En yleensä kirjoita näin poliittisesti, mutta nyt on pakko.
Viime viikolla, kuten hyvin tiedämme, perussuomalainen ajatushautomo Suomen Perusta julkaisi Jukka Hankamäen kirjoittaman kirjan Totuus kiihottaa, jonka sisältämä rasismi ja naisviha ovat herättäneet vahvoja reaktioita. Perussuomalaiset itse ovat kieltäneet kirjan edustavan ainakaan kaikilta osin ajatushautomon tai puolueen virallista linjaa. Puolueen kannattajat ja jäsenet puheenjohtajaa myöten ovat tosin kunnostautuneet vastaavantyyppisillä lausunnoilla jo vuosien ajan, joten varma tästä on vaikeaa olla.
Kirja, jota kirjoittaja Hankamäki itse nimittää ”tieteelliseksi tutkimukseksi”, vedettiin pois Suomen Perustan sivuilta pian julkaisunsa jälkeen: opetus- ja kulttuuriministeriö, joka oli rahoittanut Suomen Perustan toimintaa, ryhtyi selvittämään perusteita rahoituksen palautukselle, koska kirjan sisältö oli pahasti ristiriidassa rahoituksen kriteerien kanssa. En siis ole lukenut kirjaa kokonaisuudessaan enkä usko että olisin sitä kyennyt tekemäänkään voimatta pahoin; niin oksettavaa, vihamielistä ja pelottavaa luettavaa kaikki silmiini osuneet otteet siitä ovat. Uskon kuitenkin lukemieni otteiden kertovan tämän ”tutkijan” ja hänen edustamansa puolueen arvomaailmasta aivan riittävästi.
Vaikka sitä tuntuu vaikealta uskoa, on paljon ihmisiä, jotka jakavat Hankamäen ajatusmaailman – edusti se puolueen linjaa tai ei – ja saavat kirjasta vihalleen vain lisää voimaa. Tällä vihalla voi olla tuhoisat seuraukset tasa-arvon ja demokratian näkökulmasta, ja siksi siitä tulee toden teolla huolestua.
Seksuaalinen turhautuminen saa näkemään naiset uhkaavina muukalaisina
Eniten kritiikkiä ja varsin aiheellista närkästystä on herättänyt kirjan luku ”Naisten tyrannia ja seksuaalisuuden sosialisointi”. Siinä Hankamäki esittää teorian naisten ”pihtauskartellista” eli jonkinlaisesta salaliitosta olla antamatta seksiä ja sillä hankkia lisäarvoa omalle keholle. Hankamäen mukaan esimerkiksi raiskaus ei voi olla avioliitossa mahdollinen, koska sen solmimishetkellä on jo annettu suostumus seksiin, ja että mm. sokerideittailu ja grooming eli alaikäisten houkuttelu seksuaalisiin tekoihin ovat kaikki seurausta tästä naisten harjoittamasta pihtauspolitiikasta. Naiset ja myös alaikäiset tytöt ovat toki myös hirveitä huoria ja ”lutkanarsistipissiksiä” kaikki. Alla muutamia otteita kirjasta:
”Naisten kieltäymyksen takana piilee peitelty suostumus, sillä naiset tyypillisesti säännöstelevät seksin saatavuutta parantaakseen omaa arvoaan seksuaalisilla markkinoilla. Näin ollen naisen kieltäytymyksellä on usein täysin erilainen merkitys kuin kielteisestä ensireaktiosta voisi päätellä, ja siksi suostumusta tai suostumattomutta seksuaaliseen kanssakäymiseen ei voida johdella julki lausutusta kannanotosta suoraan.”
”Osa naisista on saattanut haluta kostaa joitakin kaunojaan suomalaiselle yhteiskunnalle pariutumalla ulkomaalaisen kanssa, ja asiaan liittyvä epäreiluus on saanut suomalaismiesten veren kiehumaan.”
”Nainen ei voi vastata aloitteiden teosta, sillä työn seksissä tekee fysiologisesti mies, ja näin ollen naisen tehtäväksi jää ajautua seksiin ”vahingossa”, toisin sanoen kieltäymyksestään ”huolimatta”, jolloin kaikki naisten ja miesten väliset win/win-tilanteet voidaan helposti lavastaa jälkeenpäin ’raiskauksiksi’.”
