Omalla tietämättömyydellä ylpeily on varsin epäseksikästä

Arvostan älykkyyttä ja fiksuutta erittäin paljon ja uskon, että mitä enemmän asioista tietää, sitä paremmin elämässä pärjää. Siksi olen kovin hämmentynyt siitä, että on olemassa koko joukko ihmisiä, jotka jopa ylpeilevät sillä etteivät jotain tiedä.

Törmäsin ilmiöön ensin Suplasta löytyvässä Uhka vai mahdollisuus-podcastissa, jossa juontajat Lotta Backlund ja Tuomas Nyholm keskustelivat sukupuolitaudeista. Tokihan aihe on lähtökohtaisesti ehkä enemmän uhka kuin mahdollisuus, mutta mielestäni juontajien näkökulma oli silti varsin kyseenalainen: ensin Backlund kuulutti suureen ääneen sitä, että hänellä ei ole ikinä ollut mitään tauteja eikä siis todellakaan tietoa siitä, missä näitä tauteja voisi mennä testaamaan. Nyholm puolestaan pohti, antaako hän itsestään arveluttavan kuvan, jos hän lähetyksessä kertoo tarkempia tietoja siitä, missä testeihin pääsee. Lisäksi kumpikin piti sukupuolitaudin saamista merkkinä siitä, että omissa elämänarvoissa olisi parantamisen varaa: Backlund jopa sanoi, että tartunnan saaneiden tulisi pohtia tarkasta ”kannattaako horoilla niin paljon”. Podcastin tyyli on toki ironisen humoristinen, ja on mahdollista että osa jutuista on heitetty osittain vitsillä, mutta varmaksi en voi mennä sanomaan. Joka tapauksessa maku kyseiseen podcastiin meni kyllä saman tien. En vaan voi ymmärtää sellaista asennetta, että tietämättömyyttä seksitautiasioista pidetään jonakin hyvän ja kunnollisen ihmisen mittarina. Että me, jotka olemme vastuullisesti ottaneet selvää asioista ja huolehtineet omasta ja muiden terveydestä käymällä testeissä, olemme nyt jotenkin arveluttavaa porukkaa. Hohhoijaa. Nämäkin juontajat ovat ihan hyvin saattaneet saada tietämättään jonkun tartunnan ja vaikka levittää sitä eteenpäin, jos eivät ole kerran testeissä käyneet, koska suuri osa taudeista on oireettomia eikä näy tai tunnu päällepäin mitenkään. 

Tästä tuli mieleen eräs poika lukiostani, jonka kanssa jouduin terveystiedon tunnilla tekemään ryhmätyötä seksitaudeista ja joka kieltäytyi osallistumasta työhön, koska hän ei kuulemma tarvinnut tietoa kyseisestä aiheesta mitenkään. Hänestä se oli turhaa, koska hänen suunnitelmiinsa ei kuulunut tautitartunnan hankkiminen tulevaisuudessa. No eipä varmaan kuulu kenenkään, mutta ihan hyvä niistä on silti tietää: käsittämätöntä, että tällaista asiaa pitää edes sanoa ääneen, niin itsestäänselvää se on. Ymmärrän silti tuon kommentin 17-vuotiaan teinipojan suusta, mutta että aikuiset ihmiset heittävät vastaavaa ja vielä podcastissa, se on jo vähän vastuutonta.

Tällä egyptiläisellä sfinksillä ei ole päätä, mutta se on silti fiksumpi kuin kukaan, jolle tietämättömyys seksitaudeista on joku meriitti.

Toinen vastaavanlainen esimerkki oli joidenkin tuttujeni kanssa käymäni keskustelu seksistä ja seksileluista. Tiedän sen, että joillekin lelut ovat varsin vieras ja oudolta tuntuva asia joka ei omaan seksielämään tunnu istuvan, mutta ilmeisesti joillekin on oikea kunnia-asia olla aiheesta täysin tietämätön. Että eivät kunnon ihmiset tiedä mikä on vibraattori tai mistä seksileluja hankitaan. Ja ehkä rivien välistä oli havaittavissa sellainenkin ajatus, että en tarvitse leluja, koska minulla on mies. Ajatus vaikkapa vibraattorista miehen korvikkeena tuntuu niin vanhanaikaiselta, etten olisi odottanut kuulevani sellaista melkein omanikäiseni ihmisen suusta. Väkisinkin tuli huono fiilis hänen parisuhteensa puolesta, koska tuollainen asenne leluja kohtaan kertoo ehkä jotain myös yleisestä asennoitumisesta seksiin ja seksuaalisuuteen. 

Sama ihminen on puhunut myös siitä, kuinka hän tietää kovin vähän teknologiasta ja somen käytöstä, mutta ei hänen kuulemma tarvitsekaan tietää, koska hänen miehensä onneksi on niin hirveän fiksu ja osaa tehdä koneilla mitä vain. Olen huomannut samanlaista ajattelua muillakin naispuolisilla tutuillani, jotka heittäytyvät joissain asioissa täysin avuttomiksi pikku prinsessoiksi ja odottavat valkoisten ritarien tulevan pelastamaan heidät milloin mistäkin pulasta. Minua ärsyttää sellainen tosi paljon, vaikka tiedänkin olevani itse jopa vähän liian hanakka pärjäämään itse: olen esimerkiksi pahoittanut mieleni joskus siitä, etten tiedä koodaamisesta yhtä paljon kuin poikaystäväni, mikä on hölmöä, koska hän tekee sitä työkseen ja on siis luonnollisesti siinä melkoisesti minua parempi. Että ehkä joissain asioissa voi antaa miehen auttaa, mutta sitä en ymmärrä, että siitä omasta tietämättömyydestä (ja miehen ylivertaisuudesta) huudellaan kovaan ääneen. En minäkään osaa esimerkiksi vaihtaa autonrenkaita, mutta en kuitenkaan mainosta asiaa tai ole osaamattomuudestani ylpeä. Enkä varsinkaan ajattele, että minulla olisi oikeus olla osaamatta sitä tai mitä tahansa muutakaan sen takia, että olen nainen.

Omalla tietämättömyydellä ylpeily antaa mielestäni aika typerän kuvan. Ja minun on vaikeaa arvostaa ketään, joka on ylpeä omasta tyhmyydestään. Eikä kukaan sellainen, joka ylpeilee tietämättömyydellään esimerkiksi seksitaudeista tai mistään muustakaan seksiin liittyvästä, ole mielestäni myöskään kovinkaan kiinnostava tai haluttava seksuaalisessa tai romanttisessa mielessä. Kaikkea ei tarvitse tietää tai osata, mutta se, ettei tiedä jotain asiaa, ei koskaan ole mielestäni sellainen juttu, jolla kannattaisi ylpeillä. Eikä varsinkaan sellainen, joka tekisi jostakusta toista paremman ihmisen.

ps. jos et halua olla kuten lukiossani ollut poika vaan tahdot asiallista tietoa seksitaudeista, lukaisepa tämä postaukseni aiheesta!