Jos jossain (vaikka kadulla, Tinderissä tai missä niitä ihmisiä nykyään tavataankaan) tulisi vastaan viehättävä, raskaana oleva ihminen, lähestyisitkö häntä? Onko raskaudessa ehkä jotain sellaista, mikä tekee ihmisestä lähtökohtaisesti vähemmän (tai joissain tapauksissa enemmän?) kiinnostavan seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä? Itse väitän, että monenlaisista kulttuurisista syistä johtuen raskaus saa monet arastelemaan lähestymistä. Eniten vaikuttaa monogamianormi ja sormensa pelissä voi olla myös mm. länsimaisilla kauneusihanteilla sekä madonna–huora-problematiikalla.
Oma kokemukseni on, että raskaus on muuttanut sitä, miten muut ihmiset näkevät minut ja kehoni. Mitä enemmän raskaus näkyy, sitä vähemmän olen muiden silmissä nainen ja sitä enemmän äiti. Äitiys taas tuntuu olevan jotenkin seksuaalisuuden vastakohta. Tunnen olevani näkymätön kaikille muille paitsi niille, joille raskaus on erityinen mieltymys tai fetissi ja heidän huomionsa on tuntunut lähinnä kiusalliselta. Enkä varsinaisesti kaipaa huomiota yhtään keneltäkään omaa puolisoani lukuun ottamatta vaan itselleni tässä on kyse vain yhdestä kiinnostavasta ilmiöstä. Havaintojeni mukaan raskaus tuntuu olevan vahvasti joko turn-on tai turn-off ja neutraali suhtautuminen on harvinaisempaa.
Pyysin asiaan näkemyksiä myös Instagram-seuraajiltani. Sain paljon viestejä ja erityisesti ilahduin muiden raskaana olleiden ja olevien kertomuksista siitä, kuinka raskaus on ollut heille oikeaa seksuaalisuuden kulta-aikaa ja kuinka sekä heidän kumppaninsa että muut ihmiset ovat nähneet heidät jopa aiempaa haluttavampina. Selkeästi omat ajatukseni eivät siis olekaan absoluuttinen totuus ja saattavat jopa kertoa enemmän minusta itsestäni kuin ympäröivästä maailmasta. Jonkin totuuden siemenen jäljillä kuitenkin ehkä olen, sillä sain myös paljon sellaisia viestejä, joiden lähettäjät samastuivat omiin kokemuksiini. Jotkut myös toivat ilmi, ettei se näkymättömyys suinkaan lopu raskausaikaan vaan voi jatkua vielä silloinkin, kun lapset alkavat olla isoja.
Kysyin seuraajiltani, voisivatko he kuvitella lähestyvänsä raskaana olevaa romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä ja pyysin heitä perustelemaan vastauksensa. Kun viimeksi katsoin kyselyn tilannetta, 58 % (123 ihmistä) oli vastannut kyllä ja 42 % (88 ihmistä) ei. Valtaosa ei-vastaajista perusteli vastaustaan sillä, että eivät itse halua lapsia ja toivovat, ettei kumppaniehdokkaallakaan olisi. Tämä on tosi hyvä syy ja on myönnettävä, etten itse tullut tätä edes ajatelleeksi – kiitos siis seuraajilleni tämän varsin olennaisen näkökulman esiintuomisesta. Toinen usein toistuva perustelu oli se, että raskaana olevan myös helposti oletettiin olevan parisuhteessa ja siksi kynnys lähestymiselle on korkea. Se kertoo kulttuurimme vahvasta monogamianormista, koska yhtä hyvin raskaana oleva voi olla myös sinkku tai jonkinlaisessa avoimessa suhteessa. Toisaalta moni vastaaja toi myös esiin sen, että raskaana olevaa odottaa lähitulevaisuudessa sen verran iso elämänmuutos, että hänellä varmasti on muita prioriteetteja kuin uuden ihmissuhteen virittely ja se on toki totta ihan kaikenlaisissa tilanteissa olevien kohdalla.
Kukaan ei sanonut suoraan, ettei lähestyisi raskaana olevaa siksi, ettei pidä raskaana olevaa tai tämän kehoa kiihottavana – mikä ei sinänsä ole ihme, koska seuraajani tietävät kyllä omasta raskaudestani ja aika harva varmaan kehtaisi tuollaista siksi päin naamaa sanoa. Tiedän kuitenkin, että niitäkin ihmisiä on, joita pyöristynyt vatsa ei vaan kerta kaikkiaan sytytä ja se on tietysti tosi ok. En voi olla näkemättä siinä kuitenkin henkilökohtaisen preferenssin lisäksi myös kulttuurisia ulottuvuuksia. Toisille iso vatsa on turn-off ehkä siksi, että länsimaisen kauneuskäsityksen mukainen seksikäs vartalo on hoikka ja kiinteä. Evoluutiopsykologiasta innostuneet usein perustelevat tätä sillä, että miehiä kiinnostavat hedelmällisyyden merkit eli nuoruus, terveys, isot rinnat ja leveät lanteet ja että siksi hoikka mutta muodokas keho olisi jotenkin universaalisti seksikäs. Tämän logiikan perusteella raskauden pitäisi kuitenkin olla aivan erityisen kiihottavaa, koska se on varmempi merkki hedelmällisyydestä kuin mikään muu. Veikkaan siis, että jos raskaana oleva tuntuu puhtaasti fyysisessä mielestä ei-kiinnostavalta kumppanilta, kyse voi olla vahvasti sisäistetyistä kapeista kauneusihanteista ja niistä kannattaa ehkä hieman pyristellä eroon.
