Olisiko nyt sopiva hetki näyttää munaa lopettaa hiljaiselo ja herättää blogi uudestaan henkiin? Olen nimittäin ollut vaistoavinani pientä hiljaista signaalia siihen suuntaan, että blogit olisivat tekemässä comebackia (ainakin Eino Nurmisto bloggaa taas, samoin Eeva Kolu, ja Mona Bling väläytteli blogin uudelleensyntymisen mahdollisuutta Instassaan viime viikolla) ja kyllähän mullakin sanottavaa olisi, vaikka se ei kovin usein enää päädykään pidemmäksi tekstiksi asti. Vaan voin kertoa, miten ärsyttävää on kirjoittaa timanttisia instapostauksia ja sitten karsia aina puolet tekstistä pois, koska rajallinen merkkimäärä. Että kyllä se vaan on niin, että tällainen pidempi teksti on minulle mieluisampi formaatti.
(Alun munaviittaus liittyy muuten Muumeihin. Nipsu on ilmeisesti jossain jaksossa sanonut niin, en ikävä kyllä löytänyt alkuperäistä lähdettä mutta sitäkin runsaammin meemejä.)
Tulin siis tänne blogin puolelle kertomaan, että leikkasin eilen hiukseni. Olematon asia ihmiskunnalle mutta suuri minulle, joka olen tosi arka tekemään muutoksia hiustyyliini. Hiukseni ovat lähes aina olleet pitkät ja pitkätukkaisuus on selkeästi osa identiteettiäni. En voisi kuvitellakaan elämää hiuksissa, jotka eivät ylettyisi ponnarille tai nutturalle. Ei tämä nykyinenkään pituus siis sikäli niin radikaali ole, että kyllä nämä edelleen saa hyvin kiinni, mutta pituutta lähti kuitenkin lähemmäs viisitoista senttiä. On se jo jotain!
Kerron tästä hiusasiasta täällä siksi, että aloin siinä tukkaa saksiessani pohtia yleisemmin muutosta ja siihen liittyviä tunteita. Usein muutos arveluttaa ja tuntuu helpommalta pysyä tutussa ja turvallisessa, vaikkei sekään toisaalta tuntuisi hyvältä. Pitää paikkansa niin hiusten kuin vaikkapa työn tai ihmissuhteiden ja seksin kohdalla.
Joskus itse muutos pelottaa ja toisinaan kyse on enemmän siitä, että sen tekeminen on kamalan vaivalloista. Hiustenleikkuu on helppoa, sen kun ottaa sakset käteen ja minuutissa muutos on tehty (ja ehkä siksi jotkut huolettomammin hiuksiinsa suhtautuvat saattavat yrittää hoitaa stressiä tai ahdistusta esim. leikkaamalla otsatukan), mutta ihmissuhdeasioissa homma ei ole yhtä simppeliä. Muutos tapahtuu hitaasti ja saattaa vaatia paljon ajatustyötä, keskustelua ja hankalien tunteiden käsittelyä. Ei ihme, että esimerkiksi ajatus ”halupilleristä” eli haluttomuuden korjaavasta lääkkeestä tuntuu monesta niin houkuttelevalta.
Valitettavasti haluttomuutta tai mitään muitakaan ”seksiongelmia” (kenties erektiohäiriötä lukuunottamatta) ei pysty lääkkeillä tai muilla vippaskonsteilla korjaamaan. Niitä on toki tarjolla ja moni kokeileekin epätoivoissaan niitä kaikkia: varataan romanttisia hotellilomia, tungetaan aamupuuroon maca-jauhetta (joka kuulemma maistuu kamalalta, mutta jonka väitetään lisäävän seksuaalista halukkuutta), ostetaan käsiraudat ja mennään sängyn sijasta keittiöön panemaan. En ollenkaan ihmettele, miksi 15 vinkkiä seksielämän piristämiseen -juttutyyppi oli yhteen aikaan hyvin suosittu naisten- ja iltapäivälehdissä. Totta kai olisi kivaa, jos suhdetta hiertävään hankalaan tilanteeseen olisi helppo ja yksinkertainen ratkaisu. Se vaan, että usein ne siihen tilanteeseen johtaneet syyt ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia, niin ratkaisuakin joutuu usein hakemaan vaikeamman kautta.
