Moderni deittailukulttuuri mahdollistaa kaikenlaista kivaa: seksistä, läheisyydestä ja toisen ihmisen seurasta on mahdollista nauttia ilman parisuhdetta ja sitoumuksia. Helpolta ja vaivattomalta kuulostava kevyt heilastelu on kuitenkin välillä kaikkea muuta kuin simppeliä, koska monelle on epäselvää, miten uudenlaisissa suhteissa pitäisi toimia. Monelle keveä ”no strings attached” -deittailu tuntuu tarkoittavan sitä, että toista osapuolta voi kohdella miten haluaa välittämättä tämän tunteista pätkääkään.
Oli ihmissuhde millainen tahansa, käyttäytymissäännöt voi tiivistää yhteen ohjeeseen: älä ole kusipää. Deittailu tuntuu kuitenkin olevan tässä jonkinlaista harmaata aluetta, johon sääntö ei monen mielestä päde. Sekä omissa kokemuksissani että tuttujeni ja muualta kuulemissani deittailukertomuksissa tuntuu toistuvan muutamassa eri muodossa tilanne, jossa toinen osapuoli kokee oikeudekseen käyttäytyä miten huvittaa ja perustelee käytöstään sillä, että koska kyseessä ei ole ”vakava” suhde, ei osapuolilla ole toisiaan kohtaan mitään velvollisuuksia.
Panokaverikin ansaitsee kunnioitusta
Seksisuhteista on tullut aiempaa yleisempiä (tai ainakin yleisesti hyväksytympiä), ja deittisovelluksissa törmää usein tyyppeihin, jotka etsivät nimenomaan seuraa kasuaaliin seksiin eli esimerkiksi panokaveria tai jonkinlaista friends with benefits -järjestelyä.
Tuntuu kuitenkin hassulta, kun joku täysin tuntematon lähestyy vaikka Tinderissä ehdottaen friends with benefits -suhdetta. Termiä käytetään ikään kuin kiertoilmaisuna sille, ettei olla kiinnostuneita mistään muusta kuin seksistä, vaikka sen todellinen merkitys on ystävyyssuhde, jossa seksi tulee bonuksena. Ensin pitäisi siis olla se ystävyys, johon lähtökohtaisesti kuuluu se, että tehdään muutakin kuin pannaan ja pidetään toisesta myös vaatteet päällä.
Fuckbuddy eli panokaveri viittaa puolestaan enemmän ihmiseen, jonka kanssa seksi on suhteen fokuksena. Panokaveruuden ehdottaminen suht tuntemattomallekin tyypille tuntuu luontevammalta kuin fwb-suhde, koska panokaverista ei tarvitse välttämättä pitää ihmisenä sen kummemmin. Siinä riittää, että seksi toimii.
Kuitenkin ajattelen, että pelkkään seksiinkin perustuva suhde on kuitenkin ihmissuhde, jossa toista tulee arvostaa ja kunnioittaa. Vaikka toisessa kiinnostaisi lähinnä vartalon muodot ja onkalot, hän on silti kokonainen ihminen, jolla on oma elämä ja menot ja tunteet, eikä niitä voi sivuuttaa. Panokaverillakin on oikeus siihen, että pidetään esimerkiksi sovituista asioista kiinni ja puhutaan rehellisesti mieltä askarruttavista asioista. Jos haluaa pelkän helpon panon, joka ei pyydä tai vaadi mitään ja on aina sopivasti saatavilla, ei kannata ehdotella ihmisille Tinderissä fwb-suhdetta vaan painua seksikauppaan ja ostaa puhallettava seksinukke.
Toiselle voi olla kiva, vaikka ei olisikaan umpirakastunut
Perinteisen parisuhteen ja pelkkään seksiin perustuvan suhteen väliin on tullut uuden deittailukulttuurin myötä tapailun käsite. Olen joskus itse nimittänyt tapailua melkein mutta ei ihan -seurusteluksi, koska se on käytännössä parisuhde kanssa olematta sitä kuitenkaan. Joskus tapailusuhteet muuttuvat seurusteluksi, mutta tapailla voi myös kevyemmin. Se on monen mielestä mainio vaihtoehto, koska siinä saa parisuhteen edut ilman velvollisuuksia ja sitoumuksia.
Kuten seksisuhteidenkin kanssa, moni elättelee kevyestä tapailusta utopistista kuvaa, jossa asiat vaan soljuvat eteenpäin helposti ja yksinkertaisesti minkäänlaisia ristiriitoja. Jotkut ajattelevat, että kun tapailun alussa vaan ilmoittaa ettei halua mitään vakavaa, ei ole missään vastuussa toisen tunteista, käyttäytyi häntä kohtaan miten tahansa. Voi esimerkiksi lakata yhtäkkiä pitämästä mitään yhteyttä useaan viikkoon, ja kun toinen ihmettelee asiaa, selitetään vaan, että ”kun en mä halua mitään vakavaa”. Hyväksymällä sen, että suhde ei tule koskaan etenemään mihinkään vakavaan, toisen osapuolen oletetaan käytännössä siis hyväksyvän kaikki mahdolliset oikut mukisematta, koska hän on ”tiennyt mihin ryhtyy”. Ristiriitatilanteiden selvittämisestä yksinkertaisesti kieltäydytään, koska näin tekemällä suhde ilmeisesti etenisi liian vakavaksi.
