Ah, raskaus, tuo yhden ihmisen kohdussa tapahtuva asia, josta kaikilla on jotain sanottavaa! Jos jotain olen raskaana ollessani huomannut niin sen, että monet tutut ja vähemmänkin tutut ovat olleet varsin hanakoita esittämään kysymyksiä ja kommentteja raskaudestani. Aika moni kommentti on saanut vähintään kohottelemaan kulmakarvoja ja osan olisin rehellisyyden nimissä mieluummin jättänyt kuulematta.
Moni raskauden kokenut tunnistaa ilmiön, jossa raskaana olevasta ja tämän kehosta tulee ikään kuin julkista omaisuutta. Olen itse huomannut sen ilmenevän muun muassa omituisen henkilökohtaisina kysymyksinä, jollaisia yleensä kysytään korkeintaan hyvin läheisiltä ystäviltä eikä suinkaan puolitutuilta. Raskaana olevaa tarkastellaan myös tietynlaisen normatiivisen äitiyden linssin läpi ja ollaan selvästi tavallista kärkkäämpiä huomauttelemaan kaikesta, mikä jollain lailla poikkeaa ”tavanomaisesta”. Myös ohjeita ja neuvoja sataa pyytämättä raskaana olevan niskaan ihan joka laarista, sillä kaikki, etenkin itse joskus raskaana olleet, ovat luonnollisesti parhaita asiantuntijoita myös muiden ihmisten raskauksien kohdalla.
”Oliko se vahinko?”
Hämmentävän monen ihmisen ensireaktio raskausuutiseeni oli kysyä, oliko raskauteni suunnittelematon. Harva varmaan tarkoitti mitään pahaa, mutta koska ”vahinkoraskauksiin” liittyy ihan selkeä negatiivinen assosiaatio, kommenttia oli vaikeaa ottaa kovin positiivisenakaan. Kommentti ilmaisee aika selkeästi sen, että sen esittäjä pitää raskauttani jollain lailla yllättävänä ja ehkä jopa ei-toivottuna asiana. Olen vastannut kysymyksiin vain että ei, raskaus oli kyllä ihan suunniteltu juttu, vaikka mieleni on tehnyt tokaista, että helvettiäkö se sinulle kuuluu ja miten edes kehtaat kysyä keneltäkään tällaisia kysymyksiä.
Luulen, että utelut ja oletukset raskauteni suunnittelemattomuudesta johtuvat pitkälti siitä, ettei elämäntilanteeni oli kaikilta osin se tyypillisin perheen perustamiselle. Normiin kuuluu, että lapsia aletaan suunnitella siinä vaiheessa, kun on ensin tehty uraa ja hankittu vakituinen työ sekä oltu vuosia yhdessä saman kumppanin kanssa, mielellään menty jo naimisiinkin. Minulla on opinnot kesken, pienet tulot ja parisuhde, joka oli raskaaksi tullessani kestänyt puolitoista vuotta eli monen mielestä aivan liian vähän aikaa. Ehkäpä tämän kaiken takia olisi sitten oletettavampaa, että raskauteni olisi suunnittelematon ”vahinko” kuin toivottu ja odotettu asia, koska kuka hullu nyt rupeaisi lisääntymään ennen kuin elämä täyttää kaikilta osin vaaditut keskiluokkaisuuden ja ”kunnollisuuden” normit.
Vaikka vakaus niin työelämässä kuin parisuhteessakin on varmasti hyvä lähtökohta perheen perustamiselle, on aika tökeröä tehdä oletuksia ihmisten valmiudesta vanhemmuuteen pelkän työtilanteen tai parisuhteen keston perusteella. Erityisesti suhteeni kesto on huolettanut ihmisiä ja onpa minulle jopa tokaistu, että ”pitäisi ehkä itsekin laskea rimaa, jos haluaisin lapsen ennen kolmeakymppiä” vihjaten siihen, että olisin puolisoni kanssa vain siksi, että olen melkein 30-vuotias nainen ja siksi oletetusti paniikissa lisääntyä mahdollisimman nopeasti. Ihan oikeasti, kenelle tulee mieleen sanoa näin toisen parisuhteesta, josta ei tiedä mitään?
”Koskas te sitten jätitte ehkäisyn pois?”
Kun ihmisille selviää, että raskauteni todella on seurausta varsin tietoisista valinnoista, monia on kiinnostanut tietää, kauanko raskautta ”yritettiin”. Kysymys on varsin latautunut, koska siihen voi liittyä kipeitä tunteita, jos taustalla on pitkä yritys tai lapsettomuuden kokemuksia, joten en itse välttämättä ihan keneltä tahansa viitsisi asiasta kysellä. Meidän kohdallamme kaikki meni helposti ja nopeasti, mutta on silti hieman outoa, että puolitutut kyselevät intiimejä asioita seksielämästämme.
Älkää ymmärtäkö väärin: seksipositiivisuuden nimissä toivon kyllä, että seksistä voitaisiin keskustella nykyistä rennommin ja avoimemmin. Yleisen tason keskustelu on kuitenkin ihan eri asia kuin henkilökohtaisten asioiden uteleminen, kuten olen monta kertaa eri yhteyksissä selittänyt. Tuntuu hyvin oudolta, että ihmiset, joista tiedän hyvällä tuurilla pelkän etunimen, tulevat kysymään, mitä ehkäisyä olemme käyttäneet ja kuinka paljon suojaamatonta seksiä olemme harrastaneet. Vastaavia kysymyksiä ei ole tapana kysellä muilta kuin läheisiltä ystäviltä ja on outoa, että raskaus yhtäkkiä antaa luvan kysellä mitä vaan. Ei kai raskaana olevan seksielämä ulkopuolisille kuulu sen enempää kuin ennenkään, vaikka siitä nyt olisikin näkyvä todiste?
