Kun olin sinkku, isoin ongelma ei ollut puute seksistä, vaan puute läheisyydestä. Se kosketuksen kaipuu tuntui joskus oikeasti ihan fyysisenä kipuna, niin suuri se läheisyyden tarve on. Läheisyyden puute on tappavaa myrkkyä myös parisuhteelle. Emme vaan kerta kaikkiaan pysy järjissämme ilman toisen ihmisen kosketusta. Pienet vauvat tarvitsevat kosketusta kehittyäkseen normaalisti. Lapsia paljon kosketetaankin ja pidetään sylissä, mutta kosketus vähenee kun ikää tulee lisää, vaikka läheisyyden tarve ei katoa mihinkään. Aikuisilla parisuhde voi olla ainoa tapa kokea läheisyyttä, ja siinäkin arjen kiireet kiilaavat kosketuksen ja läsnäolon edelle. Moni meistä kärsii tietämättään kosketusvajeesta, sitä ei välttämättä tajua itse ollenkaan, varsinkin jos on koko elämänsä tottunut välttelemään kosketusta tai ei halua myöntää sen tarvetta itselleen. Tietty kosketuksen tarve vaihtelee ja jotkut tulevat toimeen vähemmällä, mutta väitän silti, että halipula on varsin yleinen vaiva.
Olen itse hyvin fyysinen ihminen ja kosketus ja läheisyys ovat minulle parisuhteessa erittäin tärkeitä asioita. Halaaminen ja toisen sylissä oleminen karkottavat surut ja murheet mielestäni tehokkaammin kuin mikään muu, ja vastaavasti pelkkä läheisyyden kaipuu ja kosketusta vaille jääminen voi saada minut itkuiseksi ja pois tolaltaan. Kaikki maailman murheet tuntuvat kymmenen kertaa pahemmilta ilman toisen lohduttavaa ja tsemppaavaa kosketusta. Luin juuri tämän seksin- ja läheisyydenkaipuusta kertovan postaukseni ja vähän naurahdin sille, että kerran erityisen läheisyydenkipeänä halailin superpaljon varsin ihmeissään olevaa mummoani, mutta muistan silti elävästi kuinka huonosti voin kun ei vaan yksinkertaisesti ollut ketään ketä koskettaa. Kavereiden ja sukulaisten halailu tuo nimittäin vaan hetkellistä helpotusta, koska ei se ole ollenkaan sama asia kuin läheisyys sellaisen ihmisen kanssa, johon kohdistuu romanttisia ja seksuaalisia tunteita. Olen miettinyt paljon sitä miksei kavereiden kanssa voisi lusikoida ja silitellä siinä missä kumppaninkin, mutta ei se vaan jotenkin ole sama asia. Harmi sinänsä, koska se ratkaisisi monien sinkkujen kokeman kroonisen läheisyyspulan. En oikeastaan osaa sanoa mistä se johtuu, mutta luultavasti seksi ja seksuaalisuus vaikuttavat tässäkin: mikä muu selittäisi sen, että läheisyyttä haetaan ennemmin tuntemattomien yhdenillanjuttujen sängyistä kuin hyvien ystävien luota. Seksi ja muu fyysinen läheisyys ovat kuitenkin sen verran lähellä toisiaan, että rajaa on joskus vaikeaa vetää, ja monille se rajanveto seksuaalisen ja ei-seksuaalisen suhteen välille on todella tärkeää, jolloin vaikkapa lusikassa oleminen kaverin kanssa edellyttää valppautta ettei vahingossa ylitä sitä rajaa. Tällaisesta rajanvedosta ei tarvitse välittää silloin, jos lusikoi jotakuta jonka kanssa myös harrastaa seksiä, koska satunnainen hipaisu tissistä tai selkää vasten painautuva erektiomuna ovat silloin ihan ok juttu, eivätkä aiheuta väärinymmärryksiä tai kiusallisuutta. Ei se ihan mahdoton ajatus kuitenkaan ole, on minullakin muutama ystävä joiden kanssa läheisyys tuntuu luontevalta, ainakin joissain tilanteissa, mutta en silti ainakaan naispuolisten kavereideni lusikoimisesta saa yhtä paljon irti kuin miesten. Jännä juttu. Jännää on myös se, miten läheisyys joidenkin kanssa tuntuu heti niin luontevalta, ja toisten kanssa aina vähän väkinäiseltä. Se näkyy jopa niin konkreettisesti, että toisten miesten kainalossa ollessa sitä löytää heti sopivan asennon joka on kummallekin mukava, mutta toisten kanssa sitä paikkaa saa hakemalla hakea ja silti alkaa kohta sattua niskaan tai käteen tai korvaan. Silloin aina tietää, että jutulla tuskin on tulevaisuutta. Myös se, että läheisyys jonkun kanssa alkaa yhtäkkiä tuntua ahdistavalta ja suorastaan ällöttävältä, on varsin selkeä hälytysmerkki siitä että suhde saattaa lähennellä loppuaan. Varsin kiinnostavaa on myös se, että vaikka seksi on fyysisesti paljon intiimimpää kuin vaikka lusikassa oleminen tai silittely, voi seksi tuntemattomankin kanssa tuntua hyvältä mutta se muu läheisyys ei välttämättä juuri miltään. Vaikka kyllähän moni tarvitsee tunteita siihenkin että saa seksistä mitään irti. Miellämme fyysisen läheisyyden vahvasti parisuhteeseen kuuluvaksi asiaksi, mutta mitäs sitten jos sitä ei suhteessa ole? Tai jos toisella on paljon toista voimakkaampi tarve läheisyyteen? Kunpa tietäisinkin vastauksen, koska sillä voisin pelastaa tuhansia parisuhteita. Puhuminen varmaan auttaa, sillä saa korjattua paljon, mutta siitä omasta kosketuksen kaipuusta ja läheisyyspulasta tuntuu joskus vaikealta puhua, kun toinen vaikuttaa olevan niin etäällä. Ja kyllä se satuttaa, jos itse haluaa enemmän läheisyyttä kuin toinen, vaikka kyse ei olisikaan mistään sen kummemmasta asiasta kuin persoonallisuuden eroista. Olisi kiva tarjota tähän ratkaisuksi sitä kavereiden tai mummojen halailua, mutta se ei valitettavasti sen parisuhteen kannalta ole kovin hyvä idea, koska jos läheisyyttä lähtee hakemaan muualta, kumppanit vaan etääntyvät toisistaan entistä enemmän ja suhde näivettyy. Minulle ainakin läheisyys on se parisuhteen kantava voima, ja jos se katoaa, ei jäljelle jää paljoa sellaista minkä vuoksi suhdetta kannattaisi jatkaa. Kannustan siis huolehtimaan siitä, että läheisyyttä ei unohdeta arjen kiireessäkään. Muuten sitä huomaa kohta olevansa sinkku ja joutuvansa hommaamaan viisi kissaa, jotta olisi edes joku jota halailla. Tämä aihe on mietityttänyt minua aikaisemminkin, ja olen kirjoittanut siitä muun muassa tässä ja tässä postauksessa. Tässä myös aiheesta kertova Kauneus ja Terveys-lehden artikkeli, johon tutustuin ennen tämän teksti kirjoittamista.