi heteronormatiivista ja sukupuolittavaa kieltä. Puhutaan miehistä ja naisista ja sillä olettamuksella, että nämä ovat kiinnostuneita toisistaan. Osaamme ehkä miettiä sanojamme tarkemmin silloin, kun paikalla on vähemmistöjen edustajia, mutta keskenämme alamme lipsumaan. Yhteiskunnan tasolla muutosta ei kuitenkaan tapahdu, jos sukupuolineutraalin ja olettamuksista vapaan kielen käyttäminen on jotenkin päälleliimattua ja epäluonnollista. Siitä pitäisi tulla normi, eikä niin tapahdu, jos toiseutamme vähemistöt ja ajattelemme, ettei asia koske meitä.

Olisi myös hyvä, jos lakkaisimme olettamasta asioita toisistamme. Sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista ei voi aina päätellä ulkonäöstä, housujen sisällöstä tai nimestä, vaikka jotain vihjeitä niistä voikin joskus saada. On kohteliasta kysyä, mitä sanoja ihminen toivoo itsestään käytettävän. Suomi on siitä kätevä kieli, ettei meillä ole sukupuolten mukaan jaoteltuja persoonapronomineja, vaan pelkkä sukupuolineutraali hän. Jos siis välttelee sukupuolittuneita sanoja, kuten mies, nainen, äiti, sisko tai muita vastaavia, pääsee jo aika pitkälle. Sitähän voi jopa käydä kokonaisen keskustelun ihmisen kanssa ilman, että tietää tämän sukupuolta. Tekee ihan hyvää joskus kohdata toinen ihan vaan ihmisenä. Homous alkaa olla jo yleisesti aika hyväksyttyä, mutta sukupuolivähemmistöjen suhteen on vielä työtä tehtävänä. Se on tavallaan kamalan ymmärrettävää, koska sukupuolen moninaisuus on niin kamalan vaikeaselkoinen asia, joka sopii huonosti tavallisen cis-pulliaisen binääriseen maailmankuvaan. Me olemme tottuneet siihen, että miehillä on pippeli ja naisilla pimppi, ja olleet aina tyytyväisiä siihen. Mutta sitten joku yhtäkkiä tulee ja sanoo, että asia ei olekaan näin, ja luettelee pitkän litanian erilaisia käsitteitä, joiden merkitystä ei ehkä tiedä. Trans, intersukupuolinen, muunsukupuolinen, sukupuoleton. Tätä kaikkea voi olla niin vaikeaa prosessoida, että sitä yksinkertaisesti lyö liinat kiinni ja kieltäytyy kuulemasta koko asiaa. Omaa maailmankuvaa on niin vaivalloista lähteä muuttamaan, niin pidetään mieluummin siitä vanhasta kynsin ja hampain kiinni.

Se, että jotain asiaa ei ymmärrä, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi totta. Minä en tajua hölkäsen pöläystä matematiikasta, jos mennään perus yhtälöistä monimutkaisempiin juttuihin, mutta en silti yritä kiistää niiden kaavojen totuusarvoa. En ymmärrä sanaakaan koreaa, mutta hyväksyn silti mukisematta, että sellainen kieli on olemassa. Ei kenenkään cisihmisen tarvitse ymmärtää muunsukupuolisuutta tai mitään muutakaan sukupuoleen liittyvää ilmiötä, enkä usko että voisi täysin ymmärtääkään. Meidän täytyy vain hyväksyä, että toisten kokemus sukupuolesta on erilainen kuin omamme, eikä ole meidän asiamme sanoa, onko se totta tai hyväksyttävää. En koe olevani oikea ihminen puhumaan näistä asioista. Olen ihan hukassa kaikkien erilaisia suuntautumisia ja sukupuolen muotoja kuvaavien termien kanssa, ja arastelen ottaa kantaa näihin aiheisiin, koska pelkään sanovani jotain väärin. Toisaalta tärkeämpää pitäisi olla se, että edes avaa suunsa ja yrittää, kuin se, että hallitsee täydellisesti termistön. Sekin on olemassa enemmän kai siksi, että saataisiin sanoja erilaisille sukupuolen ja seksuaalisuuden muodoilla, ei siksi, että joku voisi sen avulla määritellä muita ulkopuolelta. Lopuksi on hyvä todeta, että kaikenlaisista suuntautumisista ja identiteeteistä huolimatta olemme kaikki kuitenkin vain ihmisiä, enemmän tai vähemmän perus tallaajia, joilla on jokaisella omat huolet ja murheet. Ei lisätä toistemme taakkaa olemalla ajattelemattomia, vaan tehdään puheilla ja teoilla tästä maailmasta yhdessä yhdenvertaisempi. Tässä vielä hyvä video, miten olla parempi liittolainen sateenkaariväelle:

Aiheeseen liittyvää:

Helsinki Pride

Himocast – Sateenkaari-jakso

IHAN V#TUN HOMO – JA YLPEÄ SIITÄ

Miten olla hyvä liittolainen sateenkaari-ihmisille Read More »

Kunnioita toisten kehoja, vaikka ne eivät omaa silmääsi miellyttäisikään

/ Keho & hyvinvointi, Yhteiskunta

Minua ahdistaa se tapa, millä kapeaan kauneusihanteeseemme sopimattomista kehoista usein puhutaan. Puolustan koko sydämestäni jokaisen oikeutta elää rauhassa ilman kehoon kohdistuvaa kommentointia ja arvostelua. Olen kuitenkin saanut kuulla, että tämä kehopositiivinen ajatteluni on tekopyhää, koska tietynlaiset miesten kehot miellyttävät minua enemmän kuin toiset. En saisi puuttua läskivihaan tai naisten esineellistämiseen, koska tykkään hyvännäköisistä miehistä.

Tässähän on nyt mennyt kaksi asiaa pahemman kerran sekaisin. Muiden ihmisten kehoja kun voi pitää hyvinä ja arvokkaina ilman, että ne herättävät mitään seksuaalisia himoja. Kun sanotaan, että kaikki kehot ovat kauniita, ei tarkoiteta sitä, että kaikenlaiset kehot ovat sanojan mielestä seksuaalisessa viehättävyydessään samalla viivalla. Sillä tarkoitetaan enemmänkin sitä, että jokaisella on oikeus olla olemassa ja elää rauhassa ilman kehoon kohdistuvaa kommentointia, tai tulla kohdelluksi eriarvoisesti kehonsa takia. Tässä vaiheessa täytyy toki huomauttaa, että näillä kahdella on toki siinä mielessä tekemistä keskenään, että sekä kehoihin liittyviä asenteita että henkilökohtaisia ulkonäköpreferenssejämme ohjaavat kulttuuriset kauneusihanteet. Ihmisten ja kehojen monimuotoisuuden arvostaminen vaikuttaa varmasti myös siihen, minkälaisista ihmisistä viehättyy seksuaalisesti. Ainakin on ehkä valmiimpi antamaan mahdollisuuden myös sellaisille ihmisille, joiden ulkonäkö ei heti kättelyssä vakuuttaisi. Kehopositiivisuudesta on siis ihan konkreettista hyötyä: kun kelpuuttaa useamman sorttisia kaloja, niitä on meressä yhtäkkiä paljon enemmän. (Eikä tätä tarvitse rajoittaa koskemaan pelkästään ulkonäköä, vaan voi miettiä, antaisiko mahdollisuuden ehkä eri sukupuolienkin edustajille.)

Loppujen lopuksi ihminen ei kuitenkaan voi kamalasti vaikuttaa siihen, kenestä viehättyy ja kenestä ei. Voi yrittää nähdä ulkonäön ohitse ja antaa mahdollisuuksia, mutta jos ei sytytä, niin ei sytytä. Itseään ei voi pakottaa olemaan epäkiinnostavan ihmisen kanssa vain siksi, että voisi todistaa itselleen tai muille, ettei välitä ulkonäöstä. Suhteen päättäminen persoonallisuuteen liittyvien epäviehättävien piirteiden vuoksi kun on hyväksyttävää, mutta ulkonäköön liittyvän seikan takia jättäminen koetaan pinnalliseksi. Ja kyllähän se sitä onkin, mutta jos asia häiritsee kovasti, niin sille ei voi mitään. Missään ei jaeta urhoollisuusmitaleita siitä hyvästä, että sietää epäviehättävää kumppania.

