Seksipositiivinen vallankumous etenee ja meitä äänitorvia on jatkuvasti enemmän ja enemmän. Näistä aiheista puhuvat silti yhä vain lähinnä naiset ja sukupuolivähemmistöjen edustajat.
Viime viikolla vietettiin miesten viikkoa ja esiin nostettiin monenlaisia mieserityisiä ilmiöitä ja ongelmia. Usein puheenvuorot aloitetaan toteamalla, kuinka tästäkin aiheesta puhutaan aivan liian vähän. Miksi miesten asioista vaietaan? Mitä pitäisi tapahtua, jotta vaikkapa seksuaalisuudesta puhuisi tulevaisuudessa entistä useampi mies? Kuka on se taho, jonka pitäisi niin sanotusti ottaa tästä asiasta koppi?
(Kummastelin tätä asiaa jo puolitoista vuotta sitten ja etsin blogissani seksipositiivisia miehiä. Tilanne ei ole järisyttävästi kohentunut.)
Tiedon puute aiheuttaa ongelmia, eikä tietoa ole saatavilla tarpeeksi
Toki yleisesti lisääntynyt seksipositiivisuus ja seksuaalisuudesta puhuminen vaikuttaa myös miehiin ja uskon, että yhä useampi on alkanut pohtia omaa seksuaalisuuttaan ja uskaltaa puhua siitä esimerkiksi seksuaalineuvojalle tai -terapeutille. YLE julkaisi vastikään mainion jutun, jossa kerrottiin, millaisia asioita miehet kysyvät seksuaalineuvonnassa. Juttuun haastateltu seksuaalikasvattaja Paula Mällinen (loistava nimi seksologille btw) kertoo, että keskustelua käydään paljon mm. erektiohäiriöistä, haluttomuudesta ja parisuhteen eriparisista haluista, seksiriippuvuudesta, eron aiheuttamasta seksuaalisesta tunnottomuudesta sekä siitä, miten kiinnostavaa ihmistä voi lähestyä ja missä kulkee häirinnän raja.
Myös omassa työssäni törmään jatkuvasti miesten haluttomuuteen, kiihottumis- ja orgasmivaikeuksiin sekä penikseen liittyviin huoliin. Silloin tällöin miehet myös kertovat minulle asioita seksuaalisuudestaan esimerkiksi juhlissa ja tunnustavat, etteivät ole kertoneet niistä koskaan kenellekään muulle. Tilausta meille ammattilaisille siis selvästi on ja monilla on suuri tarve tiedolle ja ymmärrykselle itsestään ja seksuaalisuudesta.
Nimenomaan tiedon puute on usein syy seksuaalisuuteen liittyville huolille ja murheille. Monen miehen käsitys seksuaalisuudesta perustuu myytteihin ja kapeaan heteronormatiiviseen ja yhdyntäkeskeiseen ajatteluun, koska se on ainoa tieto, mitä asiasta on tarjolla. Toki kuva laajenee koko ajan, mutta ei samaa tahtia kuin vaikkapa naisten kohdalla, koska naisten seksuaalisuudesta puhuvia tyyppejä on niin paljon enemmän. Tarvitaan lisää ihmisiä, jotka puhuisivat asioista nimenomaan miesnäkökulmasta – tai paremminkin -kulmista, koska eivät miehet ole homogeeninen ryhmä, jonka seksuaalisuus toimisi yhdellä tietyllä tavalla.
Hienointahan olisi, jos tätä mieskulmaa toisivat esiin henkilöt, joilla olisi ihan käytännön kokemusta miehenä olemisesta. Esimerkiksi miesoletettuja seksologeja tiedän kuitenkin vain kourallisen, heidän joukossaan mm. FINSEX-mies Osmo Kontula sekä eräs herrasmies, joka lähestyi minua viime vuonna tällaisella viestillä:
Oletko valmis tosimieheen?
Tervehdys Larissa,
Jostain ihmeen syystä eksyin sivullesi ja huomasin siellä, että kaipaat teekutsuille kommentteja seksipositiivisilta miehiltä.
Mitäs jos se mies onkin yksi Suomen arvostetuimmista seksologista, joka on valmis kertomaan miehen seksuaalisuudesta asioita, joita naiset eivät tiedä, tai jopa torppaamaan kaiken sen, jonka naiset itsestään luulivat tietävänsä. Romukoppaan menevät niin Marja Kihlströmit, Rosa Meriläiset ja muut naiseuden tietämystä valistavat feministit. Ja miksikö? Koska minua miehenä ärsyttää suunnattomasti se, että miesten tietotaitoa naisen seksuaalisuudesta mollataan, varsinkin, kun naiset itse ovat siitä aivan kujalla.
Pikku vinkkinä, ettei peniksessä ole 4 000 hermopäätettä vaan 6 000 – 8 000 kuten klitoriksessakin. Klitoris ei siis ole yhtään penistä tuntoherkempi. Klitoriksen anatomiaa ei löydetty vasta 1990-luvulla vaan se oli tiedossa jo 1844. Voisin jatkaa vaikka kuinka. Oletko siis valmis?