Toisaalta luulen, että isommalle osalle raskaana oleva tuntuu kumppanina epäpotentiaaliselta enemmänkin siksi, että äitiys ja seksuaalisuus tuntuvat olevan niin kaukana toisistaan. Tämä liittyy madonna–huora-dikotomiaan eli perinteiseen tapaan jakaa naiset hyviin ja huonoihin, puhtaisiin ja likaisiin, siveellisiin ja seksuaalisiin. Madonna-naisen esikuva on neitsyt Maria, jonka tärkeimpiä ominaisuuksia ovat seksuaalinen koskemattomuus ja äitiys. Tämä on tietysti tosielämässä lähes mahdoton yhtälö, mutta on johtanut siihen, että näemme äitiyden tietyllä tapaa pyhänä ja puhtaana sekä vastakohtaisena syntisen likaiselle seksuaalisuudelle. Ainakaan äiti ei saisi olla näkyvästi seksuaalinen vaan se puoli itsestä pitäisi säästää pelkästään omalle kumppanille.
Raskaus ja äitiys voivat kuitenkin muuttaa myös sen oman kumppanin suhtautumistapaa. Ei ole harvinaista, että heterosuhteissa miehen seksuaalinen kiinnostus kumppaniaan kohtaan laskee tämän ollessa raskaana. Ajatus mukana kulkevasta vauvasta voi häiritä kovasti ja jotkut myös pelkäävät seksin vahingoittavan vauvaa. Toisille taas saman ihmisen näkeminen yhtä aikaa seksuaalisena olentona ja äitinä voi olla lähes mahdoton yhtälö ja sitä sotkee entisestään se, jos raskaana oleva itse haluaa tavallista enemmän seksiä raskaana ollessaan. Vauva- ja lapsiperheiden vanhempien seksielämän näivettyminen ei siis välttämättä liity aina siihen, ettei seksille olisi aikaa tai lapset synnyttäneen osapuolen halut katoaisivat lasten saannin myötä, vaan taustalla voi olla myös tällainen kulttuurinen ajatusvinouma.
Tässä madonna–huora-problematiikasta kertovassa postauksessani kirjoitin myös, että jotkut miehet pitävät ”vaimomatskuna” sellaisia naisia, jotka eivät näytä seksuaalisuuttaan vahvasti ulospäin eli tavallaan ylläpitävät illuusiota neitseellisyydestään. Tämä perustuu siihen, että jotkut miehet haluavat ns. omistaa naisen seksuaalisuuden eivätkä halua kuulla mitään tämän aikaisemmista suhteista tai kumppaneista. Näille miehille raskaus voi olla ongelma, koska se on varsin konkreettinen todiste siitä, että seksiä on harrastettu aikaisemminkin.
Uskon kuitenkin, että iso osa raskaana olevan lähestymistä arastelevista vain ajattelee, ettei halua vaivata ja häiritä hyvin todennäköisesti parisuhteessa olevaa ihmistä, jolla on iso elämänmuutos meneillään. Sama pätee yhtä lailla myös lasten kanssa kulkeviin ihmisiin sukupuolesta riippumatta: eräs ystäväni totesi eilen, ettei oikein kehtaa katsella ”sillä silmällä” lastenvaunujen kanssa kulkevia miehiä tai edes hymyillä heille, koska olettaa miehen olevan parisuhteessa tai ainakin ollut varsin vähän aikaa sitten sen verran kiinnostunut jostakusta, että lapsi on saanut alkunsa ja tuntuisi ikävältä häiritä tätä suhdetta. Hän tunnisti hyvin ajatuksen taustalle piilevän monogamianormin ja ehkä voisimmekin kaikki hieman rentoutua ja avoimemmin flirttailla toisillemme riippumatta siitä, onko jollakulla lapsi mahassa tai vaunuissa. Itse en ainakaan ollenkaan pahastuisi siitä, että minulle hymyilisivät kadulla muutkin kuin mummot tai pienten lasten äidit. Ehkä toivoisin, että useampi ihminen näkisi raskaana olevat kuten muutama seuraajani osuvasti kuvasi: ihmisinä siinä missä muutkin ja ”seksikkäinä ja äärimmäisen seksuaalisina olentoina eikä minään kävelevinä ensiasuntoina”.
