Meri on täynnä kaloja. Jopa niin täynnä, että joskus on vaikeaa tyytyä vain yhteen. Mutta tarvitseeko edes tyytyä, vai onko ok tapailla useampaa ihmistä samaan aikaan? Minusta on, mutta asia jakaa mielipiteitä. Toiset ajattelevat, että tietyssä vaiheessa deittailua suhteen kuuluu muuttua automaattisesti kahdenväliseksi, toiset taas tykkäävät keskittyä alusta asti yhteen kerrallaan. Ja toiset, kuten minä, ovat huomanneet, että käytännön toteutus on usein vähemmän mustavalkoista kuin pään sisäinen periaate.
Ajattelen, että yhtä tapaillessa on ok käydä treffeillä tai panna samanaikaisesti muidenkin kanssa, jos asiasta ei ole erikseen sovittu mitään. En näe syytä, että tapailun alkuvaiheessa, kun ei edes tunneta kunnolla, pitäisi jo sulkea ovet ja ikkunat kaikilta muilta. Kaikki on siis sallittua, kunnes asiasta on erikseen sovittu toisin. Minulle tämä oli heti deittailemaan ryhtyessäni päivänselvää, mutta kokemukseni on osoittanut, että kaikki eivät jaa näkemystäni. Muutama tapailemani mies on ollut suorastaan järkyttynyt, kun olen suhteemme päätyttyä kertonut tapailleeni samaan aikaan muitakin. Sellainen mahdollisuus ei ollut tullut heille mieleenkään.
 |
| Onneksi Runebergin torttuja saa ainakin vapaasti syödä niin monta kuin haluaa. |
Kuulemani mukaan jotkut ajattelevat, että tapailusuhteessa tulee jossain vaiheessa joku rajapyykki, jonka jälkeen ei enää saa tapailla muita. Tämän rajapyykin konkreettisesta olemuksesta on olemassa kasoittain eri näkemyksiä. Toiset määrittelevät sen treffien määrän mukaan, eli että esimerkiksi neljänsien treffien jälkeen suhde on jo niin vakava, ettei saisi tapailla muita. Toisille se raja on taas jo ensimmäinen seksikerta. Jotkut ajattelevat niinkin äärimmäisesti, että jo ensimmäisten treffien jälkeen pitäisi keskittyä yhteen ja sulkea muut viritykset pois. Tässä on pieni ongelma, jos jokainen pitää omaa näkemystään itsestäänselvänä totuutena, eikä tule keskustelleeksi asiasta tapailukumppaninsa kanssa. Loukkaantumisia tulee helposti, jos toinen ajattelee suhteen olevan ekslusiivinen jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen, ja toiselle rajapyykki tulee vastaan vasta myöhemmin, jos ollenkaan.
Väärinymmärrysten välttämiseksi on siis hyvä keskustella asia auki. Se on tosin helpommin sanottu kuin tehty. Jos toiveissa on pelkkää kevyttä tapailua ilman sen kummempaa sitoutumista, on tärkeää sanoa asiasta heti suoraan. Itselläni on kuitenkin deittailussa aina lähtökohtana tavata joku, jonka kanssa voisi olla kunnon parisuhteessa, mutta tahdon kuitenkin tutustua rauhassa ennen päätöksiä sitoutumisesta. Tällöin saa todella valita sanansa kieli keskellä suuta, jotta ei tule vahingossa loukanneeksi toista tai säikäyttäneeksi tätä pois. Olen hoitanut asian itse yleensä niin, etten sano yhtään mitään. Tykkään siitä alun huumavaiheesta, kun kaikki on mahdollista, suhteen tulevaisuus on täysin auki ja mitään ei ole määritelty. Silloin tavallaan tiedostaa, että toinen saattaa tapailla muita, mutta yhteisestä sanattomasta sopimuksesta asiasta ei puhuta. Pärjään tosi huonosti tilanteissa, joissa mies kysyy tapailun alkuvaiheessa muiden ihmisten tapailemisesta. Usein totuus on, että olen vähintään pannut jotain vanhaa heilaa tai fuckbuddya tapailumme aikana, mutta en kehtaa myöntää sitä, koska en tahdo pilata hyvin alkanutta tapailua. Niinpä olen valehdellut, että juu ei tässä ketään muita ole. Tiedän, olen selkärangaton. Hävettää.
