Seksuaalinen halu on sellainen myytti ja mysteeri, etten ollenkaan ihmettele, että eräs seuraajani ehdotti sitä aiheeksi tähän seksipositiivisten miesten juttusarjaan. Meillä on vaikka mitä uskomuksia liittyen haluun ja erityisesti sen sukupuolieroihin. Pitävätkö nämä myytit paikkansa? Tähän vastauksia antaa Klaus, seksipositiivinen mies ja miehisen halun kokemusasiantuntija. (Tässä tekstissä viittaan mies-sanalla ihmiseen, jolla on penis ja peniksellisen ihmisen hormonitoiminta. Jotkut näistä asioista saattavat koskea myös vaikkapa transnaisia, joilla on penis. Uskon halun olevan kuitenkin hormonien lisäksi myös koko joukko sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä, joten en lähde arvailemaan, mikä tästä on yleistettävissä kaikkiin peniksellisiin ja mikä taas koskeen lähinnä cis-sukupuolisia peniksenheiluttajia.)
Mikä saa miehen syttymään?
Klausin elämäntilanne on varsin mainio, sillä hänellä on ympärillään paljon seksipositiivisia ihmisiä, joiden kanssa hän voi toteuttaa seksuaalisuuttaan itselleen sopivimmalla tavalla. Näin ollen ei liene epätavallista tai yllättävää, että halun määräkin on jatkuvasti suhteellisen korkealla. Klaus kertoo halunsa olevan jaksottaista, ja toisinaan esimerkiksi työkiireet saattavat vähentää kiinnostusta seksiin. Pisimmät seksittömät jaksot ovat hänellä kuitenkin korkeintaan parin viikon mittaisia, eli yleisellä mittapuulla varsin lyhyitä. On siis selvää, että seksi on Klausin elämässä tärkeä ja paljon iloa tuottava asia, jota myös tekee varsin usein mieli. Halun syttyminen voi Klausin mukaan tapahtua sekunneissa ja melkein missä tilanteessa vaan. Tarvitaan vain ihminen, jonka kanssa klikkaa hyvin, ja halu alkaa kipinöidä. Tähän vaikuttaa Klausin mukaan myös se, onko menossa ”rauhallisempi kausi”, jolloin seksiä ei tee niin paljon mieli. Silloin halu syttyy usein hitaammin. Hän kokee syttyvänsä myös visuaalisista jutuista, mutta pelkkien tissien tai peppujen näkeminen ei vielä tee mitään taikatemppuja. Enemmän häntä kiinnostaa itsevarmuus ja asenne, se miten joku kantaa itsensä. Halun roihua viilentäviä tekijöitä taas voivat olla niiden aiemmin mainittujen työkiireiden lisäksi myös tietyt ominaisuudet toisessa osapuolessa. Maalaisjärjen tai tilannetajun puute sekä huono itsetunto ovat asioita, jotka latistavat halukkuutta.
Itse en naisena voisi kuvitella, että arkielämän random kohtaamiset saisivat minut jatkuvasti haluamaan seksiä; ainakaan niin paljon, että olisin valmis etenemään siinä hetkessä ajatuksista tekoihin. Tuskinpa Klaus itsekään panee jokaista kohtaamaansa kiinnostavaa tyyppiä, mutta hänen mukaansa tässä asiassa on kuitenkin selvä sukupuoliero. Miehet ehkä lähtevät spontaanimmin seksitilanteisiin mukaan ja mahdollisesti katuvat niitä jälkeenpäin, kun taas naiset toimivat harkitsevammin. Mistä tämä sitten johtuu, siihen palataan vielä tekstin loppupuolella.
Miehetkin kärsivät haluttomuudesta
Klaus on ollut aina sinkku, eikä siis tiedä, miten pitkä parisuhde vaikuttaisi hänen seksihaluihinsa. Hän ei kuitenkaan usko, että vakisuhteessa oleminen vähentäisi hänen halukkuuttaan seksiin. Hän ei toisaalta myöskään näe itseään täysin monogamisessa suhteessa, vaan kokee jonkinlaisen avoimen suhteen kaltaisen järjestelyn sopivan itselleen paremmin. Tällainen on varmasti omiaan estämään halujen katoamista ainakaan tylsistymisen ja kyllästymisen takia.
