Olin kirjoittanut tästä aiheesta jo aikaisemmin mutta jättänyt tekstin luonnoksiin, kun en tuntunut sillä hetkellä löytävän oikeita sanoja. Sitten toimittaja Ina Mikkola kirjoitti tämän kolumnin Ylelle ja vei jalat suustani. Noh, great minds think alike vai miten se sanonta menee. Mikkola sai aika hyvin sanottua kolumnissaan sen mitä itsekin olin ajatellut sanoa, mutta katsotaan jos saisin lisättyä siihen vielä jotain. Kolumnissaan Mikkola kirjoitti siis siitä, kuinka naiset joskus leimataan ulkonäkönsä perusteella tyhmiksi tai pinnallisiksi eikä kauniita naisia pidetä uskottavina tai vakavasti otettavina. Mietin itse aihetta reilu viikko sitten ollessani katsomassa erään naispuolisen tekno-dj:n keikkaa, kun tuli siinä yhtäkkiä mieleen kuinka hullun paljon duunia sekin muija on saanut tehdä päästäkseen siihen pisteeseen missä nyt on. Menestyväksi dj:ksi ja musatuottajaksi kun ei ihan kuka tahansa pääse, eikä naiseus ole sillä tiellä varsinaisesti mikään valttikortti. Naispuoliset djt joutuvat todistelemaan taitojaan tuplasti miehiä enemmän, koska heidät helposti mielletään vain näteiksi koristeiksi jotka ovat päässeet dj-hommiin pelkän ulkonäkönsä perusteella. Sama kuvio toistuu joka puolella yhteiskunnassa: kaunis nainen ei voi olla uskottava asiantuntija, koska kaikki takertuvat vaan siihen ulkonäköön eikä muulle jää tilaa.
Voiko fishnetit jalassa olla uskottava?
Mikkola itse on hyvä esimerkki kyseisestä ilmiöstä, sillä hän on hyvin näyttävä nainen upeine vintagevaatteineen ja suurine nutturoineen. Voin vain kuvitella millaisia ennakkoluuloja hän kohtaa jatkuvasti toimittajan työssään, ja hän itsekin mainitsi kolumnissaan siitä, kuinka ihmiset usein luulevat häntä pinnalliseksi ja hieman tyhmäksi. Jostain syystä kauneus, tyyli ja omasta ulkonäöstä välittäminen poissulkevat mahdollisuuden olla älykäs ja osaava, tai ainakin monelle tuntuu olevan hankalaa sellaista yhdistelmää käsittää. Nainen voi olla vaikka minkä alan asiantuntija, hänet voidaan silti niputtaa ulkonäön perusteella epäuskottavaksi, eikä hänen sanomisiaan oteta vakavasti. Sitten kun saman asian tulee sanomaan joku kaljuuntuva ukko puku päällä, niin johan menee sanoma perille. Ja naisen ei tarvitse edes olla mitenkään huomiota herättävän näköinen, uskottavuusongelmia voi olla minkä näköisellä tahansa. Nainen tuntuu aina olevan joko liian nuori tai vanha, liian laiha tai lihava, liikaa tai liian vähän meikkiä, liian lyhyt hame tai liian tylsä asu, väärän väriset hiukset tai ruman malliset kengät. Mikään noista asioista ei ole millään lailla relevantti minkään asiantuntijuuden kannalta. Nainen saa kritiikkinsä myös ulkonäön haukkumisen muodossa: häntä ei kritisoida asiantuntijana sanomistensa perusteella, vaan kommentoidaan ulkonäöllisiä seikkoja ja huoritellaan. Naiset myös seksualisoidaan miehiä herkemmin: vai kuinka monta raiskausuhkausta luulette esimerkiksi Juha Sipilän saaneen?
