Eräs hyvä ystäväni meni viime viikonloppuna naimisiin. Instastoryjani seuranneet ovat ehkä nähneetkin siellä reportaasia sekä häistä että polttareista: olin nimittäin tapauksesta suhteellisen innoissani, koska kyseessä oli ensimmäinen naimisiin menevä ystäväni ja näin ollen elämäni ensimmäiset polttarit ja häät, joissa oikeasti tunnen hääparin.
Häiden odotus aloitettiin polttareilla. Ennen virallisia polttareita järjestimme ydinkaveriporukkamme kesken pienimuotoiset pre-polttarit, koska osa porukasta tiesi joutuvansa skippaamaan viralliset ulkomaanreissujen takia. Suunnittelimme polttarit alusta loppuun kolmen tytön kesken, ja vaikka olemmekin parhaita ystäviä, näkemyseroilta ei silti vältytty. Minä ajattelin polttareiden sisältävän enemmän sellaista hieman räävitöntä hulluttelua, ei nyt ehkä strippareita ja peniksen muotoisia kakkuja, mutta jotain siihen suuntaan kuitenkin. Ystäväni taas halusivat enemmän keskittyä hehkuttamaan tulevaa avioliittoa ja ennen kaikkea sitä, kuinka ystävämme elämä nyt muuttuu kun hänestä tulee rouva. Saimme kuitenkin koottua ideoistamme hauskan päivän, joka sisälsi sopivassa suhteessa häistä ja avioliitosta intoilua sekä sitä räävintöntä sekoilua. Pääpaino oli ehkä kuitenkin jälkimmäisellä, kiitos kehittelemämme Naimisjuomapelin, jonka seurauksena bileiden emäntä sammui vaatteet päällä sänkyynsä ja morsiankin väsähti ennen aikojaan. Onneksi polttareita ei järjestetä enää häitä edeltävänä päivänä: kukaan meistä ei nimittäin ollut seuraavana aamuna varsinaisesti mitenkään parhaimmillaan…
 |
| Kuvat järjestämistämme pre-polttareista |
Polttareiden suunnittelu sai miettimään paljon sitä, mitä avioliitto itselleni merkitsee. En nimittäin saanut yhtään kiinni siitä ystävieni ajatuksesta, että naimisiinmenon tai ”rouvan arvonimen” pitäisi jotenkin radikaalisti muuttaa jotain elämässä ja parisuhteessa. Kirjoitin aikaisemmin tänä vuonna aiheesta tämän postauksen, jossa ihmettelin ihmisten tarvetta laittaa häihin isoja summia rahaa, kun kyse on kuitenkin vain yhdestä päivästä jolla on parisuhteellekin lähinnä symbolinen merkitys.
Viralliset polttarit järjestettiin reilua kuukautta myöhemmin. Niiden suunnittelussa olin mukana vain minimaalisen vähän, ja oli hauskaa vain hengailla mukana vieraana ottamatta mitään stressiä päivän kulun sujumisesta. Yllätimme morsiamen ensin Helsingin keskustassa, sitten käsisuudelmien keräilyn ja puistopiknikin jälkeen siirryimme Nuuksioon mökille, jossa morsian johdatettiin metsän läpi hauskan rastikierroksen parissa. Ohjelmaan kuului tietysti myös hyvää ruokaa ja juomaa sekä morsiussauna järvenrantamaisemissa. Homma huipentui seuraavana päivänä vierailuun alpakkatilalle, jossa pääsimme kokeilemaan alpakka-agilitya. Oli muuten ihan huippuhauskaa, ja varsin trendikästä myös, sillä kyseisellä tilalla oli ollut samana viikonloppuna meidän lisäksemme kolme muutakin polttariporukkaa. Stripparit ovat näköjään korvautuneet söpöillä eläimillä, vaikka meillä toki eräs eroottinen tanssijakin juhlissa esiintyi. Hän ei todellakaan jättänyt ketään kylmäksi, varsinkaan morsianta, joka sai tapauksesta muistoksi stringitkin…
Polttareissa oli hauskaa, mutta samalla myös rankkaa, sillä toisen rakkautta on vaikeaa vilpittömän onnellisena juhlia jos itse on vasta eronnut. Erotuska painoi polttareiden aikaan päälle vielä sellaisella voimalla, etten selvinnyt polttaripäivästä kuivin silmin. Onneksi morsian ymmärsi tilanteen ja osasi lohduttaa, kun törmäsin häneen portaikossa kyyneleet valuen: hän on aivan uskomattoman empaattinen ja hyväsydäminen ihminen, ja sai minut kyllä paremmalle tuulelle, vaikka juhlafiilis ei enää kattoon asti noussutkaan. Ja se alpakka-agility: siinä vasta hyvä mutta vähän käytetty lääke sydänsuruihin!
Hääpäivänä voin jo paremmin ja pystyin iloitsemaan aidosti hääparin puolesta. Hääjuhla oli aivan ihana: upea kartanomiljöö, täydellinen sää, herkulliset ruuat ja komeat bestmanit olivat kyllä omiaan luomaan ikimuistoisen tunnelman, joka jatkui pitkälle yöhön. Mieleenpainuvin hetki sattui tanssilattialla noin puolen yön aikaan, kun hääpari tanssi vieraiden muodostaman tanssiringin keskellä ikivihreitä soittavan bändin säestyksellä. Morsian piteli helmojaan ja heitteli jalkojaan korkeuksiin kuin vain ikänsä tanssinut osaa, ja sulhanen heilutteli kinttujaan perässä sen verran kuin pystyi. Pariskunta pyöri käsikynkässä villisti ympäri, taivutteli toisiaan päälaet lattiaa hipoen ja koko homma huipentui morsiammen liukuessa näyttävästi spagaattiin keskelle lattiaa. Siinä hetkessä jotenkin tiivistyi se syy ja merkitys avioliiton solmimiselle: pariskunnasta oikein huokui se rakkaus ja välittäminen ja ennen kaikkea se, kuinka hauskaa heillä on toistensa kanssa. Katselin heitä siinä ja ajattelin, et tuollaista minäkin haluan. Jos löydän itselleni miehen, jonka kanssa minulla on tuollaista, ei minun tarvitsisi enää miettiä avioliiton merkitystä. Jos joistakuista voi sanoa, että he ovat luodut toisilleen, niin tästä pariskunnasta. Enkä usko että kukaan heidät tunteva tai häissä ollut voi väittää vastaan.
Onnea vielä kerran ihanalle hääparille! <3