Seksipositiiviset miehet -juttusarjan toinen osa.
Vaikka en voi puhua kaikkien mieheksi kasvatettujen puolesta, omasta mielestäni seksuaalisuus ja sen toteuttaminen cisheteromiehenä on hirveän ristiriitainen kokemus. Poikalapsille opetetaan hyvin nopeasti, että esimerkiksi tietyt intiimiyden muodot poikien kesken ja jopa tietyt pukeutumistavat eivät ole hyväksyttyjä, koska niissä katsotaan olevan jollain tavalla jotain outoa. Sosiologit kutsuvat tätä pakotetuksi heteronormatiivisuudeksi. Useimmiten taustalla on implisiittistä eli pääteltävissä olevaa homofobiaa, joskus eksplisiittistäkin eli varsin suoraan ilmaistua. Tämä näkyy miehen elämässä esimerkiksi niin, että jos vaikka halataan miespuolisia kavereita tai kehutaan heidän ulkonäköään, voidaan perään vitsikkäästi liittää sanat ”no homo”. Vaikka se on tavallaan vitsi, asian esiin tuominen kertoo valtavasti epävarmuudesta miesten välisissä suhteissa. Tämä epävarmuus ja ”outous” on ehkä suurin este aitojen ja syvällisten ihmissuhteiden muodostumiselle niin miesten kesken kuin miesten ja naistenkin välille. Tällaisille suhteille on myös selkeää kaipuuta – äijäkavereiden kännissä halailu ja lausahdukset, kuten ”mä oikeeshti rrrakashtan sua!”, ovat tyypillisyydessään maailman sivu tunnettuja kulttuurisia vitsejä. Selvin päin tilanne on taas usein aivan toinen. On surullista, että tällaiset kohtaamiset täytyy laittaa alkoholin piikkiin, jotta niitä ei nähtäisi merkkinä heikkoudesta tai intiimiyden kaipuusta.
Heteronormatiivisuuden paine vaikuttaa myös miesten ja naisten välisissä suhteissa. Meillä on erilaisia kulttuurisia tarinoita ja käytösmalleja siitä, mitä kummaltakin sukupuolelta odotetaan romanttisissa suhteissa. Ne vaikuttavat aina pukeutumisesta siihen, kuka saa olla pikkulusikka sängyssä – eivätkä usein mitenkään vastaa sitä, mitä ihmiset todella haluaisivat tai tarvitsisivat. Usein näissä tilanteissa hylkäämisen ja tuomitsemisen pelko on niin suuri, että omista haluista ja tarpeista pysytään visusti hiljaa, ettei toinen vain jättäisi tai pitäisi outona. Miesten ja naisten välillä on tyypillisesti myös seksin suhteen voimakkaita ja yleisesti vaiettuja (tai vaiennettuja) oletuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi oletus siitä, että miesten rooli on ”hakea” seksiä naisilta jopa vähän painostamallakin, ja että miesten ja naisten väliset suhteet kiteytyvät aina seksiin, eikä ystävyys ole tällöin mahdollista. Sanottakoon vielä tässä vaiheessa, että heteroseksuaalisuudessa itsessään ei tietenkään ole mitään pahaa, kuten ei siinäkään, että kaipaa läheisyyttä toisen sukupuolen edustajalta. Seksuaalisuus on kuitenkin niin monimutkainen ja orgaaninen asia, että se mahtuu hyvin huonosti ihmisten laatimiin laatikoihin siitä, mitä sen kuuluisi olla. Oman laatikon rajojen tutkimiseen liittyy heteromiesten keskuudessa paljon pelkoa ja ahdistusta, joka usein kiteytyy kysymykseen: olenko homo, jos pidän tästä asiasta? Tämä pelko voi johtaa tilanteeseen, jossa heteromiehet asettavat vastuun intiimien tarpeidensa tyydyttämisestä naisten harteille, ja saavat heidät syyttämään naisia tarpeidensa tyydyttymättömyydestä, siitä seuranneesta synkästä katkeruudesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä. Tämä ajatus tiivistyy hyvin niin sanotussa incel-kulttuurissa. Haluan korostaa, että näissä tilanteissa on miesten itsensä velvollisuus tutkia omia pelkojaan ja hakea niihin apua, eikä tehdä naisista pelastajia, joita sitten voi helposti syyllistää.