Tämä ei silti tee tyhjäksi kehopositiivisuuden teesiä. Jos maailma toimisi niin, että ainoa tapa osoittaa arvostusta ja hyväksyntää jonkun kehoa kohtaan olisi harrastaa kehon omistajan kanssa seksiä, niin olisimme kovin pulassa. Maailma on täynnä ihmisiä, joiden kehot ovat minusta valtavan arvokkaita ja hienoja ja oikeutettuja olemaan olemassa, mutta joita en missään nimessä haluaisi panna. Kuten esimerkiksi kaikki lapset. Vanhukset. Naiset. Vanhempani. Suomen Tasavallan Presidentti. Joko riittää?

Inhoan tapaa, jolla varsinkin naisten kehoista usein puhutaan. Meitä kohdellaan esineinä, joilla ei ole muuta arvoa kuin ulkonäkö. Jos nainen ottaa kantaa johonkin tunteita herättävään asiaan, iskeytyy negatiivinen kommentointi varsin nopeasti itse asian sijaan hänen ulkonäköönsä. Ruma riipputissi huora ja tukkakin kuin kanan perse, tai jotain muuta vastaavaa. Miehestä ei sanottaisi samaa. En ole myöskään koskaan kuullut naisten puhuvan miehistä yhtä ällöttävästi kuin jotkut miehet puhuvat naisista. Hyvä esimerkki tästä oli parin viikon takainen Metti & Hanna -podcastin jakso, jossa miesvieras Juha kertoi, millaisista naisista miehet pitävät. Saimme muun muassa kuulla, että miehet voidaan jakaa kahteen leiriin sen mukaan, miellyttääkö heitä enemmän isot tissit vaiko treenattu takapuoli. Kuulemma toisinaan esimerkiksi kauniilla kasvoilla voi kompensoida ”huonompaa” etu- tai takavarustusta. Menestys ja itsevarmuus ovat täysin yhdentekeviä asioita naisessa ja paljon niitä tärkeämpää on esimerkiksi hampaiden suoruus. Juha soisi naisten myös pukeutuvan aina mahdollisimman tiukkoihin vaatteisiin, vaikkakin hän huomauttaa, että ihan kaikille sellaiset eivät tietenkään sovi. Myös korkokengät ovat ihan must, kun ne korostavat niin kivasti pohkeita ja peppua. Tällainen sovinistinen naisen esineellistäminen ei ole enää vuonna 2019 ok, ja podcast-jakso aiheuttikin sellaisen palautetulvan, että se poistettiin. Hyvä niin, koska tätä paskaa on kuunneltu jo tarpeeksi.

Ilmeisesti on kuitenkin niin, että joidenkin mielestä on minulta tekopyhää huomauttaa tällaisesta puheesta, koska satun monen muun tavoin pitämään pitkistä miehistä, joilla on hyvänkokoinen varustus housuissa. Eli en voi vaatia, että julkisessa keskustelussa ei kommentoitaisi naisten (tai kenenkään muunkaan) kehoja kuin sisäfilepihvejä lihatiskillä, koska pidän siitä, että mies on minua pidempi. Tästähän miehet jaksavat usein nillittää, että on epäreilua, kun me naiset voimme parannella ulkonäköämme kaikenlaisin lisäkkein, silikonein ja täyteainein, mutta miehet eivät voi mitenkään feikata pituuttaan tai peniksensä kokoa. Nillittäjiltä jää huomaamatta, ettei kyseessä ole mikään sattuma: totta kai naisten on hyväksyttävämpää muokata ulkonäköään kuin miesten, koska perinteisesti nainen on ollut miehen katseen kohde eikä toisinpäin. Tästä saisi kokonaan oman postauksen, kuten siitäkin, miksi moni nainen viehättyy pitkistä miehistä. Sen sijaan siitä, miksi peniksen koko on tärkeä, ei tarvitse puhua yhtään enempää. On valitettava tosiasia, että jos penis on tosi pieni, siitä ei ole yhdynnässä kamalasti iloa; ja jos seksi on sellaista yhdyntäkeskeistä jyystöä, kuin se aika usein on, olisi ihan kiva, että se edes tuntuisi joltain.

Ennen kuin eksytään kokonaan pienten pippeleiden maailmaan, palataan vielä kehopositiivisuuteen. Kaikista ikävimmin tämä joidenkin harrastama kehojen kommentointi osuu yhteen ihmisryhmään, lihaviin. Moni muu kehoon liittyvä juttu on jossain määrin makuasia, toiset tykkäävät esimerkiksi pienistä rinnoista enemmän kuin isoista, mutta lihavuus on aika yksiselitteisesti luotaantyöntävää ja vastenmielistä. Lihava on synonyymi rumalle ja epäseksikkäälle, kuten myös laiskalle. Lihavia ei välttämättä nähdä edes ihmisinä, vaan kävelevinä terveysriskeinä. Yhdellekään pienimunaiselle miehelle ei sanottaisi lääkärissä, että varmaan tuo sinun vaivasi johtuu siitä pikkuisesta pippelistä, yritäpä kasvattaa sitä. Lihavalle voi olla ihan arkipäivää kuulla, että lihavuus on syypää joka ikiseen terveysongelmaan, myös mielenterveydellisiin, ja että se on lihavan oma vika. Kehopositiivisuus mielletään ihan syystä vahvasti lihavien ihmisten liikkeeksi, koska siihen liittyvien asenteiden purkamisessa on kaikista eniten työtä. Tuntuu hirveältä, miten muuten aika hyväkäytöksiset ja fiksut ihmiset heittävät kasuaalisti läskivihamielisiä kommentteja, eivätkä pidä sitä minään, koska lihavia on niin hyväksyttyä arvostella ja häpäistä.

Kun joku Juha sanoo, että lihavan naisen ei kannata pukeutua tiukkoihin vaatteisiin, hän sanoo, ettei lihavan kehon ole sopivaa näkyä. Kun joku sitten uhmaa tätä ja on esillä lihavan kehonsa kanssa vaikkapa somessa, hänelle kommentoidaan, että vitun läski tapa ittes. Että ihan ei puhuta minusta samasta asiasta, kun asettuu vastustamaan tällaista puhetta ja sitten joku tulee nillittämään, että ei sulla ole varaa sanoa, kun säkin haluat panna vain hyvännäköisiä miehiä. Kun puhutaan kehoista ja ihmisten oikeudesta kehorauhaan, ei todellakaan puhuta siitä, että kaikkien pitäisi luopua omista ulkonäöllisistä preferensseistään. Jos vaikkapa lihava, lyhyt tai pienimunainen ihminen on omasta mielestä epäviehättävä, sille ei voi mitään – mutta sitä ei myöskään tarvitse ilmoittaa hänelle tai muillekaan. En kehota siihenkään, että solidaarisuuden nimissä ryhdyttäisiin suhteeseen jonkun parjatun ihmisryhmän edustajan, kuten vaikka lyhyen miehen tai lihavan kanssa, jos kyseinen ihminen ei omia viisareita väräytä. Muista ihmisistä on silti puhuttava arvostavasti riippumatta siitä, mitä henkilökohtaisesti heidän kehoistaan ajattelisi. Kaikenlainen ei-toivottu kehojen kommentointi voitaisiin jättää oikeastaan yleisestä keskustelusta kokonaan pois. Meidän kaikkien olisi parempi olla, kun saisimme olla rauhassa omia itsejämme kehojemme kanssa, eikä kenenkään arvo määräytyisi sen perusteella, kuinka kiihottava hänen kehonsa muiden mielestä on.

