Olin sinkkuna kolme vuotta ja koko sen ajan mieltäni vaivasi kysymys: miksi kaikki suhteeni menevät aina mönkään? Ne tuntuivat noudattavan aina samaa kaavaa ja tietyssä vaiheessa vaan lässähtivät, vaikka usein ajattelinkin pelanneeni korttini oikein enkä voinut ollenkaan käsittää, miksi miehet kaikkosivat luotani. Myöhemmin tajusin, että olinkin pelannut koko ajan ihan kokonaan eri korttipeliä, enkä sitäkään kovin hyvin, joten ei ollut todellakaan ihme että kaikki kanssapelaajat hämmentyivät ja luovuttivat melko nopeasti. Halusin parisuhdetta, mutta esitin aina päinvastaista, koska olin oppinut että niin kuuluu tehdä ettei mies säikähdä. Lisäksi ajattelin, että olemalla tietynlainen pystyisin saamaan miehet rakastumaan itseeni, ja tunsin itseni riittämättömäksi ja loukatuksi, kun en siinä onnistunutkaan. En vieläkään tiedä (eikä taida tietää kukaan muukaan) mitkä mekanismit ohjaavat rakastumista, mutta nyt tiedän ainakin kaksi asiaa, joilla ei rakkautta saa, vaikka kuinka yrittäisi.
1. Seksi
Minulla oli ennen suorastaan pakkomielle siitä, että halusin olla jokaiselle miehelle tämän elämän paras pano. Ajattelin, että jos olen miehelle hänen kaikkien aikojen huikein seksikumppaninsa, hän ei haluaisi koskaan enää ketään muuta ja voisinkin ruveta varailemaan kirkkoa ja metsästämään hääpukua. Ajattelin siis, että tie miehen sydämeen käy seksin kautta, eli mitä syvemmälle tunkisin munaa kurkkuuni, sitä syvemmiksi muuttuisivat miehen tunteet minua kohtaan. Hienossa suunnitelmassani oli vain yksi aukko: pelkkä seksi, oli se kuinka eeppisen hyvää tahansa, ei ole yksinään riittävä parisuhteen rakennusaine. Niinpä tapailin miehiä miesten perään ja panin jokaiselta aivot pihalle, toivoin sillä saavani heidät innostumaan parisuhteesta vaikka he olivatkin heti suhteemme alussa ilmoittaneet etteivät ole sellaisesta kiinnostuneita, mutta kertaakaan se ei toiminut. Kuukauden tai parin päästä heila toisensa jälkeen kaikkosi elämästäni vain tehdäkseen jonkin ajan kuluttua comebackin Facebook-feediini parisuhdepäivityksen muodossa. Useimmiten ennen niitä päivityksiä ja toisinaan niiden jälkeenkin sain heiloiltani myös viestejä, joissa he muistelivat kaihoisasti villejä yhteisiä öitämme. Strategiani oli siis vienyt minut tilanteeseen, jossa jokainen tapailemani mies muisteli minua erittäin hyvänä ellei täydellisenä panona, mutta kuitenkin minä olin sinkku ja he parisuhteessa. Etsin syitä joka puolelta, muun muassa tässä postauksessa, mutta mieleeni ei juolahtanut kyseenalaistaa strategiaani: olihan se kuitenkin toiminut ainakin puoliksi juuri niin, kuin olin ajatellutkin.
Totuus on kuitenkin se, että vaikka panisi kuin pornotähti ja imisi munaa joka päivä ja antaisi persettä ja hyppäisi alasti kaivoon käsiraudat käsissä, seksillä ei saa ketään rakastumaan itseensä. Ehkä hullaantumaan himosta, mutta loppupeleissä rakkauden syntymiseen tarvitaan tosi paljon muutakin, vaikka himo ja halu ovatkin osa sitä. Olin aikaisemmin ehkä itse niin hukassa omien tunteideni kanssa, että sekoitin sen seksistä saamani nautinnon ja miesten kehuista saamani hyvänolontunteen rakkauteen. Luulen myös, että seksi oli ainoa tilanne jossa pystyin olemaan täysin auki: muuten piilottelin aina tunteitani ja suojasin itseäni kovalla kuorella. Heiloilleni se seksi oli kuitenkin vain seksiä, eivätkä he ymmärrettävistä syistä osanneet tulkita tunteitani telepaattisesti seksinkään aikana, joten ei ole ihme, että he lopulta rakastuivat toisiin naisiin, jotka todennäköisesti osasivat ilmaista tunteensa parempaa kanavaa pitkin.
