Pettäminen se jaksaa herättää tunteita. Suomalaisten asenteet pettämistä kohtaan ovat varsin tiukat, ja siihen suhtaudutaan erittäin tuomitsevasti. Jotkut jopa ajattelevat, että yksi syrjähyppy tekee ihmisestä kelvottoman pysymään ikinä uskollisena kenellekään. Helposti julistetaan, että jos ihminen pettää kerran, hän tekee sen varmasti tulevaisuudessakin, eikä siksi ole luotettavaa kumppaniainesta.
Tällaisia juttuja ei pitäisi ehkä kuitenkaan laukoa kevein mielin. Vaikka en pettämistä mitenkään puolustelekaan, on myös epäreilua, että yksi moka määrittäisi koko loppuelämän. Virheistä voi oppia, ja monelle niin käykin. Pettämiseen päätyvät eivät myöskään ole automaattisesti mitenkään pahoja ihmisiä, vaan syitä pettämiselle on monia, ja jotkut niistä varsin ymmärrettäviäkin.
Tässä kuvassa näette pettäjän. 17-vuotiaana vietin kotibileiden jälkeen yön sohvalla toisen miehen vieressä, vaikka olin parisuhteessa. Emme harrastaneet seksiä, mutta pussailua ja muuta selkeästi pettämisen rajat ylittävää toimintaa sohvalla kyllä tapahtui. Kerroin tästä poikaystävälleni pahinta peläten, mutta hän halusi jatkaa suhdetta tapahtuneesta huolimatta. Olimme yhdessä vielä reilun vuoden, josta en selvinnyt puhtain paperein, vaan satunnaisia baaripussailuita sattui muutaman kerran. Erottuamme päätin, etten toistaisi samoja virheitä enää tulevissa suhteissani, ja siinä päätöksessä olen pysynyt. Kummassakaan aikuisiän parisuhteessani en ole pettänyt.
Pitäisikö minut tuomita 10 vuotta sitten tekemieni virheiden takia ikuisesti epäkelvoksi olemaan parisuhteessa? Vai olisiko tässä ehkä tarpeeksi näyttöä todistamaan, että halutessaan ihmiset voivat todellakin muuttua?
Pettäminen on aina oire jostain. Joskus se kertoo siitä, että parisuhteessa on jotain häikkää, jota ei osata käsitellä rakentavasti. Seksin ja läheisyyden puute sekä se, ettei niistä voida keskustella, ajavat ihmiset usein vieraisiin syleihin ja muilta tuleva huomio voi tuntua huumaavan ihanalta, jos omalta kumppanilta ei sitä saa. Mutta aina vika ei välttämättä ole parisuhteessa. On tilanteita, joissa vaan lipsahtaa. Eihän se oikein ole, mutta kuitenkin varsin inhimillistä. Moni meistä on kovin vaihtelunhaluisia, myönsi sitä itselleen tai ei, ja syrjähyppy kertoo vain siitä, ei rakkauden puutteesta omaa kumppaniaan kohtaan. Ymmärrän kyllä sen, että tällaiset lipsahdukset tekevät ison särön parisuhteen luottamukseen eikä niitä voi välttämättä antaa anteeksi. En silti usko, että kenellekään pitäisi yksittäistapauksen takia lyödä ikuista pettäjäsian leimaa otsaan. Moni oppii kerrasta, ettei se ruoho olekaan niin vihreää siellä aidan toisella puolella, ja halu sitoutua omaan suhteeseen on syrjähypyn jälkeen entistä vahvempi.
Toisinaan pettäjä ei kuitenkaan opi kerrasta, ei toisesta tai kolmannestakaan, vaan toistaa samaa kaavaa suhteesta toiseen. Jos pettämisiä alkaa olla takana useampi, ne etenevät seksiin asti tai kyseessä on jopa säännöllinen puolison selän takana tapahtuva seksisuhde, alan kannattaa sitä pettäjäleiman lyömistä. Sellaisten ihmisten, jotka eivät pysty pysymään uskollisina suhteissaan, ei minusta kannattaisi sitä edes yrittää. Kun kukaan ei siihen monogamiaan pakota, miksi satuttaa muita ihmisiä tekemällä heille lupauksia, jotka tietää rikkovansa? Tällainen sarjapettäminen on aika iso red flag, jonka huomatessaan kannattaa juosta lujaa.
Lopputulemana siis: kerran pettäjä ei ole automaattisesti aina pettäjä. Parempi kuitenkin huolehtia siitä parisuhteesta kunnolla, niin hyvällä tuurilla välttyy siltä yhdeltäkin kerralta.
Aiheeseen liittyvää:
Pettäminen on väärin, mutta joskus ymmärrettävää
Lue lisää:
Yksi asia, joka pitää myös ottaa huomioon, on sen ihmisen näkökulma, jonka kanssa petetään. Jos itse ei halua osallistua pettämiseen, mutta tietämättä tuleekin sellaiseen vedettyä mukaan, se on varsin ikävää. Usein pettämiskuvioissa puhutaan paljon sen petetyn osapuolen reaktioista, mutta se, joka joutui käytetyksi pettämisen välineenä, unohdetaan tai jopa syyllistetään.
Täällä toinen pettäjä, hyvää päivää. Mielenkiintoinen kirjoitus <3. Epärehellisyyteni sijoittuu myös kauas menneisyyteen ja on jäänyt sinne. On todellakin hyvä pitää mielessä pettääkö 17-vuotiaana vai 39-vuotiaana. Vanhempana ja useimmiten viisaampana on sisäistänyt enemmän tunnetaitoja ja puhmisen tärkeyttä kumppanin kanssa. Silloin ei niin vain lipsahda.
Alex K: Todella hyvä pointti. Eihän se parisuhteen ulkopuolinen osapuoli välttämättä tiedä yhtään, että toinen on pettämispuuhissa, ja saa silti vihat niskaan.
Carolyn: Juurikin näin, sillä on tosi paljon merkitystä minkä ikäisenä on pettänyt. Itse ainakin olin niin lapsi, että koko homma menee ihan sen piikkiin. Vanhempana pettämisestä tulee varmasti harkitumpaa, kun omat tunteet eivät ole enää niin sekamelskana päässä kuin joskus teininä.