Kunnioita toisten kehoja, vaikka ne eivät omaa silmääsi miellyttäisikään Read More »

Tällaista kumppania en haluaisi

/ Ihmissuhteet, Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Mitä enemmän karttuu kokemusta ihmissuhteista, sitä tarkemmaksi tulee sen suhteen, kenen kanssa haluaa suhteeseen ruveta. Itsellenikin on tässä neljän parisuhteen ja usean vuoden deittailun jälkeen alkanut pikku hiljaa hahmottua, millaisten tyyppien kanssa sovin parhaiten yhteen – ja millaisista kannattaisi pysyä mahdollisimman kaukana. Listaan alle viisi ihmistyyppiä, joiden kanssa en halua enkä pysty olemaan parisuhteessa.

Takertuja, joka ei pärjää yksin

Näitä takertujatyyppejä on monenlaisia. Yhteistä on kuitenkin se, että toinen liimautuu kiinni niin tiukasti, että henki salpautuu ja ahdistaa. Suhteessa oleminen on tosi intensiivistä, koko ajan täytyy olla varpaillaan, ettei tee jotain väärin. Takertuja pahoittaa nimittäin usein mielensä mitättömän tuntuisistakin asioista. Joskus tuntuu, että jopa keksimällä keksii draaman aiheita tyhjästä. Kaikista raivostuttavin takertujatyyppi on sellainen, joka parisuhteessa ollessaan jotenkin heittää hornan kuuseen kaikki aikuisen ihmisen tunnesäätelytaidot ja alkaa käyttäytyä kuin uhmaikäinen taapero, jolta on jäänyt lounas ja päikkärit välistä. Tarvitaan vain katkennut kynsi, kolme vesipisaraa taivaalta tai vaikka myöhässä oleva bussi ja helvetti on irti – ja on tietysti kumppanin tehtävä ratkaista ongelma. Tällaista käytöstä näkee useammin naisilla (kiitos toksinen maskuliinisuus, teit sentään jotain hyvää), ja minun käy aina sääliksi niiden naisten kumppaneita, jotka uskomattoman kylmähermoisesti luotsaavat kiukuttelevia henkisesti kaksivuotiaitaan milloin minkäkin kriisin läpi. Itse en siihen pystyisi.

Marttyyrilapanen, joka ei saa suutaan auki

Parisuhteessa oleminen on usein kompromissien tekemistä. Toisilta se sujuu helpommin kuin toisilta, jopa niin helposti, että myönnytään aina kaikkeen, mitä kumppani sanoo. Tämä ihmistyyppi on lapanen, eikä kärsivällisyyteni riitä sellaisille ollenkaan. En jaksa olla mikään veturi, joka joutuu jatkuvasti vetämään perässään roikkuvaa vaunua eteenpäin – en, vaikka se vaunu tulisikin sieltä tyynesti ja sopuisasti. Haluan aivan ehdottomasti, että toisellakin on omia mielipiteitä ja ajatuksia, ja että hän sanoo ne ääneen. Ihminen voi olla lapanen myös siksi, ettei uskalla sanoa toiveitaan ääneen. Jotkut pelkäävät konfliktia niin paljon, etteivät kerta kaikkiaan pysty sanomaan toiselle vastaan missään. Annetaan toisen tehdä kaikki päätökset, mutta oman pään sisällä ollaan katkeria kun toinen päätti ”väärin”, ja tunnustetaan asia joskus pitkän ajan päästä. Tällaisen ihmisen, marttyyrilapasen, kumppanin pitäisi olla joko ajatustenlukija tai joku ammattikuulustelija, muuten tulee ongelmia. Minä en ole kumpaakaan, joten haluaisin mieluummin sellaisen kumppanin, joka sanoo mielipiteensä suoraan eikä kolmen viikon päästä. On nimittäin todella raivostuttavaa kysyä joka välissä seitsemäntoista kertaa, että oletko nyt aivan varma että tämä sopii, vai aiotko taas mököttää viikon, koska olisit oikeasti halunnut jotain muuta.

Vain omasta nautinnostaan välittävä panomies

Vitsikäs sanonta kuuluu, että seksissä on tärkeää että kumpikin nauttii, sekä mies että muna. Aika moni mies väittää ettei ajattele näin, mutta siitä huolimatta naisen nautinto nähdään jotenkin vähempiarvoisena kuin miehen. Miehen orgasmi on itseisarvo, naisen joku onnekas sattuma, joka tapahtuu silloin tällöin. Pointtina seksissä on yhdyntä, ja kaikki sitä edeltävät jutut tehdään siksi, että saataisiin pimppi tarpeeksi märäksi penistä varten. Yritetään ehkä vähän räpeltää sormilla tai jotain, mutta luovutetaan, kun nainen ei kahdessa minuutissa saa eli on niin vaikea että on turha edes yrittää. Olen kyllästynyt siihen, että joudun taistelemaan oikeudestani tasavertaiseen nautintoon. Välillä tuntuu myös, että olen tosi yksin tämän asian kanssa, koska moni mies on tosi yllättynyt ilmoittaessani, että haluaisin laueta. Ilmeisesti monia muita naisia ei sitten haittaa, vaikka jäisikin saamatta. Itse en kuitenkaan jaksa olla enää pelkkä seksin mahdollistaja, vaan tasavertainen nauttija. Sitten on tietty myös niitä miehiä, joille naisen nautinto on oikea kunnia-asia, ja jotka todellakin tekevät kaikkensa sen eteen. Tämä on tietysti huomattavasti parempi lähtökohta, mutta ongelmallinen sekin, koska näiden tyyppien perimmäinen motiivi ei ole nautinnon tuottaminen toiselle vaan oman itsetunnon pönkittäminen. Kehitetään narratiivia itsestä kaupungin kovimpana panomiehenä, joka saa naisen kuin naisen tulemaan ilmiömäisillä taidoillaan. Tällaisen miehen kanssa nauttimisesta tulee suoritus, koska toisen itsetunto murenee palasiksi, jos ei pystykään tulemaan. Tai sitten saa kuulla olevansa jotenkin huono ja viallinen, kun kaikki muut ovat kyllä aina tulleet. Jos joku vielä mietti, miksi jotkut naiset feikkaavat orgasmeja, niin tässä on se syy.

Ylilautamies, joka vihaa feministejä

Ehkä kaikista tärkein asia kumppanissa olisi se, että hän pitäisi minua kanssaan tasavertaisena ihmisyksilönä. Toivoisin myös, että hän tiedostaisi yhteiskunnalliset tasa-arvoon liittyvät epäkohdat ja haluaisi tehdä jotain niiden poistamiseksi. Monille feminismi on kirosana ja naisten oikeudet joku hauska läppä, josta väännetään meemejä Ylilaudalla. Ymmärrän sen, koska jos itsellä on kaikki hyvin, tuntuu feminismi ehkä turhalta nillitykseltä. Mutta minä en pystyisi olemaan suhteessa ihmisen kanssa, joka ei toivoisi minulle kaikkea sitä hyvää, mihin on itse oikeutettu, tai pitäisi minua jotenkin itseään huonompana sukupuoleni vuoksi. Tahdon miehen, joka kunnioittaa ja arvostaa minua. Minun logiikallani sen pitäisi tarkoittaa automaattisesti sitä, että toivoo minulle turhista rajoituksista vapaata elämää. Eikä riitä, että kunnioittaa minua, täytyy kunnioittaa jokaista muutakin maailman naista ja muidenkin sukupuolten edustajia. Ainoat ihmiset, keitä ei tarvitse tai oikeastaan pidäkään kunnioittaa, ovat ne, jotka tahtovat pahaa toisille. Pitää nähdä mätien valtarakenteiden taakse ja osata kyseenalaistaa pyhinä totuuksina pidettyjä asioita, kuten perinteiset sukupuoliroolit. Tämän viikon miesvieras jo avasikin omassa tekstissään, mitä kaikkea haittaa niistä koituu.

