SV: raiskaus, seksuaalinen väkivalta
Viime päivinä julkisessa keskustelussa on puhututtanut Roope Salmisen tuomio pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Keskustelua hallinnut diskurssi, jossa Salmista puolustetaan ja uhria syyllistetään ja tämän kokemusta vähätellään. Sen enempää itse tapaukseen kantaa ottamatta voi todeta, että kommentit kertovat aika paljon asenteestamme seksuaalirikoksiin sekä syvään juurtuneesta naisvihamielisestä raiskauskulttuurista.
(Ai mikä raiskauskulttuuri ja naisviha? Lue tämä postaus, niin asia selkenee!)
Suurin huoli kohdistuu perättömiin raiskaussyytöksiin
Aina kun jotain julkkismiestä syytetään seksuaalirikoksista, uhrin spekuloidaan olevan vain rahan ja julkisuuden perässä. Ylipäätään raiskausten yhteydessä muistetaan aina esittää huoli siitä, että kierot naiset vaan omista itsekkäistä syistään tehtailevat tekaistuja raiskaussyytteitä viattomista miehistä. Tämä argumentti on yleinen myös suostumukseen perustuvan raiskauksen määritelmän vastustajilla.
Olisi kiinnostavaa tietää, mihin tämä huoli oikein perustuu, sillä todellisuus ei sitä oikein tue.
Ensinnäkin poliisille ilmoitetuista raiskauksista vain noin joka kuudes johtaa tuomioon ja siihen tarvitaan vahvat todisteet. Toisekseen oikeusprosessit voivat kestää vuosia ja voivat olla uhrille henkisesti todella kuluttavia. Usein tilanteissa on vain uhrin sana syytetyn sanaa vastaan, eikä mikään velvoita syytettyä puhumaan totta.
Jos tuomio tuleekin, korvaukset ovat sen verran pieniä, ettei niillä rikastumaan pääse. Julkisuuden tavoitteluunkin seksuaalirikoksesta syyttäminen on varsin huono keino, sillä syytteet käsitellään suljetuin ovin eikä uhrin henkilöllisyyttä tiedetä. Mitä järkeä olisi muutenkaan tavoitella julkisuutta tällaisin keinoin, kun tuloksena on julkinen lynkkaaminen?
Todennäköisyys sille, että joutuu perusteettomasti syytetyksi seksuaalirikoksesta, on pienempi kuin saada salamanisku. Kyse ei ole ilmiöstä, josta pitäisi olla laajamittaisesti huolissaan.
Ehkä ennemmin olisi syytä huolestua siitä, että vain murto-osa raiskauksista tulee milloinkaan poliisin tietoon, ja niistäkään kaikki eivät johda syytteeseen, saati tuomioon. Meillä siis kulkee vapaana aika iso joukko seksuaalirikollisia, jotka eivät ehkä koskaan joudu mihinkään vastuuseen teoistaan – eivätkä välttämättä edes itse tajua tehneensä rikosta.
Selkeän suostumuksen puute on yhtä kuin raiskaus
Monelle tuntuu olevan edelleen epäselvää, missä kulkevat sallitun rajat seksuaalisen kanssakäymisen suhteen. Suostumuksen käsite on hukassa ja sen pitäminen seksin kulmakivenä on joillekin vieras ja pelottava ajatus. Tämän vuoksi moni ei näe mitään väärää tai rikollista Salmisenkaan toiminnassa ja syyttää uhria liioittelusta.
Monen käsitys raiskauksesta on väkivaltainen hyökkäys, jossa uhri väkisin pakotetaan yhdyntään. Salmisen teko ei tällä mittapuulla olisi seksuaalirikos vaan tietynlaisella ”harmaalla alueella”. Olemme tottuneet ajattelemaan, että tämän harmaan alueen tapahtumat ovat ihan ok, vaikka niistä jäisikin vähän outo ja ehkä hyväksikäytetty olo. Itsekin olen ollut monta kertaa tilanteessa, jossa on tapahtunut jotain seksuaalista, mitä en ole halunnut, mutta en ole voinut, uskaltanut, kehdannut tai kokenut oikeudekseni sanoa ei. Koska kukaan ei ole väkivalloin pakottanut minua mihinkään, en ole osannut ajatella, että tilanteissa olisi tapahtunut mitään väärää.
Kokemusteni kauheus avautui vasta, kun kunnolla ymmärsin suostumuksen käsitteen. Suostumus on yhtä kuin innokas ja selkeä kyllä ja kaikki muu merkitsee suostumuksen puuttumista. Ehkä on ei, hiljaisuus on ei, passiivinen oleminen vastarintaa tekemättä on ei. Painostamisen ja suostuttelun tuloksena saavutettu vastahakoinen myöntyminen on ei. Harmaata aluetta ei ole.
Jos raiskaus määritellään suostumuksen puutteen kautta, minutkin on raiskattu. Monta kertaa. Eikä sitä ole kivaa myöntää.
