Minulla on unelma: haluaisin elää seksipositiivisessa yhteiskunnassa. Tällä tarkoitan sitä, että seksuaalisuutta sen kaikenlaisine ilmenemismuotoineen pidettäisiin hyvänä ja normaalina asiana, seksiä ei pidettäisi paheellisena ja eivätkä ihmisen ominaisuudet, kuten sukupuoli, kehon ulkomuoto, toimintakyky tai etninen tausta määrittäisi, miten omaa seksuaalisuutta on sopivaa ilmaista.
Mikä tämän unelman tiellä sitten seisoo? No, kaikki ne samat syrjivät rakenteet, joista jankutan nykyään koko ajan täällä blogissa ja Instagramissa. Toki kulttuuri ja yhteiskunta ovat muuttuneet aikojen saatossa seksimyönteisimmiksi ja kehityssuunta on positiivinen. Nyt ollaan ehkä kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että on todella ruvettava pistämään niitä rakenteita palasiksi, jos halutaan viedä homma seuraavalle tasolle. Senpä takia itsekin möyhään feminismistä ja rummutan kaikenlaista perinteisten perhearvojen mädätystä, kuten cisheteronormin ja monogamianormin kyseenalaistamista.
Eli jos olet miettinyt, että on se kumma kun tuo väittää olevansa seksuaalineuvoja eikä yhtään puhu panemisesta vaan aina vaan jostain naisten oikeuksista, niin sille on ihan syy. Neuvontatyössä olen huomannut, että lähes aina asiakkaiden ongelmien taustalla on syvään juurtuneita rakenteellisia uskomuksia, eikä niitä siksi ratkaista pelkillä pintapuolisilla seksivinkeillä.
(Ai mikä seksipositiivisuus? Lue lisää täältä!)
Tiukat normit aiheuttavat häpeää, joka estää seksuaalioikeuksien toteutumisen
Seksipositiivisuuden keskiössä on vahvasti seksuaalioikeudet. Niistä on muutamia erilaisia versioita, mutta ydinsisältö on sama. Seksuaalioikeudet koskevat jokaista ihmistä ja seksipositiivisessa yhteiskunnassa ne myös toteutuisivat jokaisen kohdalla. Näin ei toistaiseksi kuitenkaan vielä ole.
Otetaan esimerkiksi ihan vaan oikeus seksuaalisuuteen, johon sisältyy oikeus haluun ja nautintoon ja seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisuun itselle sopivalla tavalla. Tämä toteutuu erinomaisesti, jos sattuu olemaan cishetero, monogamisessa parisuhteessa ja penetraatiokeskeisen kädenlämpimän lauantaiseksin fani. Kaikkea muuta paheksutaan enemmän tai vähemmän. Homous ei ehkä ole enää lain mukaan rikos tai sairaus, mutta asennetasolla monen mielestä valitettavasti on – samoin kuin sadomasokismi, fetisismi ja transvetismi, jotka poistuivat tautiluokituksesta vasta vuonna 2011. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen on myös jatkuvasti tultava kaapista eli ilmoitettava olevansa poikkeuksia cishetero-oletuksesta. Suomen translaki on monin paikoin syrjivä ja esimerkiksi edellyttää sukupuoltaan korjaavilta steriiliyttä. Monisuhteisuutta katsotaan vinoon ja pidetään moraalittomana. Tiettyjä ihmisryhmiä, kuten vammaisia ja vanhuksia ei usein nähdä seksuaalisina lainkaan.
Tällaiset ajatukset, kuten että seksuaalisuus kuuluu vain parisuhteeseen, vain vaginapenetraatio on seksiä ja muu jotain perverssiä ja cis-sukupuolisuus ja heterous ovat ainoita normaaleja sukupuolen ja seksuaalisuuden ilmenemismuotoja, aiheuttavat häpeää niille, jotka eivät määritelmien sisään istu – eli aika monelle. Vaikka yhteiskunta ei virallisesti rajoita oman seksuaalisuuden ilmaisemista, asenteet sen kyllä tekevät. Häpeän lisäksi seksuaalisuuden tai sukupuolen ilmaisu normeista poikkeavalla tavalla voi johtaa hyljeksintään, syrjintään ja väkivaltaan ja jatkuvaan vähemmistöstressiin eli näiden pelkäämiseen. Eli ei, oikeus omaan seksuaalisuuteen ei toteudu tasapuolisesti kaikilla ihmisillä.