Tein pohjakosketuksen tämän aiheen suhteen hiljattain, kun löysin itseni keskustelemasta Tinder-matchini kanssa, joka aloitti keskustelun kanssani kysymällä olenko feministi. Hänelle feministit edustavat kaikkea pahaa mitä maailmassa on, ja perusteluja kysyessäni sain vastaukseksi vain ”jotain mielenterveyspotilaita ne on kaikki”. Hän oli myös sitä mieltä, että on hyvä, että naisille ja miehille on jossain asioissa eri säännöt, ja että kyllä se on väärin että naiselle ei kelpaa pienimunainen mies mutta kukaan ei puhu naisten löysistä pilluista. Kun hän vaihtoi aihetta ja kysyi mielipidettäni maahanmuutosta, poistin matchin. Siihen keskusteluun lähteminen olisi ollut yhtä hyvä idea kuin letkajenkan tanssiminen miinakentällä.

Omistushaluinen ja kontrolloiva

Pitkän parisuhteen salaisuus on erillisyyden ja yhtenäisyyden tasapaino. Rakkaus on kuin tuli, se roihuaa, kun saa tilaa hengittää. Parisuhteessa on kaksi erillistä ihmisyksilöä, jotka jakavat elämänsä toistensa kanssa. Tykätään sanoa, että tuo toinen on minun omani, mutta todellisuudessa ei ole. Kukaan ei voi omistaa toista. Joillain menee kuitenkin helposti puurot ja vellit sekaisin, ja ajatellaan, että parisuhde tuo valtaa määrätä toisen elämästä ja asioista. Minulla on ollut mies, joka halusi tietää sijaintini ja tekemiseni vuorokauden ympäri, vahtia kenen kanssa vietän aikaa ja pidän yhteyttä ja jopa rajoittaa pukeutumistani. Hänelle kaikki muut maailman miehet olivat vaaratekijöitä, jotka uhkasivat viedä häneltä hänen kallisarvoisen omaisuutensa, minut – ja minä olin hänen mielestään liian sinisilmäinen, kun juttelin miesten kanssa enkä huomannut näitä heidän aikeitaan. Tämä alistava suhde on selitetty tarkemmin tässä tekstissä. Erityisen tärkeää on huomata, että toisen seksuaalisuuttakaan ei voi omistaa, vaikka seksielämä olisikin yhteinen. Ei voi määrätä, mitä toinen pukee päälle tai vaikka postaa Instagramiin (tai varsinkaan kieltää kokonaan tekemästä Instaa, kuten yhdelle ystävälleni kerran kävi). Joillain miehillä on kova hätä siitä, että muut miehet himoitsevat heidän naistaan, kun tämä kulkee kaupungilla niin kauniina. Jotenkin haluttaisiin, ettei kukaan muu näkisi omaa kumppania seksikkäänä ja seksuaalisena olentona, vaan se puoli pidettäisiin jonain parisuhteen yksityisasiana. Seksuaalisuutta ei kuitenkaan voi laittaa kaappiin ja ottaa ulos silloin kun siltä tuntuu, vaan se kulkee mukana koko ajan ja säteilee ulospäin. Jokainen voi toki tehdä omalla kohdallaan sen päätöksen, ettei ylenmääräisesti korosta seksuaalisuuttaan muiden kuin oman kumppaninsa edessä. Se on kuitenkin jokaisen oma päätös, ei kumppanin. Niinpä minun kohdallani kysymykseen tulee vain sellainen mies, joka on sinut sen kanssa, että puhun seksistä kovaan ääneen ja julkaisen silloin tällöin myös kuvia, jotka eivät jokaiseen perhealbumiin sovi.

Jotenkin luulisi maailmasta löytyvän muitakin kuin näiden ihmistyyppien edustajia, mutta kamalan vaikeaa on sellaista silti löytää. Ehkä jonakin päivänä vielä tärppää!

Tällaista kumppania en haluaisi Read More »

Mies vaikka väkisin

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Seksipositiiviset miehet -juttusarjan toinen osa.

Vaikka en voi puhua kaikkien mieheksi kasvatettujen puolesta, omasta mielestäni seksuaalisuus ja sen toteuttaminen cisheteromiehenä on hirveän ristiriitainen kokemus. Poikalapsille opetetaan hyvin nopeasti, että esimerkiksi tietyt intiimiyden muodot poikien kesken ja jopa tietyt pukeutumistavat eivät ole hyväksyttyjä, koska niissä katsotaan olevan jollain tavalla jotain outoa. Sosiologit kutsuvat tätä pakotetuksi heteronormatiivisuudeksi. Useimmiten taustalla on implisiittistä eli pääteltävissä olevaa homofobiaa, joskus eksplisiittistäkin eli varsin suoraan ilmaistua. Tämä näkyy miehen elämässä esimerkiksi niin, että jos vaikka halataan miespuolisia kavereita tai kehutaan heidän ulkonäköään, voidaan perään vitsikkäästi liittää sanat ”no homo”. Vaikka se on tavallaan vitsi, asian esiin tuominen kertoo valtavasti epävarmuudesta miesten välisissä suhteissa. Tämä epävarmuus ja ”outous” on ehkä suurin este aitojen ja syvällisten ihmissuhteiden muodostumiselle niin miesten kesken kuin miesten ja naistenkin välille. Tällaisille suhteille on myös selkeää kaipuuta – äijäkavereiden kännissä halailu ja lausahdukset, kuten ”mä oikeeshti rrrakashtan sua!”, ovat tyypillisyydessään maailman sivu tunnettuja kulttuurisia vitsejä. Selvin päin tilanne on taas usein aivan toinen. On surullista, että tällaiset kohtaamiset täytyy laittaa alkoholin piikkiin, jotta niitä ei nähtäisi merkkinä heikkoudesta tai intiimiyden kaipuusta.

Heteronormatiivisuuden paine vaikuttaa myös miesten ja naisten välisissä suhteissa. Meillä on erilaisia kulttuurisia tarinoita ja käytösmalleja siitä, mitä kummaltakin sukupuolelta odotetaan romanttisissa suhteissa. Ne vaikuttavat aina pukeutumisesta siihen, kuka saa olla pikkulusikka sängyssä – eivätkä usein mitenkään vastaa sitä, mitä ihmiset todella haluaisivat tai tarvitsisivat. Usein näissä tilanteissa hylkäämisen ja tuomitsemisen pelko on niin suuri, että omista haluista ja tarpeista pysytään visusti hiljaa, ettei toinen vain jättäisi tai pitäisi outona. Miesten ja naisten välillä on tyypillisesti myös seksin suhteen voimakkaita ja yleisesti vaiettuja (tai vaiennettuja) oletuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi oletus siitä, että miesten rooli on ”hakea” seksiä naisilta jopa vähän painostamallakin, ja että miesten ja naisten väliset suhteet kiteytyvät aina seksiin, eikä ystävyys ole tällöin mahdollista. Sanottakoon vielä tässä vaiheessa, että heteroseksuaalisuudessa itsessään ei tietenkään ole mitään pahaa, kuten ei siinäkään, että kaipaa läheisyyttä toisen sukupuolen edustajalta. Seksuaalisuus on kuitenkin niin monimutkainen ja orgaaninen asia, että se mahtuu hyvin huonosti ihmisten laatimiin laatikoihin siitä, mitä sen kuuluisi olla. Oman laatikon rajojen tutkimiseen liittyy heteromiesten keskuudessa paljon pelkoa ja ahdistusta, joka usein kiteytyy kysymykseen: olenko homo, jos pidän tästä asiasta? Tämä pelko voi johtaa tilanteeseen, jossa heteromiehet asettavat vastuun intiimien tarpeidensa tyydyttämisestä naisten harteille, ja saavat heidät syyttämään naisia tarpeidensa tyydyttymättömyydestä, siitä seuranneesta synkästä katkeruudesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä. Tämä ajatus tiivistyy hyvin niin sanotussa incel-kulttuurissa. Haluan korostaa, että näissä tilanteissa on miesten itsensä velvollisuus tutkia omia pelkojaan ja hakea niihin apua, eikä tehdä naisista pelastajia, joita sitten voi helposti syyllistää.