Kokemukset parisuhteen vaikutuksesta seksihaluihin kiinnostivat minua kuitenkin sen verran, että kysyin asiasta blogiani lukevilta miehiltä/muilta peniksen omistajilta, jotka ovat joskus olleet parisuhteessa. Kävi ilmi, että yli 80 prosenttia vastaajista on kokenut haluttomuutta tai halujen vähenemistä parisuhteessaan. Syitä halujen vähenemiselle olivat vastaajien mukaan muun muassa stressi, väsymys, intohimon hiipuminen, parisuhteen ongelmat, seksin muuttuminen tylsäksi ja kaavoihin kangistuneeksi sekä tunne siitä, ettei riitä tai kelpaa kumppanille. Testosteronivajetta kukaan ei maininnut, mutta myös on merkittävä halujen vähentäjä. Tämä pikakysely todistaa, että haluttomuus parisuhteessa ei todellakaan ole vain naisten ongelma. Miesten kokemasta haluttomuudesta on alettu viime aikoina puhua enemmän, ja se on mielestäni todella hyvä asia. Myytti miehistä väsymättöminä panokoneina, jotka ovat aina kulli pystyssä valmiina toimintaan, on vahingollinen ja aikansa elänyt.
Selittyvätkö erot biologialla?
Myytti siitä, että miehet haluaisivat naisia enemmän seksiä, on Klausin mukaan pelkkää hölynpölyä. Hänen tuttavapiirissään asia on melkein jopa päinvastoin. Mikä siis selittää sen, että miehet tuntuvat olevan naisia valmiimpia seksiin esimerkiksi tuntemattomien kanssa, ja ovat tyypillisemmin parisuhteissa edelleen niitä halukkaampia osapuolia? Perinteisillä sukupuolirooleilla on varmasti iso merkitys tässä asiassa. Klausin mukaan ne voivat ilmetä esimerkiksi niin, että miehet ovat tyypillisesti olleet aloitteentekijöitä ja aktiivisia toimijoita ja naiset taas objekteja, joiden ei oikeastaan tarvitse nähdä seksin saamisen eteen vaivaa. Näin ollen voi näyttää siltä, että miehet haluaisivat enemmän, koska he joutuvat ponnistelemaan tavoitteensa eteen ankarammin kuin naiset. On myös kiinnostavaa pohtia, kuinka suuri osa seksuaalisuudestamme ja halustamme on biologiaa ja kuinka suuri sosiaalisia ja kulttuuria rakenteita.
Klaus pitää seksiä, seksuaalisuutta ja mielihyvän hakemista niin primitiivisinä asioina, että olemme niiden suhteen enemmän biologiamme ohjaamia. Hänen mukaansa miehen seksuaalisuus on ”eläimellisempää” kuin naisten ja näyttäytyy enemmän paineiden purkamisen tarpeena, kun taas naisilla asia on enemmän korvien välissä. Hän hakee biologiastamme selitystä myös sille, että naiset nauttivat tyypillisesti alistumisesta seksissä enemmän kuin miehet. En ole aivan varma, mitä itse tällaisista väitteistä ajattelen, mutta biologiaa ei toki voi kokonaan näissä asioissa sivuuttaa. Me olemme kuitenkin niin vahvasti kulttuurimme tuotteita, ettei niinkään primitiivinen asia kuin seksi voi pyyhkiä aivoistamme pois kaikkia niitä kuvitelmia ja rakenteita, joita ihminen on siirtänyt sukupolvelta toiselle esihistorian hämäristä saakka. Seksillä on myös ollut jo niiltä ajoilta muitakin funktioita kuin pelkkä lisääntyminen, joten nojaaminen suvunjatkamiseen liittyviin ”biologisiin faktoihin” on mielestäni varsin laiska selitys. Klaus toteaa itsekin, ettei pidä biologiaa varsinaisesti oikeutuksena millekään; vaikka biologisesti olemme samanlaisia ihmiskunnan aamuhämärän aikoihin, meidän on nykyään mahdollista ns. nousta primitiivisyytemme yläpuolelle. Mahdollisten biologisten eroavaisuuksien sukupuolten välillä ei siis välttämättä tarvitse määritellä kenenkään seksuaalisuutta.
Tällaisesta pseudotieteellisestä jauhamisesta kukaan tuskin tuli hullua hurskaammaksi, mutta pääviesti taitaa olla selvillä: seksuaalinen halu saattaa näyttäytyä sukupuolesta riippuen eri tavalla, mutta erot eivät ole niin jyrkkiä, kuin vanhat myytit antavat olettaa. Voimme siis hylätä uskomukset nihkeistä naisista ja seksihulluista miehistä, ja ruveta miettimään asiaa yksilökohtaisemmasta näkökulmasta. Seksuaalinen halu ja sitä vahvistavat tai jarruttavat tekijät jos jotkut ovat niin yksilöllisiä ja moniulotteisia juttuja, että tarkastelu pelkästä sukupuolen viitekehyksestä on suunnnilleen sama kuin yrittäisi nähdä koko Amerikan mantereen mikroskoopilla.