Haluaisin ihastua pitkästä aikaa oikein kunnolla. Olen melkein unohtanut, miltä se tuntuu. Kukaan mies ei ole aikoihin saanut sydäntäni pamppailemaan tai sukkiani pyörimään jaloissa. Suurin syypää tähän ongelmaan tuntuu olevan Tinder. Pähkinänkuoressa ongelma on se, ihastuksen kehittymiselle ei tunnu olevan modernissa hektisessä deittailumaailmassa tilaa. Ennen Tinderin olemassaoloa suhteet alkoivat ihastumisella, mutta Tinder-aikakaudella homma menee päinvastoin: ensin ruvetaan suhteeseen, ja tunteet kehittyvät pikku hiljaa – jos kehittyvät. Itse tarvitsen ympärilleni tilaa ja aikaa kypsytellä tunteitani rauhassa, joten Tinder-meininki on omiaan tappamaan ne alkutekijöihinsä.
 |
| Kuvat Lux Helsinki-valotaidekierrokselta. |
Ennen Tinderiä ihastuin helposti, ja minulla oli melkein aina joku pikku ihastus päällä. Ihastukseni tosin harvoin johtivat mihinkään, mutta silloin harvoin kun niistä jotain syntyi, mukana oli todella suuria tunteita. Tinderin myötä tilanne on kääntynyt päälaelleen. Kaikki Tinderistä alkavat suhteet lähtevät liikkeelle siitä oletuksesta, että osapuolet ovat kiinnostuneet toisistaan, vaikka eivät ole edes tavanneet toisiaan. Niinpä sitä tulee käytyä treffeillä kaiken maailman tyyppien kanssa, joista vain murto-osaan ihastuu. Tämä johtaa kummallisiin tilanteisiin, joissa joutuu lopettamaan kuukausitolkulla kestäneen suhteen siksi, että tunteita ei vaan tule. Se on aivan nurinkurista.
Tinderissä tapaa tosi paljon sellaisia tyyppejä, joihin ei muuten tutustuisi koskaan: toisin sanoen tulee käytyä treffeillä sellaisten miesten kanssa, joista ei tosielämässä kiinnostuisi ollenkaan. Olen ollut monta kertaa sellaisessa tilanteessa, että Tinder-deitti ei ole tosielämässä ollut sitä mitä odotin, mutta olen silti antanut mahdollisuuden, koska en viitsi olla ilkeä. Sitten treffeillä onkin ollut kivaa ja jotenkin vain olemme päätyneet tapailemaan, vaikka en missään vaiheessa ole ollut erityisen kiinnostunut. Tapailun jatkuessa olen jossain vaiheessa tajunnut olevani käytännössä parisuhteessa ihmisen kanssa, jota kohtaan en tunne yhtään mitään. Siinä vaiheessa iskee ahdistus ja pakokauhu ja suhde on ollut pakko lopettaa, koska en ikinä pystyisi sitoutumaan ihmiseen, johon en ole vähääkään ihastunut. Tämä on omassa rakkauselämässäni suurin Tinderin aiheuttama ongelma, sillä melkein kaikissa yli kuukauden kestäneissä tapailusuhteissani on käynyt näin. En usko, että tätä ongelmaa olisi, jos tapaisin miehiä muuten kuin Tinderin kautta.
Mikä siinä sitten on, etten ole kelpuuttanut poikaystäväkseni yhtäkään näistä kivoista ja mukavista miehistä, joita olen yrittänyt tapailla? Syytän jälleen kerran Tinderiä: se vaikeuttaa sitoutumista hirveästi siksi, että valinnanvaraa on niin paljon. Seuraavalla pyyhkäisyllä voi aina löytyä joku vielä parempi, joten on tosi vaikeaa tyytyä kehenkään. Helposti käy niin, että omat kriteerit nousevat yhtäkkiä tosi korkealle, eikä mistään meinaa löytyä ketään, joka ne kriteerit täyttäisi. Ihan kehen tahansa ei toki pidäkään tyytyä, mutta jos lemppaa kumppaniehdokkaita paidan värin perusteella, on ehkä menty liian pitkälle. Itsekin olen toisinaan aika vaativa miesten suhteen, ainakin tietyissä asioissa, kuten seksijutuissa. Tiedän kuitenkin, että en pystyisi pysymään uskollisena kenellekään, joka olisi mielestäni vain ”ihan hyvä”. Siksi olisi minulta väärin ryhtyä parisuhteeseen sellaisen miehen kanssa, koska päätyisin vain pettämään, eikä siinä olisi mitään järkeä.
Olen myös miettinyt paljon sitä, kuinka eri asia oli mennä jonkun ihastuksen kohteen kanssa treffeille, kuin sopia tapaaminen jonkun Tinder-matchin kanssa. Jälkimmäisestä on usein romantiikka kaukana. Tinder ja siellä tapaamani miehet ovat monesti horjuttaneet uskoani rakkauden mahdollisuuksiin: välillä tuntuu, että koko sovelluksen käyttäjäkunta kuuluu johonkin friikkisirkukseen tai on karannut eläintarhasta. Onneksi olen tavannut myös paljon hyviä miehiä ja osaan olen jopa onnistunut ihastumaan. Eksäni kanssa kävi vielä niinkin onnellisesti, että hänkin ihastui minuun, ja pääsin jopa puoleksitoista vuodeksi pois Tinderistä hänen ansiostaan. Toivoa siis on, joten en ole vielä luovuttanut koko sovelluksen suhteen. On kuitenkin tosi rankkaa yrittää pitää toivoa yllä ja uskoa ihastumisen mahdollisuuksiin, jos joutuu aina käymään läpi viisitoista huonoa vaihtoehtoa ennen sen yhden hyvän löytymistä.