Ei tarvitse myöskään lähteä kovin syvälle internetin syövereihin löytääkseen esimerkkejä siitä, miten heteromiesten suhde naisiin rakentuu usein omistussuhteiden kautta. Useimmilla naisystävilläni on puhelin täynnä omituisia viestejä tuntemattomilta miehiltä vonkaamassa seksiä, ja näihin ei edes tarvitse laskea vielä Tinderiä mukaan. Julkisissa tiloissa tilanne on vielä pahempi, jossa ahdistelu muuttuu pahimmassa tapauksessa fyysiseksi. Mistä sitten syntyy miehille sellainen ajatus, että tällaisten pyyntöjen lähettäminen ja torjuntaan vastaaminen huorittelulla on okei? Näissä ja julkisestikin tapahtuvissa ahdisteluissa on taustalla monia tekijöitä, kuten vallan ja kontrollin tunteen puutetta, jota koetetaan paikata suhteella toiseen sukupuoleen. Vaikka en halua poistaa ihmisten vastuuta omasta käytöksestään, on sekin sanottava, että heteronormatiivinen ja patriarkaalinen kulttuuri ei tarjoa paljoa apua miesten (tai kenenkään muunkaan) ongelmiin, vaan usein pahentaa niitä. Itsekin olen nimittäin syyllistynyt teini-iässä incel-tyyppiseen ajatteluun, jossa ihmettelin, miksei minunkaltaisellani Hyvällä Tyypillä™ ole tyttöystävää, mutta kaiken maailman pullistelijoilla on. Oma kokemukseni on, että tällainen ajattelu kumpuaa muun muassa siitä, kun oman elämän hallitsemattomuuden tunnetta lähdetään paikkaamaan romanttisilla ihmissuhteilla – ja ympäröivä kulttuuri auliisti tukee tätä pyrkimystä romanttisine komedioineen ja häähumuineen.

Pettymyksiä rakkaudessa sattuu toki kaikille, ja samalla tavalla useimmat ihmiset ovat altistuneet samoille kulttuurisille ajatuksille romanttisten suhteiden kaikkivoipuudesta. Naisia ei silti tyypillisesti nähdä lähettämässä ahdistelevia viestejä tuntemattomille tai käyttäytymällä uhkaavasti torjutuksi tullessaan. Miehisyyden käsikirjoitus eroaakin naiseudesta tässä asiassa niin, että pettymyksen sattuessa aletaan etsiä syyllisiä – ja ne löytyvät usein niistä, joihin odotukset kasataan, eli naisista. Kun tähän lisätään ajatus naisesta omistettavana objektina sekä ahdistava homofobia, syntyy kitkerä soppa, joka ajaa miehiä väkivaltaan ja itseinhoon.

Olisi tärkeää, että voitaisiin paremmin kohdata nämä mieheksi kasvamiseen liittyvät homofobiset ja heteronormatiiviset oletukset. Korostamalla sitä, että on hyväksyttävää halata tai saada kosketusta miespuoliseltakin kaverilta (suostumuksella tietenkin) ja muokkaamalla kulttuurisia käsityksiämme romanttisten suhteiden tärkeydestä mielenterveyden ongelmien käsittelyssä, voitaisiin auttaa miehiä luomaan vahvempia sosiaalisia suhteita ja saamaan varmuuden tunnetta omaan seksuaalisuuteen ja sen ristiriitaisuuksiin. Omassa elämässäni olen pyrkinyt tähän antamalla positiivista palautetta kavereideni ulkonäöstä ja keskustelemalla avoimemmin näistä oletuksista miesten välisissä suhteissa. Omalta osaltani haluan myös edistää seksipositiivisuutta puhumalla ja kritisoimalla seksiin ja sukupuoliin liittyvistä stereotypioista. – Jonathan Sarjan aiemmat postaukset: Mitä on miehisyys? Missä ovat seksipositiiviset miehet?

Mies vaikka väkisin Read More »

Mitä on miehisyys?

/ Yhteiskunta

Kirjoitin tuossa reilu kuukausi takaperin postauksen, jossa kaipailin lisää miehiä seksipositiiviseen keskusteluun, ja kuin ihmeen kaupalla sain yhteydenottoja vaikka millä mitalla! Tämä postaus aloittaa siis juttusarjan, jossa puheenvuoron saavat miehet. Osa teksteistä on vieraskirjoittajien käsialaa, osa tulee olemaan myös haastatteluja – näkökulma on joka tapauksessa miesten. Päästetään siis ääneen ensimmäinen kirjoittaja, nimimerkki TR!

Mitä on miehisyys?

Olen itse kasvanut verrattain maskuliinisessa ympäristössä, paikoin voisi sanoa toksisen maskuliinisessa. Tällaisessa ympäristössä mies ei saa ilmaista tunteitaan, herkistellä tai muuten olla heikko. Pitäisi olla vahva, määrätietoinen, monitaituri, menestyvä. Pitäisi tuntea auton moottorien sielunelämä, osata kaataa puu, korjata taloa, rakentaa se talo, elättää perhe, urheilla kovaa ollakseen vahva, olla nöyrä, mutta silti hieman röyhkeä ja kunnianhimoinen. Kaikki siksi, kun joku joskus on saanut ajatuksen, millainen miehen tulisi olla. Miksi? Ei mitään helvetin hajua. Miksi abstrakti ja hyvin subjektiivinen asia pitää määritellä? Tuoko se jotain lisäarvoa maailmaan, jossa tämä stereotyyppinen miehisyys on aiheuttanut paljon harmia – toki jossain määrin myös hyvääkin poikkeuksellisten yksilöiden toimesta. Minkä takia yhä nykymaailmassa pitäisi määritellä millaisia ihmisten tulisi olla, paitsi ettei kenenkään tulisi olla ihmisperse, puhua pahaa ja loukata muita tai rikkoa yhteisiä sovittuja sääntöjä ja lakeja. Muuten määrittely ja vaatimusten asettaminen ei tuo mitään lisäarvoa, vai tuoko? Onko tarpeen tai hyödyllistä todeta poikien olevan vain poikia, kun he käyttäytyvät kuin persereiät?

Tätäkö miehisyys on?

Miehet, as in stereotyyppisen maskuliiniset yksilöt, kokevat lopulta paljon vaatimuksia. Heiltä oletetaan paljon, joka ei tule välttämättä niin hyvin esille, koska siitä ei puhuta ongelmana samoin kuten esimerkiksi naisten kohdalla. Miehet eivät puhu tunteista tai syvällisistä asioista, ellei olla saunassa ja juopuneena. Tämä tuo sen ongelman, etteivät etenkään hieman epävarmat miehet uskalla nousta vastavirtaan, koska heille on iskostettu lapsesta lähtien sitä perinteisen miehen mallia. Onko siitä perinteisen miehen mallista jotain haittaa? On ja ei. Siihen perinteiseen malliin kuuluu sitä tarpeetonta tytöttelyä ja pojat ovat poikia -mentaliteettia, naisia ei nähdä yhdenvertaisina ja miehillä koetaan olevan erinäisiä etuoikeuksia (ja velvollisuuksia) verrattuna muihin. Oletetaan, että naisten tulisi antaa seksiä kun miehen tekee sitä mieli, mutta mies ei saa itse koskaan siitä kieltäytyä. Olettamus, että mies olisi perheen, yrityksen tai muun muodostetun ryhmän johtava henkilö ta tästä asemasta miehet sitten kilpailevat, eli alfan paikasta. Olettamus, että miehet tekevät niin sanottuja miesten juttuja, ja kaikesta muusta joutuu outoon valoon. Näistä ei ole kuin haittaa ja ne hidastavat tasa-arvon kehittymistä. Sen sijaan taito ja tieto korjata auto, rakentaa talo, kaataa puu tai saalistaa ruokaa ynnä muut sellaiset ovat vapaavalintaista lisäarvoa elämään, jos kokee sellaiset taidot omiksi jutuikseen. Edellä mainitut asiat eivät kuitenkaan ole sidottuja miehisyyteen, vaikka ne miehisiksi asioiksi koetaan.

