Olen kyllästynyt lukemaan lehtijuttuja, joissa naisia kohtaan väkivaltaisia miehiä sympatisoidaan. Ihan jatkuvasti tulee vastaan juttuja, joissa kerrotaan miehen tappaneen perheensä tai raiskanneen useita ihmisiä vuosien ajan ja samaan hengenvetoon todetaan, että muuten on kyllä mukava mies kyseessä ja kukaan ei olisi osannut kuvitella häneltä tällaisia tekoja. Usein väkivallan tekijä esitetään myös itse uhrina, jonka on tekoihinsa ajanut esimerkiksi mustasukkaisuus ja siirretään vastuu teosta tilanteen todelliselle uhrille, raiskatulle tai tapetulle.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka YLE Uutisten 19.1. julkaistu juttu ”Lahden sarjaraiskaaja oli mukavanoloinen mies – valtaosa uhreista ei nosta syytettä häpeän vuoksi”. Jo pelkkä otsikko saa kulmakarvat rypistymään, koska ”mukavanoloinen” ja ”sarjaraiskaaja” eivät omassa päässäni kuulosta sopivilta sanoilta kuvaamaan samaa henkilöä. Jutussa kerrotaan, että kuusikymppinen mies oli vaaninut uhrejaan vuosien ajan ja väijynyt baarien edustalla valmiina tarjoamaan päihtyneille uhreilleen kyytiä kotiin. Ilmeisesti mainitsemisen arvoista oli myös se, että mies on ollut kohtelias ja ystävällinen ja tämä on hämännyt uhreja.
Jaoin jutun otsikon myös Instagram-stoorissani ja sain siihen kommentin, että eikö ole vaan hyvä, että ihmisille kerrotaan, etteivät kaikki raiskaajat näytä epäilyttäviltä. Ilmeisesti tämä on siis joillekuille oikeasti uutiskynnyksen ylittävä asia, vaikka itselleni ainakin on päivänselvää, etteivät seksuaalirikollista voi ulkonäöstä tunnistaa. Vahvana tuntuu elävän myytti puskissa vaanivista raiskaajista, joista kuka tahansa näkee kilometrin päähän, että nyt on kyseessä hämärä tyyppi. Suurimman osan raiskauksista kuitenkin tekee uhrin oma puoliso tai joku muu tuttu ja veikkaan kyllä, että moni heistäkin on pitänyt puolisoaan ihan mukavanoloisena ihmisenä ennen tekoa. Joten kyllä, myös mukavanoloiset ihmiset voivat olla raiskaajia.
Mietin myös, olisiko mukavanoloisuus mainittu jutussa jonkinlaisena lieventävänä asianhaarana uhreille; ei ole heidän syytään, että he erehtyivät raiskaajan kyytiin, koska tämä hämäsi ystävällisyydellään. Ihan kiva ajatus, mutta sisältää ennakko-oletuksen siitä, että uhrin pitäisi normaalisti osata jotenkin tunnistaa raiskaajat ja varoa heitä ja jos tässä epäonnistuu, on se omaa syytä. Pitäisikö tässä ruveta periaatteesta varomaan kaikkia maailman ihmisiä, jotta ei vaan joutuisi varomattomuutensa takia raiskatuksi? Kun ei näköjään voi edes niihin mukavanoloisiin tyyppeihin luottaa.
Paitsi että tässä omituisessa miesten naisia kohtaan tekemän väkivallan narratiivissa nämä mukavanoloiset tyypit ovat aina yksittäistapauksia. Otetaan toiseksi esimerkiksi Iltalehden 22.1. julkaistu juttu ’Perhesurmasta epäilty isä puhui pitkän puhelun ex-työnantajansa kanssa vielä joulukuussa – Tämä on kauhea yllätys”’. Juttu kertoo miehestä, jonka epäillään tappaneen puolisonsa ja aiheuttaneen alaikäiselle tyttärelleen vakavia vammoja. Suurin osa jutusta on naapureiden ja muiden kyläläisten päivittelyä siitä, kuinka mies oli niin mukava ihminen, hyvä työmies ja perheelleen omistautunut ja ettei hänen olisi ikinä uskonut pystyvän kyseiseen tekoon. Tällaisia luonneanalyyseja esiintyy uutisissa silloin, kun murhaajana, raiskaajana tai muun väkivallan tekijänä on joku ei-prototyyppinen väkivaltarikollinen, eli aika usein.
