Meillä on vahva ihmissuhdeihanne, jonka mukaan paras ja oikea tapa osoittaa rakkautta on kahden ihmisen välinen eksklusiivinen eli monogaaminen parisuhde, joka alkaa nuoruudessa ja kestää koko loppuelämän. Se ei sinänsä ole huono ihanne, varsin epärealistinen vain, mutta sen arvottaminen kaiken muun yläpuolelle on saanut meidät pitämään normaaleina tai jopa ihailtavina monia hyvin myrkyllisiä käyttäytymismalleja. Sellainen toiminta, joka muuten olisi mielestämme moraalisesti hyvinkin kyseenalaista, onkin hyväksyttyä tai asiaankuuluvaa, kun kyse on parisuhteesta.
Toksinen monogamiakulttuuri on nimitys ilmiölle, jossa monenlaista haitallista ja vaarallista toimintaa pidetään normaalina parisuhteeseen kuuluvana asiana. Uskomme muun muassa, että ihminen mustasukkaisuus ja omistushalu ovat suuren rakkauden merkkejä ja että puolisot ovat toistensa puuttuvat palaset, joiden on täytettävä toistensa kaikki tarpeet aina ja ikuisesti. Ajattelemme myös, että tosi rakkaus voittaa kaiken ja että sananlaskun mukaisesti ”sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua”. Kaikenlainen kumppanin elämän rajoittaminen ja jopa väkivalta voidaan siis nähdä normaalina parisuhteen osana tai vähintäänkin ymmärrettävänä ja suuresta rakkaudesta kumpuavana.
Kontrollointi, uhkailu ja jopa väkivalta ovat merkkejä suuresta rakkaudesta
Kyselin Instagramissa seuraajiltani heidän kokemuksiaan miesten ja naisten välisistä ystävyyssuhteista. Todella moni nainen kertoi, että miespuolinen ystävä oli laittanut välit poikki alkaessaan seurustella, koska miehen kumppani ei antanut miehen pitää yhteyttä muihin naisiin. Taustalla on ummehtuneen heteronormatiivinen ajatus siitä, että mies ja nainen eivät voi milloinkaan olla vain ystäviä, koska suhteessa on aina seksuaalinen jännite.
Toisen ihmisen ystävyyssuhteiden kontrolloiminen on erittäin epäreilua vallankäyttöä, jonka ei pitäisi kuulua parisuhteeseen. Varsin moni kuitenkin pitää täytenä oikeutenaan vaatia kumppaniaan rajoittamaan elämäänsä, jotta omat epävarmuuden ja mustasukkaisuuden tunteet eivät nousisi pintaan. Monet myös alistuvat kontrolloitavaksi, koska ajattelevat, että se on parisuhteen pelin henki.
Kontrolloiva käytös voi äityä väkivaltaiseksikin. Muistan itse hyvin erään tapauksen, jossa törmäsin baarissa tuttuihin ja jutustelin niitä näitä erään miehen kanssa, joka oli tuttujeni seurassa. Paikalle pelmahti miehen tyttöystävä, joka ilmoitti kuristavansa minut, jos vielä puhuisin hänen miehelleen. Olin pöllämystynyt, että täysin tuntematon ihminen uhkasi minua väkivallalla siksi, että olin kohteliaasti keskustellut hänen puolisonsa kanssa. Kerroin tästä yhteisille tutuillemme ja hekin olivat hämmästyneitä, mutta samalla puolustelivat naista toteamalla, että hän saattoi ymmärtää aikeeni väärin. Ihan kuin se, että olisin flirttaillut miehelle olisi ollut hyvä syy uhkailuun.
Luultavasti valtaosa ihmisistä pitää väkivaltaa huonona asiana, mutta kun kyseessä on romanttinen rakkaus, siitä tuleekin yhtäkkiä sallitumpaa. Räikein esimerkki tästä ovat lehtijutut, joissa puhutaan naisten pahoinpitelyistä, tapoista ja murhista ”intohimorikoksina” tai ”myrskyisenä parisuhteena” ja väkivallan tekijä on ”mustasukkaisuuden piinaama”. Tekoja ei hyväksytä, mutta kuitenkin implikoidaan, että voimakas mustasukkaisuus tekee tekijästä tietyllä tapaa syyntakeettoman ja jopa että uhri olisi itse syypää omaan tilanteeseensa. Myös muuta rikollista toimintaa, kuten puolison viestien lukemista katsotaan helposti läpi sormien, kun motiivina on mustasukkaisuus.
