On todettu, että miehet tuntuvat kiihottuvan naisia enemmän visuaalisista asioista, kuten kumppanin vartalon katselemisesta. Tähän tuntuu liittyvän heterosuhteissa ongelma, jos seksuaaliterapeutti ja kirjailija Bettina Arndtia on uskominen: hän kirjoittaa teoksensa Mitä miehet haluavat sängyssä (2010) ensimmäisessä luvussa Miehen katse, etteivät naiset osaa arvostaa miesten ”nälkäistä katsetta” ja ”kiihkeää tuijotusta” vaan kätkeytyvät vaatteisiin ja lakanoihin, koska tuntevat kehoistaan häpeää ja epävarmuutta.
No, on tietysti ikävää, jos kumppani häpeää vartaloaan niin, ettei pysty olemaan alasti seksin aikana tai muutenkaan. On ymmärrettävää, että miestä (tai ketä tahansa) voi harmittaa, ettei koskaan saa katsella toisen kehoa, josta itse niin kovin pitäisi. Seksistäkin lähtee yksi ulottuvuus kokonaan pois, jos kumppanin kehon katseleminen kiihottaisi mutta toinen verhoutuukin kaulasta alaspäin lakanaan tai suostuu seksiin vain pimeässä.
Mutta että naisten pitäisi arvostaa jotain miesten ”nälkäisiä katseita”? Siis sitä kuuluisaa male gazea, joka käänteessä seksualisoivaa tuijotusta? Rohkenen olla eri mieltä.
Male gaze (suomeksi miehinen tai maskuliininen katse) tarkoittaa esimerkiksi taiteessa yleistä näkökulmaa, jossa mies on katsoja ja nainen katseen kohde. Naiset nähdään ensisijaisesti seksuaalisina objekteina, jotka ovat olemassa heteromiehen nautintoa varten. Male gazen vuoksi ajatellaan, ettei nainen voi olla yhtä aikaa älykäs ja kaunis ja tytöt oppivat jo pieninä pitämään ulkonäköä naisen tärkeimpänä valuuttana. Pitkälti siitä johtuvat myös ne älyttömät ulkonäköpaineet, joiden vuoksi suurin osa naisista on ainakin jossain vaiheessa elämäänsä tyytymätön ulkonäköönsä tai häpeää sitä jopa niin paljon, ettei voi olla kumppaninsa seurassa alasti.
Seksualisointi puolestaan tarkoittaa sitä, että yksilö nähdään ensisijaisesti seksiobjektina, jota arvioidaan tai arvostellaan seksuaalisen puoleensavetävyyden perusteella. Usein seksualisoiva liittää seksuaalisia merkityksiä ihmiseen tai asiaan, joka ei ole (sillä hetkellä) seksuaalinen. Käytännössä seksualisointi voi olla vaikka sitä, että imettävää ihmistä käsketään peittämään rintansa julkisella paikalla: rinnat nähdään seksuaalisina, vaikka imettävälle itselleen ne eivät sitä siinä kontekstissa ole. Seksualisointia ovat myös naisten sosiaalisessa mediassa saamat läähätyskommentit, joita alkaa tulla, jos kuvissa vilahtaa hiukankin ihoa.
Alastomuuteen liittyy seksuaalinen merkitys, mutta alasti voi olla muutenkin kuin seksuaalisessa kontekstissa. Arkielämässä tulee tilanteita, joissa ollaan alasti ilman seksuaalista merkitystä: käydään suihkussa, vaihdetaan vaatteita, joskus nukutaan ilman vaatteita. Arndtin kirjassa jotkut miehet kuitenkin kertovat, että he haluaisivat katsella kumppaneitaan tekemässä näitä asioita, mutta nämä naiset eivät pidä siitä. Arndt tarjoaa selitykseksi vartalosta koettua häpeää, mutta toinenkin selitys on mahdollinen: ehkäpä nämä naiset vain haluaisivat vaihtaa vaatteensa rauhassa ilman seksualisoivaa male gazea? Onko ihmekään, ettei alasti oleminen kumppanin seurassa tunnu mukavalta tai luontevalta, jos se tarkoittaa aina sitä, että joutuu yhtäkkiä vasten tahtoaan keskelle seksuaalista tilannetta?
