Rakkauden kieli on universaali, mutta edes toisiaan rakastavat ihmiset eivät välttämättä aina ymmärrä toisiaan. On varsin yleistä, että parisuhteen osapuolet eivät koe saavansa toisiltaan tarpeeksi rakkaudenosoituksia, vaikka kumpikin niitä yrittää koko ajan toiselle antaa. Tämä johtuu usein siitä, että osapuolilla on erilaiset tavat ilmaista rakkauttaan, eli heidän rakkauden kielensä ovat erilaiset. Rakkauden kieliä on viisi erilaista, ja usein ihminen suosii niistä yhtä tai kahta, mutta harvoin pitää niitä kaikkia samanarvoisina. Suhteen osapuolet eivät siis välttämättä ymmärrä toistensa rakkaudentunnustuksia, koska osoittavat kiintymystään itse niin eri tavalla.
Rakkauden viisi kieltä ovat nämä: 1. Sanat: Sanallisesti rakkauttaan ilmaiseva pitää ääneen sanottuja (tai kirjoitettuja) rakkaudentunnustuksia ja muuta puhetta suuressa arvossa. Hän nauttii suuresti kuullessaan kumppanilta kauniita, kannustavia ja ystävällisiä sanoja. Sanalliset loukkaukset eivät lähde hänen mielestään helposti ja voivat olla suhteen ja rakkauden kannalta tuhoisia. 2. Fyysinen kosketus Läheisyyttä painottava osoittaa rakkauttaan koskettamalla, kuten halaamalla, suukottamalla, silittämällä tai kädestä pitämällä. Hänen voi olla vaikea kestää sitä, jos kumppani torjuu kosketuksen tai ei päästä lähelle, ja se voi tuntua jopa fyysisesti pahalta. 3. Lahjat Lahjojen antamisesta ja saamisesta pitävä ei ole suinkaan materialisti (välttämättä), vaan hän mittaa rakkautta lahjan eteen nähdyn vaivan mukaan. Hänelle on tärkeää, että kumppani muistaa synttärit ja vuosipäivät ja antaa lahjoja, joiden eteen on uhrattu enemmän kuin puolikas ajatus. Hänelle mitäänsanomaton ja huolimattomasti hankitut lahjat ovat suuri loukkaus. 4. Auttaminen ja palvelukset Vaivannäkö toisen vuoksi ja toisen auttaminen ovat tärkeitä asioita palvelusten kautta rakkauttaan ilmaisevalle. Hänelle esimerkiksi toisen laiskuus tai sovittujen asioiden laiminlyönti tuntuu todistukselta siitä, ettei toinen rakasta. 5. Yhteinen aika Rakkautta yhteisen laatuajan kautta osoittavalle on tärkeää saada olla kumppaninsa kanssa yhdessä niin, että kumpikin keskittyy täysillä toiseen ilman häiriötekijöitä. Hän arvostaa laatuaktiviteettien parissa vietettyä yhteistä aikaa ja mielekkäitä keskusteluja, ja häntä satuttaa eniten tapaamisten peruminen ja se, ettei kumppani kuuntele tai keskity kunnolla.
On hyvä miettiä, mitä rakkauden kieltä itse suosii eniten, ja onko omalla kumppanilla kenties käytössä jokin toinen kieli. Oman kielitaitonsa voi selvittää esimerkiksitekemällä tämän testin, joka pisteyttää kaikki viisi kieltä järjestykseen sen mukaan, kuinka tärkeinä vastaaha niitä pitää. Tein itsekin kyseisen testin ja sain tietää, että sanat ovat minulle tärkein rakkauden ilmaisun muoto, ja lähes yhtä tärkeinä pidän fyysistä kosketusta, auttamista ja palveluksia sekä yhteistä aikaa. Olen siis ilmeisesti jossain määrin harvinainen tapaus, koska tyypillisesti testistä kai nousee yksi tai kaksi kohtaa ylitse muiden. Ehkä sanat ja kosketus ovat kuitenkin minulle ne ensisijaiset kielet joiden kautta toivon ja odotan ilmaisuja rakkaudesta, vaikka ainakin omasta mielestäni osoitan omaa kiintymystäni aika tasaisesti myös muiden kolmen kielen kautta. Sitten kun tietää, mitä kieltä suosii eniten ja mikä on kumppanin ensisijainen kieli, pitäisi elämän ruveta helpottumaan, kun osaa entistä paremmin tulkita kumppanin toimintaa rakkaudentunnustukseksi. Jos kumpikin ensin opettelee tunnistamaan toistensa tavat ilmaista rakkautta ja sen jälkeen vielä näyttämään omaa kiintymystä sillä toisen toivomalla tavalla, on ainekset rakkaudentäyteiseen parisuhteeseen melko hyvin kasassa. Lue myös nämä aiheeseen liittyvät tekstit: Muista olla lähellä Vaivannäkö on välittämistä Suuret romanttiset eleet? Ei kiitos