Teekutsustasi tulisi mullistava, mutta osan mahdollisesta hyvästä voisin sitten yhteisen sopimuksen mukaan ottaa itselleni, jos ja kun lukijakuntaa sekä mainostajia tulisi lisää.
terkuin varsinainen miesten mies, mutta aikoinaan myös kova femu
Tällainen miesten mies -mahtailu alkaa olla jo sen verran väsynyttä, että olisi korkea aika saada tilalle vähän tuoreempaa näkökulmaa. Ja ei, en lähtenyt yhteistyöhön tämän kaverin kanssa, joka paitsi vähätteli sekä minua että kollegoitaan, myös kertoili (pyytämättä) virheellistä tietoa. Sen sijaan sain monelta muulta miehelta hienoja tekstejä seksuaalisuudesta, jotka voi käydä lukemassa täältä.
Kukas miehen hännän nostaa, ellei mies itse
Harmillisen usein miehiä ja mieserityisiä ongelmia koskevat keskustelut ilmenevät ikään kuin vastareaktiona sellaisille keskusteluille, joissa pyritään tuomaan esiin naisia tai sukupuolivähemmistöjä koskevia ongelmia. Itsekin saan näistä aiheista puhuessani aina vähintään yhden kommentin, jossa peräänkuulutetaan miesten ongelmista puhumisen tärkeyttä ja joskus jopa syytetään miesvihaajaksi. Odotin innolla, astuisivatko nämä miesasiahenkilöt nyt miesten viikolla esiin ja käyttäisivät erinomaisen tilaisuuden puhua tärkeiksi kokemistaan asioista, mutta ei. Joko heille on tärkeämpää käyttää miesten ongelmiin vetoamista lyömäaseena, jolla voi vähätellä muiden sukupuolten ongelmia, tai sitten hekin sinnikkäästi odottelevat, josko joku nyt tarttuisi aiheeseen.
Ongelman ydin tuntuukin olevan siinä, että tarve puhumiselle tiedostetaan, mutta halukkaita äänitorvia on kovin vähän. Ehkä siksi on luontevaa mennä sanomaan feministiaktivisteille tai muille esimerkiksi seksuaalisuudesta julkisesti puhuville ihmisille, että heidän pitäisi tuoda vahvemmin esiin myös miesten asioita. Kun he (tai siis me) ovat jo valmiiksi siellä puhumassa, niin eikö se menisi kivasti siinä samalla.
Toki seksipositiivinen ajattelutapa koskee kaikkia sukupuolia ja feminismi ajaa ehdottomasti myös miesten etua, mutta on jokseenkin epäreilua odottaa jo valmiiksi heikommassa asemassa olevia (kuten naisia ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä yms.) tekemään aktivismia myös miesten puolesta, kun heillä on tekemistä jo ihan muutenkin. Kun lautasella on sellaisia asioita kuin seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta, kehollisen itsemääräämisoikeuden jatkuva kyseenalaistaminen (abortti ja siihen liittyvä vääntö), mitättömän vähäinen tutkimustieto gynekologisista sairauksista ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokema syrjintä, ei ehkä ensimmäisenä ruveta ratkomaan sen ihmisryhmän ongelmia, joka edellä mainitut lähtökohtaisesti aiheuttaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tarvitaan enemmän porukkaa puhumaan miesten asioista ja purkamaan ahdasta ja rajoittavaa mieskuvaa, joka aiheuttaa monissa vahvaa pahoinvointia. Ei kuitenkaan voi odottaa, että naiset ja vähemmistön edustajat tekisivät sen työn miesten puolesta.
Kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse, kuuluu tunnettu sanonta. Samaa asiaa kuvaa myös ”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä”. Jos jotain haluaa tapahtuvan, niin kannattaa ihan itse ryhtyä toimeen.
Seksuaalineuvojana olen jokaista miestä varten ja yksilötasolla voin auttaa heidän kohtaamissaan haasteissa. Voin käyttää näkyvyyttäni tuodakseni esiin miesten näkökulmia ja ajatuksia ja pohtia vaikka sitä, millaista kieltä käytän miehistä puhuessani. Mutta en voi olla se uudenlainen miehisyyden representaatio, jota nyt kaivataan. Miesten itsensä on oltava toisilleen esimerkkejä miehenä olemisesta ja heitä koskevista asioista puhumisesta.
Onneksi näitä tyyppejä on enenevissä määrin ja kannattaa ottaa seurantaan mm. Joonas Pesonen (IG @pesojoonas), Eino Nurmisto (@tamankylanhomopoika), Samuel Jyrinki (@herkkamies) ja Jesse Hinkkuri (@thejesperi). He ovat hienoja esimerkkejä miehistä, jotka paitsi tiedostavat miehiä koskevista ongelmista puhumisen tarpeen, myös puhuvat niistä ja auttavat muitakin olevaan avoimempia.
Ehkäpä heidän esimerkkiään seuraamalla ei ensi vuoden Miesten viikolla tarvitsisi jokaista puheenvuoroa aloittaa ”tästä aiheesta ei juurikaan puhuta” -disclaimerilla?