Ardnt lainaa teoksessaan Nancy Fridayta, jonka mukaan ”miesten silmät on luotu nauttimaan naisen vartalon katselemisesta”. Onkohan Fridayn mielestä sitten niin, että naisen vartalo on luotu miehiä ja miesten silmiä varten? Pitäisikö Fridayn ja Arndtin mielestä naisen olla aina valmis esittelemään sulojaan miehelleen sekä ottamaan vastuu siitä, että jos mies sattuu näkemään hänet alasti tai vähissä vaatteissa, hän kiihottuu ja haluaa seksiä? Erään Arndtin kirjaan päiväkirjaa kirjoittaneen miehen mielestä hänen kumppaninsa ei ainakaan voi olla edes olemassa olematta jo seksiobjekti, sillä hän kuvaa kumppaninsa vartaloa seuraavasti: ”Usein herättyään hän kävelee sängyn päädyn luokse ja venyttelee, ja se on aivan ihanaa; hän näyttää kerrassaan uskomattomalta, kun hänen vaaleat hiuksensa hulmahtavat, selkä kaartuu ja rinnat suorastaan anelevat koskettamista – hänen asentonsa on ehkä intiimein ja eroottisin ikinä näkemäni.” Käytännössä nainen siis nousee sängystä ylös ja venyttelee ja tästä mies päättelee, että naisen rinnat ”anelevat koskettamista”.
On myös kurjaa, että Arndt esittää kirjassaan naiset ankeina ja estyneinä tiukkapipoina, jotka itsekkäästi vetoavat huonoon itsetuntoon ja vievät miehiltään alastomien vartaloidensa katselemisen ilot. Ei naisten tyytymättömyys omaan ulkonäköönsä ole heidän omaa syytään, vaan johtuu mm. epärealistisista kauneusihanteista ja siitä male gazesta, jonka vuoksi naisten ulkonäöstä on tullut niin ylikorostuneen keskeinen asia. Arndt itsekin kirjoittaa, että naiset ovat miehiä kymmenen kertaa todennäköisemmin tyytymättömiä ulkonäköönsä, normaalipainoisetkin naiset toivovat olevansa hoikempia ja yli puolet australialaisista lukiolaistytöistä on yrittänyt laihduttaa. Tästä huolimatta hän ei mitenkään tuo esiin tällaisten tilastojen mahdollisia syitä vaan tyytyy toteamaan, että ”naisten on kovin vaikeaa ymmärtää, ettei heidän tarvitse olla täydellisiä”.
Voi myös miettiä, olisiko miesten yrityksissä kehua kumppaneitaan ja rohkaista heitä alastomuuteen pientä parantamisen varaa. Eräs mies esimerkiksi kirjoittaa kumppanistaan seuraavasti: ”Hänen vatsansa on nelikymppisen, pari lasta saaneen naisen vatsa, mutta se ei haittaa minua pätkääkään. Hänellä on suonikohjujen alut, hänen leukansa roikkuu vähän, hänellä on litteä takamus, ja niin edelleen. Hän kävi korjauttamassa rintansa viime vuonna, ja ne ovatkin hyvännäköiset, mutta hän ei pidä siitä aiheutuneista arvista eikä nännien kohdasta, sillä ne ovat hieman liian korkealla. Millään tuolla ei ole minulle väliä.” Kuinka uskottavaa on, ettei millään tuolla ole miehelle väliä, jos hän osaa näin spesifisti luetella kaikki kumppaninsa vartalon ”virheet”? On tosi eri asia sanoa ”olet kaunis” kuin ”minua ei haittaa, vaikka sinussa onkin nämä ja nämä viat”. Koko kommentti on myös erinomainen osoitus male gazesta: nelikymppisyys ja kahden lapsen synnyttäminen ovat naisessa vikoja ja epätäydellisyyttä.
Kehohäpeästä irti pääseminen voi olla pitkä ja hankala prosessi, joka todennäköisesti vaatii omien ajatusten ja asenteiden kyseenalaistamista. Uskoisin kuitenkin, että jos tavoitteena on pystyä olemaan kumppanin seurassa luontevasti alasti, se onnistuu helpommin, jos kumppani ei heti tee tilanteesta seksuaalista.