Mustasukkaisuus on tunne, tai oikeastaan joukko tunteita, joita voi oppia käsittelemään. Toksinen monogamia on pahimmillaan sitä, että vastuu toisen kokemasta mustasukkaisuudesta on kumppanin harteilla ja tämä joutuu hiipimään varpaillaan, jotta ei ruokkisi sitä. Usein median parisuhdejutuissakin neuvotaan mustasukkaisuuden helpottuvan sillä, ettei anna siihen aihetta, mutta se on täysin kestämätön neuvo. Pahimmillaan tilanne voi eskaloitua siihen, että joltain lähtee henki, eikä siinä ole kyse rakkaudesta. Mustasukkaisuudesta ei tarvitse päästä kokonaan eroon, mutta sen näkeminen suurena rakkaudenosoituksena on todella myrkyllistä ja vaarallista.
Parisuhdetta pidetään ystävyyttä parempana ihmissuhteena
Toksinen monogamiakulttuuri aiheuttaa omat ongelmansa myös seksuaalisuuteen. Ajatus siitä, että parisuhteessa ei saisi koskaan haluta mitään tai ketään muuta kuin sitä omaa kumppania aiheuttaa valtavasti murhetta sille suurelle enemmistölle ihmisiä, jotka eivät jaksa kiihottua samanlaisesta seksistä saman ihmisen kanssa vuosikymmen toisensa jälkeen. Tuloksena on haluttomuutta, itsensä syyttelyä ja joskus kipeitä eroja valtavien epäonnistumisen tunteiden kera. Monogaamisen parisuhdenormin ja halujen hiipumisen yhteydestä voit lukea täältä.
Tapamme pitää parisuhdetta muita ihmissuhteita tärkeämpänä ja nähdä suhteeseen kuuluvan velvollisuus olla kumppanilleen ikuisesti kaikki kaikessa aiheuttaa myös ikävän lieveilmiön, jossa parisuhteessa olevat laiminlyövät ystävyyssuhteitaan. Tätä tapahtuu usein erityisesti suhteiden alkuvaiheessa ja se on toki ymmärrettävääkin, koska rakkauden alkuhuuma on ihanaa. On kuitenkin sinkkuna elävien kannalta surkeaa, että koska parisuhteen ajatellaan olevan aina ensisijainen asia, he jäävät ikuisiksi kakkosiksi. Surin itse sinkkuaikoinani paljon sitä, etten ollut ystävilleni yhtä tärkeä kuin he minulle, koska heillä oli kumppanit.
Sama ilmiö näkyi myös vastauksissa, joita sain miesten ja naisten ystävyyttä koskevaan kyselyyni; tarkemmin sanottuna vastaajien sanavalinnoissa. Moni esimerkiksi kertoi halunneensa olla jonkun kanssa ”vain kaveri”, kun taas tämä olisi halunnut ”jotain enemmän”. Ilmaisut kertovat ihmissuhteiden hierarkiasta, jossa parisuhde on jotain enemmän kuin ystävyys.
Monisuhteisilla ja ihmissuhdeanarkisteilla rajanveto romanttisten, seksuaalisten ja ”pelkkien” ystävyyssuhteiden välillä on usein liukuvampi kuin monogaamisissa suhteissa elävillä. Varsinkin ihmissuhdeanarkismissa keskeinen ajatus on se, ettei suhteita arvoteta toisia korkeammalle. Toksinen monogamiakulttuuri kuitenkin opettaa, että oikea, todellinen rakkaus voi kohdistua vain yhteen ihmiseen kerrallaan ja sen vuoksi monisuhteisuutta kyseenalaistetaan ja vähätellään. Ajatus on omituinen, koska toki tiedämme vanhempien rakkauden riittävän esimerkiksi useampilapsisen perheen jokaiselle lapselle, mutta jostain syystä tämä ei muka pädekään enää, kun puhutaan aikuisten välisestä rakkaudesta. Monisuhteisuuden kyseenalaistamisesta voit lukea lisää täältä.
Monogamia itsessään ei ole toksista tai huono asia vaan ihan yhtä hyvä suhdemuoto kuin mikä tahansa muukin. Ongelma on, että koska se on tällä hetkellä arvoasteikossa kaiken muun yläpuolella, hyväksymme sen nimissä myös kaikenlaista hyvin kyseenalaista ja ikävää käytöstä. Monogaamisissa suhteissa elävien olisikin hyvä reflektoida omia ajatuksiaan parisuhteesta ja siitä, mitä rakkaus oikeuttaa tekemään. Toisen ihmisen rakastaminen kun ei anna oikeutta kontrolloida tätä tai vaatia tältä mahdottomia, eikä ole myöskään omia ystäviä kohtaan reilua pitää heitä aina toissijaisena vaihtoehtona tai projisoida omia epävarmuuksia tuntemattomiin ihmisiin.
Lue lisää median parisuhdejutuista: Seksi ja parisuhteet kiinnostavat yleisöä. Niin myös toimittaja Riikka Suomista. Hän turhautui konservatiivisiin ja hampaattomiin juttuihin ja laati toivelistansa moderniin suhdejournalismiin. – Journalisti