Ottamatta sen kummemmin kantaa kirjan väitteisiin (koska tietänette kyllä, mitä niistä ajattelen) voin todeta, että ihmettelen, jos joku vielä kyseenalaistaa kunnollisen seksuaalikasvatuksen merkitystä. Tässä kun on nimenomaan kyse siitä, että kirjoittajan käsitys seksuaalisuudesta perustuu virheellisille olettamuksille. Retoriikka on samanlaista kuin Timo Hännikäisellä, joka kirjoitti kirjan vuosia kestäneestä seksittömyydestään: rivien välistä huutaa seksuaalinen turhautuminen ja syvä pahoinvointi. On ymmärrettävää, että tällaiset tuntemukset saavat vihaiseksi ja omasta kurjuudesta tekee mieli syyttää koko maailmaa. Seksiä saa haluta, mutta Hankamäen väite, ettei seksistä kieltäytyminen eli kehollinen itsemääräämisoikeus olisi ”moraalisesti oikeutetumpaa” kuin seksin tavoittelu, on kerta kaikkiaan virheellinen ja kannustaa rikokseen. Tällaiset ajatusvääristymät voitaisiin korjata oikeaa tietoa sisältävällä ja kunnioittamista ja suostumusta korostavalla seksuaalikasvatuksella.
Hankamäen väitteet osoittavat hänen Hännikäisen tavoin näkevän naisten toimintaa ohjaavan logiikan kokonaan toisenlaisena kuin miesten. Siinä missä miehet nähdään seksuaalisten tarpeidensa orjina, naisten motiivit seksiin nähdään rationaalisena hyödyn tavoitteluna. (Tämä on kiinnostavaa, koska esimerkiksi Ylilaudalla naisvihaajien lempiargumentti on vedota maskuliinisen rationaalisuuden ylivertaisuuteen verrattuna feminiiniseen tunteellisuuteen, mutta no, miten vain.) Nainen ei siis voi haluta seksiä puhtaasti nautinnon vuoksi tai kieltäytyä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei halua. Tästä johtuu ajatus, jonka mukaan miesten on jotenkin ”iskettävä” naisia eli manipuloitava heidät sänkyyn.
Näin ison eron sukupuolten välisen eron näkeminen luo naisista kuvan kokonaan toisen lajin edustajina, muukalaisina. Ja mikäpä muu olikaan niin perussuomalaisten kuin muidenkin maailmalla jylläävien oikeistopopulististen ryhmittymien kantava voima kuin ksenofobia eli muukalaisviha.
Kaivavatko perussuomalaisnaiset itselleen kuoppaa?
Suomessa on valitettavasti paljon syrjäytyneitä ja seksuaalisesti turhautuneita miehiä, joiden vihalle ja pahoinvoinnille Hankamäen kirja on kuin bensaa liekkeihin. Ja toki kirjassa on myös paljon kohtia, joista niin sanotut maahanmuuttokriitikot saavat pontta rasistisille ulostuloilleen. Ei haittaa, vaikka tutkimuksena esitellyssä kirjassa käytetään lähteinä lähinnä Hankamäen omaa blogia, MV-lehteä ja jopa Aku Ankkaa eikä väitteitä perustella millään oikeilla tutkimustuloksilla. Nämä ihmiset eivät tunnu välittävän faktoista.
Moni perussuomalaisten naispoliitikko on älähtänyt kirjan luettuaan ja olen lukenut joidenkin naisäänestäjien sanoneen, etteivät aio puoluetta äänestää jatkossa. Kuitenkin monet puolueen naisjäsenet ovat myös kiirehtineet puolustelemaan kirjan ansioita ja pitävät naisvihamielistä osuutta vain pienenä virheenä muuten onnistuneessa kokonaisuudessa.
Näistä poliitikoista tulee mieleen The Handmaid’s Tale -sarjan hahmo Serena Joy Waterford, korkea-arvoisen komentajan vaimo, joka oli ennen Gileadin (totalitaarinen valtio, jossa naiset on alistettu palvelijoiksi ja synnytyskoneiksi) aikaa oikeistokonservatiivi-aktivisti ja jolla oli merkittävä rooli Gileadin muodostumisessa. Uudessa maailmanjärjestyksessä hänen roolikseen jää olla vaimo, naisista korkea-arvoisin, mutta silti hyvin rajattua elämää elävä. Naisilla ei ole käytännössä mitään itsemääräämisoikeutta vaan kaikki pukeutumisesta lähtien on miesten päättämää. Järjestelmä, jonka suunnitteluun Serena itse osallistui, riistää häneltä kaiken. Edes lukeminen ei ole sallittua: Serena itse ehdottaa komentajien paneelille, että naisten ja tyttöjen sallittaisiin lukea Raamattua, ja tästä hyvästä häneltä leikataan sormi.
Tällaisen maailmanko perussuomalaisnaiset haluavat? Vai onko se oma rasismi niin suurta, että ulkomaalaisista halutaan eroon vaikka sitten omien oikeuksien kustannuksella?
Voi olla, että Hankamäen kirja ei edusta perussuomalaisten virallista linjaa, mutta siinä esitetyt näkemykset kuitenkin hyväksytään puolueen sisällä. Se kertoo, että puolue ei ole erityisen sitoutunut ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämiseen, jotka kuitenkin ovat länsimaisen demokratian ja hyvinvointivaltion perusarvoja. Kuka haluaa valtaan puolueen, joka sanoutuu näistä arvoista irti ja siten hyvin todennäköisesti kaventaa meidän kaikkien vapautta?