En tajua, millä logiikalla aikuisten ihmisten asiallinen keskustelu tarkoittaa samaa kuin molemminpuolinen rakkaus ja kiintymys, mutta näin jotkut vaan tuntuvat ajattelevan. On kuitenkin ihan mahdollista kohdella toista ihmistä ystävällisesti ja reilusti, vaikka ei tuntisikaan tätä kohtaan mitään roihuavaa rakkautta. Luulisi, että kevyessäkin tapailusuhteessa sitä kumppania kohtaan löytyisi sen verran kunnioitusta.
Sanomattakin on myös selvää, että kaikenlaiset ghostailut, kuolleista nousemiset (= ”moi mitä kuuluu” -tyyppinen viesti useampi viikko ghostauksen jälkeen) ynnä muut ovat ihan vihoviimeistä paskaa ja menevät todellakin kusipäisyyden laariin. Jos tapailua ei halua jatkaa, se pitää pystyä sanomaan toiselle suoraan. Ymmärrän ja tiedän kokemuksesta, että jonkun vähemmän mieluisan heilan kohdalla tekisi vaan mieli päästää itsensä helpolla ja jättää vastaamatta viesteihin, mutta sitten kun sama sattuu omalle kohdalle, ymmärtää, kuinka paljon se ärsyttää. Tiedän myös, että joskus jotakin heilaa tekee mieli vähän pitää ”varalla” yksinäisiä hetkiä varten, ja sen takia roikotetaan toista mukana laittamalla satunnaisesti viestiä. Kukan tuskin toivoo tätäkään omalle kohdalleen, joten on kaikin puolin reilumpaa vaan päästää nämäkin heilat vapauteen etsimään parempaa onnea muualta.
Miksi ihastumista pitäisi pelätä?
Tapailun ja parisuhteen suurin ero lienee siinä, että parisuhde syntyy osapuolten tunteista toisiaan kohtaan, ja tapailussa tunteiden kehittymistä saatetaan varoa kaikin keinoin. Kuten edellisessä kappaleessa totesin, tapailun aloittaminen ”en halua mitään vakavaa” -lausahduksella siirtää kivasti vastuun toiselle osapuolelle: sillä toisin sanoen halutaan sanoa, että on oma vikasi, jos ihastut ja sydämesi särkyy. Kummallista kyllä, toiseen ei kuitenkaan luoteta sen vertaa, että uskottaisiin hänen olevan kykenevä pitämään omista tunteistaan ja sydämestään huolta, vaan koko ajan pyritään varmistelemaan, ettei tunteita synny.
Tietysti on typerää elätellä toivoa elämänmittaisesta rakkaudesta ihmisen kanssa, joka heti alussa ilmoittaa ettei sellaista halua, mutta ihan yhtä typerää on heilastella ihastumista peläten. Ihastuminen on ihana tunne ja monelle varmasti kevyenkin tapailun suola. Miksi suhteessa pitäisi jotenkin jarrutella siksi, ettei ”lietsoisi” toisen tunteita kasvamaan? Eikö voisi vaan nauttia ihastumisesta ja luottaa siihen, että toinen osaa huolehtia itsestään?
Monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että ihastuminen tarkoittaa automaattisesti halua parisuhteeseen ja että parisuhde tarkoittaa automaattisesti tiukkaa sitoutumista, avioliittoa, lapsia, farmariautoa, omakotitaloa ynnä muuta vastaavaa. Kuten tapailukin, ihastuminenkin voi kuitenkin olla vain kevyttä, ja on mahdollista vain nauttia ihastumisen tunteesta ilman, että tilannetta haluaa viedä eteenpäin. Ei ihastuminen tarkoita sitä, että ihminen jotenkin unohtaisi sen alussa ilmaistun halun pitää suhde kevyenä, tai ihastuneen osapuolen tunteisiin ja hellyydenosoituksiin vastaaminen sitä, että olisi muuttanut mieltään ja näyttäisikin nyt vihreää valoa vakavammalle suhteelle. Kyllä jokainen järkevä ihminen varmasti tiedostaa, että jos toinen sanoo, ettei halua mitään vakavaa, sitä ei välttämättä mikään maailmassa muuta. Asiasta ei tarvitse muistuttaa jokaisen viestin, tapaamisen tai kosketuksen yhteydessä.
Tuntuu aika uskomattomalta, että näitä asioita pitää edes sanoa ääneen, mutta tällainen se meidän deittailukulttuuri nykyään tuntuu olevan. Tulevaisuudessa suosittelen deittailijoita pitämään mielessään, että kun ei ole kusipää, homma toimii paremmin. Kusipäisesti käyttäytyvien heiloille sen sijaan suosittelen tämän postauksen näyttämistä ja pientä puhuttelua, ja, jos sekään ei auta, heilan vaihtamista.
Aiheeseen liittyvää:
Miksi irtoseksi ei kiinnosta heteronaisia?
Seuraa blogiani myös Instagramissa ja Facebookissa.