Suurin osa parisuhteista ja muista heilasteluista päättyy siihen, että osapuolet jatkavat eri teille. Suhteen päättäminen ei ole koskaan kiva asia, mutta sen voi mielestäni tehdä hyvin tai huonosti. Hyvä ero on sellainen, jossa jätetty osapuoli kokee tulleensa kohdelluksi reilusti, eikä joudu arvailemaan eron syitä. Valitettavasti erotilanteet on paljon helpompaa hoitaa huonosti ja huolimattomasti, eli juoksemalla asiaa pakoon tai keksimällä tekosyitä.
Ghostaaminen on kaikista kurjin ja epäreiluin tapa päättää suhde. Se on kuitenkin todella yleistä varsinkin lyhyempien heilastelujen kohdalla. Tavallaan on tosi ymmärrettävää, että vaikkapa yksien treffien jälkeen vaan lakkaa vastaamasta viesteihin: ei ehkätunnu tärkeältä välittää jonkun täysin tuntemattoman ihmisen tunteista, kun mitään suhdetta ei ehtinyt muodostua. Minusta ihmisellä pitäisi silti olla tarpeeksi selkärankaa sanoa tuossakin tilanteessa suoraan, ettei kiinnosta. Se ei ole helppoa, koska tuntuu aina ikävältä pahoittaa toisen mieli; vaikka kyseessä olisikin ihminen, jonka on tavannut vain kerran. Harvoin se reiluin ja oikein tapa toimia onkaan kuitenkaan se helpoin.
Kaikista ikävintä on se, kun joku antaa ymmärtää treffien menneen hyvin ja näyttää vihreää valoa uudelle tapaamiselle, mutta sitten kuitenkin katoaa. Miksi niin pitää tehdä? Miksi täytyy valehdella ja aiheuttaa toiselle epäjohdonmukaisuudellaan ylimääräistä päänvaivaa? Rukkasten antaminen päin naamaa kuulostaa ehkä rajummalta, mutta todellisuudessa on paljon tökerömpää jättää toinen pohtimaan, missä meni vikaan.
En ole viaton itsekään vaan olen kyllä ghostaamista harrastanut, ja ymmärrän sen houkuttelevuuden. Sanoja ei aina tahdo löytyä, joten tuntuu helpommalta jättää ne sanomatta. On sinänsä hassua, että deittailukulttuuri on muuten keventynyt, mutta kevyenkin suhteen päättäminen on yhä vaikeaa. Tarvitsisimme toimintamallin, joka ohjaisi päättämään suhteet reilusti ja asiallisesti. Meidän pitäisi pystyä käymään sellainen keskustelu, jossa toinen sanoo että kiitos mutta ei kiitos, ja toinen vastaa siihen että no hard feelings, kiitos ja hei. Ihmiset (minä mukaan lukien) tuntuvat kuitenkin pelkäävän toisen loukkaamista niin kovasti, että mieluummin juoksevat tilannetta karkuun ja katoavat. Sillä ei kuitenkaan välty loukkaamasta toista, vaan pelkästään ottamasta vastuuta tilanteesta. Se on raukkamaista ja häpeän, että olen toiminut niin. Pyrin vastaisuudessa olemaan suoraselkäisempi ja osoittamaan sen verran kunnioitusta deittejäni kohtaan, etten tee enää katoamistemppuja.
Useimpien oikeudentaju sentään sanoo, että pidempää suhdetta ei voi lopettaa ghostaamalla, vaan asiasta täytyy käydä keskustelu. Senkin voi kuitenkin hoitaa joko hyvin tai sitten vähän huonommin. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia, erot samaten, ja omista tunteista voi olla vaikeaa saada tolkkua. Niitä ei välttämättä osaa pukea sanoiksi edes itselleen, saati sitten jollekulle toiselle. Niinpä tulee sorruttua kliseisiin tekosyihin, kuten ”en ole vielä valmis”, ”vika ei ole sinussa vaan minussa” tai ”olet liian hyvä minulle”.