Ei tarvitse myöskään lähteä kovin syvälle internetin syövereihin löytääkseen esimerkkejä siitä, miten heteromiesten suhde naisiin rakentuu usein omistussuhteiden kautta. Useimmilla naisystävilläni on puhelin täynnä omituisia viestejä tuntemattomilta miehiltä vonkaamassa seksiä, ja näihin ei edes tarvitse laskea vielä Tinderiä mukaan. Julkisissa tiloissa tilanne on vielä pahempi, jossa ahdistelu muuttuu pahimmassa tapauksessa fyysiseksi. Mistä sitten syntyy miehille sellainen ajatus, että tällaisten pyyntöjen lähettäminen ja torjuntaan vastaaminen huorittelulla on okei? Näissä ja julkisestikin tapahtuvissa ahdisteluissa on taustalla monia tekijöitä, kuten vallan ja kontrollin tunteen puutetta, jota koetetaan paikata suhteella toiseen sukupuoleen. Vaikka en halua poistaa ihmisten vastuuta omasta käytöksestään, on sekin sanottava, että heteronormatiivinen ja patriarkaalinen kulttuuri ei tarjoa paljoa apua miesten (tai kenenkään muunkaan) ongelmiin, vaan usein pahentaa niitä. Itsekin olen nimittäin syyllistynyt teini-iässä incel-tyyppiseen ajatteluun, jossa ihmettelin, miksei minunkaltaisellani Hyvällä Tyypillä™ ole tyttöystävää, mutta kaiken maailman pullistelijoilla on. Oma kokemukseni on, että tällainen ajattelu kumpuaa muun muassa siitä, kun oman elämän hallitsemattomuuden tunnetta lähdetään paikkaamaan romanttisilla ihmissuhteilla – ja ympäröivä kulttuuri auliisti tukee tätä pyrkimystä romanttisine komedioineen ja häähumuineen.
Pettymyksiä rakkaudessa sattuu toki kaikille, ja samalla tavalla useimmat ihmiset ovat altistuneet samoille kulttuurisille ajatuksille romanttisten suhteiden kaikkivoipuudesta. Naisia ei silti tyypillisesti nähdä lähettämässä ahdistelevia viestejä tuntemattomille tai käyttäytymällä uhkaavasti torjutuksi tullessaan. Miehisyyden käsikirjoitus eroaakin naiseudesta tässä asiassa niin, että pettymyksen sattuessa aletaan etsiä syyllisiä – ja ne löytyvät usein niistä, joihin odotukset kasataan, eli naisista. Kun tähän lisätään ajatus naisesta omistettavana objektina sekä ahdistava homofobia, syntyy kitkerä soppa, joka ajaa miehiä väkivaltaan ja itseinhoon.
Olisi tärkeää, että voitaisiin paremmin kohdata nämä mieheksi kasvamiseen liittyvät homofobiset ja heteronormatiiviset oletukset. Korostamalla sitä, että on hyväksyttävää halata tai saada kosketusta miespuoliseltakin kaverilta (suostumuksella tietenkin) ja muokkaamalla kulttuurisia käsityksiämme romanttisten suhteiden tärkeydestä mielenterveyden ongelmien käsittelyssä, voitaisiin auttaa miehiä luomaan vahvempia sosiaalisia suhteita ja saamaan varmuuden tunnetta omaan seksuaalisuuteen ja sen ristiriitaisuuksiin. Omassa elämässäni olen pyrkinyt tähän antamalla positiivista palautetta kavereideni ulkonäöstä ja keskustelemalla avoimemmin näistä oletuksista miesten välisissä suhteissa. Omalta osaltani haluan myös edistää seksipositiivisuutta puhumalla ja kritisoimalla seksiin ja sukupuoliin liittyvistä stereotypioista. – Jonathan Sarjan aiemmat postaukset: Mitä on miehisyys? Missä ovat seksipositiiviset miehet?