Olen ollut Tinderin kanssa tosi epäaktiivinen koko viime syksyn, ja sama linja jatkuu edelleen. Lippu on silti korkealla ja uskon vakaasti siihen, että ennemmin tai myöhemmin saan taas kokea ihastumisen. Eikös sekin ole joku juttu, että keväällä ja kesällä ihastuu helpommin kuin talvella? Kevättä odotellessa siis.
Vähän samoja fiiliksiä itselläni. Tinder ei vaan näytä toimivan mulle. On hirveen vaikeeta ihastua pelkkään kuvaan ja tosielämässä sieltä voi tulla kuka vaan. Kuvan perusteella on todella vaikea sanoa olisiko mahdollista tuntea mitään kyseistä henkilöä kohtaan. Ihan tälleen irl ihmisiä on vaan hirveän vaikea tavata kun en hillu klubeilla, en enää opiskele ja työkaverit on keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä. Ehkä joku hyvä tyyppi vaan tippuu syliin jossain vaiheessa (niinkin on käynyt, silleen kerran kymmenessä vuodessa). HUOH.
Tajusin yhden miehen kanssa tinderistä jutellessani että se paikka on aika catch22. Kun me naisethan tupataan olemaan aivan järkyttävän ylikriittisiä siellä, jos toisella on ruma koru niin siitä vedetään johtopäätöksiä johonkin muuhun ihmiseen tutustumatta. Toisella voi olla ruma tukka minkä takia swaippi vasemmalle, vaikka todellisuudessa se tyyppi vois esimerkiks olla valmis muuttaan sitä kuontaloo sun takia.
Tästä oon taas sit kääntöpuolena ihmetelly sitä kuinka jätkät tuntuu laittavan tyyppejä oikeelle enemmän kun laki sallii. Itselle ei esim todellakaan oo tullut sitä vastaan että olisin käyttänyt päivän laikkini täyteen 😀 miehillä kyl tätä tapahtuu. Tää tuli puheeks ja kävi ilmi, että miehet ilmeisesti tiedostaa sen kuinka naiset rankkaa kaikesta vasemmalle, joten niiden on pakko laittaa porukkaa suuremmalla prosentilla oikeelle että edes jotain mätsejä tulee. No mihin tää ajaa? Siihen että me naiset sit ajaudutaan semmosille treffeille et meitä ehkä kiinnostaa enempi ku häntä ja sitten itketään että mikä meni vikaan.
Toki tää ei ollu sun esimerkeissä mut oon nähny tätä paaaljon ympäristössäni. Vitsit ku ihmiset tiedostais tän enempi ja laittais sinne niitä tekstejä itestään ja ihmiset alkais oikeesti kattomaan niis profiileis jotain muutaki ku että onko sillä nyt tossaki kuvassa joku nolo lippis ni toiki vois sovelluksena olla paljon parempi.. 😀
Unknown: No täähän se ois. Mullakin työ ja opiskelu aika naisvaltaisilla aloilla, niin ilman Tinderiä ei miehiä kovin paljoa ympärillä pyöri. Ihastu siinä sitten 😀
Anonyymi: Toi on muuten tosi hyvä pointti jota en tullut ajatelleeksikaan! Mut noinhan se just tuppaa välillä menemään. En ees tiennyt että liket voi loppua kesken 😀
Ei toki nykypäivänäkään ole mikään pakko turvautua Tinderiin. Yksi nykyinen pitkä suhde on aikanaan alkanut OKCupidista (jossa hän kirjoitti minulle ensin). Muuten olen löytänyt ihmisiä elämääni tapahtumissa, joissa teemana on tietyt yhteiset harrastukset tai elämäntavat (polyamoria, jne.). Ja kun tällainen ujohko introvertti oon, niin en todellakaan tutustu uusiin ihmisiin kovin helposti! Yksi asia, joka ehkä kannattaa ottaa huomioon, on se, ettei välttämättä tarvitse etsimällä etsiä sitä suhdetta ensisijaisena päämääränä. Eli vähemmän "nyt haluan suhteen, menen etsimään ehdokkaita" ja enemmän "nyt teen tätä asiaa josta tykkään, sitä tekee myös nuo kivat ihmiset, tutustun heihin, oho toi on aika jees tyyppi".
Anonyymi: Näinhän se on, ei olekaan pakko. Tinderin hyvä puoli on vaan se, että sitä voi käyttää maaten samalla kotisohvalla verkkarit päällä, helppoa ja yksinkertaista 😀 mielellään kyllä itsekin tutustuisin just harrastusten yms. kautta, se vaan kun oma harrastus on tämä blogi niin tulee tehtyä lähinnä yksin. Mutta siinä oot kyllä oikeassa, että kun etsimällä etsii niin ei kyllä löydä yhtään mitään. Tuskimpa mitään ihastustakaan syntyy silloin kun oikein yrittämällä yrittää ihastua.