Tähän kokemukseen peilaten voin tavallaan ymmärtää ihmisiä, jotka vastustavat suostumusperustaista raiskauksen määritelmää. Se pakottaisi heidät kohtaamaan sen tosiasian, että he ovat itse raiskanneet tai tulleet raiskatuiksi. Sellaisen asian ajatteleminen ei ole alkuunkaan mukavaa. On helpompaa mieltää raiskaus joksikin, missä yksittäiset häiriintyneet yksilöt (maahanmuuttajat) vaanivat puskissa ihmisiä, jotka pukeutumisellaan, humalatilallaan ja yleisellä varomattomuudellaan pyytävät tulla raiskatuiksi. Ei ole yhtään kivaa ajatella itseään tai esimerkiksi omaa kumppania tai suosikkibändin laulajaa raiskaajana.
Jos ihminen ei selkeästi ilmaise suostumustaan seksuaaliseen tekoon, teko on väärin. Aivan sama, onko kyseessä penetraatio vai toisen riisuminen ja vieressä nukkuminen; ne eivät ehkä ole tekoina yhtä pahoja, mutta väärin yhtä kaikki.
Jos suostumuksen käsite tuntuu vaikealta ymmärtää tai haluat kuulla sen selitettynä viihdyttävällä ja oivaltavalla tavalla, katso tämä video.
Tavoitteena iso asennemuutos
En pystyisi enää näin pitkän ajan jälkeen todistamaan omia kokemuksiani tapahtuneiksi tai saattamaan tekijöitä vastuuseen, enkä sitä haluaisikaan. Toivoisin heidän kuitenkin ymmärtävän, että heidän tekonsa ei ollut ok. En usko, että suostumusperustaisen raiskauslainsäädännönkään pointti on varsinaisesti saada lisää porukkaa telkien taakse, vaan muuttaa ajattelutapaamme seksuaalirikoksista.
Raiskauskulttuuri on naisvihamielinen kulttuurinen vinouma, jossa seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta ovat uhrin syytä ja tekijöiden vastuuta vähätellään. Tekijöistä yli 99 prosenttia on miehiä, joten usein vedotaan miehen seksuaalisiin tarpeisiin ja kyvyttömyyteen vastustaa houkutusta. Ajatellaan, että uhrin (valtaosassa tapauksia nainen) paljastava pukeutuminen, flirttailu tai ystävällinen käytös, humalatila tai vaikkapa aikaisempien seksikokemusten määrä ovat merkkejä suostumuksesta. Vaikka nämä (ainakaan kaikki) eivät ole oikeusprosessissa lieventäviä asianhaaroja, nettikeskusteluissa ajatusmalli rehottaa.
Vaikeinta tuntuu olevan käsittää, että innokas suostumus vaikkapa suuteluun tai samassa sängyssä nukkumiseen ei vielä tarkoita suostumista seksiin. Myös humalan vaikutus jää ottamatta huomioon: joku voi kännissä olla oikein innoissaan pussailemassa ja lähdössä toisen luo panemaan, mutta perille päästyään haluaakin nukkua tai vaikka sammuu. Tällaisessa tilanteessa ei ole ok ruveta riisumaan toista, painostamaan tätä seksiin tai esimerkiksi työntyä sisään. Toinen ei välttämättä vastustele (koska nukkuu, on liian väsynyt ja humalassa tai lamaantunut ja peloissaan), mutta jos innokas suostumus puuttuu, homma ei nyt vaan sovi.
Poliisin mukaan iso osa perättömistä raiskaussyytteistä tulee naisilta, jotka ovat humalassa suostuneet seksiin ja tulleet aamulla katumapäälle, kertoo MTV:n uutinen. Miten voisimme välttää tilanteet, joissa humalainen hauskanpito johtaa raiskaussyytteeseen? Kenties niin, että sen humalatilan keskelläkin muistettaisiin varmistaa suostumus kaikkeen, mitä tehdään? Ehkäpä jopa niin, ettei edes lähdetä harrastamaan seksiä puolitiedottomien humalaisten kanssa, olivat nämä kuinka innokkaita tahansa? Mitäpä jos kyse ei olekaan pelkästä darra-aamun katumuksesta, vaan tilanteessa on oikeasti tapahtunut raiskaus? Siinäpä pohdittavaa.
Salmisen tuomio on askel oikeaan suuntaan. Se osoittaa ihmisille, että teoilla, myös lievemmillä ”harmaan alueen” teoilla, on seuraukset. Nettikeskusteluista päätellen raiskauskulttuuri murtuu hitaasti, mutta pääasia on, että se murtuu.
Lue lisää raiskauskulttuurista:
Rape culture isn’t a myth. It’s real, and it’s dangerous. – Vox
Rape culture – eli kuinka miehestä tehdään eläin ja naisesta syypää – Kansan uutiset
Ei on ei eikä ehkä – PTFU