Seksipositiivinen ajattelu, jossa kaikenlaiset seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisutavat ovat yhtä hyviä, kunhan ne eivät vahingoita muita, on vahvasti kytköksissä intersektionaaliseen feminismiin. Ei ole mahdollista tavoitella yhdenvertaisuutta seksuaalisuuden saralla, jos sitä ei ole yhteiskunnassa ylipäätään. Siksi feminismirummutus.
Seksipositiivisuus on kirjaimellisesti myös ajatus seksistä positiivisena asiana. Seksi mielletään usein paheeksi ja nautinnosta saatetaan kokea häpeää ja syyllisyyttä. Se on osasyy siihen, miksi seksistä on alettu puhua avoimemmin vasta ihan viime aikoina. Miettikää, millaisiin mahdollisuuksiin tämä kehityskulku vielä johtaakaan! Omasta työstänikin tulee helpompaa, kun ihmiset uskaltavat ehkä rohkeammin pyytää apua seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, eikä häpeä seiso niin vahvasti ratkaisujen tiellä. (Juu kyllä, ihan oma lehmä ojassa tässä paasataan.)
Seksipositiivisuus on valinnanvapautta
On tietysti aika utopistista ajatella, että kaikki ihmiset olisivat seksipositiivisia. Varmasti aina tulee olemaan vastavoimia, jotka puolustavat niitä kuuluisia perinteisiä perhearvoja tai jotain muuta agendaa, jolla yritetään rajoittaa seksuaalisuuden ilmaisua.
Seksipositiivisuus on sikäli paljon parempi ajattelumalli kuin ei-seksipositiivisuus, että se vaatii aika vähän. Ei tarvitse tehdä oikeastaan muuta kuin kunnioittaa muiden vapautta määrätä itsestään ja omasta seksuaalisuudestaan. Seksipositiivisuus ei tarkoita, että jokaisen pitäisi ruveta hulluna panemaan tai kertomaan runkkaustottumuksistaan iltapäivälehdissä. Ainoa vaatimus on olla puuttumatta muiden ihmisten asioihin. Toisaalta juuri se tuntuu olevan niin kovin vaikeaa monille tahoille, jotka kuvittelevat, että heidän pölyiset mielipiteensä oikeuttavat heidät sanelemaan muille, mikä on oikein ja väärin.
Asenteet muuttuvat hitaasti, mutta kyllä ne muuttuvat. Eilen olin katsomassa No Stigma Burlesque Show’ta, jonka tarkoituksena oli purkaa seksi- ja erotiikka-alaan liittyvää stigmaa. Tapahtumassa oli puhumassa myös seksityöntekijä Tiia Forsström, joka totesi, ettei vastaavaa tapahtumaa, jossa hänen alaansa olisi ihan todella juhlittu ja ylistetty, ole koskaan ennen järjestetty.
Vastavoimat voivat yrittää pysäyttää kehityksen, ja yrittävätkin: uusimpana esimerkkinä kansalaisaloite, joka ”suojelee syntymättömän lapsen oikeuksia” eli yrittää kriminalisoida abortin. Rakenteelliset epäkohdat ja yritykset heikentää jo saavutettuja oikeuksia on tärkeää nostaa esiin, koska mikään ei muutu, ellei tehdä aktiivista muutostyötä. Olisin vastuuton, jos vaan juttelisin mukavia sormetusvinkeistä ja Tinder-keskusteluista ja jättäisin huomiotta koko isomman kontekstin, joka vaikuttaa kaikkien mahdollisuuksiin toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Kun omat silmät avautuvat yhteiskunnan eriarvoisuudelle, sitä on vaikeaa olla näkemättä. Siksi on nykyään kamalan vaikeaa kirjoittaa seksistä, parisuhteista tai deittaiusta ilman, että mukaan tulee väkisinkin yhteiskunnallinen konteksti. Se vaan tulee, koska en osaa nähdä asioita ilman sitä. Mutta eipä kukaan kyllä ole tästä nykyisestä linjasta valittanut, joten ilmeisesti tekin siellä olette jotakuinkin valmiita yhteiskunnan seksipositiivistamiseen. Vai kuinka?