Perinteisen miehisyyden mallissa ongelmana on se ajassa pysähtynyt ja kehittymiskyvytön ajatusmalli asioista ja tavoista. Malli, jonka kannattajat kokevat olonsa uhatuksi, jos joku ehdottaa kehittymistä ja mukautumista aikakauden ja yhteiskunnan mukana. Jos ei saa jämähtää yrmyksi sovinistiseksi ja kapeakatseiseksi hauraaksi miehenkuvatukseksi, niin maailma ikään kuin päättyy siihen. Kaiken olemassaolo lakkaisi, jos joutuisi mukautumaan ja muuttumaan muuksi kuin mitä edelliset sukupolvet ovat opettaneet ja saarnanneet. Minkälainen olen itse? Olen ollut koko ikäni vaihtelevasti mulkku ja ilkeä ihminen, vaikkakin (kiitos suurille voimille ja minua kasvattaneille) löysin klassisen herrasmies-mallin, jota lähdin tavoittelemaan hitaasti ja varmasti. Ahmin siihen liittyen hirmuisia määriä tietoa, sivistin itseäni kaikesta mahdollisesta, hankin korkeakoulutuksen ja pyrin olemaan parempi versio itsestäni: tajutakseni vain sen, että tavoittelin joidenkin muiden määrittelemää ideaalikuvaa ihmisestä. Olin aina halunnut olla miehinen ja herrasmies, kun olin pitkään kokenut olevani vähemmän ja heikompi. Vähemmän ja heikompi siinä, että puhuin tunteistani enemmän, itkin avoimemmin ja olin pitkään masentunut. Tajuttuani asian nurinkurisuuden kävin miettimään asioita ja tapoja, jotka koin oikeasti itselleni sopiviksi ja hyödyllisiksi. Tajusin olleeni niin pitkään niin väärässä.

Sen sijaan, että yrittäisitte mahtua erilaisiin muotteihin ja valmiisiin malleihin, olkaa yksilöllisiä. Juuri sellaisia kuin haluaisitte olla (edellä mainituin poikkeuksin, ettei persereiäksi tarvitse ryhtyä) ja ammentakaa sellaisia asioita ja ominaisuuksia elämäänne, jotka tuovat jotain oikeaa lisäarvoa ja onnellisuutta teille. Karsikaa asioita, jotka eivät tuo onnellisuutta tai kuluttavat sitä, ja millä ei ole merkitystä elämänlaatuunne. Saatesanoina kaikille miehille; miehisyys määrittyy tiettyjen yhteiskunnassa vallitsevien kulmakivien, kuten muiden kunnioittamisen ja hyväksymisen päälle, loppu on teistä itsestänne kiinni. Loppu on sitä subjektiivista tulkintaa, mitä on miehisyys ja miten koette sen. Olkoot se vaikka tunteista puhumista ja puun kaatamista. -TR Missä ovat seksipositiiviset miehet?

Mitä on miehisyys? Read More »

En tahdo olla nalkuttava vaimo

/ Ihmissuhteet, Yhteiskunta

Vaikka toivonkin joskus vielä olevani jonkun vaimo, koen vaikeuksia samastua perinteiseen vaimon rooliin. Siis sellaiseen kuin vaikkapa Pekka Puupään vaimo Justiina, joka odottaa miestään seikkailuiltaan kotiin vihaisena kaulin kädessä. En ylipäätään näe itseäni istumassa kotona sillä välin kun mies seikkailee, vaan olen enemmänkin itse se seikkailija. Sellaista roolia vaan ei perinteisesti parisuhteessa olevalle naiselle anneta, vaan vaimo on lähinnä miehen ilonpilaaja-sidekick, joka soittelee perään, nalkuttaa ja valittaa. Olen varma, että tällä omituisella narratiivilla on takuulla näppinsä pelissä sitoutumisvaikeuksieni kanssa.

Jenni Janakka kirjoitti hiljattain blogiinsa oivaltavan postauksen siitä, kuinka häntä ei tällainen vaimon rooli kiinnosta ja kuinka hänen suhteensa ovat osittain siksi kariutuneet alkutekijöihinsä. Janakka kertoo tekstissään muun muassa kuunnelleensa miespuolisten ystäviensä puhuvan kumppaneistaan sellaiseen sävyyn, että nämä olisivat juurikin näitä Justiina-tyyppisiä nihkeitä nalkuttajia – ja tekevät sen hymyssä suin, koska sitä pidetään täysin normaalina. Jostain syystä ajatellaan, että kun jostakusta tulee jonkun tyttöystävä tai vaimo, hän alkaa automaattisesti käyttäytyä tietyllä tavalla, ja sitten hänen käytöstään tulkitaan sen kehyskertomuksen kautta. Jos parisuhteessa oleva nainen sanoo miehelleen, että voisitko nostaa nuo haisevat sukkasi tuosta lattialta, hän on heti kohtuuton pirttihirmu. Jos nainen kysyy baarissa olevalta mieheltään mihin aikaan tämä on tulossa kotiin, hän on tylsä ilonpilaaja, joka ei anna miehensä pitää hauskaa. Pienetkin asiat tulkitaan heti nalkutukseksi, ja aletaan puhua kavereille että joo, pitää kysyä hallitukselta lupa. Janakan mukaan monia naisia ärsyttää se, että heidät tungetaan tähän rooliin väkisin, vaikka he eivät käyttäytyisikään sen mukaisesti. Itseänikin on parisuhteessa ollessa jurppinut pahasti, kun on saanut kuunnella jotain ”pallo jalassa” -läppää poikaystävän kavereilta, vaikka mitään en ole tehnyt. Minä en todellakaan halua olla este kenenkään hauskanpidolle enkä varsinkaan tulla aiheettomasti nähdyksi sellaisena.

Samaa ilmiötähän ei tunnisteta toisinpäin, sillä naisten tarve parisuhteen ulkopuoliselle elämälle ja hauskanpidolle tietenkin loppuu siihen hetkeen, kun he alkavat seurustella. Oletteko huomanneet, kuinka kirjoissa ja elokuvissa villit ja seikkailevat naiset ovat lähes aina sinkkuja? Janakkakin toteaa tekstissään, että nainen on saavuttamattomana kiinnostava, ja heti saavutettuna muuttuu nihkeäksi ja tylsäksi. En kuitenkaan voi kuvitella, että omalla kohdallani parisuhde laukaisisi jonkun ihmeellisen halun nyhjöttää kotona ja alkaa paimentaa miestäni pois pahanteosta. Vaikka alkaisinkin seurustella, olisin silti sama ihminen kuin nytkin, ja haluaisin tehdä samoja asioita. Jostain syystä vaan ajatellaan, että varattu nainen jotenkin pienentää itsensä kokonaisesta ihmisestä pelkäksi pariskunnan puolikkaaksi, jolle parisuhde on elämän tärkein asia ja jonka miehen elämä on jatkuvaa taistelua kivojen asioiden ja vaimon vaatimien parisuhteen velvollisuuksien välillä. Kun olin vielä yhdessä eksäni kanssa, minua ärsytti se, miten minut nähtiin yhtäkkiä itseni sijaan hänen tyttöystävänään. Jotkut miespuoliset kaverini eivät esimerkiksi puhuneet enää suoraan minulle, vaan aina ensin poikaystävälleni, ikään kuin kysyivät luvan. En ikään kuin ollut enää itsenäinen ihminen, vaan pelkästään jonkun tyttöystävä. Eksältäni myös kysyttiin usein, kuinka hän antaa minun kirjoittaa tätä blogia, ja nykyäänkin välillä kysellään kuinka blogin käy, jos löydän uuden poikaystävän. Tähän liittyy toki monenlaisia teemoja seksuaalisuuden tabuasemasta naisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen, enkä aio nyt tässä käsitellä niitä; kyse on kuitenkin jossain määrin myös siitä, että parisuhteessa olevan naisen oletetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, eikä siihen käytökseen kuulu seksiblogin kirjoittaminen. Sinkkuna voin olla rohkea, räväkkä ja avoimen seksuaalinen, mutta varattuna minun kuuluisi olla hillitympi. Sanomattakin on selvää, että tämä rooli istuu minulle huonosti. Blogi ei nimittäin ole katoamassa minnekään, vaikka jollain ihmeen kaupalla parisuhteeseen päätyisinkin.