Toki sama ilmiö pätee joissain tilanteissa myös toisinpäin. Monilla naisvaltaisilla aloilla miehet ovat sen verran harvinainen vähemmistö, ettei heitä välttämättä pidetä vakavasti otettavina työntekijöinä. Esimerkiksi varhaiskasvatus voi olla sellainen ala, jossa naisia pidetään luotettavampina ja asiantuntevampina kuin miehiä, koska perinteisesti naisten ajatellaan osaavan hoitaa lapsia miehiä paremmin. Tässä ei ole siis kyse pelkästään ulkonäöstä, vaan ihan jo siitä millaisiksi ja minkä näköisiksi miellämme tiettyjen alojen asiantuntijat. Mikkola mainitsi kolumnissaan saavansa kommentteja siitä ettei ”näytä toimittajalta”, eli ilmeisesti stereotyyppinen toimittaja ei mielissämme ole vintagemekkoihin ja rusetteihin pukeutuva nainen. Kaunista naista tai naista ylipäätään ei välttämättä mielletä myöskään esimerkiksi politiikan tai talouden asiantuntijaksi, joka vaikeuttaa melkoisesti niillä aloilla toimivien naisten työtä. Asenteissamme on siis parantamisen varaa, jotta voisimme laajentaa käsitystämme asiantuntijuudesta ja siitä, miltä ammattitaitoinen ja asiantunteva ihminen näyttää. On myös kiinnostavaa, kuinka seksuaalisuus ja ammattitaito ovat jotenkin toisensa poissulkevia asioita. Varsinkin jotkut vähänkin poikkeavammat mieltymykset asettavat kyseenalaiseksi henkilön kyvyn toimia melkein missä tahansa työssä. Hyvä esimerkki on myös arkaluontoinen kuvamateriaali somessa, joka voi oikeasti olla este työnsaannille: huolimatta siitä, että jollain bikinikuvilla tuskin on mitään tekemistä sen kanssa, onko joku hyvä työntekijä vai ei. Ihminen tuskin on työssään yhtään sen parempi tai huonompi, vaikka tykkäisikin esimerkiksi tulla sidotuksi tai laittaa itsestään alastonkuvia nettiin. Sama koskee myös pukeutumista: asiantuntijuus ei siitä vähene, vaikka asiantuntijalla olisikin päällään hieman lyhyempi hame tai tyköistuvampi pusero, mutta jotenkin sellaiset vaatteet kuitenkin vähentävät sen asiantuntijalausunnon arvoa. Kannatan toki kyllä asiallista pukeutumista työtilanteissa, mutta mites jos sattuu olemaan vaikka nyt dj: pitääkö keikoillekin pukeutua jakkupukuun, jotta seksikäs asu ei vie huomiota musiikilta? Onneksi on Ina Mikkolan kaltaisia naisia, jotka ovat mallina meille muille ja raivaavat omalla esimerkillään tietä kohti maailmaa, jossa asiantuntijuus ei katso ulkonäköä tai sukupuolta.
Hyvä kirjoitus. Asiantuntijuuden ei pitäisi todellakaan olla kiinni ulkonäöstä eikä sukupuolesta. Valitettavan usein näin on. Olen työskennellyt miesvaltaisella alalla (ICT) ja allekirjoitan tekstisi näkökulmia. Minulle ei ole mitään väliä, miltä henkilö näyttää eikä mitä sukupuolta hän edustaa. Ammattitaito ja usein senkin edellä intohimo tehdä työtä ratkaisee. Mutta valitettavan usein naiset joutuvat todistamaan osaamistaan paljon enemmän kuin miehet. Olen ollut mukana rekrytoinneissa, joissa paikan sai mieshakija mielestäni pätevämmän naishakijan sijaan. Kyseenalaistin kyllä päätöstä ja perustelut olivat, että mies sopii paremmin joukkoon. Jätin eriävän mielipiteeni, mutta asiaan en muuta voinut tehdä. Nämä ikiaikaiset käsitykset elävät vielä valitettavan vahvoina. Onneksi on tosiaan esimerkkejä, joilla nämä pikkuhiljaa murretaan.
Askeleita isyyteen: Näinhän se joo taitaa vähän mennä, että pätevyys jää toissijaiseksi asiaksi sen sukupuolen ja ulkoisen olemuksen rinnalla. Toki syynä voi olla sekin, että ajatellaan etteivät naiset sopeudu miesvaltaisiin työyhteisöihin ja että sitten ei voi enää heittää hauskaa seksististä äijäläppää kun kaiken maailman feministit on heti uhriutumassa. 😀