Demokratian puolustaminen on kaikkien vastuulla
Vasemmistonaisten puhenainen Veronika Honkasalo on ottanut kantaa Hankamäen teokseen ja todennut sen olevan ”ihmisoikeuksia loukkaava ja demokratian vastainen”. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho taas on todennut Suomen Perustan julkaisujen tuottavan ”pelottavaa tietoa vastapainoksi punavihreälle utopialle ja valheelle”. Honkasalon mukaan ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat asioita, joita ”tulee edistää, ei debatoida niiden tarpeellisuudesta”. Vaikuttaa siltä, että Halla-aho asettuu tässä toiselle kannalle.
Toki ihmisoikeudet ovat ihmisten oma keksintö, eivät absoluuttinen luonnonlaki. Niistä voidaan luopua ja ottaa tilalle ideologia, joka oikeuttaa tiettyjen ihmisryhmien sorron. Voimme seurata esimerkiksi Turkin, Unkarin tai Puolan esimerkkiä ja vaihtaa demokratian autoritaariseen järjestelmään, jossa ihmisoikeuksia aletaan yksi kerrallaan napsia pois. Tai sitten voimme herätä ja alkaa aktiivisesti puolustaa demokratiaa, ennen kuin on liian myöhäistä.
Rasismi on vaikea aihe, koska on niin paljon helpompaa vaan huutaa ja öyhöttää kuin alkaa reflektoida niitä omia ennakkoluuloja ja etuoikeuksia. Viimeaikainen Black Lives Matter -liike on aiheuttanut monissa valkoisissa vaikeita tunteita, koska on tuskallista tajuta oma etuoikeutettu asema. Voi tuntua siltä, että onko tästä nyt pakko puhua, eikö voitaisi palata menneeseen rauhalliseen aikaan ja voiko tämä asia todella olla näin, koska oma maailmankuva on niin toisenlainen ja ennakkoluulot estävät näkemästä kokonaiskuvaa. Ehkä tuntuu siltä, että asialta haluaisi vaan ummistaa silmät ja jatkaa elämää kuten ennenkin tekemättä mitään.
Veikkaan, että samalta tuntui monesta miehestä silloin, kun #MeToo oli pinnalla. Ehkä silloin teki huutaa kaikille että Not All Men ja sanoutua irti koko aiheesta. Kuitenkin naisiin, etnisiin vähemmistöihin ja mihin tahansa sorrettuihin ryhmiin kohdistuva epäoikeudenmukaisuus poistuu vain sillä, että ne ryhmät, joita sorto ei koske, osallistuvat sortavien rakenteiden purkamiseen. Ja niitä puretaan erityisesti sillä, että sanoudutaan vahvasti irti Hankamäen kaltaisten ajattelijoiden mielipiteistä.
(On myös hyvä tiedostaa, että samalla tavalla kuin ihmisoikeudet, myös kansallisvaltiot ovat ihmisen keksimä keinotekoinen ajatus. Ei ole olemassa mitään ikiaikaista Suomen valtiota, yhtenäistä Suomen kansaa tai suomalaisuutta. Hankamäen mukaan suomalainen ”kansanomaisuus” tarkoittaa muun muassa sitä, että naisoletetettuja saa puristella vapaasti takamuksesta esimerkiksi työpaikoilla. En näe syytä, miksi sellaisen puolesta pitäisi taistella.)
Demokratia ei ole pelkkää parlamentaarista puoluepolitiikkaa, vaan meidän jokaisen oikeus osallistua julkiseen keskusteluun, tuoda ilmi mielipiteitä ja vaikuttaa asioihin. Sananvapauden nimissä on annettava tämä mahdollisuus myös Hankamäelle ja hänen ajatuksensa jakaville, mutta on huolehdittava, etteivät nämä ajatukset saa liikaa tilaa. On nimittäin melko varmaa, että jos sen ajatusmaailman omaavat pääsevät valtaan, tilaa toisin ajatteleville tuskin yhteiskunnasta löytyy. Silloin eivät ole vaarassa vain vähemmistöjen, vaan ihan kaikkien vähääkään toisinajattelevien oikeudet. Esimerkkejä on historia täynnä.
Onkin siis olennaista, että ihminen pystyisi katsomaan sen oman vihan, ennakkoluuloisuuden, seksuaalisen turhautumisen tai minkä tahansa pahoinvoinnin yli ja todella miettimään, onko niin tärkeää päästä purkamaan sitä muihin ihmisiin, että samalla voidaan heittää hyvästit myös demokratialle ja hyvinvointiyhteiskunnalle.