Janakka toteaa blogitekstissään ahdistuvansa kaikista niistä odotuksista, joita tyttöystävän tai vaimon rooliin liitetään. Häntä ei kiinnosta istua kotona odottelemassa ketään, vaatimassa kenenkään huomiota tai pitämässä ketään poissa pahanteosta, vaan nimenomaan olla itse siellä pahanteossa. Nämä odotukset ahdistavat minuakin, ja pelottaa, mitä ongelmia kykenemättömyyteni vastata niihin voisi mahdollisessa parisuhteessani aiheuttaa. En halua turhaan rajoittaa ketään, mutta koska minun oletetaan tekevän niin, on sallimani vapaus tulkittu osoitukseksi kiinnostuksen puutteesta. Joskus saattaa myös pelottaa ottaa puheeksi häiritseviä asioita, siitä saa heti otsaan nihkeän nalkuttajan leiman. Tuntuu mahdottomalta voittaa, teki mitä hyvänsä. Niinpä on ollut jossain määrin helpompaa pysytellä sinkkuna.

Eräs entinen heilani kertoi joskus tilanteesta, jossa kaverit pyytelivät häntä koneen ääreen pelaamaan, mutta hän kieltäytyi, koska oli juuri tyttöystävänsä kanssa. Yksi kavereista oli todennut siihen, että mitä väliä, se jättää sut kohta kuitenkin. Näin myös kävi, enkä ihmettele, sillä minustakin tuntuisi pahalta kuulla poikaystäväni kavereiden puhuvan minusta noin. En halua olla kenenkään silmissä tylsä ilonpilaaja, enkä varsinkaan sellainen, joka seisoo minulle rakkaan ihmisen ilon ja hauskanpidon tiellä. En myöskään tahdo muuttaa itseäni toisenlaiseksi parisuhteen takia. Tulen aina olemaan ensisijaisesti minä, en pelkästään jonkun vaimo. ps. niitäkin tapauksia toki on, jotka ihan oikeasti nalkuttavat ja soittelevat perään, ja se taas on sitä turhaa rajoittamista ja kontrolloimista, josta kirjoitin tässä postauksessa. Jotkut tykkäävät siitä, että kumppani asettaa heille tiukat rajat ja valvoo niiden noudattamista, mutta minä en ole sellainen enkä myöskään se tyyppi, joka haluaisi niitä rajoja ruveta kovin tiukalle vetämään. Sen vuoksi on ikävää, että sellainen piirre mielletään helposti parisuhteessa olevan naisen perusominaisuudeksi.

Jenni Janakka – Minua ei kiinnosta tarinoiden vaimon rooli

En tahdo olla nalkuttava vaimo Read More »

Missä ovat seksipositiiviset miehet?

/ Seksuaalisuus, Yhteiskunta

Viime vuosina puhe seksipositiivisuudesta on lisääntynyt paljon, ja tiedän monia upeita naisia, jotka kirjoittavat, puhuvat tai jollain muulla tavalla kertovat aiheesta. Itsekin olen tässä jo monen vuoden ajan ollut osaltani mukana tekemässä seksuaalista vallankumousta ja purkamassa seksin tabuasemaa. Tässä hienossa keskustelussa on vain yksi ongelma: miehet loistavat poissaolollaan. Kovin on naisvoittoista tämä seksistä puhuva porukka.

Mielestäni on upeaa, että yhä useampi nainen uskaltaa puhua seksistä avoimesti. Se purkaa vanhentunutta käsitystä naisista passiivisina objekteina, ja nostaa meidät aktiivisiksi ja halukkaiksi toimijoiksi seksuaalisuuden kentällä. Näin heteronäkökulmasta ajateltuna keskustelu vain on kovin yksipuolista, jos pelkästään me naiset olemme äänessä. Toki on myös paljon cisheteromeiningin ulkopuolelle jääviä toimijoita, jotka levittävät upeasti tietoisuutta sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, mutta keskusteluun jää silti miesten mentävä aukko. Uskon, että seksistä avoimesti ja raikkaasti puhuville miehille olisi kyllä tilausta. Missä he siis ovat?

Lähtökohta miesten seksipositiivisuudelle on aika erilainen kuin naisilla. Seksuaalinen aktiivisuus ja halukkuus on nähty perinteisesti miesten kohdalla hyvänä ja tavoiteltavana asiana, joten tavallaan kaikki miehet ovat olleet hyvin seksipositiivisia. Se väylä, minkä puitteissa omaa seksuaalisuutta saa hyväksytysti toteuttaa, on kuitenkin ollut varsin kapea. Uskon kuitenkin, että seksuaalisuus on miehillekin myös muuta kuin kerskailua siitä, kenellä on isoin vehje ja kuka on kovin panomies. Tarvittaisiin joku, joka sanoisi ääneen niitä asioita, joista nyt ei puhuta. Laajentaisi sitä väylää ja tekisi monimuotoisemmasta seksuaalisuuden ilmaisusta hyväksyttävämpää.

Oma käsitykseni miehen seksuaalisuudesta on todennäköisesti jossain määrin epärealistinen, vaikka se onkin parantunut kaikkien niiden ihanien miesten myötä, jotka ovat jakaneet seksuaalisuuttaan kanssani. Monen kohdalla olen kuitenkin huomannut sen, että vaikka seksi kiinnostaa, siitä ei kamalasti huvita puhua. Ei ainakaan sillä lailla aidosti, että todella päästäisiin niiden omien toiveiden ja halujen ja pelkojen ja ristiriitojen äärelle. Moni mies haluaa vaan panna ilman sen suurempia mutinoita. Tämä on ongelma, koska tämä penetraatiokeskeinen ja miehen aktiivista ja dominoivaa roolia korostava seksikäsitys aiheuttaa hirveästi suorituspaineita, ja tekee esimerkiksi erektio-ongelmista vaikeita käsitellä. Siksi tarvitsisimme miehiä, jotka puhuisivat suoraan ja häpeilemättä kaikesta tästä: että välillä ei seiso, eikä se haittaa, ja että seksi on paljon muutakin.

Olen saanut käydä monia mielenkiintoisia keskusteluja miesten kanssa, jotka ovat pohtineet paljon seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä teemoja ja omaavat hyvin seksipositiivisen asenteen. Minusta onkin sääli, että nämä keskustelut jäävät vain meidän välisiksemme, koska ne kaikki tiedot, oivallukset, ajatukset ja ahaa-elämykset olisivat hyödyllistä kuultavaa ihan kaikille. Siksi haluaisinkin nyt tehdä tänne blogiin juttusarjan, jossa ääneen pääsevät miehet. Julkaista joko miesten itsensä kirjoittamia tekstejä tai haastatteluiden pohjalta kirjoitettuja juttuja seksistä, seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista seksipositiivisesta näkökulmasta. Jos siis olet mies, ota yhteyttä! Viestiä voi laittaa joko sähköpostitse teekutsuilla@gmail.com tai Instagramin yksityisviestillä @teekutsuillablogi. Katsotaan, mihin homma etenee!

Missä ovat seksipositiiviset miehet? Read More »

Friendzone on katkerien miesten keksintö

/ Ihmissuhteet, Yhteiskunta

Olette varmasti kuulleet maagisesta paikasta nimeltä friendzone. Sen olemassaolosta kiistellään, enkä ole itsekään varma, onko sellaista paikkaa todella olemassa. Koko konsepti on mielestäni hieman omituinen. Moni kuitenkin kokee joutuneensa tahtomattaan friendzonelle, ja sekös harmittaa. Tilanne on kuitenkaan harvoin itse friendzonaajan vika, vaikka hän tietysti joutuu syntipukiksi.