Hyvä seksi voi tietty lisätä rakastumisen mahdollisuuksia, mutta kyllä siihen väkisinkin tarvitaan muutakin. Joskus seksi voi vaikuttaa myös päinvastoin, sillä esimerkiksi seksikumppaneiden suuri määrä tai tosi poikkeavat seksimieltymykset voivat olla joillekuille isoja turn-offeja. Tiedostan etten esimerkiksi minä näin seksibloggarina ja jonkin verran asioita kokeneena ole välttämättä kaikkien mielestä kovin hyvää vaimomateriaalia, mutta onneksi minun ei tarvitse sellaisten tyyppien vaimokkeeksi ryhtyäkään.
2. Taidot ja saavutukset
Aivan viime aikoihin asti olen pitänyt erittäin tärkeänä sitä, että annan itsestäni kumppanilleni edustavan ja taitavan kuvan enkä ole halunnut epäonnistua hänen edessään, jotta hän pitäisi minua tulevaisuudessakin kiinnostavana ja haluttavana. Jostain syystä olen siis ajatellut, että jos en osaa jotain asiaa, se tekee minusta vähemmän kiinnostavan ihmisen. Typerää, koska kukaan ei voi mitenkään osata kaikkea, eikä esimerkiksi urheiluun liittyvä osaaminen ole mitenkään validia parisuhteen kannalta. Tuskinpa kukaan valitsee kumppaniaan esimerkiksi Cooperin testin tuloksen perusteella. Silti minulle on ollut tosi kova pala näyttää oma osaamattomuuteni kumppanin edessä. En ole voinut koskaan urheilla kenenkään miehen kanssa, koska olen pelännyt olevani huonompi. Eikä se siihen jää: jännitin esimerkiksi tammikuisella Amsterdamin reissulla eniten sitä, että poikaystäväni kuulee minun puhuvan englantia. Koska ihan varmasti se, että lausun jonkun sanan hassusti, saa poikaystäväni yhtäkkiä tajuamaan että olen ihan urpo tyyppi ja koko suhteemme pelkkää erehdystä.
Parisuhdemarkkinoilla koulutodistusten, työelämän saavutusten tai esimerkiksi urheilullisten meriittien ei pitäisi merkitä yhtään mitään. Vaikka puhuisin viittä kieltä tai voittaisin mäkihypyn olympiakultaa tai osaisin seistä päälläni, se ei tekisi minusta parempaa tyttöystävää eikä synnyttäisi kenessäkään roihuavaa rakkautta minua kohtaan. Tietty se, että on hyvä jossain, on kiehtovaa ja kiinnostavaa, mutta se, että ei osaa kaikkea, ei vähennä kiinnostavuutta mitenkään. Minun arvoani, rakastettavuuttani tai haluttavuuttani ei vähennä se, etten osaa pelata koripalloa, syödä puikoilla tai korjata tietokoneita. Sen sijaan se, että järjestelmällisesti kieltäydyn tekemästä asioita epäonnistumisen pelossa, saattaa hyvinkin vähentää.
Jos siellä ruudun takana joku kamppailee semmoisen ongelman kanssa, että kaikki tapailut vaan loppuvat eikä parisuhdetta synny vaikka kuinka haluaisi, niin tässä pari vinkkiä:
1. Kerro tunteistasi sanoilla, älä panemalla
2. Pistä itsesi likoon, koska itselleen naurava ja kokeilenhaluinen ihminen on sata kertaa kiinnostavampi kuin omalla mukavuusalueellaan pysyttelevä ja epäonnistumista pelkäävä
3. Lue tämä reilun vuoden takainen postaukseni ihastumisen vaikeudesta.