Voisiko seksuaalisuutta käsittelevästä kirjasta tulla tulevaisuuden klassikko?

Aloitin viime viikolla Helsingin yliopistossa suomen kielen opinnot, joihin sisältyy myös kotimaisen kirjallisuuden opiskelua. Eilen erään kirjallisuuskurssin luennolla keskustelimme siitä, mistä lähiaikoina julkaistusta teoksesta voisi tulla tulevaisuuden klassikko. Esiin nostettiin muiden muassa Henriikka Rönkkösen kaksi teosta, Mielikuvituspoikaystävä ja Bikinirajatapaus. Rönkkösen teokset maininnut kurssikaverini esitti perusteluiksi erityisesti teosten vallankumouksellisuuden ja rohkeuden, jota Rönkkösen valitsemista aiheista kirjoittaminen vaatii. Hän piti merkittävänä sitä, ettei kyseisiä aiheita, seksuaalisuutta ja sinkkuelämää, ole suomalaisessa kirjallisuudessa ennen Rönkköstä juuri käsitelty, varsinkaan tästä kyseisestä näkökulmasta. Teokset ovat myös kiinnostavia ajankuvina: niissä käsitellään monia yhteiskuntamme ilmiöitä, kuten sosiaalista mediaa ja deittisovelluksia, ja varsinkin Bikinirajatapaus-teoksessa myös työelämän paineita ja mielenterveyden ongelmia. Ainakin omasta mielestäni edellämainituista saa jo koko joukon erittäin hyviä syitä povata teoksista tulevaisuuden klassikoita. Rönkkösen teokset ovat jotain sellaista, mitä kirjallisuuden kentällä ei vielä liiemmälti ole nähty mutta jolle selkeästi on tilausta, sillä esikoisteos Mielikuvituspoikaystävää on myyty jo 45000 kappaletta. Epäilijöitäkin silti löytyy: vierustoverini ilme oli näkemisen arvoinen, kun itse mainitsin Rönkkösen nimen klassikkoehdokkaista keskustellessamme. Hänen mukaansa esikoisteos Mielikuvituspoikaystävä oli aivan liian shokeeraava, ja vaikka hän ei sitä ääneen sanonutkaan, niin naamasta näki että arvostus kirjaa kohtaan ei ollut kauhean suuri. Myönnän kyllä itsekin, että varsinkin toisena ilmestyneessä Bikinirajatapaus-kirjassa oli ehkä omaan makuuni liikaa puhetta ulosteesta, mutta noin muuten en pidä kumpaakaan teoksista mitenkään erityisen shokeeraavina. Ihan normaaleista asioistahan niissä puhutaan, jokapäiväisistä ja monia meistä koskettavista. Kieli on toki paikka paikoin ronskia, mutta siinä ei kyllä kirjallisuushistoriallisesta näkökulmasta ole varsinaisesti mitään kovin uutta. Kaikki eivät kuitenkaan ehkä näe teoksissa klassikkomateriaalia siksi, että ne poikkeavat sekä aiheiltaan että tyyliltään monista muista klassikoista niin paljon. Kirjallisuuden historiasta löytyy kuitenkin paljon esimerkkejä kirjoista, jotka ovat aikoinaan jollakin tavalla kohahduttaneet, ja sen jälkeen (ja sen vuoksi) päätyneet klassikoiksi. Voihan olla, että Rönkkösen teoksille käy samoin.

Tehdäänkö näistä kirjoista vielä joskus esseitä ja muistiinpanoja?

Seksuaalisuutta ei nähdä aiheena, jota voitaisiin tosissaan vakavasti otettavassa kirjallisuudessa käsitellä. Näin sanoo Rönkkönen itse Helsingin Yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö Putkinotkon julkaiseman Käkriäinen-lehden haastattelussa (2/2018). Rönkkönen on myös entinen Helsingin Yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija, ja tehnyt aikoinaan gradunsa naisten kirjoittamasta pornosta. Aihe on varmasti herättänyt ihmetystä erikoisuudellaan, ja asia tuskin olisi toisin nytkään: itsestäni ainakin tuntuu välillä, ettei seksuaalisuudella ja siitä puhumisella oikein ole sijaa akateemisessa yhteisössä. Itsekin käyttäydyn yliopistolla jossain määrin hillitymmin kuin muualla enkä pidä blogistani isoa meteliä, koska jännitän miten siihen suhtaudutaan. Tuntuu, että ihmiset yliopistolla ovat usein blogistani ja seksuaalineuvojataustastani kuullessaan jotenkin järkyttyneempiä kuin tapaamani ihmiset yleensä. Moni on toki myös kehunut, ja hyvä niin, koska räävitön luonteeni puskee väkisin hillityn ja hallitun kuoren alta esiin, enkä jaksa kauaa sitä enää piilotella. Luultavasti saan siinä vaiheessa jonkin verran paheksuntaa osakseni, mutta sille ei sitten mitään voi. Se vain todistaa, kuinka paljon tarvetta tälle blogilleni ja Rönkkösen teoksille oikeasti on. Valitettavasti se myös tarkoittaa, että Rönkkösen teokset eivät välttämättä kovin helposti klassikon asemaa saa, jos seksuaalisuuden paheksunta sumentaa tulevien kirjallisuudentutkijoiden silmät niiden merkittävyydeltä. Toisaalta ilmassa on positiivisia merkkejä, kuten se, että Rönkkösen haastattelu ylipäätään löytyy Putkinotkon lehdestä. Yliopistoltakin siis löytyy ihmisiä, joiden mielestä Rönkkönen on vakavasti otettava ja merkittävä kirjailija. Pitäisi varmaan tutustua heihin enemmän. Minä ennustan, että tässä lähivuosikymmenten aikana tapahtunee jonkinlainen seksuaalinen vallankumous. Seksistä ja seksuaalisuudesta tulee aikaisempaa salonkikelpoisempi puheenaihe, ja kirjallisuudessakin uskalletaan tuoda aihetta entistä monipuolisemmin esille. Sitä todella toivon, sillä itse pidän hirveästi Rönkkösen molemmista kirjoista ja olen yrittänyt etsiä lisää vastaavaa luettavaa, mutta sellaista ei tahdo löytyä. Ehkä kirjoitan itse saman lajityypin kirjan! Sehän on yksi klassikon merkkikin, että muut kirjailijat ottavat siitä vaikutteita omiin teoksiinsa. Uskokaa pois, parinkymmenen vuoden päästä kirjallisuuden kursseilla luetaan Rönkköstä! Itse ainakin tarttuisin paljon mieluummin niistä jompaan kumpaan kuin Vänrikki Stoolin tarinoihin, joita nyt tahkoan tuota alussa mainitsemaani kirjallisuuskurssia varten läpi… Käy lukemassa Henriikka Rönkkösen uutta blogia täältä. Vanhat (ja huippuhauskat) Sinkkublogin tekstit löytyvät täältä.