Joskus näissä voi olla jotain perääkin, jos on vaikka kulunut lyhyt aika edellisestä suhteesta, eikä siksi olekaan valmis uuteen. Useimmiten kuitenkin kyseessä on pelkkä tekosyy: kun joku sanoo, ettei vika ole sinussa vaan minussa, niin se vika on aivan satavarmasti sinussa. Ja on tosi ymmärrettävää sanoa näin, koska inhimillisistä syistä on parempi vedota eron hetkellä vaikkapa omiin sitoutumisvaikeuksiin kuin sanoa suoraan, että seksielämämme on perseestä ja sukkasi haisevat kamalalta. Näiden erokliseiden pointti onkin se, että ne ovat kamalan epämääräisiä eikä niistä siksi voi vetää mitään tarkkoja johtopäätöksiä. Niitä käyttämällä selviää ehkä loukkaamatta toista enemmän, mutta niistä jää jätetylle suunnilleen yhtä paljon käteen kuin siitä, että toinen olisi vaan ghostannut.
Edellisessä erossani oli läsnä koko joukko näitä kliseisiä eron syitä. Eksäni oli sitä mieltä, että juttumme oli edennyt liian nopeasti, hän halusi aikaa itselleen eikä ollutkaan vielä valmis parisuhteeseen. Silti hän sanoi välittävänsä minusta aina ja toivovansa, että voisimme olla ystäviä. Osaa näistä hän ehkä tarkoitti oikeastikin, tai sitten hän ei vaan pystynyt sanomaan, missä vika todella oli. Joka tapauksessa nielin kaikki syyt ja uskoin vakaasti, että suhteemme päättyi niiden vuoksi. Siksi oli aikamoinen shokki, kun hänellä olikin reilun puolen vuoden päästä uusi tyttöystävä. Meidänkin juttumme alkoi aikoinaan puoli vuotta hänen edellisen eronsa jälkeen – jos hän koki sen olleen liian nopeaa etenemistä, miten hän nyt muka yhtäkkiä olikin valmis suhteeseen?
Olin vihainen, koska koin, että minulle on valehdeltu. Minusta olisi ollut parempi, että hän olisi sanonut suoraan sen todellisen syyn, joka eron taustalla oli. Jos on joskus välittänyt jostakusta, pitäisi olla rehellinen eikä keksiä tekosyitä. Ja vaikka ei olisikaan ikinä välittänyt toisesta, pitäisi löytyä sen verran kunnioitusta, että myöntää sen.
Olen tajunnut sen, että ei ole hyviä eikä huonoja syitä erota. Jos suhteessa oleminen ei tunnu hyvältä ja oikealta, muita syitä ei tarvita. Erotilanne nähdään kuitenkin usein jonain väittelynä, jossa parhaimmat perustelut voittavat: toiselle täytyy siis keksiä niin hyvä syy, ettei tämä voi väittää vastaan. Jotkut tekevätkin niin, että yrittävät eron hetkellä kääntää toisen pään keinolla millä hyvänsä. Tähänkin tarvittaisiin sellainen reilu ja rehellinen toimintamalli, jossa toinen voisi vaan sanoa etten halua tätä enää, ja toinen hyväksyisi sen mukisematta. Toki on reilua myös keskustella läpi eron syyt, jotta kummallekaan ei jää asioita hampaankoloon, sillä yleensä kyllä aina löytyy joku syy. Omalla vastuulla on sitten se, miten asiat muotoilee, ettei turhaan tule loukanneeksi toista turhaan. Syiden läpikäyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi argumentoida toinen suohon, vaan pelkästään sitä, että tarjoaa toiselle vastauksia. Uskon, että erosta pääsee paljon helpommin yli, kun tietää oikeasti, mistä se johtui.
Lopuksi vielä erinomainen esimerkki siitä, miten parin kuukauden mittainen heilastelu lopetetaan. Kyseessä siis mies, jota tapailin hetken aikaa tässä keväällä, ja jonka kanssa homma ei valitettavasti lähtenyt toimimaan. Minä olin raukkamainen enkä saanut aikaiseksi kertoa hänelle ajatuksistani, mutta onneksi toinen meistä oli kypsä aikuinen ja hoiti homman näin: ”Moi! Halusin vaan sanoo sulle, et oot nasta mimmi ja sun kans on kiva hengailla. Pariskuntaa meistä ei tuu, kun ollaan niin erilaisia. Löydetään kyl jotkut meille sopivammat. Hymyillään kun tavataan :)” Ollaanko kaikki jatkossa kuin hän, puhutaan suoraan ja jätetään ghostailut ja tekosyyt väliin?