”Aiotteko mennä naimisiin?”
En olisi uskonut näin tapahtuvan vielä vuonna 2021, mutta kyllä, tätä kysymystä on kysytty ihan älyttömän usein! Eniten niissä on yllättänyt se, että kysyjät ovat olleet useimmiten tuttujani ja osalta olen ihan kysynytkin, tuntevatko he minua ollenkaan, jos he pitävät minua ihmisenä, jonka mielestä on tärkeää olla naimisissa ennen lapsen syntymää. Siis miksi ihmeessä minä, joka paasaan blogissani ja somessani jatkuvasti suhteiden moninaisuuden ja normikriittisyyden puolesta, haluaisin nyt varta vasten kiirehtiä naimisiin?
Kysymykset naima-aikeista ovat osa merkille panemaani kiinnostavaa ilmiötä, jossa jotenkin kummallisesti oletetaan, että vanhemmaksi tuleminen saisi minut ja puolisoni jotenkin luopumaan meille tärkeistä asioista ja arvoista ja alkamaan elää joidenkin ”perinteisten” arvojen mukaan. Vaikka kaikki tuttumme hyvin tietävät, ettemme ole uskonnollisia tai muutenkaan erityisen perinteisiä tyyppejä, meiltä kysytään silti, aiommeko mennä naimisiin. Samalla tavalla ollaan oltu yllättyneitä esimerkiksi siitä, että emme aio syöttää lapsellemme lihaa, vaikka emme kumpikaan sitä itsekään syö. Ja vaikka suhteiden moninaisuuden lisäksi puhun paljon myös sukupuolen moninaisuudesta ja inklusiivisuudesta, on joillekin silti tullut yllätyksenä, ettemme halua ympäröidä lastamme sukupuolittuneella krääsällä emmekä ole kertoneet lapsen sukupuolta etukäteen (koska emme tiedä sitä vaan pelkästään veikkauksen sukuelimistä, mutta se taas on oman postauksensa arvoinen juttu). On tuntunut siltä, että meidän arvojamme ja elämäntapaamme on pidetty jonkinlaisena ”nuoruuden haihatteluna”, joka kyllä jää pois nyt, kun meistä tulee vanhempia ja oikeita aikuisia.
Ei meillä ole mitään avioliittoa vastaan ja ehkä menemmekin joskus naimisiin, mutta ihan vaan näiden ärsyttävien kysymysten vuoksi emme todellakaan halua tehdä sitä nyt.
”Onpa hyvä, ettei sulle ole tullut mitään kiloja tai raskausarpia”
Kaikista vaikeimmin ymmärrettävä raskauteen liittyvä ilmiö on se oikeus, millä jotkut ihmiset kommentoivat ja jopa koskettelevat raskaana olevien kehoja. Inhoan myös tapaa, jolla raskauden tuomista kehon muutoksista puhutaan kehon pilalle menemisenä. Anteeksi nyt, mutta lapsen kantaminen on aika iso juttu ja se saa kyllä myös jättää jälkensä kehoon.
Raskauskilot, -arvet ja muut muutokset ovat asioita, joihin raskaana oleva ei voi hirveästi vaikuttaa. Toisille tulee viisi kiloa, toisille kymmenen ja toisille kaksikymmentä. Toisilla on isompi maha, toisilla pienempi. Toisille tulee raskausarpia, toisille ei. Mikään ei ole toista parempi tai huonompi ja on ikävää, että huomautellaan asioista, joille ei itse voi mitään. Ylipäätään ulkonäköön liittyvä kommentointi kannattaisi jättää ihan suosiolla väliin, ellei ole kyse asiasta, jonka ihminen voi saman tien korjata, kuten poskille levinneistä silmämeikeistä. Mitä minä kostun siitä, että jonkun mielestä arveton raskausmahani on hyvä asia? Ei siitä tule hyvä mieli vaan enemmänkin alkaa ahdistaa, että olen sitten tuonkin mielestä jotenkin epäonnistunut, jos arpia tuleekin.
Eikä tässä vielä kaikki, nimittäin mikäli olen ymmärtänyt oikein, raskausaika on vasta alkua ja näitä kommentteja alkaa tulla toden teolla vasta sitten, kun lapsi on syntynyt! Tuntemattomat sosiaalisessa mediassa tietävät aina kaiken lapsen vanhempia paremmin ja jos joskus on haastavia hetkiä, niin odotapa vaan, kohta on joku uusi vaihe ja silloin se elämä vasta kurjaksi muuttuukin! En ihan tiedä, mistä tulee tämä ajatus siitä, että jokaista raskaana olevaa tai vanhempaa (erityisesti äitiä) kiinnostaisi kaiken maailman tyyppien mielipiteet ja kommentit tai että raskaus ja vanhemmuus antaisivat luvan kysyä henkilökohtaisia, arkoja tai epäasiallisiakin kysymyksiä, mutta siitä pitäisi päästä eroon. Omiin mielipiteisiin on kaikilla oikeus, mutta niitä ei tarvitse sanoa ääneen edes raskaana olevalle: ja jos kaikki mielipiteet perustuvat joihinkin aikansa eläneisiin normeihin, ehkä niitä ajatuksiaan voisi olla hyvä vähän tuulettaa.
Postauksen kuvat: Mira Pelo / YLE