Pyörittelin ajatusta hiusteni leikkaamisesta aika kauan ennen toimeen ryhtymistä, mutta lopulta otin sakset käteen, kun vanha tukka ei vaan millään taipunut kivannäköiseksi ja peilikuva alkoi ärsyttää liikaa. Vähän samanlaisen ilmiön huomasin Haloo, kuuleeko halu? -valmennukseni osallistujien kohdalla: tosi moni pitkään paininut haluttomuutensa kanssa, pyöritellyt sitä päässään suuntaan jos toiseen ja lopulta päättänyt, että on tullut aika muutokselle. Vastaavasti moni sellainen, joka osoitti kiinnostusta valmennusta kohtaan mutta päätti kuitenkin jättää osallistumatta oli selkeästi vielä kahden vaiheilla sen suhteen, onko muutos tässä kohtaa tarpeen vai ei. Eli selvästi on niin, että motivaatiota tehdä niitä vaikeitakin asioita muutoksen eteen on enemmän silloin, kun sen tekemättä jättäminen ei tunnu enää houkuttelevalta vaihtoehdolta. (Ehkä itsestään selvää, mutta tavallaan aika merkittävä havainto!)
Toisaalta huomasin valmennuksen kohdalla myös sen, että muutoksen tiellä seisoo motivaatiopulan sijaan useammin se, ettei tiedetä, mistä lähteä liikkeelle. Seksuaalisuuteen liittyvien haasteiden kanssa on aika tavallista tuntea olevansa ikään kuin umpikujassa ja tavallaan kädetön, koska meiltä puuttuu työkalut näiden haasteiden käsittelemiseen. Meillä on ne seksinpiristysvinkit, mutta ei sellaisia lehtijuttuja, joissa neuvottaisiin, miten saadaan selville omaan haluun positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttavat asiat. Kukaan ei missään opeta, miten omaa seksuaalisuutta tutkiskellaan tai että sitä ylipäätään olisi hyvä tutkiskella.
Viisitoista senttiä lyhyempi hiuskuontalo on aika pieni muutos, mutta sillä oli iso vaikutus mielialaani. Heräsin aamulla jotenkin toivoa täynnä ja ilahduin peilikuvani näkemisestä, vaikka tukkatyyli olikin aamulla osastoa harakanpesä. Samoin ajattelen, että ”seksiongelmien”, kuten haluttomuuden tai orgasmihaasteiden, kohdalla pienelläkin muutoksella voi olla iso vaikutus kokonaisuuteen. Joskus riittää, että yksi pieni ajatus nytkähtää eteenpäin ja se saa isot pyörät pyörimään. Yksi valmennukseni osallistuja jopa kertoi, että pelkästään päätös osallistua oli saanut hänen halunsa palaamaan rytinällä takaisin ja muutama muukin kertoi innostuneensa valmennuksen ansiosta seksistä ihan uudella tavalla. Isoin muutos tapahtui monella suhtautumisessa omaan tilanteeseen: valmennuksen jälkeen olo oli toiveikas ja positiivinen ja kädetön umpikuja-fiilis oli poissa. Valmennukseen osallistuminen vai vaikka seksuaaliterapiaan meneminen voi siis kuulostaa kamalan raskaalta ja työläältä tavalta tehdä muutos ja enemmän houkuttelisi joku hiustenleikkuun kaltainen pikaratkaisu, mutta joskus pienikin juttu riittää, jos vaan tekee oikeita asioita.
Hiukset leikkaamalla saa lyhyemmät hiukset, mutta mielenterveyden haasteita se ei poista. Samalla tavalla toimivat monet seksinpiristysvinkit: laittamalla seksin kalenteriin saat kalenterimerkinnän tai mahdollisesti säännöllistä seksiä, mutta ei se välttämättä tee seksistä parempaa tai saa haluamaan sitä enemmän. Maca-jauhetta syömällä saa todennäköisesti pahanmakuista puuroa, mutta ihmelääkkeeksi haluhaasteiden selättämiseen siitä ei taida olla. Tehokkaampaa on ensin selvittää seksihaasteen juurisyyt ja sitten lähteä miettimään niihin ratkaisuja. Vähän joutuu siis näkemään vaivaa, mutta onneksi ammattilainen voi auttaa pääsemään vauhtiin. DIY-hiustenleikkuu voi joskus toimia, DIY-seksuaaliterapia ei niin hyvin.
Haku Haloo, kuuleeko halu? -valmennuksen kakkoskierrokselle on nyt käynnissä. Uusi ryhmä aloittaa matkan kohti uudenlaista ymmärrystä halusta ja seksuaalisuudesta huhtikuussa. Jos olet siis nainen tai muu vulvallinen, jonka elämää haluttomuus jollain tavalla koskettaa ja olet valmis muutokselle, ota yhteyttä ja jutellaan lisää! Voit laittaa viestiä joko sähköpostitse teekutsuilla(at)gmail.com tai Instassa @teekutsuilla. Instasta löydät myös lisätietoa valmennuksesta sekä testiryhmän palautteita. Tervetuloa mukaan! <3