Toisaalta on otettava huomioon, että on eri asia oikeasti tapailla muita kuin se, että niin on lupa tehdä. Kahden tai useamman ihmisen samanaikainen tapailu on nimittäin niin aikaavievää, ettei siihen kykene, jos elämään sattuu kuulumaan lisäksi esimerkiksi työ, harrastuksia ja ystäviä. Yritin viime syksynä tapailla kahta miestä yhtä aikaa, ja parin viikon jälkeen totesin, etten yksinkertaisesti pysty. Opiskelun, työn ja blogin kirjoittamisen jälkeen vapaa-aikaa jäi varsin vähän, ja kun se vähä piti jakaa kahden miehen ja ystävien kesken, olin ihan loppu. Kyse ei siis omalla kohdallani olekaan siitä, että haluaisin välttämättä pyörittää useampaa miestä yhtä aikaa. Enemmänkin nautin siitä vapaudesta, että minua ei ole sidottu kehenkään, vaikka käytännössä olisinkin vain yhden miehen kanssa.
Nuorempana harrastin enemmänkin useamman miehen samanaikaista tapailua. En näe siinä mitään väärää, mutta jälkikäteen olen ajatellut, ettei touhussani ollut oikein mitään järkeä. Olin pitkään sydänsurujen vuoksi rikki ja sen takia pelkäsin kiintyä kehenkään, joten tapailin montaa miestä samaan aikaan ja pidin kaikkia emotionaalisesti käsivarrenmitan päässä. Nyt olen tajunnut, että jos haluan antaa mahdollisuuden ihastumiselle, en voi säätää usean miehen kanssa samaan aikaan, vaan minun on keskityttävä yhteen kerrallaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi poistaisin Tinderin heti ensitreffien jälkeen, vaan lähinnä sitä, etten säännöllisesti tapaa ja harrasta seksiä kuin yhden miehen kanssa kerrallaan. Nykyään myös jopa keskustelen miesten kanssa tapailun säännöistä ja sanon suoraan, etten halua tehdä liian nopeasti sopimuksia mistään. Kaikki viimeaikaiset heilani ovat olleet tosi cool asian kanssa ja hyvin samoilla linjoilla kanssani, joten aion jatkaa samaa rataa tulevaisuudessakin.
Lopuksi on hyvä todeta sekin, etteivät kaikki suhteet muutu välttämättä missään vaiheessa kahdenvälisiksi. Meillä on aika vahva monogamian normi, jonka vuoksi tämä koko ”missä vaiheessa ei enää saa tapailla muita” on edes mikään juttu. Kaikkien oletetaan automaattisesti haluavan joko kahdenväliseen parisuhteeseen tai pelkkää merkityksetöntä seksiä, eikä oikein osata nähdä sen laatikon ulkopuolelle. Suhdetta ei ole pakko määritellä missään vaiheessa mihinkään suuntaan, tai sen voi määritellä olevan jotain ihan muuta kuin perinteinen parisuhde. Tärkeää on vain, että asioista puhutaan aikaisessa vaiheessa, jotta vältytään väärinkäsityksiltä ja loukkaantumisilta. Kannattaa myös tehdä toisin kuin minä aikaisemmin ja olla rehellinen siitä mitä haluaa: kokemuksesta voin kertoa, että on huono idea suostua kohteliaisuudesta olemaan tapailematta muita, jos ei halua tehdä niin oikeasti.
Aiheeseen liittyvää:
Puolustuspuhe pleijjeröinnille
Tässäkin asiassa, niin kuin kaikessa ihmissuhteisiin liittyvissä, avoimuus on paras tapa. Selittää oma kanta siihen, haluaako tapailla muita, missä vaiheessa sovitaan eksklusiivisuudesta (jos missään), mitä tarkalleen haetaan suhteesta (jos ylipäätänsä pitää tehdä joku etukäteissuunnitelma), jne. On aika turhaa rakentaa suhdetta, jos ollaan täysin eri mieltä kaikesta siihen liittyvästä. Ymmärrän, että voi pelottaa, jos toinen ei olekaan samalla aaltopituudella. Mutta jos hän ottaa kauheasti nokkiinsa siitä, että kerrot oman kantasi, niin onko hän silloin edes oikea henkilö sinulle?