Friendzone on siis lokero, jonne sijoitetaan ne tyypit, jotka noin periaatteessa voisivat olla potentiaalisia kumppaniehdokkaita, mutta joista kuitenkin tykätään vain kaverimielessä. Käytännössä tämä tarkoittaa heteronormatiivisesti ajateltuna kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia. ”Friendzonaaminen” voi joidenkin mukaan olla sitä, että ensin tapaillaan tai säädetään, ja sen jälkeen päätetään jatkaa vain kavereina. Itse ajattelen kuitenkin, että friendzonelle joudutaan aina vastentahtoisesti, ei yhteisestä päätöksestä. Ihmisen voi työntää friendzonelle tietämättäänkin: platoninen ystävyyssuhde voi toisen puolelta olla hullua ihastumista, ja ihastunut osapuoli voi kokea joutuvansa taistelemaan tietään pois friendzonelta voittaakseen ihastuksensa puolelleen. Alla oleva video selittää käsitettä lisää:

Kuten videolla näimme, tilanne tässä friendzone-asiassa on varsin tyypillisesti sellainen, että seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnostunut mies saa naiselta vastakaikuna vain ystävyyttä. Tässähän ei sinänsä ole mitään ongelmaa; suoraan kysymällä väärinkäsitykset oikenevat äkkiä. Ratkaisevaa on, haluaako torjutuksi tullut mies jäädä friendzonelle vai poistua kokonaan naisen elämästä. Jos mukana on vahvoja tunteita, suhde ei ehkä voi jatkua ystävyytenäkään. Moni kuitenkin tahtoo pitää ystävyydestä kiinni. Toiset taas jatkavat kaveeraamista siinä toivossa, että naisen silmät (ja haarat) avautuisivat ja portti ulos friendzonelta aukeaisi kuitenkin.

Friendzonesta puhuvat usein miehet, jotka kokevat joutuneensa sinne epäreilusti. He tilittävät katkerasti, kuinka on niin saatanan väärin, että vaikka olisi naiselle kuinka kiva ja ihana, ne kuitenkin aina haluavat mieluummin jonkun kusipäisen miehen. Että pitääkö tässä nyt itsekin ryhtyä kohtelemaan naisia huonosti, kun niin tekemällä kerran heruu. Välillä kuulee myös kritisoitavan naisia siitä, kuinka antavat ymmärtää yhtä sun toista, mutta oikeasti vaan hyväksikäyttävät kilttejä miesparkoja ja antavat kuitenkin sitä pillua jollekin ihan muulle. Tällainen kommentti löytyi esimerkiksi Kaksplussasta friendzonea käsittelevästä keskustelusta:

”Sä et näköjään tiedä mitä friendzonella tarkoitetaan. Kamupoika nimenomaan ei saa pesää, vaan häntä roikotetaan löysässä hirressä ja pahimmillaan annetaan ymmärtää. Naisille on kiva sellainen uskollinen kamupoika, jonka voi soittaa vaikka hakemaan baarista ja kuskaamaan jännäjätkän luokse. Ja sitten kun jännäjätkä jättää, niin kamupoika tarjoaa olkapäätä jota vasten voit nyyhkyttää ja voit tsempata kamupoikaa sanomalla, että ”susta saa joku vielä joskus hyvän miehen, mutta joku muu kuin minä tai mun kaverit.”

Mielestäni on varsin erikoista syyllistää naisia siitä, että he ”antavat ymmärtää. Jos nainen tosiaan pyytäisi kaverimieheltä vaikkapa kyytiä säätönsä luo, niin eikö siitä nyt tyhmempikin osaa päätellä, että naista ei kiinnosta? Miestä on taas aivan turha laittaa tässä uhrin asemaan. Jos hän kokee jotenkin epäreiluksi sen, että joutuu tekemään asioita naisen eteen saamatta mitään vastineeksi, kuka pakottaa niin tekemään? Ystävyyteen kuuluu, että ollaan toisen tukena, kuunnellaan tämän huolia ja autetaan tarvittaessa. Jos motiivina tälle ei ole aito välittäminen vaan lähinnä se, että haluaa päästä pukille, olisi parempi ottaa pää pois pensaasta ja siirtyä uusien naisten pariin. Tämän kiteytti hyvin myös edellä mainitusta Kaksplussan keskustelusta löytynyt, aiemmin siteeratulle kommentoijalle osoitettu vastaus:

”Ihmeellisen asenteellisesti kirjoitat asiasta, jossa ei ole yhtikäs mitään väärää.

Haluaako tämä ’kamupoika’ olla naisen ystävä? Jos ei, niin hänen ei tarvitse olla missään tekemisissä naisen kanssa? Jos taas haluaa, on täysin luonnollista, että hän antaa henkistä tukea esimerkiksi juuri eron jälkeen. Tässä ei pitäisi olla mitään järkyttävää tai väärää.

Ongelma on siinä, että todellisuudessa ’kamupoika’ ei välitä naisen tunteista pätkääkään vaan haluaa tältä pesää. Eikä usko, ettei sitä tule saamaan.”

On oksettavaa, että jotkut miehet kokevat olevansa oikeutettuja seksiin olemalla naisille mukavia ja ystävällisiä. Friendzonelle joutuneet valittavat siitä, kuinka joutuvat kuuntelemaan naisten ongelmia ja valitusta saamatta mitään takaisin. Älkää kuunnelko, jos ette halua! Ei seksi ole mikään hyvästä käytöksestä saatava palkinto. Ja mitä tulee siihen, että kusipäiset miehet vievät kaikki naiset ja kiltit miehet jäävät nuolemaan näppejään: mitä kiltteyttä se muka on, että esittää mukavaa vain saadakseen pesää? 

Ärsyttää suunnattomasti myös tuo syytös siitä, että ”annetaan ymmärtää”. Välillä tuntuu, että ihan peruskohteliaisuuskin tulkitaan jo kiinnostuksen osoitukseksi. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen saanut jostain miehestä pitkäaikaisen riesan, kun olen erehtynyt kohteliaisuudesta juttelemaan. Ei auta vaikka sanoo ettei kiinnosta, jotenkin vaan halutaan uskoa, että kyllä se kahden minuutin juttutuokio siellä bileissä varmasti tarkoitti, että oikeasti tuo haluaa minua ja lujaa. Tällainen voi johtaa siihen, että naisista tulee ylivarovaisia. Mies menee kahvilassa kysymään, voiko naisen vieressä olevan vapaan tuolin ottaa, ja nainen huitaisee käsilaukulla päähän ja kiljuu: ”Mulla on poikaystävä!”

Miesten ja naisten välinen ystävyys ei ole lähtökohtaisesti minkäänlainen ongelma. Totta kai on mahdollista, että ystävykset saattavat kokea seksuaalista tai romanttista vetoa toista kohtaan, mutta ei niin mitenkään väistämättä aina käy. On erikoista ajatella niin, että jokainen mies olisi naiselle automaattisesti jollain fuck-zonella, josta pitää erikseen siirtää epäkelvot tyypit friendzonelle. Ennemmin sen pitäisi olla toisin päin. Onko friendzonea siis olemassa? Sanoisin, että se sijaitsee lähinnä näiden sinne joutuneiden väärinymmärrettyjen sielujen omassa päässä. Harvoin se sille friendzonaajalle on mikään tietoinen päätös, että siirränpä tuon ihmisen nyt täältä pantavien lokerosta ei-pantaviin. Friendzone on kokijalleen varmasti todellinen, mutta kovin onnellinen paikka se ei taida olla, kun on täynnä lähinnä katkeria epäreilusta kohtalosta valittajia.

Misogynisteille mikään, mitä nainen tekee, ei koskaan kelpaa. Jos harrastaa paljon seksiä, on lutka, mutta jos kieltäytyy, niin sitten ollaankin jo nihkeästi friendzonaamassa. Miten voi olla niin kamalan vaikeaa hyväksyä, että vain naisella itsellään on päätäntävalta omaan seksuaalisuuteensa ja seksikumppaneihinsa?

Friendzone on katkerien miesten keksintö Read More »