Jos raiskaaja mielletään puskavaanijaksi, on tyypillinen puolisoaan pahoinpitelevä mies monen mielessä päihdeongelmainen ja syrjäytynyt. Tilastoissa tällaisten ihmisten tekemä väkivalta näkyykin, koska he ovat enemmän tekemisissä viranomaisten kanssa. Suuri osa väkivaltaisista miehistä on kuitenkin niitä ihan tavallisia, mukavanoloisia tyyppejä, joita ulkopuolinen ei osaa epäillä ja joiden puolisot eivät kerro väkivallasta kenellekään, koska häpeävät. Kun näiden miesten tekemä väkivalta tulee päivänvaloon, sitä kauhistellaan järkyttävänä yksittäistapauksena, vaikka se ei sitä ole.
Anu Partanen, joka on työskennellyt Naisten Linjan puhelinpäivystäjänä, kertoo tässä Imagen artikkelissa, kuinka perhe- ja parisuhdeväkivallalla, joka uutisissa on usein yksittäisen miehen yksittäinen pimahdus, on aivan selkeä kaava, joka toistuu tapauksesta toiseen. Toistuva kaava on myös tapausten uutisoinnissa, joissa herkästi tehdään väkivaltaisesta miehestä esimerkiksi mustasukkaisuuden uhri. Ei voida uskoa, että se ulkopuolisten silmään ihan tavalliselta vaikuttanut tyyppi voisi tehdä kenellekään pahaa, joten teoille täytyy keksiä selityksiä.
Imagen jutussa myös kerrotaan, että vuosina 2002-2005 kuoli nainen kumppaninsa tai ex-kumppaninsa surmaamana keskimäärin joka toinen viikko. Kyselytutkimusten mukaan joka viidennen naisen kumppani on joko pahoinpidellyt tai uhannut pahoinpidellä tämän ja ex-kumppanin tekemää väkivaltaa tai väkivallan uhkaa on kokenut naisista joka toinen. Mukaan on laskettu myös seksuaalinen väkivalta. Miten nämä voivat olla kenenkään mielestä yksittäistapauksia? Miten voidaan ajatella, että näiden kaikkien taustalla on joku yksittäinen hulluuskohtaus, joka johti kamalaan tragediaan? Jos uskotaan, että tavallisilla miehillä pimahtaa päässä joka toinen viikko niin, että he tappavat puolisonsa, pitäisikö asialle ehkä tehdä jotain?
Olemme oppineet ajattelemaan, että tappajat, pahoinpitelijät ja raiskaajat ovat jotain muusta yhteiskunnasta erillistä sakkia ja jos tavallisia, mukavanoloisia miehiä syytetään väkivaltarikoksista, aletaan syyttää uhria valehtelemisesta tai etsitään tämän käytöksestä selitystä teolle. Todennäköisyys joutua perättömän raiskaussyytöksen kohteeksi on pienempi kuin salamanisku, mutta silti moni pitää sitä todennäköisempänä kuin sitä, että joku ulkopuolisten silmään kiva tyyppi voisi olla syyllinen. Tämä nähtiin hyvin esimerkiksi silloin, kun Aku Hirviniemeä ja Roope Salmista syytettiin seksuaalirikoksista. Monet riensivät innokkaasti puolustamaan miehiä ja haukkumaan uhreja huomionhakuisiksi ja rahanahneiksi, vaikka Suomessa seksuaalirikoksista maksettavat korvaukset ovat varsin pieniä eikä julkisuuttakaan saa, koska uhrien nimiä ei kerrota julkisuuteen. Putous-hauskuuttaja ja sympaattisen näköinen laulaja ovat vain niin kaukana siitä raiskaaja-sanaan liitetystä mielikuvasta, että mikä tahansa muu selitys tuntuu todennäköisemmältä.
Toisaalta on siis ihan hyvä, että uutisissa tuodaan eksplisiittisesti esille, että raiskaaja voi todellakin olla mukavanoloinen mies. Kuitenkin naisena, jota ovat seksuaalisesti ahdistelleet ja väkivallalla uhkailleet monet mukavanoloiset miehet, tuntuu tympeältä lukea näitä uutisesta toiseen toistuvia hämmästelyjä. Meille ei ole mikään uutinen, että kivalta vaikuttavat tyypit tekevät pahoja asioita. Jos jonkun miehen silmät näiden juttujen perusteella avautuvat sille, että hei, tosiaankin ne hyvätkin jätkät voivat tilastojen valossa ihan hyvin olla väkivaltarikollisia, niin hyvä homma, mutta jotenkin soisin, että uutisissa jo lopetettaisiin asian päivittely. Luonneanalyysien ja yksittäistapaus-sanan viljelyn sijaan voitaisiin mieluummin tuoda esille, että kyllä, tämäkin tapaus on täysin tavallinen väkivallantekijä, ei millään tavalla poikkeuksellinen.